Lisää tunteja

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Autokouluun ehdotetaan kymmentä lisäajokertaa/1135256661461

Oheisen Hesarin jutun mukaan autokouluun aiotaan määrätä 10 lisäajokertaa.

Kaikki, jotka opettavat opettavat opetusluvalla tietävät, että harjoittelemalla syntyy mestareita. Meilläkin on ollut kahdella opetettavalla vähintään 60-70 ajokertaa ennen inssinajoa, ehkä jopa enemmän. Eli reilusti tuplamäärä verrattuna autokouluun. Vaikka kaikkia liikenteen knoppeja ei opetusluvalla opikaan, niin erilaiset liikennetilanteet ja erityisesti autonhallinta ovat ihan toisella tasolla kuin autokoulun jälkeen. Pitää myös ottaa huomioon, että opetusluvalla opetetaan usein vähän vanhemmalle autolla, sillä samalla, jolla monet juuri ajokortin saaneet sitten jatkavat ajojaan ainakin jonkin aikaa. Harjoitusta tulee tutulla autolla entistä enemmän.

Nyt on joku viranomainenkin huomannut, että autokoulussa ei opikaan riittävästi, vaikka teoria olisikin hyvin hanskassa. Tämä kylläkin vähentää autokoulun suosiota ja lisää opetusluvalla ajavien määrää. Ajokerroistahan tuo autokoulun maksu pääasiassa muodostuu.
8331
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ihan oikein ja painottaa ne lisätunnit asennekasvatukseen nuorille kuskeille jotka luulevat olevansa uusia Mikko Hirvosia.

Äänestä

niin, aina on opetumäärät ja ikärajat nouseet "ens vuonna" ei ole kaukaakaan aikaa kun joku nosti esiin 2003 vuoden viestin, jossa mainitiin että ens vuonna nousee, ja opetuslupa poistuu yms.

no anyway, ennen oli 30 ajotuntia, että sai ajokortin, nykyjään on 30 ajotuntia, ja YHTÄ HANKALA INSSI, MUTTA VÄHÄN HELPOMPI TEORIAKOE jolla saa "harjoituskortin" jolla hajoitellaan itsenäisesti väh 1,5 vuotta, eli satoja, satoja ajokertoja, sitten mennään kakkosvaiheeseen, ja jos sen läpäisee, niin vasta sitten saa sen ajokortin.

Äänestä
  • Tämä sama helevetin "10 ajokertaa lisää"-juttu on nyt uutisissa varmaan n. seitsemättä kertaa. Tuntuu toistuvan reilun puolen vuoden välein, mutta mitään ei tapahdu. Eikä vapailla markkinoilla järkevästi toimivalla liikeyrityksellä ole varaa alkaa asennekasvattamaan ongelma-asiakkaitaan. Henkilökohtainen asennekasvatus = asiakastyytymättömyys. Itse teen sitä, kun ei työpaikan taloudellinen tulos ja oma suosio oppilaiden silmissä kiinnosta kakkanokareen vertaa. Jos pitäisin omaa koulua, olisi asennekasvatus ajotunneilla potkujen uhalla kiellettyä.

    Äänestä

  • L-opettaja kirjoitti:

    Tämä sama helevetin "10 ajokertaa lisää"-juttu on nyt uutisissa varmaan n. seitsemättä kertaa. Tuntuu toistuvan reilun puolen vuoden välein, mutta mitään ei tapahdu. Eikä vapailla markkinoilla järkevästi toimivalla liikeyrityksellä ole varaa alkaa asennekasvattamaan ongelma-asiakkaitaan. Henkilökohtainen asennekasvatus = asiakastyytymättömyys. Itse teen sitä, kun ei työpaikan taloudellinen tulos ja oma suosio oppilaiden silmissä kiinnosta kakkanokareen vertaa. Jos pitäisin omaa koulua, olisi asennekasvatus ajotunneilla potkujen uhalla kiellettyä.

    Tämä nimimerkin "L-opettaja" kirjoitus ei vaikuta todellisen liikenneopettajan kirjoitukselta!
    Asennekasvatus (=asennemuokkaus)on aina mukana opetuksessa haluttiin tai ei. Opettajan omat asenteet ja arvot tulevat pakostakin esiin kaikessa opetuksessa.
    Asennemuokkaus ei missään nimessä ole asiakastyytymättömyyttä aiheuttavaa "räyhäämistä". Sellainen saa aikaan tehokkaan torjuntareaktion.
    Asioiden mielekäs perustelu, oikean tilannenopeuden merkityksen omakohtainen kokeminen liukkaankelin harjoituksessa, oikean ja väärän toiminnan kokeminen liikennetilanteissa jne muokkaavat asenteita.
    Aina on sellaisia oppijoita, joihin on äärimmäisen vaikeaa vaikuttaa opetuksellisin keinoin ( vaikeudet oman tilan ja elämän hallinnassa, epäsosiaalisuus, vaikea liikenneasennevamma jne). Asennevammaisia varten tarvitaan tehokkaita sanktioita.
    Jos opettaja onnistuu asennemuokkauksessa edes vähän, niin se helpottaa hänen omaakin työtään.

    Äänestä

  • L-opettaja kirjoitti:

    Tämä sama helevetin "10 ajokertaa lisää"-juttu on nyt uutisissa varmaan n. seitsemättä kertaa. Tuntuu toistuvan reilun puolen vuoden välein, mutta mitään ei tapahdu. Eikä vapailla markkinoilla järkevästi toimivalla liikeyrityksellä ole varaa alkaa asennekasvattamaan ongelma-asiakkaitaan. Henkilökohtainen asennekasvatus = asiakastyytymättömyys. Itse teen sitä, kun ei työpaikan taloudellinen tulos ja oma suosio oppilaiden silmissä kiinnosta kakkanokareen vertaa. Jos pitäisin omaa koulua, olisi asennekasvatus ajotunneilla potkujen uhalla kiellettyä.

    Tuollahan haluttiin poistaa ongelmakäyttäytyminen ajoissa. Ja selkeänä syynä se että nuorten kuljettajien onnettomuuksien määrä on ainoa joka ei ole laskenut.
    Autokouluhan opettaa sen määrän mitä määrätään. Kakkosvaihetta moni koulu sanoo suoraan pelkäksi rahastukseksi, jota se osittain onkin, koska kesto on järkyttävän lyhyt. Uudistuksella halutaan tuohonkin vähän lisätä tunteja.
    Vastaalkaneelle ei tarvitse opettaa asennekasvatusta vaan ajaminen. Oma opettajani oli alansa surkeimpia ja luojan kiitos siirtyikin linja-autojen pariin antamaan olemattomia neuvojaan. Asenteestani hän kyllä jaksoi nalkuttaa, mutta ei kyennyt ikinä yhteenkään rakentavaan neuvoon tai opettamiseen. Opin ajamisen vasta vaihdettuani opettajaa.
    Mikä sinusta sitten on ongelma asiakas. Kaahaa, kuin päätön kana ja ohittelee kielloista kuin rallikuski konsanaan. Vai joku joka oppii hitaammin. Jälkimmäisen vaihtoehdon kohdalle osuessa vika on sinussa, eikä asiakkaassa, sinähän siinä persiilläsi istut ja opetat.

    Äänestä

Ajamisen määrä ei yksin ratkaise vaan ratkaisevinta on opetuksen teho ja taso. Mikäli keskiverto opetuslupaoppilas vietäisiin ajokokeeseen autokoulun normiopetusmäärällä, niin aika harva pääsisi kokeesta läpi. Näin on näreet sano!
Ps. Opetuslupalaisille on tulossa opetusjakso autokoulussa.

Äänestä
  • Liekö jossain julkaistu tilastoja onnettomuuksien määrästä autokoulujen/yksityisopetuksen saaneista ?

    Yleensä yksityisistä opetettavista on ajotunteja vähintään kaksinkertainen määrä (jopa omakohtaisia

    kokemuksia). Teoriaopetus autokouluilla on varmasti tehokkaampaa, tai ainakin siihen olisi mahdollisuus.

    Hyväksytty tutkintoajo yksityisopettajalle olisi varmasti paikallaan niin kuin mp- opettajalle.

    Millä se oikea liikenneasenne nuoren kuljettajan päähän päntätään ? Se kun tuntuu ylevan tiukassa

    niin kuin kuuluisassa Junttilan tuvan seinässä. Asenteen luomiseen tarvittaneen vankimielisairaalan

    Hannu Lauerman tasoinen henkilö !

    Äänestä

jossa mitataan, onko kypsä kuljettajaksi, osaako ottaa vastuuta itsestään ja muista liikenteessä. Pysyykö housut ylhäälllä vai roikkuuko puolessavälissä takapuolta, tai osaako käyttää tiukempia housuja, että löytää vaihdekepin ja käsijarrun autolla ajaessaan. Lisäksi, osaako ajaa ilman huppua päässä, että näkee muut liikenteessä olevat, kykeneekö opettelemaan ajamista ilman hanskoja 27º kesällä. Osaako vastata kysymyksiin, muuten kuin joo tai ei. Onko kiinnostunut oppia ajamaan autolla, vai ottaako kortin vain vanhempien tahdosta, tietääkö onko kotona autoa, vai ei...

Aivan turhaa lisätä tunteja, jos ei ole asenteet kohdalla, eikä niitä saa kohdalleen jos kotona vanhemmilla myös asenteet väärät. Mitä tuoreempi kuski, sitä voimakkaampi auto alle, tuntuu olevan monen vanhemman ajatustapa... Samoin kuin "nopeusrajoitukset on tarkoitettu ylitettäväksi".

Ei lentokonettakaan pääse lentämään kuka vaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


inssi' kirjoitti:

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Autokouluun ehdotetaan kymmentä lisäajokertaa/1135256661461

Oheisen Hesarin jutun mukaan autokouluun aiotaan määrätä 10 lisäajokertaa.

Kaikki, jotka opettavat opettavat opetusluvalla tietävät, että harjoittelemalla syntyy mestareita. Meilläkin on ollut kahdella opetettavalla vähintään 60-70 ajokertaa ennen inssinajoa, ehkä jopa enemmän. Eli reilusti tuplamäärä verrattuna autokouluun. Vaikka kaikkia liikenteen knoppeja ei opetusluvalla opikaan, niin erilaiset liikennetilanteet ja erityisesti autonhallinta ovat ihan toisella tasolla kuin autokoulun jälkeen. Pitää myös ottaa huomioon, että opetusluvalla opetetaan usein vähän vanhemmalle autolla, sillä samalla, jolla monet juuri ajokortin saaneet sitten jatkavat ajojaan ainakin jonkin aikaa. Harjoitusta tulee tutulla autolla entistä enemmän.

Nyt on joku viranomainenkin huomannut, että autokoulussa ei opikaan riittävästi, vaikka teoria olisikin hyvin hanskassa. Tämä kylläkin vähentää autokoulun suosiota ja lisää opetusluvalla ajavien määrää. Ajokerroistahan tuo autokoulun maksu pääasiassa muodostuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu