Mikä fantasiaelokuva?

"Wilf! Wilf!"

Eli näin tuossa muutamia vuosia takaperin (ehkä 6 vuotta sitten?) elokuvan jonka päähenkilöiden nimiä en muista, mutta molemmat suosittuja(jenkki?) näyttelijöitä. En elokuvastakaan muista paljoa, mutta jos tulee mahdollisen leffan nimi mieleen niin olisi iso apu jos kertoisit sen. Elikkä perus- fantasia leffa, mies löytää jonkun esineen ja saa kolme toivomusta, ja ensimmäiseksi hän toivoo isoa säkillistä rahaa, ja hänen ovelleen ilmestyykin se (jonka varas on jättänyt siihen). Jonkun ajan päästä poliisit saavat selville että rahat ovat miehellä ja he ovat viemässä häntä putkaat kun hän toivoo pääsevänsä karkuun. Poliisit naureskelevat hänelle eivätkä kiinnitä huomiota tiehen ja ajavat kolarin. Mies juoksee puistoon ja tapaa tyttärensä, ja yhdessä he menevät puistossa olevasta kummallisesta portista läpi, jolloin he astuvat fantasia maailmaan. Heidän pitää pelastaa maailma ilkeän kuningattaren kynsistä. Matkalla he tapaavat peikkoja ja muita fantasiamaailman otuksia mm. Lumikin. Elokuva on hyvin pitkä, (Olisikohan ollut peräti 3-osainen?) Varoituksen sana, että juoni on saattanut hieman muokkautua päässäni tässä 6 vuoden aikana, mutta perusidea on aikalailla sama. KAIKISTA IDEOISTA ON APUA! Kiitos.

2

3141

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • FireOfFeenix

      Tuo kuulosti jo sarjalta - ellei peräti television minisarjalta?. Olen nähnyt melkein kaikki maailman levitykseen tulleet fantasiaelokuvat, mutta tämä elokuva on ilmeisesti luiskahtanut jotenkin pois haavista - ellei se nimenomaan ole jokin mini tv-sarja.

    • Olisiko 10th Kingdom minisarja?
      Ainakin joitain samoja elementtejä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      101
      1613
    2. Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella

      Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä
      Suomussalmi
      39
      1165
    3. Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?

      Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk
      Kuhmo
      23
      930
    4. Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..

      Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita
      Maailman menoa
      164
      771
    5. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      740
    6. Nythän todellisuus on kuitenkin se

      että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja
      Sinkut
      200
      695
    7. Hei sinä nainen

      Haluaisin koko ajan olla kiinni sinussa😟❤️❤️
      Ikävä
      46
      679
    8. Kuka oli kuskina

      Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?
      Suomussalmi
      13
      657
    9. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      39
      588
    10. Onko kaivattusi

      hyvä ihminen? Kerro
      Ikävä
      33
      580
    Aihe