pyrkii valtiomiessarjaan.
Pääministeri Vanhanen ryhdistäytyy ja kunnostautuu oikealla hetkellä. Hänen esiintymisensä juuri A-plus ohjelmassa oli todella kovan luokan valtiomiespuhetta. Vanhanen ymmärtää täysin, miten vakavan tilanteen edessä olemme. Näin kovaan paikkaan Eurooppa ei ole ehkä joutunut sitten toisen maailmansodan.
Pääministeri ymmärtää asian vakavuuden jo niin syvällisesti, että hän kutsui ohjelmassa Paavo Väyrystä tätä nimeltä mainitsematta yhdeksi sabotaariksi. Vanhanen käsittää näköjään täysin sen, miten valtavat taloudelliset ja poliittiset seurauksen lainapaketin kaatumisella olisi. Huomenna Kreikan parlamentti on paljon vartijana.
Olen tähän asti voittopuolisesti arvostellut Vanhasen ja Kataisen politiikkaa. Nyt kaikkein kovimmassa paikassa mitä rauhan oloissa voi kuvitella tämä kaksikko on vihdoin hereillä ja siitä heille täydet pisteet.
Vanhanen
29
382
Vastaukset
- kuitenkaan
huomenna muista sanomisiaan.
ps. onko sellainen ihminen sabotaari,
joka kertoo asioista totuuksia???
Koko eu pitäisi lakkauttaa.ministeri sanoo, että meidän pitäisi vielä miettiä ja tutkia sitä, annetaanko Kreikalle lainaa, se ei ole mitään totuuden puhumista vaan tietoinen yritys sabotoida oman hallituksen tekemiä päätöksiä. Tämän totesi ensin Katainen harmistuneena ja nyt sitten viimein myös pääministeri Vanhanen, vaikka viittasikin Väyryseen tämän nimeä mainitsematta. Viittaus oli kuitenkin niin selvä. ettei sen kohde jäänyt epäselväksi.
Kun toimii oman hallituksensa päätöksiä vastaan, ei ole kyse totuuden tai valheen puhumisesta. Kyse on puhtaasta kieroilusta, jota Suomessa myös väyrystelyksi kutsutaan.- se vaan
Mielipidepankki kirjoitti:
ministeri sanoo, että meidän pitäisi vielä miettiä ja tutkia sitä, annetaanko Kreikalle lainaa, se ei ole mitään totuuden puhumista vaan tietoinen yritys sabotoida oman hallituksen tekemiä päätöksiä. Tämän totesi ensin Katainen harmistuneena ja nyt sitten viimein myös pääministeri Vanhanen, vaikka viittasikin Väyryseen tämän nimeä mainitsematta. Viittaus oli kuitenkin niin selvä. ettei sen kohde jäänyt epäselväksi.
Kun toimii oman hallituksensa päätöksiä vastaan, ei ole kyse totuuden tai valheen puhumisesta. Kyse on puhtaasta kieroilusta, jota Suomessa myös väyrystelyksi kutsutaan.Väyrysellä on unelma päästä edes hetkeksi pääministeriksi. Kruunata kruunua vaille jäänyt ura. Keskustan kentällä EU ja Euro vastaisuus on vahva voima. Paavolle viimeinen oljenkorsi päästä Kepun johtoon ja pääministeriksi on ratsastaa tuolla EU vastaisuudella nyt kun Vanhanen ja muu Kepujohto joutuu tekemään kovia ratkaisuja Kreikan tukemiseksi.
Väyrysen kannanotot on sitä tuttuakin tutumpaa Väyrystyä, oikein väyrystelyjen väyrystelyä. Hänen oma etunsa, hänen puheenjohtaja ja pääministerihaaveet, ne ovat nyt saavutettavissa koska muut joutuu tekemään koko maan etua koskevia ratkaisuja joita populistisesti arvostelemalla voi saada irtopisteitä.
Todella inhottavaa on myös Eero Heinäluoman väyrystely samasta syystä. SDP:ltä jos keltä odottaisi vastuuta ja viisautta. Vaan mitä tekee tyhjäpää Eero?? Väyrystelee.
- hau hau hau
Vaan tyhjäpää Eero ja papukaija Jutta räksyttää hallitukselle vaikka olisi miten Suomen hallituksesta riippumaton ratkaisu.
SDP:ssä ei valtiomiessarjaan ole tyrkyllä ketään, ei edes piirisarjaan. Mutadivisioonassa on Jutan jengiratkaisee tämän asian, eivät demarit eikä muu oppositio, koska hallituspuolueilla on eduskunnan enemmistö. Näin vakavassa asiassa toivoisin, että demarit osoittaisivat myös vastuuta eivätkä alkaisi turhanpäiten politikoimaan. Persut ja Vasurit tekevät sitä kyllä kaikkien edestä niin, että hirvittää. Voiko olla enää tyhjäpäisempää kansanedustajaa kuin tämä Persujen Oinonen. Ei edes humpuukipuolue Kepusta löydy sentään niin typerää miestä eikä naista.
- E Heinäpää
Mielipidepankki kirjoitti:
ratkaisee tämän asian, eivät demarit eikä muu oppositio, koska hallituspuolueilla on eduskunnan enemmistö. Näin vakavassa asiassa toivoisin, että demarit osoittaisivat myös vastuuta eivätkä alkaisi turhanpäiten politikoimaan. Persut ja Vasurit tekevät sitä kyllä kaikkien edestä niin, että hirvittää. Voiko olla enää tyhjäpäisempää kansanedustajaa kuin tämä Persujen Oinonen. Ei edes humpuukipuolue Kepusta löydy sentään niin typerää miestä eikä naista.
Kyllä Heinäluoma hakkaa tyhjäpäisyydessä Oinosen moninkertaisesti. Heinäpään aiemmat näytöt saavat sellaista vahvistusta, että saa nähdä pääseekö demarit seuraavissa vaaleissa edes 15 % kannatukseen
- ylihiihtäjä
Samana iltana tv:ssä kuului Sauli Niinistön sanomana huomattavasti analyyttisempi mielipide toivottavasta tavasta hoitaa Kreikan velkaongelmaa. Vanhanen on Kataisen talutettavissa, mutta Niinistö ei ole ja tämä kuului herrojen mielipiteen erossa siitä, ketkä Kreikan nykytilasta ovat vastuussa ja keiden tulisi avustamiseen osallistua.
Vanhanen laski holtittomasti rahaa huonossa taloustilassa olleelle Kreikalle jakaneet rahalaitokset aiheuttamiensa vaurioiden korjaustakoista kuin koirat veräjästä, kun Niinistö peräsi myös rahoittajia mukaan maksajiksi.
Aivan hyvä vaihtoehto olisi Kreikan poissulkeminen rahaunionista. Kreikkalaiset saisivat silloin omin päin hoitaa maalleen aiheuttamansa sotkun.
Tämä vaihtoehto saattaa vielä toteutua, jos Merkelin puheista huolimatta Saksan liittopäivät päättää perjantain äänestyksessä luopua omasta osuudestaan Kreikan lainaan.>>>Aivan hyvä vaihtoehto olisi Kreikan poissulkeminen rahaunionista. Kreikkalaiset saisivat silloin omin päin hoitaa maalleen aiheuttamansa sotkun.
- pitopohjat
Epäilen ettet ole käsittänyt Niinistön lausuntoja oikein, Niinistö tietää tarkalleen ettei pankeilla voi maksattaa politiikkojen tekemiä virheitä joutumatta talouskaaokseen.
Valtioiden lainoittaminen on ollut luotettava kohde pankeille ja muille sijoittajille, jossa luottamus on perustunut demokraattiseen avoimeen päätöksen tekoon ja vastuulliseen talouden hoitoon.
Tätä samaa luottamusta ovat pankit odottaneet myös Kreikalta myöntäessään lainoja maan budjettirahoitukseen. Vastuu kuuluu täysimääräisesti poliittiselle johdolle ja hallitusten tekemissä virheissä ja leväperäisyydessä, joka konkretisoituu nyt ikävällä tavalla ympäri Euroopan.
Asian voisi yksinkertaistaa, jotta ylihiihtäjäkin ymmärtäisi mistä on kysymys. Kun nuorekas perhe päättää hankkia itselleen asunnon ja astelevat pankkiin kysymään lainoitusta mittavalle hankkeelle. Siinä tilanteessa selvitetään lainan määrä, takaisinmaksukyky jne. Tilanne hallussa ja lainapäätös hyväksytty.
Nuorekas perhe ryhtyy asunnon omistajana leväperäiseen kulutusjuhlintaan, jossa hankitaan erilaisia luottokortteja velan tekoon ja koko alkuperäinen lainanhoitosuunnitelma jää sivuosaan. Kuvaan astuu mukaan työttömyyttä (lama) ja pikavippejä ja oma talous on kuralla.
Ylihiihtäjän teorian mukaan syyllinen on pankki ja pankki kantakoon vastuun myöntämästään lainasta.
Ero sinun ja Vanhasen käsityksissä vastuuseen on se, että sinun mielestä lainanottajalla ei ole vastuuta ottamistaan luotoista ja kun en pysty maksamaan takaisin, niin pitäköön luotonantajat menetykset omana vahinkonaan.
Vanhasen käsityksen mukaan lainanottajalla on vastuu ottamistaan luotoista.
Vielä lyhyesti ylihiihtäjälle. Nyt Emu-maat ovat tarjoutumassa antamaan vippiä Kreikalle pystyäkseen hoitamaan kiireellisesti erääntyvät luotot. Myös vippi kuuluu maksaa takaisin jos kyseessä on luotettava saaja. Nythän se testataan. pitopohjat kirjoitti:
Epäilen ettet ole käsittänyt Niinistön lausuntoja oikein, Niinistö tietää tarkalleen ettei pankeilla voi maksattaa politiikkojen tekemiä virheitä joutumatta talouskaaokseen.
Valtioiden lainoittaminen on ollut luotettava kohde pankeille ja muille sijoittajille, jossa luottamus on perustunut demokraattiseen avoimeen päätöksen tekoon ja vastuulliseen talouden hoitoon.
Tätä samaa luottamusta ovat pankit odottaneet myös Kreikalta myöntäessään lainoja maan budjettirahoitukseen. Vastuu kuuluu täysimääräisesti poliittiselle johdolle ja hallitusten tekemissä virheissä ja leväperäisyydessä, joka konkretisoituu nyt ikävällä tavalla ympäri Euroopan.
Asian voisi yksinkertaistaa, jotta ylihiihtäjäkin ymmärtäisi mistä on kysymys. Kun nuorekas perhe päättää hankkia itselleen asunnon ja astelevat pankkiin kysymään lainoitusta mittavalle hankkeelle. Siinä tilanteessa selvitetään lainan määrä, takaisinmaksukyky jne. Tilanne hallussa ja lainapäätös hyväksytty.
Nuorekas perhe ryhtyy asunnon omistajana leväperäiseen kulutusjuhlintaan, jossa hankitaan erilaisia luottokortteja velan tekoon ja koko alkuperäinen lainanhoitosuunnitelma jää sivuosaan. Kuvaan astuu mukaan työttömyyttä (lama) ja pikavippejä ja oma talous on kuralla.
Ylihiihtäjän teorian mukaan syyllinen on pankki ja pankki kantakoon vastuun myöntämästään lainasta.
Ero sinun ja Vanhasen käsityksissä vastuuseen on se, että sinun mielestä lainanottajalla ei ole vastuuta ottamistaan luotoista ja kun en pysty maksamaan takaisin, niin pitäköön luotonantajat menetykset omana vahinkonaan.
Vanhasen käsityksen mukaan lainanottajalla on vastuu ottamistaan luotoista.
Vielä lyhyesti ylihiihtäjälle. Nyt Emu-maat ovat tarjoutumassa antamaan vippiä Kreikalle pystyäkseen hoitamaan kiireellisesti erääntyvät luotot. Myös vippi kuuluu maksaa takaisin jos kyseessä on luotettava saaja. Nythän se testataan.Kreikka on huijannut tässä EU:n lisäksi Kreikkaa luotottaneita pankkeja. Jos vaihtoehtoja haetaan, niin ovat Kreikalle annetava tuki tai pankeille annettava tuki.
- auttoivat?
Mielipidepankki kirjoitti:
Kreikka on huijannut tässä EU:n lisäksi Kreikkaa luotottaneita pankkeja. Jos vaihtoehtoja haetaan, niin ovat Kreikalle annetava tuki tai pankeille annettava tuki.
Sekä USA:ssa että Euroopassa tutkitaan, että auttoivatko amerikkalaispankit (lähinnä Goldman Sucks ja JP Morgan muistaakseni) salaamaan Kreikan ongelmat. Monimutkainen järjestely tehtiin jotenkin niin, että Kreikan euro- ja jenivelkoja otettiin "pantiksi" ja vaihdettiin amerikkalaispankin lainoihin).Aikamoinen järjestely n 300 miljardia dollaria ja sitä on tehty kenties muun muassa Italian kanssa. Taitaa olla vaan niin isot pojat asialla että totuus ei selviä koskaan eun pikkuvirkamiehille...
- ylihiihtäjä
pitopohjat kirjoitti:
Epäilen ettet ole käsittänyt Niinistön lausuntoja oikein, Niinistö tietää tarkalleen ettei pankeilla voi maksattaa politiikkojen tekemiä virheitä joutumatta talouskaaokseen.
Valtioiden lainoittaminen on ollut luotettava kohde pankeille ja muille sijoittajille, jossa luottamus on perustunut demokraattiseen avoimeen päätöksen tekoon ja vastuulliseen talouden hoitoon.
Tätä samaa luottamusta ovat pankit odottaneet myös Kreikalta myöntäessään lainoja maan budjettirahoitukseen. Vastuu kuuluu täysimääräisesti poliittiselle johdolle ja hallitusten tekemissä virheissä ja leväperäisyydessä, joka konkretisoituu nyt ikävällä tavalla ympäri Euroopan.
Asian voisi yksinkertaistaa, jotta ylihiihtäjäkin ymmärtäisi mistä on kysymys. Kun nuorekas perhe päättää hankkia itselleen asunnon ja astelevat pankkiin kysymään lainoitusta mittavalle hankkeelle. Siinä tilanteessa selvitetään lainan määrä, takaisinmaksukyky jne. Tilanne hallussa ja lainapäätös hyväksytty.
Nuorekas perhe ryhtyy asunnon omistajana leväperäiseen kulutusjuhlintaan, jossa hankitaan erilaisia luottokortteja velan tekoon ja koko alkuperäinen lainanhoitosuunnitelma jää sivuosaan. Kuvaan astuu mukaan työttömyyttä (lama) ja pikavippejä ja oma talous on kuralla.
Ylihiihtäjän teorian mukaan syyllinen on pankki ja pankki kantakoon vastuun myöntämästään lainasta.
Ero sinun ja Vanhasen käsityksissä vastuuseen on se, että sinun mielestä lainanottajalla ei ole vastuuta ottamistaan luotoista ja kun en pysty maksamaan takaisin, niin pitäköön luotonantajat menetykset omana vahinkonaan.
Vanhasen käsityksen mukaan lainanottajalla on vastuu ottamistaan luotoista.
Vielä lyhyesti ylihiihtäjälle. Nyt Emu-maat ovat tarjoutumassa antamaan vippiä Kreikalle pystyäkseen hoitamaan kiireellisesti erääntyvät luotot. Myös vippi kuuluu maksaa takaisin jos kyseessä on luotettava saaja. Nythän se testataan.Ei isoilla pankeilla ja rahalaitoksilla ole yhteiskunnallista vastuuta ja miksi olisi, kun ne globaaleina toimijoina pyrkivät kaikin tavoin kasvattamaan osakkeenomistajiensa pottia, sekä siinä sivussa johtajiensa toimesta ryöväämään yhteisen työmme tuloksista optioiden muodossa ylisuurten palkkojensa lisäksi vielä jättioptiot.
Täytynee vielä toistaa täälläkin monesti kirjoitettu totuus rahalaitosten toiminnasta: ”Voitot yksityistetään ja tappiot kansallistetaan.”
USA:ssa, kuten tiedät, ovat kansalaiset lähteneet tuhatpäisinä joukkoina kadulle osoittamaan mieltään valtion miljardeilla – veronmaksajien rahalla - pystyssä pidettyjen rahalaitosten johtajien toimia vastaan, kun he ovat röyhkeästi olemassa olevassa tilanteessa maksattaneet itselleen suuria optioita ja bonuksia.
Kansainväliset rahoittajat ovat Kreikan tapauksessa tienneet tasan tarkkaan missä jamassa Kreikan talous on, mutta ovat ottaneet riskin lainanannossaan ja nyt riski on lauennut. Kun Kreikka otettiin mukaan Emuun, mm. saksalaiset sanoivat, etteivät Kreikan taloustilanteestaan kertomat raportit voi olla totuuden mukaisia. Pitää muistaa, etteivät EU ja Euro ole luotu kansalaisia varten, vaan ison rahan vapaata liikkumista ajatellen. Tämä asia tulisi ”alkiolaisesti” ajattelevan Matti Vanhasenkin pitää mielessä.
Vielä muutama viikko sitten Saksa kieltäytyi A. Merkelin suulla osallistumasta Kreikan lainoittamiseen, mutta A. M. on viime päivinä muuttanut mielipidettään. Kreikan tuki on vastoin EU:n sopimuksia ja jos ja kun nyt lipsutaan, niin mistään sopimuksen kohdan pitämisestä ei enää voi olla varma. Saksassa liittopäivät tai perustuslakituomioistuin voivat vielä torpata Saksan lainapaketin lainvastaisena. Katsotaan kuinka käy, sillä myös Kreikan mahdollisuudet kuuna päivänä maksaa lainarahoja takaisin ovat vähäiset.
Turha tässä on suomalaisia omaa pesää rakentavia lapsiperheitä ottaa esimerkiksi, sillä Kreikan tapaus liikkuu ihan muissa sphääreissä. Muistin virkistämiseksi ajoilta kun itse olin ”pesänrakentaja”, niin silloin piti rakentajalla olla puolet pesämunana ja sen jälkeen saattoi – siis saattoi – saada loput lainana pankista. Mutta tuolloin meillä olikin toisenlainen ja parempi pääministeri, Manu Koivisto. - palaa...
ylihiihtäjä kirjoitti:
Ei isoilla pankeilla ja rahalaitoksilla ole yhteiskunnallista vastuuta ja miksi olisi, kun ne globaaleina toimijoina pyrkivät kaikin tavoin kasvattamaan osakkeenomistajiensa pottia, sekä siinä sivussa johtajiensa toimesta ryöväämään yhteisen työmme tuloksista optioiden muodossa ylisuurten palkkojensa lisäksi vielä jättioptiot.
Täytynee vielä toistaa täälläkin monesti kirjoitettu totuus rahalaitosten toiminnasta: ”Voitot yksityistetään ja tappiot kansallistetaan.”
USA:ssa, kuten tiedät, ovat kansalaiset lähteneet tuhatpäisinä joukkoina kadulle osoittamaan mieltään valtion miljardeilla – veronmaksajien rahalla - pystyssä pidettyjen rahalaitosten johtajien toimia vastaan, kun he ovat röyhkeästi olemassa olevassa tilanteessa maksattaneet itselleen suuria optioita ja bonuksia.
Kansainväliset rahoittajat ovat Kreikan tapauksessa tienneet tasan tarkkaan missä jamassa Kreikan talous on, mutta ovat ottaneet riskin lainanannossaan ja nyt riski on lauennut. Kun Kreikka otettiin mukaan Emuun, mm. saksalaiset sanoivat, etteivät Kreikan taloustilanteestaan kertomat raportit voi olla totuuden mukaisia. Pitää muistaa, etteivät EU ja Euro ole luotu kansalaisia varten, vaan ison rahan vapaata liikkumista ajatellen. Tämä asia tulisi ”alkiolaisesti” ajattelevan Matti Vanhasenkin pitää mielessä.
Vielä muutama viikko sitten Saksa kieltäytyi A. Merkelin suulla osallistumasta Kreikan lainoittamiseen, mutta A. M. on viime päivinä muuttanut mielipidettään. Kreikan tuki on vastoin EU:n sopimuksia ja jos ja kun nyt lipsutaan, niin mistään sopimuksen kohdan pitämisestä ei enää voi olla varma. Saksassa liittopäivät tai perustuslakituomioistuin voivat vielä torpata Saksan lainapaketin lainvastaisena. Katsotaan kuinka käy, sillä myös Kreikan mahdollisuudet kuuna päivänä maksaa lainarahoja takaisin ovat vähäiset.
Turha tässä on suomalaisia omaa pesää rakentavia lapsiperheitä ottaa esimerkiksi, sillä Kreikan tapaus liikkuu ihan muissa sphääreissä. Muistin virkistämiseksi ajoilta kun itse olin ”pesänrakentaja”, niin silloin piti rakentajalla olla puolet pesämunana ja sen jälkeen saattoi – siis saattoi – saada loput lainana pankista. Mutta tuolloin meillä olikin toisenlainen ja parempi pääministeri, Manu Koivisto.” Voitot yksityistetään ja tappiot kansallistetaan.” Niin se tietysti pelkistäen menee tämä itse omat virheensä korjaava markkinatalous. Pensaspalon sammuttaminen metsäpalon estämiseksi on vetävä mutta harhaanjohtava kuvaus. Paremminkin taistellaan toistuvasti aikaa vastaan, jotta löydetään pitempi sytytyslanka suurempaa pommia varten. Kyllä itse Karl Marx pyörisi haudassa, jos olisi arvannut millä frekvensillä kriisistä suurempaan edetään...
- esim. tähän malliin
palaa... kirjoitti:
” Voitot yksityistetään ja tappiot kansallistetaan.” Niin se tietysti pelkistäen menee tämä itse omat virheensä korjaava markkinatalous. Pensaspalon sammuttaminen metsäpalon estämiseksi on vetävä mutta harhaanjohtava kuvaus. Paremminkin taistellaan toistuvasti aikaa vastaan, jotta löydetään pitempi sytytyslanka suurempaa pommia varten. Kyllä itse Karl Marx pyörisi haudassa, jos olisi arvannut millä frekvensillä kriisistä suurempaan edetään...
EKP hyväksyy Kreikan bondeja sataprosenttisena vakuutena vain kriisin pahimman ajan. Tämän jälkeen riskit ovat pankkien sylissä.
Ja Kreikka on vielä pieni keissi. Saa talouskasvu olla melkoista että selvitään...
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2010/05/33227 - pitopohjat
ylihiihtäjä kirjoitti:
Ei isoilla pankeilla ja rahalaitoksilla ole yhteiskunnallista vastuuta ja miksi olisi, kun ne globaaleina toimijoina pyrkivät kaikin tavoin kasvattamaan osakkeenomistajiensa pottia, sekä siinä sivussa johtajiensa toimesta ryöväämään yhteisen työmme tuloksista optioiden muodossa ylisuurten palkkojensa lisäksi vielä jättioptiot.
Täytynee vielä toistaa täälläkin monesti kirjoitettu totuus rahalaitosten toiminnasta: ”Voitot yksityistetään ja tappiot kansallistetaan.”
USA:ssa, kuten tiedät, ovat kansalaiset lähteneet tuhatpäisinä joukkoina kadulle osoittamaan mieltään valtion miljardeilla – veronmaksajien rahalla - pystyssä pidettyjen rahalaitosten johtajien toimia vastaan, kun he ovat röyhkeästi olemassa olevassa tilanteessa maksattaneet itselleen suuria optioita ja bonuksia.
Kansainväliset rahoittajat ovat Kreikan tapauksessa tienneet tasan tarkkaan missä jamassa Kreikan talous on, mutta ovat ottaneet riskin lainanannossaan ja nyt riski on lauennut. Kun Kreikka otettiin mukaan Emuun, mm. saksalaiset sanoivat, etteivät Kreikan taloustilanteestaan kertomat raportit voi olla totuuden mukaisia. Pitää muistaa, etteivät EU ja Euro ole luotu kansalaisia varten, vaan ison rahan vapaata liikkumista ajatellen. Tämä asia tulisi ”alkiolaisesti” ajattelevan Matti Vanhasenkin pitää mielessä.
Vielä muutama viikko sitten Saksa kieltäytyi A. Merkelin suulla osallistumasta Kreikan lainoittamiseen, mutta A. M. on viime päivinä muuttanut mielipidettään. Kreikan tuki on vastoin EU:n sopimuksia ja jos ja kun nyt lipsutaan, niin mistään sopimuksen kohdan pitämisestä ei enää voi olla varma. Saksassa liittopäivät tai perustuslakituomioistuin voivat vielä torpata Saksan lainapaketin lainvastaisena. Katsotaan kuinka käy, sillä myös Kreikan mahdollisuudet kuuna päivänä maksaa lainarahoja takaisin ovat vähäiset.
Turha tässä on suomalaisia omaa pesää rakentavia lapsiperheitä ottaa esimerkiksi, sillä Kreikan tapaus liikkuu ihan muissa sphääreissä. Muistin virkistämiseksi ajoilta kun itse olin ”pesänrakentaja”, niin silloin piti rakentajalla olla puolet pesämunana ja sen jälkeen saattoi – siis saattoi – saada loput lainana pankista. Mutta tuolloin meillä olikin toisenlainen ja parempi pääministeri, Manu Koivisto.Ylihiihtäjällä on tapana vääristellä asioita. Kreikkaa rahoittaneet pankit ovat eurooppalaisia tavallisia pankkeja, joista tavalliset ihmisetkin nostaa lainaa. Kreikalle kävi niin kuin holtittomalle kansalaiselle, että ylivelkaantunut sortui lopuksi pikavippeihin. Ylivelkaiselle kansalaiselle tarjotaan velkaneuvontaa ja saneerausohjelmaa selvitäkseen kuiville, samatapainen saneerausohjelma on kyseessä nyt Kreikan pelastamiseksi.
On hyvä muistaa, että Mauno Koiviston pääministerikaudella asuntovelan korko oli yli kymmenen prosenttia mutta Pääministeri Vanhasen hallituskaudella noin kaksi prosenttia.
Jos Kreikan vakauttamisohjelma kaatuu tai epäonnistuu yrityksistä huolimatta, niin seurauksena on välittömästi finanssikriisi, joka johtaa luotonannon kiristymiseen ja korkokannan rajuun nousuun. Sen seurauksena lama syvenee entisestään ja työttömyys sen mukana.
Suurin onnettomuus kohdistuu niihin asuntovelallisiin, joiden korkomenot kasvaa yli maksukyvyn ja työttömyys pahentaa tilannetta entisestään. Kysynkin sinulta ylihiihtäjä: Millä aioitte maksaa asuntovelkanne,...oliiveillako......tupakallako.....sitruunoillako?
.. määritellään tuhon totaailisuudessa!
Kyse on siitä ehtiikö hän tyrimään Esko Ahoakin suuremmilla poteilla!
Ahon osuus pimentoon viedyistä laman pohjakosketuksen jäljistä, jättimäisistä valtion vastuista, kuntien tuplaantuneista veloista ja kansalaisten elämän kurjistamisessa on vaikeaa mitata. Jos nyt mennään lahjoittamaan miljardiluokkaista rahaa Kreikaan, pääsee Vanhanen ehkä ohi Ahon tuholuokan.
Muista aiheista ei tumpelo-Vanhaselle voida luokkia vetää...
Seppo Hietanen- 1vaan
semmonen mielikuva, että petaa itselleen hallituspaikkaa vaikka Nallen pankissta. Pankkien niskaan ei mitään vastuuta holtittomasta luototuksesta vaan Kreikalle ja meille veronmaksajille. Samanlainen paskanpuhuja kun kaikki muutkin, vaan heikompi ulosanti poislukien Lipponen tuo keisari ilman vaatteita. Kyllä hirvittää, kun viime vuosien pääministereitä katsoo niin tekisi mieli itkeä ei nauraa.
- Pääklovnin floppi
Vakuuttava esiintyminen, joo. Yhtä vakuuttava kuin pari vuotta sitten, jolloin Vanhanen sanoi "ei ole lamaa, ei tule lamaa, lama ei koske Suomea, meillä on rahaa". Ikävä kyllä moni ressukka tuonkn uskoi. Puhumalla voi sumuttaa tyhmiä, mutta ei viisaita. Sen Vanhanen aina unohtaa.
Kreikan tilanne tuli Vanhaselle ja kepuhallitukselle hyvään aikaan. Se on hyvä savuverho Vanhaselle ja sille, että mitään ei ole Suomessa tehty. Lukekaa ahkerammin lehtiä, jos ette tiedä missä mennään. Kaikki puhuu Kreikasta ja samalla lapset, nuoret, vanhukset, eläkkeet, sairaat, sairaalat, terveyskeskukset, päihdehoito ja kaikki muu välitöntä toimenpidettä vaativa jää taka-alalle. Jaa mutta onhan niiltä leikattu varoja ja lisää leikataan.
Ei ne kotimaan ongelmat mihinkään katoa, ja Vanhasen sekä Kataisen yltiöpäiset suunnitelmat vain pahentavat niitä. Kotimaahan tarkoitetut rahat valuvat ulkomaille. Tämä kaksikko näyttää tekevän kaikkensa, jotta heidät muistettaisiin. Se vain on niin, että heitä ei tulla muistamaan mistään hyvästä. Kreikka-pommi onkin laman hoitamattomuuden ohella heidän suurin munauksensa ja se muistetaan vielä sadan vuoden päästä kepuhallituksen karmeimpana floppina.
Vanhasen ei Väyrystä parane moittia. Väyrynen ei ole korruptoitunut. Suomen ja kansan onneksi Vanhanen häipyy kohta kuvioista ja Katainenkin putoaa eduskunnasta ensi keväänä, jonka jälkeen politiikka puhdistuu ja viisastuu.- ööllkkjj
Luxenpurkin kanssa. SIIS SUOMEN TALOUTTA ON HOIDETTU HYVIN !!
SAKSA ei ilmeisesti voi hyväksyä Kreikan tukipakettia, koska se on vastoin Saksan PERUSTUSTUSLAKIA. Näin sanoi eilen TV.sää joku SUOMALAINEN PROFESSORI. Asiasta löytyy SAKSAN perustuslakituomioistuimen päätös. Vai onkohan tuki suuniteltu niin, että lakia pystytäänn kiertämään ?? - Karmee floppi
ööllkkjj kirjoitti:
Luxenpurkin kanssa. SIIS SUOMEN TALOUTTA ON HOIDETTU HYVIN !!
SAKSA ei ilmeisesti voi hyväksyä Kreikan tukipakettia, koska se on vastoin Saksan PERUSTUSTUSLAKIA. Näin sanoi eilen TV.sää joku SUOMALAINEN PROFESSORI. Asiasta löytyy SAKSAN perustuslakituomioistuimen päätös. Vai onkohan tuki suuniteltu niin, että lakia pystytäänn kiertämään ??Taloutta hoidettu hyvin? Missähän päin Suomea tuo on tapahtunut? Nyt joku pankoot tiukkaa faktaa tiskiin, että muutkin voivat ihastella ja ennen kaikkea ällistellä kepuhallituksen äkillistä työosaamista.
Kepukokkelimafian loppu on lähellä. Vanhanen eroaa ja Suomen talous kääntyy nousuun. Katainen hyppää ensi keväänä samaan kelkkaan ja talouden kasvu sen kun vain lisääntyy. Tämä kylläkin edellyttää sitä, että näitä kahta ei päästetä myöntämään lainaa Kreikalle.
Jos näin ikävästi käy, lama vain syvenee. Se on jo nyt pahempi kuin Ahon hallituksen aikana. Asiantuntijoiden mukaan tilanne on pahin sitten toisen maailmansodan. Siitä saamme kiittää kepuhallitusta ja sen kyvyttömyyttä hoitaa lamaa. - öläölö
Karmee floppi kirjoitti:
Taloutta hoidettu hyvin? Missähän päin Suomea tuo on tapahtunut? Nyt joku pankoot tiukkaa faktaa tiskiin, että muutkin voivat ihastella ja ennen kaikkea ällistellä kepuhallituksen äkillistä työosaamista.
Kepukokkelimafian loppu on lähellä. Vanhanen eroaa ja Suomen talous kääntyy nousuun. Katainen hyppää ensi keväänä samaan kelkkaan ja talouden kasvu sen kun vain lisääntyy. Tämä kylläkin edellyttää sitä, että näitä kahta ei päästetä myöntämään lainaa Kreikalle.
Jos näin ikävästi käy, lama vain syvenee. Se on jo nyt pahempi kuin Ahon hallituksen aikana. Asiantuntijoiden mukaan tilanne on pahin sitten toisen maailmansodan. Siitä saamme kiittää kepuhallitusta ja sen kyvyttömyyttä hoitaa lamaa... no faktaa on TV:stä tullu koko ajan SIIS SEURAATKO TIEDOITUSVÄLINEITÄ, TAIDAT LUKEA VAIN DEMARILEHTEÄ ???, SIIS SUOMI JA LUXENBURGI ovat ilmeiseti ainoat EURO maat jotka täyttävät talossopimuksen kriteerit. JA SEN VUOKSI SUOMEN lainojen korko on pieni. JOTEN SUOMEN TALOUTTA ON HOIDETTU ESIMERKILLISESTI, jos et usko niin käy kysymäss SAK:n JAAKKO KIANDERilta !!!
Ja muuten TALOUSNERO Liikasen eki paljasti eilen, että oli itse ollut 2002 tarkastamassa KREIKAN kirjanpidon ja todennut sen moitteettomaksi. Siis LIIKANEN SUOMEN ON EDELLISEN LAMAN ISÄ JA ÄITI ja jonka KOIVISTON MANU EROTTI, kun Suomen talous meni kuralle. - Tuhkatkin pesästä
öläölö kirjoitti:
.. no faktaa on TV:stä tullu koko ajan SIIS SEURAATKO TIEDOITUSVÄLINEITÄ, TAIDAT LUKEA VAIN DEMARILEHTEÄ ???, SIIS SUOMI JA LUXENBURGI ovat ilmeiseti ainoat EURO maat jotka täyttävät talossopimuksen kriteerit. JA SEN VUOKSI SUOMEN lainojen korko on pieni. JOTEN SUOMEN TALOUTTA ON HOIDETTU ESIMERKILLISESTI, jos et usko niin käy kysymäss SAK:n JAAKKO KIANDERilta !!!
Ja muuten TALOUSNERO Liikasen eki paljasti eilen, että oli itse ollut 2002 tarkastamassa KREIKAN kirjanpidon ja todennut sen moitteettomaksi. Siis LIIKANEN SUOMEN ON EDELLISEN LAMAN ISÄ JA ÄITI ja jonka KOIVISTON MANU EROTTI, kun Suomen talous meni kuralle.Mitä helvetin etua Suomelle on pienistä lainakoroista, kun se ei näy suomalaisten työllisyydessä, terveydenhuollossa, hyvinvoinnissa ym. millään lailla? Koko ajan vaan leikataan milloin mistäkin ja suosikkikohteita ovat perinteisesti lapset, nuoret, vanhukset, vanhustenhoito, terveyshuolto, sairaalat (säästöistä johtuvaa henkilökuntavajetta!) ja vaikka mitä muuta. Kyllä on esimerkillisesti hoidettu talous Suomessa. Kaikki riistäminen ja leikkaaminen ei näy mediassa, eikä varsinkaan kepun verkkosivuilla.
- Media.
..mutta luulo ei ole tiedon väärti, tuossa sinun sepustuksessa ei ole yhtään kohtaa mikä on totta vaan sinun harhaista kuvittelua taidat asua jossain bunkkerissa missä ei ole yhtään ikkunaa eikä ovea puhumattakaa mediasta. Pysy vain siellä niin et aiheuta kenellekkään mitään vahinkoa sinusta ei ole niin väliä.
- äöplöä
Tuhkatkin pesästä kirjoitti:
Mitä helvetin etua Suomelle on pienistä lainakoroista, kun se ei näy suomalaisten työllisyydessä, terveydenhuollossa, hyvinvoinnissa ym. millään lailla? Koko ajan vaan leikataan milloin mistäkin ja suosikkikohteita ovat perinteisesti lapset, nuoret, vanhukset, vanhustenhoito, terveyshuolto, sairaalat (säästöistä johtuvaa henkilökuntavajetta!) ja vaikka mitä muuta. Kyllä on esimerkillisesti hoidettu talous Suomessa. Kaikki riistäminen ja leikkaaminen ei näy mediassa, eikä varsinkaan kepun verkkosivuilla.
.. No ainakin pk-seudulla asuntokauppa käy kuumana, kun lainakorot on alhaalla ja asuntovelallisetkin lyhentävät lainojaan enemmän, kun korkoon ei men niin paljon rahaa ja kotimainen kysyntä pysyy hyvänä. Sinä puhut riistämisetä ja leikkamisesta. Missä sitä on ? Heti aluksi hallitus nosti mm opiskelijoiden tukea ja eläkkeitä, KUN HENÄLUOMA OLI EDELLISREN HALLITUKSEN AIKANA SAK:N KOMENTAMANA POISTANUT VARALLISUUSVERON RIKKAILTA !!!
ASUTKO EDES SUPMESSA ? LOPETA JO SE PELKÄN DEMARIN LUKEMINEN ja hankim rehellistä tietoa !!! - ////////////////////
Media. kirjoitti:
..mutta luulo ei ole tiedon väärti, tuossa sinun sepustuksessa ei ole yhtään kohtaa mikä on totta vaan sinun harhaista kuvittelua taidat asua jossain bunkkerissa missä ei ole yhtään ikkunaa eikä ovea puhumattakaa mediasta. Pysy vain siellä niin et aiheuta kenellekkään mitään vahinkoa sinusta ei ole niin väliä.
En muista, en tiedä, en kykene hahmottamaan! Vain Suomalaisten johdossa voi olla 30v välein noin pahasti dementoitunut henkilö.. kunhan sukupuoli ja puolue on oikein!
- Sandoranlippaanavaim
Tuhkatkin pesästä kirjoitti:
Mitä helvetin etua Suomelle on pienistä lainakoroista, kun se ei näy suomalaisten työllisyydessä, terveydenhuollossa, hyvinvoinnissa ym. millään lailla? Koko ajan vaan leikataan milloin mistäkin ja suosikkikohteita ovat perinteisesti lapset, nuoret, vanhukset, vanhustenhoito, terveyshuolto, sairaalat (säästöistä johtuvaa henkilökuntavajetta!) ja vaikka mitä muuta. Kyllä on esimerkillisesti hoidettu talous Suomessa. Kaikki riistäminen ja leikkaaminen ei näy mediassa, eikä varsinkaan kepun verkkosivuilla.
Jos kommentoisin ajatuksiasi Kreikan tukemisen puolesta, Se tapahtuu näin!
Olemme liittyneet EU:in, jotenka olemme myöskin joukossa, joka maksaa tämänkaltaisissa tilanteissa.
Meillä ei ole varaa kieltäytyä tukemasta Kreikkaa, koska jos sen tekisimme, vastaavassa tilanteessa itse olisimme hukassa.
EU on kuin avioliitto. - Urpi Heinäkuona
öläölö kirjoitti:
.. no faktaa on TV:stä tullu koko ajan SIIS SEURAATKO TIEDOITUSVÄLINEITÄ, TAIDAT LUKEA VAIN DEMARILEHTEÄ ???, SIIS SUOMI JA LUXENBURGI ovat ilmeiseti ainoat EURO maat jotka täyttävät talossopimuksen kriteerit. JA SEN VUOKSI SUOMEN lainojen korko on pieni. JOTEN SUOMEN TALOUTTA ON HOIDETTU ESIMERKILLISESTI, jos et usko niin käy kysymäss SAK:n JAAKKO KIANDERilta !!!
Ja muuten TALOUSNERO Liikasen eki paljasti eilen, että oli itse ollut 2002 tarkastamassa KREIKAN kirjanpidon ja todennut sen moitteettomaksi. Siis LIIKANEN SUOMEN ON EDELLISEN LAMAN ISÄ JA ÄITI ja jonka KOIVISTON MANU EROTTI, kun Suomen talous meni kuralle.Sak/demarikoulutuksen Kiljavalla aanut tilintarkasta on ollut "tarkastamssa", niiin silloin siellä on automaattisesti oletettavasti hirveitä epäselvyyksiä ja rötöstelyja kuten eduskunnan urheilukerhon ja eduskunnan juhlajärjestelyjenkin jäljiltä voi päätellä. noita voisi luetella satoja, eli niin paljon, ettei ne sopisi yhteen Riihisäätiön silppuriin, vaan tukkisivat senkin.
Aina kun SAK/demarimafia sanoo asian olevan laillinen, niin se ei takulla ole.
Joten nyt oitis penkomaan demujen kirjanpito, joka on vaalirahasotkun jälkeen tietenkin kirjoitettu uudelleen, ja osa tarvittavista todistuaineistoista ihmeellisesti hävinnyt, ja asiat DEMAREIDEN mukaan vanhentuneita.
Siellä pitäisikin lukea, että olemme demaritapaa noudatten tänäään tarkastaneet xxx kirjanpidon, ja todenneet sen noudattavan käytännössä olevia demareiden Luhtasoppeja.
Naulakolla ohimennessä allekirjoituksellani ehdotan vastuuvapauden myötämistä kaikille demareille
Akseli Vekseli holtittomien hoitolaitoksen talonmies kapu evp.
ent VALCO-sorsa poikueen jäsen.
Uskokoon ken tahtoo, mutta SAK/demarimafia on niin paskanen pesäke, ettei sitä edes päästetä ketään tutkimaan ilman vaarantamatta omaa terveyttään. Noin se vain on.
Kertokaapa milloin jotain SAK/demarijuttua olisi alettu tutkimaan? kylllä ne on jollain keinoin julistettu salaisiksi tai jotain muuta outoa niille on tapahtunut.
Homma haisee ja pahasti, sillä onpa kumma, että nuo pankit eivät muka voisi yhtään joustaa ajassa, vaan tnyt painostetaan ihmisiä hätiköiden tekemään päätöksiä.
Eikö sitä opittu jo silloin kun LIPPONEN painosti Suomen KIIREELLÄ eu:hun ja Emuun, joten nytkin on oletettavasti asialla samat rosvot.
lipponenhan on ihmeellisesti ollutkin eläkeläisenä Venäläis-isäntiensä hommissa TUOMASSA Eu:hun kaasuputkea.
Ryssärosvous haiseee tämänkin homman taustalla.
Kysykää nytkin Lipposelta mitä tulisi tehdä.
Miksi muuten SAK/demarimafia onkin jälleeen oitis alkanut keräämään populitipisteitä?
Nyt pitäisikin tämäkin asia siirtää YLI-vaalien kuten Yle-rahoituskin. tuskin tuo meidän raha on myöhässä vuodenkaan päästä.
Nyt ei takuulla ole mitään noin kiirettä tuon asian suhteen, vai onko punamafia alkanut vaatimaaan rahojaan oitis pois. DEMARIpunamafiahan tuon Kreikan on tyhjentänytkin., joten kärsiköön ketkut itse myöskin tappionsa.
Miksi ihmiset ovat niin tyhmiä, että uskovat SAK/demarimafian valheita?
Vanhanen pystyy näin selkeässä tapauksessa (Kreikan kriisi) asettumaan asiantuntijoiden ja kokoomuksen taakse. Ei tässä mainitsemassasi haastattelussa Vanhaselle, minun mielestäni, mitään lisäarvoa kasvanut. Vanhanen vain toisti papukaijana virkamiesten yksiselitteisen kannan.
Kaoottisen Kreikan talouskatastrofia pitää tietenkin yrittää padota heti. Kreikka: Sokrateen, Aristoteleen ja Platonin filosofian ja matematiikan kehityksen koti on nykyään korruption synkkä pesä. Jos Kreikkaa tuetaan (ulkolaisia pankkeja) nyt massiivisesti, miten se vaikuttaa Kreikan kilpailijoiden asemaan markkinoilla?kykeni erottautumaan populistisesta politiikasta ja saamaan myös aina EUhun nihkeästi suhtautuneen puolueensa hallituksen taakse. Uusipaavalniemi taitanee olla lähes ainut rivistä liuennut, mutta hän tekee sen toki järkisyillä eli ei usko minkäänlaisen tukipaketin ratkaisevan ongelmaa. Se onkin hyväksyttävä peruste vastustaa tukipakettia, jos sitä haluaa vastustaa.
Vanhaselta ei mitään omaperäistä tule vaatiakaan. Juuri silloin hän tekee typeryyksiä kuten eläkeasiassa. Pääministerinä hänen pitää sen sijaan tehdä se, minkä hallituksen pääministerin on pakko tehdä, järkisyillä. Juuri se, että Vanhanen antaa näin tärkeässä asian järkisyiden mennä politiikan teon edelle, on valtiomiesteko.
Koko homman järkihän on itressivertailussa. Maksetaan Kreikalle, jotta vältytään pahemmasta. Sama koskee mahdollisia kilpailun vääristymiä. On parempi, että sellaiset hyväksytään nyt poikkeuksellisesti kuin että näiden kilpailijoidenkin talous romahtaa.
Eero Heinäluoma sanoi juuri tv-keskustelussa, ettei kansalaisia pitäisi turhaan pelotella näillä asioilla. Pelkään, että tämä lausunto kertoo siitä, ettei Heinäluoma itse ymmärrä asian vakavuutta. Kansalaisia on syytäkin pelotella tällä asialla, jotta sen vakavuus ymmärrettäisiin ja osattaisiin jättää nämä täyskahelit persut huutelemaan keskenään. Valitettavasti pelkään, myös että metsäsuomalainen persulaisuus tästä vain leviää, kaikesta sivistyksen kasvusta huolimatta.
Uuspaavalniemen ja Tuomiojan argumentit ovat kuten jo sanoin järkeviä. Jos ei usko apupakettiin, sitten pitää varautua seurauksiin. Tähän eivät nämä kaksi ole tainneet kuitenkaan ottaa kantaa, mikä miinuksena heille. Persut sen sijaan vastustavat asiaa täysin järjettömillä perusteilla ja valmiina menemään vaikka kuinka pimeään keskiaikaan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1891316
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138893- 85842
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?50711Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t251612Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä311590Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55579- 53574
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7570