Matkakonteena N.Y.C, vinkkejä

Olimme juuri omatoimimatkalla lähes kaksi viikkoa Nykissä. Tekemistä ja näkemistä riitti koko ajaksi. Mahtava kokemus keski-ikäisillekin ja mukana ollut nuorisokin viihtyi. Broadwayn musikaali oli upea, samoin Metropolitan museon taideaarteet ja luonnonhistoriallisen museon kokoelmat. Vaikka ei olisi erityisesti mikään museoihminen, niin kannattaa mennä ja varata kunnolla aikaa ja hyvät kengät, että jaksaa kävellä valtavissa saleissa. Vapauden patsaan sisälle ei nyt pääse, mutta ilmaiselta Staten Islandin lautalta saa hyvät valokuvat.

Times Squaren tuntumassa on aivan mahtava nuottikauppa ja nuotit ovat halvempia kuin Suomessa. Levykaupat ovat myös valtavan suuria ja niissä on laajat valikoimat laidasta laitaan, kuumimmat hitit takuulla löytyy, mutta niin myös Sibeliustakin ja Karita Mattilaa.

Ja aivan päteviä kaupunkioppaita ja karttoja saa joka puolelta ja hotellin reseptionistakin.
Mitään ikävää ei sattunut ja lentokenttäsysteemit pelasivat hyvin. Kannattaa kyllä ennakkoon Suomessa jo tutustua ja vähän miettiä, mitä haluaa nähdä, varsinkin, jos aikaa ei ole kovin paljon. Huhtikuu oli sen puolesta hyvää matka-aikaa, että turisteja ei ollut tungokseksi asti, vaikka paljon olikin. Vähän lämpöisempää olisi voinut kyllä olla, alkupäivinä tuuli oli jäätävää, joten suosittelen jotakin lämmintä vaatetta mukaan.
2740
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kiitoksia etta vaivauduitte kirjoittamaan asialliset kommentit, olemme juuri lahdossa sinne ja ainakin tuo staten islandsin lautta tulee kaytettya.

Äänestä
  • Kannattaa muuten selata tätä palstaa muutaman sivun verran, löytyy muitakin erittäin kattavia infopaketteja Nykiin matkaaville, suosittelen!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Matkaajat kirjoitti:

Olimme juuri omatoimimatkalla lähes kaksi viikkoa Nykissä. Tekemistä ja näkemistä riitti koko ajaksi. Mahtava kokemus keski-ikäisillekin ja mukana ollut nuorisokin viihtyi. Broadwayn musikaali oli upea, samoin Metropolitan museon taideaarteet ja luonnonhistoriallisen museon kokoelmat. Vaikka ei olisi erityisesti mikään museoihminen, niin kannattaa mennä ja varata kunnolla aikaa ja hyvät kengät, että jaksaa kävellä valtavissa saleissa. Vapauden patsaan sisälle ei nyt pääse, mutta ilmaiselta Staten Islandin lautalta saa hyvät valokuvat.

Times Squaren tuntumassa on aivan mahtava nuottikauppa ja nuotit ovat halvempia kuin Suomessa. Levykaupat ovat myös valtavan suuria ja niissä on laajat valikoimat laidasta laitaan, kuumimmat hitit takuulla löytyy, mutta niin myös Sibeliustakin ja Karita Mattilaa.

Ja aivan päteviä kaupunkioppaita ja karttoja saa joka puolelta ja hotellin reseptionistakin.
Mitään ikävää ei sattunut ja lentokenttäsysteemit pelasivat hyvin. Kannattaa kyllä ennakkoon Suomessa jo tutustua ja vähän miettiä, mitä haluaa nähdä, varsinkin, jos aikaa ei ole kovin paljon. Huhtikuu oli sen puolesta hyvää matka-aikaa, että turisteja ei ollut tungokseksi asti, vaikka paljon olikin. Vähän lämpöisempää olisi voinut kyllä olla, alkupäivinä tuuli oli jäätävää, joten suosittelen jotakin lämmintä vaatetta mukaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu