Kreikassa, kuten eteän maissa yleensä, verojen maksaminen on vapaaehtoista. Kukaan ei valvo että verot tulisivat maksettuksi. Eivät rakennusfirmat maksa tuloistaan verojaan eivätkä ravintolat tai taksinkuskit, puhumatta tavallisesta palkansaajista ja virkamiehistä.
Esimerkiksi Angela Merkel jo epäilee, että rahat menisivät vääriin käsiin.
Esimerkiksi Angela Merkel jo epäilee, että rahat menisivät vääriin käsiin.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Merkelin huoli ei ole turha, sillä rahat ovat Kreikassa menneet vääriin käsiin jo 10 vuotta. Olisi kiinnostvaa tietää, mihin ja kenelle Kreikan talouden rahat ovat menneet. Maa tuntuu muutenkin olevan sellainen keskiaikainen takapajula, jossa poliitikkojen älykkyysosamäärän kasvattamisesta ei ole huolta pidetty. Pelkillä oliiveilla ja ouzolla kun järki ei kasva.
Vahvasti näyttää siltä, että Kreikallakin on omat berlusconit, kuten on Italialla ja Suomellakin. Nyt pitää vain selvittää, keitä ne Kreikan ketkut ovat. Italian Silvioon ei päästä kiinni, mutta Suomen vastaavat ovat jo narahtaneet.
Ihmetyttää tämä Suomen hallituksen into syytää rahaa ulkomaille. Täällä kotimaassa kaikki näyttää menevän päin persettä juuri nyt, mutta se ei kepuhallituksen vauhtia hiljennä. Rahaa ei ole kotimaan tarpeisiin, vaikka Vanhanen niin valehteli jo vuonna 2008. Sanoi Suomella olevan paljon rahaa ja Katainen komppasi tätäkin paskapuhetta. Missä se suomalaisille tarkoitettu raha on? Onko Kreikalle tarjottu raha juuri sitä samaa rahaa?
Suomi lainaa itse markkinoilta rahaa, jotta se antaa Kreikalle puolestaan lainaa. Juju on siinä, että Suomi saa hyvän luottoluokituksensa ansiosta halpakorkoista lainaa helposti. Kreikan luottoluokitus on taas niin huono, ettei se voi saada lainaa kuin paljon kalliimmalla korolla jos edes silläkään. Suomikin saa antamasta lainastaan paremman koron Kreikalta kuin mitä Suomi maksaa velkojilleen. Jos siis Kreikka maksaa lainansa Suomelle takaisin. Suomi saa siitä lisäksi korkovoittoa. Riski on siinä, ettei Kreikka kykene maksamaan tätä lainaa takaisin. Se taas tietäisi Kreikalle suuria poliittisia vaikeuksia vuosikymmeniksi eteenpäin suhteessa muihin EU-maihin.
Kuten Katainen on todennut, tämä on hyppy pimeään. Emme voi varmasti vielä tietää, riittääkö laina pelastamaan Kreikan. Vaihtoehtona on lainojen epääminen, mikä tarkoittaisi Kreikan joutumista selvitystilaan. Tämä puolestaan heikentäisi luottamusta myös muihin asiansa huonosti hoitaneisiin maihin, jolloin kriisi laajenisi. Suuret eurooppalaiset pankit joutuisivat sellaisiin vaikeuksiin, että seurauksena olisi alueellinen pankkikriisi, joka suurella todennäköisyydellä kasvaisi globaaliksi kriisiksi kuten jo finanssikriissä nähtiin. Kreikka-ongelmaa on ehditty jo pitää pahemapana kuin Lehman-pankkikriisiä, joten tämä antaa hyvän kuvan mittasuhteista.
Ketkujen selvittäminen on täysin toissijainen asia. Palo pitää sammuttaa ensin ja vasta sitten etsiä sytyttäjiä. Hölmöläisen hommaa olisi ensin hakea sytyttäjät vastuuseen ja palon antaa roihahtaa valloilleen.
Syyllisten selvittäminen täysin toissijainen asia, eli toimittaisiin kepuperiaatteella? Mitä niistä syyllisistä, pääasia että ketkut saa rahaa-periaate on jo nähty ja siitä ei hyvää seurannut. Syylliset pitää AINA saada kuseen, olivatpa he sitten ketä tahansa ja liittyivätpä he mihin konnuuteen tahansa. Nyt on kyseessä niin suuret rahat, että konnia ei voi mitenkään päästää menemään. Samalla kun lainahanoja avataan, on syylliset kaivettava esiin.
Tuo palovertaus on aika heikko, sillä Kreikassahan on "palanut" jo 10 vuotta. Poliitkot ovat vuosikausia sytytelleet omia nuotiota eli vetäneet fyrkat omiin liiveihinsä. Mikään muu ei selittäne valtoin varojen katoamista. Ellei sitten maassa ole niin saatanan tyhmiä poliitikkoja, etteivät maan edun päälle ymmärrä. Oma napa jne.
.. talouselämä on rakenettu, niin että huijarit voittaa aina.. muistelkaapa Suoemnkin lamaa; pahimmat tunarit ERKKI LIIKANEN ja SIXTEN KORKMAN ovat hyvissä viroissa. Ja SÄÄSTÖPANKIN JA KOP.n johtajat pääsivät Arsenaaliin hoiteleen omia töppäyksiään hyvällä palkalla. PERTTIINKÖ MITÄÄN TAKAISIN NÄILTÄ MUNAREILTA:
No Jenkeissä on vähän rajoitettu optioita ja pantu sentään vankilaan muutama huijari, mutta suomessa nämä Taloselämän PAPISTO ja EDDIE EDWARDSit vain käärivät rahaa entiseen malliin ja kansahan sen lopulta maksaa. KUKA PERKELE TERVE JÄRKINEN TARVITSEE YLI MILJOONAN VUOSIPALKAN ???
Suomessa onkin kepuhallituksen siunauksella voitot, optiot ja kultaiset kädenpuristukset yksityistetty, mutta vahinkojen maksu on aina jätetty veronmaksajille.
kuitenkin SAK/demarimafiaa, kun puhutaan suomen ketkuista?
Ihmettelenkin, mikä taho estää tutkimasta SAK/demarimafiaa. kaikkihan me tuo taho tiedetään, kun on seurattu SAK/demarimafian yhteiskuntaterrorismia sabotointeineen muutama vuosikymmen.
Se on lahjottu virkamieskunta/presidentti. meidän virkamieskuntamme on SAK7demarimafian peukalon alla.
No Venäjähän meitä hallitsee SAK/demarimafian kautta.
Tuohan on totuus, mistä vaietaan.
Suomen talous ja työllisyystilanne olisi helppo panna kuntoon, jo ei tuota SAK/demarimafiaa olisi.
Köyhyys olisi Suomessa melkein tuntematon käsite ilman SAK/demarimafiaa.
Terveydenhoito olisi kunnnossa ja vanhuksilla olisi iloniltapäivä.
hieman.
kreikkaan ei tosiaankaan pitäisi antaa euron euroa. Menkööt holtittomat pankit nurin, ja kaatukoon eu.
Perkele nyt Suomessakin olisi SAK/demarimafialla aihetta mennä kadulle, ja järjestää pikainen yleislakko, ettei noita rahoja lainattaisi Kreikalle.
Kymmenesosa olisi korkeintaan summa, mitä voisi ajatella.
Mutta nytpä onkin niin, että SAK/demarimafia/presidenti/ Suomen pankki ovatkin niin Venäjän peukalon alla, jotta rahaa on annetava. Sossukommartithan nuo entisetkin on nyysineet mafialleen.
Katsotaan peli loppuun, eikä anneta rahoja. Ei meille ainakaan huonommin käy, ja sitten käyköön.
Jossakinhan nuo rahat ovat, ei ne ilmaan ole häipyneet.
Annetaan kreikale yksinpoikeus pitää olympialaisia. sillähän tilanne korjaantuu, tai sitten ei.
En antaisi Kreikalle yhtään vastiikkeetonta rahaa.
Kepulla oli tilaisuus pistää työllisyys kuntoon, mutta elvyttikin päin persettä. Mihin ne kymmenet ja sadat miljoonat menivät, kun missään ei näy työllisyys tai tilanne korjaantuneen?
Kepuhallituksen junailema terveydenhoito ja vanhusten kohtelu onkin jo juttu sinänsä. Mitä ihmettä kepuhallitus oikein tekee, kun tilanne vain päivä päivältä huononee? Reumasairaalaan ei riitänyt lanttiakaan, mutta Kreikkaan annetaan 1,6 miljardia. Kepuhallituksen päämissiona onkin pelastaa ulkomaalaiset, eikä suomalaisia.
ole ollut tilaisuutta laitttaa mitään kuntoon, mkun SAK/demarimafia on kokoajan istuttanut lakossa milloin keitäkin.
niin ja väliajat on etsinyt joitain lautoja ruusupskasta, ja syönyt uuniperunoita ikeassa novan piikkiin, merisalon, ja muiden "bisnesmiesten" kanssa peittääseen omat sotkunsa, ja estäkseen ettei mitään hyvää kansa saisi.
hyvin ovat onnistuneetkin SAK/demarimafialaiset nyysimään pieneläkeläisiltä, ja muilta köyhiltä kurjilta sen annetunkin hyvän minusmekkiseksi.
valto koski olisi aloittellaan halunnut, jota perusturvaa olisi nostetu kaikkein köyhimmille, niin SAK/demarimafia torppas tuon esityksen.
niin ja alkoi härskisti vaatimaan, että tuo esitetty raha pitää antaa myöskin korkeaa ansiosidonnaista saville.
Demari ovat köyhien tappopuolue.
SAK/demarimafia on ökyrosvojen kansankusetusosasto, joka käyttää taistelijoinaan ahneita ja tyhmiä, eli sellaisia, jotka eivät ymmärrä sahaavansa omaa oksaa.
niinpä he kokoajan huomaattaan tekevät itsestänsä SAK/demarimafian ökyrosvojen orjia, liemikulhopalkalla betonikennostossa.
kyllä ne maaorjuudenkin takaisin tuovat, kunhan saavat ensin maaseudun rosvottua itselleen.
väki siirretään slummeihin, ja lopuista tehdään orjatyövoimaa pelloille, ja metsiin, seköä marjanpomintaan, etc. Eli kyllä sitten marjanpoimintakin luokitellaan työksi.
tosin kaikilla on yhtä huono päiväpalkka, tehkööt mitä tahansa, mutta kaikki kykenevät tekevät, jos syödä meinaavat. eläkkeistä on silloin turha puhuakkaan, sillä nuo rahathan on ökyrosvot jo siirtäneet itselleen, ja eläkeonkin vanhusten uhteismajoitus, jossa vierailee viikatepöpö aina silloin tälöin.
Yleensä olen kanssasi samaa mieltä, mutta en nyt.
Kun sinä kävelet pankkiin hakemaan lainaa, pankki haluaa lainallesi takaajat / kiinnityksen johonkin vakuudeksi lainastasi.
Kun Kreikka haluaa lainaa, kukaan ei ole vaatinut eikä näköjään tule vaatimaan takauksia saatikka kiinnityksiä. Kreikan valtiolla on omaisuutta pilven pimein lainaa vastaan. Jos kerberokset ei maksa lainaa takaisin niin se on voi voi; ei tule villapäiden vakuuksiakaan takaisin.
Samalla kun laina annetaan niin vakuudet valehteleva hallitus v 2004 - 2009 aluksi selliin, omaisuudet takavarikkoon ja tutkinta päälle. Kyllä alkaa Kreikaltakin löytyä rivakkaa yhteistyöhalua.
Olisi hyvä muistaa ja tietää ,jos haluat antaa jollekin euron,hän ottaa sen mielihyvin vastaan.
Mennesäsi vaatimaan euroa takaisin ,se ei olekaan yhtä helppoa.
Malttia palkkaratkaisuihin ettei seuraavana päivänä tarvitse perua tekemisiään.
Tulos saattaa olla tällainen
http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2010/05/1116377