Ongelmaa ei nyt olisi tullut ilman sunnuntaiaukioloja kaupoissa. Tästä kärsitään nyt monin tavoin. Joidenkin on välttämätöntä olla työssä sunnuntaisin, mutta ostokset voi tehdä arkisin. Sunnuntai tulee pyhittää muille arvoille kuin kulutukselle. Tähän kehottaa kolmas käsky: Muista pyhittää lepopäivä.
Ratkaisu lakkotilanteeseen on yksinkertainen: luovutaan sunnuntaiaukioloista ja palataan entiseen. Kuluttaja maksaa loppujen lopuksi kalliimpina hintoina korkeammat palkat. Työntekijät kärsivät epärytmisistä työajoista.
Ratkaisu lakkotilanteeseen on yksinkertainen: luovutaan sunnuntaiaukioloista ja palataan entiseen. Kuluttaja maksaa loppujen lopuksi kalliimpina hintoina korkeammat palkat. Työntekijät kärsivät epärytmisistä työajoista.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Mites hoitajat . Ethän halua jättää meitä hoitajia sunnuntaiksi töihin.
Kirjoitin: Joidenkin on välttämätöntä olla työssä sunnuntaisin, mutta ostokset voi tehdä arkisin.
saisi tehdä töitä sunnuntaisin?
Kukaan ei kiellä. Miksi siis kysyt?
Kolmas käsky kehottaa pyhittämään lepopäivän. Kaikille se ei ole mahdollista välttämättömän työn vuoksi ainakaan siten, että kävisi kirkossa tms. uskonnollisissa tilaisuuksissa. Olisi toivottavaa, että ihmiset välttäisivät ostoksilla käyntiä sunnuntaisin, jotta ihmisiä ei sidottaisi työhön ja siten estettäisi pyhäpäivän pyhittämistä. Jos tekee sellaisia ostoksia sunnuntaina, jotka voi hyvin tehdä muulloin, niin rikkoo kolmatta käskyä ja riistää muilta sen käskyn noudattamien mahdollisuuksia.
kansanliike joka kannustaa ihmisiä VAPAAEHTOISESTI välttämään ostoksia ja työntekoa sunnuntaisin.
Mutta älä edes vihjaa, että ihmiset eivät saisi tehdä työtä haluamanansa viikonpäivänä kuten viestisi lopussa viittasit:
"Ratkaisu lakkotilanteeseen on yksinkertainen: luovutaan sunnuntaiaukioloista ja palataan entiseen. Kuluttaja maksaa loppujen lopuksi kalliimpina hintoina korkeammat palkat. Työntekijät kärsivät epärytmisistä työajoista."
Tilataan tavarat ulkomailta. Herkkuperseet kortistoon. Töihin kuka haluaa. Ketään ei pakoteta.
Sitähän tässä ehdotellaan, mutta ei sellaista liikettä yksin perusteta. Tällainen nettikirjoittelu olkoon virikkeenä kaikille niille, jotka kannattavat asiaa. Päättäjien ja erikoisesti kirkkojen toivoisin tarttuvan asiaan.
eli poliitikot tarttuvat asiaan, niin silloin he yrittävät viedä joiltakin vapauden tehdä töitä haluamaansa viikonpäivänä.
Vallitkoon vapaus, mutta jos tarpeeksi monet pidättyvät ostoksista sunnuntaisin, niin liikkeitä ei kannattaisi pitää auki. Entä miten sellainen toimisi, että tuotteista perittäisiin sunnuntailisä, jos ne ostetaan tuolloin? Nyt kaikki nekin, jotka eivät asioi sunnuntaisin, joutuvat osallistumaan lisäkustannuksiin. Koska työssä oleville maksetaan korotettua palkkaa sunnuntaityöstä, niin eikö olisikin oikein, että myös ostajat maksavat lisää?
saavat tietenkin myydä mihin hintaan huvittaa ja jokainen saa boikotoida niin paljon kuin huvittaa. Oleellista on että ketään ei saa PAKOTTAA.