ryhmittyminen

En tiedä onko kyseessä jokin 60-luvun liikennesääntö, mutta törmäsin seuraavaan... Ajoin valtatietä, ja edessä oleva auto vilkutti vasemmalle. Kyseinen liittymä oli sen verran pieni, että levennystä ei ollut. Tie oli kuitenkin todella leveä, ja keskiviivan viereen ryhmittymällä oikealta olisi päässyt helposti takaa tulevat ohi. Auto kuitenkin ryhmittyi tien oikeaan reunaan, ja vilkutti vasemmalle. Edestä tuli solkenaan pitkä autojono, joten auto ei päässyt ainakaan minuuttiin kääntymään vasemmalle. Olin kolmas vai neljäs auto takana. Edellä olevat autot pysähtyivät hetkeksi, ja ajoivat sitten hieman empien vasemmalle vilkuttavan auton VASEMMALTA puolen ohitse, tilaa oli kuitenkin niin, että ohittavat autot eivät ylittäneet juurikaan keskiviivaa. Itse jäin odottamaan, ja annoin auton rauhassa kääntyä, koska onhan lainvastaista ohittaa vasemmalta puolelta vasemmalle kääntyvä auto. Mutta ihme ryhmittyminen kääntyvältä, ja minkä vaaratilanteen aiheutti sekä muille että itselleen. Sakot olisi varmaan saanut, jos poliisi olisi nähnyt.

Pelkäsikö sitten sitä, että oikealle ei jää esim rekalle riittävästi tilaa, ja siksi blokkasi koko takana tulevan liikenteen. En tiedä, mutta tyhmästi silti tehty. Kyllä rekka varmastikin katsoo, mahtuuko vai ei, jos ei, niin ammattikuski kyllä odottaa. Oliko kyseessä siis pelkuri, vai joku vanha kääpä vanhoilla tiedoilla, tiedä häntä...
91811
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

nuorikin on meinaan ihan päivittäistä tuollainen.

Melkein jo huvittaa kun edellä menevällä syttyy ensin jarruvalot sitten hän "ryhmittyy" pientareelle koukkaa vielä kerran keskiviivalle ja hujauttaa oikealle vilkkuttaen kerran vilkkua siinä vaiheessa kun keula on jo risteävän suuntaisesti.

mitä lienee rallikansaa vissiin kun täytyy ottaa risteys loivasti

Äänestä

amatööriautoilua. Eikö ne pöljät muista mitään autokoulusta.Ensisijaisesti noudatetaan ryhmittymissääntöä sitten vasta kääntymissääntöä.Ilmeisesti tän osaa vain raskaanliikenteenkortin omaavat.
Itse joutunut välillä koukkaamaan nurmikon tai jalkakäytävän kautta,kun nää idiootit vie koko tien leveyden,kun kääntyvät vasemmalle yleensä oikealta reunalta

Äänestä
  • >>>Ensisijaisesti noudatetaan ryhmittymissääntöä sitten vasta kääntymissääntöä.

    Tämä on totta. Ryhmitys on ratkaiseva ja siksi siitä ei ole annettu missään mitään poikkeusta. Ei edes raskaalle kalustolle!

    Jos ryhmityt oikeaan reunaan, kaikki voivat toimia sen mukaan että käännyt oikealle, jne.

    Äänestä

Minulla on tuollaisessa tapauksessa ajankulukseni soittaa torvelle torvea. Eli jos edellä menijä ryhmittäytyy väärin ja siten estää minun ja muiden perässään olevien sujuvan ohi ajamisen, ilmoitan torvea soittamalla mielipiteeni kyseisestä toiminnasta. Veikkaan, ettei tässäkään tapauksessa kuljettaja tajunnut tekevänsä väärin. Joko hän on ajattelematon tai sitten jo siinä kunnossa, että kortti pitäisi ottaa pois. Kummassakin tapauksessa kuskia on hyvä herätellä torvea soittamalla. Ehkä hän seuraavalla kerralla muistaa paremmin.

Äänestä

Tuollainen ryhmittyminen ei ole ollut ainakaan lakia tuntevien suosiossa vanhankaan vuoden 1957 tieliikennelain aikana. Näin asian kertoo autokoulun oppikirja vuodelta 1968:

"Kääntyminen vasemmalle yksityiselle tielle, pihaan, pysäköintialueelle taikka muuhun vastaavaan paikkaan ansaitsee oman mainintansa. Tämän kysymyksen kohdalla ovat mielipiteet jossakin määrin menneet ristiin, mutta koska tuomioistuinten, ainakin ylempien oikeusasteiden, käytäntö näyttää vakiintuneen, ei tässä liene aiheellista muun kuin vallitsevan kannan selostaminen.
Kun tässä tarkoitettua käännöstä ryhdytään suorittamaan, on ehdottomasti noudatettava ryhmittymismääräyksiä. Näin ollen ja koska kysymys on kääntymisestä vasemmalle, ei ole muuta mahdollisuutta kuin ryhmittyä välittömästi tien keskiviivan viereen. Näin on meneteltävä aina olkoonpa tien leveys mitä tahansa.
Kun ryhmittyminen edellä selostetulla tavalla on suoritettu, tulee kysymykseen määräys, joka velvoittaa tällaiseen paikkaan kääntyvän väistämään jokaista muuta tiellä kulkevaa. Myöskin takaa tulevia on väistettävä. Väistäminen suoritetaan pysähtymällä keskiviivan viereen odottamaan hetkeä, jolloin tie sekä edestä että takaa on vapaa muusta liikenteestä."

Jos nykyisessä laissa on epäselviä kohtia, niin onpa niitä ollut entisessäkin. Varsin mielenkiintoinen tulkinta on tuo, että takaa tulevaa väistetään pysähtymällä tielle ja mahdollisesti estämällä näin hänen kulkunsa. Ehkäpä joku onkin tulkinnut lakia toisin ja opettanut tätä kuljettajaa väistämään oikealle. Tosin nykyinen laki ei enää velvoita kääntyvää väistämään takaa tulevia.

Äänestä

Jos henkilö on kääntymässä yksityiselle tielle on hän toiminut oikein, vaikka onkin ryhmitttynyt oikealle. Muistan erään tapauksen takavuosina kun kaverini olivat menossa kotkaan ja lappeenrannan jälkeen noin 50 kilometria, heidän edessään ajoi auto joka oli kääntymässä vasemmalle päätieltä omalla YKTYISELLE mökkitielleen, märässä säässä sällit päätti vetää vasemman kautta ohi, koska tilanne oli nopea. No kolarihan siitä tuli, sitten siinä syyllisiä mietittiin keskenään riidan merkeissä ja poliisi pyydettiin paikalle. Homma meni oikeuteen, oikeudessa tuomari totesi kääntyjän syylliseksi, koska lain mukaan yksityiselle tielle päätieltä kääntyvä on väistävelvollinen takaa tulevia vastaan, koska ykstyiselle tielle ei ole viitoituksia eikä takaa tuleva pysty ennakoimaan tilannetta on kääntyvän ryhmittäydyttävä siten ettei aiheuta muille liikenteen käyttjille vaara eli jutun kyseinen ihminen on toiminut oikein=> Ruotsissa on tämän takia tehty levitykset oikealle puolen tietä jotta he voivat moottoritiellä kääntyä myös vasemmalle puolen rauhassa tarkailemalla liikennettä, ET NÄIN

Äänestä

Yksi pikku juttu tuossa kuitenkin mättää. On ihan oikein ryhmittyä ko. tapauksessa oikealle ja ja väistää takaa tulevaa liikennettä.
MUTTA ei missään tapauksessa tuolloin vilkuteta vasemmalle, vaan odotetaan takaa tulevien ohimenemistä tien oikeassa reunassa vilkku oikealle, niin kauan kun ei lähdetä kääntymään vasemmalle.

Äänestä

AInakin tuollainen on kaikkien trendien vastaista.

Normikuljettajahan olisi työntänyt autonsa keulaa puolimetriä
vastaantulevien puolelle ja laittanut vilkun päälle vasta sitten kun lähtee kääntymään.

Äänestä

Sama asia siinä et ei osata ajaa sillä lainmukaisella paikalla kaistalla. Eli sen oikean valkoviivan tuntumassa. Laissa lukee että pitäisi ajaa niin oikealla kuin turvallista. Eli minusta käytännössä 15-30 senttiä reunaviinvasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


wwoooll kirjoitti:

En tiedä onko kyseessä jokin 60-luvun liikennesääntö, mutta törmäsin seuraavaan... Ajoin valtatietä, ja edessä oleva auto vilkutti vasemmalle. Kyseinen liittymä oli sen verran pieni, että levennystä ei ollut. Tie oli kuitenkin todella leveä, ja keskiviivan viereen ryhmittymällä oikealta olisi päässyt helposti takaa tulevat ohi. Auto kuitenkin ryhmittyi tien oikeaan reunaan, ja vilkutti vasemmalle. Edestä tuli solkenaan pitkä autojono, joten auto ei päässyt ainakaan minuuttiin kääntymään vasemmalle. Olin kolmas vai neljäs auto takana. Edellä olevat autot pysähtyivät hetkeksi, ja ajoivat sitten hieman empien vasemmalle vilkuttavan auton VASEMMALTA puolen ohitse, tilaa oli kuitenkin niin, että ohittavat autot eivät ylittäneet juurikaan keskiviivaa. Itse jäin odottamaan, ja annoin auton rauhassa kääntyä, koska onhan lainvastaista ohittaa vasemmalta puolelta vasemmalle kääntyvä auto. Mutta ihme ryhmittyminen kääntyvältä, ja minkä vaaratilanteen aiheutti sekä muille että itselleen. Sakot olisi varmaan saanut, jos poliisi olisi nähnyt.

Pelkäsikö sitten sitä, että oikealle ei jää esim rekalle riittävästi tilaa, ja siksi blokkasi koko takana tulevan liikenteen. En tiedä, mutta tyhmästi silti tehty. Kyllä rekka varmastikin katsoo, mahtuuko vai ei, jos ei, niin ammattikuski kyllä odottaa. Oliko kyseessä siis pelkuri, vai joku vanha kääpä vanhoilla tiedoilla, tiedä häntä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu