Moro

Huhun mukaan peruskoululaisten uudessa kevätlaulussa lauletaan "Anni Sinnemäki munii kuin käki".
Pikkunäppärä narttuilu soi ja haisee isolle Hanurille.
Vihreä liike on muuttunut myrkynvihreäksi narttuilevaksi laumaksi poliittisia kokotteja.
Vihreät munivat kuin käki vieraissa pesissä-
-tämmöistä löytyi. Vuotos Uuno voisi sanoa mistä se löytynyt.
Se siitä !

Kävin kulmillasi, ja arvaa mitä näin ?
..vettä..vettä ja vettä. Sitä oli jokapaikassa. Vesi joka saastuttaa Perämerenkin.

Nyt meikä lähtee saunahommiin. Lämmittäjän vakanssi rantasaunaan.
Tuuleskelee, oma pieni tuulivoimala se siinä vain pyörii...heh..heh.
Pyörii...pyörii, vaan ei tule sähköä. Kuin juuri nimeksi.
Toivottavasti ei koko suomea olla saattamassa tuulen armoille.

Illaksi pohjoisen altaan hyvää siikaa. nam..nam..
Tuoreen siikafileen valmistaminen ruuaksi on simppeliä. Siinäkin on vaihtoehtoja vähänlaisesti, ainakin meidän perheen makumittarilla mitattuna. Paistettu siikafilee vaan on parasta. Myös nahka on rapeaksi paistuneena syötävän hyvää.
Perunaksi puikulaperunat. Pehmeä lehtisalaatti pääsi myös mukaan. Isolle lautaselle kokoontuu oikein hyvä ateriakokonaisuus.

Moro !
Saunamajurin virka kutsuu . .
4153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tällä kertaa Huru-Uuno rohmusi tekstin täältä:

http://kokkailuakotona.blogspot.com/2010/04/paistettua-siikaa.html

Onhan se toisaalta hienoa kuin mielenterveys-avohoidokkikin osaa ihan itse tai avustettuna copypasteta. Moni noista ei pysty juurikaan itsestään huolehtimaan, mutta poikkeuksiakin näemmä löytyy.

Äänestä
  • Maakuoppa unohtui !
    No..leikki sijansa saakoon.

    Energia on vakava asia, se koskettaa kaikkia.
    Ei sais vihreä ylioppilas olla mukamas tietävänä. Nyt ylioppilas sivuutettiin energia asioissa.
    Vuotos jo yksin 500 MW lisää, jopa.
    Tuskin sitä sivuutetaan tulevaisuudessa, joka jo kulman takana.
    Jos ja kun ydinvoimalat menee suunnitellusti, heti samaan on Vuotoskin. .muunmuassa.

    Pohjois-Suomen jokirakennushankkeiden yhteenvetojulkaisu (Kemi- ja Iijokiohjelmat, Ounasjoki, Oulujoki, Lokan ja Porttipahdan sekä Siuruan ja Kemihaaran (Kollaja ja Vuotos) allasalueet ) Pohjois-Suomen koskisotien alueellinen ja yhteiskunnallinen problematiikka.

    Kuva: YLE
    Vapaa Vuotos -liikkeelle maksettu liika valtionavustus on perittävä takaisin, vaatii Valtiontalouden tarkastusvirasto.

    Liike on tarkastusviraston mukaan rikkonut toistuvasti valtionavustuksen ehtoja laiminlyömällä muun muassa kirjanpidon. Lisäksi liike on ympäristöministeriön pyynnöstä huolimatta jättänyt toimittamatta edellisen vuoden toimintakertomuksen, tilinpäätöksen ja tilintarkastajien lausunnon.

    Hakemuksista ei esimerkiksi käynyt ilmi, saiko liike muuta taloudellista tukea. Laiminlyönnit ovat alkaneet vuonna 1996.

    Tahallisiin väärinkäytöksiin Vapaa Vuotos -liike syyllistynyt, osa avustuksesta oli virheellisesti käytetty palkkamenoihin. Näitä menoja ei kuitenkaan voi pitää valtionavustuksen piiriin hyväksyttävinä, koska ne tässä tapauksessa kuuluivat toiselle yhteisölle.

    Ympäristöministeriö myönsi vuosina 1996 - 2002 Vapaa Vuotos -liikkeelle noin 52 000 euroa harkinnanvaraista valtionavustusta.

    Äänestä

  • vanhuusko ? kirjoitti:

    Maakuoppa unohtui !

    Voi voi uunoriepu, ne haaveet on haudattu.

    Vähän käy jo sääliksi...

    Äänestä

  • j m k kirjoitti:

    Voi voi uunoriepu, ne haaveet on haudattu.

    Vähän käy jo sääliksi...

    Siellä Vuotoksen maassa on lääniä lauleskella > >Eiköhän vähän laulaa lirkutellaan lal--la..la..laa...lal..lala..laaa..lal Miten vähällä järjellä tätä suomen energiaa johdetaan.

    Nyt jouto alue mm Vuotos, maana. Ei ristinsielua alueella. Jokin metsähiiri köpöttelee alueella.
    Ja sitten ne "vihreitten harvinaiset linnut" Joita ei muualta löydy...kuulemma. Hehe....heh...heh..
    -tiedättekö mikä se on ?
    -se metsähiiri jolla on siivet...on..on..ihan totta,..niin vihreänliiton sivulla metsähiiri sanoi....siksi ei allasta saa tehdä.

    Hiiret hangilla vaan köpöttelevät. heh..heeeeh.. hiiret hangilla heh..heeeeh.. Mitä muuta ?

    Jopa 500 MW irtoaa helposti tarvittaessa lisää tehoa. 200 MW sitten otetaan laitteiten parannuksena, sovitettuna Vuotosjärveen. Vaikea ymmärtää ? Ei vain tuijottaa yhtä voimalaan. Ketjussa 9-muuta voimalaa silloin. Kun ollaan 10 -kertaa kaatamassa samaa. Kuin silloin kun on Vuotos allas ja Sierilä. Kemijoessa on 10 -vesivoimalaa.

    Näin vesi etenee mereen saakka 10- voimalan läpi.

    Nyt saatiin tikas kokeilussa 10 metrin pudotus vedelle.
    a 1 metri aina kohdallaan.
    -huomattiin että sama vesi teki 10x työn.
    -vesi meni 10x turbiinien läpi.
    Eli: laita sormet niin että ovat peukalo ylös.
    '
    Mitä huomaat ?
    -huomasit varmaan että etusormi on yläpuolella
    -pikkusormi alapuolella
    -keskisormi siinä välissä keskellä, kuten kuuluukin !

    Se on kielettyä koski-vettä varastoida. Ei saa käyttää säätöön näitä vesiä, vaan ne pitää laskea raakana mereen. Linnut ja hiiret hangilla köpöttelevät. Hehe....heh...heh..

    Minä lupaan juosta Vuotoksen ymphäri jo tekovaiheessa. Jaahas..mutta sehän olisikin ihan porukalla totettamisen arvoinen runsas maratoooni. Pitääkin kirjata ylös.

    Vastaa pitkää maratoonnia..juoksuihmisenä toteutan sen.
    Muuten...kävin eilensaunamajurin viran jälkeen juoksemassa 86 km. Nyt taas kohta sauna kutsuu. Pitää mittailla ensin hieman altaan paikkaa maastoon ja lyödä merkkitolpia maansiirto-traktoria varten.

    Lakia on aina helppo muuttaa vuotoksen vuoksi kun Väyrynen valitaan Presidentiksi. Suomi eroaa myös EYstä ensi vuonna.

    Insinöörien on helppo rakentaa joskus kone jolla aikaa voidaan kääntää vaikka vuoteen 1967 ja rakentaa Vuotosjärvi työllisyystöinä yhtäaikaa Lokan järven kanssa. Silloin viherpiipertäjistä ei ole harmia ja Presidentti Kekkonen voi laittaa heidät vankilaan!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kuulijat ! kirjoitti:

Huhun mukaan peruskoululaisten uudessa kevätlaulussa lauletaan "Anni Sinnemäki munii kuin käki".
Pikkunäppärä narttuilu soi ja haisee isolle Hanurille.
Vihreä liike on muuttunut myrkynvihreäksi narttuilevaksi laumaksi poliittisia kokotteja.
Vihreät munivat kuin käki vieraissa pesissä-
-tämmöistä löytyi. Vuotos Uuno voisi sanoa mistä se löytynyt.
Se siitä !

Kävin kulmillasi, ja arvaa mitä näin ?
..vettä..vettä ja vettä. Sitä oli jokapaikassa. Vesi joka saastuttaa Perämerenkin.

Nyt meikä lähtee saunahommiin. Lämmittäjän vakanssi rantasaunaan.
Tuuleskelee, oma pieni tuulivoimala se siinä vain pyörii...heh..heh.
Pyörii...pyörii, vaan ei tule sähköä. Kuin juuri nimeksi.
Toivottavasti ei koko suomea olla saattamassa tuulen armoille.

Illaksi pohjoisen altaan hyvää siikaa. nam..nam..
Tuoreen siikafileen valmistaminen ruuaksi on simppeliä. Siinäkin on vaihtoehtoja vähänlaisesti, ainakin meidän perheen makumittarilla mitattuna. Paistettu siikafilee vaan on parasta. Myös nahka on rapeaksi paistuneena syötävän hyvää.
Perunaksi puikulaperunat. Pehmeä lehtisalaatti pääsi myös mukaan. Isolle lautaselle kokoontuu oikein hyvä ateriakokonaisuus.

Moro !
Saunamajurin virka kutsuu . .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu