No niin, tunnen nyt sitten täydeksi idiootiksi. Ja sellainen todella olenkin kun olen lähelläkin ihastustani... Miten voi olla mahdollista että itseäni järkevänä pitävänä muutun ikään kuin täydeksi tomppeliksi kun olen tekemisissä tämän ihastukseni kanssa? Johtuuko se siitä että yritän olla niin hirveän fiksu hänen seurassaan ja sitten liikaa ajattelen joka sanaani ja elettäni hänen seurassaan. Minkä johdosta lopputulos on se että tuntuu kuin olen kuin mikäkin imbesilli. Ja varmaan sillä ei suurtakaan vaikutusta tehdä tähän ihanaan ihmiseen. Nyt on tunne että maa saisi minut niellä.
Olen niin kauan hänestä haaveillut ja sitten kun vihdoin saan olla työasioiden puolesta tekemisissä niin lopputulos on tämä. Mieli on maassa, ei todellakaan mennyt ihan putkeen..
Taidan mennä metsään hakkaamaan päätäni puuhun. Muuhun minusta ei tunnu olevan.
Olen niin kauan hänestä haaveillut ja sitten kun vihdoin saan olla työasioiden puolesta tekemisissä niin lopputulos on tämä. Mieli on maassa, ei todellakaan mennyt ihan putkeen..
Taidan mennä metsään hakkaamaan päätäni puuhun. Muuhun minusta ei tunnu olevan.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Yritäpä jotain muuta kautta kuin työasioiden..pieni vinkki.
Ihan kuin omasta suusta. Se on täydellinen katastrofi...
puuhun - järkevänä pitävänä?
tutulta... :( Niin täälläkin
hahaa, tuttu tunne. sitä jotenki alkaa tarkkailemaan omia sanojaan ja eleitään, jolloin ei enää osaa olla oma itsensä. vaik hirveesti haluis näyttää sille toiselle et kuka oikeesti on.. älykäs, hyvä keskustelemaan, ym. mikä saa toisen kiinnostumaan itsestään. vaikka yleensä oonkin sosiaalinen ja hauska, ihastukseni seurassa vaikutan luultavasti vähän yksinkertaiselta, hiljaiselta ja tylsältä :( kumpa vaan sais tilaisuuden näyttää millainen oikeesti olen.
Aivan, varmaan tämä ihama mies pitää minua nyt hieman yksinkertaisena.
Olisin tehnyt huomattavasti paremman vaikutuksen jos en olisi ollut ihastunut häneen.
Mutta nyt sanat takeltelivat, katse harhaili, ja tunsin todella itseni idiootiksi.
Hän on kertakaikkiaan minulle liian tärkeä.
Nyt yritän unohtaa hänet vaikka vaikeaa se on.
Miten ne jotkut osaa niin hyvin tuon keskustelemisenkin vaikka ovat ihastuneet, puhe on soljuvaa, hauskaa, humoristista ja pientä flirttiä täynnä. Taidan olla hieman kateellinen heille...
Tuntuu niin tutulta!
tänäänkin kun olin lähellä ihastustani niin tein vaan kaikkea tosi tyhmää. Kait siinä sitten todella yrittää näyttää jotain ja kaikki menee vaan pieleen.
Pitäisi pystyä olemaan vaan oma itsensä, mutta miten?
Ja se häntä aina taskussa
Haha, tuo kuulostaa erittäin tutulta :)
Kävitkö täällä?
möhlijä möhlijä = SEHÄN ON RAKKAUS
Täydellinen yhtälö!
On se ihan oikeasti omituista, et muuten olen tosi sosiaalinen ja hyvä keskustelemaan ja osaan jopa flirtata.. Mut sitten kun on tosi paikka kyseessä ja ihastuksen kohde lähellä, niin muutun. Olen kyllä oma itseni muille, mut tälle henkilölle olen tyly ja töykeä.. En kerta kaikkiaan osaa olla muuta. Kerran tuli yks ihastus lopulta kysymään miksi en pidä hänestä?? Niinpä.. ole siinä sitten naama punaisena ja takeltele jotain, en todella kehdannut sanoa miten asiat oikeasti ovat.. Ei tartte ihmetellä ollenkaan miksei tule vasta kaikua..
ma pu to a n
Hankala tilanne kun meillä on ikäeroakin on liikaa ja menee aivan sekaisin kun joutuu hänen lähelleen. Yritän käyttäytyä asiallisesti ja ikäänkuin olla huomaamattani, mutta silmät tahtomattani vaeltaa tähän komistukseen ja sitten nolottaa mutta kuitenkin taas kohta katsottava uudestaan. Jos satun ruokalaan samaan aikaan, meinaa ruoat mennä väärään kurkkuun ja tuntee hänen läsnäolonsa istuu hän sitten edessä tai takana. Vilkuilen siis hänen suuntaansa epämääräisen hermostuneesti ja yritän samalla vaikuttaa asialliselta ja rauhalliselta. Toivon etten joudu hänen kanssaan enää puhetilanteeseen, siitäkin oli kaikki normaali käyttäytyminen kaukana. Yritän vain tavalla jos toisellakin sammuttaa tunteeni ja illalla kiemurtelen sängyssä ja toivon hänen kätensä vaeltelevan pitkin ruumistani, olen sekaisin.
Tuo on ihan normaalia sinällään. Toinen voi sen myös huomata ja tajuta että olet kiinnostunut, itse ainakin noteeraan tuollaisenkin. Siitä myös pääsee aikaa myöten ylitse kun kokemusta kertyy ja sitä rataa, eli et kärsine vaivastasikaan ikuisesti. Se kannattaa huomioida että aina toinen ei halua huomata, eli kun ei kiinnosta niin jättää vain noteeraamatta, näin itse teen usein. Työ yhteys voi olla ihan hyvä, mutta riippuu tilanteesta ja olosuhteistakin. http://mattiviikate.newsvine.com/
Tilanne niii-iin tuttu. Työnteko keskeytyy auttamatta ihastuksen lähestyessä samaa huonetta jossa olen. Riittää kun kuulen askeleet.. jo silloin alan miettimään pitääkö kääntyä ja tervehtiä vai olla "muka" huomaamatta/kuulematta. Jos en muka huomaa, vaikutan tylyltä ja sitähän en tahdo missään tapauksessa. Jos käännyn ja tervehdin vaikutan liian innokkaalta?, sillä normaalia tervehdystä en täpinöissäni saa aikaiseksi, hymyksi tarkoitettu ilme vääntyy irvistykseksi... koska se pala ei lähde kurkusta.. Jännittää niin, että meinaa pyörtyä.
Enimmäkseen yritän kohtaamistilanteissa kätkeä ihastumiseni, kaikki energia menee piilotteluun, ja lopulta sössin tilanteen, vaikutan kylmältä siis juuri päinvastoin kuin halusin. Hienoa!
Entäpä kun yritän hoitaa työasiaa kohteen kanssa.. jään tuijottamaan niitä ihania silmiä ja mietin miltä huulensa tuntuisivat, vartalon kosketus...kaikki puhuttu soljuu ohi korvien...ja kun kohde kysyy jotain...olen auttamattoman liemessä...MITÄ HELVETTIÄ se on puhunut??? Mitä se edes kysyi?? Auttakaa nyt joku!!! Miten tästä huoneesta pääsee ulos??!!
Jonkun kerran olen myös vapaa-ajalla törmännyt ihastuksen kohteeseeni ja yrittänyt käyttäytyä tilanteessa luontevasti. No eihän se ole sujunut yhtään sen paremmin. Sanat häviää päästä kesken lauseen...Tai sitten tulee se mahdoton puheripuli, ettei toinen saa väliin sanottua sanaakaan.Tunne on että pakko päästä lähemmäs ja koko ajan tekee mieli kuitenkin juosta hippulat vinkuen karkuun. Kyllähän sen tollompikin kehonkielestä huomaa, että rakastunuthan tuo on. Kiemurtelee kuin kissa.
Olen saanut ystäviltä neuvoksi, että kerro omasta ihastumisestasi kohteelle ja kysy suoraan onko hän kiinnostunut sinusta? Joo, ehkä aikuinen (jollaisena itseäni toisinaan pidän) näin tekisikin, mutta HEI OIKEESTI, sen asian kanssa pitäisi sitten elää. Pelko siitä, että toinen vastaakin hämmentyneenä ettei ole kiinnostunut...yhtään. ..että on vain halunnut olla ystävällinen. Miten sen jälkeen IKINÄ voi töitä tehdä tämän ihmisen kanssa.
Riskeittä ei rakkausasioissa voi toimia, mutta mistä rohkeus?
Toisaalta käänteisesti, miten itse reagoisin tilanteessa, jos minulle kerrottaisiin odottamattomalta taholta ihastumisesta. Niin. Tilanne olisi molemmille hämmentävä, joten yrittäisin kaiketi luistella tilanteesta huumorilla ulos, mutta arvelen , että veisi jonkin aikaakin että voisi taas käyttäytyä normaalisti tämän henkilön seurassa. Siispä mistä rohkeutta? Tietääkö joku hyvää slogan:ia jolla asian voisi vaivihkaa heittää ilmoille, eikä kumpikaan häkeltyisi vaikkei toinen ottaisikaan koppia.
Kuulostaa niin tutulta.. Pasmat menee niin täysin sekasin kun erään kuljetusyrityksen kuski astuu firman ovesta sisään..
Jep. Tulee ehkä liikaa skarpattua.
Valloittava piirre nätissä naisessa tuo koheltaminen, ujous ja kaikenlainen sählääminen! Se vaan että meen itsekin pikkasen lukkoon kun se ihana nainen tulee samaan tilaan, en saa YHTÄÄN mitään järkevää aikaan ja pelkään jotenkin nolaavani itseni. Hemmetti!
Rupeeko toi ujous ja "lukkoon" meneminen helpottamaan yhtään jos ihastustaan näkee säännöllisemmin. Pikkasen jos yrittää jutella hänen kanssaan, ihan niitä-näitä vaan. Kun siis eihän siinä mitään tolkkua ole jos on parikin vuotta ihastuneena ja kokoajan oma käytös on kummallista, siinähän nolaa itsensä jo moneen kertaan kun muutkin kanssaihmiset sen huomaa!
Siis mikä auttaa? :)