15-vuotiaalla tyttärelläni on todettu keskivaikea masennus ja siihen lääkitys. Hän ei pysty normaalisti käymään koulua, vaan poissaoloja eri syistä kertyy enemmän kuin oppitunteja. (Migreeni, flunssa, niskakivut, vatsatauti, paniikkioireet jne. vuorottelevat) Hän on aimmin myös viillellyt. Taustalla on ilmeisesti rankka koulukiusaamisjakso. Koulua vaihdettiin, mutta ongelma ei poistunut. Lääkkeet eivät myöskään näytä auttavan. Tulevaisuus näyttää vaikealta, koska todistuksella ei pääse mihinkää jatkamaan.
Mitään pienintäkään hyödyllistä hän ei pysty saamaan aikaan.
Olemme tutustuneet masennuksen oireisiin ja uskomme ymmärtävämme sitä. MUTTA epäilemme silti; tyttö jää usein valheista kiinni, kaverisuhteet ovat normaaleja ja hän innostuu monista omista jutuistaan suuresti ja vilpittömästä (, kunhan ne eivät vaan koske koulunkäyntiä, aamulla heräämistä tai MITÄÄN velvoitetta). Käsitykseni mukaan aidosti masentunut ei jaksa innostua oikein mistään.
Kurinpitotoimet eivät auta lainkaan tai vain pahentavat tilannetta. Ei myöskään jatkuva asioista huolehtiminen ja patistaminen. Ei ymmärtäminen, luottaminen ja tukeminen. Ei lääkärit, terapiat, tuetut harrastukset. Mitä ihmettä meidän vanhempien tulisi tehdä, jotta tyttö saisi normaalista elämästä kiinni ja pystyisi suoriutumaan oppivelvollisuudestaan ja muista yhteiskunnan vaateista edes jollain lailla välttävästi.
Onko kellään vinkkejä vastaavasta.
Mitään pienintäkään hyödyllistä hän ei pysty saamaan aikaan.
Olemme tutustuneet masennuksen oireisiin ja uskomme ymmärtävämme sitä. MUTTA epäilemme silti; tyttö jää usein valheista kiinni, kaverisuhteet ovat normaaleja ja hän innostuu monista omista jutuistaan suuresti ja vilpittömästä (, kunhan ne eivät vaan koske koulunkäyntiä, aamulla heräämistä tai MITÄÄN velvoitetta). Käsitykseni mukaan aidosti masentunut ei jaksa innostua oikein mistään.
Kurinpitotoimet eivät auta lainkaan tai vain pahentavat tilannetta. Ei myöskään jatkuva asioista huolehtiminen ja patistaminen. Ei ymmärtäminen, luottaminen ja tukeminen. Ei lääkärit, terapiat, tuetut harrastukset. Mitä ihmettä meidän vanhempien tulisi tehdä, jotta tyttö saisi normaalista elämästä kiinni ja pystyisi suoriutumaan oppivelvollisuudestaan ja muista yhteiskunnan vaateista edes jollain lailla välttävästi.
Onko kellään vinkkejä vastaavasta.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Mulla on vähän sama homma nytten. Oletko kokeillut selittää kosmetiikkaa tai päiväkirjaa hänelle? Niin, mulla oli sellainen kotikasvatus, vaikka meillä olikin vammaisia ja se ei aina onnistunut paranoidin skitsofrenian takia. Oli hirveän tärkeää päästä koko ajan mulla itellä ainakin luontoon ja eri tavoin. Koin olevani vangittu maailmaan nimen takia eikä just hypnoosit onnistuneet.
Upea on keho ja luusto, kehittymätön on eläimen kieli
Tavallisessa ajatuksessa ja maailmassa eliötöntä elämää elämme
Kauneutta kuutamon kalliolla katsellen
Ah, niin kaunis on maa, niin kaunis on taivas
Heitämme nilkat pois, kuin eläimet
Unohdamme ihmiset ja muurahaiset vaivaiset
Pimeässä metsässä unohdusta etsien
Kauniin kukkasen päivällä poimien
Mä vedän viinaa ja menen sitten metsään
Kannon nokkaan katselemaan
Ehkä lintua nousevaa
Tai perhosen lentoa laskevaa
Upea kasvihuonemaailma
Peilaa todellisuutta, yksin ääniesi kanssa
Voi anna mulle ukkonen
Jee, kohta on kesä, vaikkakin kaupungissa, jossa totta tosiaan on upeat liikunta mahdollisuudet. Moving, moving, testing, testing paranoidian haavekuva ja autistinen ele..
Ei lääkkeitä, hän on vain laiska,- rakkautta lapselle
Rakkautta ja aikaa on annettu, ei ole vaadittu mahdottomia. Koti on kunnollinen, ei väkivaltaa, alkoholiongelmia, ei kiihkoilua. Rahaa käytettävissä lapsella, mutta ei liikaa. Vanhempi lapsi on ahkera, elämäniloinen ja pärjäävä. Tämä tyttö ei näytä saavan edes pakollista peruskoulua suoritettua ja pakostakin hänen tulevaisuutensa huolestuttaa joka ikinen päivä.
Eikö psykiatrinen osastohoito ja koulun käyminen siellä tulisi kyseeseen? Hänenhän on suoritettava kuitenkin oppivelvollisuutensa loppuun eikä ole mitenkään suositeltavaa, että koulutus jäisi vain peruskouluun. Kyllä hänet on saatava pikku hiljaa kehityksen tielle vaikka sitten osastohoidolla.
Onko tyttäresi ollut missään aineissa lahjakas koulussa, tai pärjännyt ihan kohtalaisesti? Kannattaa muistuttaa häntä niistä.
Mitä lääkettä tyttäresi käyttää?
Hän on musiikillisesti lahjakas, on säveltänyt netin kautta useille bändeille ympäri Eurooppaa. Älykkyys on testien mukaan mitä mainioin, eikä ulkonäössäkään ei ole vikaa; kosiskellaan kaiken maailman kuvauksiin, missä liikkuukin. Mutta näistä ei ole apua koulunkäynnissä.
Hänen sisällään on kuitenkin suuri tyhjyys, jonka vuoksi ote elämään on kateissa.
Lääkityksenä on Seraton 2 tabl./pvä migreeninestolääke. Kalaöljyjä olen myös syöttänyt, mutta vasta kuukauden.
Sairaalaan emme häntä halua. Lähipiirissä on pahoja esimerkkejä hoitoon laitetuista teinitytöistä. Heillä tilanne on sairaalahoidossa suistunut lopullisesti kontrollista, eikä apua ole löytynyt.
Yritämme tukea ja patistaa päivä kerrallaan eteenpäin. Tyttö on kuitenkin monissa asioissa kunnollinen, ei juo eikä polta ja noudattaa kotiintuloaikoja ja muitakin pelisääntöjä paremmin, kuin moni muu teini.
lääkitys hänellä on? Tuollaista kuin Seraton ei ainakaan Suomessa ole.
Korjaan: Seronil 40 mg/vrk.
fluoxetiinin annosta kokeiltu nostaa?
Tosi surullista lukea tekstiäsi. Masennus tytölläsi varmaan on, ja sitä nyt hoidetaan. Kalaöljyistä ei ainakaan ole haittaa, ja joissain tutkimuksissa niitä suositellaankin. Vaikutukset ehkä kestävät jonkin aikaa? Kannattanee syöttää kalaöljyjä ainakin kesän yli.
On vaikea sanoa, mikä on normaalia murrosikää ja mikä masennusta. Tärkeintä on, että on joku, joka pitää kiinni tytöstä. Mielestäni olet oikealla tiellä, sairaalaan en häntä päästäisi. Et kertonut kauan tätä on kestänyt. Vuosi-pari on loppujen lopuksi pieni aika. Ehkä joudut olemaan hänen tukenaan vielä muutamia vuosia. Joskus paras ratkaisu on kuulostella ja olla kärsivällinen. Eikä ole mikään häpeä olla koulu- tai oppimisongelmainen. Meitä on täällä moneen junaan. Tyttäresi lienee sitä herkempää koulukuntaa, elää unelmissaan. Toiset meistä ovat sellaisia.
Mielestäni hänen herkkyyttään pitää varjella. Vaikka se tietäisi vanhemmilta suurempaa panostusta, niin lapsen asioista huolehtiminen kuuluu alle 18 vuotiaiden vanhemmille. Alle 18 v ovat lapsia, Suomessa arvostetaan ehkä liikaa varhaiskypsyyttä. Siltikään ei tarvitse pehmoilla tai uskoa vedätyksiin, vaan pitää sovituista säännöistä kiinni.
Sanoit, että hän noudattaa kotiintuloaikoja paremmin kuin muut hänen ikäisensä. Mutta ehkä olette laittaneet tyttärellenne liian kovat odotukset ?? Hän on ehkä liiankin kiltti ja kunnollinen. Hänhän ei pysty täyttämään omia odotuksiaan, saati sitten teidän. Mielestäni tytölläsi on vielä paljon aikaa kehittyä. Ei tuolla metsässä puukaan kasva käskemällä joksikin muuksi, vaan siitä tulee juuri sellainen, kuin mitä siitä on tarkoitus tulla. Japanissa harrastetaan Bonzai-puiden kasvatusta. Niitä nypitään ja näplätään ja saadaan ne näyttämään kauniilta pikku veistoksilta vuosien kurinalaisella kasvatukselta. Sitäkö haluatte omalta tyttäreltänne?
Antakaa hänelle hyväksyntänne ja aikaanne, se on parempaa kuin mikään terapia tai "ohjatut harrastukset".
Kalaöljy on tosiaan kokeilussa - kuulostellaan. Korostan, että emme "nyplää" tytärtä, vaan kyllä hän on saanut olla oma itsentä jopa useimpia muita vapaammin. Aikaa on annettu juuri niin paljon, kuin sitä on haluttu. Eli olen taustalla läsnä ja tuen tarvittaessa. Hän on kuitenkin kova vedättämään ja automaattisen autokuskin ja sponsorin hommat käyvät nopeasti tutuiksi, jollei laita selviä pelisääntöjä tytölle. Emme vaadi ihmeellisyyksiä, mutta normaali koulunkäynti pitäisi saada jotenkin hoidetuksi ja vapaa ajankäyttö tulee vasta sen jälkeen. (Ongelma onkin usein siinä, että emme tosiaan saa millään selville, milloin kysymyksessä on todellinen masennuksesta ja sosiaalisten tilanteiden pelosta johtuva välttämiskäyttäytyminen ja milloin taas epämieluisasta velvollisuudesta laiskuuden vuoksi pois luistaminen.) Hän on toki nuori, mutta aika on sikäli kriittinen, että ysiluokan jälkeenkin pitäisi tehdä jotakin jatkosuunnitelmia elämälle. Vaarana on nyt punkan pohjalle jääminen ja kaikkien ovien sulkeutuminen.
Kannattaa kuitenkin varoa, ettei mene ääneen noista "laiskuutta vai sairautta" -pohdinnoista sanomaan, sillä se saattaa tuntua todella pahalta. Itsellenikin tuommoinen tilanne on siinä mielessä tuttu, että lukioaikana iski keskivaikea masennus ja kouluhommista ei tullut enää yhtään mitään. Aamuisin juuri oli paljon helpompi vain jäädä sänkyyn makaamaan yms. Mitenkään muuten minusta ei ulospäin masennuksen oireita huomannut, joten kuulin tietenkin vanhemmiltani ja ystäviltäni kohtuu monesti tuosta "laiskuudesta". Minä olin kuitenkin ennen todella tunnollinen kouluhommissa ja numerot pyörivät kiitettävissä, joten en jaksa uskoa, että minusta olisi yksinkertaisesti yhtäkkiä tullut laiska, vaikka asia varmasti muiden silmissä siltä näyttikin.
Vaikea sanoa, mitä tuollaisessa tilanteessa kannattaisi tehdä. Kouluelämästä on jokseenkin hankala saada kiinni, kun siitä otteensa menettää. Kyllä minä ainakin tajusin, että minun olisi pitänyt mennä kouluun ja että se tulisi vaikuttamaan tulevaisuuteeni, mutta käytännössä asian toteuttaminen vaan tuntui mahdottomalta. Jos motivaatio ja jaksaminen ovat aivan nollassa, on hankala tsempata itseään. Eikä asiaa yhtään auttanut muiden syyttävät katseet ja laiskuus-vihjailut.
Sen verran vinkkinä, että lääkitys saattaa pahentaa tilannetta. Itsellä kokemus oman 14-vuotiaan nuoren kanssa, joka lamaantui täysin masennuslääkityksen johdosta. Onneksi oli hyvä lääkäri, joka uskoi ja ymmärsi, ja lääkitys lopetettiin neljän viikon kokeilun jälkeen. Nuori oli myöhemmin sairaalassa tutkimusjaksolla, jossa selvitettiin syitä ja nyt käy terapiassa, josta apua - mutta pikkuhiljaa. Masennukseen ei ole mitään poppakonstia tai pikahoitoa. Tuo muutaman viikon tutkimusjakso oli meillä ainakin se, joka käänsi kelkan ja olen siihen tyytyväinen. Nyt terapeutti pystyy keskittymään nuoren kanssa jaksolla selvinneisiin asioihin ja asiat sujuvat jo pikkuhiljaa paremmin.
Kuulin ammattiterapeutilta, että Yhdysvalloissa on tehty tutkimus masennuslääkkeiden vaikutuksesta ja tutkimus oli julkaistu lääketieteellisessä lehdessä. Osa ryhmästä sai serotoniiniin vaikuttavaa masennuslääkettä, osa placeboa ja hoidollista eroa ryhmien välillä ei ollut. Masennuslääkettä syöneillä oli vaan paljon hankalia sivuvaikutuksia, mitä verrokkiryhmällä ei ollut. Valitettavasti en muista, mikä tuo lääketieteellinen julkaisu oli, joten en voi antaa siihen linkkiä.
te ihmiset ajattelette vaan koulutusta.. tiedättekö miltä tuntuu olla masentunut?o: kun masennus on todella paha sillon ei pysty keskittymään elämässä mihinkään! ihminen tarvitsee perheen tai äidin/ isän tukea..laitos on viimeisin paikka mihinkä kukaan menee'!!!!! siellä ihminen masentuu vielä enemmän! te, jotka ette ole kokeneet masennusta, niin ois parempi olla hiljaa!
Etenkin ahdistuksessa on pirullista se, että nimenomaan velvollisuudet ja vaatimukset saattavat nostaa pahan ahdistuksen pintaan, mikä tietenkin antaa ulospäin laiskan vaikutelman. Kärsimys voi siis olla kovaakin ja silti ulkopuolisen silmin ihminen vaikuttaa "vain laiskalta" ja vastuuta välttelevältä.
Itse olen ollut aina äärimmäisen tunnollinen ja helposti stressaava. Aikuisena ensin masennuin ja sitten paloin pahasti loppuun. Nyt välttelen kovan ahdistuksen vuoksi kaikkia velvollisuuksia ja annan itsestäni jopa itselleni lusmun ja itsekkään vaikutelman ja mietin usein, olenko vain laiska ja saamaton.
Eivät ole yksinkertaisia asioita nämä tällaiset.
Kuullostaa CFS sairaudelta. Patistelut ei auta mutta tähänkin lääkkeitä olemassa.