Terve! Olen 16-vuotias naisen alku, Mari. Kirjoittamani teksti on totta. Jokaisen kouluni tyttö oppilaan unelma toteutui juuri mun kohdalle, ja moni on siitä kateellinen!
Kävelin kaverien kanssa historian luokkaa kohti opettajamme perässä ja arvostelimme kilpaa hänen upeaa takapuoltaan. Opettajamme, Petri, kuuli kehuskelumme ja kääntyi hymyillen katsomaan meitä ja iski silmää. Aloimme tietenkin hihittelemään ja kikattelemaan. Perti oli vajaa 30-vuotias upeassa kunnossa oleva sharmikas mies, joka oli ottanut tavakseen pukeutua keltaiseen kauluspaitaan, krakaan, ja siistiin mustaan pukuun. Puvun housut olivat sopivasti kireät, niin että hänen loistava takamuksen muoto tuli hyvin esille.
Olin monesti jo huomannut hissan maikkamme Petrin vihrtävät silmät ja ihanan leveän hymyn hänen katsoessa syvälle silmiini. En ollut reagoinut noihin katseisiin muulla tavalla kuin katsomalla takaisin ja välillä hento hymy saattoi nostaa arvosanaa tietenkin:)
Petri selitti Keskiajan merkittävistä henkilöistä jotain, mitä en kuullut kun keskityin hänen silmiinsä ja hymyynsä. Pian tipuinkin takaisin maan pinnalle, kuullessani Petrin sanovan nimeni.
-Mitä?! sanoin hämmentyneenä.
-Niin että kukahan mahtoi olla Johannes? Petri kysyi katsoen syvälle silmiini.
-...ööö... se oli kai joku kuningas, joka eros jostain Espanjalaisesta eukosta. Vastasin epäröiden.
-Nooo... voihan sen niinkin sanoa. Johannes olen nimittäin minä! Se on mun toinen nimi! Ja se on häviävä luonnonvara, niinkuin on kauniit suomalaiset naisetikin. Lukuunottamatta muutamaa neitoa tässä ryhmässä, Petri sanoi ja katsoi taas silmiini. Käänsin nopeasti katseeni pois Petristä ja yritin keskittyä oppimiseen, enkä vain Petrin silmiin.
Tunti kului reippaasti Petrin kanssa katseita vaihdellen. Tunnin loputtua porukka alkoi valua luokasta ulos. Sulloin kirjan ja kansion reppuuni ja olin ovella jo lähdössä, kunnes Petri huusi nimeäni.
-Mari! Tules käymää täällä. Sulla on näitä poissaoloja kertyny pari tänne. ne pitäis selvittää.
Viimeinenkin oppilas poistui luokasta.
-Mä tuon sen lapun seuraavaks tunniks, sanoin katsoen lattiaan, joka oli mielestäni erittäin epäkohteliasta.
-Ja sitte se sun kirjotelma olis palauttamatta vielä? Petri sanoi kysyvästi.
-Ainii... mul on se kyl mukana, sanoin ja aloin kaivaa reppuani. -Tässä! Sanoin ja annoin työni Petrille, joka jäi tuijottamaan sinisiin silmiini aivan eri tavalla kuin ennen.
Petri nousi seisomaan eteen ja otti kädestäni kiinni ja sanoi:
-Sul on ihanat silmät...
Tuijotin Petriä ihmeissäni.
-ki..kiitti. niin sulki, sanoin epävarmasti.
Petri tuijotti yhä minuun ja suuteli hellästi kaulalleni.
-aah.. Petri... ei... joku voi nähä, kuiskasi hiljaa Petrin korvaan.
Petri lopetti ja meni sulkemaan luokan oven ja palasi takaisin luokseni.
-Onx nyt parempi?
-On, vastasin hetken mielijohteesta nopeasti.
Petri alkoi uudestaan suutelemaan minua. tällä kertaa huulille. Että Petri maistui hyvälle. Mansikan makuiset huulet koskivat huuliani. Petri nosti katseensa minuun ja katsoi kysyvästi. Ymmärsin katseen ja nyökkäsin hennosti. Petri hymyili ja hymyilin hänelle takaisin. Hänen vahvat kätensä hipoivat selkääni hellästi. Miten maailmassa voi olla näin hellä ja huolehtivainen mies? Ajattelin itsekseni.
Petri lopetti suutelemisen ja alkoi hitaasti avata punaisen paitani vetoketjua. Paidan alta paljastui valkoinen normaali t-paita, ehkä hieman kireähkö. Petri katseli suht pieniä rintojani kaihoisasti. Avasin Petrin mustan krakan ja aloin hiljaa avata kauluspaidan nappeja. Riisuin Petrin puvun takin ja kauluspaidan pois ja katselin hänen upeaa kroppaansa, joka oli täydellinen. Juuri sopivasti lihaksikas ja vähän tummia karvoja navan alapuolella. Petri riisui t-paitani ja suuteli kaulalleni hyväillen samalla rintojani.
-Aaaah... mmm.. petri. jatka...
Avasin Petrin housujen vyön ja hänen housut putosi lattialle. Tunsin alavatsaani vasten Petrin juhlallisen peniksen seisovan. Petri laski kätensä lanteilleni ja veti minua lähemmäs. Inahdin hiljaa kiihkosta.
Petri riisui tummat ja kuluneet farkkuni ja vei kätensä alushousujeni sisään. Huokailin kiihkosta Petrin hieroessa klitoristani. Petri riisui alushousuni ja nosti minut istumaan reidet auki pöydälle. Hän polvistui eteeni ja alkoi hitaasti nuolemaan jo märkää pilluani. Liikahtelin levottomasti. Petri nuoli pitkiä vetoja hitaasti. Hän imi klittaani himokkaasti. Tunsin orgasmin olevan lähellä. Petri vaistosi sen ja nousi ylös. Otin Petrin valkoiset kireät bokserit pois ja suutelin Petrin vahvan peniksen juureen.
-Haluutko ottaa sen suuhus? Petri kysyi huohottaen.
-En mielellään, vastasin nolosti, sillä olis aivan uusi näissä asioissa ja Petri ymmärsi sen hyvin, eikä pakottanut.
Petri suuteli kiihkeästi kaulalleni imien kauniin sydämen muotoisen fritsun.
-mmm... tuu mun sisään... pyysin Petriltä.
-Saanx mä? Petri halusi varmistaa.
-mmm... saat...
Petri veti minua taas lähemmäs itseään ja kutitteli peniksen kärjellään klitoristani. Suljin silmäni ja heilautin punertavia hiuksiani taakse päin. Petri toi peniksensä aivan pilluni lähelle ja kiusoitteli kutsuvaa pilluani. Äkkiä Petri työntyi siisääni ja huokaisin lujaa, josta Petri ilmeisesti piti, koska hänen reaktionsa oli sama. Petri karjahti työntyessään tiukkaan pilluuni. Hän alkoi liikuttelemaan kaluaan aluksi hitaasti pillussani. Tunne oli mahtava!! Tunsin jokaisen Petrin sentin tunkeutuvan sisääni. Miten olin pystynyt elämään ennen ilman tätä tunnetta? Mietin itekseni.
Petri nopeutti vauhtia ja sain orgasmin toisen perään. Tärisin kiihkosta ja huokailin ja inisin Petrin määräämässä tahdissa. Viimein sain elämäni ensimmäisen kunnon orgasmin ja tärisin ja kiljuin kiihkosta. Petri voihkaisi eläimellisellä äänellä ja laukesi sisääni.
Olin aivan poikki. Petri veti kalunsa pois pillustani ja nuoli pilluni ja reiteni puhtaiksi. Makasin pöydällä hengittäen raskaasti. Petri nosti minut seisomaan ja kysyi:
-Ootsä okei?
Hymyilin Petrille ja sanoin:
-En vois voida paremmin.
Petri hymyili ja halasimme. Hikiset vartalomme kietoutuivat toisiimme.
-Mä rakastan sua! Petri sanoi selvästi tosissaan. -Ja mä tarkotan sitä!
-Niin mäki sua! Vastasin hymyillen.
-Voitasko me kokeilla kehittää tulevaisuutta yhessä? Petri kysyi.
Hetkeäkään epäröiden vastasin myönteisesti. Petri suuteli minua ja puki vaatteet päälleni ja minä puin Petrin.
Nykyään olemme onnellisesti yhdessä ja koko koulu tietää siitä.
Kertokaa mitä mieltä olette! Kestääkö suhteemme?

Vastaukset 19
Vanhimmat
No olipa tarina.Aika jännä juttu et koulun reksi ja muut antaa olla teidän yhdessä eikä esim. erota sitä opettajaa oppilaisiin sekaantumisesta.
En osaa sanoa kestääkö suhde, aika paha ikä ero teillä, mikäli sitten koko tarina on edes totta.
on taas joku teini viritellyt jutun tänne voi luoja
Olen sitä mieltä, että sinun kannattaisi seuraavaksi iskeä äidinkielen opettaja.
... totta. Reksi ei voi erottaa Petriä, koska mä en vastusta sitä. Mä haluun et Petri jää tänne maikaks. Ollaan Petrin kanssa juteltu muitten maikkojen kanssa, ja ne on sitä mieltä, että jos mä haluan ni Petri saa jäädä tänne! :) Ja sitä mä todellakin haluun!!! Me rakastetaan Petrin kaa toisiamme yli kaiken! :)
Totta joka sana. Marilla aivan ihana luonne,
ajateltiin justiin muiden maikkojen kanssa
nussia sitä välitunnilla kimpassa ja nais opet lyö vieressä tahti. Biologian maikan ajokoirakin voi nussia Maria jos jäniksen ajamiselta ehtii, saas nähdä kuinka käy.
Miks sun pitää vittuilla tollei! Sitä paitsi sä et ees oo mun Petri. Koska oon ollu sen kaa tänään koko päivän, eikä se oo ollu koneel ollenkaan!!!
TEIJÄN EI OO MIKÄÄN PAKKO USKOO TOTA JUTTUA, MUT OMAPAHAN ON ASIANNE!!! USKOKAA MITÄ HALUUTTE!!!!!
ny ala vauhkota! Ainii, sä et muuten oo sama ku se, joka kirjotti ton tarinan.Voi Jeesus minkä tarinan oot keksiny. Ja sit vielä luulet et joku hoopo uskois ton, mut täällä ei oo muita hoopoja ku sä! Sitä paitsi,jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen!!!!!
oon se sama tyyppi joka kerto ton tositarinan. Tottakai kaikil on omat mielipiteensä, mut mikään ei pysty tulemaan mun ja Petrin väliin. Ei mikään...
ainii ja viel... en oo keksiny tota juttuu, vaan se on niin totta ku Halonen on pressa!
ihan oikeesti siis ja vielä yhen tosi söden kundin kaa. Me ollaan nyt naitu Marii mont kertaa tietsä välkällä ja veskis ja ties missä. Mari on hyvä panopuu. Mari puhuu totta. Mari on mies. Mari on Petri.
niin otetaan selvää oletko tosiaan ollut hänen kanssaan yhdynnässä. Kun saan kaipaamani todisteet, Iltasanomatkin voi kertoa teistä kahdesta koko kansalle. Sitten kukaan ei enää epäile sinua. Onko oikea nimesi Funi?
toihan on selvästi miehen skrivaamaa tekstiä et se siitä
Tänään Petri veti mua pyllyyn. Kyllä sattui ihan kamalasti :( Sitte se vielä sano et sen oikea nimi onkin Loposen Ville.
miks sun pitää esittää mua? jos sul ei oo mitään järkevää sanottavaa ni älä sano mitään!
Kyllä minullakin on yks kaveri (tyttö) joka on 17 ja seurustelee yhden 40-vuotiaan miesopettajansa kanssa. Se opettaja oli jostain urkkinut sen tytön numeron ja ruvennut lähettelemään sille tekstiviestejä ja nyt ne on olleet jo monta kuukautta onnellisesti yhdessä.
Kuitenkin kun se rakkaus ei loppujen lopuksi kysy ikää. Tämmöset jutut on tietyllä tavalla arveluttavia nimen omaan sen opettajan näkökulmasta, koska periaatteessa se kai olisi kiellettyä, mutta jos on rakastunut niin on, eikä sitä silloin ajattele mitän muut sanoo tai mikä on oikein.
Kylä minä uskon, että teidän suhteella voi olla ihan hyvä tulevaisuus. Onneks olkoon teille molemmille, kun olette löytäneet toisenne!
Olen tullut raskaaksi!
Olisinki! ja viel jos sen isä olis Petri!!!
kyllä tuon voi uskoa tiedän monia jotka seurustelee opettajan kanssa!!! onnea vaan sinne :)
Oli kun se aluksi laittoi kirjan REPPUUSI eikö se sattunut...
Siis tämä mies on joku melkeen 30v ja sinä itese 16v?? :/ Ehkäpä ei kestä tämä teidän suhteenne...pillun perään se on!