Onko tämä unta,

vai huonoa viinaa, tulee väkisinkin mieleen, jos nuo Citi- Keskustan tiedot Suomen ja Kreikan bruttokansantulon vertailussa pitävät v ähänkään paikkansa. Eikö Vanhasen pitäisi ensi tilassa laatia Kerjuukirje ainakin muille pohjoismaille, ja näin tunnustaa, että hänen johdollaan Suomi on ajautunut ennennäkemättömiin talousvaikeuksiin.

On jopa trakikoomista, että köyhtynyt Suomi jakaa miljardiavustuksia noille aina rikkaudellaan leuhkineille Etelävälloille. Miksi Suomen Hallitus ei voi kertoa asioiden oikeaa tilaa. Kun asiat on ajettu hunningolle, jätetään uppoava laiva, ensin Vanhanen, ja nyt myöskin Eduskunnan Puhemies Niinistö, jo tämä kertoo meille kansalaisille, että meidän tiemme on Kreikan tie, valitettavasti.

Taitaapa olla seuraavaan Hallitukseen paikkoja avoinna, eipä taida olla millään puolueella hinkua hoitamaan konkurssikypsää "Suomi-Neitoamme", kyllä näin on näreet.
41360
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat
  • Hietasen Seppo, voisitko selittää mitä tarkoitit, johditko tahallasi Tuutorin harhaan, kysyn vaan noin sovinnolla.??????????????????????

    Äänestä

  • velan räjähdyhmäiseen kasvuun ja samanaikaisesti hyvinvointiyhteiskuntaa
    on ajettu alas.

    Äänestä

  • Kreikka näyttää olevan punikkien unelmamaa. Siellä "vasemmisto" on kapinassa
    kun siellä ei kohta enää pääse viisikymppinsenä eläkkeelle.- Siis..ei mitään järkeä eikä
    suhteellisuuden tajua. Suomessakin Urppilaiselle ja kumppaneilleen ei pieniin aivoihin
    mahdu se, että kun kansalaisten keski-ikä alkaa lähennellä 85 vuotta niin siinä vaiheessa
    ei enää voi eläkkeelle päästä edes 65 vuotiaana - Kreikka on hyvä esimerkki siitä kun
    keskimääräinen eläkeikä on lähellä 50 vuotta niin kansatalous ei kestä sitä ja on konkurssi
    lähellä.

    Äänestä

  • Tutor kirjoitti:

    Hietasen Seppo, voisitko selittää mitä tarkoitit, johditko tahallasi Tuutorin harhaan, kysyn vaan noin sovinnolla.??????????????????????

    Sitä voit kysyä suoraan Seppo Hietaselta, mutta tilastot julkisen talouden velkaantumisesta ovat jokaisen nähtävissä ilman Hietasen talikkoakin.

    Äänestä

  • hgt5 kirjoitti:

    velan räjähdyhmäiseen kasvuun ja samanaikaisesti hyvinvointiyhteiskuntaa
    on ajettu alas.

    Jokainen asioita seuraava on kiinnostunut velan määrän kasvusta. Suomessa kipurajana on pidetty jotain 60% velkaa BKT:sta ja siihen on vielä pieni limiitti lisätä tarvittaessa.

    Minua kiinnostaisi tietää mitä tarkoitat hyvinvointiyhteiskunnalla, jota on ajettu alas. Kerro omin sanoin kokemuksesi?

    Äänestä

  • hgt5 kirjoitti:

    velan räjähdyhmäiseen kasvuun ja samanaikaisesti hyvinvointiyhteiskuntaa
    on ajettu alas.

    85% BKT:sta, nyt 45%. Pitkä on matka vielä Lipposen ja Niinistön töpeksimisiin.

    Tuosta 85%:sta noin puolet johtui siitä että köyhät heitetiin heitteille. Siitä tuli sisälaskua noin miljardin verran vuodessa. Nyt ei ole tuota painolastia maksettavana joten nyt jos kukaan ei pääse niitä leikkureita käytämään niin selvitään hyvin. Eli LeikkuriDemarit pidetään oppositiossa niin hyvin selvitään. Köyhiä ei kestä ajaa nyt tässä tilanteessa kurimukseen.

    Sitä laskua ei pystytä maksamaan.

    Äänestä

  • hgt5 kirjoitti:

    velan räjähdyhmäiseen kasvuun ja samanaikaisesti hyvinvointiyhteiskuntaa
    on ajettu alas.

    >Minimi eläkkeitä on nostettu= Keskusta/Kokoomus
    Lipponen leikkasi perusosan ja irrotti indeksistä, eli inflaatiokorjausta ei tullut 18 vuoteen.= Sosiaalidemokraatit/Kokoomus

    >Ahon Hallitus ensin korotti.=Keskusta/Kokoomus
    Lipponen leikkasi lapsilisiä ja irrotti ne indeksistä.=Sosiaalidemokraatit/Kokoomus
    >Lapsilisiä on korotettu ja sidottu uudelleen indeksiin=Keskusta/Kokoomus

    >Ahon hallitus korotti Kotihoidontukea .=Keskusta/Kokoomus
    Lipponen leikkasi niitä ja irrotti ne indeksistä.=Sosiaalidemokraatit/Kokoomus
    >Kotihoidon tukea on korotettu=Keskusta/Kokoomus

    >Ahon hallitus korotti työmarkkinatukea ja toi siihen kannusteen 700 markan tkuukausiulorajan joka ei leikannut työmarkkinatukea. =Keskusta/Kokoomus

    Lipponen leikkasi työmarkkinatukea ja poisti 700 markan tulorajan joka ei leikannut työmarkkinatukea ja muutti niin että joka sentti leikkaa työmarkkinatukea ja irrotti työmarkkinatuen indeksistä ja lisäksi sitoi työmarkkinatuen siihen että jos tukea nostetaan, nousee myös ansiosidonnainen samassa suhteessa.=Sosiaalidemokraatit/Kokoomus

    >Työmarkkinatukea korotettu ja sidottu uudelleen indeksiin =Keskusta/Kokoomus

    Lipponen nosti ALV:n 12%:sta 17 %. =Sosiaalidemokraatit/Kokoomus
    >Ruoan ALV- alennus=Keskusta/Kokoomus

    >Ahon hallitus korotti veroja isotuloisilta. Otti myös "lainaveron" isotuloisilta joka palautetiin veronmaksajille myöhemmin taloustilanteen parannuttua.=Keskusta/Kokoomus

    Lipponen antoi pelkkiä valtionveroalennuksia. Viimeisessä varon alennuksessa tuli pieni alennus myös pienituloisille,mutta jätti sen kuntien maksettavaksi.=Sosiaalidemokraatit/Kokoomus

    >Pienituloisille kannallisveron alennus jonka valtio kompensoi kunnille. Alennus alle 15 000 kuukausitulosta 6%-yksikköä=Keskusta/Kokoomus

    >Ahon hallitus korotti kuntien valtionosuuksia. =Keskusta/Kokoomus
    Lipponen leikkasi ja maksatti kunnilla valtion velan. =Sosiaalidemokraatit/Kokoomus
    >Kuntien valtionosuuksia on korotettu=Keskusta/Kokoomus

    Äänestä

  • rula reikka kirjoitti:

    Sitä voit kysyä suoraan Seppo Hietaselta, mutta tilastot julkisen talouden velkaantumisesta ovat jokaisen nähtävissä ilman Hietasen talikkoakin.

    ..ovat huonot ja ovat menneet nekin sekaisin Hietasen päässä. Sitäpaitsi Marx on Kuuban ja Pohjois-Korean talouksien isä. Kannattaako ottaa oppia? Tuskinpa. Ei siis Urpilaisen, Hietasen ja muiden punikkien asiantuntemukseen kannata luottaa kun taloudesta on kysymys.

    Äänestä

  • näyttää muulta kirjoitti:

    >Minimi eläkkeitä on nostettu= Keskusta/Kokoomus
    Lipponen leikkasi perusosan ja irrotti indeksistä, eli inflaatiokorjausta ei tullut 18 vuoteen.= Sosiaalidemokraatit/Kokoomus

    >Ahon Hallitus ensin korotti.=Keskusta/Kokoomus
    Lipponen leikkasi lapsilisiä ja irrotti ne indeksistä.=Sosiaalidemokraatit/Kokoomus
    >Lapsilisiä on korotettu ja sidottu uudelleen indeksiin=Keskusta/Kokoomus

    >Ahon hallitus korotti Kotihoidontukea .=Keskusta/Kokoomus
    Lipponen leikkasi niitä ja irrotti ne indeksistä.=Sosiaalidemokraatit/Kokoomus
    >Kotihoidon tukea on korotettu=Keskusta/Kokoomus

    >Ahon hallitus korotti työmarkkinatukea ja toi siihen kannusteen 700 markan tkuukausiulorajan joka ei leikannut työmarkkinatukea. =Keskusta/Kokoomus

    Lipponen leikkasi työmarkkinatukea ja poisti 700 markan tulorajan joka ei leikannut työmarkkinatukea ja muutti niin että joka sentti leikkaa työmarkkinatukea ja irrotti työmarkkinatuen indeksistä ja lisäksi sitoi työmarkkinatuen siihen että jos tukea nostetaan, nousee myös ansiosidonnainen samassa suhteessa.=Sosiaalidemokraatit/Kokoomus

    >Työmarkkinatukea korotettu ja sidottu uudelleen indeksiin =Keskusta/Kokoomus

    Lipponen nosti ALV:n 12%:sta 17 %. =Sosiaalidemokraatit/Kokoomus
    >Ruoan ALV- alennus=Keskusta/Kokoomus

    >Ahon hallitus korotti veroja isotuloisilta. Otti myös "lainaveron" isotuloisilta joka palautetiin veronmaksajille myöhemmin taloustilanteen parannuttua.=Keskusta/Kokoomus

    Lipponen antoi pelkkiä valtionveroalennuksia. Viimeisessä varon alennuksessa tuli pieni alennus myös pienituloisille,mutta jätti sen kuntien maksettavaksi.=Sosiaalidemokraatit/Kokoomus

    >Pienituloisille kannallisveron alennus jonka valtio kompensoi kunnille. Alennus alle 15 000 kuukausitulosta 6%-yksikköä=Keskusta/Kokoomus

    >Ahon hallitus korotti kuntien valtionosuuksia. =Keskusta/Kokoomus
    Lipponen leikkasi ja maksatti kunnilla valtion velan. =Sosiaalidemokraatit/Kokoomus
    >Kuntien valtionosuuksia on korotettu=Keskusta/Kokoomus

    Ruoan ALV-alennus johti pian siihen, että kaupat nostivat hintoja. Siitä ei siis ollut pitkä ilo kenellekään, kaikkein vähiten asiakkaille.

    Ruoan ALV-alennus johti paikoin myös siihen, että hallitus korotti veroja muualla ja muissa tuotteissa. Jostain ne hävityt rahat on aina otettava takaisin, ei hallitus mitään lahjaksi anna.

    Äänestä

  • Näin siinä kävi kirjoitti:

    mutta tarkoitus on siirtää maksurasitettta sinne missä on Varaa maksaa.

    pienituloinen saa 200 euroa lisää kulutusvaraa ja isotuloiselta leikataan sen edestä kuutusvaraa 300 euroa. Näinhän se homma pelaa. Pysyy tasapainossa.

    Äänestä

Valtioiden velkaantuminen ei ole noin yksinkertainen asia, kun valtionvelkaa pohditaan, on huomioitava myös saatavat. Suomella on kohtalaisen paljon saatavia ulkomailta, emme ole siis vielä konkurssikypsä maa.

Kreikan avustaminen on välttämätöntä, koska euromaan ajaminen konkurssiin on tuhoisaa koko alueelle. Missään tapauksessa emme voi aiheuttaa finanssikriisiä nyt Euroopan laajuisesti. Suomi selviää veloistaan ja noususuhdanne on kuitenkin jo tulossa. Vaikkakin nyt on täälläkin talouspolitiikkaa kiristettävä, siltikin asiamme ovat kohtalaisen hyvin, kiitos hyvin hoidetun taloutemme. Pahin ongelma piille kuntien jatkuvassa velkaantumisessa ja siinä etteivät kaikki kunnat pysty hoitamaan vastuitaan. Meillä on siis sisäsyntyinen kreikkalainen raha ongelma, osalle kunnista tulee antaa valtiontakauksia jossakin vaiheessa, tämä on väistämätöntä, mikäli aiomme pitää alueellista tasa-arvoa yllä.

Äänestä
  • Aina löytyy muutamia vastaantulijoita, joilla on selkeä näkemys asioiden tilasta. Näinhän se talouden tilanne on, kuten edellä kerroit. Tuossa ylempänä hätäpäissäni mainitsin erheellisesti valtion velan olevan 43.9% tilastointihetkellä, luku tarkoitti julkisen talouden velkaa suhteutettuna BKT:een. Valtion velka on edelleen kohtuullinen noin 38% BKT:sta tilastointihetkellä ja hyvin hallinnassa.

    Äänestä

  • ei selviä.

    Sinne joudutaan kyllä vielä panostamaan, mutta Sillä seudulla tulee eteen myös Kreikan tie. Eli toimintoja on järkesitettävä. Virkamienkoneistoa on karsittava.

    Julkisessa Rakentamisesaa pitää löytyä järki. Ei ole mitään järkeä laittaa pelkkään roskakatokseen omakotitalon hintaa (60 000 euroa). Lapista saa ostettua ihan oikean asumiskunnossa olevan omakotitalon tuolla hinnalla.

    Pääkaupunkiseudun terveydenhuollossa on suunnittelijoita ja paperinpyörittäjiä jokaista lääkäriä kohti suunnilleen kaksi. Rakennustekniikassa suunnitelijouta on pilvin pimein. ja siellä ei ole taha tiukassa kun suunnitellaan julkisia rakennuksia. Siellä lasketaan kustannukset ja se kerrotaan vähintään kolmella joskus kymmenellä, niin saadaan "Towereille" hyvät urakat.

    Äänestä

  • "Meillä on kuitenkin kreikkalainen raha ongelma, myönnät sinäkin, muuten tuo Pruttokansantulon voi kuulemma laske niin konelta kantilta kuin on laskijoitakin.? Minä Tutor, Kasakoulupohjaisena en edes sitä laskutapaa suorittaa. Ja yleensäkin noita laskutapoja on niin monimuotoisia, että ei ainakaan meikämanne pysy mukana.

    Voin kuitenkin kertoa ainoastaan omasta "bruttokansantulostani", Jäätyäni eläkkeelle 20-ntä vuotta sitten, vaimoni kanssa samana vuonna, päätimme, että minun eläkkeellä eletään ja ostetaan mitä ostetaan, ja Vaimoni eläke saa jäädä viimeistä penniä myöten pankkiin.

    Nyt kahdekymmenen vuoden jälkeen jouduttiin puuttumaan myöskin Vaimon eläkkeeseen, sitä rasittaen. Siitä minä olen laskenut, onkohan tämä taantuma alkanut purra myöskin Tutorin talouteen, siltä vähän tuntuu, (lamastahan ei ole tietoakaan), kun saadaan luottoa luoton päälle, niin hyvin meillä Suomalaisilla menee, näinhän Pääministeri Vanhanen on hokenut.

    Ihmettelenkin miksi sinäkin niinpä niin, lankeat tuohon "tekohyvinvoinnin" ansaan kyllä ainakin minä uskon tuota Hietasen Seppoa joka tuo asian esille kaikessa koruttomuudessaan. Johan vanhassa viisussakin sanotaan: >>>> ainahan on maksettava eikö juu, mitä tässä maailmassa velkaantuu  

    Äänestä

  • JÄÄTYÄNI ELÄKKEELLE kirjoitti:

    "Meillä on kuitenkin kreikkalainen raha ongelma, myönnät sinäkin, muuten tuo Pruttokansantulon voi kuulemma laske niin konelta kantilta kuin on laskijoitakin.? Minä Tutor, Kasakoulupohjaisena en edes sitä laskutapaa suorittaa. Ja yleensäkin noita laskutapoja on niin monimuotoisia, että ei ainakaan meikämanne pysy mukana.

    paljastaaa omia valheitaan.
    Eli pösö ostettiinkin akan rahoilla, kun asuntobisnes ei tuotakkaan.
    jo vain oli vielä ennen joulua rahaa kuin roope-ankalla, mutta näkyy olevan niin, että punukin kädessä raha menettää ervonsa.
    oletko muten huomioinut sen, että ain kun punikit lakkoilee, niin kansa sen maksaa, ka varsinkin köyhä kärsimään eniten sen seurauksista.

    SAK/demarimafia on yhteiskunnan syöpä.
    Milloinkahan Ukki-pololla syttyy se lamppu yläkerrassa, että ymärtää kuinka hän on kussut köyhien, ja omille kintuilleen kokoajan ollessaan demariagitaattori ja kokoomus/kepuvastainen provokaattori.

    Sinähän eläkkeelle jäätyäsi ensin vielä ahnehdit kaiken maailman yritystuet, ja käynnistyavustukset, kunnes sitten jouduit melkein vasarankautta luovuttamaan pajasi pojillesi.
    Ukkipolo taisi olla konkan partaalla, mutta poikansa pelastivat ostamalla itselle oman työpaikkansa.
    Ja tietenkin hakemalla käynnistisavustukset, ja muut saatavat systeemit.
    Eiköstä vain. Kerropa miten se meni, jos se ei noin menyt, niinkuin olet joskus suunnilleen kertonut.

    No ethän sinä sinun laskupäällä ymmärtänyt tuotakaan asiaa, miten se oikein menikään, niinhän?

    jos demarit ei olis vastustaneet perusturvan korotusta, niin monen ihmisen asiat olisivat paljon paremmin.
    minäpä kerron sulle ukki-pololle mitä nyt pitäisi tehdä.
    Nyt pitäisi korottaa pienin perusturva tuhanteen euroon, niin eläkeet kuin muukin turva.
    sitten meidän pitäis laittaa työttömyyspäivärajoille katto 1500 euroon.
    Ssamoin eläkekatto 1500 euroon, niin meidän ei tarvitsisi nostaa eläkeikää kuin 67-vuoteen ja kansantalous olisi merkkistä.
    Tietenkin tuo vaatisi energiarosvojen kuriin laittamista, ja palkkojen nostojen pysäyttämistä viideksi vuodeksi, kuin veronkorotusten tai helpotusten välttämistä, mutta siilä saataisiin valtiontalous kuntoon.

    arvaappa ketkä tuota eniten vastustavat? DEMARITPA TIETENKIN.
    Se on helppoa kuin heinäteko tuo valtion talouden kuntoonsaattaminen kenenkään siitä kärsimättä, mutta kun sitä ei SAK/demarimafia haluakkaan saada kuntoon.
    Työttömyyskin on nyt suunnilleenSAK/demarimafian tavoiteiden mukaisesa kunnossa. Eli sekin saataisiin poistettua, kun pannaan ihmiset minipalkalla töihin ensiimääiseksi kahdeksi vuodeksi.

    Näin sitä ukkeli saataisiin köyhyys siirrettyä unholaan.
    No SAK/demarimafia venäjällä toimivan johtonsa kanssa kyllä estäisi tuonkin.
    En kyllä ymmärrä miksi, noille vasureille on kurjuus niin rakasta, että kolmasosa kansasta pitää kärsiä melkein nälkää.
    Jos olisikinn sosialistihallitus, eli SAK/demarit johdossa, niin tavoitteenahan heillä on, että kansalle annettaisin vain niukin mahdollinen elanto, jotta puolueelle ja ökyrosvoille jäisi enemmän.
    Eli kaikki yksityisomistus olisi vain puoluemafian ökyrikkaiden hallussa.
    Silloin marssittaisiin sankoin joukoin ja Ylistettäisiin isä aurinkoinen Lipposta, eikä kukaan panisi vastaan, vaan toimittaisiin niin, että se olisi vapaaehtoinen pakko. Ei ole pakkoa, mutta silti kaikki marssivat, tai sitten ei marssi ikinä enää.

    Mille se ukki tuntuu sellainen elämä, että panee äänestämään omaa hyvinvointiaan vastaan?
    Eikö sitä ihminen vain yksinkertaisesti ymmärrä?
    Kerro minulle, mikä tekee ihmisestä demarin?
    mitä enemmän minä ole demarihistoriaa tutkinut, sen vastenmielisemmäksi tuo puolue aina tulee.

    Äänestä

  • Eldanka Järvi kirjoitti:

    Kun päästelet taas kokolaidallisen pelkkää paskaa, anteeksi vaan, kysynkin sinulta" katkeralta", kun tämä Vanhasen Kepuhallitus on ollut jo vähää vaille 8 vuotta hallitusvastuussa, niin miksi helvetissä ei ole noita mainitsemisia asioita saatu sinun neuvomaasi kuntoon. Mitämuuten Demareihin tulee, nii siitä en tiedä, mutta sen tiedän, että tämä allitus on vienyt Suomen talouden täysin kuralle.

    Miksi sinäkin nyt sävellät, että pitäisi ja pitäisi, miksi et ole kertonut noista hyvistä asioista joita luettelet sille sinun rakkaalle Vanhasellesi, mitä helvettiä sinä minulle paasaat. Mitä taas tulee minun yritystoimintaani eläkkeelle siirtymiseni jälkeen, niin siihen sanon, ei mikään analyysi ole tässä Suomenmaassa mennyt niin pieleen kuin sinun analyysisi minun yritystoimestani. Sinä latelet täysin luulojasi, vailla minkäänlaista totuuspohjaa.

    Ensiksikin kaikki avustukset mitä silloin alkuaikoina sain, perustuvat täysin viranomaisten laskelmiin, ja yrityksen tuottoon ja liikevaihtoon. Ja voinpa sinulle kertoa, että pojillani menee aivan kohtalaisesti, kumpikin ajaa vuodenvanaa Bemari maasturia, ja eiköhän heillä jää hiukan voitakin leipänsä päälle. Että se minun poikieni yritystoimista, en olisi välittänyt tätäkään kertoa, mutta tietäen sinu kateudesta sairaaksi mieheksi juuri aitokepulien tapaan niin selvensin vähän tosiasioita, en minäkään ihan kaikenlaista paskapuhetta hyväksy, hyi helvetti sinua piruparkaa, kyllä näin on näreet.??????

    tämä hallitus on jo saanut parempaan kuntoon, mutta sen SDP:n pyhän kehmän prustyöttömyysturavan nostaminen näyttää olevan Yleilakko-lukon takana. Pitä'isikö Suomi päästää muutammaksi kuukaudeksi yleislakkoon että saataisi perusturva kuntoon. Siinä on miettimisennpaikka.

    Toisaalta kannattaisi sekin otaa vastaan jos muu ei auta.

    Äänestä

  • Tutor kirjoitti:

    Kun päästelet taas kokolaidallisen pelkkää paskaa, anteeksi vaan, kysynkin sinulta" katkeralta", kun tämä Vanhasen Kepuhallitus on ollut jo vähää vaille 8 vuotta hallitusvastuussa, niin miksi helvetissä ei ole noita mainitsemisia asioita saatu sinun neuvomaasi kuntoon. Mitämuuten Demareihin tulee, nii siitä en tiedä, mutta sen tiedän, että tämä allitus on vienyt Suomen talouden täysin kuralle.

    Miksi sinäkin nyt sävellät, että pitäisi ja pitäisi, miksi et ole kertonut noista hyvistä asioista joita luettelet sille sinun rakkaalle Vanhasellesi, mitä helvettiä sinä minulle paasaat. Mitä taas tulee minun yritystoimintaani eläkkeelle siirtymiseni jälkeen, niin siihen sanon, ei mikään analyysi ole tässä Suomenmaassa mennyt niin pieleen kuin sinun analyysisi minun yritystoimestani. Sinä latelet täysin luulojasi, vailla minkäänlaista totuuspohjaa.

    Ensiksikin kaikki avustukset mitä silloin alkuaikoina sain, perustuvat täysin viranomaisten laskelmiin, ja yrityksen tuottoon ja liikevaihtoon. Ja voinpa sinulle kertoa, että pojillani menee aivan kohtalaisesti, kumpikin ajaa vuodenvanaa Bemari maasturia, ja eiköhän heillä jää hiukan voitakin leipänsä päälle. Että se minun poikieni yritystoimista, en olisi välittänyt tätäkään kertoa, mutta tietäen sinu kateudesta sairaaksi mieheksi juuri aitokepulien tapaan niin selvensin vähän tosiasioita, en minäkään ihan kaikenlaista paskapuhetta hyväksy, hyi helvetti sinua piruparkaa, kyllä näin on näreet.??????

    sieltä bemarien rekisteriotteesta kenen nimi on omistajan paikalla, ja kenenn haltijan.
    Epäilen suuresti että vehkeet ovat joko firman nimissä, tai sitten liisattuja.
    Ei kuule mene ukki läpi sun vakuuttelus.
    Ei kukaan tavalllinen tallaaja osta yksityisesti tuollaisia bemareita.
    Se on kule sitä pröystäilyä vain. Pitäähän heillä olla työsuhdeautot.

    No kipinkapin katsomaan bemarin rekisteriotetta.

    kyllä se on kuule ukkipolo niin, että SAK/demarimafia se on kaiken kurjuuden saanut maassamme aikaiseksi. demarit pyörittää kaikkea niinkauan velalla, kunnes tulee voltinheiton aika, ja toiset joutuvat pelastamaan mitä pelastettavissa on. KUTEN KREIKKAKIN osoittaa, niin ei tippunut mannaa taivaasta, eikä kasvanut raha puussa.

    Se että miksi minä sulle noista asioista kerron, niin johtuu vain pelkästään siitä, että kun sinunkaltaistesi turhakkeiden takia SAK/demarimafia on ollut joskus hallituksessa.
    Älä sitten äänestä demareita, niin huomaat, että köyhäkin saa voita leivälle.

    Ja miksi toisekseen se muoris eläke pitäisi jäädä käyttämättä?
    Siitähän tuo koko helvetin rahojen riittämättömyys johtuukin kun demariapina vaatii, että siitä rahasta on puolet jäätävä säästöönkin.

    Mietihän vähän, miten taas paljastit tyhmyyksissäsi, että ylimääräistä on, mutta ei kaikilla.
    Tuo on sitä demareiden solidaarisuutta, ja demokratiaa.

    niin että hyvä kun tunnustit, että ahneet demarit ovat tuohonkin vajeeseen syyllisiä.

    Häpeä ketkuilija jos osaat.

    Äänestä

  • Eldanka Järveltä kirjoitti:

    Punikki-ketku, mutta kuitenkin rehellinen homo ja kapu on homo-frendi???

    Äänestä

  • JÄÄTYÄNI ELÄKKEELLE kirjoitti:

    "Meillä on kuitenkin kreikkalainen raha ongelma, myönnät sinäkin, muuten tuo Pruttokansantulon voi kuulemma laske niin konelta kantilta kuin on laskijoitakin.? Minä Tutor, Kasakoulupohjaisena en edes sitä laskutapaa suorittaa. Ja yleensäkin noita laskutapoja on niin monimuotoisia, että ei ainakaan meikämanne pysy mukana.

    Voin kuitenkin kertoa ainoastaan omasta "bruttokansantulostani", Jäätyäni eläkkeelle 20-ntä vuotta sitten, vaimoni kanssa samana vuonna, päätimme, että minun eläkkeellä eletään ja ostetaan mitä ostetaan, ja Vaimoni eläke saa jäädä viimeistä penniä myöten pankkiin.

    Nyt kahdekymmenen vuoden jälkeen jouduttiin puuttumaan myöskin Vaimon eläkkeeseen, sitä rasittaen. Siitä minä olen laskenut, onkohan tämä taantuma alkanut purra myöskin Tutorin talouteen, siltä vähän tuntuu, (lamastahan ei ole tietoakaan), kun saadaan luottoa luoton päälle, niin hyvin meillä Suomalaisilla menee, näinhän Pääministeri Vanhanen on hokenut.

    Ihmettelenkin miksi sinäkin niinpä niin, lankeat tuohon "tekohyvinvoinnin" ansaan kyllä ainakin minä uskon tuota Hietasen Seppoa joka tuo asian esille kaikessa koruttomuudessaan. Johan vanhassa viisussakin sanotaan: >>>> ainahan on maksettava eikö juu, mitä tässä maailmassa velkaantuu  

    Bruttokansantuote on varsin yksinkertainen käsite ja EI sitä voida laskea kuin yhdellä tavalla. Bruttokansantuote (BKT) on kotimaisen tuotannon mittaamista ja juuri tämän vuoksi BKT mittaa myös maan tulonmuodostusta. Koska tuotanto luo talouteen tuotannon arvoa vastaavan tulon, on BKT myös kotimaisen tulonmuodostuksen mitta. Koska BKT mittaa tuloja ja niiden maassa tapahtuvia taloudellisia tulonsiirtoja, silloin se on varsin pätevä instrumentti mittamaan koko maan taloudellista suoristuskykyä. BKT siis laskee jos maan toimeliaisuus vähenee ja vastaavasti nousee kun työtä ja tuloja on kansalla riittävästi. Täysin tarkka mittari ei kuitenkaan ole, BKT kannalta on saman tekevää, tuleeko taloudellinen velan avulla, vai perustuuko se todelliseen työntekoon ja tuotantoon. BKT lasketaan siis kansantalouden tilinpidon antamien tulosten avulla. Kansantaloudentilinpito kirjaa: tuotannon, kulutuksen ja varallisuuden muodostumista. Kaksinkertainen kirjanpito on tarkka tapa laskea, sitä ei siis tehdä miten sattuu.

    En tiedä, kuinka Suomen velkaantumisastetta voidaan muuten laskea kuin siten, että pohditaan valtionvelkaa ja se on korkea, mutta hälyttävällä tasolla se ei vielä ole. Jos velkaantumisaste askarruttaa kovasti, silloin kannattaa katsella Suomen luottoluokituksen tasoa, se on varsin tarkka signaali silloin, kun heikosti alkaa mennä. Rahoittajat kun ovat varsin herkästi nostamassa korkoprosentteja silloin kun riskirajoilla liikutaan. Ei siis kannata uskoa naapureita, eikä myöskään oman kukkaron tilaa, nämä mittarit eivät niin tarkkoja ole.

    Olet aivan oikeassa siinä, että eläminen on Suomessa kallistunut, se on jopa tehnyt sitä merkittävästi. Tärkein syy kallistumiseen on energianhinnan nousu, tämä suunta tulee jatkumaan. Vaikka kuinka paljon rakentaisimme lisää energiantuotantolaitoksia niin niiden tuoma hyöty ei valu kuluttajille, koska energian hinnalla kilpailu on marginaalista ja sähköpörssin valvonnassa olevaa toimintaa.

    Suomen kannatti ottaa velkaa laman ollessa päällä, tämä esti ongelmien kriisiytymisen. Koska markkinoilla oli volyymiä, näin vältimme vielä pahemman työttömyyden ja konkurssiaaltojen suman. On parempi ennakoida ongelmat, kuin lähteä liian myöhään liikkeelle. Koska jos BKT olisi laskenut paljon, meidän luottoluokituksemme olisi nostanut korkoja ja samaan aikaan velkaa olisi pitänyt ottaa käyttötalouteen. Suomessa puhutaan syömävelan ottamisesta ja se nähdään pahana tilanteena, näin on laita myös kansantaloudessakin.

    Velat on maksettava, mutta valtionvelka on siitä mukavaa, ettei sen maksamisella ole niin kiire. Lähes kaikki maailman maat ovat velkaantuneita ja pieni määrä velkaa on ihan hyvä olemassa. Koska maat ovat yleensä maksukykyisiä, silloin pelkkien korkojen lyhentäminen on riittävä toimenpide, jos kansantuote laskee riittävästi. Juuri tämän vuoksi, Kreikan pelastamisoperaatio oli välttämätön, maiden maksukykyyn luottaminen on elintärkeä, koska lähes kaikki maat ovat riippuvaisia velan antajista. Emme voi päästää tätä luottamusta horjumaan.

    Luotan tulevaisuuteen ja kehottaisin Sinuakin tekemään samoin, aivan turhia asioita ei tule pelätä. Elämän laatua kannattaakin mitata muilla keinoin, kuin sillä kuinka runsaasti on rahaa säästössä. Pärjätään välillä vähän pienemällä ja luotetaan siihen, että aina jossakin vaiheessa kirkastuu.

    Äänestä

  • Niinpä niin kirjoitti:

    opettajalleni ja innoittajalleni, tällä Journalistin kivikkoisella saralla, kyllä sinut pitäisi niimpä niin, 0lla taloustieteilijänä Valtionvarainministeriössä. Tuo sinun selvityksesi BKT-stä, oli hyvin selventävä,jopa niin, että minäkin Kansakoulupohjaisena pääsin sisälle, mitä tarkoitit. Muuten sainhan minä vastauksen myöskin Hietasen Sepolta, kun sitä pyysin, mutta Seppo ei vastannut itse asiaan jota kysyin.?

    Muten Seppo selvitti miten entiset vastuumiehet ovat toimineet kussakin tapauksessa, kun minäkin noita vanhoja Hallitusherroja muistelen, niin taitaapa Seppo puhua juuri kuin asiat silloinkin olivat. Kyllähän Seppo varmaankin on, Kunnallismiehenä ja monessa mukanaolleena monesta Politiikan asiasta hyvinkin perillä, kyllä se Sepon ajatuksista "paistaa" läpi.

    Niin, mitä minun ja vaimoni rahankäyttöön tulee, olemme senverran vahankansan ihmisiä, ettei lasten tarvitse meitä hautaan maksaa, senverran pitää aina olla säästöjä, näinhän me köyhyyttäkin kokeneet ikäihmiset ajattelemme.

    Muuten mitä säästämiseen tulee, olemme nyt saaneet elää viimeiset 20-ntä vuotta Inflaatiosta vapaana, tämä on ollut säästäjille hyvää aikaa, nyt jos ja kun, talous alkaa elpyä, toivottavasti, niin nyt ehkä olisi viisainta meidänkin ostaa näillä vaimoni säästörahoilla toinen osake. Inflaatio alkaa nousta talouskehityksen myötä.

    Kysynkin sinulta Niipä niin, neuvoja miten sijoittaa nuo vaimoni Hautajaisrahat, koska täytämme molemmat tänä vuonna 80-ntä vuotta, meillä on jäljellä enää puolikymmentä vuotta oikeaa elinaikaa, voidaan jos Jumala suo elää pitenpäänkin, mutta ainakaan minä en sitä sairasvuoteella elettyä aikaa pidä edes elinaikana, kyllä näin on näreet.????

    Ajan puutteen vuoksi kerron hyvän sijoitusvinkin pikaisesti. Paras tapa olisi sijoittaa kunnolliseen hautakiveen, sillä molemmat voitte olla turvallisesti mullassa kun riittävä paino on päällä ja sukulaiset eivät pääse tappelemaan sijoituksenne kohteesta.

    Äänestä

  • Tutor kirjoitti:

    opettajalleni ja innoittajalleni, tällä Journalistin kivikkoisella saralla, kyllä sinut pitäisi niimpä niin, 0lla taloustieteilijänä Valtionvarainministeriössä. Tuo sinun selvityksesi BKT-stä, oli hyvin selventävä,jopa niin, että minäkin Kansakoulupohjaisena pääsin sisälle, mitä tarkoitit. Muuten sainhan minä vastauksen myöskin Hietasen Sepolta, kun sitä pyysin, mutta Seppo ei vastannut itse asiaan jota kysyin.?

    Muten Seppo selvitti miten entiset vastuumiehet ovat toimineet kussakin tapauksessa, kun minäkin noita vanhoja Hallitusherroja muistelen, niin taitaapa Seppo puhua juuri kuin asiat silloinkin olivat. Kyllähän Seppo varmaankin on, Kunnallismiehenä ja monessa mukanaolleena monesta Politiikan asiasta hyvinkin perillä, kyllä se Sepon ajatuksista "paistaa" läpi.

    Niin, mitä minun ja vaimoni rahankäyttöön tulee, olemme senverran vahankansan ihmisiä, ettei lasten tarvitse meitä hautaan maksaa, senverran pitää aina olla säästöjä, näinhän me köyhyyttäkin kokeneet ikäihmiset ajattelemme.

    Muuten mitä säästämiseen tulee, olemme nyt saaneet elää viimeiset 20-ntä vuotta Inflaatiosta vapaana, tämä on ollut säästäjille hyvää aikaa, nyt jos ja kun, talous alkaa elpyä, toivottavasti, niin nyt ehkä olisi viisainta meidänkin ostaa näillä vaimoni säästörahoilla toinen osake. Inflaatio alkaa nousta talouskehityksen myötä.

    Kysynkin sinulta Niipä niin, neuvoja miten sijoittaa nuo vaimoni Hautajaisrahat, koska täytämme molemmat tänä vuonna 80-ntä vuotta, meillä on jäljellä enää puolikymmentä vuotta oikeaa elinaikaa, voidaan jos Jumala suo elää pitenpäänkin, mutta ainakaan minä en sitä sairasvuoteella elettyä aikaa pidä edes elinaikana, kyllä näin on näreet.????

    Punikkien kannattaa lisäksi ottaa polttohautaus ja vielä sen päälle normaali syvähautaus, ettei punikin haju ilmaa varmasti pilaa.
    Siihenpä ne punikki-luuserin ropot taitaa upotakkin??? Näin on näreet???

    Sijoitusneuvojen antaminen on varsin helppoa. Jos operoidaan rahalla joka ei ole aivan välttämätöntä, silloin kannattaa sijoittaa osakkeisiin. Osakkeilla leikkiminen on hauskaa ja jännittävää puuhastelua, varsinkin jos on tarkkana pörssikurssien kanssa, se on jopa varsin tuottoisaa. Hyvin koottu osakesalkku on myös mukava harrastus.

    En toisaalta ymmärrä, miksi tulisi säästää hautajaisrahoja. En ymmärrä mikä on tämän säästämisen funktio. Rahoja tulisi käyttää elämiseen nyt, eikä sen jälkeen kun aikamme on ohi. Hautaaminen on säästämiskohteena aika makaaberi ja myös perintöjen jättäminen ei ole sellainen asia, jonka vuoksi elämänlaadustaan ei tulisi tinkiä. Tulevat sukupolvet ovat varsin varakkaita, heidän varallisuutensa on huomattavasti suurempi noin kokonaismäärältään, kuin on nykyisin elävien ns. suurten ikäluokkien ja heitä vanhempien ihmisten, tämä johtuu perintöjen suuruudesta.

    Sijoitusneuvoni onkin siis, käyttäkää rahoja nyt kun vielä on mahdollista elämästä nauttia. Itseensä sijoittaminen on parasta säästämistä. Samaa mieltä olen kanssasi siitä, ettei sairasvuoteella eläminen ole laadukasta, täytyykin toivoa, että lähtö olisi nopea ja kivuton. Kuitenkin, elämässä voi olla arvokkaita ja tärkeitä asioita myös silloin kun terveys on pettänyt.

    Minä en juurikaan välitä kerryttää omaisuuttani, teen toki töitä ja kertyyhän sitä rahaa säästöönkin. Olen sitä sukupolvea joka on saanut elää rahahuolista vapaata elämää, tämän on mahdollistanut edellisten sukupolvien työ. Koska tilanne on tämä, niin pyrin pitämään välillä myös vapaata, nyt olen suunnitellut meneväni koko kesäksi Ranskaan, siellä on eläminen leppoisaa ja rauhallista. Lomailen ja teen kirjallisia töitä, töitä ilman kiireitä ja vain silloin kun siltä tuntuu.

    Kiitokset noista hyvistä neuvoistasi, muuten hymyilin sinun tuolle ensineuvollesi, jossa kehoitit ostamaan kalliin "Paaden" painoksi haudallemme jotta saamme Vaimonkanssa turvassa levätä perijöiltä. Ajattelin sen sinun huumoriksi, mutta nyt kun vastasit ilman kiirettä, nin etpä tainutkaan olla tuon Hautakivastauksen takana.?? Neuvosi kylla ymmärrän täydellisesti, jopa niin, että luetin vaimolle sinun ajatuksiasi, mutta vaimoni on niitä Eteläpohjanmaan "visuja", siis Suomennettuna nuukia, joten hänelle ei tule kuuloonkaan panna rahaa "turhuuksiin", kuten hän aina sanoo. Ja minä kuuliaisena miehenä olen täysin vaimon "talutusnuorassa".

    Muuten olen vähän kiinnostunut sinun persoonastasi, kuten varmaan moni muukin "ajatteleva", palstalainen. Sinä poika se lähdet tuosta vaan Ranskanmaalle lomailemaan, vaikuttaa vähän Korhos Jompen hommalta. Tai tulee mieleeni se entinen veikkauksen mainos, jossa kaveri uhkaa lähteä kiertelemään "maailmaa", jos pääpotin voittaa.

    Arvaukseni suhteesi ovat, että olet niitä rikkaita riikinruttalaisia, joilla ei ole rahahuolia, kuten kerroit. Mutta mina vähän arveluttaa asia, miksi sinä viitsit ja viihdyt tällä sivistymättömällä Kepusaitilla, nuo sinun kannanottosi eivät ainakaan minunmielestäni oikei sovi tälle saitille. Tämä on useinkin tullut mieleeni kun lueskelen sinun kannanottojasi.

    Ei tietenkään siksi, ettetkö kirjoittaisi asioista kuten ne ovat, mutta ei kannattaisi kylvää helmiä sioille, kuten sanonta käy.? Totuuden sanoakseni, olet liian hyvä tälle palstalle.

    Eli olet minunmielestäni samassa asemassa kuin minä, yritin osallistua erääseen Diabeetes tutkimukseen, Oulun Diakonissalaitoksella, mutta en kelvannut, koska verarvoni olivat niin loistavat, että en päässyt tutkittavien ryhmään.

    Eikä siinä vielä kaikki, minä käyn aina tuolla Terveyskeskuksessa joka kevät ottamassa kaikki verikokeet jotka ihmisestä voi ottaa. Lääkärini mukaan kaikki veriarvoni ovat nelikyppisen miehen arvoja. No tietenkin se nostatti taas itsetuntoani, vielä entistä enempi, jopa niin, että juoksutin porukkaa lenkkireisulamme, pojatkin epäilivät, onko minulla jäänyt Vappu juhlimatta kun olen noinkin vireessä kunnossa.?

    Tämä vertaukseni ehkä hiukan horjuu, mutta kun ihminen on oikein hyvä jossakin asiassa, niin hänen pitäisi nousta seuraavalle tasolle johon hänellä on edellytyksiä, ja ainakin sinulla niinpä-niin, niitä on. Kaikella kunnioituksella, Alias Uusi-Ukki, nykyisin Teutor.?

    Tutkituttamassa pääsi. Veikkaan, että se on 4-kymppisen imbesillin tasolla, mutta ei se mitään pian kuolo korjaa kääkän.
    Ota kuitenkin polttohautaus, haiseva ruhosi ei kelpaa edes madoille, Näin on näreet????

    En ollut hautakivivastauksen kirjoittaja, minulla ei muutenkaan ole tapana laskea tuon tapaista leikkiä, vaikkakin viestissä oli eräs totuus takana. Perintöjen ja suurten rahalahjoitusten kerääminen ja antaminen lapsille, ei ole kovinkaan perusteltua, vaikkakin se on varsin luonnollinen tarve ihmisillä. Oikeudenmukaisuusteorian luojan John Rawlsin mukaan, ihmiset loisivat maailman, jossa ei olisi sortoa ja epäoikeudenmukaisuutta, mikäli heiltä puuttuisi tieto siitä, minkälaisina he syntyisivät, missä olosuhteissa ja millä lahjakkuustasolla varusteltuna. Teoriaa on kritisoitu varsin paljon, eräs kritiikki kohdistuu siihen, onko ihmisillä tarve turvata jälkeläistensä hyvinvointi myös omansa kustannuksella? Jos näin on, silloin aivan täydelliseen oikeudenmukaisuuteen ei pyrittäisi, ihmiset olisivat valmiita ottamaan riskejä ja jopa suuria sellaisia. Kuitenkin, jälkipolville ei kannata säästää, ei silloin jos paljon ei ole ylimääräistä. Ihmisillä on taipumus suhtautua rahaan, jota he eivät ole itse ansainneet huolettomasti. Käy helposti niin, että edellinen sukupolvi on kieltänyt itseltään turhuudet ja jälkipolvi ei näe tapaa tarpeelliseksi. Raha siis menee jonkun toimesta joka tapauksessa. itseensä panostaminen on osa hyvinvointia ja elämän laatua, se kannattaa aina. Harmaita ja ikäviä päiviä on aina, mutta voihan sitä jotain tehdä, ettei aivan kaikki arkea ole. Viron kylpylälomat on eräs mukava tapa viettää aikaansa. Edullinen ja uusissa kylpylöissä jopa ylellinen kokemus.

    Kesä Ranskassa ei ole kovin kallis, elinkustannukset ovat siellä edullisemmat kuin täällä. Vuokraamme pienen viinitilan tuttaviltamme ja se ei ole kovinkaan kallista, halvempaa se on joka tapauksessa kuin kesämökin vuokraaminen täältä. Olen aika monessa polvessa Helsinkiläisten virkamiesten jälkeläinen ja vaikka elämänfilosofia on ollutkin: "raha on käyttötavaraa", kuitenkin jotakin on säästynyt aina hieman taskunpohjalle. Jos kiinteistöomaisuutta on perittäväksi jäänyt, silloin talous on kohtalaisen vakaata, koska rahaa jää käyttöön edullisen asumisen vuoksi.

    En oikein osaa suhtautua viestisi loppuosaan, en koe missään tapauksessa olevani oikein hyvä tässä roolissani, siis kirjoittajana Suomi 24 palstalle. Aloittaessani tänne kirjoittelemaan, minulla oli varsin hankalaa tulla ymmärretyksi ja (myös) ymmärtää joitakin viestejä. Nyt tämä sujuu jo paremmin, kielitaitoni on kehittynyt huimaa vauhtia. En enää tarvitse juurikaan apua kirjoituksieni stilisoinnissa. Kirjoitteluni motiivina on suomenkielen käyttäminen mielekkäästi ja myös tarve oppia jotakin. Aivan varmasti olen enemmän saanut tältä palstalta, kuin olen sille antanut. Koskaan ei yksikään ihminen ole niin älykäs tai tietävä, etteikö ryhmä häntä voisi opettaa. Tietenkin palstakirjoittelussani on myös huvittelemisen funktio, minun huumorini on vain siten kuivaa, ettei se täällä juurikaan näy.

    Kesän kunniaksi jaan kanssasi erään musiikin helmen. Hvorostovsky baritoni on uskomaton
    http://www.youtube.com/watch?v=iZok6ysB72E

    Äänestä

  • Tutor kirjoitti:

    Kiitokset noista hyvistä neuvoistasi, muuten hymyilin sinun tuolle ensineuvollesi, jossa kehoitit ostamaan kalliin "Paaden" painoksi haudallemme jotta saamme Vaimonkanssa turvassa levätä perijöiltä. Ajattelin sen sinun huumoriksi, mutta nyt kun vastasit ilman kiirettä, nin etpä tainutkaan olla tuon Hautakivastauksen takana.?? Neuvosi kylla ymmärrän täydellisesti, jopa niin, että luetin vaimolle sinun ajatuksiasi, mutta vaimoni on niitä Eteläpohjanmaan "visuja", siis Suomennettuna nuukia, joten hänelle ei tule kuuloonkaan panna rahaa "turhuuksiin", kuten hän aina sanoo. Ja minä kuuliaisena miehenä olen täysin vaimon "talutusnuorassa".

    Muuten olen vähän kiinnostunut sinun persoonastasi, kuten varmaan moni muukin "ajatteleva", palstalainen. Sinä poika se lähdet tuosta vaan Ranskanmaalle lomailemaan, vaikuttaa vähän Korhos Jompen hommalta. Tai tulee mieleeni se entinen veikkauksen mainos, jossa kaveri uhkaa lähteä kiertelemään "maailmaa", jos pääpotin voittaa.

    Arvaukseni suhteesi ovat, että olet niitä rikkaita riikinruttalaisia, joilla ei ole rahahuolia, kuten kerroit. Mutta mina vähän arveluttaa asia, miksi sinä viitsit ja viihdyt tällä sivistymättömällä Kepusaitilla, nuo sinun kannanottosi eivät ainakaan minunmielestäni oikei sovi tälle saitille. Tämä on useinkin tullut mieleeni kun lueskelen sinun kannanottojasi.

    Ei tietenkään siksi, ettetkö kirjoittaisi asioista kuten ne ovat, mutta ei kannattaisi kylvää helmiä sioille, kuten sanonta käy.? Totuuden sanoakseni, olet liian hyvä tälle palstalle.

    Eli olet minunmielestäni samassa asemassa kuin minä, yritin osallistua erääseen Diabeetes tutkimukseen, Oulun Diakonissalaitoksella, mutta en kelvannut, koska verarvoni olivat niin loistavat, että en päässyt tutkittavien ryhmään.

    Eikä siinä vielä kaikki, minä käyn aina tuolla Terveyskeskuksessa joka kevät ottamassa kaikki verikokeet jotka ihmisestä voi ottaa. Lääkärini mukaan kaikki veriarvoni ovat nelikyppisen miehen arvoja. No tietenkin se nostatti taas itsetuntoani, vielä entistä enempi, jopa niin, että juoksutin porukkaa lenkkireisulamme, pojatkin epäilivät, onko minulla jäänyt Vappu juhlimatta kun olen noinkin vireessä kunnossa.?

    Tämä vertaukseni ehkä hiukan horjuu, mutta kun ihminen on oikein hyvä jossakin asiassa, niin hänen pitäisi nousta seuraavalle tasolle johon hänellä on edellytyksiä, ja ainakin sinulla niinpä-niin, niitä on. Kaikella kunnioituksella, Alias Uusi-Ukki, nykyisin Teutor.?

    Miksi Sinä haluat häätää Niimpä niin pois palstalta. Ei täällä hyviä kirjottajia ole liikaa, anna pojan kirjottaa jos se niin haluaa tehä

    Äänestä

  • Maija maalta kirjoitti:

    minut täysin väärin, enhän missään kohden kehoittanut enkä vaatinut niimpä niitä lopettamaan kirjoittelun palstalla. Se että pidän tätä palstaa hänen teksteihinsä verattuna hälpa-arvoisenä Kepulireppanoidem paskapalstana, siinä asiassa olen taatusti oikeassa.

    Missä sinä Maija-maalta, olet oikein luuhannut kun ei ole palstalla sinuakaan näkynyt, ei myöskään Lapin -äijä ole pahemmin kirjoitellut. Terveiset teille "ymmärtäjilleni", täältä Oulun kainalosta, kesä taas tulla köllöttää, ja ihmjsluontokin on taas kuin "penikka-Leijonalla", kyllä näin on näreet.

    En oo kovin hyvä tässä kirjottamisessa, se on vaikeeta. Eikä oo ollunna paljon asiaakaan, ei minulla ja tämä palstahan on muuttunut varsinaiseksi likaviemäriksi. Luen kyllä jotakin kirjotuksia ja koko ketjujakin. En vaan ossoo sillälailla asioita panna paperille, että vaivannäkö kannattaisi. On täällä kyllä hyviäkin, jotka ossoovat selvästi kertoa asioista, siksi luen näitä juttuja. Jos katteus ei olisi synti, niin joskus siihen voisin langetakin, niin hyvin jotkut ossoovat asioita selevittää. Hyvää kesän jatkoa, kirjottelehan Sinäkin, juttujasi on mukava lukea.

    Äänestä

  • Tutor kirjoitti:

    minut täysin väärin, enhän missään kohden kehoittanut enkä vaatinut niimpä niitä lopettamaan kirjoittelun palstalla. Se että pidän tätä palstaa hänen teksteihinsä verattuna hälpa-arvoisenä Kepulireppanoidem paskapalstana, siinä asiassa olen taatusti oikeassa.

    Missä sinä Maija-maalta, olet oikein luuhannut kun ei ole palstalla sinuakaan näkynyt, ei myöskään Lapin -äijä ole pahemmin kirjoitellut. Terveiset teille "ymmärtäjilleni", täältä Oulun kainalosta, kesä taas tulla köllöttää, ja ihmjsluontokin on taas kuin "penikka-Leijonalla", kyllä näin on näreet.

    Sinulla luonto on kuin kapin persettä nuoleella Kempeleen oravalla....

    Äänestä

  • Maija maalta kirjoitti:

    Sinulla luonto on kuin kapin persettä nuoleella Kempeleen oravalla....

    Jos "Maija maalta" on todella Maija eikä Masa, niin sitten hän linee jonkin sorttinen tuhann.. m..n Maija, koska onhan hän suorastaan tavattoman rivosuinen, naiseksi aivan uskomaton!

    Äänestä

  • UPDATE_7173133 kirjoitti:

    Jos "Maija maalta" on todella Maija eikä Masa, niin sitten hän linee jonkin sorttinen tuhann.. m..n Maija, koska onhan hän suorastaan tavattoman rivosuinen, naiseksi aivan uskomaton!

    City-Keskusta, voit luulakaan, että oikea Maija- maalta voi tuollaista törkyviestiä kirjoittaa jota saimme tuossa yllä lukea. Onhan oikea Maija maalta sentään sivistynyt uskonnollinen ihminen.

    Muuten Maijaa on helppo lukea myöskin pohjolan murresanoja ymmärtäen, jos minä ja Maija olisimme käyneet muutakin koulua kuin sen pakollisen Kansakoulun, niin olisimmepa totisesti tämän palstan kirjoittajavirtuoosit, kuten ovat Kapit, Pankit ja niinpä niit, vain muutamia mainitakseni, kyllä näin on marjat.

    Siis kirjoita Maija kirjoita, kyllä sinua luetaan.

    Äänestä

  • Niimpä niin kirjoitti:

    Punikkien kannattaa lisäksi ottaa polttohautaus ja vielä sen päälle normaali syvähautaus, ettei punikin haju ilmaa varmasti pilaa.
    Siihenpä ne punikki-luuserin ropot taitaa upotakkin??? Näin on näreet???

    lisäys: tutori-ukkeli piytää viedä ongelmajätelaitoksele häviteetäväksi, ettei punikkibasillit leviä ympäristöä saastutamaan.
    Kyllä puna-ukkeli on saanut äänestyskäyttäytymisellään, ja agiteeramisellaan jo niin paljon pahaa aikaiseksi maanpäällä, että uki pitää haudata riihisäätiön laskuun, halvalla mutta syvään, ja tietenkin pimeästi.
    Itseoikeutetuksi muistopuheen pitäjäksi määrättäneen Ahteen matti, ja työväenmarssin tai kansaivälisen esilaulajaksi hilkka Ahde.
    jaakonsaari laskekoon SAK/demarimafian seppeleen, kun rumenpaakaan ämmää ei ole satavilla halosen kiireiden vuoksi.
    Urpilainen ei lähetä edes Adressia, siilä eihän hän alennu moiseen, kun kysymyksessä on vain tavallinen rividemari.
    demarien adressissahan on punaise kannet, ja kulmassa mustia työlaluja ristissä.
    sirppiä ja vasaraa ja sen sellaisia.

    sinullahan on varma sijoituskohde musiikibisneksessä. sijoitappa niihin kaiiki rahas, kun olet heitä kehunut. Et taida sittenkään uskaltaa moiseen lähteä, joten lopetahan niiden kehuminenkin saman tien, ei paskahuusipavarotteja kummempia kumpikaan. Ei ainakaan ole kummoisesti pinnalle päässeet.
    Minä kyllä sijoittaisin, jos tietäisin sinun varmuudella jonkun olevan tuleva Beatles.

    Mitä sinä keneltäkään utelet mitään sijoitusneuvoja, kun olet tietävinäs jo senkin, että miten suomen taloutta pitäis hoitaa, tai että SAK/demarimafian johtaessa kaikki olis miljonäärejä vähintäänkin.
    Taas nähtiin, että demupelle äänestää SAK/demarimafiaa vain siksi, kun ne vetoaa demarin ahneuteen, ja valehtelevan lakkoilun lisäävän tuottavuuden tulosta.
    Voi helveta teitä hyväuskoisia tolloja.
    kyllä me ollaan kuule ukkeli venäjän alaisuudeessa SAK/demarimafian kautta.
    Koko eduskunta on täyttä teatteria, missä ketkut kusettaa köyhiä, ja toimii just, niinkuin venäjältä määrätään.
    Jos meilä olis oikeasti oikea aito keskustalais johto, niin meillä olis työtä, rahaa ja hyvinvointia kaikilla.
    Kokoomuskin on enemmän köyhän puolustaja kuin sossudemari.
    sossudemari on alistava rosvonketale.

    Äänestä

PASKA HAISEE TAAS.

Äänestä
  • pitäis jotakin tehdä PIÄMINISTERINKIN kun jatkuvasti pelata vaituvan vitun kanssa

    Äänestä

  • melkei 8 vuoden. kirjoitti:

    pitäis jotakin tehdä PIÄMINISTERINKIN kun jatkuvasti pelata vaituvan vitun kanssa

    tukiaisrahoja vuodesta toiseen nostelevat kepulais-kepulistit agitoivat toisiaan . Löytyisköhän jostakin vielä uusia Nova Groupeja, KMS-Merisaloja ja Saunamäkiä, Nuorisosäätiöitä jne. jne.

    Äänestä

.

..tuossa alempana useita Vanhasmasan Funny - Clubin jäseniä rääpimässä lärviään vailla pienintäkään ymmärrystä viimeisen kahdenkymmenen vujoden salaismenosita ja karmeasta koko kansan kusetuksesta.

En ala vetelemään mihinkään suuntaan tämän laajemmin, totean vain että kun pääministeriksi sossun komennusta ylennetty osaamaton oleilija kokosi ympärilleen jengin erinäisiä talousneroja, Kiviniemi, Vimpari ym.. teinipoliitikkoja, niin eihän se ole ihme että päät märkänä saitillakin huhtovat lakeijat ovat aivan toispuolisia, ukkorukat!

Viimeistään silloin kun Esko Aho jyräytti koko orkesteria silmään sata-nolla kesäkuun puoluekokouskessa 1990, olisi jo turvallisuussyistä ollut syytä irroittaa kansanhurmokselta irti lupa tehdä päätöksiä kieli poskella, kuten p.kokous päästi Ahon valloilleen ja kun Aho sitten heti näytti mitä siitä seuraa kun Kepu hyppää sossulle kanslistiksi, kuten itse Aho Wahvamarkka-Maunolle, ja sitten 2003 Masa Vanhanen nöyristeli Lipposen jengeille, SDP-SAK;n punakoneelle, edelleenkin, - niin päin mäntyä menään että jytisee..

Mitä valtion velkoihin ja vastuisiin tulee niin sen verran heitän että koettakaas juntit etsiä vaikkapa 110 mrd euron vakuus, jonka valtio sai-pakko-otti eläkevakuutusyhiöiltä kun oli pakko putsata valuuttaluotot markkaluotoiksi 1999 mennessä. Se oli ehdoton edellytys EMU-varaumaan päästäksemme, jostä älypää sossu Lipponen ja juili juristi Niinistö olivat keneltäkään lupaa kysymättä keskenään sopineet.
Pimeitä positioita on yltä kyllin muitakin salattuina, joten turha on poikakörrien uhoilla virkaheitto Vanhasen perskärpäsenä enää tavuakaan.

Seppo Hietanen

Äänestä
  • "Hietasen Seppo, voisitko selittää mitä tarkoitit, johditko tahallasi Tuutorin harhaan, kysyn vaan noin sovinnolla.??????????????????????"

    Löytyykö vastausta vain jatkatko tutulla paskapuheella? Miltä tuntuu uskottavuuden menetys?

    Äänestä

  • Kyseleväinen kirjoitti:

    "Hietasen Seppo, voisitko selittää mitä tarkoitit, johditko tahallasi Tuutorin harhaan, kysyn vaan noin sovinnolla.??????????????????????"

    Löytyykö vastausta vain jatkatko tutulla paskapuheella? Miltä tuntuu uskottavuuden menetys?

    täsmennä mitä tarkoitat. Arvailen tässä että jos tarkoitat tämän linjan Tutor-avausta ja mun vastinetta, niin sitten sun pitää lukea vastineeni ensimmäinen lause uudelleen.
    Jos tarkoitat jotain muuta erityistaä, niin siitten tuo täsmennys olisi paikallaan.

    PS: huomaat ehkä että viime -ja toissaviikolla kirjoitettujen juttujen väittämät osuvat kummasti maaliin nyt päivittäin esiin tulevien uutispommien kanssa. Älä silti luule että alkaisin Kapin tavoin itseäni kehumaan. Oikeaan osumisen syy-yhteydet löytyvät yksinkertaisesta kokokuvasta: Vanhasen päätösten loogisuus on ollut Keskustan ja porvarillisen elämänmenon, keskiluokkaisen yrittäjävetoisen yhteiskunnan eden vastaisia.
    Paavo Väyrysen linjaa pääosin noudattanut linjani ei ole mun keksimä, vaan yleisesti hyväksytty ilmeisen selkeä toiminta-ajatus yhteiskuntaamme paremmin sopivaksi poliittiseksi tavaksi. Asialla on Keskustankin ytimessä merkitävän suuri kannatus, jonka jo lähipäivinä sinäkin saaat havaita..

    SH

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tutor kirjoitti:

vai huonoa viinaa, tulee väkisinkin mieleen, jos nuo Citi- Keskustan tiedot Suomen ja Kreikan bruttokansantulon vertailussa pitävät v ähänkään paikkansa. Eikö Vanhasen pitäisi ensi tilassa laatia Kerjuukirje ainakin muille pohjoismaille, ja näin tunnustaa, että hänen johdollaan Suomi on ajautunut ennennäkemättömiin talousvaikeuksiin.

On jopa trakikoomista, että köyhtynyt Suomi jakaa miljardiavustuksia noille aina rikkaudellaan leuhkineille Etelävälloille. Miksi Suomen Hallitus ei voi kertoa asioiden oikeaa tilaa. Kun asiat on ajettu hunningolle, jätetään uppoava laiva, ensin Vanhanen, ja nyt myöskin Eduskunnan Puhemies Niinistö, jo tämä kertoo meille kansalaisille, että meidän tiemme on Kreikan tie, valitettavasti.

Taitaapa olla seuraavaan Hallitukseen paikkoja avoinna, eipä taida olla millään puolueella hinkua hoitamaan konkurssikypsää "Suomi-Neitoamme", kyllä näin on näreet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu