Onkohan täällä yhtä pakkomielteisiä kuin minä, liittyen omaan ulkonäköön. Katson itseäni peilistä monta kertaa päivässä ja kulkiessani kaupungilla vilkuilen näyteikkunoista omaa heijastustani. Ennen se ei ole ollut niin pahaa, mutta nyt se on pahentunut. Pelkään, että kasoilleni tulee ilmeryppyjä ja pyrin välttämään ilmeilyä, ettei ryppyjä tulisi ajan saatossa. Käytän kasvojen puhdistustuotteita ja rasvoja kaksi kertaa päivässä. Jos minulta loppuu voide, jossa on aurinkosuoja, ahdistun ja on ostettava lisää jottei aurinko ehdi tekemään tuhojaan kasvoilleni. Pelkään, että kasvojen iho alkaa riippumaan ja muodostumaan kaulan alle riippuviksi "heltoiksi", vaikka olenkin nuori nainen.
Mietin myös rintojani. Haluaisin harrastaa lenkkeilyä (lenkkarit odottavat sitä), mutta pelkään etten löydä sopivan tukevia rintaliivejä. Kun olen lukenut, että rinnat alkavat riippumaan jatkuvasta pompottelusta. Vältän tilanteita, jossa rinnat joutuisivat kovalle rasitukselle esim. jos pyöräilen epätasaisella maastolla tai autoillessa pompsahtaa epätasaisella tiellä. Puristelen myös pakonomaisesti vyötäröni eri kohtia jenkkakahvoja etsien, samoin pakaroita puristellen. Löysin selluliittia, olen ahdistunut siitä. Näköjään pitäisi vaihtaa ruokavaliota. En haluaisi olla pinnallinen, mutta näitä asioita on mielessä päivittäin, voisiko sanoa pakkomielteiksi?
Mietin myös rintojani. Haluaisin harrastaa lenkkeilyä (lenkkarit odottavat sitä), mutta pelkään etten löydä sopivan tukevia rintaliivejä. Kun olen lukenut, että rinnat alkavat riippumaan jatkuvasta pompottelusta. Vältän tilanteita, jossa rinnat joutuisivat kovalle rasitukselle esim. jos pyöräilen epätasaisella maastolla tai autoillessa pompsahtaa epätasaisella tiellä. Puristelen myös pakonomaisesti vyötäröni eri kohtia jenkkakahvoja etsien, samoin pakaroita puristellen. Löysin selluliittia, olen ahdistunut siitä. Näköjään pitäisi vaihtaa ruokavaliota. En haluaisi olla pinnallinen, mutta näitä asioita on mielessä päivittäin, voisiko sanoa pakkomielteiksi?
Vastaukset 6
Vanhimmat
No ei tuo nyt tervettäkään kyllä ole! En tiedä täyttääkö se pakkomielteen kriteerit joten olisko sinun aika hakeutua hoitoon? Ainakin sinulla on äärimmäisen huono itsetunto kun et pysty ajattelemaan muuta kun ulkonäköäsi! Hakeudu hoitoon ennenkun tuo menee vielä pahemmaksi!
hei,
ymmärrän hyvin huolesi kun sairastin 15v syvää pakkoneuroosia ja edelleen mutta paremmassa kunnossa. miten mä sua nyt neuvoisin niinkuin miehen näkökulmasta , ehkä näin:
1. sun rinnat on aivan sama minkä näköiset tai kokoiset ne on. ei kukaan niihin kiinnitä huomiota ellei liian isot että tyhmempikin mies näkee että ohhooolo...
2.toiseks, vaikka sun rintasi olisi minkä kokoiset tahansa niin sun arvo ei vähenny eikä lisäänny siitä.
Ainut asia jolla merkitystä on se millainen olet sisältä. ulkoa voi kuka vaan olla kaunis mutta ei sisältä.
3. tuo peiliin tuijottaminen pitää lopettaa. ei ole vaihtoehtoja. aina kun tekee mieli katsoa sinne , niin älä katso. se on ainut tapa vastustaa kiusausta. tiedät itsekin.
t. mies vaan (naisen arvo ei kulje rinnoissa)
Minä olen, mutta tuollaista peilailua olen kyllä tietoisesti vähentänyt.
Saatan surffailla jotain meikki-ja ihonhoitojuttuja ja lukea sen aiheisia blogeja koko päivän (en ole töissä) ja laitan kosmetiikkaan rahaa enemmän kuin pitäisi. Tämä on vielä pahentunut kun niitä ryppyjä on alkanut oikeasti tulla.
mutta mulla on erittäin paha hiustenleikkuu pakko värjäyspakko. ollut jo 6 vuotta. Lähes päisittäin leikkelen tukkaani, koska sen pitää olla ehdottoman symmetrinen!!!Olen myös super tarkkaa kasvoistani, hoidan ja hinkaan, meikkaan ja laitan päivässä parikin tuntia vain itseäni ja peilailen. En ole mikään kaunotar edes.
Outo vaiva. Lääkkeitä syön, mutta niistä ei ole ollut MITÄÄN apua, päinvastoin :-/
Olen 27-vuotias nainen ja kärsin samasta ongelmasta kuin aloittaja. Olen mielestäni hälyttävän ryppyinen ja laitan isoja rahoja kosmetiikkaan, että pääsisin rypyistäni eroon. Paitsi että voiteet eivät ole auttaneet, rypyt ovat vain pahentuneet. Välttelen peilejä, välillä menee päiväkausia niin, etten katso peiliin. En enää meikkaa arkisin. Meikkaan joskus juhliin, mutta vain poikaystävääni miellyttääkseni. Meikkaaminen on todella vaikeaa, koska sen tehdäkseen pitää katsoa peilistä todella läheltä. Joskus kun kävelen kaupungilla, näen vahingossa oman kuvani jonkun kaupan peilistä tai näyteikkunasta, saatan mennä todella tolaltani ja olen ahdistunut koko loppupäivän.
Läheiseni ja lääkärini sanovat, että kärsin dysmorfisesta ruumiinkuvan häiriöstä (dysmorfologia). Omasta mielestäni se ei ole totta, vaan olen oikeasti ryppyinen.
...siis dysmorfofobia...
Lisään tässä vielä, että lopetin biletupakoinnin ryppyjen pelossa, kuljen ulkona vain reiluissa suojakertoimissa ja koitan syödä paljon salaatteja, jotta ihoni saisi kaikki tarvittavat vitamiinit ja tarpeeksi kosteutta. Ja nukkua paljon. Mutta mikään ei auta, olen todella surullinen! ;(