EU-valtioiden velkaantuminen on hoidettu järjestelmällisesti komissiosta käsin. Se on luonut tukiaisruletin rahattomien käyttöön ennennäkemättömän vastuuttomasti. Kaikille halukkaille on jaettu ilmaista rahaa ja takauksena on ollut yleensä puolet velkaa. Juuri tähän sortui Kreikka ja perässä tulee muut maat.
Edes EKP:n toim inta ei kestä tarkastelua. Nämä päättäjät ovat päästäneet ahneuden valloilleen pankkitoiminnasta täysin poikkeavalla tavalla. Korkoja on väisin pidetty liian alhaalla ihmisten suosiota kalastellen. Ja vieläkin näin tehdään vaikka Kreikassa on kaaos. Olisi pitänyt ajat sitten leikata kulutusta ja lainanottoa ja alentaa hintoja jotka Suomessakin vielä vaan nousevat. Tyhjän päälle rakennettu talous rytisee pian entistä korkeammalta alas.
IPUn kannalta nämä tapahtumat ovat toisaalta hyvät,mutta tuskin kukaan vastuullinen henkilö voi enää iloita tämän ahneudelle rakennetun tornin kaatumistakaan. Olemmehan kaikki joutumassa tämän saalistuksen maksajiksi,useat jo pitkään.
IPUn työ on nyt pesän selvitys. Meidän pitää nyt kertoa muille miten asiat pitää hoitaa.Vahingoniloon ei ole syytä koska olemme itsekin syypäitä oman lepsuilun takia. Työtä olisi pitänyt tehdä moninverroin jotta tämä kansallinen onnettomuus ei olisi edes päässyt liikkeelle.
Nyt hihat pitää tosissaan kääriä ja keksiä parhaat keinot elämän palauttamiseksi siedettäväksi kaikille suomalaisille. Olemme parhaamme yrittäneet,mutta sehän ei tässä korruption mahtimaassa mihinkään riitä. Jokohan asia alkaa muitakin kiinnostamaan?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Suomi tukee Kreikkaa Hesarin mukaan 1,7 miljardilla eurolla, ja tämän EU-myönteinen persu-politiikka hyväksyy, sillä juuri halla-ahon myötä persujen uusi poliittinen suuntaus on muuttunut. Muistan vielä muutamia vuosia sitten, kun soini vaati Suomen erottamista EU:sta, nyt kuitenkin ollaan ns. kriittisiä. Minäkin entisenä persuna luulin Soinin menevän EU:n tosissaan aiheuttamaan sekaannusta, mutta hän on sopeutunut tilanteeseen, kuin puhdas populisti pystyy tekemäänkin. Palkkasi heti myös kaverinsa sinne , joten maassa maan tavoilla.
Persujen mamu-politiikka ja kritiikki tuntuu aika hassulta, sillä kokonaismaksu mamuista on-vain- pari sataa miljoonaa, mutta EU-tuki kreikan kavallukselle 1,7 miljardia euroa. Katsotaan, miten nyt sitten kritisoidaan persu-leiristä tätä tukimäärää, sillä ei ole niin helppoa, kuin mamu-tuet ja kritiikki.
eikka ja jussi, eli pielisen viisaat miehet
vuan julkipalausummoo myä ei kirjuteta yksinkertasesti siks jotta meillä ei ollu puistossa mihin kirjuuttoo
vappuu juhlittiin koko yö pileisen ranyamaasemissa ja tuumailttiin poliitikka ja sitä miten pittää olla höperröö pourkkoo
ninkun tämä turha rittiikki euta kohtaan virheitä tulloo vuan immeiset sitähhii pyörittää on soinii ja muuta tämähhii ipu on semmonen pikkunen piski joka räksyttää kot ovella vuan käätännössä ei ou mittään antoo
no sammoin on perussuomalaiset ja muutama pikkuryhmä jota nyt ei voi vakavasti ottoo
näinikkään se vuan männöö
kok kepus sdp vihr vas ja rkp siinäpä ne vualien jäläkkeen vallankahvaan tarttuvat
mutta hyvvee kessee
paremp se on kun muailmoo parannatta kun ootta pahoillla jälillä
Jokos KMS on hallituksen muodostanut? Taitaa olla jo heikot jäät ilman tenuakin.
itseänne selkään siellä juhliessanne.Onko jakkarat jo loppu?