Pääministerin uusi morsmaikku

Kata Kärkkäinen alias Katariina Souri.

Yhteydenpito johti tiistaina illanviettoon Katariina Sourin (entinen Kata Kärkkäinen) näyttelyn avajaisissa 4 kuus -galleriassa Helsingissä.

Matti Vanhanen saapui paikalle ilman kihlattuaan, toimitusjohtaja Sirkka Mertalaa.

Avajaistungoksessa olleilta ihmetytti muutoin erittäin kiireisen pääministerin vitkuttelu paikalla ja yhteys Souriin. Etenkin, kun Vanhasta ja Mertalaa ei ole viime viikkoina nähty julkisesti yhdessä.
401033
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

ainoastaan pääministerin asemassa saannut ja kohta menee sekin palli alta ja rivimiehenä Matille ei kukaan anna edes säälistä. Mertala oli puoluetoimiston järjestämä päällystakki Matille ja nyt kun virka loppuu, niin tottahan työsuhde katkesi. Tosin Kata ei kepulaisista perusta, että hukkaan menee Matin yritys, juntit ei Katan juttu.

Äänestä

Ainakin jos näin oletamme niin Matilla siinä hyvä nainen. Eikä voi olla Pääministerikään aivan huono saalis, eli sikäli ihan hyvältä vaikuttaisi tuollainen. Oli sitten totta tai ei. http://mattiviikate.newsvine.com/

Äänestä
  • yrittämään, mutta siinä vaiheessa kun naisparka joutuu syömään päivästä toiseen Matin keittämiä uunipottuja ja valion huitua juomaan, niin rakkaus ja nati-nati loppuu kuin seinään tai raastupaan.

    Äänestä

  • On se vaan hieno tuo Kata. Montakohan mälliä runkattu sen kunniaksi? Nyt mattikin runkkaa ja ostaa rasvaa Sukarin rahoilla....Taitaa polskia sen porealtaassakin..ainakin sätkii sen koukussa....ja jakaa rahat konnalaumoille, muka pelastaakseen euron..aika makee kusetus. Taas kerran. Mutta eihän se pöljä muuta osaa kuin valehdella ja rötöstellä

    Äänestä

Tuo tapaaminen ei hyvää tiedä. Toivottavasti Kata on aiemmista huonoista kokemuksistaan viisastunut sen verran, että ymmärtää kiertää tämän tapauksen kaukaa.

Kaikkea hyvää Katan elämään

toivottaa fani nimim. "Nice tits"

Äänestä
  • Tuommosia naisia saa. Vertaa vaikka heiniksen muijaan...;)

    Äänestä

  • Tutor kirjoitti:

    Tuommosia naisia saa. Vertaa vaikka heiniksen muijaan...;)

    Joo, ja vaikka Paavokin sai 26 vuotta nuoremman, ei Päivin näössä ole mitään hurraamista. Tietenkin yleiseen sosiaalidemokraattien tasoon verrattuna Päivikin menettelee.

    Äänestä

  • Tutor kirjoitti:

    Tuommosia naisia saa. Vertaa vaikka heiniksen muijaan...;)

    miksi halveksia kaikkea ja kaikkia

    Äänestä

  • ei laatua kirjoitti:

    Joo, ja vaikka Paavokin sai 26 vuotta nuoremman, ei Päivin näössä ole mitään hurraamista. Tietenkin yleiseen sosiaalidemokraattien tasoon verrattuna Päivikin menettelee.

    Lapsellista kytkeä ihmisten ulkonäkö ja politiikka ! Onko tuo ehtaa kepua ???

    Äänestä

Taas kerran kepulit toteaa: Onpa ihana pari !!!. Niin kauan kuin sitä kestää.

Äänestä
  • Populistia lainaten: vastenmielistä.

    Äänestä

  • Majakan valo himmeä kirjoitti:

    Populistia lainaten: vastenmielistä.

    Kun demarien miehet ovat Heinäluoman, Lipposen ja Jungnerin näköisiä, niin eipä ole ihme, että esim Vanhasella naisia riittää. Tosin Lipponenkin sai pääministerin tittelillä 26 v nuoremman, samaten Jungner onnistui Ylen johtajana nappaamaan uuden naisen. En luule, että Mariakaan olisi vilkaissut Jungneria toistamiseen, ellei olisi sattunut olemaan pääpomo.

    Äänestä

  • kateudesta kirjoitti:

    Vanhasen ulkonäkö on sellainen, että ilman pääministerin titteliä ei kukaan olisi änkyttävästä sössöstä kiinnostunut.

    Äänestä

  • mies maalta kirjoitti:

    Vanhasen ulkonäkö on sellainen, että ilman pääministerin titteliä ei kukaan olisi änkyttävästä sössöstä kiinnostunut.

    Jungner sentään vaikuttaa mukavalta, avoimelta, ja sydämelliseltäkin ihmiseltä, mutta Vanhanen ei oikein.

    Äänestä

  • samaa mieltä kirjoitti:

    Jungner sentään vaikuttaa mukavalta, avoimelta, ja sydämelliseltäkin ihmiseltä, mutta Vanhanen ei oikein.

    Saattahan se Jungner vaikuttaa, mutta kuka tietää millainen on. Onko jo unohtunut, miten lohdutti työntekijöitä, kun kanava lopetettiin. Sanat suomeksi suunnilleen: Mitä vittua se haittaa, vaikka kanava menikin alta ja työpaikat. Että niin mukava.

    Äänestä

  • muistoissani kirjoitti:

    Nyt kun Jungnerilta itseltä meni työpaikka, on kaksi viikkoa keikkunut lööpeissä ja itkenyt kohtaloaan ja kehunut itseään. Mikä akka.

    tai ainakin Jungnerin halusi pitää heidät Ylen töissä muilla kanavilla.

    Äänestä

  • 2 + 20 kirjoitti:

    Nyt kun Jungnerilta itseltä meni työpaikka, on kaksi viikkoa keikkunut lööpeissä ja itkenyt kohtaloaan ja kehunut itseään. Mikä akka.

    vaan vetäistä itkut sen sijään, että lähtee käräjöimään pikkumaisia riita-asioitaan.

    Äänestä

  • työpaikat menneet kirjoitti:

    tai ainakin Jungnerin halusi pitää heidät Ylen töissä muilla kanavilla.

    Tässä yhtenä päivänä Jungner itse kertoi, kuinka monta työpaikkaa Ylestä on saneerattu hänen aikanaan. En vain nyt muista tarkkaa lukua, joten en laita tähän mitään.

    Äänestä

  • kateudesta kirjoitti:

    Kun demarien miehet ovat Heinäluoman, Lipposen ja Jungnerin näköisiä, niin eipä ole ihme, että esim Vanhasella naisia riittää. Tosin Lipponenkin sai pääministerin tittelillä 26 v nuoremman, samaten Jungner onnistui Ylen johtajana nappaamaan uuden naisen. En luule, että Mariakaan olisi vilkaissut Jungneria toistamiseen, ellei olisi sattunut olemaan pääpomo.

    koko ajan naista vaihtamaan ja uusia kyttäämän netissä, IKEAssa ja taidenäyttelyssä. Ja vielä puhemiehen, ei eduskunnan; välityksellä. Kyllä se yksi vaimo nyt pitäisi riittää elämän ajaksi, kuka hullu niitä enemmän vaivoinaan pyörittää.

    Muistan yhdenkin kaverin, joka oli kova vaihtamaan naista ja monet kehui oikein naistenmieheksi. Tulikin lopuksi ilmi, että kukaan nainen ei vaan jaksanut kys. äijänkutaletta montaa kuukautta katella. Niin taitaa olla vätys-Matinkin kohdalla, pikkupojalla on pikkupojan elkeet.

    Äänestä

  • kyllä vaan kirjoitti:

    Tässä yhtenä päivänä Jungner itse kertoi, kuinka monta työpaikkaa Ylestä on saneerattu hänen aikanaan. En vain nyt muista tarkkaa lukua, joten en laita tähän mitään.

    kiroilu oli turhautunut puuskahdus tilanteessa, jossa hän yritti ohjata väkeään uusiin haasteisiin paikalleen jämähtämisen sijaan. Vanhanen ei myöskään ole viaton saneeraamisiin ja keskittämisiin, mutta ei tule mieleen että hänellä olisi missään kohtaa ilmekään värähtänyt.

    Äänestä

  • asiaan.. kirjoitti:

    Totta kirjoitat. Vanhanen tuottavuusohjelmineen saneeraa työntekijöitä työttömiksi ja kortistoon ilmekään värähtämättä. Samaan aikaan hän paasaa työurien jatkamisesta, ekäkeiän nostamisesta ja säästämisestä. Yksi mies, kaksi mieltä ja takkikin kääntyy aina tarvittaessa.

    Äänestä

  • samaa mieltä kirjoitti:

    Jungner sentään vaikuttaa mukavalta, avoimelta, ja sydämelliseltäkin ihmiseltä, mutta Vanhanen ei oikein.

    Jungnerhan on kuin suoraan "Me magnustit" TV1:n luontosarjasta.
    Jollette usko, niin katsokaa itse.

    Äänestä

  • ihmeellinen luonto kirjoitti:

    Jungnerhan on kuin suoraan "Me magnustit" TV1:n luontosarjasta.
    Jollette usko, niin katsokaa itse.

    Niinpä onkin. Todella karsean näköinen mies. Olen myöskin sitä mieltä, että haistattelu alaisille on magnustien tasoa.

    Äänestä

  • jungnerille kirjoitti:

    Niinpä onkin. Todella karsean näköinen mies. Olen myöskin sitä mieltä, että haistattelu alaisille on magnustien tasoa.

    päätellen, että kirjoitat "magnustit".

    Sitä en epäile, ettetkö itsesi kanssa ole samaa mieltä.

    Äänestä

Taitaa Matti joutua tyytymään siihen kuuluisaan kätöseen!!
Ei noin tyhmä mies fiksuja naisia kiinnosta!

Äänestä

Yrittääkö Suomen pääministeri nyt tällä Kata Kärkkäis-tempulla lakaista taas kerran maton alle vakavia asioita, joita taas sälyttään suomalaisten veronmaksajien harteille? Kun vaan jaksettaisiin vielä tämä toukokuu, niin voisimme ehkä päästä tästä seksiaddiktipääministeristä eroon. Näistä kepulaisista ei kuitenkaan tiedä lähteekö Matti Vanhanen pääministerin pallilta, koska kepulaisten totuus on sitä, että puhutaan niin kuin osataan.

Niin kuin tiedämme tämä Kata Kärkkäinen on aina ollut "herrojen" perään, niin suostuiskohan hän pääministerimme höylättäväksi, jos Matti Vanhanen jättää pääministerin hommat. Olisihan se mukava Kata Kärkkäisen paistatella mediassa Matti Vanhasen kainalossa entisten morsiammien tapaan ja kuuluisuus olisi taattua ja reisikertoimellekin tulisi nostetta.

Äänestä
  • niinku sinäkin, tajua politiikasta mitään. Nätti karvainen tussu kun liitetään Matti Vanhaseen, niin sinäkin muistat paremmin äänestää keskustaa.

    Äänestä

  • höppänät... kirjoitti:

    niinku sinäkin, tajua politiikasta mitään. Nätti karvainen tussu kun liitetään Matti Vanhaseen, niin sinäkin muistat paremmin äänestää keskustaa.

    tyttö kuin kokkari Jaskarin virolainen strippari tai Iken Tuksu? ;)))

    Äänestä

Oliskohan niin, että tämä Sinikka Mertala on ollut mediaa vasten vain kulissimorsian Matti Vanhaselle? On sen verran viileänoloista seurattavaa ollut tämä parisuhde verrattuna Susanna Ruususeen. Yksi asia on päivänselvää naiset ovat Matti Vanhaselle vain pelkkiä panopuita ja naiset alistuvat panopuiksi, koska saavat tällä tavalla julkisuutta.

Matti Vanhasta ei koko pääminiterisuran aikana ole kiinnostanut taide pätkän vertaa ja on itse kehuskellutkin tällä aiheella olevan vain ITE-taiteen ystäviä. Niin eiköhän hän ollut kiinnostunut vain Kata Kärkkäisestä - ei hänen taiteestaan, kun hän puhelintolppana vieraili kutsuttujen joukossa Kata Kärkkäisen taidenäyttelyn avajaisissa.

Kata Kärkkäinen on valitellut mediassa elämänsä vaikeuksista, niin kuka sen parempi naisten auttaja on rahapulmissa, kuin muissakin vaikeuksissa, kuin Matti Vanhanen. Matti Vanhaselle on konkan tehneitä Kesäranta vieraita ja vaalirahoittajaystäviä, joille pistää vain lappua, niin 5000 euroa tipahtaa heti naiselle, kuin naiselle Meri-Kukka Forsiuksen tapaan.

Äänestä
  • on käsittääkseni onnellisesti varattu!

    Äänestä

  • koska Matin maine ei ollut näin ryvettynyt silloin aikoinaan kun he alkoivat seurustella, mutta tietoisemman Mertalan miesvalinta kyllä todella häkellyttää. Kärkkäisestä en edes sano mitään.

    Äänestä

  • ymmärtää, kirjoitti:

    koska Matin maine ei ollut näin ryvettynyt silloin aikoinaan kun he alkoivat seurustella, mutta tietoisemman Mertalan miesvalinta kyllä todella häkellyttää. Kärkkäisestä en edes sano mitään.

    Koska Suomi on vapaa maa, myös Vanhanen voi keskustella naisten kanssa ilman että kenelläkään on siihen mitään sanomista.

    Äänestä

  • ymmärtää, kirjoitti:

    koska Matin maine ei ollut näin ryvettynyt silloin aikoinaan kun he alkoivat seurustella, mutta tietoisemman Mertalan miesvalinta kyllä todella häkellyttää. Kärkkäisestä en edes sano mitään.

    kyrsiihän se, kun joutuu tyytymään (silmä mustana) johonkin virolaiseen h.....n tai hikiseen Tuksuun :((

    Äänestä

  • kun pääministeri liitetään jonkun hyvännäköisen naisen kanssa samaan lööppiin.
    Berluconikin oli (mediatiedon mukaan) pelehtinyt kahdenkymmenen ilotytön kanssa yhtä-aikaa!
    Ja suosio vain nousee!
    Junttikansaan se menee niinku häkä päähän. ...Minäki äänestän keskustaa, kun kaikki kepulaiset saa hyvännäköisiä pimuja.

    Äänestä

Häntäheikkihän se on,taitaa olla muurahaisia nivusissa ja kauhee jömppis hela tiden.
Ei ihme että vaimo jätti aikoinaan,varmaan kyllästyi vieraissa käymisiin.
Tämä kohta ooneks kohta ex-pääministeri on samaa kaliiberia kuin Ike.
Kuka pelle tollasta vielä äänestää?

Äänestä
  • pellejä keskustassa riittää !!!

    Äänestä

  • uuno-eemeli kirjoitti:

    pellejä keskustassa riittää !!!

    Niin se oli yksityisasia kun demari Kiljunen oli lemmenlomalla naimisissa olevan
    perheen äidin kanssa...mutta Vanhasella ei ole yksityisyyttä lainkaan..

    ..just joo !!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

20+3 kirjoitti:

Kata Kärkkäinen alias Katariina Souri.

Yhteydenpito johti tiistaina illanviettoon Katariina Sourin (entinen Kata Kärkkäinen) näyttelyn avajaisissa 4 kuus -galleriassa Helsingissä.

Matti Vanhanen saapui paikalle ilman kihlattuaan, toimitusjohtaja Sirkka Mertalaa.

Avajaistungoksessa olleilta ihmetytti muutoin erittäin kiireisen pääministerin vitkuttelu paikalla ja yhteys Souriin. Etenkin, kun Vanhasta ja Mertalaa ei ole viime viikkoina nähty julkisesti yhdessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu