Santander

Onko kukaan hakenut tai onko jo olemassa Santaderilta suurempaa luottoa? 20000-50000€? Millaset kriteerit myöntämiselle? Puhelimitse kaiketi haetaan? Olis aika kätevä vaihtoehto kun takaajia ei tarvita ja korko ei siihen nähden mikään ihan mahdoton ole.
61056
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Sanoisin näin, että tuollaiset summat vaativat jo todella kovia tuloja, eikä mielellään yksinään haettuna vaan esim. avioparina. Eräs hieman raha-asiansa sössinyt tuttu haki keskivertoa melkoisesti suuremmilla tuloilla 12 000 ja 5000 e myönnettiin niillä eväillä, kun sinkkuna ja vain omaan piikkiinsä haki. Luottotiedot nyt sanomattakin selvää, että ovat kunnossa eikä mitään suuria ilmoitettuja velkoja muualle.

Tämä nyt tietysti vain yksi tapaus eikä mitään yleistyksiä voi sanoa, mutta hiukan linjausta siinä toki näki. Noin suurissa summissa tosin sitten erät ja korotkin sitä luokkaa, että ei niitä ihan matalapalkkaduunari maksa. Itse firmasta kyllä kuullut ihan hyvää, eli ei mitään yllätyksiä tms. kunhan vain hoitaa sovitusti maksut.

Äänestä
  • En ole hakenut Santanderilta kuin pienempää luottoa, mutta eiköhän siihen samat periaatteet päde kuin pienempiinkin lainoihin:
    http://www.kulutusluotto.org/kysymyksia-ja-vastauksia

    Ote huomioon kuitenkin, että lainasumma on jo merkittävä ja koska haluat:
    "Olis aika kätevä vaihtoehto kun takaajia ei tarvita ja korko ei siihen nähden mikään ihan mahdoton ole. "
    ja koska lainaa (veikkaan) ei käytetä asunnon ostoon tms. minkä arvo pysyisi hyvin vakuutena. Yhtälö on jo haastava, mikäli sinulla/teillä ei ole merkittäviä tuloja. Jos olet ostamassa autoa, venettä tai remontoimassa jotain, ota huomioon että pankeilla tms. myös on tällaiseen tarkoitukseen räätälöityjä rahoituselementtejä.

    Äänestä

Täytyy hakea puolison, mieluiten AVIO/REKISTERÖITY kanssa yhdessä. Vakituinen työ, josta työhistoriaa takana useita vuosia, hyvät tulot, oma asunto, maltillisesti velkaa.

Äänestä
  • perkeleen lähettämänä suomen rahamarkkinoilla. Sieltä jos luoton saat niin ne estää sinua sen aikana jopa ostamasta kattilaa hobby hallista osamaksulla.
    Santander, -Myy meille elämäsi!

    Äänestä

  • kokenut. kirjoitti:

    perkeleen lähettämänä suomen rahamarkkinoilla. Sieltä jos luoton saat niin ne estää sinua sen aikana jopa ostamasta kattilaa hobby hallista osamaksulla.
    Santander, -Myy meille elämäsi!

    Ei ainakaan tuollaisia ongelmia ole itsellä tai kaverilla tullut, jotka olemma muutaman tonnin ottaneet. Tosin kumpikin Ge Moneyn aikana ja niin, että ne makseltu pois juurikin siinä Santanderiksi vaihtumisen alkuaikoina. Mitään ongelmia ei tuona aikana ainakaan ollut koskaan parin vuoden aikana mitä itse makselin eriä.

    Äänestä

  • kokenut. kirjoitti:

    perkeleen lähettämänä suomen rahamarkkinoilla. Sieltä jos luoton saat niin ne estää sinua sen aikana jopa ostamasta kattilaa hobby hallista osamaksulla.
    Santander, -Myy meille elämäsi!

    Minulla on parhaillaan Santanderilta lainaa, eikä se minusta pelitä sen kummemmin kuin muutkaan lainat. Ehdotkin ovat edullisemmat kuin ihan vakiintuneen pankin joustoluoton. (siis korko on alhaisempi; eikä neuvotteluvara ole yhtään sen huonompi).
    Eikä Santanderin laina estä ostamasta Hobby Hallista tavaraa, paitsi tietysti, jos lainan jättää maksamatta.
    Niin ja varoittelijoille: pankeista ei saa lainaa ilman vakuuksia; ja kaikilla ihmisillä ei niitä vakuuksia vaan ole. Kaikki kun eivät ole perineet metsiä ja mantuja eikä mahtavaa osakesalkkua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


21 kirjoitti:

Onko kukaan hakenut tai onko jo olemassa Santaderilta suurempaa luottoa? 20000-50000€? Millaset kriteerit myöntämiselle? Puhelimitse kaiketi haetaan? Olis aika kätevä vaihtoehto kun takaajia ei tarvita ja korko ei siihen nähden mikään ihan mahdoton ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu