Minä ajan aina kuin olisin "sunnuntaiajelulla". Kauheaa hosumista ja vouhotusta liikentessä ja siitähän niitä kolareita sattuukin. miulle ei ikinä ole kolaria sattunut, eikä edes läheltä-piti-tilanteita. Siksi kehotankin teitä muitakin siirtymään rauhallisempaan ajotapaan, eihän siinä aikaa voita jos liikennevalojen välissä kaahaa mutta joutuu silti pysähtymään. Koska ajan rauhallisesti, minulle on aina vihreä-aalto. :) sitä en kyllä ymmärrä miksi ihmisten täytyy sitä torvea käyttää jatkuvasti! Ei autoni vauhti kasva teidän tööttäyksillänne!! Joten kiitos jos voisitte säästää ihmisten korvia ja olla tööttäilemättä kun se ei kerran mitään auta!!
sunnuntaiajelua taajamassa pahimpaan ruuhka-aikaan :)
körötellen
5167
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
että ajotavallasi esim. liikennevaloista pääsee läpi maksimaalinen määrä autoja, jotta liikenne kokonaisuudessaan toimisi sujuvammin eli taloudellisemmin. Lähdetkö liikkeelle ripeästi ja saavutatko seuraavat liikennevalot juuri kun vihreä vaihtuu vai vasta juuri ennenkuin vaihtuu punainen, jolloin tööttäilevän jonon ensimmäisenä pääset juuri ja juuri ainoana autona silläkertaa vihreillä. Se, että yksi yrittää "säästää" polttoainetta, ei todellakaan tarkoita, että polttoainetta säästyisi edes siltä yhdeltä saati muilta, jotka joutuvat seisomaan punaisissa valoissa ylimääräisiä kertoja.
jos kaikki ihmiset osaisivat aja yhtä hyvin ja rauhallisesti kuin minä, ei tarvittaisi liikennevaloja!
kaikki ois samanlaisia, niin maailma ois kuolettavan tylsä paikka. Uskovaiset kutsuisi kai nimellä helvetti. ;D
Mutku näin ei oo, niin joudut kohteliaana odottamaan ja väistämään kaikkia niissä valottomissa risteyksissä ja taaksesi kertyy kilomtrien jonot. Eli sinun kohdalla kai risteyksistä pääsee valojen ansiosta enemmän (noin 1) autoja kuin ilman valoja (nolla autoa). ;D
...ei olekaan se, että maksimaalinen määrä autoja pääsee läpi vihreistä valoista, vaan se, että kolareita sattuisi vähemmän ja että elämä olisi muutenkin leppoisampaa.
Tosiasiassa liikenteen sujuminen on hyvin psykologinen juttu. On yksilöllistä, millainen liikenne mielletään sujuvaksi. Jonkun mielestä liikenne on sujuvaa kun kahden punaisen valon väli saadaan ajettua mahdollisimman suurella kiihtyyydellä. Minusta kuitenkin sujuvuus tarkoittaa mahdollisimman loivia muutoksia ajonopeuteen. Lähes aina se on myös taloudellisin ajotapa.
Onko olisiko mielestäsi leppoisaa viettää liikenteessä päivittäin tunnin sijasta esim kolme? Jos kaikki köröttelisi sujuvasti, kuten sinä, niin tuo olisi lopputulos..