Suomea, Expektille!

-33-

Suomen maailmanmestaruudesta näkyy tarjoavan ainakin lähes parhaiten Expekt - tasan 10,00.
Veikkauksella 8,00, Unibetilla 9,00 ja NordicBetillä 8,00. Tolla kympin palkitsevalla kertoimella vois sen saturaisen sijoittaa ihan vaan kokeilumielessä. Suomella on kuitenkin ehkäpä turnauksen paras maalivahti ja sillä pääsee jo tosi pitkälle tämän päivän kiekkopeleissä. Jokinen tuskin pettää kun pääsee vihdoin näyttämään Jaloselle mistä kana pissii. Suomella on sopivan nälkäinen ja nuori joukkue jossa on eväitä ihan jättiyllätykseen asti. Onhan tuosta jo 15 vuotta kun nämä Koivut, Peltoset ja Lehtiset tekivät ihmeen jäällä. Harmi että tämän päivän kaksikymppiset eivät muista mitään noista vuoden 1995 tapahtumista.
Ite olin juuri kirjoittanut ylioppilaaksi tuona keväänä joten fiilikset oli katossa jo muutenkin - saati voiton jälkeen.

Oishan se kiva juhlia tonnin voiton kera kun Suomi huudattaa jälleen kansaa Helsingissä.
Onhan tää jääkiekossa jälleen sellainen väliinputoava Mm-kisa tapahtuma. Olympialaiset ovat karsineet esim. USA:lla pelaajia rankalla kädellä. Tuskin ne Venäjät, saatikka Kanadat sieltä erikoisen motivoituneina Saksaan saapuvat. Nyt olisi Suomellakin mahdollisuus voittoon.

Rinteen ilmiömäisellä pelillä ja nuoren leijonajoukkueen tarmolla voidaan juhlia keväällä ja pitkään. Toivottavasti.


-terv. 1995 muistissa ikuisesti

3

234

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Houkuttas hirveesti pelata Suomea mut satku on aika paljon riskiin nähden.Venäjällä aivan ylivoimainen joukkue paperilla mutta Venäjän tietää kaikki jotka kiekkoa seuraa.Kaikki on mahdollista.
      Kanada taas kasvaa kisojen myötä tiiviimmäks vaikka tällä kertaa ei ookkaan ku muutama nimekäs hyökkääjä ja pakki.Aina paha!
      Tsekin pelin katoin eilen netistä niin ei se ollut mitään kaunista katsottavaa eli Tsekille ei.
      Ruotsilla on aina mahdollisuudet voittaa millä lie onnella :) mutta suuret nimet puuttuu sieltäkin.Usalla ei mitään jakoja ku meinas kompastua Ranskaankin mut kyllä ne varmaan alkulohkon viimeisessä pelissä Suomen yllättää.Suomella on aina vaikeuksia USA:ta vastaan :)Hyvässä muistissa vielä!!
      Taidan laittaa Suomelle sen 50 ekua Expektille...
      Jos löytyy kassaa niin Kanadalle ja Venäjälle isolla niin jää vielä voitolle.Paha muitten mennä kukkoilemaan, mahdollista kylläkin!

    • Suomella on kyllä mm-kisojen paras maalivahti mutta se on kyllä Vehanen eikä Rinne. Nyt NHL-statukset romukoppaan, Vehanen on kyllä heittämällä koko maailman top5-maalivahti tällä hetkellä ja mahtuisi NHL:ään mihin tahansa joukkueeseen. Mutta tottakai tuulipuku-Jalonen peluuttaa jotain Rinnettä... Suomen yksi huonoimmista valmentajista peluutuksen ja valintojen suhteen ikinä.

      • S-Kyösti

        Twisting-doc on kova arvostelee. Docista ei tullut koskaan mitään, urheilijaksi ei ollut, valmentajaksi ei ollut jne...

        Turha siinä mollata muita kun ei itsestäsi ollut kykenemään mihinkään.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      76
      1991
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1239
    3. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      25
      1042
    4. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1028
    5. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      91
      729
    6. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      118
      712
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      45
      697
    8. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      662
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      59
      655
    10. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      59
      608
    Aihe