etäisän oikeudet kiireellisessä sijoituksessa

Kun yksinhuoltajaäidin lapset on kiireellisesti sijoitettu ja toinen vanhempi, joka ei ole ollut yhteydessä lapsiinsa vuosiin alkaa soittelemaan sijoituspaikkaan ja saa sieltä tietoja lasten voinnista jne. niin mihin lakiin tämä yhtäkkinen tiedonsaantioikeus perustuu? Eihän hänellä ole ollut oikeutta lasten asioihin aiemminkaan, saati että olisi ollut kiinnostustakaan ja nyt isää sitten hyysäätään.
2165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

jotenkin hyysätä, koska hyysätään joka tapauksessa kun hän hyökkää paikalle esittämään välittävää ja kovasti huolissaan olevaa vanhempaa, vaikka tosiasiassa nuuskii vain, löytyisikö jotain uusia syitä, joista äitiä syyllistää.

Äänestä

Huoltajalla on oikeus saada tietoja. Huoltaja voi olla vaikkei olisi koskaan lasta nähnytkään. Biologiselle vanhemmalle on kuitenkin huoltajuudesta riippumatta lähetettävä kiireellisen sijoituksen päätös. Vaikkei huoltajuutta olisi, voi silti olla määrätty tiedonsaantioikeus, tai huoltaja voi antaa luvan tietojen antamiseen. Jos huoltajuus on yksin äidillä, ei ole tiedonsaantioikeutta erikseen määrätty eikä huoltajan lupaa tietojen antamiseen, silloin tietoja ei saa antaa. Ainoastaan ne tiedot jotka koskevat suoraan etävanhempaa, voi antaa. Näitä voi olla esim. tapaamisten järjestelyihin liittyvät asiat.

Asiaa koskeva laki on Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta ja Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista

Äänestä

Kommentoi aloitusta


klkjhhhhj kirjoitti:

Kun yksinhuoltajaäidin lapset on kiireellisesti sijoitettu ja toinen vanhempi, joka ei ole ollut yhteydessä lapsiinsa vuosiin alkaa soittelemaan sijoituspaikkaan ja saa sieltä tietoja lasten voinnista jne. niin mihin lakiin tämä yhtäkkinen tiedonsaantioikeus perustuu? Eihän hänellä ole ollut oikeutta lasten asioihin aiemminkaan, saati että olisi ollut kiinnostustakaan ja nyt isää sitten hyysäätään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu