Hei! Ongelmanani on työkyvyttömyyden ja alhaisten tulojen aiheuttama ahdistava taloudellinen tilanne ja ajattelin nyt purkaa sitä tänne. Olisin myös kiinnostunut kuulemaan muiden kokemuksia kyseisestä aiheesta, jos jollain sellaisia on.
Olen kohta 26-vuotias nainen. Olen kärsinyt mielenterveysongelmista kymmenen vuotta, joista viisi olen ollut työkyvyttömänä. Tällä hetkellä diagnoosini ovat vaikea-asteinen masennustila, tunne-elämältään epävakaa persoonallisuus, ahdistuneisuushäiriö sekä määrittelemätön syömishäiriö. Ongelmani ovat siis laaja-alaisia. Olen sairastanut myös anoreksiaa, bulimiaa sekä paniikkihäiriötä. Päällimmäinen työkyvyttömyyttä aiheuttava sairaus on kuitenkin depressio, johon liittyy voimakasta ahdistusta, lamaannusta, toimintakyvyttömyyttä, sosiaalisten tilanteiden pelkoa sekä paniikkioireita.
Lukion sain aikoinaan käytyä loppuun masennuksesta huolimatta ja valmistuin hyvin arvosanoin. Sain opiskelupaikan ammattikorkeakoulusta, mutta ajattelin pitää välivuoden opiskeluista ja kerätä voimia. Aloitin osa-aikatyön ja muutin omilleni asumaan. Ehdin olla työelämässä puoli vuotta, kunnes romahdin. Sain kaksi viikkoa sairauslomaa ja sillä tiellä olen edelleenkin. En ole pystynyt palaamaan työelämään ja opiskelupaikasta olen joutunut luopumaan, sillä en ole kyennyt aloittamaan opintoja. Nykyään olen siis kuntoutustuella (määräaikainen työkyvyttömyyseläke), jota on jatkunut neljä vuotta.
Taloudellinen tilanteeni on totaalisen ahdistava. Koska minulla ei juurikaan ole työhistoriaa, eläkkeeni on hyvin pieni. Ottaen huomioon asumiskustannukset, peruselämiseen menevät kulut, kalliit lääkekustannukset, kissan elättämisen ynnä muut pakolliset menot, tuloni eivät yksinkertaisesti riitä. Lasken jatkuvasti rahojani, laadin viikkobudjetteja (jotka ylittyvät väistämättäkin), ostan halpaa ruokaa ja kyttään ruokatarjouksia. Ikävä kyllä myös tupakoin, 7-10 savuketta päivässä, mihin menee myöskin rahaa. Lääkekuluni ovat nousseet lähes sataan euroon kuukaudessa uusien lääkkeiden myötä. Syön viittä eri psyykenlääkettä. KELA:n erityiskorvattavuutta ei ole mahdollista saada, sillä minulla ei ole siihen oikeuttavaa diagnoosia. Joudun turvautumaan vanhempiini jatkuvasti, sillä omat rahani eivät riitä. Vanhemmat kyllä auttavat, mutta itse olen erittäin ahdistunut siitä, että joudun aikuisena ihmisenä pyytämään vanhemmiltani rahaa.
Tälle raha-ahdingolle ei näy loppua. En näytä toipuvan millään. Olen ollut useasti osastohoidossa, syönyt lukuisia eri lääkkeitä, käynyt KELA:n korvaamassa psykoterapiassa, keskustelukäynneillä psykiatrian poliklinikalla sekä ollut päiväsairaalatyylisessä kuntoutuksessa (minkä tosin jouduin jättämään kesken voimien loputtua). Mikään ei tunnu auttavan ja passivoidun päivä päivältä enemmän. Yritän saada itseäni liikkeelle, mutta se vaatii niin suuria ponnisteluja, että vietän suurimman osan ajastani kotona. Nyt tarkoituksena olisi aloittaa toimintaterapia tukemaan arkisissa asioissa selviytymistä. Sekin ahdistaa, sillä edellinen toimintaterapia kariutui siihen, että aloin suorittaa sitä liikaa. Ongelmanani kun on aina ollut perfektionismi. Joko teen asiat täydellisesti tai sitten en tee ollenkaan.
Pelkään tosissani, etten pysty enää koskaan opiskelemaan tai tekemään töitä. Elämä valuu ohitse, enkä saa mitään aikaiseksi. Olen päivä päivältä vain epätoivoisempi ja luon mielessäni uhkakuvia onnettomasta tulevaisuudesta. Ei näillä tuloilla voi kukaan loputtomiin elää. Se on puhdas mahdottomuus. Olen miettinyt kuinka vähentää elinkustannuksia. Ensimmäiseksi tulee mieleen lääkkeet. Vaihdan ne halvempiin (jos sellaisia on) tai jätän pois. Se on huono vaihtoehto, sillä ilman lääkkeitä en nuku ja sekoan lopullisesti. Mietin sanovani irti vakuutukset ja ehkä TV-luvan. Ei vaan jaksaisi pelätä TV-lupatarkastajaa ja tuntuisi väärältä olla maksamatta TV-maksua. Mietin ruokakustannusten pienentämistä, mutta jos ei halua elää pelkällä makaronilla ja kaurapuurolla, kustannuksia ei tästä voi enää oikein pienentää. Tupakanpolton aion lopettaa kunhan saan tarpeeksi voimia. En tiedä missä muussa voisi säästää. Ehkä alkoholissa, sitä kun jonkin verran käytän. Mutta kun en tahtoisi ihan absolutistikaan olla. Toisinaan kun on mukava ottaa muutama siideri. Elokuvissa en käy, enkä baareissa juurikaan, kuten myöskään en käy ulkona syömässä, joten sellaiseen ei mene rahaa. Tästä on mahdoton enää säästää.
Mitä hemmettiä teen tämän asian kanssa? Menetän välillä yöunenikin kun ahdistun raha-asioista. Tämä on aivan yhtä painajaista koko elämä, masennusta, rahattomuutta ja yksinäisyyttä. Onko kellään muulla vastaavanlaista ongelmaa vai olenko yksin tämän asian kanssa? :(
Olen kohta 26-vuotias nainen. Olen kärsinyt mielenterveysongelmista kymmenen vuotta, joista viisi olen ollut työkyvyttömänä. Tällä hetkellä diagnoosini ovat vaikea-asteinen masennustila, tunne-elämältään epävakaa persoonallisuus, ahdistuneisuushäiriö sekä määrittelemätön syömishäiriö. Ongelmani ovat siis laaja-alaisia. Olen sairastanut myös anoreksiaa, bulimiaa sekä paniikkihäiriötä. Päällimmäinen työkyvyttömyyttä aiheuttava sairaus on kuitenkin depressio, johon liittyy voimakasta ahdistusta, lamaannusta, toimintakyvyttömyyttä, sosiaalisten tilanteiden pelkoa sekä paniikkioireita.
Lukion sain aikoinaan käytyä loppuun masennuksesta huolimatta ja valmistuin hyvin arvosanoin. Sain opiskelupaikan ammattikorkeakoulusta, mutta ajattelin pitää välivuoden opiskeluista ja kerätä voimia. Aloitin osa-aikatyön ja muutin omilleni asumaan. Ehdin olla työelämässä puoli vuotta, kunnes romahdin. Sain kaksi viikkoa sairauslomaa ja sillä tiellä olen edelleenkin. En ole pystynyt palaamaan työelämään ja opiskelupaikasta olen joutunut luopumaan, sillä en ole kyennyt aloittamaan opintoja. Nykyään olen siis kuntoutustuella (määräaikainen työkyvyttömyyseläke), jota on jatkunut neljä vuotta.
Taloudellinen tilanteeni on totaalisen ahdistava. Koska minulla ei juurikaan ole työhistoriaa, eläkkeeni on hyvin pieni. Ottaen huomioon asumiskustannukset, peruselämiseen menevät kulut, kalliit lääkekustannukset, kissan elättämisen ynnä muut pakolliset menot, tuloni eivät yksinkertaisesti riitä. Lasken jatkuvasti rahojani, laadin viikkobudjetteja (jotka ylittyvät väistämättäkin), ostan halpaa ruokaa ja kyttään ruokatarjouksia. Ikävä kyllä myös tupakoin, 7-10 savuketta päivässä, mihin menee myöskin rahaa. Lääkekuluni ovat nousseet lähes sataan euroon kuukaudessa uusien lääkkeiden myötä. Syön viittä eri psyykenlääkettä. KELA:n erityiskorvattavuutta ei ole mahdollista saada, sillä minulla ei ole siihen oikeuttavaa diagnoosia. Joudun turvautumaan vanhempiini jatkuvasti, sillä omat rahani eivät riitä. Vanhemmat kyllä auttavat, mutta itse olen erittäin ahdistunut siitä, että joudun aikuisena ihmisenä pyytämään vanhemmiltani rahaa.
Tälle raha-ahdingolle ei näy loppua. En näytä toipuvan millään. Olen ollut useasti osastohoidossa, syönyt lukuisia eri lääkkeitä, käynyt KELA:n korvaamassa psykoterapiassa, keskustelukäynneillä psykiatrian poliklinikalla sekä ollut päiväsairaalatyylisessä kuntoutuksessa (minkä tosin jouduin jättämään kesken voimien loputtua). Mikään ei tunnu auttavan ja passivoidun päivä päivältä enemmän. Yritän saada itseäni liikkeelle, mutta se vaatii niin suuria ponnisteluja, että vietän suurimman osan ajastani kotona. Nyt tarkoituksena olisi aloittaa toimintaterapia tukemaan arkisissa asioissa selviytymistä. Sekin ahdistaa, sillä edellinen toimintaterapia kariutui siihen, että aloin suorittaa sitä liikaa. Ongelmanani kun on aina ollut perfektionismi. Joko teen asiat täydellisesti tai sitten en tee ollenkaan.
Pelkään tosissani, etten pysty enää koskaan opiskelemaan tai tekemään töitä. Elämä valuu ohitse, enkä saa mitään aikaiseksi. Olen päivä päivältä vain epätoivoisempi ja luon mielessäni uhkakuvia onnettomasta tulevaisuudesta. Ei näillä tuloilla voi kukaan loputtomiin elää. Se on puhdas mahdottomuus. Olen miettinyt kuinka vähentää elinkustannuksia. Ensimmäiseksi tulee mieleen lääkkeet. Vaihdan ne halvempiin (jos sellaisia on) tai jätän pois. Se on huono vaihtoehto, sillä ilman lääkkeitä en nuku ja sekoan lopullisesti. Mietin sanovani irti vakuutukset ja ehkä TV-luvan. Ei vaan jaksaisi pelätä TV-lupatarkastajaa ja tuntuisi väärältä olla maksamatta TV-maksua. Mietin ruokakustannusten pienentämistä, mutta jos ei halua elää pelkällä makaronilla ja kaurapuurolla, kustannuksia ei tästä voi enää oikein pienentää. Tupakanpolton aion lopettaa kunhan saan tarpeeksi voimia. En tiedä missä muussa voisi säästää. Ehkä alkoholissa, sitä kun jonkin verran käytän. Mutta kun en tahtoisi ihan absolutistikaan olla. Toisinaan kun on mukava ottaa muutama siideri. Elokuvissa en käy, enkä baareissa juurikaan, kuten myöskään en käy ulkona syömässä, joten sellaiseen ei mene rahaa. Tästä on mahdoton enää säästää.
Mitä hemmettiä teen tämän asian kanssa? Menetän välillä yöunenikin kun ahdistun raha-asioista. Tämä on aivan yhtä painajaista koko elämä, masennusta, rahattomuutta ja yksinäisyyttä. Onko kellään muulla vastaavanlaista ongelmaa vai olenko yksin tämän asian kanssa? :(
Vastaukset 9
Vanhimmat
Itse olen kokenut niin paljon samaa mitä sinä kirjoitit, että olin jo valmis luopumaan elämästäni ja yritinkin, mutta mun ei sallittu lähteä. 2vuotta sitten menin erääseen hengelliseen kokoukseen syöpää sairastavan ystävän "tueksi" ja lopputulos oli että sain ottaa vastaan elämäni pelastajaksi Jeesuksen Kristuksen. En aikonut mitään sellaista mutta Jumalalla oli varattu mulle näin suurta,,,johon hän käytti apuna tätä syöpäsairasta ystävääni. Eli minä tulin elävään uskoon ja elämäni on lähtenyt menemään aivan uskomattoman positiiviseen suuntaan ja eheydyn ja parannun päivä päivältä. Eikä Jumala kiellä multa yhtään mitään, antaa vain uusia valinnan mahdollisuuksia jaikissa elämän asioissa..Muuten se syöpää sairastava ystäväni parani pitkälle edenneestä syövästä yhden leikkauksen ansiosta,,siis yhden ainoan!! Vaikka toivoa ei juuri annettu. Yliopiston lääkärit olivat vain todenneet että tässä on tapahtunut Jumalan ihme! Ja tää on totta.Jumala on rakkaus. En haluaisi kuulostaa kiihkoilijalta enkä muultakaan uskovaishörhöltä. Mutta sen sydämessäni tunnen että Jeesus rakastaa sinua yli kaiken ja haluaisi auttaa sua kaikessa jos vain uskaltaisit antaa hänelle mahdollisuuden. Mikä ihmiselle on mahdotonta se on Jumalalle mahdollista. Itelläni on nyt säännöllinen seurakuntayhteys ja uskovia ystäviä. ISO HALAUS SULLE
Hei! Kirjoitit asiallisesti omasta ahdingostasi ja ymmärrän ajatuksiasi ja tunnelmiasi erittäin hyvin oman kokemuksen kautta.
Olet varmasti selvitellyt raha-asioitasi ja toivottavasti niihin saanut neuvojakin esim. sosiaalityöntekijöiltä poliklinikoilta tai muualta, mutta kirjoituksestasi ei käynyt ilmi, saatko toimeentulotukea ollenkaan? Sieltä saisit ainakin lääkekulut takaisin ja muutakin, jos olet oikeutettu toimeentulotukeen.
Et varmasti ole yksin tämän asian kanssa, joten oli erittäin hyvä keskustelunavaus. Jospa ihan niitä käytännön neuvoja tuohon taloudelliseen ahdinkoon saisit. Se on yksi todella ahdistava ja masennusta ylläpitävä asia, tiedän itsekin. Toivon sulle kaikkea hyvää ja ehkä palaan vielä paremmalla ajalla tähän ketjuun.
Itsellä aivan sama tilanne..
En saa rahaa, olen tällä hetkellä koditon, eikä se taida merkitä mitään kenellekään.
Minulla jäi lukio kesken juuri raha-asioitten takia. Kävin vielä viimeisen jakson ilman koulukirjoja ja pääsin silti hyvin läpi. Kuitenkni kun sitten menetin asuntoni, ja ruokarahani, eli siis, en saanut yhtäkään penninopuolikasta pariin kuukauteen, tuli koulussa käynnistä vain mahdotonta minulle.
Nyt istun, ja odotan. Kävin tänään lääkärissä ja sanoin etten oikeastaan halua elää enää. Hän sanoi vain ettei hoitoa tule jos en ala syömänä jotain ihme ilopillereitä. Söin niitä jo joskus ja sen takia ongelmani sitten lykkääntyivätkin ja nyt niiden hoitaminen alkaa olla jo myöhäistä..
Ajattelin tässä pistää elämän risaiseksi kunnes en enää pysty mihinkään. Fyysisiäkin ongelmia alkaa tulla kaiken takia.
Eipä se ole muitten ongelma miten elämäni käy, eikä siis edes mielenterveyspalvelujen. He tekevät sen selväksi, ja itse sen hyväksyn. Ei minun elämäni ole muiden asia.
Joten, elämäni oi mikä oli. Sille ei voi mitään. Nyt otan siitä ehkä vielä jotani irti, ja ehkä keksin jonkun hauskan ja hyödyllisen tavan päättää päiväni.
Onko mahdollisuutta ottaa toisen ihmisen velkoja harteilleen? Että jos kuolema sattuisi kolkuttamaan velkojille voisi haistattaa pitkät ja käskeä hakemaan haudasta? Tai jotain sen tyyppistä.. Enköhän minä vielä jotain realistisempaa keksi. SIllävälin kuitenkin, kuuntelen musiikkia, ja kunolla, nautin joka pisarasta sitä. Teen mitä huvittaa, maniaksi taidetaan kutsua.. Ainakni on joku nimi sillekin ololle kun ei enää kiinnosta oikeastaan vittuakaan, ja ilmaiseksikin vielä, ilman lääkkeitä :) Elämähän on jees!
Kiitos teille vastanneille!
Näköjään en siis ole yksin tämän asian kanssa. Kurjaa, että muutkin joutuvat samanlaisen ongelman kanssa kärvistelemään. Tämä rahatilanne todellakin ylläpitää masennusta ja tuottaa vaan lisäahdistusta jo muutenkin vaikeaan tilanteeseen.
Toimeentulotukea en ole hakenut, sillä olen juuri eronnut avopuolisostani ja puolison tulot vaikuttivat niin, ettei sosiaalihuolto olisi antanut penniäkään. Lain mukaanhan avoliitossa eläessä ei ole elätusvelvollinen puolisoa kohtaan, mutta KELA ja sossu laskevan kuitenkin avoparin tulot yhteen ja tuet määräytyvät sen mukaan. Nyt kun asun yksin, olen miettinyt tuota toimeentulotukiasiaa ja ajattelin kysellä saisinko sitä. Ongelmana vain on se, etten millään jaksaisi hoitaa tuota asiaa. Olen muutenkin ihan voimaton. Onneksi mulla on nyt alkamassa toimintaterapia. Voisin toimintaterapeutin kanssa ottaa asian puheeksi. Tosin en tiedä onko toimintaterapian alku vain pelkkää toimintakyvyn kartoitusta vai auttaisiko terapeutti käytännönasioiden hoitamisessa jo heti alkumetreillä. No, se selviää ensi viikolla.
Sossu systeemit vio olla rankkaa, ja armotonta jos joudut väärälle... tai soanotaan vaikka että jos et saa hyvää toimihenkilöä, voivat asiasi olla mahdottomia hoitaa sossussa..
Jos kestät millään vittuilun ja nälvimisen ylitse niin sieltä tulee sinulle aivan varmasti rahaa, jos sinulla ei sitä muuten ole. Kasvotusten se täytyy hakea kuitenkin. Jos tapaat hyvän ihmisen sinun ei tarvitse selitellä niitä näitä vaan he uskovat sinua kuten aikuista kuuluukin, eikä kohtele sinua kuin rikollista huijaria.
Tänään osiaan kävin psykologilla ja hän syyllisti minua siitä kun en jaksa mitään.. :( Mitäpä siihen lisäämään.. Kieltäydyin hoidosta kun en jaksa sotia, mutta nyt en enää tidä mitä tehdä, haluaisin vain apua tähän.. En tiedä miten saada itseni jatkamaan aina. Sain kuulla, että kun olin hakenut toimeentulotukea vanhalta sosiaalityöntekijältäni puoli vahingossa, oli hän myöntänyt minulle pienen summan. Se piristi kummasti, eikä itsetuhoiset aikeet enää ole ensimmäisenä mielessä. Eli tiedän ainakin mistä se masennus johtuu..
Olisi kiva tavata joitain muita köyhiä, jotka eivät ole alkoholisteja tai muuten sekaisin.. Pahinta tässä on olla aivan yksin. Kaikki muut tuntuvat tekevän sitä ja toista, kun itsellä on varaa käydä vain kävelyllä, ja sekin tuntuu joskus ylitsepääsemättömän hankalalta. Tai siis lähes aina.. Jos olisi joku jonka kanssa jakaa tämä kaikki vaikeus niin elämä voisi sen ohessa maistua mukavaltakin. Ei se raha kaikkea, muttakun kaikkeen tuntuu tarvitsevan rahaa ja koko ajan..
en saannut tuosta kirjoituksesta selville..seurusteletko?Jos seurustelet..kyllä mieskaverin pitää tukea sua!Mielestäni jos sulla auttava ja rakastava kumppani...saat asiasi kuntoon...koulunkautta työelämään kuuluisit..jos et seukkaa..löydät varmasti miehen joka auttaisi vilpittömästi sua ja rakastaisi...vaikka kuinka päin metsiä asiat olisi sulla.Kyllähän näin on, et kunnonparisuhde auttaa elämässä eteenpäin valtavasti!
"Pahinta tässä on olla aivan yksin. Kaikki muut tuntuvat tekevän sitä ja toista, kun itsellä on varaa käydä vain kävelyllä, ja sekin tuntuu joskus ylitsepääsemättömän hankalalta. Tai siis lähes aina.. Jos olisi joku jonka kanssa jakaa tämä kaikki vaikeus niin elämä voisi sen ohessa maistua mukavaltakin. Ei se raha kaikkea, muttakun kaikkeen tuntuu tarvitsevan rahaa ja koko ajan.."
Larethi, nuo sanat olisivat voineet olla peräisin omasta näppiksestäni. Yksinäisyys on kauheaa ja tosiaan kun ei ole varaa tehdä mitään. Vaikea keksiä tekemistä, joka ei vaatisi rahaa. Kävelyllä yritän itsekin käydä, mutta tosiaan sekin tuntuu välillä niin hankalalta. Kaikki on niin solmussa.
Masentunut mies -38v: en siis seurustele. Erosin pari kuukautta sitten alkoholiongelmaisesta kihlatustani kun en jaksanut enää. Ennen tätä tänä vuonna päättynyttä suhdetta elin suhteessa jota varjosti myös alkoholiin liittyvät ongelmat, mutta ennen kaikkea henkinen väkivalta, joka lopulta alkoi muuttua fyysiseksi. Ikävästi päättyi sitten sekin suhde. Eipä ole siis ollut rakkauselämässäkään onnea minulla. En meinaa toipua ollenkaan tuosta viimeisimmästä erosta. Mietin vain päivästä toiseen miksi kaikki meni niin kuin meni. Meidän piti olla tuon miehen kanssa aina yhdessä, mutta kaikki unelmat vietiin minulta pois, matto kiskaistiin jalkojeni alta. Putosin aivan tyhjänpäälle ja olen niin onneton nyt. Yritin kaikkeni että olisimme voineet olla yhdessä, mutta kun toinen ei ole valmis ottamaan vastuuta itsestään, en minä voi häntä parantaa. Paloin niin loppuun tuossa suhteessa, että oli pakko lähteä.
En enää usko löytäväni rakkautta. Jotenkin onnistun aina vain sekaantumaan vääriin miehiin. En varmasti itsekään ole helppo seurustelukumppani ongelmineni, mutta minä sentään yritän hoitaa itseäni, toisin kuin esimerkiksi alkoholiongelmainen exäni, joka ei lupauksistaan huolimatta hakenut apua ja itse jouduin toimimaan lapsenvahtina aikuiselle ihmiselle.
tiedän mitä masennus on..se on ruokahaluttomuutta..unettomuuta..tuskaa päässä..ajatukset harhailevat..et pysty keskittymään mihinkään..ja paljon itkemistä..mulla sitä kesti vuosi..ja kyllä se aurinko paistaa sunkin elämäään.Haluaisin olla ystävä ja tukihenkilö masentuneelle naiselle...tiedä vaikka se rakkaus kolahtaisi minun elämääni.Muista ulkoilla ja kuunnella musiikkia valtavasti,se autta paljon!
Hassua että sinä tiedät miltä se tuntuu, minäkin tiedän, ja kaikki muutkin tuntuu oikeastaan tietävän miltä masennus tuntuu, paitsi ne ihmiset ketkä ovat ammattiauttajia.. :/