Eli mitä teen kun kyseessä haja-asutusalue, meidän talo on rakennettu alarinteeseen pienen yksityitien varteen v. 2001.
Tien vieressä on kulkenut avo-oja ja tonttimme yläpuolella ylärinteessä on rumpuputki erään toiselle yläpuolellamme asuvan naapurin tontille johtavan tien alla.(Tie kulkee meidän tontilla eli "rasitetie"
Toinen ylänaapuri syvensi tämän päätien varressa olevaa ojaa kaivamalla lapiolla nyt viikonloppuna, että hänen mm. pihasaunansa jätevedet, jotka imeytyvät maahan n. 50 metrin laskevan avo-ojan kautta kaikki vedet rumpua pitkin meidän nurmikolle.
Meillä on 3 alle 6-v leikki-ikäistä lasta, jotka tietty tykkäävät leikkiä vesileikkejä märissä lammikoissa ja lätäköissä.
Kaiken lisäksi pihallemme tulee toinenkin rumpu n. 20 m ko. rumpuputken kohdan alapuolelta, päätien toiselta puolelta avo-ojan vedet kulkevat nurmikollemme, johon myös vettä kerääntynyt runsaasti. Tämän lammikon kanssa olen "tapellut jo kolme vuotta, viime vuonna talomme rakentaja kaivoi kaivurilla lätäkön pohjalla olevaa sadevesikaivoa hieman syvemmälle, josta vesien pitäisi mennä viemäriin, mutta ilmesiesti vielä jäässä jostain kohtaa, kun kulkee ilmeisesti liian pinnassa autotalliimme johtavan tien alla...
Tällä hetkellä vesilammikko on n. 3m * 2m ja syväyttä on jopa n. 0,5m.
Talo on perustettu lisäksi ko. lätäkön alapuolella n. 2 m, sivusuunnassa n. 10m ja perustuksiin valuu vettä koko ajan (talossa on kylläkin n. 70 cm korkuinen tuulettuva alapohja)
Mitä teen asialle?
Naapuri johtaa sadevesiä pihallemme
10
14545
Vastaukset
- milla
Ei toisen tontille ilman lupaa saa vesiä ohjata. Tästähän voi tehdä vaikka oikeusjutun!!
- JussiJu
Periaate: Vedet on virranneet alamäkeen yleensä.
-Jokaisen pitäisi omalta osaltaan hoitaa poisjuoksutus.
-Ketjun viimeinen on meri....
-Jos tonttisi on tukkona ketjussa, kaiva avo-oja sille, tai lämpöeristä ne rummut...
- Pentti
Kysy kunnasta ,rakennusmestarilta, mitä kannattaa tehdä.
- pha
Sadevesien johtamisesta on turha alkaa riidellä. Jos joku talo on maaston mukaan ollut toista alempana on tämän huolehdittava että ylemmältä tulevat vedet ei haittaa. Kattovesiä ei tietenkään saa putkella johtaa suoraan toisen pihalle mutta voi ne päästää omalle pihalle. Avo-oja tontin rajalla parantaa naapurisuhteita helposti ja halvalla.
- _oi
Maankäyttö- ja rakennuslaki 5.2.1999/132 muutettiin vuonna 2002 ja sen mukaan ei enää saa sade- ja pintavesiä johtaa toisen tontille.
Kussakin kunnassa pitäisi olla rakennusjärjestys, jossa ko asia on esitetty.
Tässä erään kunnan teksti asiasta:
Viittaus
MRL 165 §
12 § Sade- ja pintavesien johtaminen
Katolle ja pihamaalle sekä salaojiin kertyvä vesi on johdettava tontin omaan sadevesi-järjestelmään ja ensisijaisesti vesi on imeytettävä omalla tontilla. Mikäli tontin maaperä on sellainen, että imeyttäminen ei ole mahdollista, tulee sade- ja pintavedet johtaa avo-ojajärjestelmään.
Pihamaa sekä sade- ja pintavesien poisjohtaminen on toteutettava siten, ettei luonnollisen vedenjuoksun muuttamisesta aiheudu huomattavaa haittaa naapurille.
Valvontajqaosto voi edellyttää useampia tontteja yhteisesti suunnittelemaan ja toteuttamaan sade- ja pintavesijärjestelyt.
Mikäli tontilla olemassa olevia vanhoja avo-ojia halutaan täyttää, on ensin selvitettävä ojan täyttämisen vaikutukset sekä oman tontin että naapuritonttien sade- ja pintavesien johtamiselle.
Ellei naapuri ole yhteistyöhaluinen, ota yhteys kunnan rakennusviranomaisiin.- viemärirasite
Tampereella ei yksikään hallintokunta tule tutkimaan, vaikka asennat viemäriksi 5" kierresaumatun ilmanvaihtoputken 0,5 mm seinämällä ja kun teet sen salaa yön pimeydessä. Näin kävi minulle. Naapuri ilmoitti toimitusinsinöörille haluavansa meidän yhteisen rasitetien kohdalle rasitteen sadevesiviemärille. jota siinä ei silloin
vielä ollut. Minut kutsuttiin virastolle sopimaan asia. En hyväksynyt, kun hän ilmoitti, että kun siinä jo oli viemäri. Käräjäoikeudessa hän kertoi viemärin olleen jo 30 vuotta vanha ja minun tienneen asian. Kuulin häneltä asiasta ensimmäisen kerran, emme ole olleet koskaan missään tekemisissä keskenämme.
Toimitusinsinööri jatkoi samaa tarinaa valehtelemalla löytäneensä rajankäyntitoi-mituksen yhteydessä 30 vuotta vanhan viemärin, vaikka emme ole olleet koskaan . Tein rikosilmoituksen, kun paljastui, että hän oli syysyönä salaa rakentanut luvatta maanrakennuslain § 161 vastaisesti viemärin. Minut pyydettiin kuulusteluun kuin rikollinen, kysyessäni poliisilta, saanko tukkia laittomasta asennetun viemärin, niin poliisi sanoi, voit vaikka purkaa omalla tontin osalla olevan viemärin. En purkanut, ajatellen kaiken hoituvan oikeuden kautta.
Ei hoitunut, kun rikosoikeuskomisaari totesi asian olevan niin vähäinen ja kun poliisilla ei ollut rahaa palkata tutkijaa kahdeksi päiväksi, joten ei tehty edes kuulustelupöytäkirjaa henkilöstä, joka oli rikkonut lakia. Minusta tehtiin vaikka en ollut tehnyt mitään lainvastaista. Nythän tontilleni saa tulla kuka vaan tekemään, mitä vain haluaa. Mikä on se viranomainen mistä saan apua, kun sitä tarvitsen.
Apua en saanut korkeammaltakaan tasolta. Korkein oikeus, Eduskunnan oikeusasiamies. Oikeusasiamiehellä kantelu kesti yli vuoden. Normaalisti 4-6 kuukautta. Tämäkö on tänä päivänä meidän oikeuden taso. Kun rikot, ei tuomita, mutta, jos et rikot maksat. Onhan vielä jäljellä EU-ihmisoikeustuomioistuin. - viemärirasite
Tampereella ei yksikään hallintokunta tule tutkimaan, vaikka asennat viemäriksi 5" kierresaumatun ilmanvaihtoputken 0,5 mm seinämällä ja kun teet sen salaa yön pimeydessä. Näin kävi minulle. Naapuri ilmoitti toimitusinsinöörille haluavansa meidän yhteisen rasitetien kohdalle rasitteen sadevesiviemärille. jota siinä ei silloin
vielä ollut. Minut kutsuttiin virastolle sopimaan asia. En hyväksynyt, kun hän ilmoitti, että kun siinä jo oli viemäri. Käräjäoikeudessa hän kertoi viemärin olleen jo 30 vuotta vanha ja minun tienneen asian. Kuulin häneltä asiasta ensimmäisen kerran, emme ole olleet koskaan missään tekemisissä keskenämme.
Toimitusinsinööri jatkoi samaa tarinaa valehtelemalla löytäneensä rajankäyntitoi-mituksen yhteydessä 30 vuotta vanhan viemärin, vaikka emme ole olleet koskaan . Tein rikosilmoituksen, kun paljastui, että hän oli syysyönä salaa rakentanut luvatta maanrakennuslain § 161 vastaisesti viemärin. Minut pyydettiin kuulusteluun kuin rikollinen, kysyessäni poliisilta, saanko tukkia laittomasta asennetun viemärin, niin poliisi sanoi, voit vaikka purkaa omalla tontin osalla olevan viemärin. En purkanut, ajatellen kaiken hoituvan oikeuden kautta.
Ei hoitunut, kun rikosoikeuskomisaari totesi asian olevan niin vähäinen ja kun poliisilla ei ollut rahaa palkata tutkijaa kahdeksi päiväksi, joten ei tehty edes kuulustelupöytäkirjaa henkilöstä, joka oli rikkonut lakia. Minusta tehtiin vaikka en ollut tehnyt mitään lainvastaista. Nythän tontilleni saa tulla kuka vaan tekemään, mitä vain haluaa. Mikä on se viranomainen mistä saan apua, kun sitä tarvitsen.
Apua en saanut korkeammaltakaan tasolta. Korkein oikeus, Eduskunnan oikeusasiamies. Oikeusasiamiehellä kantelu kesti yli vuoden. Normaalisti 4-6 kuukautta. Tämäkö on tänä päivänä meidän oikeuden taso. Kun rikot, ei tuomita, mutta, jos et rikot maksat. Onhan vielä jäljellä EU-ihmisoikeustuomioistuin. - Anonyymi
Espoossa rakennusvalvonta on lahjottu ja niitä ei vois tämmönenkään vähempi kiinnostaa. Urakka rakentajat tekee mitä lystää ja todennäköisesti siellä liikkuu rahakin taskusta toiseen 👍
- www
On ratkaisu.Lyö sitä.
- Porno-Jalmari
Kun tuulensuunta on naapuriisi päin voit polttaa tontillasi vanhoja autonrenkaita kostoksi.
Kannattaa myös rakentaa kunnon pato tonttisi rajalle.
Naapurista voi myös tehdä nimettömiä perättömiä rikosilmoituksia poliisille ja tilata kaikenlaisia lehtiä ja tavaroita hänelle hänen nimissään.
Kannattaa myydä talosi "kirjastokansalaisille" tai moottoripyöräjengeille.
Vuokraa asuntosi SPR:lle vastaanottokeskukseksi.
Osta kunnon kaivinkone ja kaiva tonttisi rajalle iso oja, teee kaivuutyöt aina yösydännä.
Laita naapurisi postilaatikkoon koiran ulostetta.
Kuse uunipellille ja jäädytä pelti ulkona pakkaskelillä, vie pelti naapurisi portaille.
Osta kunnon äänentoistolaitteet ja soita Cheekkiä täysillä naapuriin suunnatuin kaiuttimin.
Ilmianna naapurisi vihapuheesta KRP:lle ja hänet roudataan Guantanamoon määrittelemättömäksi ajaksi.
Ilmoita vihreille, että naapurisi on kettutarhaaja ja kettutyöt hoitavat loput.
Kirjoita vihainen yleisönosastokirjoitus paikallislehteen.
Ympäröi tonttisi panssariaidalla johon lisätty kunnolla piikkilankaa.
Kaiva tekolampi ja nauti kesistä.
Keinoja löytyy...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.52452- 1161617
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361356Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051044- 571041
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46919- 60882