Tästä saattaa tulla pitkä teksti. Toivottavasti joku jaksaa lukea.
Minull diagnosoitiin vaikea masennus vuonna 2004 jolloin olin 17-vuotias. Masennus minulla oli ollut jo useita vuosia, mutta olin ikäänkuin tottunut siihen ja pidin sitä normaalina olotilanani. Tuona samana vuonna jouduin myös psykiatriselle osastolle joksikin aikaa, ja kävin terapiassa kaksi kertaa viikossa kahden vuoden ajan. Masennuslääkitys minulla oli myös ja välillä rauhoittavia. Olin itsetuhoinen.
Lääkityksen lopetin 2007 ja koin että olen parantunut masennuksesta. Elämä asettuin uomilleen, aloin 2008 käydä taas koulussa ja valmistun sieltä piakkoin.
Nyt elämä on alkanut suunnilleen viimeisen vuoden aikana tuntua merkityksettömältä. Entinen paheeni, eli viiltely, on astunut taas pienissä määrissä kuvioihin. Mieli ei unohda sitä että se antaa hetkellisen avun. Koulu on jäänyt taka-alalle, tehtäviä on rästissä enkä saa mistään jaksamista tehdä niitä. Olen miltei täysin aloitekyvytön. Tuntuu etten kertakaikkiaan saa MITÄÄN aikaiseksi. Odotan viikonloppuja että saan juoda pään täyteen. Juominen on lisääntynyt rankasti, vähitellen muuttunut sekakäytöksi. Alkoholin kanssa tulee nykyään melkein aina vedettyä kaikenlaisia pillereitä, lähinnä bentsoja ja mietoja opiaatteja. Olen pohtinut paljon, että miksi teen niin? Tuhoan itseäni. En arvosta itseäni pätkääkään, oikeastaan inhoan itseäni enkä ole missään hyvä. Olen pelkuri, en uskalla mitään selvinpäin, en uskalla kohdata ihmisiä. Minulla on perhe ja muutamia hyviä ystäviä, mutta en ole heille uskaltanut puhua mitään tästä asiasta. Minulla ei myöskään ole kavereita jotka tietäisivät sekakäytöstä, teen sen salaa. Minulla on yksi rakas harrastus josta saan hetkellisesti iloa. Seurustelukumppania ei ole ja oikeastaan en haluakaan. En ihastu keneenkään, vaikka on minua treffeille pyydelty ja "ottajia olisi". Seksistä en juurikaan ole kiinnostunut, mitä nyt tuhoan itseäni siinäkin mielessä, että joskus harrastan yhden illan juttuja vaikken saa niistä mitään. Paitsi sukupuolitaudin ja raskaudenpelon.
Synkät ajatukset täyttävät mielen usein, ja koen olevani täysin epäonnistunut ihmisenä. Tiedän ettei tämä ole normaalia ja pitäisi ehkä mennä ammattiauttajalle jälleen. Tuntuu vain niin hirveän vaikelta tarttua puhelimeen ja soittaa. Jotenkin pelkään sitä. Mainittakoon että Beckin masennustesti antaa pisteitä 30, vaikkei sillä nyt ehkä olekaan väliä.
Minua pelottaa ja ahdistaa monet asiat. En ole juurikaan uskaltanut hakea kesätöitä, koska pelkään etten osaakaan mitään. Työharjoittelussakin ahdistaa. Tuntuu että ihmiset eivät pidä minusta ja pelkään tavata uusia ihmisiä. Minulla on velkaa, ulosottokirjeitä tulee jatkuvasti mutten uskalla soittaa velkojille ja sopia maksujärjestelyistä. Kyllä, olen naurettava. Valmistun tosiaan pian koulusta ammattiini ja sekin pelottaa, tuleva töihinmeno ja koko elämä.
Jos menisin lekurille ja saisin vaikka rauhoittavia, tiedän että väärinkäyttäisin ne. Samoin unilääkkeet. Olenko ihan toivoton? Mistä apu? Taidan olla ihan turha koko yhteiskunnalle. !?
Minull diagnosoitiin vaikea masennus vuonna 2004 jolloin olin 17-vuotias. Masennus minulla oli ollut jo useita vuosia, mutta olin ikäänkuin tottunut siihen ja pidin sitä normaalina olotilanani. Tuona samana vuonna jouduin myös psykiatriselle osastolle joksikin aikaa, ja kävin terapiassa kaksi kertaa viikossa kahden vuoden ajan. Masennuslääkitys minulla oli myös ja välillä rauhoittavia. Olin itsetuhoinen.
Lääkityksen lopetin 2007 ja koin että olen parantunut masennuksesta. Elämä asettuin uomilleen, aloin 2008 käydä taas koulussa ja valmistun sieltä piakkoin.
Nyt elämä on alkanut suunnilleen viimeisen vuoden aikana tuntua merkityksettömältä. Entinen paheeni, eli viiltely, on astunut taas pienissä määrissä kuvioihin. Mieli ei unohda sitä että se antaa hetkellisen avun. Koulu on jäänyt taka-alalle, tehtäviä on rästissä enkä saa mistään jaksamista tehdä niitä. Olen miltei täysin aloitekyvytön. Tuntuu etten kertakaikkiaan saa MITÄÄN aikaiseksi. Odotan viikonloppuja että saan juoda pään täyteen. Juominen on lisääntynyt rankasti, vähitellen muuttunut sekakäytöksi. Alkoholin kanssa tulee nykyään melkein aina vedettyä kaikenlaisia pillereitä, lähinnä bentsoja ja mietoja opiaatteja. Olen pohtinut paljon, että miksi teen niin? Tuhoan itseäni. En arvosta itseäni pätkääkään, oikeastaan inhoan itseäni enkä ole missään hyvä. Olen pelkuri, en uskalla mitään selvinpäin, en uskalla kohdata ihmisiä. Minulla on perhe ja muutamia hyviä ystäviä, mutta en ole heille uskaltanut puhua mitään tästä asiasta. Minulla ei myöskään ole kavereita jotka tietäisivät sekakäytöstä, teen sen salaa. Minulla on yksi rakas harrastus josta saan hetkellisesti iloa. Seurustelukumppania ei ole ja oikeastaan en haluakaan. En ihastu keneenkään, vaikka on minua treffeille pyydelty ja "ottajia olisi". Seksistä en juurikaan ole kiinnostunut, mitä nyt tuhoan itseäni siinäkin mielessä, että joskus harrastan yhden illan juttuja vaikken saa niistä mitään. Paitsi sukupuolitaudin ja raskaudenpelon.
Synkät ajatukset täyttävät mielen usein, ja koen olevani täysin epäonnistunut ihmisenä. Tiedän ettei tämä ole normaalia ja pitäisi ehkä mennä ammattiauttajalle jälleen. Tuntuu vain niin hirveän vaikelta tarttua puhelimeen ja soittaa. Jotenkin pelkään sitä. Mainittakoon että Beckin masennustesti antaa pisteitä 30, vaikkei sillä nyt ehkä olekaan väliä.
Minua pelottaa ja ahdistaa monet asiat. En ole juurikaan uskaltanut hakea kesätöitä, koska pelkään etten osaakaan mitään. Työharjoittelussakin ahdistaa. Tuntuu että ihmiset eivät pidä minusta ja pelkään tavata uusia ihmisiä. Minulla on velkaa, ulosottokirjeitä tulee jatkuvasti mutten uskalla soittaa velkojille ja sopia maksujärjestelyistä. Kyllä, olen naurettava. Valmistun tosiaan pian koulusta ammattiini ja sekin pelottaa, tuleva töihinmeno ja koko elämä.
Jos menisin lekurille ja saisin vaikka rauhoittavia, tiedän että väärinkäyttäisin ne. Samoin unilääkkeet. Olenko ihan toivoton? Mistä apu? Taidan olla ihan turha koko yhteiskunnalle. !?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Huomenta ja Parempaa Alkanutta Viikkoa!
Hienoa kun uskalsit kirjoittaa ja selvitellä asioita (itsellesikin).
"Tuntuu vain niin vaikealta tarttua puhelimeen"
Mitä jos alkaisit hoitamaan asioita yksi kerrallaan esim. sähköpostin avulla. Monia asioita voi nykyään hoitaa sähköisesti. Varsinkin masentuneena ja/tai huonosti nukkuneena tuntuu, ettei löydä oikeita sanoja riittävän nopeasti puhelutilanteessa, mutta kirjoittaminen antaa aikaa asetella sanat oikeaan järjestykseen :)