Väyrysellä

Väyrynen esittit hyvin asiantutevasti ja oikein tänään aamuna näkemyksensä Kreikan avustuspaketista.

Hän sanoi, että se on ensin vapaaehtoista. Ja tosieksi, että kannattaisiko mennä nyt sitä lahjoittamaan, koska sillä siirretään syyllisten ja sotkujen selvittämistä. Väyrynen sanoi oikein, että parasta olisi se, että Kreikka aloittaisi heti velkasaneerauksen asiantuntijoiden toimesta, jolloin selvitetään pankkien, virkamiesten sotkut ja väärinkäytökset, kuin se että Suomi joutuisi ne aloittamaan vuosien kuluttua omasta toimesta.

Lisäki verojen maksaminen Kreikassa ei ole pakollista. Kukaan kreikalaisista ei maksa valtiolle veroja. Eivät yrittäjät, isot yritykset eivätkään palkansaajat. Täytyisikö Suomen veronmaksajien maksaa heidän veronsa?

Tuo Vanhasen ja Kataisen ahkeruus on outoa. Kannattaako heti mennä niitä Suomen veronmaksajien rahoja lahjottamaan Kreikalle? Kataiselta näyttää ylipäätänsä puutuvan syvempi talouselämän tuntemus. Kuulemma hän aikaisempi työurakin ollut pelkästään opettajan sijaisuuksia.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


asiallinen näkemys. kirjoitti:

Väyrynen esittit hyvin asiantutevasti ja oikein tänään aamuna näkemyksensä Kreikan avustuspaketista.

Hän sanoi, että se on ensin vapaaehtoista. Ja tosieksi, että kannattaisiko mennä nyt sitä lahjoittamaan, koska sillä siirretään syyllisten ja sotkujen selvittämistä. Väyrynen sanoi oikein, että parasta olisi se, että Kreikka aloittaisi heti velkasaneerauksen asiantuntijoiden toimesta, jolloin selvitetään pankkien, virkamiesten sotkut ja väärinkäytökset, kuin se että Suomi joutuisi ne aloittamaan vuosien kuluttua omasta toimesta.

Lisäki verojen maksaminen Kreikassa ei ole pakollista. Kukaan kreikalaisista ei maksa valtiolle veroja. Eivät yrittäjät, isot yritykset eivätkään palkansaajat. Täytyisikö Suomen veronmaksajien maksaa heidän veronsa?

Tuo Vanhasen ja Kataisen ahkeruus on outoa. Kannattaako heti mennä niitä Suomen veronmaksajien rahoja lahjottamaan Kreikalle? Kataiselta näyttää ylipäätänsä puutuvan syvempi talouselämän tuntemus. Kuulemma hän aikaisempi työurakin ollut pelkästään opettajan sijaisuuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu