Mulla on tätä kestänyt jonkin puolitoista vuotta, mutta nyt pahentunu. Aikaisemmin pystyin ihan ok syömään kolmisen kertaa päivässä, mutta nykyään en pysty syömään melkein mitään. Tänäänkään en ole syönyt kuin ihan vähän kalakeittoa pakosta, samoin nyt illalla salaattia pakosta ja päivällä jätskin, jonka jälkeen mua ahdisti suunnattomasti.
Mua ahdistaa syöminen ja sen jälkeen se, mitä olen syönyt. Joskus kylläkin on ihan ok olo ja pystyn syömään karkkia. Joskus jopa ahmin leivoksia ja karkkia ja sen jälkeen minulle tulee tosi paha olo ja joskus itkenkin sen takia. On kyllä tehnyt mieli oksentaa, mutten ole tehnyt niin, koska pelkään jääväni kiinni.
Pidän itseäni lihavana. Nään peilissä norsun, ruman ja lihavan norsun. En pysty käsittämään mitä poikaystävänikään minussa näkee. En pidä itseäni mitenkään viehättävänä. Aina jos joku katsoo mua vaikka kylällä vähänkin pidempään pelkään, että hän katsoo minua vain, koska olen niin ruma ja lihava. Minulle tulee huono mieli, kun katson itseäni peilistä. Usein myös puristelen niitä ongelmakohtia. Vaikka siitä tulee minulle todella huono mieli, silti teen sitä. Haluaisin vaan ottaa sakset ja leikata kaikki läskit pois.
Muiden seurassa syöminen on minulle hyvin vaikeaa. Pelkään, että muut katsovat annostani ja ajattelevat minun olevan possu, joka ahmii kamalan määrän ruokaa. Siksi jos syön, syön yleensä omassa huoneessani tai silloin, kun muita ei ole kotona. Jos kuitenkin joudun syömään muiden seurassa, syön nopeasti, että pääsen pois tilanteesta.
Olin osastolla masennuksen takia jokin aikaa sitten ja laihduin siellä. Olen kuitenkin taas lihonut ja se on saanut oloni pahenemaan. En siis ole käynyt puntarilla, koska en uskalla. En halua nähdä sitä suurta lukemaa, mikä siellä puntarissa onkaan. Minulla on konkreettisia todisteita siitä, että olen lihonut. Minuun on tullut raskausarpia. Se saa oloni hyvin huonoksi. Antaisin mitä vaan, että olisin yhtä laiha kuin silloin osastolla.
Viiltelin tämän takia viime keväänä, mutta nyt en ole viillellyt puoleen vuoteen, koska häpeän edellisiäkin arpiani. Ne ovat rumia, enkä halua niitä lisää. Usein kyllä tekee mieli viillellä pahan olon takia, mutta olen pystynyt tähän asti pitämään itseni kurissa.
En kuitenkaan nyt liiku mitenkään erityisen paljoa. Ajattelin kylläkin aloittaa lenkkeilyn.
Pelottaa.
Onko tämä sitä?
Mua ahdistaa syöminen ja sen jälkeen se, mitä olen syönyt. Joskus kylläkin on ihan ok olo ja pystyn syömään karkkia. Joskus jopa ahmin leivoksia ja karkkia ja sen jälkeen minulle tulee tosi paha olo ja joskus itkenkin sen takia. On kyllä tehnyt mieli oksentaa, mutten ole tehnyt niin, koska pelkään jääväni kiinni.
Pidän itseäni lihavana. Nään peilissä norsun, ruman ja lihavan norsun. En pysty käsittämään mitä poikaystävänikään minussa näkee. En pidä itseäni mitenkään viehättävänä. Aina jos joku katsoo mua vaikka kylällä vähänkin pidempään pelkään, että hän katsoo minua vain, koska olen niin ruma ja lihava. Minulle tulee huono mieli, kun katson itseäni peilistä. Usein myös puristelen niitä ongelmakohtia. Vaikka siitä tulee minulle todella huono mieli, silti teen sitä. Haluaisin vaan ottaa sakset ja leikata kaikki läskit pois.
Muiden seurassa syöminen on minulle hyvin vaikeaa. Pelkään, että muut katsovat annostani ja ajattelevat minun olevan possu, joka ahmii kamalan määrän ruokaa. Siksi jos syön, syön yleensä omassa huoneessani tai silloin, kun muita ei ole kotona. Jos kuitenkin joudun syömään muiden seurassa, syön nopeasti, että pääsen pois tilanteesta.
Olin osastolla masennuksen takia jokin aikaa sitten ja laihduin siellä. Olen kuitenkin taas lihonut ja se on saanut oloni pahenemaan. En siis ole käynyt puntarilla, koska en uskalla. En halua nähdä sitä suurta lukemaa, mikä siellä puntarissa onkaan. Minulla on konkreettisia todisteita siitä, että olen lihonut. Minuun on tullut raskausarpia. Se saa oloni hyvin huonoksi. Antaisin mitä vaan, että olisin yhtä laiha kuin silloin osastolla.
Viiltelin tämän takia viime keväänä, mutta nyt en ole viillellyt puoleen vuoteen, koska häpeän edellisiäkin arpiani. Ne ovat rumia, enkä halua niitä lisää. Usein kyllä tekee mieli viillellä pahan olon takia, mutta olen pystynyt tähän asti pitämään itseni kurissa.
En kuitenkaan nyt liiku mitenkään erityisen paljoa. Ajattelin kylläkin aloittaa lenkkeilyn.
Pelottaa.
Onko tämä sitä?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mulla on ihan sama, et ole yksin, ymmärrän noita "läskitunteita" paremmin kuin uskotkaan, viimeksi eilen sain kauhean itseinhokohtauksen. Itse liikun, mutta ei nää läskit silti ole kadonneet!! Sama juttu tekis mieli repii läskit irti, sairasta. Ärsyttää!
En osaa vastata tuohon syömishäiriö juttuun, ei tuo normaalille kuulosta, mutta en itsekkään enää tiedä mikä on normaalia. Huaaghh..
Jaksamisia!
Johtuvat osin suuresta lääkekulutuksesta.Laitoksissa paikallaannolemisesta jolloin myös suolisto kuivuu. Vesi on vanhin voitehista,mutta millaista vettä ja ei sekään kaikkea lääkesotkua voi liuottaa.Terapiat voisi jättää pienemmälle ja liikkua potilaidenkanssa enemmän.Yhtä reippaasti kuin marssitte palkkojennekin eteen.Johtajanne kävi viellä Linnan Juhlissa Tanssimassakin? Niin sitä pitää,kunhan ette unohda sairaitanne,joiden eteen työtä teette?
Moi oon siis 13 vuotias tyttö. Mua ahdistaa ruoka. Ajattelen sitä joka toinen minuutti saatan välillä ahmaidta koko keittiön tyhjäksi. Tekee mieli koko ajan laihduttaa ainoa syy miksi syön on että kaverini pakottaa sillon kun vatsanikurnii. En halua dyödä ajatuskin oksettaaa. Mutta mkten saan mahakurnimisen pois se vie Elämäniloni. Olen harkinnut oksentamista, mutta voiko siihen oikeassti kuolla. Toinen mi mietin niin on laihdutusruoka myydäänkö sitä näin nuorille? Auttakaaa minua ahdistaa koko asia ja kaikista pahin on että tunnen itseni kavereiteni vieressä lihavaksi!!! Vihaan itseäni