Salusharju operaatin 2. vaihe on alkanut

hinta nousi jyrkästi

Salusharju on nyt uudelleen myynnissä 2,7 M€, kun "hinta on noussut jyrkästi (sharply)" kaavoituksen vuoksi. aivan kuten venäläiset lehdet kertoivat etukäteen.

Saarijärven kaupunginjohtajan, kaupungin valtuuston- ja kaupunginhallituksen puheenjohtajan ja muiden vänkäreiden hönötys on onnistunut täydellisesti, selkeistä varoituksista huolimatta. Aluetta on nyt jalostettu kaupungin toimesta alkuperäisestä kauppahinnasta 0,33 M€ nyt haviteltavaan 2,7 M€. Muutahan ei ole tapahtunut, kuin Saarijärven kaupungin tekemä kaavoitus, mikä kylläkään ei ole vielä lainvoimainen.

Salusharjun ja Ahvenlammen Fokinin suunnitelmistahan venäläiset lehdet kertoivat 13.5.2009 seuraavasti

Ostajapuolen kannalta ostajan liiketoimintasuunnitelman on julkaissut 13.5.2009 venäläinen CNews -lehti. Se kirjoittaa:

"Denis Fokinin Silta Solutions Oy:llä on hankkeet Suomessa, Vammalassa ja Saarijärvellä. 'Pietarin ryhmän' lähde vahvisti, että hanke toteutetaan suomalaisella rahalla. Tämä suunnitelma perustuu siihen tutkittuun tietoon, että maan ostaminen Suomessa on halpaa. Sitten lupaamalla virkamiehille käyttää rakentamisessa paikallisia rakentajia kaupunki rakentaa infrastruktuurin alueelle omalla kustannuksellaan. Tämän seurauksena maa-alue kallistuu jyrkästi ja se on sitten edelleen myytävissä".

Lainaus Oikotie.fi sivulta:

Hieno hotelli ja vapaa-ajan keskus luonnonkaunilla harjulla - ainutlaatuinen tilaisuus palveluasumiseen, matkailuun, terveydenhuoltoon tai kurssitoimintaan!
Harvinaislaatuinen Salusharju sijaitsee Saarijärvellä puhtaalla ja luonnonkauniilla
harjulla. Alue käsittää 15,6 hehtaaria maa-aluetta ja 8 eri rakennusta.
Alueella on lisärakennusoikeutta 16976m2.

Hotelli- ja ravintolapäärakennus on pinta-alaltaan noin 1700 m2 ja käsittää 16
kahden hengen hotellihuonetta, jokainen omalla kylpyhuoneilla varustettuna (á 22,5m2)
Upein harjunäkymin varustettu ravintola kattaa pöydät 200 vieraalle. Ravintola
on varustettu kattavin suurkeittiö- ja tarjoiluvarustein. jne...

lue koko ilmoitus

http://asunnot.oikotie.fi/myytavat-toimitilat/6020028

http://www.ksml.fi/mielipide/mielipidekirjoitukset/ahvenlampi-aikeissa-selvät-erot/472078
http://www.ksml.fi/mielipide/mielipidekirjoitukset/fokin-uutisoinnissa-ristiriitoja/478351

keskustelu.suomi24.fi/node/8372925
keskustelu.suomi24.fi/node/8550450

81

4842

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vai eikö ole

      Onkohan Matti Hunttalaa näkynyt viime aikoina Saarijärvellä? Olis tuota soraharjuja taas myynnissä Salusharjulla.

    • mahtanut

      yhtään mitään. Kerrankos sitä päättäjät tekevät uhmamielellä päätöksiä kuntalaisten edunvalvojina. Kunnan rahat eivät ole ihmisten rahoja, näin sitä ajatellaan. No, sotakorvausiahan ne vain varmaankin ovat, olihan siellä Karjalan mailla saarijärvisiäkin pahaa tekemässä......-:))

      • 7uj

      • ovat
        7uj kirjoitti:

        ..siinä "rehellisen" näköisiä venäläisyrittäjiä....

        "Rehellisiäpä" hyvinkin, kun venäläiset lehdetkin kertovat selkeällä venäjän kielellä suunnitelman Saarijärven ja Vammalan projektista. Saarijärven kaupunginjohto vai ei taida oikein osata venäjää ja he vain kuvittelevat asioista omia fiktioitaan elinkeinopolitiikkanaan.

        Niin rehellisiä, että hehän kävivät huhtikuussa 2009 Saarijärvellä pitämässä yleiötilaisuuden ja vakuuttelemassa rehellisyyttään liiketoimissa.

      • Kuseta ja Naruta Oy
        7uj kirjoitti:

        ..siinä "rehellisen" näköisiä venäläisyrittäjiä....

        Rehellisiä yhtiömiehiä?

        Fortum epäilee väärinkäytöksiä tytäryhtiössään
        31.05.2010 11:02

        Energiayhtiö Fortum pyytää poliisia selvittämään mahdollisia taloudellisia väärinkäytöksiä tytäryhtiössään.

        Fortumin mukaan tutkinnan kohteena on asiantuntijapalveluita tarjoava Hexivo, jonka liiketoiminta kohdistuu Venäjälle.

        Fortum omistaa Hexivosta puolet ja venäläinen yhtiö toisen puolen.

        Fortumin mukaan epäselvyydet liittyvät Hexivon ja venäläisyhtiön väliseen rahaliikenteeseen 12 vuoden ajalta.

        STT
        http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=2173988&pos=hl-ko-1

    • PJUSTIINSA

      Venäläiset luovuttivat!

      http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2010/05/1115148

      Venäläisomisteinen Silta Solutions Oy purkaa kaksi vuotta sitten tekemänsä kiinteistökaupan Saarijärvellä.

      Kauppa herätti suurta kohua, kun MTV:n 45 minuuttia -ohjelma paljasti ostajatahon kytkökset Venäjän presidentti Dmitri Medvedevin neuvonantajaan Leonid Reimaniin.

      Nyt ostaja perustelee vetäytymistään sillä, ettei myyjä Salusharju Oy ole pysynyt kaupan ehdoissa.

      Alkuperäisessä 28.7.2008 päivätyssä kauppakirjassa myyjä sitoutui kaavoittamaan 15,6 hehtaarin maa-alueen ostajan haluamalla tavalla lokakuuhun 2009 mennessä. Kauppakirjaan laaditun purkuehdon mukaan ostajalla on oikeus vetäytyä kaupasta, mikäli kaavoitus ei toteudu ennalta sovitussa aikataulussa. Lukuisten valitusten vuoksi alueen kaavoitus on yhä kesken. Valituksia käsitellään parhaillaan Hämeenlinnan hallinto-oikeudessa.

      • kiemurat

        Jokainenhan voi myydä joutomaansa ja muutkin maansa kenelle hyvänsä normaaleilla kaupallisilla menettelyillä.

        Kuitenkin median on syytä tutkiskella ja tiedottaa asiasta perusteellisesti ainakin silloin kun stratgiana on etukäteen aamuyön hämärissä sovittu muutaman ihmisen kanssa, "että kaupunki laatii tarpeen mukaisen taajamakaavan, noin 16 000 k-m2 lisää", jolloin joutomaan hinta lähes kymmenkertaistuu. Sitten arvonnousu puolitetaan ostajan ja myyjän kanssa.

        Loistava torjuntavoitto saarijärveläisiltä hämäräliikemiehistä ja omista "virallisista vedätyttäjistä".Taitaa olla vähintään niitä tunnettuja "vaaliraha" menetelmiä

      • tosi leijona
        kiemurat kirjoitti:

        Mahtavaa, hienoa, loistavaa.

        Asko teki sen mitä lupasi Ahvenlammen asiassa. Rehellinen mies ei turhia ja joutavia puhele.
        Säärijärveläiset halusi, toivoi ja odotti Salusharjun ja Ahvenlammen "kuplan" puhkaisua.

      • moniosaajille
        tosi leijona kirjoitti:

        Mahtavaa, hienoa, loistavaa.

        Asko teki sen mitä lupasi Ahvenlammen asiassa. Rehellinen mies ei turhia ja joutavia puhele.
        Säärijärveläiset halusi, toivoi ja odotti Salusharjun ja Ahvenlammen "kuplan" puhkaisua.

        Saarijärvellä "vastuulliset piirit" kokivat nyt toisen merkittävän takapakin.

        1. Ensin muutamat asialliset ja rohkeat kaupunginhallituksen jäsenet uskalsivat arvioida terveeltä pohjalta Saarijärven jäähallihankkeen. Sitten valtapuolueen "vastuulliset piirit" koukasivat asian suoraan valtuuston päätettäväksi. Onneksi samat suoraselkäiset valtuutetut saivat äänestyksessä vihellettyä elin lopullisesti poikki ja jäähallihanke hylättiin.

        2. Nyt venäläinen "lomakylä" Ahvenlammella ja Salusharjulla sai lopullisen niitin, kun "liikemies" joutui vetäytymään Leiriharjultakin. huolimatta kaupungijohtajan ja kaupungin hallituksen ja valtuuston raivokkaasta tuesta "yksityiseen maakauppaan".

        Nyt olisi syytä alkaa harkitsmaan, että mikähän Kaupunginjohtajan asema on ja missä joukoissa hän seisoskelee.

      • oppikirja
        moniosaajille kirjoitti:

        Nämä vieläkin käytössä olevat "jalostus ja sumutusmenetelmät" toimivat parhaiten Suomessa silloin, kun mukana on kaavoittajan roolissa "lisäarvoa ja luottamusta luomassa" kuntien ja kaupunkien virka ja luottamusmiehiä.

        "On niitä pankinjohtajia sumutettu Suomessakin, minkä me veronmaksajat
        saimme maksaa kotoisen pankkikriisin muodossa. Menetelmiä oli monia
        ja eräässä 1990-luvulla ilmestyneessä aikakauslehdessä olleen kirjoituksen
        mukaan sumutuksessa oli ainakin kolme päälinjaa ja sumutusta tapahtui kautta
        koko Suomen.

        1. Sanan JOS häivyttäminen huomaamattomaksi
        oli eräs käytetty menetelmä. Useasti kiinteistöstä oli laadittu kiiltäväkantinen
        esite, josta hyvin pienellä präntillä pystyi lukemaan, että esitteeseen piirretty
        asemakaava ei ole vielä vahva, eikä edes luon nosasteella ja sen voimaantulo saattaa
        olla ison JOS-sanan takana. Usein mukana oli myös lausunto siitä, mitä kiinteistön
        arvo olisi tänä päivänä, JOS asemakaava olisi voimassa. Tällaisen pääkaupunkiseudulla
        sijaitsevan kiinteistön rahoittajina olivat usein Iisalmen Osuuspankki, Joensuun
        Säästöpankki ja myös paikalliset Keski- tai Kanta-Uudenmaan Säästöpankit.
        Tapauksia oli useita mm. Hyvinkäällä, Nurmijärvellä, Espoossa ja Vantaalla ja
        eräs niistä oli 70 ha:n kiinteistö, käytettäköön siitä nimeä A, Marja-Vantaan
        alueella, jonka omistajasuku möi noin 6 euro/m2:n hinnalla. Hetken päästä vuonna
        1990 pankin vastuut tuosta kiinteistöstä olivatkin jo huikeat 40 euro/m2. Pankin
        kaaduttua kiinteistö A ajautui sitten Suomen valtion eli roskapankki Arsenalin
        haltuun ja edelleen siitä muodostetun valtionyhtiön omistukseen.

        2. Toinen, harvemmin kylläkin käytetty keino, oli kierrätys. Kiinteistö ostettiin
        ensin omistajasuvulta tietyllä hinnalla ja kiinteistö myytiin ostajayhtiön sisäisillä
        kaupoilla useaan kertaan hinnan noustessa monikertaiseksi, minkä jälkeen
        kauppahintoja vastaan saatiin pankista lainoitus. Esimerkkejä tällaisesta oli mm.
        Takkulan kartano Espoossa, jonka hinta nousi sisäisillä kaupoilla muutamassa
        päivässä 1,1 miljoonasta eurosta 4,5 miljoonaan euroon, ja useat Lapissa sijainneet
        kiinteistöt. Yhtiöt menivät konkurssiin ja sen jälkeen pankit saivat kontolleen
        kiinnityksiin ja velkasaataviin verrattuna halvat kiinteistöt.

        3.Useimmissa tapauksissa asiaan liittyi arviolausunto, jonka oli laatinut monesti
        jostain kaukaisesta kunnasta oleva LKV, joka lyhenne vaikutti olevan tällöin LOW
        KNOWLEDGE of VALUATION tai jotain sinnepäin, mutta lausuntojen lopputulos ei
        taas ollut sinne päinkään, kuin mitä paikkakunnalla katsottiin arvon olevan. Tämä
        olikin useimmiten käytetty sumutuskeino."

        http://www.maankaytto.fi/arkisto/mk208/mk208_1141_jarrumies.pdf

      • jotakin hämminkiä
        oppikirja kirjoitti:

        Tässä on Rovaniemen kelkkatehtaan tontti- ja kauppaketju. Mauri Pekkarinen rahoitti päätöksellään tehdasta noin 800 000 Eurolla. Keva, Markku Kauppisen pääjohtajakaudella, osti sen 20 M€ eläkesijoitussalkkuunsa.

        Nyt alkaa Tahvokin jo pääseen perille nistä "yksityisistä maakaupoista"

        Kelkkatehdaskohu: KRP epäilee lahjusta
        05.11.2009 15:44, päivitetty 05.11. 17:09

        Rovaniemen kelkkatehtaaseen liittyvät tontti- ja kaavoituspäätökset johtavat sittenkin poliisin esitutkintaan.

        Keskusrikospoliisi selvittää, syyllistyikö kaupunginhallituksen entinen puheenjohtaja lahjuksen ottamiseen ja virka-aseman väärinkäyttämiseen vuonna 2007. Vuosi sitten KRP:n ja Rovaniemen poliisin yhteinen talousrikostorjuntaryhmä ei löytänyt tonttikaupoista mitään rikokseen viittaavaa.

        Tänään torstaina KRP kertoi epäilevänsä, että Ari Ruotsalainen (kesk.) oli päättämässä asioista esteellisenä. Poliisi arvelee hänen saaneen väliyhdistysten kautta vaalitukea Nova Kiinteistökehitykseltä, joka oli osallisena kaavoituskäsittelyssä.

        - Vaalituen epäillään olleen omiaan vaikuttamaan siihen, että puheenjohtaja osallistui esteellisenä kaavoitusasian käsittelyyn. Siksi häntä epäillään myös lahjuksen ottamisesta, kertoo KRP tiedotteessaan.

        Kehittyvien maakuntien Suomi tuki Ruotsalaisen vaalityötä 10 000 eurolla. Kelkkatehtaan Rovaniemelle rakennutti Nova Group. Yhtiö myi tehtaan viime vuonna rakentajayhtiö Okalle, jolta Kuntien eläkevakuutus osti sen runsaalla 20 miljoonalla eurolla. Virheväitteet tyrmätty

        Tähän asti kaikki väitteet mahdollisista väärinkäytöksistä on tyrmätty sekä poliisin että kaupungin omissa selvityksissä. Myrskyn silmässä on Ruotsalaisen ohella ollut kaupunginjohtaja Mauri Gardin.

        Vielä syyskuun lopulla Gardin joutui selittämään valtuustolle, että tonttikaupat hoidettiin hänen mielestään moitteetta. Samaan päätyi hieman myöhemmin kaupunginhallitus.

        Gardinin selityskokouksessa useat valtuutetut ihmettelivät, millä eväillä Nova Group ohitti kaupungin omistaman Rovaseudun Markkinakiinteistöt Oy:n tonttikaupoissa.

        Muun muassa demarivaltuutettu Esko Riepula piti selvänä, että Novalle vyörytettiin valmis paketti, jolla se pääsi nopeasti imaisemaan hyvät voitot, kun uusi kelkkatehdas tontteineen siirtyi nykyiselle omistajalle Kuntien eläkevakuutukselle.

        Samassa kokouksessa vasemmistoliiton Esko-Juhani Tennilä tivasi Ruotsalaiselta, miten tämä osasi pyytää vaalitukea "oikeasta paikasta".

        STT

        http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1749455

      • uusi torjuntavoitto

        Venäläisiä on ollut runsain joukoin Saarijärvellä tasaisesti aina 50 - 60 vuoden välein seuraavasti seuraavasti.
        Ompa ollut merkittävä paikka Suomen ja Venäjän välisissä suhteissa.

        1700 - 1721 Suuren Pohjan Sodan aikana (iso viha)

        1741 - 1743 Pikku viha

        1808 - 1809 Suomen sota, Karstulan taistelu.
        Suomi liitettiin Venäjään. Otto von Fieandt komentama Karstulan taistelu. Vieraita joukkoja liikkui eversti Vlastovin komennossa noin 4500 miestä Kangashäkissä, Parantalassa, Linnankylällä, Saarijärvellä, Mannilan männikkössä, Kolkanlahdessa, Kalmarissa, Karstulassa, Lintulahdella, Kyyjärvellä jne.

        1853 - 1855 Krimin sodan aikaan kasakoita Saarijärvellä.

        1914- 1916 Ensimmäisen maailman sodan alla, Venäläiset sotilaat linnoittivat Saarijärvellä Kukonhiekan ja Heikkilän järvien ja lampien välisiä kannaksia ja harjuja. Alueella on vieläkin kaivantoja jäljellä

        1939 - 1945 Jättivät vierailun väliin

        2008 -2010 Suuri Salusharjun kalabaliikki.
        Joutuivat vetäytymään Salusharjusta, vaikka Saarijärven kaupungin johto tuki vieraita raivokkaasti.

    • Komisaario Palmu

      Presidentin uuden neuvonantajan puoliso maakaupoilla venäläisten kanssa
      Julkaistu 12.05.2010 19:30 (päivitetty 20:23)

      MTV3 - Tuula Malin

      Venäläisomisteinen Silta Solutions Oy hankki lomakeskuksen ja runsaan viidentoista hehtaarin maa-alueen haltuunsa runsaalla kahdella miljoonalla eurolla pari vuotta sitten Saarijärveltä Keski-Suomesta.

      Kauppa herätti suurta kohua, kun MTV:n 45 minuuttia -ohjelma paljasti ostajatahon kytkökset Putinin kauden viestintäministeriin ja presidentti Dmitri Medvedevin neuvonantajaan Leonid Reimaniin. Reiman omistaa eri puolilla maailmaa rahanpesusta epäillyn IPOC-rahaston.

      Kansainvälisiin rahanpesukuvioihin kytkeytyvän venäläisyhtiön kanssa kauppaa käyneen Salusharju Oy:n omistaa Saarijärvelle rekisteröity Salussäätiö.

      Maakauppoja on puitu runsaasti julkisuudessa, mutta myyjäpuolen eli Salussäätiön taustat ovat jääneet vähälle huomiolle.

      Vuonna 2004 rekisteröidyn säätiön perustaja ja omistaja on taiteilija Teemu Kassila. Kassilan puoliso Ann-Marie Nyroos puolestaan on pitkän uran ulkoministeriössä tehnyt huippuvirkamies, joka on juuri nimitetty presidentti Tarja Halosen ulkopoliittiseksi neuvonantajaksi.

      Ulkoasiainneuvos Nyroos siirtyy presidentin esikuntaan kesäkuun alussa ulkoministeriöstä, jossa hän on työskennellyt 80-luvulta saakka mm. ihmisoikeusyksikön päällikkönä sekä eri tehtävissä kauppapoliittisella osastolla ja kehitysyhteistyöosastolla. Vuosina 2002 - 2007 Nyroos toimi Suomen pysyvänä edustajana Euroopan neuvostossa Strasbourgissa ja 2007 - 2010 Suomen suurlähettiläänä Kroatiassa.

      Säätiön talousasiat sekaisin
      Taiteilija Teemu Kassilan omistaman Salusäätiön sekä säätiön omistamien Salusharjun ja Uudistumiskeskus Saluksen talousasiat on niiden perustamisesta saakka hoidettu kirjavasti. Rekisteriviranomainen on yrittänyt vuosi toisensa jälkeen turhaan karhuta yritysryppään taloustietoja.

      45 minuuttia -ohjelma pyysi haastattelua taiteilija Kassilalta, mutta hän ei halunnut kommentoida yritysryppään taloudellista tilannetta tai maakauppoja millään tavoin.

      Onko Kassilan puoliso Nyroos ollut tietoinen miehensä säätiön kaupoista?

      Ann-Marie Nyroos ei vastannut 45 minuuttia -ohjelman tasavallan presidentin kanslian kautta välittämään soittopyyntöön.

      Venäläiset vetäytyivät Saarijärveltä

      Katso Tuula Malinin juttu

      45 minuuttia 12.5.2010)

      Teemu Kassilan vahvassa otteessa oleva osakeyhtiö Salusharju sitoutui kaavoittamaan venäläisten ostamalle maa-alueelle lomakylän. Kaavasuunnitelmia vastustettiin kuitenkin Saarijärvellä rajusti eikä myyjä pysynyt kaupantekohetkellä sovitussa kaavoitusaikataulussa.

      Venäläiset purkivat kaupan viikko sitten kaavoituksen viivästymiseen vedoten. Nyt alue on uudelleen myynnissä 2,7 miljoonan euron hintaan. Salusharju Oy joutuu palauttamaan kaupasta jo saamansa 500 000 euron käsirahan.

      http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2010/05/1121996

      http://www.cd-croatia.eu/strengthening-political-and-cultural-ties/

      http://asunnot.oikotie.fi/myytavat-toimitilat/6020028

      • köhii

        "Turhien lupausten markkinoilla" viimeisin kaupanpurku Saarijärvellä Salusharjun maaalueen kaupanpurku.

        Kuntapäättäjille luvattujen investointien toteuttaminen on ollut todella jumissa, mutta eihän niitä ollutkaan tarkoitettu todeksi. Oli vain yksinkertaisille "päälliköille välipuheita" maakaupan ja kaavoituksen edistämiseksi.

        1) Vammala Denis Fokin, luvattu lomakylä, ei ole toteutunut
        2) Kangasniemi, luvattu venäläien viiden tähden hotelli, golfkenttä, helikopterikenttä, maakauppa peruttu
        3) Kotka Laajakoski, luvattu venäläinen syöpäsairaala, kiinteistökauppaa ei syntynytkään, ostaja häipyi
        4) Hamina, luvatta venäläinen lääketehdas, 40 työpaikkaa, ei toteudu, ostaja Anatoli häipyi
        5) Rovaniemi, Napapiiri, luvattu venäläinen lomakylä, ei sopinut vuokramaa, ostaja häipyi
        6) Saarijärvi Denis Fokin, Ahvenlampi Ja Salusharju, luvattu luxuslomakylä, lomahotelli, golfkenttä, 100 M€ investoinnit, paljon työpaikkoja. Ahvenlammesta ei syntynyt kauppaa ja Salusharjun kauppa purettu. Denis Fokin vetäytyi.

        7) Pyhätunturi, Pelkosenniemi, luvattu hyperlomakeskus, lasinalaisine ostoskeskuksineen ja kaupunki, pilvenpiirtäjähotelli, golfkenttä, helikopterikenttä. Mitenkähän käynee.

      • Punainen hilkka
        köhii kirjoitti:

        Minnekkähän ovat luikkineet kaikki Saarijärven kaupungin maanrakennuslain erikoisasiantuntijat kaupungin johdon kansainvälisen liiketoiminnan moniosaajat. Eipä ole ollut kommentin kommenttia pilvilinnan romahtamisesta.

        Hiljaa kuin lammen laidalla.

      • lammasten vaateissa
        Punainen hilkka kirjoitti:

        Lainaus Jussi Erosen blogista.

        Kytkyt taitavat selittää aika paljon Saarijärven kaupunginjohtajan intensiivistä innokkuutta asiassa.
        Monella on nyt syy olla hiljaa Saarijärvelläkin "yksityisestä maakaupasta"

        Kolme varttia
        Jussi Erosen blogi
        --------------------------------------------------------------------------------
        Omituisten maakauppojen jäljillä
        18. toukokuuta 2010

        Venäläisten into ostaa maata varuskuntien, sotilaslentokenttien ja asevarikkojen lähellä on sattuman sanelema juttu. Näin vakuuttelevat tiedotusvastuussa olevat viranomaiset.

        Samaan aikaan sekä suojelupoliisin, keskusrikospoliisin että puolustusvoimien asiantuntijat ovat taustakeskusteluissa kehuneet, että 45 minuuttia -ohjelma on oikealla asialla tutkiessaan omituisia maakauppoja. Aihe on poliittisesti niin arka, että uutisia varten haastattelemamme kenraalit ovat jutuissa esiintyneet nimettöminä.

        Virallinen taho sanoo uskovansa sattumiin. Niitä onkin kasautunut varsin paljon. Kuin sattumalta vierekkäisissä kortteleissa Vantaalla pyörii kiinteistöfirmoja, joista yksi ostaa maata merivoimien asevarikon vierestä. Naapuriosoitteesta tehdään maakaupat Upinniemen varuskunnan tuntumasta, Venäjän suurlähetystön huvilan naapurista.

        Saarijärvellä äskettäin kariutuneessa suuressa maakaupassa venäläisellä ostajalla oli kytkös Leonid Reimanin valtapiiriin. Reiman on toiminut Venäjän viestintäministerinä Putinin presidenttikaudella ja sittemmin presidentti Medvedevin neuvonantajana.

        Maata myyneen yhtiön omistaa puolestaan Salussäätiö, jonka yksi perustajista ja omistajista on taiteilija Teemu Kassila, ulkoministeriön pitkän linjan huippudiplomaatin ja tasavallan presidentin tulevan neuvonantajan Ann-Marie Nyroosin mies.

        Ostajan lonkerot ulottuvat yritysrakennelmien kautta Venäjän presidentin neuvonantajaan. Myyjän puoliso kuuluu Suomen presidentin lähipiiriin. Sattumaa, sanovat viranomaiset.

        Joka tapauksessa presidentin uuden ulkopoliittisen neuvonantajan miehen bisnekset valaisevat sitä, miksi maakauppakeskustelu ei Suomessa ole sopivaa.

        Maakauppaverkostot kietoutuvat hämähäkinseitin tavoin yhteiskuntamme ylimmälle huipulle asti. Pelaajina on poliittisen eliitin lähipiiriä. Tonttikaupoista saadut miljoonat taas kasautuvat maakuntien vaikutusvaltaisille maanomistajille. Iso naapurimaa on tärkeä liikekumppani.

        Monella on syy olla hiljaa.

        http://blogit.mtv3.fi/kolmevarttia/

      • kerho Saarijärvellä
        lammasten vaateissa kirjoitti:

        KRP moittii kiinteistönvälittäjiä lepsuudesta
        17.8.2008 4:01

        - Kyllä räikeät ylihinnat ainakin pitäisi ilmoittaa, sanoo KRP:n tutkinnnajohtaja. Veroparatiiseista on tullut rahaa myös Etelä-Karjalan kiinteistökauppoihin.
        OUTI SALOVAARA

        Keskusrikospoliisin mielestä kiinteistönvälittäjät ovat lepsuja rahanpesuasioissa. Välittäjiltä tulee vain hyvin harvakseltaan ilmoituksia epäilyttävistä rahan liikkeistä kiinteistökaupoissa.

        - Minulle on tullut vastaan semmoinen tapaus tässä työssä, että olisi ollut syytä tehdä rahanpesuilmoitus. Meille tuli muusta yhteydestä esille, että ilmoitus olisi pitänyt tehdä, tutkinnanjohtaja Kimmo Silventoinen keskusrikospoliisin alaisuudessa toimivasta rahanpesun selvittelykeskuksesta toteaa.

        Hänen mukaansa poliisi saa vain "marginaalisen vähän" tietoa epäilyttävistä kaupoista.

        Etenkin Itä-Suomessa välittäjien olisi Silventoisen mielestä oltava tarkkana. Hänen mielestään ilmoitusten tekeminen on tärkeää, koska niiden avulla voidaan estää laittomien ja hämärien kauppatapojen pesiytymistä Suomeen.

        - Ilmoitusvelvollisten asema on tässä hyvin tärkeä. Mutta siinä on sekin, että se on varmaan hyvä bisnes siellä Itä-Suomessa ja provisiot kaupoista ovat mukavat, Silventoinen arvioi välittäjien passiivisuutta.

        Hän muistuttaa, että hämäräbisneksen ehkäiseminen ennalta on paljon helpompaa kuin jo tapahtuneiden rikosten tutkiminen jälkikäteen.

        Välittäjien ohella ilmoitusvelvollisia ovat muun muassa pankit, vakuutusyhtiöt ja valuutanvaihtoyhtiöt. Elokuun alussa voimaan tullut uusi rahanpesulaki määrittelee myös verottajan huolenpitovelvolliseksi rahanpesuasioissa.

        Tavallinen suomalainen yksityishenkilö, joka on myymässä vaikkapa kesämökkiään, ei ole velvollinen tutkimaan mistä kiinteistön ostaja on rahansa hankkinut.

        Silventoinen kehottaa välittäjiä tekemään ilmoituksia etenkin ylihintaisista kiinteistökaupoista.

        - Kyllä räikeät ylihinnat ainakin pitäisi ilmoittaa, hän sanoo.

        - Rahanpesussa voidaan ottaa aikamoisia tappiotakin, jos tiedetään, että tulevaisuudessa kiinteistön arvo kuitenkin säilyy tai nousee. Jollakulla voi olla niin paljon ylimääräistä rahaa, että se on sijoitettava johonkin, josta saa jonkin arvon joskus.

        Epäilyttäville kiinteistökaupoille tyypillistä voi olla ylihintaisuuden ohella se, että rahat kauppaan tulevat yhtiöltä toiselle monimutkaisten järjestelyjen kautta. Rahaton ostajayhtiö saattaa esimerkiksi ottaa lainaa toiselta yhtiöltä voidakseen rahoittaa kaupan.

        Lisäksi kiinteistökauppoja voidaan järjestellä niin, että kauppaa rahoitetaan pienissä erissä maksettavalla, rikollisesti rahoitetulla lainalla.

        Jonkin verran Etelä-Karjalassakin tehdään venäläiskauppoja perustettavien osakeyhtiöiden lukuun. Pimeään talouteen erikoistuneen verohallituksen selvitysmiehen Markku Hirvosen mukaan tällaiset kaupat kuuluvat ilman muuta niihin, joista on syytä tehdä rahanpesuilmoitus.

        Hirvonen muistuttaa, että varsinaista rikosta ei tarvitse olla olemassa ilmoituksen tekemiseksi, pelkkä epätavallinen liiketoimi riittää perusteeksi ilmoituksen tekoon.

        Monesti epäilyttäviin kiinteistökauppoihin kytkeytyvien yhtiöiden rahoitus voi tulla veroparatiiseista kuten Kyprokselta tai Neitsytsaarilta.

        - Itä-Suomessa voi vastaan tulla näitä tapauksia, että varoja veroparatiisista pyritään kotiuttamaan lähelle kotimaata ja samalla hyödyntämään kiinteistöä lomanviettoon, Silventoinen sanoo.

        Veroparatiisien käytöllä venäläinen kiinteistönostaja voi välttää veroseuraamukset omassa maassaan.

        Veroparatiiseista on tullut rahaa Etelä-Karjalaankin. Joulukuun alussa 2006 venäläisomisteinen kiinteistöalan lappeenrantalaisyhtiö osti Taipalsaaren Vehkataipaleelta rantakiinteistön 175 000 eurolla.

        Vain kolme viikkoa myöhemmin lappeenrantalaisyhtiö myi saman kiinteistön eteenpäin kyproslaiselle yhtiölle 187 000 eurolla. Kyproslaisella yhtiöllä on rekisteröity sivuliike Moskovassa.

        Viime vuoden lokakuussa sama venäläisten kiinteistöbisneksessä ahkerasti häärivä lappeenrantalaisyhtiö osti Taipalsaarelta yhdeksän hehtaarin rantatilan 530 000 eurolla.

        Noin kuukautta myöhemmin sama lappeenrantalaisyhtiö möi alkuperäisen ostajayhtiön nimissä perustetulle uudelle kiinteistökauppaa harjoittavalle osakeyhtiölle kolme hehtaaria alkuperäisestä tilasta 250 000 eurolla. Samana päivänä yhtiö myi toiset kolme hehtaaria samasta kantatilasta niin ikään 250 000 eurolla Kyproksella majaansa pitävälle venäläismiehelle.

        KATSO koko artikkeli linkistä

        http://www.esaimaa.fi/Teema---Sunnuntai/2008/08/17/KRP moittii kiinteist%F6nv%E4litt%E4ji%E4 lepsuudesta/200815688815/53

      • maan hinta nousi
        lammasten vaateissa kirjoitti:

        Lainaus Jussi Erosen blogista.

        Kytkyt taitavat selittää aika paljon Saarijärven kaupunginjohtajan intensiivistä innokkuutta asiassa.
        Monella on nyt syy olla hiljaa Saarijärvelläkin "yksityisestä maakaupasta"

        Kolme varttia
        Jussi Erosen blogi
        --------------------------------------------------------------------------------
        Omituisten maakauppojen jäljillä
        18. toukokuuta 2010

        Venäläisten into ostaa maata varuskuntien, sotilaslentokenttien ja asevarikkojen lähellä on sattuman sanelema juttu. Näin vakuuttelevat tiedotusvastuussa olevat viranomaiset.

        Samaan aikaan sekä suojelupoliisin, keskusrikospoliisin että puolustusvoimien asiantuntijat ovat taustakeskusteluissa kehuneet, että 45 minuuttia -ohjelma on oikealla asialla tutkiessaan omituisia maakauppoja. Aihe on poliittisesti niin arka, että uutisia varten haastattelemamme kenraalit ovat jutuissa esiintyneet nimettöminä.

        Virallinen taho sanoo uskovansa sattumiin. Niitä onkin kasautunut varsin paljon. Kuin sattumalta vierekkäisissä kortteleissa Vantaalla pyörii kiinteistöfirmoja, joista yksi ostaa maata merivoimien asevarikon vierestä. Naapuriosoitteesta tehdään maakaupat Upinniemen varuskunnan tuntumasta, Venäjän suurlähetystön huvilan naapurista.

        Saarijärvellä äskettäin kariutuneessa suuressa maakaupassa venäläisellä ostajalla oli kytkös Leonid Reimanin valtapiiriin. Reiman on toiminut Venäjän viestintäministerinä Putinin presidenttikaudella ja sittemmin presidentti Medvedevin neuvonantajana.

        Maata myyneen yhtiön omistaa puolestaan Salussäätiö, jonka yksi perustajista ja omistajista on taiteilija Teemu Kassila, ulkoministeriön pitkän linjan huippudiplomaatin ja tasavallan presidentin tulevan neuvonantajan Ann-Marie Nyroosin mies.

        Ostajan lonkerot ulottuvat yritysrakennelmien kautta Venäjän presidentin neuvonantajaan. Myyjän puoliso kuuluu Suomen presidentin lähipiiriin. Sattumaa, sanovat viranomaiset.

        Joka tapauksessa presidentin uuden ulkopoliittisen neuvonantajan miehen bisnekset valaisevat sitä, miksi maakauppakeskustelu ei Suomessa ole sopivaa.

        Maakauppaverkostot kietoutuvat hämähäkinseitin tavoin yhteiskuntamme ylimmälle huipulle asti. Pelaajina on poliittisen eliitin lähipiiriä. Tonttikaupoista saadut miljoonat taas kasautuvat maakuntien vaikutusvaltaisille maanomistajille. Iso naapurimaa on tärkeä liikekumppani.

        Monella on syy olla hiljaa.

        http://blogit.mtv3.fi/kolmevarttia/

        YLE:n Keski-Suomen alueuutisissa oli 24.5.2010 klo 19 hainnollinen uutispätkä koskien Saarijärven Salusharjun kauppoja.

        http://areena.yle.fi/ohjelma/91060fb38f7d2e410921f78865519c6f

      • YLE alue uutiset

        Saarijärveläismiehet haluavat muutoksen maanmyyntiin
        julkaistu eilen klo 16:49

        Kaksi saarijärveläismiestä on alkanut aktiivisesti ajaa maanmyyntilain muutosta Suomessa. Eläkkeellä olevat Asko Hackzell ja Oiva Miettinen ovat jo pari vuotta tutkineet venäläisten tekemiä maakauppoja ja ihmetelleet kauppoihin liittyviä epäselvyyksiä.

        Miehet epäilevät useiden kauppojen yhteydessä rahanpesua ja he oudoksuvat sitä, että Venäjä ei anna tietoja kansalaisistaan eikä venäläisistä yrityksistä.

        - Jos maata myydään EU:n ulkopuolisille, niin mitenkään ei voida tarkastella ketkä tänne tulevat kauppoja tekemään. Kaupat taas syntyvät enimmäkseen suomalaisten osakeyhtiöitten kautta, joiden takaa oikea omistaja saattaa löytyä. Emme voi syyttää niitä, jotka ostavat, vaan niitä, jotka myyvät - ja Suomen lainsäädäntöä, joka mahdollistaa tämän, sanoo Asko Hackzell, toinen lainmuutoksen puuhamiehistä.

        Hackzellin mukaan ei ole mahdollista kontrolloida kenelle maa loppujen lopuksi menee ja mihin tarkoitukseen, eikä sitä mistä rahat ovat peräisin.

        Kommentit
        Tosi ihmeellistä toimintaa Saarijärven kaupungilta, eilen klo 19:20

        Onko Saarijärven kaupunki valmis kaavoituksellaan jalostamaan kenen hyvänsä ja kaikkien muidenkin 16 hehtaarin maan arvon lisäyksen alkuperäisestä 0,36 M€ aina nyt mainittuun 2,7 M€? Vai onko tämä parin Helsinkiläisen liikemiehen tapaus erikoistapaus ja Saarijärven kaupungin johdolle erityisen tärkeä? Ja minkähän takia se on ollut niin tärkeä?

        http://yle.fi/alueet/keski-suomi/2010/05/saarijarvelaismiehet_haluavat_muutoksen_maanmyyntiin_1707266.html

      • Tuulta purjeissa
        lammasten vaateissa kirjoitti:

        Lainaus Jussi Erosen blogista.

        Kytkyt taitavat selittää aika paljon Saarijärven kaupunginjohtajan intensiivistä innokkuutta asiassa.
        Monella on nyt syy olla hiljaa Saarijärvelläkin "yksityisestä maakaupasta"

        Kolme varttia
        Jussi Erosen blogi
        --------------------------------------------------------------------------------
        Omituisten maakauppojen jäljillä
        18. toukokuuta 2010

        Venäläisten into ostaa maata varuskuntien, sotilaslentokenttien ja asevarikkojen lähellä on sattuman sanelema juttu. Näin vakuuttelevat tiedotusvastuussa olevat viranomaiset.

        Samaan aikaan sekä suojelupoliisin, keskusrikospoliisin että puolustusvoimien asiantuntijat ovat taustakeskusteluissa kehuneet, että 45 minuuttia -ohjelma on oikealla asialla tutkiessaan omituisia maakauppoja. Aihe on poliittisesti niin arka, että uutisia varten haastattelemamme kenraalit ovat jutuissa esiintyneet nimettöminä.

        Virallinen taho sanoo uskovansa sattumiin. Niitä onkin kasautunut varsin paljon. Kuin sattumalta vierekkäisissä kortteleissa Vantaalla pyörii kiinteistöfirmoja, joista yksi ostaa maata merivoimien asevarikon vierestä. Naapuriosoitteesta tehdään maakaupat Upinniemen varuskunnan tuntumasta, Venäjän suurlähetystön huvilan naapurista.

        Saarijärvellä äskettäin kariutuneessa suuressa maakaupassa venäläisellä ostajalla oli kytkös Leonid Reimanin valtapiiriin. Reiman on toiminut Venäjän viestintäministerinä Putinin presidenttikaudella ja sittemmin presidentti Medvedevin neuvonantajana.

        Maata myyneen yhtiön omistaa puolestaan Salussäätiö, jonka yksi perustajista ja omistajista on taiteilija Teemu Kassila, ulkoministeriön pitkän linjan huippudiplomaatin ja tasavallan presidentin tulevan neuvonantajan Ann-Marie Nyroosin mies.

        Ostajan lonkerot ulottuvat yritysrakennelmien kautta Venäjän presidentin neuvonantajaan. Myyjän puoliso kuuluu Suomen presidentin lähipiiriin. Sattumaa, sanovat viranomaiset.

        Joka tapauksessa presidentin uuden ulkopoliittisen neuvonantajan miehen bisnekset valaisevat sitä, miksi maakauppakeskustelu ei Suomessa ole sopivaa.

        Maakauppaverkostot kietoutuvat hämähäkinseitin tavoin yhteiskuntamme ylimmälle huipulle asti. Pelaajina on poliittisen eliitin lähipiiriä. Tonttikaupoista saadut miljoonat taas kasautuvat maakuntien vaikutusvaltaisille maanomistajille. Iso naapurimaa on tärkeä liikekumppani.

        Monella on syy olla hiljaa.

        http://blogit.mtv3.fi/kolmevarttia/

        Maakaupat saivat ulkoasianvaliokunnassa tuulta purjeisiin. Maanmittauslaitos todisti, että puollustusministeri, oikeusministeri, sisäasianministeri ja ukoasianministeri ja ministeriöiden virkamiehet ovat antaneet julkisuuteen toistuvasti vääriä tietoja, koska maanmittauslaitoksella, eikä kellään muullakaan ole sellaisia seurantatietoja, mitä he ovat kertoneet ja että "ei ole syytä huoleen"

        LEX Saarijärvi sai aimo annoksen uutta puhtia.

        Venäläisten tekemistä maakaupoista vaaditaan nyt täsmällisiä tietoja
        Julkaistu 25.05.2010 18:40 (päivitetty 20:11)

        MTV3 - Tuula Malin

        Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan jäsenet vaativat täsmällisempää tietoa venäläisten hankkimien maa-alueiden todellisista omistajista.

        Sotilasalueiden lähettyviltä tehdyistä maakaupoista huolestunut eduskunnan ulkoasiainvaliokunta kuuli viime perjantaina suojelupoliisin, puolustusvoimien ja maanmittauslaitoksen edustajia. Kansanedustajille selvisi kuulemistilaisuudessa, ettei kiinteistörekisteriä ylläpitävällä maanmittauslaitoksella ole täsmällistä tietoa maakauppoja tehneiden osakeyhtiöiden omistajista.

        Maanmittauslaitoksen ylijohtaja myönsi valiokunnan jäsenille, ettei osakeyhtiöiden haltuunsa hankkimien maa-alueiden omistajia välttämättä tiedetä, koska Suomessa yhtiöiden omistajatietoja ei tarvitse ilmoittaa viranomaisrekistereihin. Toisaalta osakkeita myydään myös eteenpäin ja näin suomalaistenkin yhtiöiden hallussa olevien maa-alueiden omistus voi muuttua kansainväliseksi ilman, että tieto näkyisi maanmittauslaitoksen ylläpitämästä kiinteistörekisteristä.

        Ulkoasiainvaliokunnan jäsenten mukaan tilanne on kestämätön, koska suojelupoliisi ja puolustusvoimat perustavat näkemyksensä ulkomaalaiskauppojen kokonaismäärästä ja ilmiön laajuudesta sekä turvallisuuspoliittisesta merkityksestä kyseiseen rekisteriin.

        - Emme voi mitenkään hyväksyä tilannetta, jossa todelliset maanomistajat eivät ole turvallisuusviranomaistenkaan tiedossa, toteaa ulkoasiainvaliokunnan jäsen, keskustan kansanedustaja Aila Paloniemi.

        - Piilotettu tai piilossa oleva maanomistus on ilmiönä mahdoton. Mikäli osakeyhtiöiden maanomistus voidaan avata ja tehdä läpinäkyväksi lainsäädäntöteitse, niin lupaan tehdä lakialoitteen pikimmiten. Kerään siihen nimiä niin paljon, että asia todella etenee, lupaa niin ikään ulkoasiainvaliokunnassa istuva, SDP:n Kimmo Kiljunen.

        Ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja Markku Laukkanen muistuttaa, että ongelma koskee niin Suomeen kuin ulkomaillekin rekisteröityjä osakeyhtiöitä.

        - Suomeen rekisteröidyltä yritykseltä voi ainakin yrittää periä omistajatietoja, mutta sitten on yrityksiä, joiden koripaikka on valtiossa, josta tietojen hankkiminen on täysin mahdotonta. Toisaalta ei taida tietojen hankkiminen onnistua Venäjältäkään, elleivät yhtiön hallintoelimissä esiintyvät nimet ja yhteystiedot pidä paikkaansa, kuten asiantuntijat meille kertoivat, valaisee keskustan Laukkanen tilanteen ongelmia.

        Vääriä osoitteita ja puhelinnumeroita
        Valiokunnan kuuleman maanmittauslaitoksen ylijohtajan mukaan ongelmia on ilmennyt myös yksityishenkilöiden tekemien kauppojen rekisteröinnissä. Viranomaisille ilmoitettuja omistajia ei kyetä tavoittamaan, koska nimissä on epäselvyyksiä ja yhteystiedot ovat vääriä tai puutteellisia.

        - Tämä on kuulemma iso ongelma, ja epäselvyyksiä on runsaasti. Henkilöitä ei tavoiteta eikä maksamatta jääneitä veroja ja kiinteistönhoitomaksuja, sähkö- ja vesilaskuja kyetä perimään, sanoo valiokunnan puheenjohtaja Pertti Salolainen (kok.)

        - Eihän tällaista tilannetta voida sallia. Käsittämätöntä, että täältä ostetaan maita ja tontteja eikä sitten suoriteta niitä maksuvelvotteita, jotka liittyvät aina tällaisiin kauppoihin. Omistajien tiedot on välttämätöntä saada ajan tasalle, vaatii Salolainen.

        Asiamiesjärjestelmä harkinnassa
        Maanmittauslaitos selvittelee parhaillaan, voitaisiinko kauppojen ehtona edellyttää suomalaista asiamiestä. Asiamiehen pitäisi olla tiedossa ja tavoitettavissa.

        - Jonkun on annettava omistukselle kasvot ja edustettava aidosti omistajaa niin, että maksamatta jääneet laskut voidaan tarvittaessa periä ja omistukseen liittyviin kysymyksiin saadaan tarvittavia vastauksia, toteaa valiokunnan puheenjohtaja.

        - Maa- ja kiinteistökaupoissa pestään mitä ilmeisimmin rikollista rahaa. Tähänkin epäkohtaan pitäisi tarttua nykyistä selvästi jämäkämmin, vaatii demareiden Kimmo Kiljunen.

        Lue koko juttu

        http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2010/05/1131318

      • minkä teit
        Tuulta purjeissa kirjoitti:

        Metsähallitus, entinen Enso-Gutseit ja UPM:kin myy metsämaitaan Venäläisille. Sitten ministeri Katainen lähettää rahat Kreikan köyhille. Ja ministeri Väyrynen matkustelee Moskovassa marisemassa venäläisille korkeista puutulleista, kun pitäisi saada ostettua Gutseitille ja UPM:lle raakapuuta.

        On maamme köyhä ja siksi jää.... (ainakin järjestä)

      • vai eikö ole
        Punainen hilkka kirjoitti:

        Minnekkähän ovat luikkineet kaikki Saarijärven kaupungin maanrakennuslain erikoisasiantuntijat kaupungin johdon kansainvälisen liiketoiminnan moniosaajat. Eipä ole ollut kommentin kommenttia pilvilinnan romahtamisesta.

        Hiljaa kuin lammen laidalla.

        Tästä asiastahan ministerit Jyri Häkämies, Tuija Brax, Matti Vanhanen, Mauri Pekkarinen ainakin useaan otteeseen ovat julkisuuteen vakuutelleet, että ei huolta. Asiat ovat kunnossa ja heillä on kaupat tarkassa seurannassa ja tiedossa". Presidentti Halonen jyrähti viime kesänä Porvoossa, että asiasta ei saa puhua. Kuitenkin hänen lähimmän avustajan mies jobbailee näillä maakaupoilla venäläisten kanssa.

        Viimeiksi puollustusministerion tutkija Iivonen vakuutteli ja puhui itsensä "pussiin" TV uutisissa, miten asiat on hyvin tiedossa ja rekistereissa ja seurannassa. Oikein maanmittauslaitos rekisteröi niitä. Samoin kolmen ministeriön Puollustus-, Sisä- ja Ulkoministeriön 5:n ketjun virkamiehet oikein kirjoittivat HS:n palstoilla, kuinka asiat on nyt kunnossa.

        Nyt maanmittauslaitoksen ylin johto kertoi ministereille ja virkamiehille, että eihänasiat olekkaan niin kuin, ministerit kertovat. Ei ole olemassa sellaisia seurantoja ja ostajien arviointeja ja tutkimuksia rahanpesusta, mitä aivan ilmeisesti tapahtuu.

        Maakaupoissa ja niihin liittyvässä kaavoituksessa liikkunee huomattavasti suurempi korruptioraha kuin ns. vaalirahasotkussa Nova Groupin ja Kevan tapauksessa. Monella on nyt hyvät syyt olla asiasta hiljaa

        Voihan lokinmuna, minkalaisia ministereitä. Vannovat kyllä sormet pyhällä kirjalla vakuutuksia totuudessa pysymisestä. Kuitenki kertoilevat virallisesti kansalaisille "puuta heinää" eivätkä oikesti tiedä asioistaan.

        Lainaus Iltalehdesta:

        MTV3: Ulkoasianvaliokunta vaatii tietoja venäläisten maakaupoista
        Tiistai 25.5.2010 klo 22.15 Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan jäsenet vaativat täsmällisempää tietoa venäläisten Suomesta hankkimien maa-alueiden todellisista omistajista, kertoi MTV3:n uutiset tiistaina.

        Sotilasalueiden lähettyviltä tehdyistä maakaupoista huolestunut valiokunta kuuli viime perjantaina suojelupoliisin, puolustusvoimien ja maanmittauslaitoksen edustajia. Tuolloin selvisi, että kiinteistörekisteriä ylläpitävällä maanmittauslaitoksella ei ole täsmällistä tietoa maata ostaneiden osakeyhtiöiden omistajista.

        Omistajia ei välttämättä tiedetä, koska Suomessa yhtiöiden omistajatietoja ei tarvitse ilmoittaa viranomaisrekistereihin.

        - Henkilöitä ei tavoiteta, eikä maksamatta jääneitä veroja ja kiinteistönhoitomaksuja, sähkö- ja vesilaskuja kyetä perimään. Omistajien tiedot on välttämätöntä saada ajan tasalle, sanoi MTV3:lle ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolainen (kok).

        Maanmittauslaitos selvittelee parhaillaan, voitaisiinko kauppojen ehtona edellyttää suomalaista asiamiestä.

        STT

        http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010052511735113_uu.shtml

      • IPOC Virgin
        vai eikö ole kirjoitti:

        Ompa tainneet Keski-Suomen ja Jyväskylän "vastuulliset piirit" ajaa rukkinsa kivelle oikein kunnolla. Erkki Laatikainenhan kirjoitteli YLE:n alueuutisten plogissaan noin kuukausi sitten "Keski-Suomen isojen puolueiden vastuullisten piirien olevan huolissaan", että ihmiset puhuvat makaupoista ja poliittisista kähminnöistä Saarijärvellä ja Jyväskylässä ja jopa uskaltavat vastustaa niitä. Asiat pitäisi pitää piilossa.

        Ei taida tulla Pekkarisesta tällä menolla puolueen uudistajaa, puheenjohtajaa ja pääministeriä

      • Saarijärven maakaupa
        IPOC Virgin kirjoitti:

        "Saarijärvellä äskettäin kariutuneessa suuressa maakaupassa venäläisellä ostajalla oli kytkös Leonid Reimanin valtapiiriin. Reiman on toiminut Venäjän viestintäministerinä Putinin presidenttikaudella ja sittemmin presidentti Medvedevin neuvonantajana.

        Maata myyneen yhtiön omistaa puolestaan Salussäätiö, jonka yksi perustajista ja omistajista on taiteilija Teemu Kassila, ulkoministeriön pitkän linjan huippudiplomaatin ja tasavallan presidentin tulevan neuvonantajan Ann-Marie Nyroosin mies.

        Ostajan lonkerot ulottuvat yritysrakennelmien kautta Venäjän presidentin neuvonantajaan. Myyjän puoliso kuuluu Suomen presidentin lähipiiriin. Sattumaa, sanovat viranomaiset.

        Joka tapauksessa presidentin uuden ulkopoliittisen neuvonantajan miehen bisnekset valaisevat sitä, miksi maakauppakeskustelu ei Suomessa ole sopivaa."

        Monella on syy olla hiljaa.

        http://blogit.mtv3.fi/kolmevarttia/

      • tietämättömiä
        Saarijärven maakaupa kirjoitti:

        Jussi Erosen blogista

        http://blogit.mtv3.fi/kolmevarttia/

        Venäläisten maakauppojen ympärillä on tapahtunut yllättävää poliittista liikehdintää.

        Olemme uutisoineet monin eri näkökulmin siitä, että maan todellisten ostajien piiloutuminen bulvaanien tai yhtiöiden taakse mahdollistaa rahanpesun tai voi sotilasalueiden lähellä aiheuttaa turvallisuusriskin.

        Kansanedustajat ovat heränneet ongelmaan kuultuaan suojelupoliisin, pääesikunnan ja Maanmittauslaitoksen edustajilta, ettei maan todellisia ostajista käytännössä pysytä kärryillä.

        Vain vähän aikaisemmin puolustusministeriön, sisäministeriön ja oikeusministeriön viestintäjohtajat kirjoittivat Helsingin Sanomiin mielipidekirjoituksen, jonka mukaan maakauppojen valvonta on kunnossa.

        On kaksinaamaista, että suurelle yleisölle syötetään siloiteltua tietoa ja päättäjille myönnetään valvonnan aukot.

      • Jyrki-boi
        vai eikö ole kirjoitti:

        Tästä asiastahan ministerit Jyri Häkämies, Tuija Brax, Matti Vanhanen, Mauri Pekkarinen ainakin useaan otteeseen ovat julkisuuteen vakuutelleet, että ei huolta. Asiat ovat kunnossa ja heillä on kaupat tarkassa seurannassa ja tiedossa". Presidentti Halonen jyrähti viime kesänä Porvoossa, että asiasta ei saa puhua. Kuitenkin hänen lähimmän avustajan mies jobbailee näillä maakaupoilla venäläisten kanssa.

        Viimeiksi puollustusministerion tutkija Iivonen vakuutteli ja puhui itsensä "pussiin" TV uutisissa, miten asiat on hyvin tiedossa ja rekistereissa ja seurannassa. Oikein maanmittauslaitos rekisteröi niitä. Samoin kolmen ministeriön Puollustus-, Sisä- ja Ulkoministeriön 5:n ketjun virkamiehet oikein kirjoittivat HS:n palstoilla, kuinka asiat on nyt kunnossa.

        Nyt maanmittauslaitoksen ylin johto kertoi ministereille ja virkamiehille, että eihänasiat olekkaan niin kuin, ministerit kertovat. Ei ole olemassa sellaisia seurantoja ja ostajien arviointeja ja tutkimuksia rahanpesusta, mitä aivan ilmeisesti tapahtuu.

        Maakaupoissa ja niihin liittyvässä kaavoituksessa liikkunee huomattavasti suurempi korruptioraha kuin ns. vaalirahasotkussa Nova Groupin ja Kevan tapauksessa. Monella on nyt hyvät syyt olla asiasta hiljaa

        Voihan lokinmuna, minkalaisia ministereitä. Vannovat kyllä sormet pyhällä kirjalla vakuutuksia totuudessa pysymisestä. Kuitenki kertoilevat virallisesti kansalaisille "puuta heinää" eivätkä oikesti tiedä asioistaan.

        Lainaus Iltalehdesta:

        MTV3: Ulkoasianvaliokunta vaatii tietoja venäläisten maakaupoista
        Tiistai 25.5.2010 klo 22.15 Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan jäsenet vaativat täsmällisempää tietoa venäläisten Suomesta hankkimien maa-alueiden todellisista omistajista, kertoi MTV3:n uutiset tiistaina.

        Sotilasalueiden lähettyviltä tehdyistä maakaupoista huolestunut valiokunta kuuli viime perjantaina suojelupoliisin, puolustusvoimien ja maanmittauslaitoksen edustajia. Tuolloin selvisi, että kiinteistörekisteriä ylläpitävällä maanmittauslaitoksella ei ole täsmällistä tietoa maata ostaneiden osakeyhtiöiden omistajista.

        Omistajia ei välttämättä tiedetä, koska Suomessa yhtiöiden omistajatietoja ei tarvitse ilmoittaa viranomaisrekistereihin.

        - Henkilöitä ei tavoiteta, eikä maksamatta jääneitä veroja ja kiinteistönhoitomaksuja, sähkö- ja vesilaskuja kyetä perimään. Omistajien tiedot on välttämätöntä saada ajan tasalle, sanoi MTV3:lle ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolainen (kok).

        Maanmittauslaitos selvittelee parhaillaan, voitaisiinko kauppojen ehtona edellyttää suomalaista asiamiestä.

        STT

        http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010052511735113_uu.shtml

        " Viimeiksi puollustusministerion tutkija Iivonen vakuutteli ja puhui itsensä "pussiin" TV uutisissa, miten asiat on hyvin tiedossa ja rekistereissa ja seurannassa. "

        Mies teki gradunsa talvisodasta ja josta selviää Suomen hyökänneen Neuvostoliittoon. Puoustusministeriö palkkasi noilla ansioilla hänet palkkalistoilleen. Tasan meni onnen lahjat.

      • Kinnunenniin on?
        IPOC Virgin kirjoitti:

        Ompa tainneet Keski-Suomen ja Jyväskylän "vastuulliset piirit" ajaa rukkinsa kivelle oikein kunnolla. Erkki Laatikainenhan kirjoitteli YLE:n alueuutisten plogissaan noin kuukausi sitten "Keski-Suomen isojen puolueiden vastuullisten piirien olevan huolissaan", että ihmiset puhuvat makaupoista ja poliittisista kähminnöistä Saarijärvellä ja Jyväskylässä ja jopa uskaltavat vastustaa niitä. Asiat pitäisi pitää piilossa.

        Ei taida tulla Pekkarisesta tällä menolla puolueen uudistajaa, puheenjohtajaa ja pääministeriä

        " Ei taida tulla Pekkarisesta tällä menolla puolueen uudistajaa, puheenjohtajaa ja pääministeriä. "

        Taitaa olla verisukulainen Maurille.

      • ottakaa oppia!
        tietämättömiä kirjoitti:

        Jussi Erosen blogista

        http://blogit.mtv3.fi/kolmevarttia/

        Venäläisten maakauppojen ympärillä on tapahtunut yllättävää poliittista liikehdintää.

        Olemme uutisoineet monin eri näkökulmin siitä, että maan todellisten ostajien piiloutuminen bulvaanien tai yhtiöiden taakse mahdollistaa rahanpesun tai voi sotilasalueiden lähellä aiheuttaa turvallisuusriskin.

        Kansanedustajat ovat heränneet ongelmaan kuultuaan suojelupoliisin, pääesikunnan ja Maanmittauslaitoksen edustajilta, ettei maan todellisia ostajista käytännössä pysytä kärryillä.

        Vain vähän aikaisemmin puolustusministeriön, sisäministeriön ja oikeusministeriön viestintäjohtajat kirjoittivat Helsingin Sanomiin mielipidekirjoituksen, jonka mukaan maakauppojen valvonta on kunnossa.

        On kaksinaamaista, että suurelle yleisölle syötetään siloiteltua tietoa ja päättäjille myönnetään valvonnan aukot.

        " Kansanedustajat ovat heränneet ongelmaan kuultuaan suojelupoliisin, pääesikunnan ja Maanmittauslaitoksen edustajilta, ettei maan todellisia ostajista käytännössä pysytä kärryillä. "

        Aina pitää oppia kuinka maata voi siirtää lastensa nimiin ilman veroseuraamuksia, kun ottaa opikseen kuinka todellinen ostaja pystyy jäämään pimentoon. OY vaa ulkomaille joka omistaa maat ja mannut Suomessa.

      • vaihdettu lautoihin
        köhii kirjoitti:

        "Turhien lupausten markkinoilla" viimeisin kaupanpurku Saarijärvellä Salusharjun maaalueen kaupanpurku.

        Kuntapäättäjille luvattujen investointien toteuttaminen on ollut todella jumissa, mutta eihän niitä ollutkaan tarkoitettu todeksi. Oli vain yksinkertaisille "päälliköille välipuheita" maakaupan ja kaavoituksen edistämiseksi.

        1) Vammala Denis Fokin, luvattu lomakylä, ei ole toteutunut
        2) Kangasniemi, luvattu venäläien viiden tähden hotelli, golfkenttä, helikopterikenttä, maakauppa peruttu
        3) Kotka Laajakoski, luvattu venäläinen syöpäsairaala, kiinteistökauppaa ei syntynytkään, ostaja häipyi
        4) Hamina, luvatta venäläinen lääketehdas, 40 työpaikkaa, ei toteudu, ostaja Anatoli häipyi
        5) Rovaniemi, Napapiiri, luvattu venäläinen lomakylä, ei sopinut vuokramaa, ostaja häipyi
        6) Saarijärvi Denis Fokin, Ahvenlampi Ja Salusharju, luvattu luxuslomakylä, lomahotelli, golfkenttä, 100 M€ investoinnit, paljon työpaikkoja. Ahvenlammesta ei syntynyt kauppaa ja Salusharjun kauppa purettu. Denis Fokin vetäytyi.

        7) Pyhätunturi, Pelkosenniemi, luvattu hyperlomakeskus, lasinalaisine ostoskeskuksineen ja kaupunki, pilvenpiirtäjähotelli, golfkenttä, helikopterikenttä. Mitenkähän käynee.

        Melkoinen Mr. Beam tuo Lautamatti. Keskusteltuaan Putkinin kanssa, Pääministeri Matti on sitä mieltä, että Venäjän ja Suomen raja poistuu tulevaisuudessa. Siten on hänen mielestään Karjalakin saatu takaisin.

        Toisaalta se kyllä näyttäisi siltä, kuin Suomikin olisi silloin liitetty Venäjään, niinkuin Karjalakin

        Pitää varmaan tutkia, minkälaisia salaisia lisäpöytäkirjoja Lautamatti kirjoitteli Putinin kanssa Saimaan kanavan vuokrasopimuksen lisäksi.

        Onneksi Lautamatilta otetaan nyt kynä pois.

        Millähän valtuuksilla Pääministeri Vanhanen poistelee Suomen rajaa. Sanoisikohan perustuslaki jotakin asiasta. Ja Suomen kansa.

        Lainaus Kymen Sanomista

        Karjala takaisin ennen pitkää
        27.5.2010 7:17

        Saimaan kanavan vuokrasopimuksen allekirjoittaminen Vladimir Putinin kanssa on Vanhasen pääministerikauden viimeisimpiä kansainvälisiä allekirjoitustilaisuuksia.
        Kuvaaja: Johannes Wiehn
        Venäjän ja Suomen toisistaan erottava raja poistuu pääministeri Matti Vanhasen mukaan ajan myötä.

        — Venäjän integroituessa tiiviimmin muuhun Eurooppaan valtioiden väliset rajatkin menettävät merkitystään. Tuolloin sekä kansalaisten että yritysten liikkuminen eri valtioissa vapautuu, Vanhanen toteaa Etelä-Saimaalle, Kymen Sanomille ja Kouvolan Sanomille antamassaan haastattelussa.

        Ennen kaikkien rajamuodollisuuksien poistumista Suomen ja Venäjän välille tulee viisumivapaus.

        — Viisumivapaus edellyttää täydellistä luottamista venäläiseen passisysteemiin. Sen on oltava aukoton, Vanhanen sanoo.

        Suomen ja Venäjän pääministerit tapaavat tänään Lappeenrannassa. He tutustuvat muun muassa EU:n ja Venäjän välisen innovaatiofoorumin aikaansaannoksiin.

        Lue lisää aiheesta päivän lehdestä.

        http://www.kymensanomat.fi/Online/2010/05/27/Karjala takaisin ennen pitkää/20101123454639/4

      • Venäjää
        vaihdettu lautoihin kirjoitti:

        Putinin ilosanoma Suomalaisille kun Pääministeri Matti haluaa rajan pois.

        Putin: Iloitkaa venäläisten maakaupoista
        82 kommenttia28.05.2010 11:55

        Venäjän pääministeri Vladimir Putin pitää venäläisten maakauppoja Suomessa hyvänä, iloitsemisen arvoisena asiana. Putin otti asiaan kantaa vieraillessaan eilen Lappeenrannassa.

        - Jos ulkomaalaiset ostavat kiinteistöjä missä maassa tahansa, tämän maan pitäisi olla iloinen siitä. Tämä ylläpitää kiinteistöjen markkinointia ja luo hyvät olosuhteet yleensäkin investoinneille, Putin sanoi tiedotustilaisuudessa.

        - Millä valtiolla tahansa on oikeus säännöstellä näitä kauppoja siten, miten se katsoo sen tarpeelliseksi, Putin jatkoi.

        Venäjä säännöstelee itse maan myyntiä ulkomaalaisille tiukasti. Esimerkiksi suomalaisille maakaupat ovat käytännössä hyvin vaikeita.

        Venäläisten Suomessa tekemät suuret maakaupat ovat herättäneet Suomessa kohua viime aikoina. Tällä viikolla eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan jäsenet vaativat venäläisten maakauppoja tiukempaan seurantaan muun muassa rahanpesuepäilyjen takia.

        Venäläisten maakaupoista vaaditaan nyt täsmällisempiä tietoja

        Katso 45 minuuttia -ohjelman jutut venäläisten maakaupoista

        (MTV3)

        http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2010/05/1133495#kommentit

      • aikanaan
        Venäjää kirjoitti:

        että maamme välinen raja voitaisiin poistaa. Kekkonen oli todennut olevansa jo niin vanha mies ettei hänestä ole enää niin suuren valtakunnan päämieheksi. Tämähän oli Hrutshevia huvittanut, miehethän omasivat saman aaltopituuden huumorintajun.

    • Tietää KSML

      TeliaSonera sai taas oikein kunnolla turpiinsa Moskovan oikeudessa puhelinyhtiö fuusiossaan Venäjällä Megafonen Alistar Ushmanovin vaatimuksesta.

      Konstatin Sukhin, on Saarijärveltä Salusharjua ostatelleen Siltasolution Oy:n Hotelli Lempilampi Oy:n hallituksen jäsen. Hän on ollut myös ja taitaapi olla vieläkin Alistar Ushmanovin Megafon yhtiön markkinointijohtaja.

      IPOC-rahasto Bermudalla on ollut kytköksissä Megafoneyhtiöön rahanpesuuutisissa. Mauri Pekkarinen Suomen valtion edustajana antoi lausuntoja 2006 Suomalaisille ja Virolaisille lehdille TeliaSoneran, Megafonen ja IPOC-rahaston yhteyksistä.

      Janne Kinnunen, Saarijärven kaupunginjohtaja ja sukulaismies, paistatteli lehtikuvissa 2009 tiedotustilaisuudessa yhdessä Konstantin Sukhinin ja Denis Fokinin kanssa edistämässä Saarijärvellä Salusharjun ja Ahvenlammen myyntiä "Pietarin Viestimiehille"

      Kovan onnen yrittäjiä nämä suomalaisyritykset Venäjä-busineksissaan. TeliaSonera ei taida itsekkään tietää, mitä Venäläisiä ja Turkkilaisia yhtiöitä he omistavat, vai omistavatko Venäläiset yhtiöt TeliaSoneran.
      AÄänivaltaa TeliaSoneralla ei näytä olevan missään asiassa. Kaikkien asioiden avaimet ovat Venäläisillä.

      TeliaSoneran ja Altimon yhteisyritys nurin oikeudessa
      A A 09:07
      STT, Reuters

      TeliaSoneran ja venäläisen Altimon aie perustaa yhteisyritys on kaatunut moskovalaisessa tuomioistuimessa. Ruotsalaisen ja venäläisen operaattorin viime marraskuussa sopima suunnitelma oli yhdistää omistuksensa turkkilaisessa operaattorissa Turkcellissa ja venäläisessä MegaFonissa.

      TeliaSonera ja Altimo olivat kiistelleet Turkcellin omistuksesta pitkään ennen kuin ne sopivat yhteisyrityksestä. Riita Turkcellista johtui siitä, että yhtiön aiempi turkkilaisomistaja Cukurova myi yhtiön kahteen kertaan, ensin TeliaSoneralle ja myöhemmin Altimolle. Samaan pakettiin piti yhdistää TeliaSoneran osakkuusyhtiö MegaFon, jossa myös Altimo on osakas.

      Venäläinen oligarkki Alisher Usmanov, joka omistaa MegaFonista 39 prosenttia, nosti huhtikuussa kanteen kaataakseen hankkeen Venäjän lain vastaisena. Laki kieltää ulkomaisia yhtiöitä saamasta hallintaansa strategisesti tärkeitä yhtiöitä.

      Altimon edustajan mukaan yhtiö aikoo valittaa tuomiosta.

      http://www.ksml.fi/uutiset/talous/teliasoneran-ja-altimon-yhteisyritys-nurin-oikeudessa/574245

      http://m.taloussanomat.fi/?page=showSingleNews&newsID=200614307
      http://keskustelu.suomi24.fi/node/8550450

      • Oppia Saarijärvelle

        Opiksi Saarijärvelle. Pyhtään kunta on käynnistänyt prosessin kunnanjohtajan Olli Ikosen erottamiseksi luottamuspulan vuoksi useissa asioissa. Yksi merkittävimpiä on hänen yrityksensä myydä Munapirtin saaresta 23 hehtaarin Verson alue venäläiselle ostajalle sisäpiirikauppana.

        Asiassa on paljon yhtäläisyyksiä Saarijärveen. Alueelle oli lupailtu investoida 100 M€ matkailukeskus. Työpaikkoja venäläisten matkailukeskukseen luvattiin tulevan 250 henkilölle ja liitännäistyöpakkoja toiset 250. Pyhtää olisi rakentanut saareen vedenjakelun 3 M€:lla ja kuulema saanut rahat takaisin aikaa myöten, kun vden kulutuslaskutusta olisi alkanut syntyä.

        Hyvin samanlainen tapaus lupauksineen kuin Saarijärvellä Janne Kinnusen ajama Denis Fokinin lomakylälupaukset Ahvenlammelle.

        PYHTÄÄ ON ANTAMASSA IKOSELLE POTKUT
        Kymen Sanomat 21.6.2010 21:19

        Pyhtään kunta on aloittanut neuvottelut kunnanjohtaja Olli Ikosen irtisanomiseksi tai siirtämiseksi muihin tehtäviin. Kunnanvaltuusto päätti asiasta ylimääräisenä asiana maanantaisessa kokouksessaan.

        Asian taustalla on muun muassa pitkään jatkunut epäluottamus Ikosen kykyyn johtaa kuntaa ja toteuttaa kunnan strategiaa.

        Valtuusto päätti valita tilapäisen valiokunnan asiaa valmistelemaan. Ikonen on parhaillaan sairauslomalla.

        http://www.kymensanomat.fi/Online/2010/06/21/Pyhtää on antamassa Ikoselle potkut/201039234318/4

        SADAN MILJOONAN EURON LOMAKESKUS MUNAPIRTTIIN
        Kymen Sanomat12.10.2007 4:00

        Olli Ikonen joutui matkailubisneksen pyöritykseen.

        Venäläisyhtiö haluaa rakentaa suurhotellin ja lomakeskuksen Flakanäsiin. Mäntyniemen merihotellikin on laajentamassa toimintaansa.
        SEPPO HÄKKINEN

        Venäläisen Saint-Petersburg Capitalin tarjouksesta ostaa 23 hehtaarin rantapalsta Munapirtin Flakanäsistä riittää pureskeltavaa pienen Pyhtään päättäjille. Yhtiön suunnitelmien suuruusluokka ei ole ihan tavanomainen Suomessa Pyhtäästä puhumattakaan.

        Venäläisyhtiö haluaa rakentaa Flakanäsiin lomakeskuksen, joka koostuu 260 huoneen suurhotellista, 84 erillisestä lomatalosta, joiden koko vaihtelee 150:stä 300 neliömetriin, marinasta, liikuntahallista, viihdekeskuksesta ja kylpylästä. Investoinnin arvo ylittää sata miljoonaa euroa.

        http://www.kymensanomat.fi/page.php?page_id=5&news_id=200734189817

        http://www.kymensanomat.fi/Online/2008/02/25/Pyhtään poliitikot käsittelevät tänään Munapirtin kauppaa/200834849187/4

        http://www.kymensanomat.fi/Uutiset---Maakunnasta/2008/02/16/Pyhtää myymässä BlueWhite Munapirtille alueen luontomatkailukeskusta varten/200834815452/5

        http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9046850/43933615

      • asukkaitaan
        Oppia Saarijärvelle kirjoitti:

        Lainaus KSML 25.6.2010

        Valtakunnan kauppamiehet
        A A 00:01
        Tapasin kaksi sotiemme veteraania paikallisessa kahviossa. Ilman johdattelua puhe kääntyi maahan nimeltä Suomi, jota nyt lähes hurmoksessa ollaan myymässä ulkomaiseen omistukseen. Veteraanien mielestä ei riittänyt, että lähes kaikki päätösvalta annettiin "Rysselii", vaan jopa maanpohjistakin on päästävä eroon.

        Ei yhdeksänkymppinen ymmärrä, miksi maata voisi myydä EU-maihin kuuluville henkilöille, mutta ei sen ulkopuolelle. Selitykseksi eivät riitä mitkään rahanpesupuheet. Kuka takaa unionin sisältä tulevan ostajan rahojen olevan puhtaita?

        Emme usko ministerien, kansanedustajien tai kyläpoliisien vakuutteluja. EU:n sisälläkin valtiot sumuttavat toisiaan minkä ehtivät, pienenä esimerkkinä Kreikka, ja lisää tulee. Veteraanien mielestä rajat ei rahamiehiä pidättele, silloin kun jotain halutaan, se myös ostetaan.

        Nämä kovia kokeneet jermut olivat katkeroittaneet mielensä päättäjiin, jotka juhlapuheissaan sankarihaudoilla ylistävät heidän taisteluaan maan itsenäisyyden puolesta, mutta heti seuraavassa tilaisuudessa ja sopivassa seurassa myyvät maamme pala palalta. "Nämä nykyiset liituraitapellet eivät näköjään ymmärrä, minkälaisen helvetin me olemme läpikäyneet tämän pienen Suomen puolesta!"

        Toinen jermu hivenen tunnelmaa keventääkseen olisi valmis hyväksymään anopin ja akan myynnin, mutta ei kynnenkään kokoista maata ulkomaiseen omistukseen. Jopa pitempiaikaista maan vuokrausta täytyy tarkkaan miettiä. Saarijärveläisiä kun ollaan, Ahvenlammen alueestakin keskusteltiin. Veteraanit olivat tyytyväisiä lopputulokseen. Ja viisaasti päätti toinen jermuista pitkähkön kahvitaukomme sanomalla: "Jos kerran Ahvenlammen alue on jostain syystä pakko myydä, on aivan sama haiseeko siellä malporo vai mahorkka!"

        REINO LINNA Saarijärvi

        http://www.ksml.fi/mielipide/mielipidekirjoitukset/valtakunnan-kauppamiehet/575098

    • edistää innolla

      Suomen kaupparekisterissä on noin 3500 venäläistä yritystä. Noin 95 % ei ole mitään näkyvää liiketoimintaa eikä tilinpäätösten mukaan tuloja, liikevaihtona.
      Yrityksistä suurimmilla on kymmenien miljoonien oikeusjuttuja maksamattomista veroista ja rahanpesusta aina korkeinta oikeutta myöten.

      Näinkö venäläiset yritykset rikastuttavat Suomen taloutta investoinneillaan ja liiketoiminnallaan?

      Eteläsaimaa lehden pääkirjoitus

      "Hämärä yrityskulttuuri ei saa pesiytyä Suomeen
      5.7. 04:00

      Suomeen on perustettu jo tuhansia venäläisten omistuksessa olevia osakeyhtiöitä. Suurimmalla osalla ei ole käytännössä mitään toimintaa, osa toimii kuin mikä hyvänsä suomalainen yritys ja osalla on suuria ongelmia yhteiskunnallisten velvoitteiden hoitamisessa.

      Myös Etelä-Karjalassa esimerkiksi matkailukohteita on päätynyt venäläisten käsiin. Valitettavan usein venäläisomisteisilla yhtiöillä on ongelmia esimerkiksi verojen tai palkkojen maksamisessa, vaikka suunnitelmat kohteiden kehittämiseksi ovat olleet huikeita.

      Karjalan Lomahovi Parikkalassa on yksi esimerkki venäläistaustaisen liiketoiminnan ongelmista. Argusjärven Hovi -yhtiöllä on ollut suuria ongelmia hoitaa yhteiskunnalliset velvoitteensa, ja suuret remonttisuunnitelmatkin ovat edenneet hyvin hitaasti.

      Käräjäoikeudet usealla paikkakunnalla ovat setvineet ja setvivät Argusjärven Hovin sotkuja. Erikoista on, että yhtiön taustalla on henkilöitä, joilla on suhteita Venäjän ylimpään johtoon.

      Venäjällä esimerkiksi kirjanpito on tunnetusti ollut luovempaa kuin Suomessa, ja korruptiossa Venäjä on maailman kärkimaita. Suomessa toimivan yrittäjän on kuitenkin kansalaisuudesta riippumatta otettava selvää paikallisesta lainsäädännöstä ja toimittava sen mukaan.

      Herää myös kysymys siitä, ovatko suomalaiset viranomaiset tarpeeksi hyvin perillä siitä, mitä venäläisomisteisissa yhtiöissä ja kiinteistöissä oikein tapahtuu. Epäkohtiin pitäisi puuttua heti, ennen kuin edessä on todella suuria ongelmia.

      Hämärä liiketoiminta kuten piittaamattomuus työehtosopimuksista, työturvallisuudesta, laskujen maksamisesta ja muista itsestään selvästi suomalaiseen yritysmaailmaan kuuluvista asioista rapauttaa koko suomalaisen yhteiskunnan perustaa.

      Outi Salovaara

      [email protected]"

      • Suomen rikkain mies

        Venäläisten Suomessa omistamien kymmenen kärjessä listalta esimerkki yhtiön veron kierrosta.

        Suomalaisen öljypohatan perustamilla yrityksillä suuria verosotkuja
        12.1.2010 5:10
        A A Petri Sajari

        Kirjoittaja on taloustoimittaja.

        Sähköposti Petri Sajari
        Helsingin Sanomat

        Kansainvälisessä öljykaupassa tunnetun Gennadi Timtšenkon perustamat yritykset ovat jättäneet Suomessa maksamatta arvonlisäveroja. Verottaja vaatii öljyvälittäjä IPP International Petroleum Productsia ja holding-yhtiö Merropointia maksamaan arvonlisäveroa ja veronlisäyksiä yhteensä yli 14 miljoonaa euroa.

        Veroepäselvyydet liittyvät lentokonekauppoihin. Yhtiöt ovat valittaneet verottajan päätöksestä Helsingin hallinto-oikeuteen, joka hylkäsi valitukset.

        Seuraavaksi monimutkaista asiaa käsitellään korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

        Gennadi Timtšenko muutti Suomeen Neuvostoliiton romahdettua vuonna 1991. Hän sai vaimonsa kanssa Suomen kansalaisuuden vuonna 1999. Vuodesta 2001 hän on asunut perheineen Sveitsissä.

        Timtšenko yksi Suomen rikkaimmista ihmisistä. Sveitsiläisen Bilan-aikauslehden mukaan hänen varallisuutensa on noin kaksi miljardia euroa. Timtšenko omistaa huomattavan osuuden Gunvor-yhtiöstä , joka on yksi maailman suurimmista öljyvälittäjistä.

        http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Suomalaisen öljypohatan perustamilla yrityksillä suuria verosotkuja/1135252069648

      • sekoilut
        Suomen rikkain mies kirjoitti:

        Olivat yhtiön ylimmän tason johtajia. Saivat melkoiset vankeustuomiot oikeudessa. Että sellaista liiketoimintaa. Sekom Oy on venäläisten suurin yhtiö Suomessa Teboilin jälkeen.

        Neljä Sekom Groupin työntekijää vangittu rahanpesuepäilyn takia
        Maanantai 22.12.2008 klo 14.23

        Iltalehti kertoi tutkinnasta jo perjantaina 19.12. Suurehkon idänkauppaa tekevän konsernin johtoa epäillään törkeästä rahanpesusta. Helsingin käräjäoikeus on vanginnut neljä henkeä Sekom Groupista.

        Iltalehti kertoi Keskusrikospoliisin tutkimasta laajaasta kansainvälisestä rahanpesuvyyhdistä jo perjantaina. Äärimmäisen salaisena pidettävä tutkinta liittyy Iltalehden tietojen mukaan öljykauppaan.

        Poliisi iski pääkaupunkiseudulla toimivaan yritykseen viime viikon maanantaina. Varhain aamulla alkaneessa operaatiossa otettiin kiinni yrityksen avainhenkilöitä. Yhtiön tiloista takavarikoitiin iso määrä arkistomateriaalia sekä tietokoneita. Tutkintaa johtava krp:n rahanpesun selvittelykeskuksen päällikkö, rikosylitarkastaja Olli Kolstela kieltäytyi kommentoimasta vyyhtiä millään tavoin.

        - Tästä ei ole mitään tiedotettavaa, hän totesi torstaina Iltalehdelle.

        Tieto rahanpesuepäilystä tuli krp:lle tiettävästi Saksan poliisin virka-apupyyntönä. Iltalehden tietojen mukaan Saksassa tutkittavana oleva kansainvälinen rahanpesuvyyhti johti myös Suomeen.

        Kun krp ryhtyi selvittämään asiaa, ilmeni, että virka-apupyynnössä mainitun firman johtoa oli syytä epäillä rahanpesusta myös Suomessa. Yhtiön entinen ja nykyinen toimitusjohtaja vangittiin hiljattain törkeästä rahanpesurikoksesta epäiltyinä. Vangitsemisoikeudenkäynti pidettiin salaisena.

        IL - STT

        http://www.iltalehti.fi/uutiset/200812228819830_uu.shtml

      • työpaikat
        sekoilut kirjoitti:

        Onkos siinä Varlakovin Kolkanlahden teräksenmyynti hallissa ollut vilkasta teräpellin myyntiä viimeisen vuoden aikana ja mitenkä lie työpaikkoja?

      • propakantaa
        työpaikat kirjoitti:

        Onkos siinä Varlakovin Kolkanlahden teräksenmyynti hallissa ollut vilkasta teräpellin myyntiä viimeisen vuoden aikana ja mitenkä lie työpaikkoja?

        KSML on pääkirjoituksessaan ehkä historiansa ensimmäisen kerran sitä mieltä, että venäläisten maakauppoihin tarvittaisiin tarkempia säähtöjä. Lehtihän ei ole nähnyt koskaan Venäjää muuna kuin suomalaisten paratiisina ja poikkipuolinen sana on ollut ankarasti kiellettyä.

        Kirjoittaja ei kuitenkaan tunne asian realiteetteja, kun hän kirjiottaa: "Ulkomaiset yrittäjät toimivat Suomessa luonnollisesti MAAN LAKIEN MUKAAN ja heidän tuoma yritystoiminta on tervetullutta".

        Kun tutustuu parin viime vuosien lehtiin, esim. Eteläsaimaa, Kymen sanomat, Talouselämä jne. asia näyttää olevan just päinvastoin, että toimimalla Suomen lakien vastaisesti harkiten, on venäläisten Suomen yhtiöiden todellinen vahvuus ja pääasiallinen liiketoiminta.

        KIINTEISTÖKAUPPOIHIN TARKEMMAT SÄÄNNÖT
        A A 28.6.2010 00:01

        Elinkeinoelämä kansainvälistyy. Suuryrityksillä on tuotantolaitoksia eri puolilla maailmaa. Myös monet pienet ja keskisuuret yritykset toimivat useissa maissa. Suomalaiset firmat ovat laajentaneet tuotantoaan erityisesti Venäjällä ja Virossa.

        Venäjän talous on ollut jo pitkään uudistumisen ja kasvun vaiheessa. On luonnollista, että Suomi on venäläisten yritysten näkökulmasta kiinnostava maa kehittyneenä ja hyvin toimivana yhteiskuntana.

        Lukuiset itänaapurin liikemiehet ovat ostaneet tehdaskiinteistöjä ja tontteja Suomesta. Erityisesti Itä-Suomessa on myös runsaasti venäläisten omistamia omakotitaloja.

        Venäläisten kiinteistökaupat ovat heränneet myös kysymyksiä. Miksi tietyt alueet kiinnostavat naapurimaan sijoittajia?

        Ulkomaiset yrittäjät toimivat Suomessa luonnollisesti maan lakien mukaan ja heidän tuoma yritystoiminta on tervetullutta. Tärkeää kuitenkin on, että esimerkiksi teollisuustonttia myytäessä on riittävän yksityiskohtaiset tiedot siitä, mihin tonttia käytetään ja ja milloin esimerkiksi rakentaminen tapahtuu.

        Naapurimaiden vastavuoroisuus on myös tärkeää. Tavoitteeksi on asetettava se, että suomalaiset yritykset voivat hankkia naapurimaasta kiinteistöjä suunnilleen samoin ehdoin kuin naapurit Suomesta.

        http://www.ksml.fi/mielipide/artikkelit/kiinteistökauppoihin-tarkemmat-säännöt/575107

      • ja "under table"
        propakantaa kirjoitti:

        Alla Eteläsaimaa lehden uutinen Karjalan lomahovin myymistavoista.

        Eipä ole uskottavaa, että myyjä myisi noin paljon halvemmalla hinnalla vaikka olis kuinka tovereita.

        Normaalisti tuollainen asetelma viittaa siihen, että sopimuksessa sanotun hinnan lisäksi on maksettu käteisellä "pöydän ali" erotus, eli noin 300 000 euroa. Tämä sen vuoksi, että kauppahinnasta on vähintään 50 - 60 % verottajn määritelmien mukaan myyntivoittoa. Myyntivoiton vero on 28 %, eli tällaisessa tapauksessa verosäästö olisi myyjän hyväksi noin 100 000 Euroa. Lisäksi ostaja säästää varainsiirtoverossa 4 % mukaan noin 12 000 Euroa.

        Tällainen tilanne saattaa edelleen KSLM:n pääkirjoituksen outoon valoon, että "luonnollisesti venäläiset liikemiehet noudattavat Suomen lakia". Tunnettuahan on, että heidän seurassaan myös suomalaisetkin liikekumppanit lakkaavat noudattamasta Suomen lakia.

        Tämä asetelma on yksi tosiasia, miksi suomalaiset ovat niin innokkaita myymään venäläisille. Suomen elefantin läpi mentäviä reikiä täynnä olevat lait ja rautainen lainttomuus suoja venälästen suuntaan antaa siihen hyvän mahdollisuuden oikeusministeriön ohjeiden mukaiseti. Niisä saotaan, että venäläisillä kiinteistön ostajilla on samat oikeudet kuin suomalaisilla. Tosiasiassa heillä on paljon paremmat oikeudet ja edut.

        VENÄLÄISET SAIVAT KARJALAN LOMAHOVIN HUOLIMATTA KALLIIMMASTA SUOMALIASTARJOUKSESTA
        6.7.2010 16:02

        Parikkalassa sijaitseva Karjalan Lomahovi myytiin venäläisille huolimatta suomalaisten jättämästä korkeammasta tarjouksesta.

        Yrittäjä Esa Siekkisen sittemmin konkurssiin päätynyt Mankalan Perhekodit -yhtiö myi helmikuussa 2007 Lomahovin venäläisten omistamalle Tahko Tours -yhtiölle 500 000 eurolla. Suomalaiset olivat tarjonneet Lomahovista 800 000 euroa.

        Esa Siekkistä ei tavoitettu selvittämään miksi halvempi venäläistarjous ohitti suomalaisten tarjouksen.

        Nykyisin Lomahovia pyörittää venäläisten omistama Argusjärven Hovi Oy, jonka liiketoiminta on sujunut tahmeasti. Yritys on myös joutunut oikeuteen rakennusurakka- ja palkkaveloistaan.

        Lue lisää keskiviikon Etelä-Saimaasta.

        http://www.esaimaa.fi/Online/2010/07/06/Ven%C3%A4l%C3%A4iset saivat Karjalan Lomahovin huolimatta kalliimmasta suomalaistarjouksesta/201019309238/4

      • 2+2
        ja "under table" kirjoitti:

        Saarijärven päättäjille tiedoksi:

        Olemme haaveillut monta kertaa Saarijärvelle muuttamisesta, olemme vapaita muuttamaan, työmme tulee mukana eli ihan veronmaksajia olemme mutta nämä maakauppa suunnitelmat venäläisten kanssa on kääntänyt päätämme muuhun suuntaan, muutamme sellaiselle paikkakunnalle joka ei myy maata venäläisille, pienihän tämä meidän "huuto" on mutta sen verran isänmaallisia olemme että ei koskaan maanpetturien kuntaan.

      • liikemiehet
        2+2 kirjoitti:

        Nokian ja venäläisbloggarin sanaharkka kiihtyy
        7.7.2010 16:31

        Sanaharkka Nokian ja venäläisen blogin pitäjän Eldar Murtazinin välillä kiihtyy. Nokia vahvisti tänään aloittaneensa oikeustoimet Murtazinia vastaan Venäjällä. Murtazin puolestaan syyttää Nokiaa valehtelusta ja väittää, ettei yhtiö ole vaatinut häntä palauttamaan N8-mallin prototyyppiä.

        Venäläinen bloggaaja ja Mobile-Review.com-sivuston ylläpitäjä Eldar Murtazin kertoi tänään blogissaan, että Nokian on kääntynyt Venäjän sisäministeriön talousrikoksia tutkivan yksikön puoleen syyttäen Murtazinia liikesalaisuuksien varastamisesta. Murtazin julkaisi blogissaan Nokian N8-älypuhelimen prototyypin päivää ennen sen julkistamista.

        Nokia vahvisti tiedon oikeustoimista Taloussanomille, ja julkisti asiasta myöhemmin tiedotteen verkossa.

        – Olemme virallisesti pyytäneet Murtazinia palauttamaan hänen haltuunsa saamat prototyypit, mutta hän ei ole tehnyt sitä, joten olemme kääntyneet Venäjän viranomaisten puoleen asiassa, yhtiön edustaja Doug Dawson sanoi Taloussanomille.

        Mikrobloggauspalvelu Twitteriin kirjoittamassaan viestissä Murtazin kiistää Nokian lähestyneen häntä asiassa ja syyttää yhtiötä valehtelusta.

        Verkon keskustelupalstoilla on epäilty, että Nokia ryhtyi toimiin Murtazinia kohtaan, koska tämä haukkui Nokian puhelimen lyttyyn.

        Nokia kiistää huhut verkkoblogissaan. Yhtiön mukaan oikeustoimissa ei ole kyse kriittisten bloggareiden hiljentämisestä. Yhtiö huomauttaa, että Murtazin on esitellyt avoimesti luvattomasti haltuunsa saamiaan Nokian tuotteita ja toimii myös muiden matkapuhelinvalmistajien konsulttina.

        Murtazin taas kirjoittaa blogissaan, että koska hänellä ei ole minkäänlaista sopimusta Nokian kanssa, hän ei ole myöskään voinut syyllistyä liikesalaisuuksien rikkomiseen.

        http://www.taloussanomat.fi/yritykset/2010/07/07/nokian-ja-venalaisbloggarin-sanaharkka-kiihtyy/20109457/12

      • paljon Suomessakin
        liikemiehet kirjoitti:

        Yhdysvallat ja Venäjä ryhtyivät vaihtamaan vakoojiaan
        A A 00:20
        STT
        Yhdysvaltalaistuomioistuin on määrännyt kymmenen venäläisvakoojaa karkotettavaksi maasta. Asiasta päättänyt tuomari käski heitä olemaan koskaan palaamatta Yhdysvaltoihin.

        Kaikki kymmenen venäläisvakoojaa myönsivät tänään syyllistyneensä vakoiluun. Tunnustuksen epäillään olevan osa Yhdysvaltojen ja Venäjän neuvottelemaa sopimusta vakoojien vaihdosta.

        Uutistoimisto Reutersin mukaan Venäjä on vastavuoroisesti päättänyt vapauttaa neljä henkilöä, jotka ovat Venäjällä vangittuna kytköksistä länsimaisiin tiedusteluelimiin. Kolme heistä tuomittiin maanpetoksesta pitkiin tuomioihin ja ainakin osa on huonossa kunnossa.

      • venäjältä
        propakantaa kirjoitti:

        KSML on pääkirjoituksessaan ehkä historiansa ensimmäisen kerran sitä mieltä, että venäläisten maakauppoihin tarvittaisiin tarkempia säähtöjä. Lehtihän ei ole nähnyt koskaan Venäjää muuna kuin suomalaisten paratiisina ja poikkipuolinen sana on ollut ankarasti kiellettyä.

        Kirjoittaja ei kuitenkaan tunne asian realiteetteja, kun hän kirjiottaa: "Ulkomaiset yrittäjät toimivat Suomessa luonnollisesti MAAN LAKIEN MUKAAN ja heidän tuoma yritystoiminta on tervetullutta".

        Kun tutustuu parin viime vuosien lehtiin, esim. Eteläsaimaa, Kymen sanomat, Talouselämä jne. asia näyttää olevan just päinvastoin, että toimimalla Suomen lakien vastaisesti harkiten, on venäläisten Suomen yhtiöiden todellinen vahvuus ja pääasiallinen liiketoiminta.

        KIINTEISTÖKAUPPOIHIN TARKEMMAT SÄÄNNÖT
        A A 28.6.2010 00:01

        Elinkeinoelämä kansainvälistyy. Suuryrityksillä on tuotantolaitoksia eri puolilla maailmaa. Myös monet pienet ja keskisuuret yritykset toimivat useissa maissa. Suomalaiset firmat ovat laajentaneet tuotantoaan erityisesti Venäjällä ja Virossa.

        Venäjän talous on ollut jo pitkään uudistumisen ja kasvun vaiheessa. On luonnollista, että Suomi on venäläisten yritysten näkökulmasta kiinnostava maa kehittyneenä ja hyvin toimivana yhteiskuntana.

        Lukuiset itänaapurin liikemiehet ovat ostaneet tehdaskiinteistöjä ja tontteja Suomesta. Erityisesti Itä-Suomessa on myös runsaasti venäläisten omistamia omakotitaloja.

        Venäläisten kiinteistökaupat ovat heränneet myös kysymyksiä. Miksi tietyt alueet kiinnostavat naapurimaan sijoittajia?

        Ulkomaiset yrittäjät toimivat Suomessa luonnollisesti maan lakien mukaan ja heidän tuoma yritystoiminta on tervetullutta. Tärkeää kuitenkin on, että esimerkiksi teollisuustonttia myytäessä on riittävän yksityiskohtaiset tiedot siitä, mihin tonttia käytetään ja ja milloin esimerkiksi rakentaminen tapahtuu.

        Naapurimaiden vastavuoroisuus on myös tärkeää. Tavoitteeksi on asetettava se, että suomalaiset yritykset voivat hankkia naapurimaasta kiinteistöjä suunnilleen samoin ehdoin kuin naapurit Suomesta.

        http://www.ksml.fi/mielipide/artikkelit/kiinteistökauppoihin-tarkemmat-säännöt/575107

        KSML:han kirjoitti pääkirjoituksessaan, että "luonnollisesti venäläiset liikemiehet noudattavat Suomessa Suomen lakia"

        Poliisi varoittaa tökerösti väärennetyistä seteleistä
        A A 17:30
        STT

        Poliisin tietoon on tullut useita väärennettyjä sadan ja viidensadan euron seteleitä. Keski-Uudenmaan poliisin mukaan seteleitä on ollut liikkeellä parin viikon ajan.

        Poliisin mukaan setelit ovat Venäjältä. Poliisi kehottaa tarkkaavaisuuteen rahan käsittelyssä, sillä liikkeellä olevat setelit tunnistaa helposti väärennetyiksi.

        Seteleissä on punaista venäjänkielistä tekstiä, ja niissä lukee Souvenir Production. Seteleistä puuttuvat myös kaikki turvatekijät, kuten vesileima, turvalanka ja hologrammi.

        http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/poliisi-varoittaa-tökerösti-väärennetyistä-seteleistä/579413

      • sallii
        venäjältä kirjoitti:

        http://www.kaleva.fi/uutiset/kl-venalaiset-pesevat-rahaa-suomessa/862738

        Keskusrikospoliisin mukaan venäläiset talousrikolliset pesevät rahojaan Suomessa. Kauppalehti kertoo, että suomalaiset viranomaiset eivät voi puuttua ilmiöön, koska rikollisen itse pesemään omaisuuteen ei voida Suomessa puuttua takavarikoin.

        Varoja laillistetaan sijoittamalla niitä Suomeen, harjoittamalla liiketoimintaa tai kiinteistökauppojen avulla. Keskusrikospoliisi haluaisi Suomeen tiukemman lainsäädännön rahanpesua torjumaan.

      • rahanpesuun
        sallii kirjoitti:

        Saarijärvihän on oikein hyvä paikka rahanpesuun. Saarijärven kaupunginjohto oikein etsii pesijöitä.
        Kaupunginjohdon antaman selvityksen mukaan heidän ei tarvitse välittää "liikemiesten taustoista." Riittää kun he toimivat vain "maanrakennuslain mukaan"

        "Venäläiset pesevät rahojaan Suomessa
        julkaistu tänään klo 05:41, päivitetty tänään klo 08:49

        Venäläisrikolliset harjoittavat Suomessa ahkerasti rahanpesua, kertoo Kauppalehti. Keskusrikospoliisin tiedossa on lukuisia tuoreita tapauksia, joissa epäillään rahanpesua. Varoja laillistetaan sijoittamalla, liiketoiminnalla tai kiinteistökaupoilla.

        Kauppalehden mukaan ulkomaisten rahanpesuepäilyjen yhteissumma voi olla jopa miljoonia euroja.

        Rahojen itsepesu ei ole Suomessa rikollista, joten rahaa ei voida takavarikoida ja selvittää sen alkuperää. Suomessa, toisin kuin monissa muissa Euroopan maissa, rahanpesu on rikos vain, jos toinen henkilö kuin rikollinen tekee sen.

        Suomella on painetta kriminalisoida rahan itsepesu. Rahanpesulainsäädännön muutostarpeita arvioinut oikeusministeriön työryhmä on kuitenkin päätynyt siihen, ettei lakia tarvitse muuttaa. Esitys laista etenee eduskunnalle syksyllä."

        YLE Uutiset

        http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/07/venalaiset_pesevat_rahojaan_suomessa_1827593.html

      • puuttumaan asiaan
        rahanpesuun kirjoitti:

        Poliisi voimaton venäläisten rahapesurien edessä
        Tiistai 13.07.2010 klo 10:46 16 kommenttia

        Keskusrikospoliisin mukaan paksulompakkoiset venäläisrikolliset pesevät jo ahkerasti rahojaan Suomessa. Poliisi on neuvoton löyhän rahanpesulain takia

        Krp potee voimattomuutta venäläisten rahanpesijöiden edessä, sillä rikollisen itse pesemään omaisuuteen ei voida Suomessa puuttua takavarikoin.

        Poliisin tiedossa on lukuisia tuoreita tapauksia, joissa epäillään rikollisen omissa nimissään suorittamaa rahanpesua. Varojen laillistaminen toteutetaan sijoittamalla, harjoittamalla liiketoimintaa tai kiinteistökaupoin.

        Kauppalehden tietojen mukaan ulkomaisten rahanpesuepäilyjen yhteissumma kipuaa miljooniin euroihin. Poliisi vetoaa tutkinnallisiin syihin vaietessaan tarkemmista luvuista. - Olemme lähes voimattomia tarttumaan esimerkiksi venäläisten virka-apupyyntöihin, jos esirikos on tehty Venäjällä ja siellä hankittu laiton raha pestään omissa nimissä Suomessa. Ilmiö on tuore. Meillä on ollut jo tapauksia, joissa emme voi selvittää rahojen alkuperää takavarikoiden kautta, koska itsepesua ei ole meillä kriminalisoitu, rikostarkastaja Laura Kuitunen krp:sta sanoo.

        Laitonta muualla

        Laittomien varojen itsepesu on kriminalisoitu laajalti Euroopassa. Suomessa rahanpesu on rikos vain, jos toinen henkilö kuin rikollinen itse muuttaa tai välittää rikollisella toiminnalla saatua varallisuutta lailliseksi. Valtionsyyttäjä Ritva Sahavirta jakaa poliisin huolen. Hänen mukaansa Suomi ei ole pitänyt kiinni kansainvälisistä velvoitteistaan rahanpesulain tiukennusten kohdalla. Ongelmasta huomautellaan Suomea taajaan. Sahavirta edustaa Suomea Euroopan laajuisessa oikeusviranomaisten yhteistyöelimessä Eurojustissa. - Kansainväliset velvoitteet vaativat Suomea kriminalisoimaan itsepesun. Velvoitteesta voi poiketa vain, mikäli sopimus on perustuslain tai rikosoikeuden peruskäsitteiden vastainen. Ministeriön vetoaminen näihin suojalausekkeisiin on sanahelinää, Sahavirta paukauttaa. Rahanpesulainsäädännön muutostarpeita arvioinut oikeusministeriön (OM) asettama työryhmä sai ristiriitaisen vastaanoton lausuntokierroksella, jonka viimeisiä kommentteja odotetaan yhä. Mietinnössä pohditaan itsepesua monelta kantilta. Lopputuloksena päädyttiin esittämään, ettei muutostarpeita tältä osin ole. Syksyllä mietintö etenee jatkovalmisteluun. Mielenkiintoista on korkeimman oikeuden tuore lausunto. KKO toteaa, että hanketyöryhmän tulisi perustella paremmin, miksi itsepesun kriminalisointi olisi oikeusjärjestyksen vastaista.

        Oikeusministeriö harkitsee

        Oikeusministeriön lainsäädäntöjohtaja Asko Välimaa toppuuttelee valmisteluun kohdistettua kritiikkiä. Välimaan mukaan lausuntokierroksen pohjalta arvioidaan, millainen esitys syksyllä eduskuntaan tuodaan. - Periaatteessa itsepesun kriminalisointi on oikeuskäytäntömme vastaista. Rankaisemme siitä, jos hankkii rikoksella rahaa. Emme rankaise enää toista kertaa, jos tätä rahaa käyttää. Eihän nakkivarasta tuomita nakin syömisestä, vaan pelkästään nakin anastamisesta. Lainsäädäntöjohtaja ei kuitenkaan pidä poissuljettuna itsepesun avaamista, "tiettyjen erityistilanteiden" kohdalta.- Tapaukset tulee linjata tarkkarajaisesti. Esimerkiksi tällaisiin kansainvälisiin tapauksiin voitaisiin hakea ratkaisua, Välimaa sanoo.

        Tuomo Heikkinen
        [email protected]
        358-10-665 101

        http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2010074505

      • oligarkeille
        puuttumaan asiaan kirjoitti:

        Onkohan Suomen laki tältä osin tehty mittatilaustyönä venäläisille oligarkeille? Moni heistä esiintyy Suomen kansalaisina ja Suomen passilla. He siirtelevät Suomeen rekisteröityjen yhtiöidensä varjolla miljoonia Euroja täysin suojatusti.

        Esimerkiksi Suomen kansalaisena esiintyvä ja suomalaisen passin omaava Elena M. siirteli noin vuosi sitten miljardi (= 1000 Miljoonaa euroa) euroa Romaniaan. Ne olivat kuulema hänen pikkuruisen yhtiönsä kassavaroja.

        Näistä rahavirroista riittänee myös muhkeita vaalirahoja Suomen poliitikoille.

      • rajusti
        oligarkeille kirjoitti:

        Malliksi

        Oikeus: Riihi-säätiö lakkautetaan heti

        Riihi-säätiö lakkautetaan heti, ja selvitysmies ottaa sen omaisuuden huostaansa, päätti Helsingin käräjäoikeus. Patentti- ja rekisterihallitus vaati säätiön lakkauttamista tai ainakin sen hallituksen erottamista, koska säätiössä oli toistuvasti rikottu lakia ja säätiön omia sääntöjä.

        Vuodesta 1980 toiminut Riihi-säätiö muun muassa vuokraa asuntoja Oulun seudulla. Se omistaa lähemmäs
        1 000 asuntoa.

        http://www.kaleva.fi/uutiset/oikeus-riihi-saatio-lakkautetaan-heti/863027

        http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/oikeus-riihi-säätiö-lakkautetaan-heti/581089

      • tutkittavia säätiöit
        rajusti kirjoitti:

        Rosvot linnaan.

        Kotimaa
        Oikeus: Riihi-säätiö lakkautetaan heti

        Riihi-säätiö omistaa lähes 1 000 asuntoa, ja sen omaisuuden arvo mitataan kymmenissä miljoonissa euroissa. Julkaistu: 15.07. klo: 13:12 Päivitetty: 15.07. klo: 13:37

        Riihi-säätiö lakkautetaan heti, ja selvitysmies ottaa sen omaisuuden huostaansa, päätti Helsingin käräjäoikeus. Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) vaati säätiön lakkauttamista tai ainakin sen hallituksen erottamista, koska säätiössä oli toistuvasti rikottu lakia ja säätiön omia sääntöjä.

        Vuodesta 1980 toiminut Riihi-säätiö muun muassa vuokraa asuntoja Oulun seudulla. Se omistaa lähemmäs 1 000 asuntoa, ja omaisuuden arvo mitataan kymmenissä miljoonissa euroissa.

        Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun säätiön lakkauttamista vaadittiin oikeudessa.

        Riihi-säätiössä epäillään myös tehtaillun rikoksia. Viime kuun lopussa säätiön entinen puheenjohtaja tuomittiin Rovaniemen hovioikeudessa puolentoista vuoden ehdolliseen vankeuteen törkeästä avustuspetoksesta ja 17 törkeästä kavalluksesta. Oulun käräjäoikeus oli aiemmin hylännyt kaikki miestä vastaan nostetut syytteet.

        Säätiö menetti aikoinaan epäilyjen takia yleishyödyllisen yhteisön aseman. Lisäksi valtio irtisanoi säätiön aravalainat ja lopetti korkotuen maksamisen.

        STT

        http://elisa.net/uutiset/kotimaa/?id=50023808

      • silmänlumettako
        tutkittavia säätiöit kirjoitti:

        Eipä ole kauankaan kun oikeusministeri Tuija Brax kertoili, että ei ole mitään ongelmia. Kaikki on kunnossa. Nyt kuitenkin näyttää olevan ongelmia.

        Valitettavasti Brax on kuitenkin asiassa edelleen ulkona kuin lumiukko ja vähättelee ongelman merkitystä.
        Vielä kun hän hoksaisi, että isot maakaupat ovat Suomessa eturivissä venäläisten rahanpesussa.

        Onko hän Suomen vai Venäjän oikeusministeri, kun ensisijaisesti kantaa huolta venäjän poliisin avustamisesta. Tosiasia on, että Venäjän poliisi ei anna apua, eikä ota apua niinkuin Brax puhelee.

        Varojen jäädytys suitsimaan rahanpesua
        Perjantai 16.07.2010 klo 09:52 (päivitetty pe 10:46) 8 kommenttia

        Venäläisten rikollisten rahanpesu on oikeusministerin mielestä saatava aisoihin. Poliisiyhteistyö ja varojen jäädyttäminen entistä pidemmäksi ajaksi on helpompi toteuttaa kuin itsepesun kriminalisointi.

        Oikeusministeri Tuija Brax (vihr) haluaa etsiä keinoja rahan itsepesun estämiseksi. Lakiin kirjoitettu kriminalisointi on kuitenkin vaikeaa.

        - Jos löytyy keino kirjoittaa pykälä rahan itsepesun kieltämisestä, toki sitä käytetään, mutta sellaista pykälää ei ehkä löydy, Brax sanoo.

        Poliisi ja valtionsyyttäjä vaativat kiivaasti itsepesun kriminalisointia Kauppalehden jutussa tiistaina 13.7. Poliisilla ei ole riittävästi mahdollisuutta puuttua asiaan eikä edes antaa virka-apua Venäjän viranomaisille epäilyttävissä tapauksissa.

        - Poliisin huoli on vakava. Ilman muuta toisen maan poliisin on voitava auttaa toisen maan poliisia. Virka-apua yleensäkin annetaan yli rajojen, kun kyseessä on molemmissa maissa rangaistava teko.

        Braxin mukaan tilannetta voisi helpottaa niin sanottu kaksoisrangaistavuusvaatimuksen poisto, joka voisi toteutua jo ensi syksynä.

        Rahanpesun ehkäisemisessä tärkeää on myös epäilyttävien varojen jäädyttämisaika. Suomessa aika on viisi päivää, kun esimerkiksi Virossa se on 90 päivää.

        Braxin mukaan jäädyttämisajan nosto on pohdinnassa.

        - Syksyn aikana katsotaan, mitä hyötyä jäädyttämisajan nostosta olisi. Oikeusturvakysymysten pitää olla kunnossa. Jos jäädyttäminen olisi perusteeton, vahingot ja kustannukset voisivat nousta suuriksi. On kuitenkin tunnistettu ja hyväksytty, että tämä on tärkeä asia, Brax myöntää.

        http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2010075257

      • Mämmen mummo
        silmänlumettako kirjoitti:

        Voisikohan se Saarijärven kaupungin hallituksen puheenjohtaja Kauko Lehtonen käydä katsomassa, että vieläkö siellä taimitarhalla pestään rahaa.

        Hänhän kirjoitti viime kesänä paikallislehdessä, että näki rahanpesua, kun kassalipas oli sateessa auki ja rahat oliva märkiä.

        Kannattas olla Saariärvelläkin varovaisempi.

      • vuonna 2002
        Mämmen mummo kirjoitti:

        Voisikohan se Saarijärven kaupungin hallituksen puheenjohtaja Kauko Lehtonen käydä katsomassa, että vieläkö siellä taimitarhalla pestään rahaa.

        Hänhän kirjoitti viime kesänä paikallislehdessä, että näki rahanpesua, kun kassalipas oli sateessa auki ja rahat oliva märkiä.

        Kannattas olla Saariärvelläkin varovaisempi.

        Riihi-säätiö on ollut alusta lähtien suuren rahan poliittista korruptiota. Hyvä, että viimeinkin oikeus puuttuu säätiöiden piilossa toimivaa rikollisuuteen. Eikä varmaan jää ainoaksi ja viimeiseksi.

        RIIHITONTTU VUOKRA-ARAVASSA

        Toimittajat Ari Korvola ja Jouni Tervo

        MOT 06.05.2002

        Ritola: Asutaan tässä ja maksetaan vuokraa

        Kirjakauppa Tämä on koko perheen ohjelma

        Salminen: Pisnestä tämä jollekin on

        Kanninen: No minä oon tämmönen pienviljelijä.

        Tohtori Pentti Puoskari esittelee tuoretta kirjaansa oululaisen Riihi säätiön tilaisuudessa. Puhutaan talouspolitiikkaa – Puoskari oli vielä toissa vuonna pääministeri Paavo Lipposen erityisavustaja.

        KANNINEN - Valitettavasti oli huono yleisömenestys kun te olitte kuvaamassa…

        Esitelmöitsijät näissä säätiön tilaisuuksissa ovat usein valtakunnan johtavia demarivaikuttajia - talousvalistuksen ja lähihistorian lisäksi Riihi säätiö edistää sääntöjensä mukaan biodynaamista viljelyä, luonnonsuojelua, mutta ennen kaikkea sosiaalista asuntotuotantoa.

        KANNINEN –No mehän on tehty hyviä taloja, että meidän mielestä nämä kuuluu ehdottomasti parhaaseen puolikkaaseen suomalaista asuntotuotantoa…(leikkaus auton sisään

        KANNINEN –Mutta tämä on palveluiltaan huippulähiö…

        Riihi säätiö on yhtä kuin puheenjohtajansa Toivo J. Kanninen: Aikoinaan Matti Ahteen kurssitoveri Työväen akatemiasta, sitten politiikan ammattilainen ja itseoppinut, menestyvä liikemies.

        KARJALAINEN: -Hän oli Oulun piirijärjestön piirisihteeri. Sen jälkeen tiemme eivät ole kovin paljon kohdanneet.

        80-luvulla puoluevirasta tuli kuitenkin potkut, bisneksessä ehdollinen vankeustuomio kiskonnasta, mutta viime vuosikymmenen puolivälissä ovet salonkeihin taas aukesivat: mies olikin äkkiä entisen presidentin tekijä. ..........................

        Lue koko MOT:n juttu Riihi-säätiöstä

        http://194.252.88.3/motweb.nsf/fabf9f16f4685faf4225688700639112/3c39c1aff2636e6642256bad004ce310/$FILE/korvola021906.html

      • toivotaan parasta
        vuonna 2002 kirjoitti:

        Aukeaskohan Riihi-tonttu arava-asunnossa tästä, jompi kumpi linkki.

        http://194.252.88.3/motweb.nsf/fabf9f16f4685faf4225688700639112/3c39c1aff2636e6642256bad004ce310/$FILE/korvola021906.html

        http://194.252.88.3/motweb.nsf/sivut/ohjelma?opendocument&pageid=ContentCE310

        HAASTATELTAVAT

        Toivo J. Kanninen, puheenjohtaja, Riihi säätiö

        Tapio Karjalainen, kansanedustaja (sdp)

        Jouni Koiso-Kanttila, vararehtori, Oulun yliopisto

        Eija Huuska, Kiint. Oy Rajajoutsenen asukas

        Jouko Salminen, Koy Herukkakotkan asukas

        Raija Ritola, Koy Rajajoutsenen asukas

        Katja Holappa, Koy Rajajoutsenen asukas

        Pekka Ahonen, pysäköinninvalvoja, Oulun kaupunki

        Pekka Heikkinen, Koy Herukkakotkan asukas

        Tarja Kautto, kansanedustaja (sdp), ARAn johtokunnan jäsen

        Kaija Puhakka, asuntotoimenpäällikkö, Oulun kaupunki

        Lea Haipus, libristi, Suomalainen Kirjakauppa Oy

        Petteri Karhumaa, myymäläpäällikkö, Musta Pörssi Maailma, Oulu

    • talousrikoksista

      KRP epäilee järjestäytyneen rikollisryhmän tehtailleen talousrikoksia
      julkaistu 22.04.2009 klo 06:14, päivitetty 23.04.2009 klo 08:54

      [näytä kuva: Tuhansia sivuja tutkinta-aineistoa Helsingin syyttäjänvirastossa (YLE) ]

      Järjestäytyneiden rikollisryhmien epäillään laajentaneen toimintaansa huumeista talousrikollisuuteen. Poikkeuksellisessa petossarjassa keskusrikospoliisi epäilee johtajien painostaneen alempaa porrasta tekemään rikoksia.

      Rahoitusyhtiöiltä epäillään huijatun yhteensä 1,4 miljoonaa euroa olemattomiin kone- ja autokauppoihin. Tutkinnassa on ollut myös törkeän petoksen yritys, jossa ruotsalaiselta pörssiyhtiöltä yritettiin saada vielä suurempia summia.

      Keskusrikospoliisi epäilee, että petokset toteuttanut ryhmä on osannut iskeä rahoitusjärjestelmän heikkoihin kohtiin. Epäillyt hankkivat hallintaansa yrityksiä ja esiintyivät puhelimessa yritysten alkuperäisenä väkenä. He pyörittivät toimintaansa Espoosta vuokratuista tiloista.

      Lisäksi yritysten toiminnasta epäillään annetun kaupparekisteriin väärennettyjä tilinpäätöstietoja. Näin rakennettiin moitteettomalta näyttävä julkisivu, jota tarvittiin rahoitusyhtiöiden vakuuttamiseen. Olemattomiin kaivinkone- ja asuntoautokauppoihin ehdittiin saada 1,4 miljoonaa euroa, kertoo jutun päätutkija, rikosylikonstaapeli Kimmo Nokkonen keskusrikospoliisista:

      - Liigalla oli yhdeksän kappaletta yrityksiä, joiden välillä osamaksukauppoja tehtiin ja saatiin rahoitusyhtiöt rahottamaan niitä.

      Nyt Espoon tiloissa toimivat uudet vuokralaiset, joilla ei ole mitään tekemistä epäiltyjen kanssa. Osalla epäillyistä on vahva talous- ja huumerikostausta. Poikkeukselliseksi petossarjan tekevät epäilyt järjestäytyneesta rikollisuudesta. Syyttäjälle on toimitettu lähes 7 000 sivun esitutkinta-aineisto.

      Kihlakunnansyyttäjä Harri Tiesmaa Helsingin syyttäjänvirastosta aikoo käyttää muun muassa telekuuntelutietoja käskyvaltasuhteiden todisteluun.

      - Poliisi epäilee, että ylämiesryhmällä on ollut huomattava rooli, eli he ovat saaneet huomattavasti rikoshyötyä ja painostaneet niiden tekojen tekemiseen. Nämä on tietysti esitutkinnassa kiistetty jyrkästi.

      Miljoona euroa kadonnut ulkomaille?

      Rikoshyödystä noin miljoona euroa on teillä tietymättömillä. Tutkinnassa KRP on pyytänyt virka-apua ulkomailta. Jutun vaikutukset tuntuvat lähempänäkin.

      Epäillyt hankkivat omistukseensa jämsäläisen kerrostalon. Asukkaat hämmästyivät, kun lämmitys katkesi maksamattomien öljylaskujen takia. KRP epäilee, että epäillyt halusivat hankkia omaisuutta, jonka kautta voidaan pestä rahaa. Jutun tutkinta on kesken, ja kiinteistö on huutokaupattu täysin uusille omistajille.

      Syyteharkintaan on lähdössä myös törkeän petoksen yritys. Keskusrikospoliisin epäilyn mukaan ryhmä oli hankkimassa maata Lapista ja tilannut 26 hirsimökkiä. Dokumenttien avulla ruotsalaiselta pörssiyhtiöltä yritettiin saada jopa kaksi miljoonaa euroa lomaosakehankkeeseen. Poliisi epäilee, että kyse oli huijauksesta, ja tonttikin oli pääasiassa suota.

      YLE Uutiset / Tuomas Kerkkänen

    • Saarijärvelläkin?

      Venäläisten rahanpesu kuriin
      00:01

      Keskusrikospoliisi tunnustaa (Kauppalehti 13.7.) avoimesti olevansa voimaton venäläisten rahanpesijöiden edessä. Syynä on löyhä rahanpesulakimme, joka estää rikollisten itse pesemän rahan takavarikoinnin Suomessa. Poliisilla on tiedossa runsaasti tapauksia, joissa epäillään rahanpesua. Se toteutetaan harjoittamalla liiketoimintaa, sijoittamalla tai kiinteistökaupoin. Kauppalehden mukaan ulkomaisten rahanpesuepäilyjen yhteissumma nousee miljooniin euroihin.

      Nostin viimeksi venäläisten maa- ja kiinteistökaupoissa käyttämän rahan alkuperän esiin keväällä keskustelussa valtionsyyttäjä Ritva Sahavirran kanssa Haagissa. Sahavirta edustaa Suomea Euroopan oikeusviranomaisten yhteistyöelimessä, Eurojustissa.

      Kerroin Sahavirralle saarijärveläisten Oiva Miettisen, Asko Hackzellin ja Kalevi Kuorelahden vuosia kokoamasta, venäläisten maa- ja kiinteistökauppoihin ja rahavirtojen kulkuun liittyvästä aineistosta, johon hän myös tutustui. Tuota ansiokasta aineistoa Sahavirta ohjasi Keskusrikospoliisin käyttöön. Juuri maa- ja kiinteistökaupat ovat rahanpesusta väitelleen Sahavirran mukaan tyypillinen tapa pestä rikollista rahaa.

      Sahavirta sanoo, että Suomi ei ole pitänyt kiinni kansainvälisistä velvoitteistaan rahanpesulain tiukennuksissa. Tästä meitä on myös useasti huomautettu. Suomen pitäisi siis pikimmiten kriminalisoida rahan itsepesu - mutta taas oikeusministeriö sulkee silmänsä. Oikeusministeriön rahanpesulainsäädännön muutostarpeita pohtinut työryhmä totesi, että tarvetta lain muutokseen ei ole.

      Sekä Sahavirta että korkein oikeus ihmettelevät oikeusministeriön kantaa. Kummankaan mukaan itsepesun kriminalisointi ei ole Suomen oikeusjärjestyksen vastaista, kuten oikeusministeriö väittää. Toivottavasti järki lopulta voittaa ministeriössä tai viimeistään eduskunnassa, kun asiaa jatkovalmistellaan.

      Ihmettelen ministeriemme ja valtioneuvoston löperöä suhtautumista venäläisten maa- ja kiinteistökauppojen ongelmiin. Ilmiselvän rahanpesun lisäksi löyhä lainsäädäntömme jättää auki EU:n ulkopuolisten tahojen tekemien kauppojen valvonnan. Muun muassa oikeus-, sisä- ja puolustusministerit ovat kilvan vakuutelleet, ettei ongelmia ole ja että kauppoja valvotaan huolellisesti.

      Keväällä kuitenkin ilmeni, että tämäkään väite ei pidä paikkaansa. Vaadin ulkoasianvaliokunnan kokoukseen maanmittauslaitoksen edustajan, joka totesi ykskantaan, ettei kiinteistörekisteriä pitävällä maanmittauslaitoksella ole resursseja eikä mahdollisuuksia valvoa EU:n ulkopuolisten tahojen tekemien maakauppojen kokonaisuuksia ja omistussuhteiden muutoksia. Tähän saakka ministerit ja mm. puolustusvaliokunnan puheenjohtaja ovat kiven kovaan väittäneet, ettei mitään ongelmia tässä ole.

      Omaan kirjalliseen kysymykseeni sekä rahanpesusta että venäläisten maa- ja kiinteistökauppojen valvonnasta ja lain tiukentamisen tarpeesta sain ministeri Tuija Braxilta vastauksen: "Ulkomaalaisten kiinteistöjen hankintaa ja omistusta voidaan seurata riittävässä laajuudessa nykyisten rekisterien avulla, eikä ulkomaalaisten tekemiä kiinteistökauppoja tai omistamia kiinteistöjä ole tarpeen ryhtyä erikseen rekisteröimään."

      Maalaisjärki jo sanoo, että valtioneuvoston ja ministerien olisi vihdoin näissä asioissa avattava silmät ja ryhdyttävä tukkimaan rahanpesun sekä maa- ja kiinteistökeinottelun porsaanreikiä.

      AILA PALONIEMI kansanedustaja (kesk) ulkoasiainvaliokunnan jäsen Jyväskylä

      • maakaupat

        Kuulin varmalta taholta, että kaupunginjohtaja Kinnunen on käynyt salaisia neuvotteluja Ahvenlammen maakaupoista. Kinnunen on suullisesti mennyt lupailemaan kaupungin maa-alueiden myymistä venäläiselle Dennis Fokinille. Liikkuu myös vahva tieto, että neuvottelujen jälkeen kaupunginjohtaja ja KH:n pj. kävivät Luxemburgissa, mitä ilmeisemmin matkan ja palvelujen rahoittajana on ollut Dennis Fokin. Asiaa pitäisi tutkia tarkemmin. Muutoinkin Kinnusen johtajatyyli on erittäin huonossa huudossa. Nyt pitäisi pikaisesti toimia. Kinnusen toiminta on ollut ala-arvoista. Väkisin ollaan liittämässä kuntia yhteen vaikka tehdyt selvitykset ovat puutteellisia ja vain keinotekoiset hyvät puolet on nostettu esille. Nyt pitäisi pikaisesti laittaa johtaja vaihtoon. Kaupunginjohtaja ei ole saanut mitään muuta aikaan kuin valtavaa sekaannusta johtamistyylillään.

      • esiin
        maakaupat kirjoitti:

        Saarijärven kaupungin johdolla voipi olla vielä paljon "isoja luurankoja" kaapissa piilossa koskien Ahvenlammen ja Salusharjun maakauppoja ja kaavoituksia Fokinille. Intensiivisyys, millä kaupunginjohtaja Kinnunen on ajanut maakauppoja ja kaavoitusta on ollut todella merkillistä.

        Luurangot esiin. Vain avoin ja rehellinen toiminta tekee mahdolliseksi asioiden asiallisen ja kestävän tarkastelun ja oikeaan osuvat päätösprosessit.

        Pyhtäälläkin taitaa olla prosessi käynnissä kunnan johtajan erottamiseksi vastaavista maakauppojen salaamisesta kunnanvaltuutetuilta ja omaehtoiset kauppaneuvottelut.

      • toisi rahaa
        esiin kirjoitti:

        Olisikohan niin, että Kaupungin johdon runnoma Salusharjun taajamakaava toisi miljoonaluokan voiton vastikkeettomasti ryhmälle, joka mahtuisi kerralla punaiseen pikku Fiatiin.

      • Kiinteistö puljaajat
        toisi rahaa kirjoitti:

        Olisikohan niin, että Kaupungin johdon runnoma Salusharjun taajamakaava toisi miljoonaluokan voiton vastikkeettomasti ryhmälle, joka mahtuisi kerralla punaiseen pikku Fiatiin.

        KSML:n keskustelupalstalta löytyi mielenkiintoinen keskustelurypäs koskien Jyväskylän Kaupungin, Nova Groupin ja pöytälaatikkoyhtiöiden kiinteistökaupoista ja hinnan jalostamsesta korkeammaksi. Kiinteistöt ovat alunperin Jyväskylän kaupungin omistamia. Keskustelupalstat sisältävät useita linkkejä muihin tiedotusvälineiseen ko. asioissa.

        Moista kauppatoimintaa tekevä Jyväskylän kaupungin johto on joko täysin naivia, ammattitaidotonta ja ulkona kuin lumiukot, tai sitten kyse on yksinkertaisesti räikeästä isosta korruptiosta.

        Huomionarvoista asiassa on, että hinnan vedätys ja menetelmät ovat samankaltaisia kuin Saarijärvellä Ahvenlammen ja Salusharjun tapauksessa kaavoituksineen.

        "Nova Group ja Jyväskylän kaupunki
        Mansikki
        Liittynyt: 21.7.2009 13:11:46"

        "Selasin arkistoja ja löysin googlella yhteyden Nova Groupin ja Jyväskylän välille. Onko poliisi jo tutkinut asiaa? Lukekaa ja voitte varmaan jokainen havaita, että Jyväskylän Tilapalvelu vaikuttaa erikoisen oudolta toimijalta.

        Löytyykö Tilapalvelusta puhemies aluksi selostamaan, miksi Nova Group oli/on pääosallisena Jyväskylän parkkihallin kiemuroissa kuvioissa. Haluaako joku vaikutusvaltainen ja arvostettu henkilö kuten Mauri Pekkarinen kaupunginvaltuuston jäsenenä kommentoida asiaa?"

        http://www.ksml.fi/mielipide/keskustelupalsta/posts/list/13126.htm

        http://www.ksml.fi/mielipide/keskustelupalsta/posts/list/13207.htm

      • aenää
        Kiinteistö puljaajat kirjoitti:

        En enää ihmettele23.09.2009, 13:42
        Stasi-listalla oletettavasti joukko DEMLA:n jäseniä. Demkraattiset lakimiehet (DEMLA) pitivätvät liki 10 vuotta vuosikokouksiaan Itä-Saksassa 1970-luvulla, eikä suinkaan omalla kustannuksellaan. DDR:n oikeuskäytäntö ja järjestelmä oli vakituisena tutustumiskohteena.

        Ei varmaankaan STASI ollut paikalla, eihän?

        DEMLA:n jäsenet perustivat myöskin ystävyysseuran silloisen N:liiton kanssa. Tutustumiskäyntejä tehtiin sinnekkin.

        Ei varmaankaan KGB ollut paikalla, eihän?

        DEMLA:n perusti Feldman niminen lakimies, joka vaikuttaa vieläkin oikeustoimessa. DEMLA:n jäseniä 1970-luvulla oli mm Halonen, Nikula, Jonkka, Kalske, Illman. 1990-luvulla DEMLA:an liittyi koko joukko nykyisin toimivia lakimiehiä. Brax, Suurpää, Jääskeläinen, Puumalainen, Castren, Punto

        Aivan, en enää ihmettele, että sekä EY-tuomioistuin (Luxembourg) ja Euroopan Ihmisoikeustuomioistuin (Strassbourg) jatkuvasti oikaisevat Suomen "oikeuslaitoksen" tuomioita, antavat Suomelle langettavia tuomioit. Suomi on ns. vakioasiakas ja aina tuomiolla edellä mainituissa EU:n tuomioistuimissa. Syykin on selvä. Meillä ei ole europpalaista,länsimaista oikeuskäytäntöä. Edellä on kerrottu, miksi näin on.

        http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/archive/index.php/t-182885-p-2.html

      • Saarijärveläinen
        maakaupat kirjoitti:

        Kuulin varmalta taholta, että kaupunginjohtaja Kinnunen on käynyt salaisia neuvotteluja Ahvenlammen maakaupoista. Kinnunen on suullisesti mennyt lupailemaan kaupungin maa-alueiden myymistä venäläiselle Dennis Fokinille. Liikkuu myös vahva tieto, että neuvottelujen jälkeen kaupunginjohtaja ja KH:n pj. kävivät Luxemburgissa, mitä ilmeisemmin matkan ja palvelujen rahoittajana on ollut Dennis Fokin. Asiaa pitäisi tutkia tarkemmin. Muutoinkin Kinnusen johtajatyyli on erittäin huonossa huudossa. Nyt pitäisi pikaisesti toimia. Kinnusen toiminta on ollut ala-arvoista. Väkisin ollaan liittämässä kuntia yhteen vaikka tehdyt selvitykset ovat puutteellisia ja vain keinotekoiset hyvät puolet on nostettu esille. Nyt pitäisi pikaisesti laittaa johtaja vaihtoon. Kaupunginjohtaja ei ole saanut mitään muuta aikaan kuin valtavaa sekaannusta johtamistyylillään.

        Vaikuttaa siltä, että kirjoittaja on oikeassa. Olen itsekin saanut eri lähteistä tietoa asiasta. Onkohan valta ja raha sekoittanut kaupunginjohtajan ja KH:n puheenjohtaja. Eikö tämä KH:n pj. ole sama mies, joka samasta matkasta laskutti kaupunkia ja maakuntaliittoa. Jos matkalaskuja väärentää, niin varmaan se ulkopuolinen raha houkuttelee. Joku "ilkeämielinen" kertoi, että KH:n puheenjohtajan yritys tekee kaupungin tytäryhtiöille erilaisia töitä. Reilua peliä. Hyvä velijärjestö tuntuu toimivan Saarijärvellä. Luin KH:n päätöksestä 16.8.2010, että talousjohtajan lähisukulaiselle kaupunki tekee korjaustöitä suvun yrityksen pitopalvelukeittiölle. En ole rakennusalan ammattilainen, mutta pykälätekstissä perustelut olivat ihmeellisiä, ja kaupunginjohtajan hyväksymässä tekstissä ei näkynyt kustannuksia, mitä kaupungille niistä tulee. Taitaa olla tuo kaupunginjohtaja pelimies. Ei ole ihme, että kaupungin talous on kuralla. Rahaa syydetään virkamiesten perheiden yrityksiin. Jonku tulisi puuttua asiaan. Olisiko mahdollista, että joku valtuutettu puuttuisi asiaan. Olen kuullut, että tämä ei ole ensimmäinen kerta. Talousjohtajan suku on saanut kaupungin parhaimmalta paikalta lähes ilmaiseksi vanhan kartanon, ja nyt ne haalii koko alueen itselle kaupungin rahalla. Härskiä touhua. Tekisi mieli tehdä asiasta valitus, mutta taitaa olla turhaa kirjeen värkkäämistä. Onneksi meidän yrityksessä ei ole tämäntyyppistä rahapeliä.

      • vallaton raha
        Saarijärveläinen kirjoitti:

        Rahan valta ja maakaupat tuntuu tietävän asioista enmmänkin. Miksi jätätte asia tähän? Ei kai tämäntyppistä asiaa voi kesken jättää, jos teillä on virallistakin tietoa.

    • palloa ja lobbausta

      Suomen ja Venäjän poliitikot Olli Rehnin johdolla pelailevat hyväntekeväisyys jalkapalloa Joroisissa venäjän taloudelliseksi auttamiseksi.

      Samaan aikaan Helsingin Laajasalon Satamassa kelluu Venäläisen oligarkin ja Chelsea jalkapallojoukkueen omistajan Roman Abramovitshin kaksi yli 120 metristä huvijahtia helikoptereineen. Abramovitsh on vain maaliman 50 rikkain oligarki Forbesin listan mukaan. Varallisuus hankittu yksityistämällä entisen Neuvostoliiton öljyteollisuutta itselle.

      Suomalaisista osanottajista voipi olla, että Olli Rehnin presidentin vaalityö ja lobbaus on alkanut. Nyt lobattavana "suuri ja mahtava" venäjä.

      VENÄJÄN JA SUOMEN POLITIIKAN JA JALKAPALLON HUIPPUJA SALAPERÄISESSÄ OTTELUSSA

      Lauantai 7.8.2010 klo 18.45 (päivitetty klo 19.35)

      JOROISISSA PELATTIIN LAUANTAINA JULKISUUDELTA PIILOSSA VENÄJÄN JA SUOMEN VÄLINEN HYVÄNTEKEVÄISYYS JALKAPALLO-OTTELU.

      Joroisissa pelattiin salaperäinen ottelu. (RONI LEHTI)Yleisönä oli 150 poliisia varmistamassa turvallisuutta. Medialla ei ollut asiaa paikalle.

      - Tämä kaikki tehtiin pelkästään turvallisuussyistä. Jos emme olisi lupautuneet siihen, että teemme suojaukset näin, koko tilaisuutta ei olisi järjestetty. Jalkapallokentän suojaaminen on aika vaikeaa, perustelee tilaisuuden pääjärjestäjänä toimineen Tieto-yhtiön kansainvälisen liiketoiminnan johtaja Pekka Viljakainen.

      Paikalle osuneen Iltalehden lukijan mukaan tunnelma paikalla oli tiukkojen turvatoimien vuoksi kireä.

      - Vartijat sanoivat, että kyseessä on yksityistilaisuus ja kielsivät kuvaamasta, lukija kuvailee.

      Hänen mukaan paikalla oli vartijoita maksimissaan viidenkymmenen metrin välein aidatun alueen reunoilla.

      Suomen joukkueessa pelasivat muun muassa joukkueen kapteenina EU:n talouskomissaari Olli Rehn sekä jalkapalloilijat Jari Litmanen ja Antti Niemi.

      Venäjää edustivat muun muassa duuman puhemies Boris Gryzlov, varapääministeri Aleksandr Zhukov, presidentin neuvonantaja Arkadi Dvorkovitsh sekä kolminkertainen Stanley Cup -voittaja Vjatsheslav Fetisov.

      Tuotto menee venäläiselle järjestölle, joka jakaa lahjoituksen vaikeasti sairaiden lasten hoitoon. Suomalaisten lahjoittama summa on noin 50 000 euroa.

      STT-IL
      http://www.iltalehti.fi/jalkapallo/2010080712157321_jp.shtml

      CHELSEA-MILJARDÖÖRIN HUVIJAHDIT HELSINGIN LAAJASALOSSA
      4.8.2010 19:55

      Kirjoittaja on HS.fi:n toimittaja.

      Sähköposti Antti Tiainen
      Helsingin Sanomat
      Leif Rosas

      Loistojahti Pelorus ankkurissa Suomenlinnan edustalla Helsingissä.

      Venäläisen miljardöörin Roman Abramovitšin kaksi valtavaa jahtia ilmestyivät keskiviikkona Helsingin Laajasalon öljysatamaan. Aluksista suuremman, 115-metrisen Peloruksen Abramovitš on omistanut vuodesta 2004.

      Lähes samankokoisen, 113-metrisen Le Grand Bleun hän lahjoitti ystävälleen ja yhtiökumppanilleen, öljypohatta Jevgeni Švidlerille vuonna 2006.

      Pelorus on bongattu aiemmin tässä kuussa muun muassa Tukholman ja Maarianhaminan edustalla. Pelorus on maailman 16:nneksi pisin jahti ja Le Grand Bleu 17:nneksi pisin.

      Pelorus on vieraillut Helsingissä ennenkin. Kesäkuussa 2008 se oli Katajanokan satamassa, jolloin alus keräsi runsaasti uteliaita katselijoita. Abramovitš omistaa myös maailman pisimmän huvijahdin, noin 170-metrisen Eclipsen.

      Talouslehti Forbesin mukaan Abramovitš on maailman 50:nneksi rikkain ihminen. Hänestä tuli maailmanlaajuisesti tunnettu viimeistään, kun hän osti lontoolaisen jalkapallojoukkue FC Chelsean vuonna 2003.

      http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Chelsea-miljardöörin jättijahdit Helsingin Laajasalossa/1135259088669

      • Voihan rähmä

        Tzuhna poliitikko on tosi rähmä.

        Hiiri se norsua avustaa ja ruokkii.

        Kun ei vain norsu nukkuisi hiirtä littoseksi vahingossa kylkeä kääntäessään.

    • toiminnan tarkoitus

      Säätiölaki sanoo:

      "Perustamislupaa älköön kuitenkaan annettako, jos säätiön tarkoituksena sen sääntöjen mukaan on liiketoiminnan harjoittaminen tai jos sen pääasiallisena tarkoituksena ilmeisesti on välittömän taloudellisen edun hankkiminen säätäjälle tahi säätiön toimihenkilölle"

      http://www.ksml.fi/mielipide/keskustelupalsta/posts/list/17701.htm

      • ja rakentamisessa?

        Euroopan suurin korruptiojuttu alkaa 27.9.

        27.09.2010 Kirjoittaja: bulgakov

        Malagan (Andalusia, Espanja) oikeustalolla alkaa maanantaina 27.9. Euroopan suurimman korruptiojutun julkinen käsittely.

        Syyttäjä vaatii Marbellan kaupungin entiselle johdolle, kaupunginvaltuutetuille seka poliisipäällikölle yhteensä 440 vuoden vankeusrangaistuksia korruptiosta ja laittomana hyötynä saatuja 4 miljardia euroa vahingonkorvauksena valtiolle ja Marbellan kaupungille.

        Syyttäjän mukaan syytettyjen organisoiman korruption seurauksena Marbellan kaupungissa on nyt 26000 laitonta kerros- ja omakotitaloa, joista suuri osa ulkomaalaisten, myös suomalaisten, omistuksessa.

        Syyttäjä kiitti julkisesti Espanjan valtion korruption ja lahjonnan vastaisen yksikön tutkijoita 3 vuoden tiiviistä ahkeroinnista esitutkinnassa. Jutun esitutkinnan suoritti Euroopan neuvoston korruption ja lahjonnan vastaisen rikosoikeudellisen yleissopimuksen toimeenpanona Espanjaan perustettu yksikkö.

        Suomikin on liittynyt kyseiseen sopimukseen jo tammikuussa 1999. Miksi Suomi on laiminlyönyt korruption ja lahjonnan vastainen yksikön perustumisen jo 11 vuotta? Milloin Suomessa poliisi ja syyttäjä saavat tutkintaan ja oikeuteen ensimmäisen yleissopimuksen määräysten tarkoittaman korruptioperusteisen rikosjutun? Miksi ylimmät laillisuusvalvontaviranomaiset – oikeusasiamies, oikeuskansleri ja valtakunnansyyttäjä – ovat laiminlyöneet yleissopimuksen määräysten kansallista toimeenpanoa koskevan valvonta- ja seurantavelvoitteensa?

        Malagan oikeustalon mukaan lähes tuhat toimittajaa eri maista on ilmoittanut edustajiensa saapuvan seuraamaan oikeudenkäyntiä. Mutta missä ovat suomalaiset toimittajat? Missä ovat Helsingin Sanomien, STTn, Yleisradion tai MTV3 edustajat?

        Martti Pelho
        suuhygienisti
        Alhaurin el Grande
        Andalusia

        http://blogit.demari.fi/bulgakov/

      • miten Suomessa
        ja rakentamisessa? kirjoitti:

        Espanjassa alkoi jättimäinen korruptio-oikeudenkäynti

        julkaistu eilen klo 07:44, päivitetty eilen klo 11:58

        Korruptiosta syytetyt kuuntelevat oikeudenkäyntiä Malagassa tiistaina.
        Korruptiosta syytetyt yhdeksänkymmentäviisi henkilöä (kuvassa keskellä) kuuntelivat oikeudenkäyntiä Malagan paikallisessa tuomioistuimessa tiistaina.

        Kuva: Jorge Zapata / EPA

        Espanjan Aurinkorannikolla Malagassa on alkanut jättimäinen oikeudenkäynti. Tunnetussa lomakohteessa Marbellassa, rakennuslupia ja kunnan urakoita myytiin pimeästi vuosikausien ajan. Syytettyjen määrällä mitattuna kyseessä on Espanjan historian suurin oikeudenkäynti. Syytettyjä on 95 ja joukossa on tunnettuja julkisuuden hahmoja kuten entisiä pormestareita.

        Mediahuomio on valtaisa, mutta valtaisia ovat myös ne rahasummat, joita pääsyytettyjen epäillään tienanneen vuosikausia jatkuneilla väärinkäytöksillä - etenkin rakennuslupien pimeällä kaupalla Marbellan kunnassa Aurinkorannikolla.

        Laiton hyöty on ollut tiettävästi useita miljardeja euroja. Pääsyytetyltä, upporikkaalta Marbellan entiseltä kiinteistötoimen johtajalta Juan Antonio Rocalta syyttäjä perää sakkoina yli 800 miljoonaa euroa. Hänelle vaaditaan 30 vuoden vankeusrangaistusta.

        Syytteen mukaan Roca oli viime vaiheissa korruptiovyyhden päätekijä. Marbellan viimeisimmät pormestaritkin olivat hänelle kuuliaisia.

        Syytettyjen puolustus vaatii keskeisten todisteiden hylkäämistä. Puolustus vetoaa väitettyihin muotovirheisiin viisi vuotta kestäneessä poliisitutkinnassa. Syytekirjelmällä on mittaa noin 200 000 sivua. Oikeudenkäynnin odotetaan vievän kuukausia.
        Rahasäkeillä rakennuslupia

        Riippumatta oikeuden tuomiosta, järjestelmällinen korruptio oli pitkään tunnettu asia Marbellassa, Espanjan jetset-lomakohteessa.

        Rakennuslupia ja kunnan urakoita myytiin pimeästi. Kynnysrahoja vietiin usein suoraan kunnantalolle - tai pormestarin residenssiin - muovikassissa. Isolla rahalla sai rakentaa viheralueillekin. Hinnat nousivat sitä mukaa kun Espanjan kiinteistökupla paisui.

        Systeemin aloitti edesmennyt urakoitsija Jesús Gil, joka tuli Marbellan pormestariksi 1990-luvun alkupuolella. Hänen riippumaton liberaalipuolueensa voitti monet kuntavaalit.

        Mutta edes Gilin syytteeseenpano ja kuolema ei lopettanut korruptiojärjestelmää. Se ulottui kaikkialle, myös kunnan poliisijohtoon ja tuomioistuimiin.

        Järjestelmä kaatui vasta keväällä 2006. Espanjan valtion oli sitä varten turvauduttava poikkeustoimiin, salaiseen poliisiurkintaan ja kunnan ulkopuoliseen tutkintatuomariin.
        Laittomia asuntoja myyty suomalaisillekin

        Korruptiovuosina Marbellan kuntaan nousi arviolta noin 30 000 asuntoa, joilla ei ole laillista rakennuslupaa. Niitä ovat ostaneet monet ulkomaalaiset, tiettävästi myös jotkut suomalaiset.

        Luvattomia asuntoja pyritään nyt laillistamaan mm. asemakaavamuutoksilla. Niiden edelleenmyynti on ongelmallista, kunnes lupa-asia virallisesti on kunnossa. Epävarmuus voi kestää vielä kauan.

        Myös muualla Aurinkorannikolla, kuten Marbellan naapurissa Esteponan kunnassa, on laittomasti rakennettuja asuntoja.

        YLE Uutiset / Jyrki Palo, Madrid

        http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2010/09/espanjassa_alkoi_jattimainen_korruptio-oikeudenkaynti_2017727.html?origin=rss

      • ja rahanpesuta vapaa
        ja rakentamisessa? kirjoitti:

        Euroopan suurin korruptiojuttu alkaa 27.9.

        27.09.2010 Kirjoittaja: bulgakov

        Malagan (Andalusia, Espanja) oikeustalolla alkaa maanantaina 27.9. Euroopan suurimman korruptiojutun julkinen käsittely.

        Syyttäjä vaatii Marbellan kaupungin entiselle johdolle, kaupunginvaltuutetuille seka poliisipäällikölle yhteensä 440 vuoden vankeusrangaistuksia korruptiosta ja laittomana hyötynä saatuja 4 miljardia euroa vahingonkorvauksena valtiolle ja Marbellan kaupungille.

        Syyttäjän mukaan syytettyjen organisoiman korruption seurauksena Marbellan kaupungissa on nyt 26000 laitonta kerros- ja omakotitaloa, joista suuri osa ulkomaalaisten, myös suomalaisten, omistuksessa.

        Syyttäjä kiitti julkisesti Espanjan valtion korruption ja lahjonnan vastaisen yksikön tutkijoita 3 vuoden tiiviistä ahkeroinnista esitutkinnassa. Jutun esitutkinnan suoritti Euroopan neuvoston korruption ja lahjonnan vastaisen rikosoikeudellisen yleissopimuksen toimeenpanona Espanjaan perustettu yksikkö.

        Suomikin on liittynyt kyseiseen sopimukseen jo tammikuussa 1999. Miksi Suomi on laiminlyönyt korruption ja lahjonnan vastainen yksikön perustumisen jo 11 vuotta? Milloin Suomessa poliisi ja syyttäjä saavat tutkintaan ja oikeuteen ensimmäisen yleissopimuksen määräysten tarkoittaman korruptioperusteisen rikosjutun? Miksi ylimmät laillisuusvalvontaviranomaiset – oikeusasiamies, oikeuskansleri ja valtakunnansyyttäjä – ovat laiminlyöneet yleissopimuksen määräysten kansallista toimeenpanoa koskevan valvonta- ja seurantavelvoitteensa?

        Malagan oikeustalon mukaan lähes tuhat toimittajaa eri maista on ilmoittanut edustajiensa saapuvan seuraamaan oikeudenkäyntiä. Mutta missä ovat suomalaiset toimittajat? Missä ovat Helsingin Sanomien, STTn, Yleisradion tai MTV3 edustajat?

        Martti Pelho
        suuhygienisti
        Alhaurin el Grande
        Andalusia

        http://blogit.demari.fi/bulgakov/

        Mitähän ne höpötykset ovat olleetr, ettei Suomessa ole lahjontaa ja korruptiota. OECD ja EU kovistelee jatkuvasti Suomea korjaamaan lakeja korruption, rahanpesun ja harmaan talouden vähentämiseksi?

        Oikeusministeri Brax kertoo aina, että Suomessa ei ole sellaista ja lakeja ei voida muuttaa. Miksi?

        OECD haluaa Suomelta toimia lahjontaa vastaan
        A A
        18.10.2010 17:11 STT

        Teollisuusmaiden yhteistyöjärjestö OECD kehottaa Suomea lisäämään yritysten tietoisuutta lahjonnasta. OECD haluaa, että yritykset muistaisivat olevansa rikosoikeudellisessa vastuussa ulkomaisten virkamiesten lahjonnasta. Vastuu koskee myös yhtiön edustajia ja tytäryhtiöitä.

        OECD:n mukaan lahjusrikoksia koskevat lait pitäisi ulottaa myös ulkomaisiin kansanedustajiin. Henkilöiden lisäksi myös yrityksiä pitäisi voida tuomita kirjanpito- ja tilintarkastusrikoksista. Lahjontaa ilmiantavien henkilöiden suojelu pitäisi taata.

        Myönteistä on OECD:n mukaan se, että Suomessa on parhaillaan tutkittavana useita lahjontaan liittyviä epäilyjä. Eniten ovat olleet esillä panssariajoneuvoja koskevat kaupat Slovenian kanssa.

        OECD:n arvio pohjautuu kesäkuussa tehtyyn maatarkastukseen.

        http://www.ksml.fi/uutiset/talous/oecd-haluaa-suomelta-toimia-lahjontaa-vastaan/608779

      • viisumeita
        ja rahanpesuta vapaa kirjoitti:

        Puolustusvoimain komentaja varoittaa kyberuhkista

        Maanantai 8.11.2010 klo 09.28 (päivitetty klo 15.38)

        Puolustusvoimain komentaja kenraali Ari Puheloinen varoittaa tietoyhteiskuntaan kohdistuvista niin sanotuista kyberuhkista.

        Kenraali Ari Puheloinen avasi maanpuolustuskurssin Helsingissä. (HEIKKI WESTERGÅRD/SATAKUNNAN KANSSA)

        Kyberhyökkäysten eri muotoja

        - Salasanojen ja pankkitunnusten kalastelua verkosta.
        - Virastojen, tiedotusvälineiden ja pankkien tietojärjestelmien lamaannuttamista.
        - Tietojärjestelmiin murtaumista ja asiakirjojen varastamista.
        - Tietokoneiden kaappaamista ja käyttämistä ilman, että oikeat käyttäjät voivat vaikuttaa tapahtumiin.
        - Koko tietoverkkorakenteen, mukaan lukien puhelinlinjat, valokaapelit ja tietokoneverkot, halvaannuttamista.

        Lähde: Euroopan parlamentin tiedote kyberhyökkäyksiä koskeneesta julkisesta kuulemisesta 25.10.2010

        Puheloinen muistuttaa, että turvallisuusuhkia on myös tietoverkoissa, ei vain maalla, merellä ja ilmassa.

        Puheloinen huomautti 195. maanpuolustuskurssin avajaisissa Helsingissä maanantaina, että tietoverkkoihin kohdistuvien niin sanottujen kyberuhkien ilmaantuminen ei poista sotilaallisen voiman käytön mahdollisuutta.

        - Keinovalikoima valtioihin, yhteiskuntiin ja kansalaisiin vaikuttamiseksi ei ole suinkaan kaventumassa, vaan päinvastoin laajentumassa, Puheloinen sanoi.

        Kyberuhat ovat Puheloisen mielestä yhteiskunnan kannalta kokonaisvaltaisia sekä rajat ylittäviä. Ne voivat sisältyä niin poliittisiin, taloudellisiin, sotilaallisiin, kaupallisiin, teollisiin sekä palvelu- ja muihin toimintoihin.

        Suomeen on parhaillaan rakenteilla turvallisuusviranomaisten väliseen viestintään tarkoitettu valtion turvallisuusverkko. Se hyödyntää puolustusvoimien tiedonsiirtoverkkoa, joka on jo eriytetty avoimesta verkkoympäristöstä eli internetistä.

        STT

        http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010110812658271_uu.shtml

      • Kyöpelin kummitus
        viisumeita kirjoitti:

        Näyttääpi siltä, että Soarijärvi on joutunut kansainvälisen cypernetiikan hyökkäyksen kohteeksi, jos on uskomista noihin esitettyihin uhkakuviin. Suosittelisin vahvasti siirtymistä savumerkkiviestintään Kusiaismäen päältä, ettei vain koko ifrastruktuuri Soarijärvellä lamaantuisi. Stalin ja Lenin olivat vielä pikkunilkkejä näihin nykyisiin Ahvenlammin valloittajiin, näin olen antanut kertoa itselleni. Hui!

      • vai kuinka
        Kyöpelin kummitus kirjoitti:

        Ei tuo Ari Puheloinen taida olla saarijärveläisiä. Saatta olla, että hän kuitenkin tietää jotakin asiasta.

    • Moskovasta terveisiä

      Kun Denis Fokin kävi Saarijärvellä pitämässä infotilaisuuttaan, hän esiintyi pietarilaisen Megapolis Property Management yhtiön johtajana. Venäläinen Vedomosti lehti tietää artikkelissaan 2.11.2010, että Fokin olisikin nyt yhtiön entinen johtaja.

      lainaus lehdestä

      "Megapolis Property Managementin entinen toimitusjohtaja Denis Fokin, joka aiemmin johti Grosso yhteenliittymää ja johon oli tarkoitus yhdistää tanskalaisen lakimies nimeltä Jeffrey Galmond omaisuus (mukaan lukien 31,3%: n osuus Telecominvestin MegaFonissa "RTK-Leasing", "RTComm.RU ")"

      Бывший гендиректор
      Megapolis Property Management
      Денис Фокин раньше возглавлял компанию ГРОС, в которую предполагалось объединить активы, собственником которых называл себя датский юрист Джеффри Гальмонд (в их числе 31,3%-ная доля «Телекоминвеста» в «Мегафоне», «РТК-лизинг», «РТКомм.ру»)

      November 2, 2010, Source: Vedomosti

      http://inforotor.ru/id/companies/megapolispropertymanagement_kompanija

      http://translate.google.fi/translate?hl=fi&sl=ru&tl=en&u=http%3A%2F%2Finforotor.ru%2Fid%2Fcompanies%2Fmegapolispropertymanagement_kompanija

      • Tsuhnalandia

        HS: Kaksoiskansalaisten määrä kasvussa
        08:46

        Shahin Doagu

        Kahden passin kansalaisten määrä on kasvanut rajusti vuodesta 2003, jolloin laki kaksoiskansalaisuudesta tuli voimaan.

        Lainaus KSML:n 24.11.2010 uutisesta

        Suomessa kaksoiskansalaisuuden on saanut jo yli 50 000 ihmistä, kirjoittaa Helsingin Sanomat.

        Kahden passin kansalaisia on eniten venäläisillä. Heistä kaksoiskansalaisia on kaikkiaan 13 000.

        Toiseksi eniten kaksoiskansalaisuuksia on ruotsalaisilla, kolmantena puolestaan amerikkalaisilla.

        Helsingin yliopiston Venäjän-tutkimuksen professori Timo Vihavainen arvioi lehden haastattelussa, että Venäjä saattaa joissakin tilanteissa käyttää kaksoiskansalaisia hyväkseen.

        - Kun Suomi hyväksyy kaksoiskansalaisuuden, se myöntää Venäjälle oikeuden huolehtia näiden ihmisten eduista, hän sanoo.

        http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/kaksoiskansalaisten-määrä-kovassa-kasvussa/620938

      • Humiseva Harju

        "Presidentin uuden neuvonantajan puoliso maakaupoilla venäläisten kanssa"

        "Kansainvälisiin rahanpesukuvioihin kytkeytyvän venäläisyhtiön kanssa kauppaa käyneen Salusharju Oy:n omistaa Saarijärvelle rekisteröity Salussäätiö. Vuonna 2004 rekisteröidyn säätiön perustaja ja omistaja on taiteilija Teemu Kassila. Kassilan puoliso Ann-Marie Nyroos on toukokuussa 2010 nimitetty presidentti Tarja Halosen ulkopoliittiseksi neuvonantajaksi."

        Ann - Marie Nyroos tule Tarja Halosen esikuntaan Kroatiasta Suomen suurlähettilään paikalta, missä hän on asunut yhdessä Teemu Kassilan kanssa.

    • Reimanni....
      • Smörgås

        Onko sinulla paljon saamisia pesästä?
        Muutenhan asia ei kosketa meitä tavallisia pulliaisia.
        Hyvällä paikalla kaavoitettua maata myynnissä, jollekin hyvä tilaisuus.

    • falskit suhteet

      Mitäs hittoa nuo venäläiset tulee riiteleen avioeroistaan Suomeen ja Venäjän johtava satusetä Asthanov toimittelee riitapukarien lasten asioista nootteja Suomelle.

      Tapelkoot omat avioeroriitansa venäjällä, varsinkin kun koko perhe on venäjän kansalaisia

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013012416596233_uu.shtml

    • Anonyymi

      8n se tuo linkittäminen sitten jännää

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3545
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      69
      1886
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1578
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1204
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      1002
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      968
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      833
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      824
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe