valtiovaraintöpeksijä

Kuinka Liikanen voi edes kuvitella, että Brysselin kepeästä ilmapiiristä tullaan "tuosta vaan" Suomen johtavalle virkapaikalle ja ohitetaan pätevämmät hakijat. Kuten Korkman tai Pekkarinen. (Ei kiinnosta noiden poliittinen viitepuolue).

t:jarmo
12486
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Suomen Pankki ei ole sitä mitä se oli vielä markan aikana.

Tänään Suomen Pankki on Euroopan Keskuspankin haarakonttori.

Suomen Pankin johtajan on tänään oltava henkilö, jolla on kontakteja EU:hun ja osaamista nimenomaan EU:ssa.

Erkki Liikanen on erinomainen ehdokas tässä mielessä.

Sixten Korkman on luonnollisesti toinen hyvä.

Pekkarista en lukisi aivan kärkiehdokkaaksi.

Äänestä
  • Liikanen on mukana vain koska oli valtiovarainministerinä 80-90-lukujen taitteessa syöksemässä Suomen historiansa suurimpaan lamaan.

    Tämän laman toi mukanaan Suomen Pankin silloin väkisin ajama "VAHVAN MARKAN POLITIIKKA", jossa Suomen markkaa keinotekoisesti pidettiin yliarvostettuna (kurssia liian korkealla suhteessa muihin valuuttoihin).

    Tämän väkisin ylläpidetty epätasapaino romahdutti kertaheitolla Suoman Markan kurssin ja johti suurimpana yksittäisenä suomipohjaisena asiana syvään lamaan.

    Tämän laman yksi suurin arkitehti oli senaikainen Valtiovarainministeri Erkki Liikanen. Hän hävitti SUomen Pankin "vahvamarkkalaisten" avustuksella suomesta varallisuutta miljarditorkulla yhdessä yössä ja niin, ettei kansalle kerrottu edessä olevaa "konkurssia". SUomen Pankki hukkasi valtavat määrät varantojaan puolustamalla Suoman Markan yliarvostettua kurssia.

    Nämä vahvan markan herrat ja rouvat TIESIVÄT ajavansa Suomen lamaan, mutta antoivat sen tapahtua.

    Siksi ei ollut kyse Suomen talouden "kuolemantuottamuksesta" tai "taposta" vaan "MURHASTA".

    Tosiasiassa tuhansia yrityksiä meni konkurssiin, ihmisiä kuoli itsemurhien kautta satoja, kymmenet tuhannet lapsiperheet menettivät toimeentulon ja ihmiset joutuivat elinikäiseen velkavankeuteen ja menettivät kaiken omaisuutensa.

    Tämän politiikan suomenpankkilainen ydinjoukko pitäisi asettaa syytteeseen tahallaan aiheutetuista kuolemista - ihmisten ja yritysten.

    Mutta mitä ollaan tekemässä sen sijaan????

    Tämän taloushistorian suurimman rikoksen "vahvan markan politiikan" päätoteuttaja ja -tukija ERKKI LIIKANEN on saamassa komissaaripalkintonsa jälkeen jo toisen palkintoviran - Suomen Pankin johtajan paikan.

    Hänet on "vahvamarkkalaisten" toimesta jo tosiasiassa valittu tehtävään, vaikka Sixten Korkman (joka uskalsi arvostella vahvan markan politiikkaa) on ylivertainen hakija kaikkiin muihin - erityisesti myös Liikaseen nähden.

    t.
    "Vahvamarkka was murder"

    Äänestä

  • Liikasen vahva markka kirjoitti:

    Liikanen on mukana vain koska oli valtiovarainministerinä 80-90-lukujen taitteessa syöksemässä Suomen historiansa suurimpaan lamaan.

    Aku Ankkaa SP. johtoon!

    Äänestä

  • Korkmanin koulutustaso (VTT), kokemus Suomen Pankista ja EU:sta sekä nimenomaan kansainvälisen rahapolitiikan käytännön tuntemus tekevät hänestä ehdottoman ykkösehdokkaan juuri siitä syystä, että pääjohtajan pitää osata toimia EKP:ssa ja ottaa kantaa juuri niihin käytännön asioihin, joista EKP:ssa päätettään.

    Jukka Pekkarinen on myös koulutukseltaan VTT ja asiantuntemukseltaan erinomainen ekonomisti, muistaakseni hänelläkin on kokemusta SP:n sisältä.

    Liikasta perempi pääjohtaja olisi jopa Matti Louekoski, koska hän on jo ehtinyt hankkia tarvittavan käytännön osaamisen SP:n johtokunnassa ja Vanhalan varamiehenä.

    Erkki Liikanen on pelkkä poliittinen broileri, poliittisissa tehtävissä pyöriskellyt pintaliitäjä, jonka maisterin koulutus (VTK) riittää hätäisesti niihin luottamustehtäviin, joissa hän on ollut, mutta pankkiasioistahan Liikanen ei tiedä mitään. Hän siis olisi täysin alaistensa ja avustajiensa johdateltavissa, pelkkä poliittinen kulissi, vaikka hallitsisi itse EU:n komission toimintaa miten hyvin tahansa.

    Jospa siis annettaisi Liikasen mennä UM:öön, jonne hänellä lienee jo paikka valmiina ja mietittäisi SP:n pääjohtajaa niiden joukosta, joilla on hommaan edellytyksiä paremman koulutuksensa, paremman ammattitaitonsa ja ennen muuta paremman kansainvälisen pankkikokemuksensa vuoksi.

    Äänestä

  • Liikasen vahva markka kirjoitti:

    Liikanen on mukana vain koska oli valtiovarainministerinä 80-90-lukujen taitteessa syöksemässä Suomen historiansa suurimpaan lamaan.

    Tämän laman toi mukanaan Suomen Pankin silloin väkisin ajama "VAHVAN MARKAN POLITIIKKA", jossa Suomen markkaa keinotekoisesti pidettiin yliarvostettuna (kurssia liian korkealla suhteessa muihin valuuttoihin).

    Tämän väkisin ylläpidetty epätasapaino romahdutti kertaheitolla Suoman Markan kurssin ja johti suurimpana yksittäisenä suomipohjaisena asiana syvään lamaan.

    Tämän laman yksi suurin arkitehti oli senaikainen Valtiovarainministeri Erkki Liikanen. Hän hävitti SUomen Pankin "vahvamarkkalaisten" avustuksella suomesta varallisuutta miljarditorkulla yhdessä yössä ja niin, ettei kansalle kerrottu edessä olevaa "konkurssia". SUomen Pankki hukkasi valtavat määrät varantojaan puolustamalla Suoman Markan yliarvostettua kurssia.

    Nämä vahvan markan herrat ja rouvat TIESIVÄT ajavansa Suomen lamaan, mutta antoivat sen tapahtua.

    Siksi ei ollut kyse Suomen talouden "kuolemantuottamuksesta" tai "taposta" vaan "MURHASTA".

    Tosiasiassa tuhansia yrityksiä meni konkurssiin, ihmisiä kuoli itsemurhien kautta satoja, kymmenet tuhannet lapsiperheet menettivät toimeentulon ja ihmiset joutuivat elinikäiseen velkavankeuteen ja menettivät kaiken omaisuutensa.

    Tämän politiikan suomenpankkilainen ydinjoukko pitäisi asettaa syytteeseen tahallaan aiheutetuista kuolemista - ihmisten ja yritysten.

    Mutta mitä ollaan tekemässä sen sijaan????

    Tämän taloushistorian suurimman rikoksen "vahvan markan politiikan" päätoteuttaja ja -tukija ERKKI LIIKANEN on saamassa komissaaripalkintonsa jälkeen jo toisen palkintoviran - Suomen Pankin johtajan paikan.

    Hänet on "vahvamarkkalaisten" toimesta jo tosiasiassa valittu tehtävään, vaikka Sixten Korkman (joka uskalsi arvostella vahvan markan politiikkaa) on ylivertainen hakija kaikkiin muihin - erityisesti myös Liikaseen nähden.

    t.
    "Vahvamarkka was murder"

    tuntemuksesi, ja tietosi syvään lamaan joutumisesta.
    - Ei kukaan vastuullinen puhunut vahavasta marksata vaan vakaasta markasta. Vahvasata markasta puhuivat, jälkeenpän, kepuänkyrät ja telaketjukommunistit.

    Laman ollessa tulossa Holkerin hallitus yritti monia keinoja mm. ns. sisäistä devalvaatiota, uutta Korpilampea yms. Aina ne tyylipuhtaaseen keputyyliin kaadettiin, asialla oli usein Paavo "Vladimirov" Väyrynen, usein Esko "HiihtoDouping" Aho. Holkeri yritti saada kansakunnan edun mukaisesti oppositiota mukaan lamaan varautumiseen; Esko "sököAho" sanoi "se juna meni jo"

    Tämä tapahtui määräenemmistöjen ja -vähemmistöjen ollessa vielä voimassa. Mikään mahti maalimassa
    tuskin olisi saanut Paavo Väyrystä toimimaan isänmaan edun muksisesti.

    Tämä on yksi upeimmista esimerkeistä kepun politiikasta, ompa se sitten Kekkosen, Karjalaisen tai Väyrysen, Ahon, Jäättenmäen yms. politiikkaa. Sanotaanko sitä Väyrysen tahtopolitiikaksi tai Kekkosen Karjalaisen Väysrysen idänpolittikaksi.

    Aina on samaa se, että kansakunnan ja maanedut unohtuvat kun on kyse kepu/ml taktisista ja vielä pahenpaa, lyhytjännitteisistä puoluepolittisista eduista.

    Miten joku vastuullinen puolue voi olla kepun kanssa samassa hallituksessa?

    Kepulla on tosin "kaksi korvaa ja se puhuu niin totta kuin voi" mutta sittenkin.

    Äänestä

  • Osku kirjoitti:

    Osku se oksenti melkoisen sekameteli sopan laman syistä ja seurauksista.
    Toivottavasti helpotti.

    Äänestä

  • edelliseen kirjoitti:

    Korkmanin koulutustaso (VTT), kokemus Suomen Pankista ja EU:sta sekä nimenomaan kansainvälisen rahapolitiikan käytännön tuntemus tekevät hänestä ehdottoman ykkösehdokkaan juuri siitä syystä, että pääjohtajan pitää osata toimia EKP:ssa ja ottaa kantaa juuri niihin käytännön asioihin, joista EKP:ssa päätettään.

    Jukka Pekkarinen on myös koulutukseltaan VTT ja asiantuntemukseltaan erinomainen ekonomisti, muistaakseni hänelläkin on kokemusta SP:n sisältä.

    Liikasta perempi pääjohtaja olisi jopa Matti Louekoski, koska hän on jo ehtinyt hankkia tarvittavan käytännön osaamisen SP:n johtokunnassa ja Vanhalan varamiehenä.

    Erkki Liikanen on pelkkä poliittinen broileri, poliittisissa tehtävissä pyöriskellyt pintaliitäjä, jonka maisterin koulutus (VTK) riittää hätäisesti niihin luottamustehtäviin, joissa hän on ollut, mutta pankkiasioistahan Liikanen ei tiedä mitään. Hän siis olisi täysin alaistensa ja avustajiensa johdateltavissa, pelkkä poliittinen kulissi, vaikka hallitsisi itse EU:n komission toimintaa miten hyvin tahansa.

    Jospa siis annettaisi Liikasen mennä UM:öön, jonne hänellä lienee jo paikka valmiina ja mietittäisi SP:n pääjohtajaa niiden joukosta, joilla on hommaan edellytyksiä paremman koulutuksensa, paremman ammattitaitonsa ja ennen muuta paremman kansainvälisen pankkikokemuksensa vuoksi.

    Meinaakko ettei Liikanen ole 30-vuodessa mittään oppinnu? Sehä on ollu johtaja jo teiniliitost saakka.

    Se vain, että koska nimitys on POLIITTINEN, ei asiantuntemus ja pätevyys ole merkitsevä tekijä valinnassa.

    On tosin poliittinen virhe nimittää yleistason höpöttäjä asiantuntemusta vaativaan virkaan.

    Suomi voi vaikuttaa euroalueen rahatalouteen vain kylmällä asiantuntemuksella. lobbarit on erikseen.

    t:jarmo

    Äänestä

Näin meille taas kävi, että poliittisesti sopiva ohitti ammattitaidollisesti pätevämmät, kun demarit ja keppulinreppanat ovat alkaneet jakaa palkkiovirkoja toinen toisilleen.

Sulle-mulle -puolueet ovat lähteneet viemään poliittista kulttuuria taantumuksen tielle, mistä seuraa onneksi kokoomuksen kannatuksen raju kasvu, vaikka uudeksi puhenjohtajaksi tulisi millainen nyhverö tahansa.

Huonossa asiassa on laiha lohtu, että kepu-demarit sopupelijoukkue pelaa nyt suoraan kokoomuksen maaliin.

Äänestä

No, Liikanenhan se esitettiin pankkivaltuustossa ehdokkaaksi tehtävään. Uutisoitiin juuri äsken. Äänin 7-2, kaikki kepulaiset tiettävästi puolesta. On mielenkiintoista nähdä, miten kepulaiset täällä selittävät sen parhain päin! Mikään virkapakettihan ei tietenkään ollut kysymyksessä.

Onhan Eki sulavakäytöksinen ja kielitaitoinen maailmanmies, ja oikein lupsakka savolainen, mutta eiköpähän hänelle olisi jokin muu paikka ollut sopivampi. Minun ehdokkaani, niin demari kuin olenkin, olisi ollut Sixten Korkman, mutta eipähän minulla ole sitä viisautta, kuin noilla pankkivaltuusmiehillä. Vai olikohan minulla sittenkin rasitteena vain korkeampi moraali.

Äänestä
  • Kepu ja demarit elävät vielä siinä uskossa - ainakin pankkivaltuusmiehet - että he jotenkin ohjailisivat "eduskunnan pankin" toimintaa, vaikka SP ei tosiasiassa ole muuta kuin EKP:n Suomen haarakonttori.

    Ilmeisesti nämä pankkivaltuustoon nimetyt poliittisen kaupankäynnin kokeneet konkarit ovat ajatelleet, että Liikanen on pääjohtajana kuuliaisempi pankkivaltuustolle, kuin asiantuntijana ylivoimainen Korkman, joka saattaisi jopa haistattaa pankkivaltuuston maallikko-politrukeille pitkät, jos asian tärkeys sitä vaatii.

    No, hällä väliä. Tämä oli vasta pankkivaltuuston kanta. Seuraavaksi asia tulee ensi viikolla esiin Vanhasen hallituksessa, joka vasta tekee lopullisen nimitysesityksen haloselle, ilmeisesti jo ensi viikon perjantaina.

    Uskaltaisin ennustaa 60/40 todennäköisyydellä, että hallitus kääntyy pankkivaltuuston kannalle ja esittää Liikasen nimitystä.

    Sen jälkeen onkin mielenkiintoista katsoa, mitä Halonen tekee. Aiemminhan hän on torjunut poliittiset nimitykset, kun ehdolla on ollut keskustan ja kokoomuksen edustajia ja nimittänyt johtajia asiantuntemuksen ja kokemuksen perusteella.

    Jos tämä logiikka jatkuu, niin Halonen ei voi nimittää Liikasta, vaan Korkmanin tai Louekosken.

    Jos Halonen nimittää Liikasen, hän poikkeaa aiemmista periaatteistaan.

    Miten vain; Liikasen nimitys saisi aikaan, että hallituspuolueiden ja Halosenkin suosio kääntyy laskuun kaikissa gallupeissa. - Näin luulen ainakin minä.

    Äänestä

  • ehdotukselle kirjoitti:

    Kepu ja demarit elävät vielä siinä uskossa - ainakin pankkivaltuusmiehet - että he jotenkin ohjailisivat "eduskunnan pankin" toimintaa, vaikka SP ei tosiasiassa ole muuta kuin EKP:n Suomen haarakonttori.

    Ilmeisesti nämä pankkivaltuustoon nimetyt poliittisen kaupankäynnin kokeneet konkarit ovat ajatelleet, että Liikanen on pääjohtajana kuuliaisempi pankkivaltuustolle, kuin asiantuntijana ylivoimainen Korkman, joka saattaisi jopa haistattaa pankkivaltuuston maallikko-politrukeille pitkät, jos asian tärkeys sitä vaatii.

    No, hällä väliä. Tämä oli vasta pankkivaltuuston kanta. Seuraavaksi asia tulee ensi viikolla esiin Vanhasen hallituksessa, joka vasta tekee lopullisen nimitysesityksen haloselle, ilmeisesti jo ensi viikon perjantaina.

    Uskaltaisin ennustaa 60/40 todennäköisyydellä, että hallitus kääntyy pankkivaltuuston kannalle ja esittää Liikasen nimitystä.

    Sen jälkeen onkin mielenkiintoista katsoa, mitä Halonen tekee. Aiemminhan hän on torjunut poliittiset nimitykset, kun ehdolla on ollut keskustan ja kokoomuksen edustajia ja nimittänyt johtajia asiantuntemuksen ja kokemuksen perusteella.

    Jos tämä logiikka jatkuu, niin Halonen ei voi nimittää Liikasta, vaan Korkmanin tai Louekosken.

    Jos Halonen nimittää Liikasen, hän poikkeaa aiemmista periaatteistaan.

    Miten vain; Liikasen nimitys saisi aikaan, että hallituspuolueiden ja Halosenkin suosio kääntyy laskuun kaikissa gallupeissa. - Näin luulen ainakin minä.

    Halonen valitsee mihin tahansa virkaan ensisijaisesti naisen, toissijaisesti demarin.
    Jos hakija on keskustalainen/kokoomuslainen mies, nimitetään (muka) asiantuntijanainen. Siinä sivussa kettuillaan (mies)hakijoiden poliittisuudella tai epäpätevyydellä. Naishakija on aina pätevä, koska hänellä ei ole uloketta jalkojen välissä pätevyyttä haittaamassa. Miesdemari saattaa saada armon, jos hänellä on kaunis hymy.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

t:jarmo kirjoitti:

Kuinka Liikanen voi edes kuvitella, että Brysselin kepeästä ilmapiiristä tullaan "tuosta vaan" Suomen johtavalle virkapaikalle ja ohitetaan pätevämmät hakijat. Kuten Korkman tai Pekkarinen. (Ei kiinnosta noiden poliittinen viitepuolue).

t:jarmo

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu