Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Ns. anusseksi

Oma teoriani ns. anusseksistä on seuraava:

1. Kyseessä oleva ilmiö perustuu ensisijaisesti pornoleffojen tarjontaan. Sieltä miehenalut näkevät tumputtaessaan myöskin takareiän seksiä. Kohtauksissa naiset MAKSUSTA vääntelehtivät, ilmehtivät yms. ikäänkuin homma tekisi KAMALAN KAUHEAN hyvää, vaikka kuinka SATTUISI. Mutta kun siitä maksetaan.

2. Sitten nämä kyseiset miehenalut haluavat itse testata samaa asiaa elävällä ihmisellä. He pyrkivät saamaan koekaniiniksi jonkun naisen. Tämä suostuu juttuun lähinnä miellyttääkseen miestä.

3. Mitään varsinaista seksuaalista nautintoa ei ns. takaluukkuhomma anna naiselle. Enemmänkin kipua ja mahdollista verenvuotoa.

Ottakaa kantaa teoriaani.
----------------------------
Homot ovat oma lukunsa.
5615315
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 56

Vanhimmat

eroa on homon ja naisen perseellä??! Siis noin niinkuin rakenteellisesti. Eikö siis homon peppuun voi sattua, jos kerta naisella peppuseksi tekee kipeää "takuuvarmasti"????

Kuulepas, Miesihminen. Olen päivä päivältä varmempi, että sinä olet vain katkera meille peppuseksiä harrastaville ja siitä nauttiville pariskunnille. Ehkäpä oma naisesi (jos sinulla jostain kumman syystä sellainen on) ei sinulle peppuaan anna, joten et halua muidenkaan saavan nauttia siitä herkusta.

Oma teoriani peppuseksistä on seuraava:

1. Minulle ei makseta sen enempää peppuseksistä kuin muustakaan seksistä, teen sitä siis aivan vapaaehtoisesti. Ilman kipua.

Jos sattuu, homma jätetään kesken sillä kertaa ja koitetaan joskus toisen kerran uudelleen. Näin ei tule pelkoa tai inhoa kyseistä seksiä kohtaa.

2. Harrastan peppuseksiä mieheni kanssa VAIN omasta halustani, MINÄ päätän AINA onko nyt juuri SE kerta vai ei. En siis tee sitä "vain miellyttääkseni miestäni".

3. Minä sain ensimmäiset orgasmini peppuseksistä, se siis VOI tuottaa suurtakin nautintoa, myös naiselle! Yhä nykyäänkin saan peppuseksistä ja samalla pimpan puolella leikkien parhaimmat ja voimakkaimmat orgasmini.

Verta en ole koskaan vuotanut pepun puolelta ja kivusta kerroinkin jo tuossa ylempänä.

Äänestä
  • "eroa on homon ja naisen perseellä??! Siis noin niinkuin rakenteellisesti. Eikö siis homon peppuun voi sattua, jos kerta naisella peppuseksi tekee kipeää "takuuvarmasti"????"

    varmasti mitään. Pointti on se, että homoilla vaihtoehdot ovat siinä yhdessä reiässä. Sen sijaan kombinaatiossa: mies-nainen on olemassa aina se ykkösreikä ja sitten se sama reikä kuin homoilla. Se voidaan jättää väliin, jos sattuu. Mitä homot jättävät väliin?

    "Olen päivä päivältä varmempi, että sinä olet vain katkera meille peppuseksiä harrastaville ja siitä nauttiville pariskunnille."

    Mistä ihmeestä olisin katkera, jos minua ÄKLÖTTÄÄ koko homma?

    "Jos sattuu, homma jätetään kesken sillä kertaa ja koitetaan joskus toisen kerran uudelleen."

    Varsin moni nainen kyselee tällä palstalla "miten homma tehdään, kun sattuu?"; joillakin tulee verta yms.

    Sattuuko naisilla usein, kun seksiä harrastetaan sen varsinaisen seksireiän kautta? Tuleeko verta (muulloin kuin kuukautisten yhteydessä)?

    Äänestä

  • Miesihminen kirjoitti:

    "eroa on homon ja naisen perseellä??! Siis noin niinkuin rakenteellisesti. Eikö siis homon peppuun voi sattua, jos kerta naisella peppuseksi tekee kipeää "takuuvarmasti"????"

    Kyllä välillä sattuu myös pimpan puolelle ja joskus saattaa tulla vertakin, jos on iso kalu ja oikein kunnon vauhdikasta naimista.

    Äänestä

  • Naisihminen kirjoitti:

    yleisyys

    1) Varsinaisella seksireiällä

    2) Tuhkaluukulla?

    PS. Jos on kova vauhti, niin miehen ei saa kuitenkaan esim. nostaa liian ylös, koska silloin saattaa alaspäin "rysäyttäessä" sattua (tökkää tms.).
    Itse pyrin huomioimaan tuon myöskin silloin, kun on tosi kova vauhti päällä (aika usein on).

    Varsinaisella seksireiällä sillointällöin, koska sinnehän enemmän paneskellaan. Mutta tuohon toiseen seksireikään en suostu edes ottamaan mitään isompaa ja sinne mies panee hellästi, se on etukäteen sovittu juttu. Joskus meinaa siinä kiihkossa meno äityä varsin rajuksi, mutta osaan kyllä toppuutella tarvittaessa.

    Äänestä

  • Miesihminen kirjoitti:

    "eroa on homon ja naisen perseellä??! Siis noin niinkuin rakenteellisesti. Eikö siis homon peppuun voi sattua, jos kerta naisella peppuseksi tekee kipeää "takuuvarmasti"????"

    varmasti mitään. Pointti on se, että homoilla vaihtoehdot ovat siinä yhdessä reiässä. Sen sijaan kombinaatiossa: mies-nainen on olemassa aina se ykkösreikä ja sitten se sama reikä kuin homoilla. Se voidaan jättää väliin, jos sattuu. Mitä homot jättävät väliin?

    "Olen päivä päivältä varmempi, että sinä olet vain katkera meille peppuseksiä harrastaville ja siitä nauttiville pariskunnille."

    Mistä ihmeestä olisin katkera, jos minua ÄKLÖTTÄÄ koko homma?

    "Jos sattuu, homma jätetään kesken sillä kertaa ja koitetaan joskus toisen kerran uudelleen."

    Varsin moni nainen kyselee tällä palstalla "miten homma tehdään, kun sattuu?"; joillakin tulee verta yms.

    Sattuuko naisilla usein, kun seksiä harrastetaan sen varsinaisen seksireiän kautta? Tuleeko verta (muulloin kuin kuukautisten yhteydessä)?

    Olen nainen ja työskentelen alalla jossa on myös homoja. Mulla on ystävinä paljon homo miehiä. Kuulemani mukaan myös homo miehillä on paljon enenmpi vaihtoehtoja kun "se yksi". Jotkut homomiehet eivät harrasta anaaliseksiä lainkaan, jotkut harrastavat tietenkin. Eli pointti on se että anaaliseksi ei todella ole mikään vain homojenhomma. Homomiehet siis harrastavat myös muita seksin muotoja.
    Tätä sinä et tietenkään tiedä, kun ajatus maailmasi on se oikea ja ainoa mahdollinen.

    Äänestä

  • Eeva kirjoitti:

    tiedän, että homot ottaa myös poskeen. YÄK!

    PS1. Tuohon tietoon ei tarvitse työskennellä homojen kanssa.

    PS2. Minun ajatusmaailmani ei ole ainoa mahdollinen. Se on MINUN ajatusmaailmani.
    Understand?

    Äänestä

  • Miesihminen kirjoitti:

    tiedän, että homot ottaa myös poskeen. YÄK!

    PS1. Tuohon tietoon ei tarvitse työskennellä homojen kanssa.

    PS2. Minun ajatusmaailmani ei ole ainoa mahdollinen. Se on MINUN ajatusmaailmani.
    Understand?

    tavallisia ihmisiä ja sen takia esim se että haukut ihmisiä homoiksi vaan sen takia että jotkut sua feikkaavat. Mun mielestä homoksi haukkuminen on typerää ja lapsellista. Laita vaikka evvk..iso mies kuulema sinäkin.
    Ps1
    Homot ottavat "poskeen".harmi ettet sinä saa tuntea sitä herkkua kun olet kohtuullisen reikäkeskeinen seksissä.
    PS.2 Alat lipsua jo vähän noissa mielipiteissäsi..hyvä niin.

    "Homot ottavat "poskeen".harmi ettet sinä saa tuntea sitä herkkua kun olet kohtuullisen reikäkeskeinen seksissä."

    kaipaa homolta poskeenottoa!

    Äänestä

  • Miesihminen kirjoitti:

    "Homot ottavat "poskeen".harmi ettet sinä saa tuntea sitä herkkua kun olet kohtuullisen reikäkeskeinen seksissä."

    kaipaa homolta poskeenottoa!

    naisesi tekemänä..Mulla on kiire kirjoittaa :))
    Taidat asua tällä osastolla..älä huoli niin minäkin ..joskus.

    Äänestä

  • EEva kirjoitti:

    naisesi tekemänä..Mulla on kiire kirjoittaa :))
    Taidat asua tällä osastolla..älä huoli niin minäkin ..joskus.

    vaimoni ei voisi ottaa multa poskeen?

    En asu täällä. Tottakai nyt päivystän hieman tiiviimmin tätä omaa avaustani.

    Äänestä

  • Miesihminen kirjoitti:

    vaimoni ei voisi ottaa multa poskeen?

    En asu täällä. Tottakai nyt päivystän hieman tiiviimmin tätä omaa avaustani.

    Vaimosi ei voi ottaa sinulta poskeen, koska SUU ON SYÖMISTÄ VARTEN.

    Muista se.

    Äänestä

  • Miesihminen kirjoitti:

    "eroa on homon ja naisen perseellä??! Siis noin niinkuin rakenteellisesti. Eikö siis homon peppuun voi sattua, jos kerta naisella peppuseksi tekee kipeää "takuuvarmasti"????"

    varmasti mitään. Pointti on se, että homoilla vaihtoehdot ovat siinä yhdessä reiässä. Sen sijaan kombinaatiossa: mies-nainen on olemassa aina se ykkösreikä ja sitten se sama reikä kuin homoilla. Se voidaan jättää väliin, jos sattuu. Mitä homot jättävät väliin?

    "Olen päivä päivältä varmempi, että sinä olet vain katkera meille peppuseksiä harrastaville ja siitä nauttiville pariskunnille."

    Mistä ihmeestä olisin katkera, jos minua ÄKLÖTTÄÄ koko homma?

    "Jos sattuu, homma jätetään kesken sillä kertaa ja koitetaan joskus toisen kerran uudelleen."

    Varsin moni nainen kyselee tällä palstalla "miten homma tehdään, kun sattuu?"; joillakin tulee verta yms.

    Sattuuko naisilla usein, kun seksiä harrastetaan sen varsinaisen seksireiän kautta? Tuleeko verta (muulloin kuin kuukautisten yhteydessä)?

    kaikki homotkaan eivät harrasta peppuseksiä, onhan heilläkin kädet ja suu kuten heteroillakin.

    Miten voit kritisoida sellaista asiaa, josta et itse tiedä yhtään mitään (muuta kuin mitä isot pojat ovat ehkä kertoneet)??!

    Minusta on aivan turha sanoa jonkun asian olevan väärin seksissä, kukaan ei voi päättää toisen puolesta mikä on oikein ja mikä väärin. Varsinkaan jos itse ei ole koskaan edes kokeillut kyseistä asiaa, koska "koko asia äklöttää".

    HUOM! Myös pimpasta voi tulla verta ihan normaalin yhdynnän aikana, jopa muulloinkin kuin vain kuukautisten aikana.

    Äänestä

  • Miesihminen kirjoitti:

    yleisyys

    1) Varsinaisella seksireiällä

    2) Tuhkaluukulla?

    PS. Jos on kova vauhti, niin miehen ei saa kuitenkaan esim. nostaa liian ylös, koska silloin saattaa alaspäin "rysäyttäessä" sattua (tökkää tms.).
    Itse pyrin huomioimaan tuon myöskin silloin, kun on tosi kova vauhti päällä (aika usein on).

    kipu kuules siitä reiästä välttämättä johdu, toisella voi olla löysä peppureikä ja kireä pimppa ja jollain toisella taas toisinpäin.

    Kun siellä pepun(kin) puolella on tarpeeksi liukasteita ja edetään varovasti, NAISEN ehdoilla, ei se varmasti satu. Ja jos sattuu, se lopetetaan heti ja koitetaan joskus toiste uudestaan.

    Vai työnnytkö sinä aina kuivaan pimppaan??! SE vasta kipeetä tekeekin, ikävä kyllä olen sen joskus kokenut enkä toiste halua siihen rääkkiin joutua.

    Äänestä

  • Miesihminen kirjoitti:

    vaimoni ei voisi ottaa multa poskeen?

    En asu täällä. Tottakai nyt päivystän hieman tiiviimmin tätä omaa avaustani.

    olisit sokea, et välittäisi (lue: tietäisi) siitä kuka sitä kyrpääsi imisi. Ethän näkisi kyseistä ihmistä, joten mitä eroa on sillä ottaako suihin mies vai nainen? Eikö tärkeintä ole se, että jokainen tekee sen OMASTA vapaasta tahdostaan?!

    Äänestä

  • evian kirjoitti:

    ryhtyä niin järkyttävään ajatusleikkiin, että "olisin sokea".

    Täysin absurdi ehdotus!

    Äänestä

  • Miesihminen kirjoitti:

    ryhtyä niin järkyttävään ajatusleikkiin, että "olisin sokea".

    Täysin absurdi ehdotus!

    sanoinkin, että "jos olisit".

    Tuskinpa monikaan mies haluaisi toisen miehen ottavan häneltä suihin, mutta miksi se joka siitä pitää ei saisi sitä tehdä?! Heille se on oikein ja nautittavaa, vaikka sinua pelkkä ajatuskin jo oksettaisi.

    ja samalla logigalla myös toimii tuo peppu seksi..siis vapasta tahdosta ja nautinnon vuoksi.
    Jokainen ihminen nauttii eri asioista ja on homoseksuaalejakin (homot,lesbot,ja bi me seksuaalit jotka pitää molemmista:)).
    Jotkut pitää siitä pyllynkin hellimisestä eri tavoilla.
    Toiset pitävät ihan pyllyyn naimisesta ja toisille riittää vähempi.
    Tämä vapaus valita seksin eri osa-alueilta, ei vaan ystävämme päähän mahdu,ei sitten millään.
    Hän kirjoittaa vielä monta aloitusta tästä asiasta ja on aina erinomaisen anaaliseksi vastainen.

    Äänestä

  • Älä turhaan välitä tuosta nuijasta... Sen provoja ovat nämä foorumit täynnänsä. Joku onneton joka ei ole naista saanut sitten vuoden -76.

    Äänestä

  • Eeva kirjoitti:

    ja samalla logigalla myös toimii tuo peppu seksi..siis vapasta tahdosta ja nautinnon vuoksi.
    Jokainen ihminen nauttii eri asioista ja on homoseksuaalejakin (homot,lesbot,ja bi me seksuaalit jotka pitää molemmista:)).
    Jotkut pitää siitä pyllynkin hellimisestä eri tavoilla.
    Toiset pitävät ihan pyllyyn naimisesta ja toisille riittää vähempi.
    Tämä vapaus valita seksin eri osa-alueilta, ei vaan ystävämme päähän mahdu,ei sitten millään.
    Hän kirjoittaa vielä monta aloitusta tästä asiasta ja on aina erinomaisen anaaliseksi vastainen.

    Totta puhut, Miesihminen vastustaa jokaisessa viestissään peppuseksiä (tai ns. "homojen hommaa") vaikka viimeiseen hengenvetoon asti. Ja kuitenkaan hän ei edes tiedä mistä kirjoittaa, onpahan vain jostain saanut päähänsä että se on "oksettavaa ja vain homoille sallittua".

    Nautitaan me jokainen vain kuten itsestä parhaalta tuntuu, ei kenelläkään pitäisi olla sanomista toisten ihmisten seksielämään (laittomuudet tietysti asia erikseen).

    Äänestä

  • Iivana Julma kirjoitti:

    Älä turhaan välitä tuosta nuijasta... Sen provoja ovat nämä foorumit täynnänsä. Joku onneton joka ei ole naista saanut sitten vuoden -76.

    voi olla totta, kuka tietää. Mielestäni on vain todella naurettavaa kritisoida niin kovasti asiaa josta itsellä ei ole minkäänlaista kokemusta.

    Äänestä

1) Eiköhän pornofilmien näyttelijöille sekä miehille että naisille makseta kaikille palkkaa tuosta paneskeluista.

2) Miehenalut ja naisenalut voivat filmin nähtyään haluta kokeilla ihan livenäkin tätä asiaa. Minä en ole edes katsonut niitä filmejä, silti kiinnostuin asiasta ja ehdotin sitä poikaystävälleni aikoinaan.

3) Nainen saa todella suuren seksuaalisen nautinnon anaaliseksistä. Erikseen on tietysti he, ketkä eivät halua, mutta suostuvat kumppanin pakottamana. Sekä miehet että naiset.

Äänestä

siis aivan eri mieltä!

minä ainakin harrastan peppuseksiä, koska nautin siitä ja mieheni nauttii. ja se tuntuu hyvältä, varsinkin jos samalla hieroo omaa toista reikää:)

mitä sinäkin luulet tietäväsi miltä se tuntuu jos et oo ikuna kokeillut miten hyvältä penis voi pepussa tuntua.

Äänestä

äijä ihan perseestä..siitäkö lie tullut kammo.Tainnut haukata syntyessään läjän kakkaa!!!!
Ja sit sitä on vieläkin päässä.

Äänestä

Todellakin peppuseksi on kokeilemisen arvoista. Mä annan miehelleni melkein joka kerta peppua rakastellessamme. Se on aivan järisyttävä tunne kun kalu hiljalleen työntyy sisääni. En itsekään saa orgasmia pimpsaan naidessa mut peppuun pannessa takuuvarmasti. Eli sinä Miesihminen voisit hirttää kullisi ja kaivaa poteron ja muuttaa maan alle asumaan mielipiteinesi.

Äänestä

"1. Kyseessä oleva ilmiö perustuu ensisijaisesti pornoleffojen tarjontaan.. Kohtauksissa naiset MAKSUSTA vääntelehtivät ... vaikka kuinka SATTUISI. Mutta kun siitä maksetaan."

Olen eri mieltä. Minulle peppuseksi tekee tosi hyvää, ei ota kipeää. Itse olen sitä ensimmäisenä ehdottanut silloiselle poikaystävälleni. En muista mistä se mieleeni tuli, kai jostain nuorena tyttönä nähdystä filmistä tai kirjallisuudesta.

"2. Sitten nämä kyseiset miehenalut haluavat itse testata samaa asiaa elävällä ihmisellä. He pyrkivät saamaan koekaniiniksi jonkun naisen. Tämä suostuu juttuun lähinnä miellyttääkseen miestä."

Kuten sanottua, itse olen sitä ehdottanut poikaystävälleni 22-vuotiaana ja nyttemmin olen ehdottanut sitä myös miehelleni (eri henkilö kuin tuolloinen poikaystävä). Itse asiassa meillä homma menee niin, että minä sitä ehdotan, koska minä päätän milloin sitä haluan. Varsinkin aluksi oli aina näin. Nykyään mieskin ehdottaa, että olisko tänään peppupäivä tai alkaa sivellä hellästi pyllynreikää. Useimmiten kiihotun ajatuksesta, mutta aina en. Joten en tee sitä miestä miellyttääkseni vaan siksi että todellakin oikeasti tykkään siitä.

"3. Mitään varsinaista seksuaalista nautintoa ei ns. takaluukkuhomma anna naiselle. Enemmänkin kipua ja mahdollista verenvuotoa."

No tämä on kyllä ihan höpöhöpöä. Koskaan, EI KOSKAAN, ole mun pyllystä tullut verta seksin jälkeen. Ja se antaa mulle oikeasti seksuaalista nautintoa. Esimerkki: mulla on nännit kovina yleensä vain todella kiihottuneena ja orgasmin tullessa. Mutta silloin kun pyllyssä on pippeli, ne on ihan kovina melkein koko ajan. Pyllyseksi on oikeasti seksuaalista nautintoa. Meillä sitä tehdään myös niinpäin että mies saa sormia tai dildoa peppuun, ja just vähän aikaa sitten hän sanoi että joka mies ei tätä ole kokenut, ei tiedä minkä nautinnon menettää.

Tässä mun kannanotto.

Äänestä

2-3 asialliselle naisvastaajalle tähänastisista kommenteista. On vain ikävää, kun nuo SÄÄLITTÄVÄT REPPANAT tunkevat väliin feikkailuineen.

Homoja?

Äänestä
  • että kyseessä on homous. Feikkaajista pääsee eroon siten, kun ei kommentoi eikä noteeraa heidän viestejään millään tavalla. Kyllä suurinpiirtein kaikki palstalla olijat tietävät kantasi peppuseksiin, joten feikki on helppo tunnistaa. Itsensähän feikki tekee vain naurunalaiseksi, kun ei uskalla omalla nikillään kirjottaa.

    Äänestä

  • Naisihminen kirjoitti:

    että kyseessä on homous. Feikkaajista pääsee eroon siten, kun ei kommentoi eikä noteeraa heidän viestejään millään tavalla. Kyllä suurinpiirtein kaikki palstalla olijat tietävät kantasi peppuseksiin, joten feikki on helppo tunnistaa. Itsensähän feikki tekee vain naurunalaiseksi, kun ei uskalla omalla nikillään kirjottaa.

    "Itsensähän feikki tekee vain naurunalaiseksi, kun ei uskalla omalla nikillään kirjottaa."

    Osa ehkä amispojuja. Siis sieltä ÄÄLIÖPÄÄSTÄ. Fiksujakin löytyy niistä opinahjoista.

    Äänestä

Ootsä kyllä aika sälli.. Oma muija kun pitää siitä, haluaisi kyllä mutta en sitä enää tee koska satutan. Silti hän haluaa, ja haluaisin kyllä minäkin.

Ja toiseksi useat homot eivät harrasta anaalia. Suurimmalle osalle riittää suuseksi. Ja näin voin sanoa koska tunnen ihmisiä.

Äänestä
  • olen aika sälli.

    Äänestä

Mikä sinua kiinnostaa anusseksissä?

Äänestä

Miesihminen on vanhoillislesta.

Äänestä
  • meni komeasti metsään arvaus!

    Äänestä

  • Miesihminen kirjoitti:

    meni komeasti metsään arvaus!

    et voi antaa vaimosi ottaa poskeen, koska se suu on syömistä varten, silmät katsomista varten,korvat kuulemista varten ja vain emätin aukko on seksireikä..muista se:)

    Ei Miesihminen hyväksy suuseksiäkään. Siksi hän ei ole siihen kantaa pahemmin ottanut. Muistan hänen maininneen asiasta, ettei pidä suuseksistä, jonka luokittelee lähes yhtä törkeäksi kuin anusseksin.

    Äänestä

  • Sara kirjoitti:

    kirjoitat.

    Valehteletko tahallasi?

    Äänestä

  • Eeva kirjoitti:

    et voi antaa vaimosi ottaa poskeen, koska se suu on syömistä varten, silmät katsomista varten,korvat kuulemista varten ja vain emätin aukko on seksireikä..muista se:)

    on, että persreikään ei pidä laittaa mitään sisään. Eli suomeksi sanottuna:

    Persreikä on PASKOMISTA varten. Ja vain sitä.

    Äänestä

  • Miesihminen kirjoitti:

    on, että persreikään ei pidä laittaa mitään sisään. Eli suomeksi sanottuna:

    Persreikä on PASKOMISTA varten. Ja vain sitä.

    suuseksiin?

    Äänestä

  • Naisihminen kirjoitti:

    suuseksiin?

    ok.

    Siinä ei olla tekemisissä ihmisen ulosteiden kanssa. Tällä palstalla jotkut esim. ihastelevat persreiän nuolemista.

    Minulta loppuvat sanat kuvitellessani moisen toimenpiteen "ihanuutta"!

    Äänestä

  • Miesihminen kirjoitti:

    ok.

    Siinä ei olla tekemisissä ihmisen ulosteiden kanssa. Tällä palstalla jotkut esim. ihastelevat persreiän nuolemista.

    Minulta loppuvat sanat kuvitellessani moisen toimenpiteen "ihanuutta"!

    häiritsee muiden tekemiset ja mielihalut? eikö ihmiset saa tykätä eri asioista? onko sinun mielipiteesi ainut oikea?

    Äänestä

  • sinua kirjoitti:

    häiritsee muiden tekemiset ja mielihalut? eikö ihmiset saa tykätä eri asioista? onko sinun mielipiteesi ainut oikea?

    sanonut, että "minun mielipiteeni on ainut oikea"?

    Mehän keskustelemme asioista.

    Äänestä

  • Miesihminen kirjoitti:

    sanonut, että "minun mielipiteeni on ainut oikea"?

    Mehän keskustelemme asioista.

    että. jos hammashyienia on huono, niin siellä suussa kuhisee enempi pöpöjä kun pyllyssä. hajukin voi olla kauhea.lähes sama kun kakka.
    Peppuseksiä on monenlaista ja kokemuksesta voin sanoa että se puhtaan/pestyn pyllyreijän nuoleminen ei ole keskiverto suudelmaa pahempi kokemus.
    Jos karvat on siistiitty /ajeltu ja esim jollakin ihanalla makuöljyllä voideltu anaalialue niin nam..Itse melkein vaadin sitä että mies hoitaa karvoituksen pois.(eikä tarvi eds vaatia, tajuaa itse tämä nykyinen.
    Voi olla erittäin kiihotttavaa ja ei siinäkään se itse nuoleminen vaan se mitä sillä saa aikaan miehessä.
    Sulla on aika likainen käsitys asiasta.
    En ymmärrä miksi sitä juuri kakannutta/pesmätöntä pyllyä pitäisi edes nuolla.
    Hygienin näissä jutuissa on tärkeä. Esim ennen varsinaista anaaali yhdyntää(mikä sinulle on kauhistus!!) on syytä tyhjentää suoli/pestä paikat ettei sen kakan kanssa sitten joudu tekemisiin.

    puhdas on paras.

    ei niin puhtaaksi puunata, että minä siitä innostuisin seksuaalisessa mielessä.

    Never!

    Äänestä

  • Miesihminen kirjoitti:

    sanonut, että "minun mielipiteeni on ainut oikea"?

    Mehän keskustelemme asioista.

    Tämä ei ole keskustelua... me kaikki tiedämme sun kantaa peppuseksiin... miks jaksat kirjoittaa sitä samaa saarnausta päivästä toiseen. Jos sua ei peppuseksi kiinnosta niin ei sulla ole mitään annettavaa tälle palstalle.... hohoijaaa....

    Äänestä

  • Palle kirjoitti:

    Keskustelu, jossa esitetään erilaisia mielipiteitä, kiinnostaa ihmisiä.

    Äänestä

  • Miesihminen kirjoitti:

    Keskustelu, jossa esitetään erilaisia mielipiteitä, kiinnostaa ihmisiä.

    Joo, minä en todellakaan pidä peppuseksistä. Olen sitä kerran aikoinani kokeillut enkä tykännyt en sitten yhtään. Kyllä, kokeiltiin miehen pyynnöstä , mutta ihan hellästi ja varovasti. En pelännyt ja olin ihan kokeilunhaluinen ja todella kiihottunut muuten.
    Oli todella vastenmielistä. Ei ole minun juttuni eikä tule. Miesihmisen kanssa olen täysin samaa mieltä siitä että se reikä on tasan yhtä tarkoitusta varten. Olkoot muut eri mieltä jos tahtovat. En halua ottaa heidän asioihinsa kantaa.
    Saattaa olla että olen muutenkin vähän peppuneuro, kun on taipumusta hassunhauskoihin pukamiin jos vatsa pääsee kovaksi. joten peppu on ollut mielessä usein. Jotenkin se vaikuttaa etten todellakaan halua että sinne jotain työmnnetään väärään suuntaan. EXIT ONLY! ; )
    Ei peppuun minulle, muuten kyllä kelpaa hurjakin seksi ja paljon ja lelujen kera ja mitenpäin vaan ja moloa otetaan poskeen ja kaikkea ihanaa hauskaa. Eli en muuten koe olevani "tiukkapipo". Ei vaan mielestäni ole oikea reikä siihen hommaan.

    Äänestä

  • Krisa kirjoitti:

    kommentista.

    Mukavaa kevättä! :))

    Äänestä

  • Eeva kirjoitti:

    et voi antaa vaimosi ottaa poskeen, koska se suu on syömistä varten, silmät katsomista varten,korvat kuulemista varten ja vain emätin aukko on seksireikä..muista se:)

    Emättimen aukko lienee sitten Miesihmiselle n. kerran vuodessa siemennesteen naisen sisään laittamista varten.

    Miten Miesihminen suhtautuu kuukautisiin?

    Onko Jumala antanut sinulle hyvän naisen?

    Äänestä

  • Miesihminen kirjoitti:

    Keskustelu, jossa esitetään erilaisia mielipiteitä, kiinnostaa ihmisiä.

    Tämä on mielenkiintoinen kommentti Miesihmiseltä, sillä hän ei keskustele.

    Äänestä

  • Miesihminen kirjoitti:

    meni komeasti metsään arvaus!

    Lorahti kusta sekaan kun miesihmistä tehtiin.

    Äänestä

  • Miesihminen kirjoitti:

    ok.

    Siinä ei olla tekemisissä ihmisen ulosteiden kanssa. Tällä palstalla jotkut esim. ihastelevat persreiän nuolemista.

    Minulta loppuvat sanat kuvitellessani moisen toimenpiteen "ihanuutta"!

    pimpistä sitten tule virtsaa, eikös se ole eräänlainen uloste. Miten sä voit sinne työntää elimes tai saati nuolla sitä virtsareikää?

    Äänestä

Mistä tiedät kivun ja verenvuodon - jos et olisi itse koittanut ;) Oletko muuten kuullut, missä miehen ns. G-piste sijaitsee ;)

Äänestä
  • että Mount Everestin huipulla on kylmää ja ohut ilmanala, vaikka en ole käynyt siellä. :))

    Äänestä

  • Miesihminen kirjoitti:

    että Mount Everestin huipulla on kylmää ja ohut ilmanala, vaikka en ole käynyt siellä. :))

    etä sulla on vaimo joka ei kaipaa peppuseksiä. Sittenhän teillä on asiat ihan ok.
    Itselleni olisi lähes kauhistus mies, joka ei peppuseksistä tykkäisi(sen missään muodossa). Sinullekkin olei anaalisseksin suoranaisena vastustajana, kauhistus jos sulla olisi vaimo joka vonkuisi peppuseksiä.
    Eli Asiat on kohdallaan.
    Siltikään en aina ymmärrä mihin pyrit näillä anaaliseksin vastaisilla mielipiteillä. Täällä kun ei oikeen sellasta rakentava keskustelua käydä. Eipäs-juupas peppuseksikeskustelut pyörii ympyrää..

    ovat kohdallaan. :))

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Miesihminen kirjoitti:

Oma teoriani ns. anusseksistä on seuraava:

1. Kyseessä oleva ilmiö perustuu ensisijaisesti pornoleffojen tarjontaan. Sieltä miehenalut näkevät tumputtaessaan myöskin takareiän seksiä. Kohtauksissa naiset MAKSUSTA vääntelehtivät, ilmehtivät yms. ikäänkuin homma tekisi KAMALAN KAUHEAN hyvää, vaikka kuinka SATTUISI. Mutta kun siitä maksetaan.

2. Sitten nämä kyseiset miehenalut haluavat itse testata samaa asiaa elävällä ihmisellä. He pyrkivät saamaan koekaniiniksi jonkun naisen. Tämä suostuu juttuun lähinnä miellyttääkseen miestä.

3. Mitään varsinaista seksuaalista nautintoa ei ns. takaluukkuhomma anna naiselle. Enemmänkin kipua ja mahdollista verenvuotoa.

Ottakaa kantaa teoriaani.
----------------------------
Homot ovat oma lukunsa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu