Ekaksi vähän taustatietoja:
Olen 18v. tyttö, lukiossa 3. vuosi menossa, käyn lukion 4. vuodessa. Vanhemmat ovat eronneet joskus vajaa 10 vuotta sitten, asun äitini luona. Äidin miesystävä on minun mielestä ärsyttävä enkä hänestä paljoa pidä, mutta tulemme silti kohtuullisesti toimeen, koska en ole mikään riitaisa ihminen. Olen hyvissä väleissä molempien vanhempien kanssa ja näen isääni melko usein, jos olisi aikaa, haluaisin nähdä häntä useamminkin. Kotona ei ole koskaan ollut mitään vakavia ongelmia, kuten väkivaltaa tai alkoholismia.
Vanhemmat ovat tukeneet aina koulunkäyntiä ja harrastuksiani, niin rahallisesti kuin kyytejä antamallakin. Minulla on myös paljon sellaista, mikä monelta nuorelta puuttuu, kuten oma tietokone, kamera, kännykkä, mopo, oma huone jne... Periaatteessa kaikki on siis hyvin.
Yläasteella olin sellainen "kiltti tyttö". Keskiarvo koulussa päälle 9 ja pärjäsin siis kaikin tavoin hyvin.
Silti jokin on tökkinyt jo pidemmän aikaa.
En tiedä paljonko nykyään keskiarvoni on, en ole sitä jaksanut aikoihin laskea. Koulu tökkii ja pahasti. Lintsailen paljon ja jätän kursseja kesken, siirrän kaikkea "huomiseen", toisin sanoen jätän tekemättä. Kurssisuorituksia aika vähän, opo on jo vähän kysellyt ja ihmetellyt. Taas tässä jaksossa jätin yhden kurssin kesken vain, koska en jaksa käydä tunneilla.
Saatan kotona ajatella "tänään lähden kouluun ja olen siellä koko päivän", mutta sitten huomaankin, että lintsaan puolet päivästä, koska en vain jaksa istua tunneilla. Koulupäivät eiät ole edes pitkiä, koska kursseja enää tosi vähän jäljellä.
Pienikin syy, esim. se, että herään hieman myöhässä ja saattaisin myöhästyä koulusta 5min, antaa syyn lintsata koko tunnin tai jopa koko päivän.-
Kotona lähinnä istun ja olen tietokoneella. En edes tee mitään "järkevää", saatan vain viettää pari tuntia kuunnellen surullistra musiikkia ja pelaten jotain pasianssia.
En jaksa lähteä edes harrastuksiini, viime viikolla en käynytr kertaakaan treeneissä, vaikka yleensä treeneissä kuitenkin on kivaa.
Muistini myös vähän huolestuttaa. Tuntuu, että unohtelen kokonaan, mitä esim. tein edellispäivänä. JOs joku kysyisi yllättäen "mitä sä teit eilen", joutuisin miettimään asiaa todella kauan. Joskus saatan myös illalla joutua tosissaan miettimään, mitä tein aamulla. Asiat kyllä palautuvat mieleen, kun oikein mietin, mutta se vaatii tosissaan miettimistä, joudun aina aloittamaan miettien ensin mikä viikonpäivä on, mitä kello on, mihin aikaan heräsin, olinko koulussa, ketä tapasin jne...
Toisaalta on myös jotenkin kauhean vaikea suunnitella tulevaa. Kaikenlainen viikko-ohjelman suunnittelu on jotenkin tosi hankalaa, ellen sitten kirjoita kaikkea paperille.
Tuntuu, että minä vain elän tässä päivässä enkä tiedä mitään menneestä tai tulevasta.
Tulevaisuus pelottaa, koska tuntuu, että mikään ei oikeastaan tulevaisuudessa kiinnosta. Ei tulevaisuudessa ole mitään, mitä haluaisin oikeasti tehdä.
OIkeastaan suurimmaksi osin mikään ei sillä tavalla oikeasti kiinnosta. Poikaystävän serurassa jaksan olla ja viihdyn, mutta jotenkin välillä tuntuu, että haluaisin mieluummin vain olla yksin ja istua koneella, koska poikaystävänkin seurassa joutuu olemaan liian aktiivinen.
Tämä poikaystävä on oikeastaan ainoa syy, miksi jaksan raahautua ulos ja tehdä edes jotain. Seksin harrastaminenkin tosin nykyään vähän tökkii, kun mua vaan jatkuvasti väsyttää eikä oikein innosta.
Mielialat mulla vaihtelee tosi paljon.
Saatan olla aamulla todella hyvällä tuulella, mutta koulupäivän jälkeen täysin maassa ja viettää pari tuntia itkien. Illalla kuitenkin jos tapaan poikaystävääni piristyn taas ja nauran paljon. Viime syksynä minulla tuntui olleen tosi paha sellainen "massennusjakso", en oikein mitään aikaiseksi. Vuodenvaihteessa se sitten vähän meni ohi, kouluhommia en saanut oikein tehtyä silloinkaan, mutta olin pirteämpi. Nyt tää masennus on tullut taas takaisin ja mulla on usein sellainen itkuinen olo, varsinkin jos olen väsynyt. Väsynyt olen tosi usein.
Tyhmintä ehkä on, että tavallaan toivoisin, että olisin masentunut.
Nyt tuntuu, että olen vain laiska, kun en mitään saa tehtyä ja pitäisi yrittää enemmän. Tuntuu vain, että en jaksa yrittää ja tsempata. Tuntuu, että jos saisin masennusdiagnoosin, saisin tavallaan oikeasti masentua ja viettää aikaa itkien kotona, eikä tarvitsisi yrittää jaksaa.
Ja tämä on todella tyhmää, mä tiedän.
Toisaalta jotenkin en usko, että olisin masentunut, koska osaan kuitenkin olla suurimmaksi osin aivan hyvällä tuulella. Jos oon pirteä, oon ihan hyvällä tuulella, ainakin poikaystäväni seurassa, vaikka varsinaisesti mitään (= kouluhommia, kotitöitä, seksiä) en jaksa siltikään tehdä.
Olen 18v. tyttö, lukiossa 3. vuosi menossa, käyn lukion 4. vuodessa. Vanhemmat ovat eronneet joskus vajaa 10 vuotta sitten, asun äitini luona. Äidin miesystävä on minun mielestä ärsyttävä enkä hänestä paljoa pidä, mutta tulemme silti kohtuullisesti toimeen, koska en ole mikään riitaisa ihminen. Olen hyvissä väleissä molempien vanhempien kanssa ja näen isääni melko usein, jos olisi aikaa, haluaisin nähdä häntä useamminkin. Kotona ei ole koskaan ollut mitään vakavia ongelmia, kuten väkivaltaa tai alkoholismia.
Vanhemmat ovat tukeneet aina koulunkäyntiä ja harrastuksiani, niin rahallisesti kuin kyytejä antamallakin. Minulla on myös paljon sellaista, mikä monelta nuorelta puuttuu, kuten oma tietokone, kamera, kännykkä, mopo, oma huone jne... Periaatteessa kaikki on siis hyvin.
Yläasteella olin sellainen "kiltti tyttö". Keskiarvo koulussa päälle 9 ja pärjäsin siis kaikin tavoin hyvin.
Silti jokin on tökkinyt jo pidemmän aikaa.
En tiedä paljonko nykyään keskiarvoni on, en ole sitä jaksanut aikoihin laskea. Koulu tökkii ja pahasti. Lintsailen paljon ja jätän kursseja kesken, siirrän kaikkea "huomiseen", toisin sanoen jätän tekemättä. Kurssisuorituksia aika vähän, opo on jo vähän kysellyt ja ihmetellyt. Taas tässä jaksossa jätin yhden kurssin kesken vain, koska en jaksa käydä tunneilla.
Saatan kotona ajatella "tänään lähden kouluun ja olen siellä koko päivän", mutta sitten huomaankin, että lintsaan puolet päivästä, koska en vain jaksa istua tunneilla. Koulupäivät eiät ole edes pitkiä, koska kursseja enää tosi vähän jäljellä.
Pienikin syy, esim. se, että herään hieman myöhässä ja saattaisin myöhästyä koulusta 5min, antaa syyn lintsata koko tunnin tai jopa koko päivän.-
Kotona lähinnä istun ja olen tietokoneella. En edes tee mitään "järkevää", saatan vain viettää pari tuntia kuunnellen surullistra musiikkia ja pelaten jotain pasianssia.
En jaksa lähteä edes harrastuksiini, viime viikolla en käynytr kertaakaan treeneissä, vaikka yleensä treeneissä kuitenkin on kivaa.
Muistini myös vähän huolestuttaa. Tuntuu, että unohtelen kokonaan, mitä esim. tein edellispäivänä. JOs joku kysyisi yllättäen "mitä sä teit eilen", joutuisin miettimään asiaa todella kauan. Joskus saatan myös illalla joutua tosissaan miettimään, mitä tein aamulla. Asiat kyllä palautuvat mieleen, kun oikein mietin, mutta se vaatii tosissaan miettimistä, joudun aina aloittamaan miettien ensin mikä viikonpäivä on, mitä kello on, mihin aikaan heräsin, olinko koulussa, ketä tapasin jne...
Toisaalta on myös jotenkin kauhean vaikea suunnitella tulevaa. Kaikenlainen viikko-ohjelman suunnittelu on jotenkin tosi hankalaa, ellen sitten kirjoita kaikkea paperille.
Tuntuu, että minä vain elän tässä päivässä enkä tiedä mitään menneestä tai tulevasta.
Tulevaisuus pelottaa, koska tuntuu, että mikään ei oikeastaan tulevaisuudessa kiinnosta. Ei tulevaisuudessa ole mitään, mitä haluaisin oikeasti tehdä.
OIkeastaan suurimmaksi osin mikään ei sillä tavalla oikeasti kiinnosta. Poikaystävän serurassa jaksan olla ja viihdyn, mutta jotenkin välillä tuntuu, että haluaisin mieluummin vain olla yksin ja istua koneella, koska poikaystävänkin seurassa joutuu olemaan liian aktiivinen.
Tämä poikaystävä on oikeastaan ainoa syy, miksi jaksan raahautua ulos ja tehdä edes jotain. Seksin harrastaminenkin tosin nykyään vähän tökkii, kun mua vaan jatkuvasti väsyttää eikä oikein innosta.
Mielialat mulla vaihtelee tosi paljon.
Saatan olla aamulla todella hyvällä tuulella, mutta koulupäivän jälkeen täysin maassa ja viettää pari tuntia itkien. Illalla kuitenkin jos tapaan poikaystävääni piristyn taas ja nauran paljon. Viime syksynä minulla tuntui olleen tosi paha sellainen "massennusjakso", en oikein mitään aikaiseksi. Vuodenvaihteessa se sitten vähän meni ohi, kouluhommia en saanut oikein tehtyä silloinkaan, mutta olin pirteämpi. Nyt tää masennus on tullut taas takaisin ja mulla on usein sellainen itkuinen olo, varsinkin jos olen väsynyt. Väsynyt olen tosi usein.
Tyhmintä ehkä on, että tavallaan toivoisin, että olisin masentunut.
Nyt tuntuu, että olen vain laiska, kun en mitään saa tehtyä ja pitäisi yrittää enemmän. Tuntuu vain, että en jaksa yrittää ja tsempata. Tuntuu, että jos saisin masennusdiagnoosin, saisin tavallaan oikeasti masentua ja viettää aikaa itkien kotona, eikä tarvitsisi yrittää jaksaa.
Ja tämä on todella tyhmää, mä tiedän.
Toisaalta jotenkin en usko, että olisin masentunut, koska osaan kuitenkin olla suurimmaksi osin aivan hyvällä tuulella. Jos oon pirteä, oon ihan hyvällä tuulella, ainakin poikaystäväni seurassa, vaikka varsinaisesti mitään (= kouluhommia, kotitöitä, seksiä) en jaksa siltikään tehdä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kuulostaa kylla vahan etta olisit masentunut, itsella meni joku aika sitten koulussa samoin. Terkkari kiinnitti huomiota jatkuvaan vasymykseen ja kaski teha sellasen testin. Jonka tuloksena sain lahetteen psykologille. Etta mita jos sinakin menisit kaymaan terkkarin luona ja kertoisit hanelle.