Kapitalistinen eurooppa paljastaa karut kyntensä

Mitä tämä nyt oikein on? Kapitalismin piti olla ylivertainen järjestelmä. Euroopan Unionin piti tuoda maanosamme kansoille vaurautta, talouden vakautta, työtä, tasa-arvoa, ihmisoikeuksia ja kaikkea muuta mannaa maan ja taivaan välillä.

Kertokaa nyt te pääomien rengit ja muut valtaeliittiin kuuluvat, miten tässä nyt näin kävi? Euroopan työttömyys huitelee yli kymmenessä prosentissa eli työttömiä on yli 20 miljoonaa, Kreikka on konkurssikypsä ja monet maat seuraavat perässä. Eihän teidän mielestä tällaisen pitänyt olla mahdollista täällä vapaan markkinatalouden ja sen uusliberalistisen talousopin mukaan.

Me kommunistit ja Euroopan vasemmisto olemme varoitelleet ja paljastaneet tuon tuosta eurooppalaisen eliitin pyrkimyksistä ja toimista joilla Euroopan kansat alistetaan pääomien, pankkien ja pörssipelureiden hyväksikäytön alaisiksi.
http://www.skp.fi/ajankohtaista.php?juttu=2058

Ja kuten on kapitalismiin kuuluvaa ja luonteenomaista ja josta Kreikka on juuri nyt hyvä esimerkki, niin tavalliset kansalaiset joilla ei ole osaa eikä arpaa talouden ja koko yhteiskuntajärjestelmän kriisiin, pistetään maksumiehiksi/naisiksi. Jälleen kerran toteutuu eräs kapitalismin lainalaisuus eli voitot ovat yksityisiä, mutta tappiot maksaa kansa.

On pöyristyttävää miten Kreikan työtätekevää kansaa syytetään ylivarojen elämisestä ja pankit, keinottelijat ja suurpääomat pääsevät pälkähästä vaikka ovat kriisin aiheuttajia. Oma lukunsa on Euroopan unionin Kreikkaan suuntautuvat pelastustoimet. Ei ole EU:lta herunut kymmeniä miljardeja kymmenien miljoonien työttömien, syrjäytettyjen ja köyhyydessä elävien elämän helpottamiseksi tai julkisten palvelujen turvaamiseksi. Nyt nämä pääomien rengit rientävät tukka putkella syytämään kahmalokaupalla miljardeja pelastaakseen kapitalistisen järjestelmän syöpäläisiä.

Kummasti löytyy Suomeltakin 1.5 miljardia tuosta vaan eurooppalaisten pankkiherrojen pelastamiseksi, mutta maamme perusturvan korjaamiseen ajan tasalle tai nuorisotyöttömyyteen ei tunnu löytyvän rahaa kiven altakaan.

Mitä vielä pitää tapahtua ennen kuin ihmiset heräävät todellisuuteen ja huomaavat, ettei kapitalismi todellakaan ole maailman kansojen enemmistöä varten. Nyt on korkea aika vilkuttaa hyvästiksi kapitalismille ja suunnata katse tulevaisuuteen ja parempaan huomiseen – sosialismiin.
11156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

valtion velkaantuminen on kenenkään muun syytä kuin sen itsensä. Osasyylliseksi voitaneen ainakin osin asettaa lainan antajiakin mutta pääsyyllinen on valtio ja se kansa joka on valinnut noin laskukyvyttömät hallitsijat, onhan siellä ainakin ollut jonkun asteinen demokratia juntan kaaduttua. Kommunistille tietysti sopii syyttää muita, niinhän ne tekevät omistakin mokistaan.

Äänestä
  • ainoita, jotka elävät velan päälle.

    Miten käy Suomessa, kun korot nousevat ja asuntojen hinnat romahtavat? Miten käy niiden tuhansien työttömiksi jäävien asuntovelallisten, jotka on johdettu harhaan pankkien toimesta?

    Äänestä

  • Synkkä tulevaisuus kirjoitti:

    ainoita, jotka elävät velan päälle.

    Miten käy Suomessa, kun korot nousevat ja asuntojen hinnat romahtavat? Miten käy niiden tuhansien työttömiksi jäävien asuntovelallisten, jotka on johdettu harhaan pankkien toimesta?

    Suurin syyllinen nykyisiin Kreikan taloussotkuihin on kreikkalainen keskustaoikeistolainen konservatiivipuolue Nea dimokratia.
    Tämä Nea dimokratia oli Kreikassa viimeksi vallankahvassa kiinni vuosina 2004-2007
    Kreikassahan järjestettiin sitten ennenaikaiset parlamenttivaalit vuonna 2007.Kun tuo Nea dimokratia puolue oli ajanut Kreikan talouden täysin alamaihin ja sekasortoon.
    Tämä nykyinen Kreikassa vallassa oleva vasemmistolainen PASOK puolue ei mitenkään pystynyt korjaamaan noita Nea dimokratian aikoinaan tekemiä virheitä.Rahat yksinkertaisesti eivät vain kenelläkään riittäneet Kreikan asioiden korjaamiseen.

    Äänestä

  • Politiikan tutkija kirjoitti:

    Nea Dimokratiakin ole kreikkalainen eli kyllä sitä vikaa on juuri kreikkalaisista haettava, ynnäpää ei oikein ole toiminut.

    Äänestä

Jälleen kerran toteutuu eräs kapitalismin lainalaisuus eli voitot ovat yksityisiä, mutta tappiot maksaa aina kansa.

Äänestä

Suomi sijoittaa 1600 miljoonaa euroa konkurssipesään nimeltä Kreikka.
Ei tuota asiaa tavallinen kaduntallajja käsitä sitten millään.
Mistään pakostahan nyt ei kumminkaan ole tässä asiassa kyse.

Äänestä
  • uusi vielä pahempi lama niin lienee tuo Kreikan auttaminen siihen paras keino. Jos Kreikan valtio menee maksukyvyttömäksi niin tilanne menee varsin arvaamattomaksi, joka tapauksessa euro syöksyy alas ja tuontitavarat kallistuvat roimasti. Jos tarvitsette uusia telkkuja tai tietskareita on nyt oikea aika ostaa ne kun ovat tuontitavaraa. Polttoaine tulee syöksymään ylös ja se tekee meillä kaiken kalliimmaksi. Lisäksi työttömyys tulee nousemaan koska EU alueen ostokyky laskee ja hieman piristynyt vienti vaipuu taas alamäkeen.

    En keksi yhtään positiivista seikkaa moisessa pelleilyssä, komut tietysti vastustavat tavan vuoksi koska hyvin pärjäävät kansat karsastavat kommunismia ja surkeus, alakulo ja epätoivo ovat kommunismin ruokaa.

    Äänestä

  • niittyar kirjoitti:

    uusi vielä pahempi lama niin lienee tuo Kreikan auttaminen siihen paras keino. Jos Kreikan valtio menee maksukyvyttömäksi niin tilanne menee varsin arvaamattomaksi, joka tapauksessa euro syöksyy alas ja tuontitavarat kallistuvat roimasti. Jos tarvitsette uusia telkkuja tai tietskareita on nyt oikea aika ostaa ne kun ovat tuontitavaraa. Polttoaine tulee syöksymään ylös ja se tekee meillä kaiken kalliimmaksi. Lisäksi työttömyys tulee nousemaan koska EU alueen ostokyky laskee ja hieman piristynyt vienti vaipuu taas alamäkeen.

    En keksi yhtään positiivista seikkaa moisessa pelleilyssä, komut tietysti vastustavat tavan vuoksi koska hyvin pärjäävät kansat karsastavat kommunismia ja surkeus, alakulo ja epätoivo ovat kommunismin ruokaa.

    mikäli euron arvo muihin valuuttoihin nähden laskee. Jyrki Katainen koittaa sumuttaa suomalaisia pelastamaan kansainvälisten kapitalistien sijoituksia kansallisen edun vastaisesti.

    Äänestä

EU:ta on petkuttanut banaanivalto nimeltä Kreikka. Mites se EU:n vika voi olla jos Kreikassa tehtaillaan
asiakirja- ja tilastoväärennöksiä ja eletään pikavipeillä?

On todellakin pöyristyttävää että aina kun kommarin rotta tulee framille alkaa välittömästi silmitön
vääristely ja valehtelu.

Eu:ko se oli joka vei Kreikan kassasta rahat?

Julkisen talouden vajeen kustantavat AINA kansalaiset.

Vai ollaanko SuamenKusPäitten pualueessa sitä mieltä että valtion budjetti noin yleisesti on yhtä
kuin "kapitalistin" pussi?

Sosialismissa eletään käteistaloudessa ilman lisäarvoa.

Sosialismiin yltääkseen Kreikan täytyisi vielä harjoittaa vanhaa menoa pari kolme vuotta!

Äänestä
  • Ei EU:ta kiinnosta paskan vertaa joku Kreikka tai kreikkalaiset ihmiset.
    Kapitalistinen EU nyt vain yrittää pelastaa vain ne kaikki kapitalistiset rahoittajat jotka lainasivat Kreikalle rahaa liian löysin perustein.
    Sinäkin muuten maksat henkilökohtaisesti juri siitä asiasta.

    Äänestä

  • oletpa tietämätön kirjoitti:

    Ei EU:ta kiinnosta paskan vertaa joku Kreikka tai kreikkalaiset ihmiset.
    Kapitalistinen EU nyt vain yrittää pelastaa vain ne kaikki kapitalistiset rahoittajat jotka lainasivat Kreikalle rahaa liian löysin perustein.
    Sinäkin muuten maksat henkilökohtaisesti juri siitä asiasta.

    Se laina mene Kreikan valtiolle.

    Jolla maksaa sitten ITSE ottamaansa lainaa takaisin, lainaa jolla on maksanut JULKISEN sektorin menoja.

    Kreikka teki petoksen rahoittajille ja yhteisölle.

    En muuten maksa, vaan Kreikka maksaa minulle ja sinulle.

    Otto ja antolainauksen välisen erotuksen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

late vaan kirjoitti:

Mitä tämä nyt oikein on? Kapitalismin piti olla ylivertainen järjestelmä. Euroopan Unionin piti tuoda maanosamme kansoille vaurautta, talouden vakautta, työtä, tasa-arvoa, ihmisoikeuksia ja kaikkea muuta mannaa maan ja taivaan välillä.

Kertokaa nyt te pääomien rengit ja muut valtaeliittiin kuuluvat, miten tässä nyt näin kävi? Euroopan työttömyys huitelee yli kymmenessä prosentissa eli työttömiä on yli 20 miljoonaa, Kreikka on konkurssikypsä ja monet maat seuraavat perässä. Eihän teidän mielestä tällaisen pitänyt olla mahdollista täällä vapaan markkinatalouden ja sen uusliberalistisen talousopin mukaan.

Me kommunistit ja Euroopan vasemmisto olemme varoitelleet ja paljastaneet tuon tuosta eurooppalaisen eliitin pyrkimyksistä ja toimista joilla Euroopan kansat alistetaan pääomien, pankkien ja pörssipelureiden hyväksikäytön alaisiksi.
http://www.skp.fi/ajankohtaista.php?juttu=2058

Ja kuten on kapitalismiin kuuluvaa ja luonteenomaista ja josta Kreikka on juuri nyt hyvä esimerkki, niin tavalliset kansalaiset joilla ei ole osaa eikä arpaa talouden ja koko yhteiskuntajärjestelmän kriisiin, pistetään maksumiehiksi/naisiksi. Jälleen kerran toteutuu eräs kapitalismin lainalaisuus eli voitot ovat yksityisiä, mutta tappiot maksaa kansa.

On pöyristyttävää miten Kreikan työtätekevää kansaa syytetään ylivarojen elämisestä ja pankit, keinottelijat ja suurpääomat pääsevät pälkähästä vaikka ovat kriisin aiheuttajia. Oma lukunsa on Euroopan unionin Kreikkaan suuntautuvat pelastustoimet. Ei ole EU:lta herunut kymmeniä miljardeja kymmenien miljoonien työttömien, syrjäytettyjen ja köyhyydessä elävien elämän helpottamiseksi tai julkisten palvelujen turvaamiseksi. Nyt nämä pääomien rengit rientävät tukka putkella syytämään kahmalokaupalla miljardeja pelastaakseen kapitalistisen järjestelmän syöpäläisiä.

Kummasti löytyy Suomeltakin 1.5 miljardia tuosta vaan eurooppalaisten pankkiherrojen pelastamiseksi, mutta maamme perusturvan korjaamiseen ajan tasalle tai nuorisotyöttömyyteen ei tunnu löytyvän rahaa kiven altakaan.

Mitä vielä pitää tapahtua ennen kuin ihmiset heräävät todellisuuteen ja huomaavat, ettei kapitalismi todellakaan ole maailman kansojen enemmistöä varten. Nyt on korkea aika vilkuttaa hyvästiksi kapitalismille ja suunnata katse tulevaisuuteen ja parempaan huomiseen – sosialismiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu