sinä rekkakuski, joka osoitit tänä aamuna Oulun motarilla, pohjoisen suuntaan, keskustaan lähtevän rampin kohdalla olevasi oikea älyn pohjanoteeraus. Ajattelit ilmeisesti, ettet jaksa hidastaa ramppiin kääntyvien takia, joten päätit sitten tunkea sen rakettisi 80 vauhdissa vasemmalle kaistalle kaikkie 100 ajavien eteen. Onhan se sujuvampaa ettei SINUN tarvitse jarruttaa, jarruttakoon kaikki muut. Sen 500 metrin matkan takia piti mennä muiden eteen tien tukkeeksi. Ja tottahan toki, kännykkä koko ajan korvalla. Onneksi olkoon, olet juuri voittanut VIIKON MUNAPÄÄ- tittelin. Voit kirjoittaa sen itse paksulla mustalla permanent- tussilla otsaasi.
Kiitos sinulle...
oiuytgfbhnj
6278
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kiitos! Niin se kuitenkin käytännössä on, että massa menee ja muut väistää.
ja sinun mielestäsi rekan olisi pitänyt pysähtyä ja päästää sinut menemään? Ja sitten kerätä 15 minuuttia vauhtia uudelleen? ..eikä olisi haitannut ja hidastanut ketään muuta...?
Kukaan ei ole puhunut mistään pysähtymisestä. Sen verran olisi rahtarisika joutunut nostamaan jalkaa kaasulta, kuten muutkin oikean kaistan kuskit, että olisi ajellut sen rampin ohi n. 60 vauhdilla, sitten päässyt taas ajelemaan rauhassa rajoitinta vasten.
Toki osasyy tässä on Oululaisten idioottimainen tapa alkaa hidastaa vauhtiaan jo viimeistään kilometri ennen rampin alkua. Varmaan pelottaa että menee muuten ohi. Tuo kyseinen ramppi on kaiken kukkuraksi pitkä ja suora. Lisäilona siinä on se että se jakautuu lopussa 3 kaistaan, eivätkä täkäläiset ole vieläkään oppineet jo rampin yläpäässä muistamaan, mihin suuntaan he ovat menossa. Seilaavat ramppia alas asti ilman mitään käsitystä millä kaistalla haluavat olla.
Eli sun mielestä on parempi, että 100 alueella on oikealla kaistalla hetken aikaa n. 60 vauhtia kulkeva jono, ja sitten vasemmalla kaistalla 80 etenevä jono, jota vetää se 1 rekkakuski, joka ei viitsinyt hidastaa muiden tavoin, vaan päätti mennä oikealle kaistalle hidastamaan niiden kulkua, jotka olivat jo valmiiksi vasemmalla kaistalla? Muistaen sen, että oikealla kaistalla oli toki muitekin kuin minä, jotka pudottelivat sallittua nopeutta. Siihen saakka, kunnes tämä yksi neropatti keksi tulla sinne eteen.
Onneksi olkoon, otapa paksu permanent- tussi käteen ja kirjoita sinä otsaasi "MINÄKIN OLEN IDIOOTTI!"
kunhan kerot nimesi. Hienoa, että kuitenkin tunnistat tilasi!
Kyllä yhdistelmälläkin voi ohittaa 60 etenevää jonoa, varsinkin jos ajaa sitä rajoitinta vasten, eihjän sinä ole kun se vajaa kymppi eroa siihen 100 km/h. Ihmetyttää mikä vaikeus on muutella nopeutta henkilöautolla. Ei mulla ainakaan mene 80->100 kun hetken heilaus.
Ja pointtihan onkin se, että kunhan itse ei tarvitse mitään tehdä, niin ajetaan sitten niin että ne muut 20 autoilijaa saa hoidella ne kiihdyttelyt ja jarruttelut. Se on sitä suomalaista liikennekulttuuria. Hyvin olet oppinut.