Miten Vuotos -vettä säästetään tulevaisuuteen ? !
Vesi valuu mereen ja tulee taas takaisin pilvenä.
((Pitäisikö Vuotos tehdä heti. Vai säästää edelleen vettä, että olisi sitten enmmän.
-tämäkö on vihreitten käsitys ((
Lääkitystä..lääkitystä...sanoo Vuotos uunokin ja Heppu lapista. He ei muuta taida ymmärtääkkään.
Sähkö tulee heillekkin seinästä.
Toisaalta he voivayt onnellisiakin, kun ei murheitä sähkön teosta.
Hallituksen viime viikolla tekemät esitykset kahdesta uudesta ydinvoimalasta ja “uusiutuvan” energian tukipaketista vähentävät Suomen hiilidioksidipäästöjä, mutta tarpeettoman kalliilla keinoilla.
Veronmaksajille ja tavallisille sähkönkuluttajille kolmaskaan ydinvoima ei olisi maksanut mitään. Verotuloja se olisi tuonut. Jos osa sen tuottamasta sähköstä olisi jouduttu viemään, niin olisihan se tietysti ollut ikävää. Ehkä vientituloille olisi jotakin käyttöä kuitenkin löytynyt esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluissa.
Tietysti voi kyseenalaistaa senkin, miksi uusiutuvien kehitystä ylipäätään pitäisi edistää. Uusiutuvat vs. uusiutumattomat energianlähteet / luonnonvarat on erottelu, joka keksittiin 1970-luvulla, kun huolestuttiin öljyn ja metallien loppumisesta. Nyt pitäisi ratkaista ilmastonmuutos. Arvioivatko 2100-luvun sukupolvet meitä sen mukaan, paljonko olemme jättäneet heille kivihiiltä ja uraania, vai sen mukaan, missä kunnossa he saavat planeettamme ilmastojärjestelmän?
Uraanista saa päästötöntä sähköä jo nyt, kivihiilen päästötön poltto edellyttää tekniikan kehitystä. Aikanaan se voi kuitenkin olla paljon kustannustehokkaampi keino tuottaa päästöttä lämpöä ja sähköä kuin “uusiutuvat” energianlähteet.
Taloudellisesti ajatellen ydinvoima tuo verotuloja, joita voi käyttää uusiutuvien tekniikoiden kehittämiseen.
Tuulivoima sai takuuhinnan. Se tarkoittaa tuulivoiman kehityksen kannalta sitä, että propellit menevät kaupaksi, vaikka ne eivät sähkön oikealla markkinahinnalla kelpaisi sähköyhtiöille.
Miten tämä vaikuttaa tuulivoimateknologian kehitykseen?
Jos tuulivoiman valmistajat tietäisivät, että voimaloiden pitäisi kaupaksi mennäkseen olla kaksi kertaa nykyistä parempia (tai niiden tuotannon puolet nykyistä halvempaa), heillä olisi kannustin kehittää parempia voimaloita. Heidän olisi pakko tehdä “halpoja mersuja”. Tuulivoiman tuki tarkoittaa sitä, että “kallis ladakin” menee kaupaksi. Tuulivoimaa ei tarvitse kehittää ainakaan niin nopeasti kuin ilman syöttötariffia olisi pakko.
Morjens "!
Nyt lähden yöpuulle.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Ylläoleva teksti om varastettu Tiede-lehden Marko Hamilon blogista.
http://www.tiede.fi/blog/
Viranomaisille on ilmoitettu, jatkoa seuraa.
Meinaakko että Vuotos Uuno olisi jo niin kuuluisa jotta lehtikin kirjoittaisi.
"Miten Vuotos -vettä säästetään tulevaisuuteen ? !
Vesi valuu mereen ja tulee taas takaisin pilvenä.
((Pitäisikö Vuotos tehdä heti. Vai säästää edelleen vettä, että olisi sitten enmmän.
-tämäkö on vihreitten käsitys ((
Lääkitystä..lääkitystä...sanoo Vuotos uunokin ja Heppu lapista. He ei muuta taida ymmärtääkkään.
Sähkö tulee heillekkin seinästä.
Toisaalta he voivayt onnellisiakin, kun ei murheitä sähkön teosta"
ymmärsihän he olla "nettitarkastajina".
Vai oliko yksiö helsinkivihreä..heh..heh
> Meinaakko että Vuotos Uuno olisi jo niin kuuluisa jotta lehtikin kirjoittaisi.
>
> "Miten Vuotos -vettä säästetään tulevaisuuteen ? !
> Vesi valuu mereen ja tulee taas takaisin pilvenä.
> ((Pitäisikö Vuotos tehdä heti. Vai säästää edelleen vettä, että olisi sitten enmmän.
> -tämäkö on vihreitten käsitys ((
>
> Lääkitystä..lääkitystä...sanoo Vuotos uunokin ja Heppu lapista. He ei muuta taida ymmärtääkkään.
> Sähkö tulee heillekkin seinästä.
> Toisaalta he voivayt onnellisiakin, kun ei murheitä sähkön teosta"
Yllä oleva pätkä on huru-Uunon puppugeneraattorin tuototksia ja loppuosa on taas Uunon nimettömästi lainaamaa.
Uunon tyylinä on hölöttää mitä sattuu paskaa ja kopioida randomina jostain suunnalta nettiä messunsa loppuun jotain tekstiä. Uunon jätöksen ja muualta copy pastatun tekstin erottaa helposti toisistaan. Siinä kohtia tekstiä se varastetun ja itse tuotetun jätöksen raja menee Uunolla mistä löytyy ensimmäinen lause oikein kirjoitettuna välimerkkejä myöten.