Kuusi vuotta sitten olin masentunut, viiltelin itseani.
Tapasin nykyisen mieheni, koin parantuneeni. Saimme lapsen olin onnellinen.
Nyt tuntuu kuin tuo tyhjyys ja alakulo on tulossa takaisin. Miksi en osaa nauttia siita mita minulla on. Jostain luin artikkelin etta masentuneet henkilot elattelevat suuria toiveita rakkauden suhteen ja kun asiat ei mene niinkuin olivat kuvitelleet, masentuvat entisestaan. Siksi mietinkin etta luulin kai parantuneeni kun sain huomiota ja rakkautta, nyt kun on arki alkanut, koen etta minulla ei ole mitaan. Se ei ollutkaan niin ihanaa (tai oli aluksi) Nykyaan itken salaa vessassa. Olen toivoton.
Tapasin nykyisen mieheni, koin parantuneeni. Saimme lapsen olin onnellinen.
Nyt tuntuu kuin tuo tyhjyys ja alakulo on tulossa takaisin. Miksi en osaa nauttia siita mita minulla on. Jostain luin artikkelin etta masentuneet henkilot elattelevat suuria toiveita rakkauden suhteen ja kun asiat ei mene niinkuin olivat kuvitelleet, masentuvat entisestaan. Siksi mietinkin etta luulin kai parantuneeni kun sain huomiota ja rakkautta, nyt kun on arki alkanut, koen etta minulla ei ole mitaan. Se ei ollutkaan niin ihanaa (tai oli aluksi) Nykyaan itken salaa vessassa. Olen toivoton.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Älä jää tuleen makaamaan vaan käväise lääkärin pakeilla ja kerro kaikki tuo. Lääkitys ja/tai terapia auttaa kyllä. Synnytyksen jälkeinen masennuskin on melko yleistä tietääkseni. Aina on toivoa vaikkei siltä tuntuisikaan. Oletko kertonut miehellesi asiasta? Tuki olisi paikallaan. Äitien "perustauti" on potea syyllisyyttä ja se on normaalia, jostain luin että siten äiti pystyy huolehtimaan jälkikasvustaan paremmin.