Väsyneet, masentuneet,

Totta!!!

toivottamat, vai onko täällä yhtäkään sellaista ihmistä? Jos on, niin lukekaa evankeliumeja, syökää Jeesuksen suusta tullut Elävää Sanaa ja pyytäkää Jumalalta Pyhää Henkeä kirkastamaan Jumalan oma Sana. Saatte nähdä, miten väsyminen katoaa, masennusviitta tipahtaa harteilta ja toivottomuutta ei enää ole.

Uskonlahja on suurin Jumalan tänne antamista lahjoista, sillä se lahja johtaa pelastukseen. Muut lahjat ovat annettu tukemaan uskonlahjaa, mutta eivät pelasta. Vain usko Jeesukseen pelastaa ja se tarkoittaa, että kaikki mitä Jeesus puhuu on ihmisen uskottava, eli meidän on alistettava lihamme tahto Jumalan Sanan alammaisuuteen.

20

295

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sovitellen

      On aivan totta, että vaikka on kuinka monta Hengellisä lahjaa se ei yksistään riitä täytyy olla Jeesuksen opetukset jotka tukevat uskoa.
      Moni kulkee masentuneena ja katsoo vain itseensä odottaen, että taivaasta kaikki tehdään teidän puolesta mutta näin se ei ole. Itse täytyy tehdä ja se siunataan.
      Evankeljomeissa on opetuslapsien kautta Jeesus läsnä kanssamme. Siksi niiden opetus tuo meille myös lohdutuksen.
      Jeesus on sanonut minä olen kannssanne loppuun asti siksi pitäkää lampunne palamassa, ette tiedä milloin minä hetkenä Jeesus tulee.
      Moni tahtoo pienisydämisesti uskoa ja antaa Jeesukselle vain osan itseään ja kulkee masennuksessa.
      Jeesus on luvannut antaa RAUHAN,VOIMAN kaiken VIISAUDEN joka me tarvitsemme.
      Ihminen kulkee masenuksen syövereissä jos uskoo ihmis viisautteen ja yrittää ratkoa järjellä sellaisia asioita, jotka ovat Jumalan salaisuuksia.

      Jeesus on omiensa kanssa valmistaen meille taivaspaikan ja antaen meille lohdutuksen vaikeina ahdistuksen aikoina.

      • X-hirvas

        Jeesus on b.men kun itikkaa pyllyyn.

      • Totta!!!

        lahjoista suurin on USKONLAHJA. Muut lahjat ovat annettu rakentamaan uskon kautta seurakuntaa.
        Moni kerskaa armolahjoilla, eikä käsitä, että kerskaukseen ei ole aihetta, sillä armolahjat eivät osoita uskonmittaa, syvyyttä, tai leveyttä.

        Oikea usko on uskomista Jeesuksen opetuksiin, sillä silloin ihminen muuttuu uskon kohteen kaltaiseksi ja tuo usko tuo seurakuntaa rakentavat armolahjat astiaan, ei se, että ihminen on hyvä uskovainen, vaan Jeesuksen Sanojen mukaan uskova saa armosta armolahjoja seurakunnan rakentamista varten.

        Oletko huomannut miten sielullisuus oppii rakentelemaan ns. armolahjoja ja miten moni profetoi väärin ja miten moni uskoo vääriin profetoihin. Eivät edes tunne Jumalan Sanaa/Jeesusta ja silti profetoivat ja toiset uskovat niihin profetioihin. Se on vaarallista!

    • X-hirvas

      voi sanoa muuta kuin Aamen. Tuo oli Jumalan Hengen antama rohkaisu ja kannustus.

      • Sovitellen

        On ollut hyvin masentunut ja hän on aina ottanut Ramatun esille ja saanut siitä lohdutuksen.
        Moni on myöskin uskoen Jeesukseen Kristukseen voinut, vain nousta syvistä masennustiloista.
        Kunia Jeesukselle Kristukselle siitä, että SANA JEESUS KRISTUS PELASTAA.
        Ihminen on sellainen, että hänen oma ajtus mailmansa, jokus jopa mielikuvituskin tekee olotilat hyvin vaikeiksi.
        Mielikuvitus voi saada aikaan hyvin suuria pelkotiloja ja niihin ihminen alkaa uskoa ja ahdistuu.
        Mielikuvitus on rikkauskin mutta väärissä olosuhteissa pelon viljeliä.

        Jeesuksessa ei ole pelkoa pelko on voitettavissa uskossa ja luottamuksessa Sanaan.
        Masenusta tuottaa väärä ajattelutapa synnin tuomat ajatus virheet.
        Syvästäkin masennuksesta voi parantua Jeesuksen kautta.
        Jeesus on armo, pelastaja, turvan tuoja, lohduttaja parantaja. Vai Hän voi parantaa täydellisesti kauniisti jälkiä jätttämättä. PANKAA TOIVONNE JEESUKSEEN.

      • x-HIRVAS
        Sovitellen kirjoitti:

        kehoitti kaikkia uskomaan SANAAN=evankeliumiin pelastuakseen. Jos Hän ei olisi puhunut ainuttakaan SANAA, vaan olisi muuten kulkenut ja elänyt ihmisten joukossa, niin kuka silloin tietäisi Jumalan tekemästä suunnitelmasta yhtään mitään?
        Kolminaisuusoppi on tahallaan vääristänyt SANAN tarkoittavan Jeesusta, josta vielä on väännetty vielä jumalakin.
        Mark. 1:15
        ja sanoi: "Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja USKOKAA EVANKELIUMI".
        Ef. 1:13
        Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden SANAN, pelastuksenne EVANKELIUMIN, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti,

      • Totta!!!
        x-HIRVAS kirjoitti:

        tunnemme Jumalan kolmiyhteisenä, USKOMME Jeesuksen kautta Jumalaan. Kun sanomme uskovamme Jeesukseen, niin todistamme uskovamme Jumalan Sanaan.

        Väärensikö Jeesus Jumalan kuvan tuodessaan tämän opetuksen:
        Johannes 14
        1 "Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun.
        2 Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa?
        3 Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen.
        4 Ja mihin minä menen-tien sinne te tiedätte."
        5 Tuomas sanoi hänelle: "Herra, me emme tiedä, mihin sinä menet; kuinka sitten tietäisimme tien?"
        6 Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.
        7 Jos te olisitte tunteneet minut, niin te tuntisitte myös minun Isäni; tästälähin te tunnette hänet, ja te olette nähneet hänet."
        8 Filippus sanoi hänelle: "Herra, näytä meille Isä, niin me tyydymme".
        9 Jeesus sanoi hänelle: "Niin kauan aikaa minä olen ollut teidän kanssanne, etkä sinä tunne minua, Filippus! Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän; kuinka sinä sitten sanot: 'Näytä meille Isä'?
        10 Etkö usko, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa? Niitä sanoja, jotka minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen.
        11 Uskokaa minua, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa; mutta jos ette, niin uskokaa itse tekojen tähden.
        12 Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja, joita minä teen, ja suurempiakin, kuin ne ovat, hän on tekevä; sillä minä menen Isän tykö,
        13 ja mitä hyvänsä te anotte minun nimessäni, sen minä teen, että Isä kirkastettaisiin Pojassa.
        14 Jos te anotte minulta jotakin minun nimessäni, niin minä sen teen.
        15 Jos te minua rakastatte, niin te pidätte minun käskyni.
        16 Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti,
        17 totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva.
        18 En minä jätä teitä orvoiksi; minä tulen teidän tykönne.
        19 Vielä vähän aikaa, niin maailma ei enää minua näe, mutta te näette minut; koska minä elän, niin tekin saatte elää.
        20 Sinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen Isässäni, ja että te olette minussa ja minä teissä.
        21 Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa; mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle."
        22 Juudas, ei se Iskariot, sanoi hänelle: "Herra, mistä syystä sinä aiot ilmoittaa itsesi meille etkä maailmalle?"
        23 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan.
        24 Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani; ja se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän, joka on minut lähettänyt.
        25 Tämän minä olen teille puhunut ollessani teidän tykönänne.
        26 Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut.
        27 Rauhan minä jätän teille: minun rauhani-sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.
        28 Te kuulitte minun sanovan teille: 'Minä menen pois ja palajan jälleen teidän tykönne'. Jos te minua rakastaisitte, niin te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän tykö, sillä Isä on minua suurempi.
        29 Ja nyt minä olen sanonut sen teille, ennenkuin se on tapahtunut, että te uskoisitte, kun se tapahtuu.
        30 En minä enää puhu paljoa teidän kanssanne, sillä maailman ruhtinas tulee, ja minussa hänellä ei ole mitään.
        31 Mutta että maailma ymmärtäisi minun rakastavan Isää ja tekevän, niinkuin Isä on minua käskenyt: nouskaa, lähtekäämme täältä."

      • X-hirvas
        Totta!!! kirjoitti:

        Jumalaa kolmiyhteisenä, koska se on turha ja tarpeeton ihmisteoria. Minulle riittää kun Jeesus lausui todistuksen ja totuuden kuinka minta jumalaa on olemassa. Hänen mukaan niitä on vain yksi ainoa, eli Isä Jumala.
        Tietenkin on olemassa valtaosa nk. kristittyjä, jotka uskvoat kolminaisuusoppiin, minä en usko, koska se on ihmisoppi.

      • Totta!!!
        X-hirvas kirjoitti:

        ollut joskus seurakuntayhteys ja oletko ehkä pettynyt siihen ja alkanut sen takia halventamaan uskovaisten isien kaikki opetukset? Vai oletko ehkä sitä mieltä, että ennen sinua ei ole Suomessa ollut uskovaisia?

        Jumalan Sana ilmoittaa kirkkaasti, että yksi Jumala on ISÄ, POIKA JA PYHÄ HENKI.

        Minkä puolen sinä Jumalan Olevaisuudesta tahdot itseltäsi pimitettävän. Uskotko sitä, kun Jeesus sanoo, että "joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän"? Uskotko sitä, kun Jeesus varoittaa ketään lähtemästä mihinkään ennen kuin Pyhä Henki tulee kirkastamaan Hänet. Uskotko, että Henki-Isä on kutsun antaja ja Poikansa valtakuntaan vetäjä.

        Uskotko, että Jumalan ainoa poika tuli LUPAUKSEN kautta Daavidin huoneesta ja Daavid kutuu Häntä Herraksi ja todistaa, että Jeesus, Jumalan ainoa Poika ei siittynyt hänen huoneensa siemenstä muuta kuin LUPAUKSEN kautta.

        Uskotko, että kaikki Jeesukseen uskovat ovat LUPAUKSEN kautta israelilaisia, eli Aabrahamin simenestä siittyneitä. Siis LUPAUKSEN kautta.

    • Voin kun se oliskin

      noin helppoa.
      Herää kysymys miksi on niin paljon entisiä uskovia, jotka masennuksen aikana ovat uskoon tulleet, kokevat huipun (maanisen vaiheen)..ja hups..masentuvat uudestaan ja luopuvat uskosta.
      Täytyy myös muistaa sanoa ihmisille lääkärin tärkeydestä, onhan jumala heidätkin avuksemme tänne laittanut.

      • Sovitellen

        Moni ei kestä sitä, että sunnuntaista tulee arki.
        Armo lahjoista sanon, jos vanhimmisto painostaa teitä te juuri uskoon tulleet kaikkien tulee puhua kielillä älkää sellaiseen ryhtykö se on sillä sillon voitte sielullisesti puhua kielillä ja sielullinen puhuminen voi olla turmioksi itselle.
        Jumalan lahjat tulevat aina kauniisti ja silloin, kun ne lähtevät virtaammaan on myös itsellä vapauden tunne.
        Kukaan ei voi panna lahjoja toisen suuhun vaan se on myös tahdon taipuminen tiedän monta, jotka ovat itse oman kielellä puhunisen esteenä ja sama pieni pätkä on vuosia eikä se muutu.
        Puhdistumisen myötä ihminen on vamiudessa ottamaan Jumalan valtaan vastaan Sanan kautta. Tahdon tule taipua ja ihminen kasvaa vain Sanan myötä.
        Ei ihminen valmistu hetkessä ensin ihminen simenestä kasvaa, joka on otolliseen maahan kyvetty. Jos ihminen on juureton hän irtautuu heti, kun koetukset alkavat.
        Yksikään ei täällä maanpäälä selviä ilman koetuksia kyllä Jumala koettelee ja punnitsee omansa.
        Mitä suurmpi tehtävä sitä suurmmat koetukset.

        Hän, joka on saanut maistaa Jumalan valtakunnan hyvyyden ja luopuu sitä saa kokea pahuuden moninkertaisena. Siivottuun huoneeseen tullee suuri määrä roskaa ja saastaa.

        Lihallisuus on juuri se aika ennen, kuin Sanasta ei ole kasvanut juuria silloin ihminen imee itseensä kaiken sen mikä tulee heiltä, jotka ovat kesken kasvuisina ryhtyneet opettajiksi ja tuovat lihan antia yli Raamatun Sanan siksi on vaarallista ryhtyä opettamaan ilman lähetys käskyä.
        Masennus tulee juuri sitä, että ei tunne Jeesusta eikä usko siihen, että Jumalalle-Jeesukselle on kaikki mahdollista tarvitaan usko.

        että moni ei kestä sitä, kun sunnuntaista tuleekin arki. Moni ottaa kyllä reimulla vastaan Jumalan lupaukset, iltoisee ja riemuitsee ja paistatelee hetken valossa, kuten Jeesus kertoo miten moni paistatteli itseään Johannes Kastajan valossa. Kun arki taasen alkaa ja Jumalan Sanan kasvatus ja ihminen joutuu tunnustamaan, että ei edes muistuta itse esikoista, Jeesusta ja joutuu alkamaan lihantahdosta ja -opista luopumisen, niin silloin moni kääntää kelkansa ja hylkää Jumalan Sanan. Ei kestänyt Jumalan kasvatusta ja kuritusta.
        Moni sen sijaan menee varkain, kuin varas Jumalan huoneeseen, alkaa puhua kielillä ja jopa selittää kielilläpuhumistaan, mutta ei sydämen uskosta, vaan sielun uskomuksesta. Jumalan lahjat tulevat aivan täydellisesti ylhäältä, eikä niitä voi kukaan itse ottaa. Jumala antaa lahjansa heille, jotka uskovat mitä Jumalan ainoa Poika opettaa ja käskee, eli hylkäävät lihantahdon Jumalan Sanan tieltä. Jumala ei anna armolahjoja ihmisen itsensä käyttöön, vaan seurakunnan rakentamiseksi. Yksi ainoa lahja, eli kielilläpuhuminen on ihmisen itsensä käyttöön, sillä se rakentaa ihmiseen Jumalan Temppeliä, puhuen salaisuuksi rakentaja Pään kanssa.

        Usko ei ole leikinasia, eikä sitä voi ottaa kevytmielisesti.

    • Jumala hoitaa omiaan

      Älä anna lääketieteellisiä neuvoja, kun sinulla ei viestistäsi päätellen ole asianmukaista koulutusta ja työkokemusta alalle.

      Perustelen: Esimerkiksi masennus on usein hyvin vakava sairaus ja on paljon muitakin vakavia mielen alueen sairauksia, jotka eivät parane uskonnollistamalla ja hengellistämällä niitä. Kolpötöörien hoivissa saattaa käydä jopa aivan päinvastoinkin.

      Pääasia on että ihminen on herännyt synnin tuntoon ja tarvitsee auttajaa. Mielen alueen sairaudet on kuitenkin hoidettava asianmukaisesti, lääkärin ohjauksessa.

      • Totta!!!

        Elävään Jumlaan? Näyttäisi, että uskoa ei enää ole, vaan tilalla on sekaoppi ja sen tuottama sekausko:)!

        Jeesus on aivan oikea ja elävä Jumala ja Hän tuli sitä varten, että ihmiset saavat tulla vapaiksi kaikesta entisestä painolastista. Joka todella uskoo, mitä Hän sanoo, saa alkaa uudistumaan, sillä Sana puhdistaa entisen pois ja tuo uuden tilalle.

        Masennukset johtuvat vääristä ajatustottumuksista, jotka ovat tulleet ihmiseen väärän malliin katsoen.
        Kaikki alkaa ajatuksista!

        Väärään esikukuvaan katsoessa ihminen sitoutuu syvemmin sielullisuuteen, mutta Jeesuksen esikuvaksi ottaneet pääsevät kasvun kautta pois sielullisuuden tuottamasta sairaudesta, sillä sielu PUHDISTUU uskon kautta Jeesukseen. Jumalan Sana siis puhdistaa ja siksi sitä pitää syödä kuin leipää.

        Jos ihminen elää ympäristössä, jossa mallina on se, että itsellä pitää olla kaikki, pitää olla parempi kuin naapuri, pitää näyttää kuinka hyvin pärjää, niin herkimmät alkavat masentumisen jo varhain ja jossakin vaiheessa se sitten puhkeaa esille ja vie elämän ilon ja toivon. Ruohohan näyttää usein vihreämmältä aidan toisella puolella ja vaikka se vain siltä näyttäisi, niin moni kadehtii sitä näkyä ja masentuu sen takia.

        Jeesus käski rakastaa lähimmästä kuin itseään ja joka USKOO Jeesuksen opetuksen saa huomata, että hän saa siihen uskoon voiman taivaasta ja alkaa muuttu Jeesuksen sanojen kaltaisuuteen, eli huomaakin, että enää ei tarvitse olla parempi kuin muut, vaan saa olla sellainen kuin on, vapudessa ja rauhassa.

        Perisynti periytyy ja se synti alkaa tietenkin ajatuksista, sen mallin mukaan, mitä ympäristö tuottaa. Siitä saa sanoutua irti USKOMALLA Jeesukseen, eli uskomalla evankeliumin.

        JEESUS ON ESIKOINEN JA ESIKUVA koko luomakunnalle ja joka katsoo Häneen saa huomata muutoksen.

        Valtava armo piileekin siinä, että Jumalan olevaisuus TULI alas taivaasta ja TULI lihaksi meidän katsella ja uskoa tuohon esikuvaan ja esikoiseen ja siitä katselusta muuttua Hänen kaltaisuuteensa.

        Kun muistamme, että Isä voiteli Poikaansa Iloöljyllä enemmän, kuin Hänen osaveljiään tiedämme, että Iloöljy tullee ihmisen osaksi kuuliaisuuden kautta, ei muuten. Jeesus oli kuuliainen Ihmisen Pojan päivinä Isän Tahdolle ja osoitti, että jokainen uskovainen voi sen mallin ja esikuvan mukaan tulla kuulaiseksi, iloiseksi ja vapaaksi.

      • täytyy nyt

        vaan tajuta, että vaikka kuinka on uskova, niin maalliset velvollisuudet, työn, perheen ja elämisen suhteen pätevät. Suurin burn outin syy on työ..sitä meidän on jokaisen tehtävä että tässä maailmassa perhellemme leivän pöytään saamme.
        Masennus on sairaus siinä missä syöpäkin, jonka lääkäri hoitaa. Se ei katoa sillä että raamatulla lyödään päähän, sitä en kiellä ettäkö ei raamatun sana olis iso apu paranemis prosesissa, mutta kyllä se paraneminen nyt alkaa siitä että mennään lääkäriin ja myönnetään nyt asia itsellensä ensinnäkin.

      • Totta!!!
        täytyy nyt kirjoitti:

        eikä ole vain olevinaan Parantaja. Jumalan Sana puhdistaa ihmisestä pois masennuksen syyn, lääkkeet auttavat masentunutta kestämään sairauden, mutta eivät paranna itse tautia.

        Lääkkeet ovat jossakin vaiheessa hyväksi, mutta kun Jumalan Sana tulee Herraksi Jumalaksi Pyhän Hengen todistuksella ihmiseen, niin alkaa tapahtua uudistuminen, joka parantaa kaikesta vanhasta.

      • pätee uskomattomiin

        mutta on turhan hurskasta sanoa että masennusta ei olis uskovien, saarnaajien mielessä myös. Melkein sanot että sairaudet ovat jumalan rangaistus.

      • Totta!!!
        pätee uskomattomiin kirjoitti:

        mutta on turhan hurskasta sanoa että masennusta ei olis uskovien, saarnaajien mielessä myös. Melkein sanot että sairaudet ovat jumalan rangaistus.

        että eikö masennusta ole jopa uskovaisissa, mutta minä sanon, että Jumalan Sanan/Jeesuksen tunteminen tuo uuden vanhantilalle ja sen takia masennus väistyy ja suruvaippa tipahtaa yltä.

        Yritä ymmärtää, että kehoitan kaikki masentuneita lukemaan Jeesuksen omasta suusta tulleet opetukset, ohjeet, neuvot ja käskyt, sillä Hän puhuu ELÄMÄN SANAA, Itseään, eli Jumalaa tänne kansan keskuuteen.

        Aivan varma on, että masennus väistyy Elämän Sanan tieltä. Jokainen saa tulla vapaaksi masennuksen vaipasta, sillä masennus tulee vääristä ajatustottumuksista. Voin todistaa sen omakohtaisesti, sillä vuonna 1984 jouduin tunnustamaan, että en ollut tullut tuntemaan totuutta, eikä totuus ollu näin päässyt tekemään minua vapaaksi ja aloin pyytämään Jumalalta, että saisin kasvaa totuuteen. Huhtikuussa vuonna 1984 alkoi elämäni vaikein aika. Jumala alkoi tyhjentää entistä, väärää jumalaa ja väärää mallia ja sitä kesti yhdeksän kuukautta, kunnes jouluaattona 1984 työ oli valmis ja sain hämmästyneenä todeta miten Jumala laski uuden minuun ja sain alkaa kasvamaan totuuteen. Vanha otettiin tieltä pois, muuten en olisi tullut tuntemaan totuutta, sillä vanha olisi tullut uuden kanssa sekaopiksi.
        Huhtikuusta jouluaattoon kävin helvetin läpi ja jouluaaton ihme muutti kaiken, sain tulla vapaaksi, eikä sitä vapautta ole mikään kyennyt sitomaan mihinkään, mikä hetkeksikään veisi totuuden tuomaa vapautta minulta pois. Yrityksiä kyllä on jatkuvasti ja moni yrittää kylvää epäuskonsiementä, mutta minun ei tarvitse sitä ottaa vastaan, koska olen saanut armon tulla tuntemaan totuus, joka on VAPAUS JA RAUHA JUMALASSA.

        Jouluaatosta 1984 olen saanut olla täydellisen vapaa ja se on yksin Jumalan työ minussa. Ei siis mitään minulta, vaan kaikki Häneltä, joka antoi uskonlahjan ja vahvisti uskoni.

    • Totta!!!

      syntyneensä uudeksi heti, kun on ottanut Jumalan kutsun vastaan. Niin ei käy kenellekään, vaan Jumala antaa kutsun ja Sanan siemenen ja siemen alkaa itämisen. Jos kaikki syntyisivät siinä silmänräpäyksessä uudeksi, kun ovat saaneet kutsun ja saaneet tulla uskomaan Jumalan ainoaan Poikaan, niin silloin Jeesus opettaisi väärin kertoessaan, että kaikki siemen ei edes idä, vaikka se otettaisiinkin ensin innolla vastaan.

      Kaikissa ei ole otollista maaperää siemen itää, vaan toiset katkaisevat idun hennot juuret heti, kun elatuksen murhe, tai muu houkutus tulee ja jättävät Jumalan Sanan lihallisuuden takia. Jumalan Sana ei sovellu kaikille.

      Joissakin siemen sen sijaan itää ja alkaa tuottaa hedelmää, toisissa enemmän ja toisissa vähemmän.

      Uudestistyntymistä voi aivan hyvällä syyllä verrata täällä lihan kautta ihmiseksi syntymiseen, sillä lihallisen ihmisenkin täytyy ensin itää äidin kohdussa ja kasvaa syntymiseen saakka.

    • ...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      69
      3804
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      88
      3189
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      100
      2441
    4. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      15
      1659
    5. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      70
      1428
    6. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      98
      1300
    7. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      50
      1246
    8. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      51
      1043
    9. Huippu, kaupunki ostaa hotellin

      Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä
      Ähtäri
      56
      1040
    10. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      1031
    Aihe