Valintani on IPU

Huolimatta siitä, että monet viestiketjut antavat täysin käsittämättömän kuvan IPUsta ulkopuolisten jutunkertojien vuoksi, äänestän silti Itsenäisyyspuoluetta. IPU on ainoa puolue, jonka ohjelman avulla Suomi saadaan valtiona takaisin kannattavaksi ja loputon velkaantumis/tehostamis -noidankehä loppumaan.

EU:ta on markkinoitu markkinatalouden onnelana. Tämä tarkoituksella luotu harhakuva on täyttä puppua. Suomen talouden kilpailukyvyn ja elinvoiman tuhoaminen on tuhonnut myös edellytykset kannattavalta yrittäjyydeltä. Ei tarvitse olla Einstein jotta tajuaa sen, että kun maahan ei tule rahaa tuotannollisten yritysten kautta, firmojen ja niiden työntekijöiden tileille, niin eihän se raha myöskään kierrä muualla taloudessa. Ei olematon raha voi kiertää taskusta toiseen ja työllistää ihmisiä. Ei yrittäjyys ole mahdollista jos ympäröivässä yhteiskunnassa ei ole rahaa yrittäjän tuotteiden/palveluiden ostamiseen. Yrittäjyys itsessään luo kyllä yhteiskuntaan taloudellista aktiivisuutta, mutta koko yrittäjyyshehkutus on jonninjoutavaa sanahelinää jos kaiken taloudellisen toiminnan perusta, eli valtiollinen asema ja itsenäinen kansantalous on hävitetty.

Suomessa on pantava uusiksi sekä sisäinen että ulkoinen talouspolitiikka.
Suomi tarvitsee oman talous-, raha- ja valuuttakurssipolitiikan, myös oman kauppapolitiikan. Samoin oman ulkopolitiikan ja itsenäisen diplomatian, joilla Suomen poliittiset ja taloudelliset edut turvataan. EU:sta vapaana voimme harjoittaa Suomen oman edun mukaista sisäpolitiikkaa ja aluepolitiikkaa, joilla talouden elinvoimaa pidetään yllä kautta maan. Maatalous on kasvuala tästä eteenpäin, siitä on voitava päättää itse. Tarvitsemme omasta edustamme lähtevää elinkeinopolitiikkaa, jonka EU-jäsenyys estää. Tarvittavia elinkeinorakenteen muutoksia ja uusia innovaatioita ei voida toteuttaa EU-jäsenyyden ollessa voimassa.

Bisneseliitti/rahavalta/suurkapitalistit ylläpitävät harhakuvaa siitä, että EU-jäsenyys hyödyttäisi talouttamme. Se on hyödyttänyt vain kaikkein suurimpia pääoman haltijoita, alle tuhannesosaa suomalaisista. EU-jäsenyyden väitettyjä "hyötyjä" markkinataloudelle ei ole olemassakaan jos käytetään oikeita käsitteitä. Oikeat käsitteet ovat äärikapitalismi ja suurpääomapiirit. Näitä jäsenyys on hyödyttänyt toistaiseksi. Sen sijaan terve markkinatalous, sellaisena kuin keskivertokansalainen sen ymmärtää, tarkoittaa taloutta jossa on paljon taloudellisia toimijoita, siis paljon kannattavia yrityksiä ja ostovoimaisia ihmisiä. Heidän toiminnastaan syntyy valtiolle paljon verotuloja. Veropohja on laaja. Näin voidaan ylläpitää myös hyviä julkisia palveluita. Markkinatalous siis ei ole julkisten palveluiden vastakohta, vaan niiden rahoittaja. Ellei sitten ehdoin tahdoin haluta yksityistää kaikkea, kuten nyt ollaan tekemässä. Se on järjetöntä. Tämä tuhoaa koko yhteiskunnan.

Äärikapitalismi keskittää rahan ja omistukset muutamien harvojen käsiin. Se tuhoaa talouden, sekä yksityisen että julkisen sektorin, koska kysyntä loppuu ja verotulot loppuvat. Markkinataloudessa on kysymys talousjärjestelmästä, johon kuuluu paljon yrittäjiä ja hyvä työllisyystilanne sekä kyky ylläpitää hyvinvointivaltion toimintoja. Näillä järjestelmillä ei ole muuta tekemistä keskenään kuin se, että ne ovat toistensa vihollisia. Tällä käsitevääristymällä on Suomessa pelattu koko EU-jäsenyyden ajan mutta nyt alkaa olla pelit pelattu. Asiat valkenee ihmisille.

EU-jäsenyydestä ja eurosta on päästävä eroon. Taloudellinen toimintaympäristö on saatava sellaiseksi, että yrityksillä on jälleen toimintaedellytykset, työllisyystilanne saadaan kuntoon ja julkisille toiminnoille löytyy rahoituspohja. Siksi valintani on IPU.
4118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

niitä ol suomessa jonkun verran, sitten tul lata ja se on työväen aato
niin ja sitten unohin mainita tul peatles
otappa sitten selevvee
vuan eikös se teillä piilo vasemmistolaasilla ole tapana
tulukkee takasin pSSään tai menköö keppuun ei myö loikkareita tarvita

Äänestä

Kansantalouden voi pitää kunnossa vain omavaraisuus. Se edellyttää koko kansan työllistämistä. Nyt suurin osa työpaikoista kohdistuu paidanpesuun,jolla omavaraisuutta nakerretaan. Kun ei ole omaa tuotantoa,niin joudutaan ostamaan ulkomailta ja se kalvaa kansantaloutta. Vienti on onnenkauppaa ja tuonti varmaa köyhtymistä. Koko kansaa ei voida elättää sosiaalituilla,ei etenkään vientiä.

Äänestä
  • näinikään, että suomi ei pysy omavaraisena, ei oo kapitaalia.
    Se perusta minkä meidän isämme rakensivat on musertunut markkinavoimien alle ja se tosia, että
    kautta maailman kapitalistisiä valtioita johdetaan, ohi valtiovallan.
    Niin suomessa, saksassa, yhdysvalloissa kuin missä tahansa valtiossa eduskunnat, edustajainhuoneet on rahavallan kumileimasimia.
    Ainut millä tästä kierteestä päästään eroon on kaataa koko kapitalistinen markkinatalousjärjestelmä, uusia talouden pohja kokonaan.
    Tänä päivänä pörssit, keinottelia pelaa rahalla jota ei ole olemassa, se on kupla.

    Suomi on niin pieni rääpäle tässä kokonaisuudessa, että ei yksin pärjää.

    Äänestä

  • Kyllä vaan se on kirjoitti:

    näinikään, että suomi ei pysy omavaraisena, ei oo kapitaalia.
    Se perusta minkä meidän isämme rakensivat on musertunut markkinavoimien alle ja se tosia, että
    kautta maailman kapitalistisiä valtioita johdetaan, ohi valtiovallan.
    Niin suomessa, saksassa, yhdysvalloissa kuin missä tahansa valtiossa eduskunnat, edustajainhuoneet on rahavallan kumileimasimia.
    Ainut millä tästä kierteestä päästään eroon on kaataa koko kapitalistinen markkinatalousjärjestelmä, uusia talouden pohja kokonaan.
    Tänä päivänä pörssit, keinottelia pelaa rahalla jota ei ole olemassa, se on kupla.

    Suomi on niin pieni rääpäle tässä kokonaisuudessa, että ei yksin pärjää.

    nuo ulkomaatko meitä auttaisivat? Luotan kyllä enemmän omaan apuun. Enkä ikinä äänestä ketään KMS-Kiinahiipparin ehdokasta. Omavaisuus on nyt tae menestyä. Maailman merillä liian korkeat aallot näin pienelle veneelle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


porvarismies kirjoitti:

Huolimatta siitä, että monet viestiketjut antavat täysin käsittämättömän kuvan IPUsta ulkopuolisten jutunkertojien vuoksi, äänestän silti Itsenäisyyspuoluetta. IPU on ainoa puolue, jonka ohjelman avulla Suomi saadaan valtiona takaisin kannattavaksi ja loputon velkaantumis/tehostamis -noidankehä loppumaan.

EU:ta on markkinoitu markkinatalouden onnelana. Tämä tarkoituksella luotu harhakuva on täyttä puppua. Suomen talouden kilpailukyvyn ja elinvoiman tuhoaminen on tuhonnut myös edellytykset kannattavalta yrittäjyydeltä. Ei tarvitse olla Einstein jotta tajuaa sen, että kun maahan ei tule rahaa tuotannollisten yritysten kautta, firmojen ja niiden työntekijöiden tileille, niin eihän se raha myöskään kierrä muualla taloudessa. Ei olematon raha voi kiertää taskusta toiseen ja työllistää ihmisiä. Ei yrittäjyys ole mahdollista jos ympäröivässä yhteiskunnassa ei ole rahaa yrittäjän tuotteiden/palveluiden ostamiseen. Yrittäjyys itsessään luo kyllä yhteiskuntaan taloudellista aktiivisuutta, mutta koko yrittäjyyshehkutus on jonninjoutavaa sanahelinää jos kaiken taloudellisen toiminnan perusta, eli valtiollinen asema ja itsenäinen kansantalous on hävitetty.

Suomessa on pantava uusiksi sekä sisäinen että ulkoinen talouspolitiikka.
Suomi tarvitsee oman talous-, raha- ja valuuttakurssipolitiikan, myös oman kauppapolitiikan. Samoin oman ulkopolitiikan ja itsenäisen diplomatian, joilla Suomen poliittiset ja taloudelliset edut turvataan. EU:sta vapaana voimme harjoittaa Suomen oman edun mukaista sisäpolitiikkaa ja aluepolitiikkaa, joilla talouden elinvoimaa pidetään yllä kautta maan. Maatalous on kasvuala tästä eteenpäin, siitä on voitava päättää itse. Tarvitsemme omasta edustamme lähtevää elinkeinopolitiikkaa, jonka EU-jäsenyys estää. Tarvittavia elinkeinorakenteen muutoksia ja uusia innovaatioita ei voida toteuttaa EU-jäsenyyden ollessa voimassa.

Bisneseliitti/rahavalta/suurkapitalistit ylläpitävät harhakuvaa siitä, että EU-jäsenyys hyödyttäisi talouttamme. Se on hyödyttänyt vain kaikkein suurimpia pääoman haltijoita, alle tuhannesosaa suomalaisista. EU-jäsenyyden väitettyjä "hyötyjä" markkinataloudelle ei ole olemassakaan jos käytetään oikeita käsitteitä. Oikeat käsitteet ovat äärikapitalismi ja suurpääomapiirit. Näitä jäsenyys on hyödyttänyt toistaiseksi. Sen sijaan terve markkinatalous, sellaisena kuin keskivertokansalainen sen ymmärtää, tarkoittaa taloutta jossa on paljon taloudellisia toimijoita, siis paljon kannattavia yrityksiä ja ostovoimaisia ihmisiä. Heidän toiminnastaan syntyy valtiolle paljon verotuloja. Veropohja on laaja. Näin voidaan ylläpitää myös hyviä julkisia palveluita. Markkinatalous siis ei ole julkisten palveluiden vastakohta, vaan niiden rahoittaja. Ellei sitten ehdoin tahdoin haluta yksityistää kaikkea, kuten nyt ollaan tekemässä. Se on järjetöntä. Tämä tuhoaa koko yhteiskunnan.

Äärikapitalismi keskittää rahan ja omistukset muutamien harvojen käsiin. Se tuhoaa talouden, sekä yksityisen että julkisen sektorin, koska kysyntä loppuu ja verotulot loppuvat. Markkinataloudessa on kysymys talousjärjestelmästä, johon kuuluu paljon yrittäjiä ja hyvä työllisyystilanne sekä kyky ylläpitää hyvinvointivaltion toimintoja. Näillä järjestelmillä ei ole muuta tekemistä keskenään kuin se, että ne ovat toistensa vihollisia. Tällä käsitevääristymällä on Suomessa pelattu koko EU-jäsenyyden ajan mutta nyt alkaa olla pelit pelattu. Asiat valkenee ihmisille.

EU-jäsenyydestä ja eurosta on päästävä eroon. Taloudellinen toimintaympäristö on saatava sellaiseksi, että yrityksillä on jälleen toimintaedellytykset, työllisyystilanne saadaan kuntoon ja julkisille toiminnoille löytyy rahoituspohja. Siksi valintani on IPU.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu