Liikanen stop,stop!

Pääjohtaja Liikanen nyt, nykyisyyden ja menneisyyden huomioiden , esititte kyllä aamu-TV:ssä tietoista valetta. Väititte, että Kreikalle myönnettävän lainan takaisinmaksun takeena ovat vahvat asiantuntijat.
Olette asemanne perusteella yksi mainitsemistanne asiantuntijoista. Ja edellisiä valvoo markkinat, joten kertomanne mukaan markkinat vielä valvovat, että lainanantajat saavat omansa takaisin.
Kansanedustajien on syytä ottaa huomioon, että nuo Liikasen mainitsevat asiantuntijat valvovine markkinavoimineen ovat juuri se kokonaisuus jotka ovat ajaneet tilanteen nykyiseen kriisiin. Ja monenennenko kerran - vähintään viidentoista vuoden välein ?
Solidaarisuuden nimissä Te olette ne ensimmäiset, jotka myös omista voitoista, eduista ja voiton tavoitteluista saatte kunnia olla ensimmäisenä luopumassa - ei tavallinen kansa.
On aika pudottaa Teidän kaikkien ansiot maataloustuottajien tasolle - opitte tekin elämään.
3157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ollut aiheuttamassa edellistä lamaa ?

Äänestä

Liikanen on suuri huuii-Eki

Äänestä

Varsinkin Kreikkaongelmassa paljastuu Olli Rehnin kokemattomuus ja ajattelematon uhkarohkeus.
Haalitaan holtittomasti jäsenvaltioita, jotka eivät läskään täytä jäsenyyden kriteerejä, ja kaiken uskossa että suomalainen 1% on aina vahvempi kuin kulloisenkin muun EU:n 99 %.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suoma Linnea Repus kirjoitti:

Pääjohtaja Liikanen nyt, nykyisyyden ja menneisyyden huomioiden , esititte kyllä aamu-TV:ssä tietoista valetta. Väititte, että Kreikalle myönnettävän lainan takaisinmaksun takeena ovat vahvat asiantuntijat.
Olette asemanne perusteella yksi mainitsemistanne asiantuntijoista. Ja edellisiä valvoo markkinat, joten kertomanne mukaan markkinat vielä valvovat, että lainanantajat saavat omansa takaisin.
Kansanedustajien on syytä ottaa huomioon, että nuo Liikasen mainitsevat asiantuntijat valvovine markkinavoimineen ovat juuri se kokonaisuus jotka ovat ajaneet tilanteen nykyiseen kriisiin. Ja monenennenko kerran - vähintään viidentoista vuoden välein ?
Solidaarisuuden nimissä Te olette ne ensimmäiset, jotka myös omista voitoista, eduista ja voiton tavoitteluista saatte kunnia olla ensimmäisenä luopumassa - ei tavallinen kansa.
On aika pudottaa Teidän kaikkien ansiot maataloustuottajien tasolle - opitte tekin elämään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu