Fatbardhe Hetemaj

No niin, nyt se tapahtui, mitä niin kauan on odotettu. Fade ilmoittautui kokoomuksen kansanedustajaehdokkaaksi Helsinkiin. Lehtitietojen mukaan vasemmistolaisen perheen suulaalle tyttärelle lohkeaa takuulla paikka Arkadianmäeltä. Kokoomus on niin moniarvoinen puolue, että sinne mahtuu samaan porukkaan Kai Pöntinen, Wille Rydman ja mainittu Hetemaj. Tästä nuoresta maahanmuuttaja-naisesta koko Suomi ja Eurooppa tulee vielä kuulemaan. Hän on presidentti- ja pääministeriainesta.
7393
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Siinä on kyllä nainen, joka on kyllä niin epämiellyttävä kuin vain voi olla. Epäkohtelias ja röyhkeä oman edun tavoittelija, täydellinen opportunisti. Koko perheellä samat röyhkeät käytöstavat. Nöyryys ja toisten kunnioitus puuttuu. Jos kyynärpäätaktiikka ja negatiivinen julkisuus, jota hän on jo kerännytkin toimii, niin ehkä hän sitten pääsee eduskuntaan.

Äänestä
  • Jos olisi demari, kuten vanhempansa, niin sitten voisi harkita. Mutta kokoomusta en äänestä. Siinähän antaa samalla äänensä sille puolueellekin. Fade on muutenkin turhan päällekäyvä, ei mun makuun poliitikkona.

    Äänestä

  • meinaa äänestää kirjoitti:

    Jos olisi demari, kuten vanhempansa, niin sitten voisi harkita. Mutta kokoomusta en äänestä. Siinähän antaa samalla äänensä sille puolueellekin. Fade on muutenkin turhan päällekäyvä, ei mun makuun poliitikkona.

    sitten "potkupallo" saa valtiolta rahaa pilvinpimein, eikös tämä ääliö Hetemaj ole kyseisen lajin fanaatikko ainakin kun aamuteeveessä on "asiantuntijana" sönkkäämässä

    Äänestä

  • eijumalauta kirjoitti:

    sitten "potkupallo" saa valtiolta rahaa pilvinpimein, eikös tämä ääliö Hetemaj ole kyseisen lajin fanaatikko ainakin kun aamuteeveessä on "asiantuntijana" sönkkäämässä

    päätään aukomassa nykyään. Ei sellaista ylen ohjelmaa, missä tämä blondiini ei pääsisi ääneen. Häikäilemätöntä lobbausta median taholta. Tämä on juuri sitä, että kun vaaliraha kielletään, sitten naistenlehdet ja muu hömppämedia valitsee Suomelle eduskunnan. Tietääkö joku, kuka on tämän vuoden pakolaisnainen? Sellainen nimittäin on valittu, mutta ei vissiin ole samanlainen pyrkyri. F:n esiintyminen on joskus suoranaisesti vahingollista pakolaisasialle. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun joku on sitä paasaamista katseltuaan ja kuunneltuaan kironnut naisen kaikkine maanmiehineen takaisin sinne, mistä on tullutkin - kun Suomessa tuntuu kaikki olevan huonosti.

    Äänestä

  • nyt on joka tuutissa kirjoitti:

    YLE:n aamuTV:n urheiluasiantuntijaksi pääsee aika heppoisin perustein. Riittää että on jonkun jalkapalloilijan sisko.

    Muutenkin todellinen pyrkyri, toivottavasti ei mene läpi.

    Äänestä

  • buu buu buu kirjoitti:

    YLE:n aamuTV:n urheiluasiantuntijaksi pääsee aika heppoisin perustein. Riittää että on jonkun jalkapalloilijan sisko.

    Muutenkin todellinen pyrkyri, toivottavasti ei mene läpi.

    Yleltä rahat pois, jos kerran ryhtyvät yhden poliitikkotyttösen äänitorveksi. Vai vielä urheiluasiantuntija.

    Äänestä

sä oot ihan ulkona kirjoittaja

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Benin talliin kirjoitti:

No niin, nyt se tapahtui, mitä niin kauan on odotettu. Fade ilmoittautui kokoomuksen kansanedustajaehdokkaaksi Helsinkiin. Lehtitietojen mukaan vasemmistolaisen perheen suulaalle tyttärelle lohkeaa takuulla paikka Arkadianmäeltä. Kokoomus on niin moniarvoinen puolue, että sinne mahtuu samaan porukkaan Kai Pöntinen, Wille Rydman ja mainittu Hetemaj. Tästä nuoresta maahanmuuttaja-naisesta koko Suomi ja Eurooppa tulee vielä kuulemaan. Hän on presidentti- ja pääministeriainesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu