Eikö kukaan jää kaipaamaan Radiolinjaa!?

Radiolinjan poistuminen Suomalaisilta operaattorimarkkinoilta on jäänyt tällä palstalla lähes noteeraamatta. RL sentään oli ensimmäinen, joka toi todellista kilpailua alalle Suomessa.

Nyttemmin samaan kilpailuun "löylyä heittänyt" ACN on jostakin kumman syystä saanut palstalla paljon enemmän huomiota.

Seuraavaksi uskoisin, että DNA leirissä tulee tapahtumaan jotakin mielenkiintoista.

ACN julkaisee pian uudet hintansa ja kas kummaa, vanha Sonera hieroskelee käsiään, kun on verkon vuokraajiensa kautta saanut jo yli puoli miljoonaa asiakasta noin vuodessa!
8603
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

minkälaisia vuokralaisia on torpassa..
Joilakuilla voi näkyä varvas kengässä,sen verran
on kehno kassalikviditeetti...
Anteeksi huono suomeni,menihän se oikein,likvititeetti...

Äänestä

Poistuminen operaattorimarkkinoilta ja nimen muuttaminen ovat kaksi eri asiaa. Radiolinjan nimi muuttui, mutta toiminta pysyy ennallaan.

Äänestä
  • Ei varmaan voida puhua enää samasta yhtiöstä ja toiminnasta, kun puolet henkilökunnasta on irtisanottu, nimi poistettu ja juridinen yhtiökin sulautetaan Elisaan heinäkuuhun mennessä.

    Äänestä

kyllä vanhalle radiolinjan asiakkaalle nimen muutos oli niin kova paikka, että vaihdoin heti operaattoria. en halunnut olla elisan asiakas..

Äänestä
  • Olethan sinä ollut Elisan asiakas jo pitkään... Nyt se vain sanotaan suoraan. No, toivottavasti vaihdoit parempaan, kuten minäkin tein.

    Äänestä

  • Jore kirjoitti:

    Olethan sinä ollut Elisan asiakas jo pitkään... Nyt se vain sanotaan suoraan. No, toivottavasti vaihdoit parempaan, kuten minäkin tein.

    tiedän sen, että se on ollut saman konsernin tuote, mutta nimi Radiolinja kännyssä tuntui kuitenkin paremmalta.

    Äänestä

  • pettynyt kirjoitti:

    tiedän sen, että se on ollut saman konsernin tuote, mutta nimi Radiolinja kännyssä tuntui kuitenkin paremmalta.

    Olet oikeassa.

    Äänestä

Siis Radiolinjahan on PITKÄÄN ollut Elisan omistuksessa ja samaa yhtiötä siis. Nyt vain nimi muutetaan. Ei siinä sen kummempia tapahdu.

Ja muuten, nyt se ns. uusittu happy hour-tarjous koskee myös lankapaikallispuheluitakin että sekin hyöty tuosta muutoksesta on.

Eli olkaa huoleti, sama vanha Radiolinja on edelleen mutta uudella nimellä vain.

Ja tarkkaavaisimmat on jo huomanneetkin että Radiolinjan sivuilla oli logona RL ja sen alla pienemmällä Elisa Mobile.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hanski kirjoitti:

Radiolinjan poistuminen Suomalaisilta operaattorimarkkinoilta on jäänyt tällä palstalla lähes noteeraamatta. RL sentään oli ensimmäinen, joka toi todellista kilpailua alalle Suomessa.

Nyttemmin samaan kilpailuun "löylyä heittänyt" ACN on jostakin kumman syystä saanut palstalla paljon enemmän huomiota.

Seuraavaksi uskoisin, että DNA leirissä tulee tapahtumaan jotakin mielenkiintoista.

ACN julkaisee pian uudet hintansa ja kas kummaa, vanha Sonera hieroskelee käsiään, kun on verkon vuokraajiensa kautta saanut jo yli puoli miljoonaa asiakasta noin vuodessa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu