Elian nousu taivaaseen!

Filadelfi

2Kun.2:11.12, äkkiä ilmestyivät tuliset vaunut ja tuliset hevoset, ja ne erottivat heidät toisistansa, ja Elia nousi tuulispäässä taivaaseen. Kun Elisa sen näki, huusi hän: Isäni, Isäni! Israelin sotavaunut ja ratsumiehet! Sitten hän ei enää nähnyt häntä.
Elia on siis Eenokin kanssa ainoat jotka kuolemaa näkemättä ovat siirtyneet taivaaseen.
Mutta on kirjoitettu, että myös seurakunta temmataan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin, ja niin me saamme aina olla Herran kanssa, 1Tess.4:17.
Ottakaa Jeesus Jumalana.

7

287

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pilvee pilveeeeee

      Käytettiin huumeita jo jeesuksen ja elian aikana, moni näkee vieläkin pilvessä vaikka mitä ;=)

    • koo.koo

      Kiva satu. Paha vain, jos uskot sen olevan tosi.

      • tulessa

        Kaikki raamattua lukeneet on tähänsaakka uskoneet tämän kertomuksen, mutta onneksi koo.koo perusteli perinpohjaisesti kuinka harhaoppista on tämäkin raamatun opetus. Kiitos ja kunnia sinulle suuri opettajamme. Minä henk. koht. kuitenkin haluan uskoa just eikä melkein siihen totuuden evankeljumiin mitä sinä täällä olet jo vuosia saarnannut. Jatka hyvämies niin kaikki me uskikset saamme nähdä kuinka vakaissa käsissä ja aivoissa on ateismin levittäminen. Uskon ja toivon, että sinulla on jo paljon opetuslapsia jakamassa sinun oppiasi.


      • koo.koo
        tulessa kirjoitti:

        Kaikki raamattua lukeneet on tähänsaakka uskoneet tämän kertomuksen, mutta onneksi koo.koo perusteli perinpohjaisesti kuinka harhaoppista on tämäkin raamatun opetus. Kiitos ja kunnia sinulle suuri opettajamme. Minä henk. koht. kuitenkin haluan uskoa just eikä melkein siihen totuuden evankeljumiin mitä sinä täällä olet jo vuosia saarnannut. Jatka hyvämies niin kaikki me uskikset saamme nähdä kuinka vakaissa käsissä ja aivoissa on ateismin levittäminen. Uskon ja toivon, että sinulla on jo paljon opetuslapsia jakamassa sinun oppiasi.

        Kaikki raamattua lukeneet on tähänsaakka uskoneet tämän kertomuksen, mutta onneksi koo.koo perusteli perinpohjaisesti kuinka harhaoppista on tämäkin raamatun opetus.

        >>>>>>>>>>>>>>Perustelu oli juuri niin perinpohjainen kuin tuollainen satu ansaitseekin. Muuten, Raamattu-satukirja kirjoitetaan isollla alkukirjaimella.

        Kiitos ja kunnia sinulle suuri opettajamme.

        >>>>>>>>>>>>>>>>Eipä kestä. Mukava, että koo.koo-sedän pitkäaikainen uskisten sytytyksensäätö alkaa pikku hiljaa osua kohdalleen ja tuottaa tulosta.

        Minä henk. koht. kuitenkin haluan uskoa just eikä melkein siihen totuuden evankeljumiin mitä sinä täällä olet jo vuosia saarnannut.

        >>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>Saat usko, että jatkan. Jatkan niin kauan, että saan varmistettua Paratiisipaikkani satuolennon oikealta olkapäältä.

        Uskon ja toivon, että sinulla on jo paljon opetuslapsia jakamassa sinun oppiasi.

        >>>>>>>>>>>>>>>>>Kaikki järkevät ihmiset seuraavatkin jo minun evankeliumiani. Tyhmistä taas ei ole niin väliä.


      • molemmatkin
        tulessa kirjoitti:

        Kaikki raamattua lukeneet on tähänsaakka uskoneet tämän kertomuksen, mutta onneksi koo.koo perusteli perinpohjaisesti kuinka harhaoppista on tämäkin raamatun opetus. Kiitos ja kunnia sinulle suuri opettajamme. Minä henk. koht. kuitenkin haluan uskoa just eikä melkein siihen totuuden evankeljumiin mitä sinä täällä olet jo vuosia saarnannut. Jatka hyvämies niin kaikki me uskikset saamme nähdä kuinka vakaissa käsissä ja aivoissa on ateismin levittäminen. Uskon ja toivon, että sinulla on jo paljon opetuslapsia jakamassa sinun oppiasi.

        Ateismi on vain totuus hömppä, eihä tää uskonto ole kuin hömppää, eli molemmat on höpöä ateismi ja usko


    • Pii on 3.0

      kerrotaan , kuinka prof, otettiin "Herran" kyytiin, joka vei hänet jerusalemiin katselemaan, miten partaukot kumartelivat jumalankuvia;,
      "-Herra kuilkee nopealla pilvellä, ja saapuu Egyptin maahan ; .."
      Hes, näki, kuinka Mies istui sinertävän lasin takana , laitteessa, jossa hänkin lensi. Jeesus nousi taivaalle betaniassa, ensin hyvästeltyään oppilaansa;heille jopa kerrottiin, että Hän palaa samalla tavalla kuin lähtikin, siis savun , tulen ja vinkunan, "Pasunan äänen " keskellä. Silleen ne meidänkin ajan avaruusmiehet ovat saapuneet. taikauskoiset eivät aikanaan ole näitä ymmärtäneet. Synoptiset evank, tosin kertovat, että he menivät ongelle Galilean meren rantaan;. Joka tapauksessa myös Hanok, eli Enok kertoi, miten hän meni isoon laitteeseen, jonka sisällä eriväriset lamput vilkuttivat ja piipittivät. Ja teksti "Taivaan avaruus," ei tarkoita raamatussa mitään kuvitteellista henkimaailmaa, vaan konkreettista ilmakehää, josta noustiin " avaruuden pimeyteen; Pimeys alkaa 104; n kilometrin korkeudessa, ja täyty kysyä, millä kirjoittajat sen olis tienneet, jos eivät olisi käyneet siellä, siis konkreettisessa avaruudessa maapallon kiertoradalla.
      Ei ole ihme, että Kirkkoisit kiireellä keräsivät alkus, kirjoitukset haltuunsa,

      • Jeesuskin siis avaruusmies??
        Eihän hän noussut taivaalle vinkuen ja ujeltaen, vaan pilvi vei pois hänet näkyviltä.
        Vai onko tämä tekstisi synoptisista evankeliumeista??


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuolemanrangaistus

      Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen
      Laki ja rikos
      92
      6330
    2. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      317
      5681
    3. Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa

      Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk
      Maailman menoa
      58
      3447
    4. Lopetan ikävöinnin

      Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään
      Ikävä
      12
      3295
    5. Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta

      joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina
      Maailman menoa
      106
      2759
    6. Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?

      Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t
      Filosofia
      10
      1730
    7. Sinä olet minun forEver

      Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,
      Ikävä
      21
      1710
    8. Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut

      Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.
      Maailman menoa
      18
      1614
    9. Mies joka vetäytyy osoittaa teoillaan

      Ettei halua olla tekemisissä. Mies joka ei vastaa viesteihin, ei halua sua. Mies joka jättää sut epätietoisuuteen, ei
      Ikävä
      187
      1192
    10. Toksinen ja negatiivinen kansa

      Samaan muottiin valetut
      Suomussalmi
      92
      1135
    Aihe