Kun Jumala uudestisynnytti minut elävään uskoon Jeesukseen Kristukseen, minulla oli iso ongelma: minkä hengellisen kodin valitsen ts. mikä on Seurakunta. Raamatusta löysin selkeän Seurakuntamallin Paavalin kirjeistä, vanhimmisto johtoinen, ehtoollisyhteys, kaste ym. Rauhan yhdistyksen havaitsin monessa kohtaa olevan erilainen kuin Raamatun Seurakuntamalli, Helluntaiseurakunta taas täytti Raamatun mallin, nimikin tulee perustamisen ajankohdasta. En voi käsittää Rauhan yhdistysläisten Evl. Kirkon helmassa roikkumista, eläville uskoville vain kuuluvia esim. ehtoollinen itseltä evääminen. En halunnut liittyä johokin puolittaiseen Seurakuntaan, Jumalan siunauskin on vain puolittaista ja koko Seurakuntaelämä. Toivottavasti RY:läiset viimeinkin ymmärtäisivät koko Seurakunta totuuden ja Jumalan lupaukset kokonaisuudessaan. Uskon tämän toiveen täyttyvän piankin kun kansankirkko alkaa siunata homopareja.
Miksi en uskoon tultuani liittynyt RY:n
Joonatan
401578
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 40
Vanhimmat
valitsemallesi tielle!
Näin se juuri menee: jokainen katsoo ja tekee mitä parhaaksi tuntee.
En ymmärrä mitä tarkoitat "kirkon helmassa roikkumisella" ja ehtoollisen eväämisellä??
Itse olen onnellinen kun saan olla VANHOILLISLESTADIOLAISENA mukana elävässä uskossa ja Ry:n toiminnassa.Tässä ei ole mitään puolittaista, vaan koko totuus, Taivaan isän tarkoittama rakkaus, ilo ja armo.
Tarkoittaa ettei sitä vietetä RY-uskovien kesken, vaan Evl. kirkossa uskomattomien kanssa.
Ehtoollinen on tarkoitettu Raamatun mukaan vain elävässä uskossa oleville.
tiedätte, kuka on uskomassa ja kuka ei? Sen tietää yksin Jumala. Joka epäuskoisena ehtoollisen nauttii tekee itselleen vahinkoa. Typerää tuollainen ehtoollisen evääminen "epäuskoiselta".
Noudattaminen typerää ?
tiedätte, onko joku uskovainen vai ei? Teillä taisi olla kriteerinä se, että on käynyt kasteella?
Samoin Helluntaiseurakunnassa kuin Rauhan yhdistyksellä, elävässä uskossa oleva on tehnyt parannuksen synneistään, haluaa olla uskoviin yhteydessä, rukoilee ja lukee Raamattua/käy Sanan kuulossa, tässä joitakin esimerkkejä. Elävä usko ei pysy piilossa/ei voi pitää.
Eväsikö Jeesus ehtoollisen Juudakselta, joka oli luopunut uskosta. Jeesus selkeästi toi tämän esille, että yksi teistä ei ole uskossa, mutta ei Hän evännyt tältä ehtoollista, vaan Juudas nautti ehtoollisen Jeesuksen vieressä. Näin Jumalan sanassa sanotaan.
Juudaksen tapaus oli tapahtuva. Toiset uskovat eivät tienneet hänen sydämensä tilaa. Tapaus on ainutlaatuinen, sitä ei voi verrata mihinkään. Jeesus ei asettanut ehtoollista koko kansalle vaan seuraajilleen muistoateriaksi siihen asti kun Hän tulee omansa noutamaan. Ehtoolliskokous on tärkein Seurakuntakokous.
...ihmettelivät Jeesuksen sanoja, kun Jeesus ilmoitti viimeisellä ateriallaan kavaltajan olevan heidän joukossaan. Raamattu myös kertoo, että opetuslapset murehtivat ja hädissänsä kyselivät, että olenko se minä?
Opetuslapset tunsivat synnin lihan langettavan epäilyksen sydämmellään "olenko se minä", mutta eivät he sitä halunneet tehdä, paitsi Juudas entoi epäilyksen voittaa ja teki sen minkä aikoi, kavalsi vapahtajansa.
Opetuslapset eivät voineet nähdä kenenkään sydämen tilaa, mutta Jeesuksella on sydämen avaimet ja Hän näki kaiken.
Onko ihminen tänä päivänä yhtään sen parempi epäilysten alla tai näkeekö ihminen tänä päivänä yhtään paremmin toisen sydämmeen kuin silloin. Ei näe ja vaikka ihminen kuinka ulkoisesti kulkee ja elää nuhteetonta elämää, niin Jumala yksin tutkii sydämet ja näkee sen tilan. Siksi me ihmisinä emme voi evätä ehtoollista keneltäkään, koska me emme ole sydämen tulkkeja sanomaan kenenkään uskoa eläväksi tai kuolleeksi.
Me voimme ainoastaan rukoila, että Jumala avaa kaikkien ihmisten sydämet uskomaan Hänen päälleen täällä ajassa.
Kaste ja pelastus. Kristus sanoi opetuslapsilleen: "Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille. Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen" (Mark.- 16:-15,16). Apostolisessa seurakunnassa kaste automaattisesti seurasi Kristuksen vastaanottamista. Se oli vahvistus uuden uskovan uskolle (vrt. Ap.t.- 8:-12;- 16:-30 - 34).
Pietari käytti vedenpaisumusta kuvaamaan kasteen ja pelastuksen välistä suhdetta. Ennen vedenpaisumusta synti oli saavuttanut sellaiset mittasuhteet että Jumala Nooan välityksellä varoitti maailmaa tuhosta ellei se tekisi parannusta. Vain kahdeksan ihmistä uskoi, astui arkkiin ja pelastui "veden kantamana". "Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus" (1.Piet.- 3:-20,21).
Pietari selitti, että meidät pelastaa nyt kaste, niin kuin Nooa ja hänen perheensä pelastuivat veden avulla. Tietenkin Nooan pelasti Jumala eikä vesitulva. Samoin uskovan synnit poistaa Kristuksen veri eikä kastevesi. "Mutta kaste, kuten Nooan kuuliaisuus hänen astuessaan arkkiin, on hyvän omantunnon liitto Jumalan kanssa. Kun ihminen Jumalan voimasta vastaa myöntävästi Jumalalle, Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus saattaa pelastuksen voimaan." *3
Vaikka kaste on kiinteästi liittyneenä pelastukseen, se ei kuitenkaan takaa pelastusta. *4 Paavali katsoi Israelin lähdön Egyptistä olevan vertauskuvallinen esitys kasteesta: *5 "Veljet, haluan teidän tietävän, että isämme vaelsivat kaikki pilven johdattamina ja kulkivat meren poikki. Kaikki he saivat pilvessä ja meressä kasteen Mooseksen seuraajiksi. Kaikki he söivät samaa hengellistä ruokaa ja joivat samaa hengellistä juomaa." Israelin kansa sai vertauskuvallisesti kasteen - pilvi yllä ja vesi kummallakin puolella - kulkiessaan meren poikki. Tästä kokemuksesta huolimatta "useimmat heistä Jumala hylkäsi" (1.-Kor. -10:-1 - 5). Samoin tänäänkään ei kaste automaattisesti takaa pelastusta. Israelin kokemus "on kerrottu ojennukseksi meille, joiden osana on elää lopun aikoja. Joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei kaadu" (1.Kor.- 10:-11,12).
"Yksi kaste"
Kasteen toimittaminen vaihtelee kristikunnassa. Jotkut käyttävät upotuskastetta, toiset pirskottamista, toiset taas valelua. Hengen aikaansaamalle ykseydelle Jumalan seurakunnassa on ominaista myös se, että käytössä on vain "yksi kaste" (Ef. -4:5). *6 Mitä Raamattu paljastaa kastamisen käytännöllisestä toimittamisesta ja mitä sen hengellisestä merkityksestä?
'Baptidzoo' - verbin merkitys Uudessa testamentissa. 'Kastaa' - verbi on suomennettu kreikan sanasta baptidzoo (kantasana on verbi baptoo), joka viittaa upottamiseen. *7 Kun kysymys on vesikasteesta, kastamiseen sisältyy ajatus ihmisen upottamisesta tai painamisesta veden alle. *8
Uudessa testamentissa verbiä 'kastaa' käytetään eri merkityksissä: (1) sanalla viitataan vesikasteeseen (esim. Matt. -3:6; Mark. -1:9; Ap.t.- 2:41); (2) sanaa käytetään kielikuvana Kristuksen kärsimyksistä ja kuolemasta (Mark.-10: 38,39; Luuk.- 12:-50); (3) Pyhän Hengen tulemisesta (Matt.- 3:11; Mark.- 1:-8; Luuk.- 3:-16; Joh.- 1:-33; Ap.t.- 1:-5;-11:-16) ja (4) rituaalisesta puhdistautumisesta (Mark.- 7:-3,4; Luuk. -11:-38). Tässä neljännessä käyttöesimerkissä on kysymys seremoniallisen epäpuhtauden poistamisesta, jossa kädet upotettiin (kastettiin) veteen ennen ateriaa. *9 Raamattu käyttää substantiivia kaste (baptisma) sekä vesikasteesta että Kristuksen kuolemasta (Matt.- 3:-7; Mark.- 10:-38,39).
J.K.Howard huomauttaa, että Uusi testamentti "ei sisällä mitään todistetta siitä, että pirskottaminen olisi koskaan ollut apostolinen käytäntö; kaikki viittaa siihen, että se on otettu käyttöön vasta myöhemmin." *10
Kastemuoto Uudessa testamentissa. Uuden testamentin mainitsemat vesikasteet toimitettiin siten, että kastettava upotettiin veteen. Johanneksen sanotaan kastaneen Jordanissa (Matt. -3:-6; vrt. Mark. -1:-5). Hän kastoi "Ainonissa, Salimin lähellä, missä oli runsaasti vettä" (Joh.- 3:-23). Vain upostuskasteeseen tarvittiin "runsaasti vettä".
Johannes kastoi myös Jeesuksen upottamalla. Hän kastoi Jeesuksen "Jordanissa", ja tultuaan kastetuksi Jeesus nousi "vedestä" (Mark.- 1:9,10; vrt. Matt.- 3:16). *11
Myös apostolisessa seurakunnassa kastettiin veteen upottamalla. Kun evankelista Filippos kastoi etiopialaisen hoviherran, "he molemmat - - astuivat veteen" ja kasteen jälkeen myös nousivat vedestä (Ap.t.- 8:-38,39).
Upotuskaste historiassa. Ennen kristillistä aikakautta juutalaiset kastoivat käännynnäisiään upottamalla. Qumranin essealaiset noudattivat upotuskastekäytäntöä sekä jäseniinsä että käännynnäisiin. *12
Maalaukset katakombeissa ja kirkoissa, lattiamosaiikeissa, seinissä, katoissa ym. todistavat, että "upotus oli normaali kastemuoto kristillisessä kirkossa aina 1400 - luvulle asti." *13 Vanhojen kirkkojen yhteydessä olevat kastealtaat ja niiden rauniot Pohjois - Afrikassa, Turkissa, Italiassa, Ranskassa ja muualla todistavat yhä tämän vanhan käytännön puolesta. *14
Kasteen merkitys
Kasteen merkitys liittyy läheisesti sen muotoon. Alfred Plummer kirjoittaa: "Kasteen koko merkitys käy ilmi vain silloin, kun kaste toimitetaan upottamalla." *15
Vertauskuva Kristuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta. Kuten vyöryvät vedet kuvasivat vaikeuksia ja ahdinkoa (Ps. 42:8; 69:2,3; 124:4,5), samoin Jeesuksen vesikaste oli profeetallinen kuvaus hänen kärsimyksestään, kuolemastaan ja hautaamisestaan (Mark.- 10:-38; Luuk. -12:-50), ja hänen nousemisensa vedestä kasteen jälkeen kuvasi hänen ylösnousemustaan kuolleista (Room.- 6:-3 - 5).
Kasteella ei olisi ollut mitään merkitystä Kristuksen kärsimyksen vertauskuvana, "jos apostolinen seurakunta olisi noudattanut jotakin muuta kastemuotoa kuin upotuskastetta." Tämän vuoksi "voimakkain peruste upotuskastekäytännölle on teologinen." *16
Vertauskuva synnistä pois kuolemisesta ja elämisestä Jumalalle. Kasteessa uskova astuu kärsimysyhteyteen Herramme kanssa. Paavali kirjoittaa: "Tiedättehän, että meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen kastetut on kastettu hänen kuolemaansa. Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus - - herätettiin kuolleista" (Room. 6:-3,4).
Uskovan suhdetta Kristukseen kuvataan sellaisilla sanonnoilla kuin "Kristukseen Jeesukseen kastetut", "kastettu hänen kuolemaansa" ja "kasteessa - - haudattiin yhdessä hänen kanssaan". Howard toteaa: "Vertauskuvallisessa kastetoimituksessa uskova astuu Kristuksen kuolemaan, ja tuosta kuolemasta tulee todellisuudessa hänen kuolemansa; samoin hän kasteessa liittyy Kristuksen ylösnousemukseen, ja tuosta ylösnousemuksesta tulee hänen ylösnousemuksensa." *17 Mitä uskovan osallistuminen kasteessa Herramme kärsimyksiin merkitsee?
1. Kuolemista pois synnistä. Kasteessa "yhtäläinen kuolema on liittänyt meidät yhteen hänen (Kristuksen) kanssaan" (Room. -6:5); uskova on kasteessa "Kristuksen kanssa ristiinnaulittu" (Gal. -2:-19). "Tiedämme, että vanha minämme on yhdessä hänen kanssaan ristiinnaulittu, jotta tämä syntinen ruumis menettäisi valtansa emmekä enää olisi synnin orjia. Se, joka on kuollut, on näet päässyt vapaaksi synnin vallasta" (Room. 6:-6,7).
Uskovat ovat hyljänneet entisen elämäntyylinsä. He ovat kuolleet pois synnistä - "vanha on kadonnut" (2.Kor. -5:-17) ja heidän elämänsä on Kristuksen kanssa kätketty Jumalaan. Kaste kuvaa vanhan elämän ristiinnaulitsemista. Kysymys ei ole vain kuolemasta, vaan myös hautaamisesta: "Kasteessa teidät yhdessä hänen kanssaan haudattiin" (Kol.- 2:12). Kuten hautaaminen seuraa henkilön kuolemaa, samoin uskovan astuessa kasteessa vesihautaan hänen vanha elämänsä, joka kuoli hänen ottaessaan vastaan Jeesuksen Kristuksen, haudataan.
Kasteessa uskova hylkää maailman. Herra sanoo: "Lähtekää pois heidän joukostaan ja erotkaa heistä älkääkä koskeko mihinkään saastaiseen" (2.Kor.- 6:-17). Tälle käskylle kuuliaisina kaste - ehdokkaat ilmaisevat julkisesti hylkäävänsä Saatanan palvelemisen ja vastaanottavansa Kristuksen elämäänsä.
Apostolisessa seurakunnassa kutsu kääntymykseen sisälsi myös kutsun ottaa kaste (Ap.t.- 2:-38). Kaste on siten merkkinä todellisesta kääntymyksestä. Uskovat kuolevat pois lain rikkomisesta ja saavat vastaanottaa syntien anteeksiantamuksen Jeesuksen Kristuksen puhdistavan veren kautta. Kastetoimitus kuvaa sisäistä puhdistautumista - tunnustettujen syntien pesemistä pois.
2. Elämistä Jumalalle. Kristuksen ylösnousemusvoima alkaa työnsä elämässämme. Se tekee meidät kykeneviksi elämään uutta elämää (Room.- 6:-4): "te olette kuolleet pois synnistä ja elätte Jumalalle Kristuksessa Jeesuksessa" (Room. -6:-11). Kasteemme todistaa, että ainoa toivomme elää voittoisaa elämää on ylösnousseen Herramme armossa. Hän on Pyhän Hengen elävöittävän voiman kautta hankkinut meille uuden hengellisen elämän. Tämä uusi elämä kohottaa meidän inhimillisessä kokemuksessamme uudelle, korkeammalle tasolle, jossa saamme uudet arvot, toiveet ja tavoitteet. Elämämme keskittyy Jeesuksee Kristukseen, johon olemme sitoutuneet. Olemme Vapahtajamme uusia opetuslapsia, ja kaste on opetuslapseutemme merkki.
Vertauskuva liittosuhteesta. Vanhan testamentin aikoina ympärileikkaus oli merkkinä liittosuhteesta Jumalan ja Abrahamin välillä (1.Moos.- 17:-1 - 7).
Abrahamilaisella liitolla oli sekä hengellinen että kansallinen merkitys. Ympärileikkaus oli merkki kansallisesta identiteetistä. Abraham itse ja kaikki kahdeksan päivän ikäiset ja sitä vanhemmat miespuoliset jäsenet hänen perhekunnastaan oli ympärileikattava (1.Moos.- 17:-10 - 14,-25 - 27). Jokainen miespuolinen ympärileikkaamaton oli poistettava Jumalan kansan keskuudesta, sillä hän oli rikkonut liiton (1.Moos.- 17:-14).
Abraham oli aikuinen, kun Jumala teki hänen kanssaan liiton. Tämä osoittaa, että liitolla oli hengellinen ulottuvuus. Abrahamin ympärileikkaus oli merkkinä ja vahvistuksena hänen sitä edeltäneestä uskonvanhurskauden kokemuksestaan. "Hän sai ympärileikkauksen merkin sen vakuudeksi, että hänet oli hyväksytty vanhurskaaksi jo, kun hän ympärileikkaamattomana uskoi" (Room.- 4:11).
Mutta pelkkä ympärileikkaus ei taannut pääsyä todelliseen hengelliseen liittoon. Profeetat varoittivat toistuvasti, että vain hengellinen ympärileikkaus olisi riittävä. "Ympärileikatkaa siis sydämenne - taipukaa kuuliaisiksi Herralle älkääkä enää niskoitelko" (5.-Moos. -10:-16; vrt. 30:6; Jer. -4:4). Sydämeltään ympärileikkaamattomat saisivat rangaistuksen pakanoiden kanssa (Jer. -9:25).
Kun juutalaiset hylkäsivät Jeesuksen Messiaana, he rikkoivat liittosuhteensa Jumalaan ja siten heidän erityisasemansa Jumalan valittuna kansana päättyi (Dan.- 9:-24 - 27; ks. tämän kirjan lukua 4). Vaikka Jumalan liitto ja lupaukset pysyivät muuttumattomina, hän valitsi uuden kansan. Hengellinen Israel tuli juutalaisen kansakunnan tilalle (Gal. 3:-27 - 29; -6:-15,16).
Kristuksen kuolema vahvisti uuden liiton. Tähän liittoon astuttiin hengellisen ympärileikkauksen kautta - uskon vastauksena Jeesuksen sovituskuolemaan. Evankeliumi kuuluu uudessa liitossa yhtä hyvin ympärileikkaamattomille kuin ympärileikatuille (Gal. -2:7). Uusi liitto edellyttää sisäistä uskoa eikä ulkonaista riittiä niiltä, jotka haluavat kuulua hengelliseen Israeliin. Ihminen voi syntymänsä perusteella olla juutalainen, mutta ihminen voi olla kristitty ainoastaan uudestisyntymisen perusteella. "Kristuksessa Jeesuksessa on yhdentekevää, onko ihminen ympärileikattu vai ei. Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko" (Gal.- 5:6). "Oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus, jota ei saa aikaan laki, vaan Henki" (Room. 2:-29).
Kaste edustaa tätä hengellistä ympärileikkausta, se on merkki pelastavasta suhteesta Jeesukseen. "Häneen teidät on yhdistänyt ympärileikkaus, jota ei ole ihmiskäsin tehty, Kristuksen ympärileikkaus, jossa syntinen luonto riisutaan pois. Kasteessa teidät yhdessä hänen kanssaan haudattiin ja herätettiin eloon, kun uskoitte Jumalaan, joka voimallaan herätti Kristuksen kuolleista" (Kol. -2:-11,12).
"Kun 'syntinen luonto' on Jeesuksen suorittamassa hengellisessä ympärileikkauksessa poistettu, kastettu pukeutuu Kristukseen ja astuu liittosuhteeseen hänen kanssaan. Tästä on seurauksena, että hänellä on oikeus omistaa itselleen liiton lupaukset."18 "Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne. - - Ja jos te kerran olette Kristuksen omia, te olette Abrahamin jälkeläisiä ja saatte periä sen, mikä hänelle oli luvattu" (Gal.- 3:-27 - 29). Niille, jotka ovat astuneet tähän uuteen liittoon, Jumala vakuuttaa: "Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani" (Jer. -31:33).
Vertauskuva antautumisesta Kristuksen palvelukseen. Kasteessaan Jeesus vastaanotti Pyhän Hengen erityisen vuodatuksen, joka oli merkkinä hänen voitelemisestaan Isältään saamansan tehtävän suorittamiseen (Matt. 3:-13 - 17; Ap.t. 10:38). Hänen kokemuksensa osoittaa, että vesikaste ja henkikaste kuuluvat yhteen, että kaste ilman Pyhän Hengen vastaanottamista on vajaa.
Apostolisessa seurakunnassa Pyhän Hengen vuodatus yleensä seurasi vesikastetta. Samoin on tänäänkin: kun meidät kastetaan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, meidät pyhitetään kolmiyhteisen Jumalan palvelukseen levittämään ikuista evankeliumia.
Pyhä Henki valmistaa meitä tähän palvelutehtävään puhdistamalla sydämemme synnistä. Johannes julisti Jeesuksesta: "Hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella" (Matt.- 3:11). Jesaja ilmoitti, että Jumala puhdistaisi kansansa lian "oikeuden hengellä, puhdistavalla hengellä" (Jes.- 4:4). "Minä puhdistan sinut niin kuin hopea puhdistetaan, - - minä irrotan sinusta kaiken kuonan" (Jes. 1:25). Synnille "meidän Jumalamme on tuhkaksi polttava tuli" (Hepr.- 12:-29). Pyhä Henki puhdistaa kaikkien niiden elämän, jotka hänelle antautuvat.
Sitten Pyhä Henki varustaa heidät lahjoillaan. Nämä lahjat ovat "kasteen yhteydessä annettuja erityisiä jumalallisia kykyjä, jotka tekevät uskovan kykeneväksi palvelemaan seurakuntaa ja niitä, jotka eivät vielä ole vastaanottaneet Jeesusta Kristusta." *19 Pyhän Hengen kaste antoi varhaisseurakunnalle voiman todistamiseen (Ap.t.- 1:-5,8), ja sama kaste tekee seurakunnan kykeneväksi saattamaan päätökseen lähetystehtävänsä, valtakunnan ikuisen evankeliumin julistamisen (Matt.- 24:-14; Ilm. 14:-6).
Vertauskuva seurakuntaan liittymisestä. Kaste on merkki ihmisen uudestisyntymisestä (Joh. 3:3,5) samoin kuin hänen astumisestaan Kristuksen hengelliseen valtakuntaan. *20 Koska kaste yhdistää uskovan Kristukseen, se toimii myös ovena seurakuntaan. Kasteen kautta Herra lisää uusia opetuslapsia uskovien yhteisöön - hänen ruumiiseensa, seurakuntaan (Ap.t. 2:-41,47, 1.-Kor.- 12:-13). Tämän jälkeen he ovat Jumalan perheen jäseniä. Ketään ei voida kastaa ilman että hän liittyisi seurakuntaperheeseen.
Kasteen edellytykset
Raamattu vertaa Kristuksen ja hänen seurakuntansa suhdetta avioliittoon. Avioliitossa kummankin osapuolen tulisi olla selvillä avioliittoon liittyvistä velvollisuuksista ja vastuista. Kastetta haluavien tulee ilmentää elämässään uskoa, katumusta ja kääntymyksen hedelmiä. Heidän tulee myös ymmärtää kasteen ja siihen liittyvän hengellisen suhteen merkitys. *21
Usko. Yksi kasteen edellytys on usko Jeesuksen sovitusuhriin, joka on ainoa pelastuskeino synnistä. Jeesus sanoi: "Joka sen (evankeliumin) uskoo ja saa kasteen, on pelastuva" (Mark.- 16:-16). Apostolisessa seurakunnassa kastettiin ainoastaan ne, jotka uskoivat evankeliumin (Ap.t. 8:-12,36,37; 18:-8).
Koska "usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana" (Room.- 10:-17), opetus on olennainen osa kasteelle valmistautumista. Kristuksen suuri lähetyskäsky vahvistaa sellaisen opetuksen tärkeyden: "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa" (Matt. -28:-19 - 20). Opetuslapseksi tuleminen edellyttää perusteellista opetusta.
Kääntymys. "Pietari vastasi: 'Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste'" (Ap.t.- 2:38). Jumalan sanan opetus ei synnytä ainoastaan uskoa vaan myös kääntymystä. Vastauksena Jumalan kutsuun ihminen näkee kadotuksenalaisen tilansa, tunnustaa syntinsä, antautuu Jumalalle, katuu syntejään, hyväksyy Kristuksen aikaansaaman sovituksen ja pyhittäytyy uuteen elämään hänen yhteydessään. Ilman kääntymystä ihminen ei voi päästä henkilökohtaiseen suhteeseen Jeesuksen Kristuksen kanssa. Vain kääntymyksen kautta ihminen voi kokea kuoleman synnille - mikä on kasteen edellytys.
Kääntymyksen hedelmät. Niiden, jotka haluavat kastetta, tulee tunnustaa uskonsa ja kääntyä. Mutta elleivät he tee hedelmää, jossa heidän kääntymyksensä näkyy (Matt.- 3:-8), he eivät täytä kasteen raamatullisia edellytyksiä. Heidän tulee elämässään osoittaa sitoutuneensa totuuteen sellaisena kuin se on Jeesuksessa ja ilmaista rakkautensa Jumalaan noudattamalla hänen käskyjään. Valmistautuessaan kasteelle heidän tulee luopua erheellisistä uskomuksista ja tavoista. Heidän elämässään ilmenevät Hengen hedelmät osoittavat, että Herra asuu heissä ja he hänessä (Joh. 15:-1 - 8). Ellei tämä ilmene heidän suhteessaan Kristukseen, he eivät ole vielä valmiita liittymään seurakuntaan. *22
Kaste-ehdokkaiden tutkiminen. Seurakunnan jäseneksi tuleminen merkitsee hengellisen askelen ottamista; kysymys ei ole vain nimen merkitsemisestä johonkin kirjaan. Kasteen toimittaja on vastuussa kaste - ehdokkaan valmiuden toteamisesta. Hänen tulee varmistua siitä, että kaste - ehdokas ymmärtää ne periaatteet, joita seurakunta puolustaa, ja että kaste - ehdokkaan voidaan havaita kokeneen uudestisyntymisen ja olevan henkilökohtaisessa suhteessa Herraan Jeesukseen. *23
Kasteen toimittajan tulee kuitenkin varoa arvostelemasta kastetta haluavan vaikuttimia. "Kun henkilö ilmaisee haluavansa liittyä seurakunnan jäseneksi, meidän tulee tarkastella hänen elämänsä hedelmiä ja jättää vastuu hänen vaikuttimistaan hänen itsensä kannettavaksi." *24
Jotkut on haudattu elävinä kasteen hautaan. Oma minä ei ole kuollut. He eivät vastaanottaneet uutta elämää Kristuksessa. Ne, jotka tällä tavoin ovat liittyneet seurakuntaan, ovat tuoneet mukanaan heikkouden ja luopumuksen siemeniä. Heidän pyhittymätön vaikutuksensa hämmentää sekä seurakunnan sisäpuolella että sen ulkopuolella olevia ja vaarantaa seurakunnan todistustehtävän.
Tulisiko vastasyntyneitä ja lapsia kastaa? Kasteessa uusia uskovia liitetään seurakunnan yhteyteen jäseninä, jotka ovat "uudestisyntyneitä". Olemme edellä nähneet, että kääntymys on kasteen ja seurakunnan jäsenyyden edellytyksenä (Ap.t.- 8:12,13,-29 - 38;- 9:17,18;- 1.Kor.- 1:-14). Karl Barth myönsi: "Uudessa testamentissa ei ole ainuttakaan kohtaa, missä vastasyntyneen kaste mainittaisiin." *25 G.R.Beasley - Murray tunnusti: "Havaitsen mahdottomaksi tunnistaa vastasyntyneen kasteessa Uuden testamentin seurakunnan kastetta." *26
Koska vastasyntyneet ja pienet lapset eivät voi kokea kääntymystä, he eivät täytä kasteen edellytystä. Merkitseekö tämä sitä, että heidät on jätettävä uuden liiton yhteisön ulkopuolelle? Ei tietenkään! Jeesus ei sulkenut heitä armon valtakuntansa ulkopuolelle. Hän sanoi: "'Antakaa lasten olla, älkää estäkö heitä tulemasta minun luokseni. Heidän kaltaistensa on taivasten valtakunta.' Hän pani kätensä heidän päälleen" (Matt.- 19:-14,15). Uskovat vanhemmat suorittavat tärkeää tehtävää ohjatessaan lapsiaan sellaiseen suhteeseen Kristuksen kanssa, että he tulevat johdetuiksi myös kasteelle.
Jeesuksen myönteinen suhtautuminen äiteihin, jotka toivat lapsiaan hänen siunattavakseen, on johtanut seurakunnassa jumalanpalveluksen yhteydessä järjestettävään juhlahetkeen. Siinä pyydetään erityistä siunausta lapselle, jonka vanhemmat tuovat kirkkoon Jumalan eteen hänen siunattavakseen.
Minkä ikäisenä henkilö voidaan kastaa? Henkilö voidaan kastaa, jos hän (1) on kyllin vanha ymmärtämään kasteen merkityksen, (2) on antautunut Kristukselle ja kääntynyt, (3) ymmärtää kristinuskon perusperiaatteet ja (4) ymmärtää seurakunnan jäsenyyden merkityksen. Ihminen saattaa pelastuksensa vaaraan vain silloin, kun hän on saavuttanut vastuullisen iän ja siitä huolimatta torjuu Pyhän Hengen vaikutuksen.
Yksilöllisistä eroista johtuu, että eri henkilöt saavuttavat hengellisen kypsyyden eri ikäisinä. Jotkut ovat näin ollen valmiita kasteelle aikaisemmin kuin toiset. Ei siis voida asettaa mitään ehdotonta vähimmäisikärajaa kasteen toimittamiselle. Kun vanhemmat suostuvat lapsensa kastamiseen varhaisessa iässä, heidän tulee ottaa samalla vastuu lapsensa hengellisestä kasvusta ja luonteen kehityksestä.
Kasteen hedelmä
Kasteen arvokkain hedelmä on Kristukselle eletty elämä. Kastetun tavoitteet ja päämäärä keskittyy Kristukseen, ei omaan itseen. "Jos siis teidät on yhdessä Kristuksen kanssa herätetty kuolleista, niin tavoitelkaa sitä mikä on ylhäällä, missä Kristus istuu Jumalan oikealla puolella. Ajatelkaa sitä mikä on ylhäällä, älkää sitä mikä on maan päällä" (Kol. 3:1,2). Kasvaessamme hengellisesti saamme Kristukselta jatkuvasti armoa toisten palvelemiseksi. "Yhä runsaampana tulkoon osaksenne armo ja rauha, jonka Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tunteminen antaa" (2.Piet.- 1:-2). Kun pysymmy sitoutuneina kastelupauksiimme, Isä ja Poika ja Pyhä Henki, jonka nimeen meidät on kastettu, jakaa meille apua kaikkeen, mitä kohtaamme kasteemme jälkeisessä elämässä.
Toinen kasteen hedelmä on Kristuksen seurakunnalle eletty elämä. Emme ole enää muista erossa olevia yksilöitä; meistä on tullut Kristuksen seurakunnan jäseniä. Elävinä kivinä muodostamme Jumalan temppelin (1.Piet.- 2:-2 - 5). Ylläpidämme erityistä suhdetta Kristukseen, seurakunnan päähän, jolta vastaanotamme päivittäin armoa kasvaaksemme ja kehittyäksemme rakkaudessa (Ef. -4:-12). Saamme kantaaksemme velvollisuuksia uuden liiton yhteisössä, jonka jäsenet kantavat vastuuta äsken kastetuista (1.-Kor. -12:-12 - 26). Näiden uusien jäsenten oman samoinkuin seurakunnankin edun vuoksi heidät on saatava mukan seurakunnan jumalanpalveluselämään, yhteiseen rukoukseen ja rakastavaan palveluun (Ef. 4:12).
Kasteen viimeinen hedelmä on maailmassa ja maailman hyväksi eletty elämä. On totta, että me kastetut olemme taivaan kansalaisia (Fil.- 3:-20). Mutta meidät on kutsuttu ulos maailmasta yksinkertaisesti saadaksemme harjoitusta Kristuksen ruumiissa ja palataksemme maailmaan palvelijoina, Kristuksen työtovereina hänen pelastustyössään. Todelliset opetuslapset eivät vetäydy maailmasta sulkeutuaksemme seurakuntaan; olemme syntyneet Kristuksen valtakuntaan lähetystyöntekijöiksi. Uskollisuus kasteessa tekemällemme liitolle sisältää toisten johtamisen armon valtakuntaan. *27
Tänään Jumala odottaa hartaasti meitä astumaan siihen yltäkylläiseen elämään, jonka hän on armossaan meille varannut. "Älä vitkastele. Huuda avuksi hänen nimeään, nouse ja anna kastaa itsesi, anna pestä syntisi pois" (Ap.t. 22:-16).
Huomautuksia ja lähdeviitteitä 1. S.M. Samuel, "A Brave African Wife", Review and Herald, February 14,1963, s. 19.
2. Kristus asetti kaksi pyhää asetusta: kasteen ja Herran ehtoollisen. Asetus ei ole sakramentti opus operatum - merkityksessä eli siten, että se vaikuttaisi ja jakaisi itsessään armoa ja pelastusta pelkkänä sakramentaalisena tekona. Kaste ja Herran ehtoollinen ovat sakramentteja vain siinä merkityksessä, että ovat kuin sacramentum, roomalaisten sotilaiden vala, jolla he sitoutuivat tottelemaan päällikköään kuolemankin uhatessa. Nämä asetukset merkitsevät täydellistä uskollisuutta Kristukselle. Ks. Strong, Systematic Theology (Philadelphia, PA: Judson Press, 1954), s. 930; "Baptism," SDA Encyclopedia, rev.ed., s. 128,129.
3. Jemison, Christian Beliefs s. 244.
4. "Alusta lähtien seitsemännen päivän adventistit ovat protestanttisen perintönsä mukaisesti torjuneet käsityksen, jonka mukaan kaste olisi opus operatum eli toimitus, joka itsessään, pelkkänä suoritettuna tekona jakaisi armoa ja vaikuttaisi pelastuksen" ("Baptism", SDA Encyclopedia, rev. ed. s. 128).
5. SDA Bible Commentary, rev.ed., vol.6, s. 740.
6. Toisinaan on henkilöitä, jotka on kastettu upotuskasteella, mutta jotka siitä huolimatta ovat vakuuttuneita siitä, että heidät olisi kastettava uudestaan. Onko tällainen toivomus ristiriidassa sen Uuden testamentin sanan kanssa, että on vain "yksi kaste" (Ef. 4:5)? Paavalin esimerkki osoittaa, että niin ei ole. Matkallaan Efesokseen Paavali kohtasi useita opetuslapsia, jotka Johannes Kastaja oli kastanut. He olivat kokeneet kääntymyksen ja ilmaisseet uskonsa tulevaan Messiaaseen (Ap.t. 19:-1 - 5).
Näillä opetuslapsilla ei ollut selkeää käsitystä evankeliumista. "Kun he saivat kasteen Johannekselta, heillä oli monia vakavia harhakäsityksiä. Mutta saatuaan kirkkaampaa valoa he ottivat iloiten vastaan Kristuksen Lunastajakseen, ja tämä edistysaskel merkitsi myös muutosta heidän velvollisuuksissaan. Puhtaamman uskonnäkemyksen mukana tapahtui vastaava muutos myös heidän elämässään ja luonteessaan. Merkiksi tästä muutoksesta ja tunnustuksena heidän uskostaan Kristukseen heidät kastettiin uudelleen Jeesuksen nimeen.
"Monella vilpittömällä Kristuksen seuraajalla on ollut samankaltainen kokemus. Selkeämpi näkemys Jumalan tahdosta merkitsee muutosta ihmisen ja Jumalan välisessä suhteessa. Paljastuu uusia velvollisuuksia. Moni sellainen asia, joka aikaisemmin näytti viattomalta tai jopa kiitettävältä, nähdäänkin nyt syntinä. - - Nyt hänen entinen kasteensa ei häntä tyydytä. Hän on nähnyt itsensä syntiseksi, Jumalan lain tuomitsemaksi. Hän on uudelleen kokenut kuoleman pois synnistä ja hän haluaa jälleen tulla haudatuksi Kristuksen kanssa kasteessa, jotta hän voisi nousta uuteen elämään. Tällainen menettely on sopusoinnussa Paavalin esimerkin kanssa, kun tämä kastoi juutalaisia käännynnäisiä. Pyhän Hengen vaikutuksesta tuo tapaus kirjoitettiin muistiin opetukseksi seurakunnalle" (White, Sketches From the Life of Paul (Battle Creek, MI: Review and Herald, 1883), s.132, 133; ks. myös Seventh - day Adventist Church Manual (Washington, DC.: General Conference of Seventh - day Adventists, 1986), rev.ed., s. 50; White, Evangelism, s. 372 - 375).
Raamatussa ei ole mitään, mikä kieltäisi uudelleen kastamisen henkilöiltä, jotka ovat rikkoneet liittonsa Jumalan kanssa vakavan synnin tai luopumuksen kautta ja sen jälkeen kokeneet kääntymyksen ja haluavat uudistaa liittonsa (ks. Seventh - day Adventist Church Manual, s. 51,162; White, Evangelism, s. 375).
7. Ks. Albrecht Oepke, "Bapto, Baptizo," Theological Dictionary of the New Testament, ed. Gerhard Kittell, trans. Geoffrey W.Bromiley (Grand Rapids: Wm. B. Eerdmans Publ. Co., 1964), vol. 1, s.529. Vine huomauttaa, että verbiä bapto "käytettiin kreikkalaisten keskuudessa puhuttaessa vaatteen värjäyksestä tai veden ammentamisesta siten että toinen vesiastia upotetaan toiseen, jne." (W.E. Vine, An Expository Dictionary of Biblical Words (New York, NY: Thomas Nelson, 1985), s.50). Uudessa testamentissa on kolme kohtaa, joissa verbi baptoo on suomennettu verbillä 'kastaa'. Kussakin näistä tapauksista on kysymys kastaa - verbin 1. merkityksestä: "upottaa jotakin hetkeksi nesteeseen" (Suomen kielen perussanakirja (Valtion painatuskeskus, Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Helsinki 1990). Vertauksessa rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta rikas mies pyysi Abrahamia sallimaan, että Lasarus "kastaisi sormenpäänsä veteen" ja vilvoittaisi hänen kieltään (Luuk. -16:24). Ristiinnaulitsemista edeltävänä iltana Jeesus paljasti kavaltajansa siten, että "hän kastoi palan ja antoi sen Juudakselle" (Joh.- 13:26). Ja kun Johannes näyssä näki Jeesuksen ratsastavan taivaan sotajoukkojen johtajana, Jeesuksella oli pukunaan "vereen kastettu viitta" (Ilm.- 19:-13).
8. George E. Rice, "Baptism: Union With Christ", Ministry, May 1982, s. 20.
9. Katso Albrecht Oepke, "Bapto, Baptizo", Theological Dictionary of the New Testament, vol.1, s. 535. Vrt. Arndt and Gingrich, Greek - English Lexicon of the New Testament, s. 131.
10. J.K. Howard, New Testament Baptism (London: Pickering & Inglis Ltd., 1970), s. 48.
11. Kursiivi lisätty.
12. Matthew Black, The Scrolls and Christian Origins (New York: Charles Scribner's Sons, 1961), s. 96 - 98. Katso myös "Baptism", SDA Bible Dictionary, rev.ed. s. 118,119.
13. G.E. Rice, "Baptism in the Early Church", Ministry, March, 1981, s. 22. Vrt. Henry F. Brown, Baptism Through the Centuries (Mountain View, Cal., Pacific Press, 1965); William L. Lampkin, A History of Immersion (Nashville: Broadman Press, 1962); Wolfred N. Cotte, The Archeology of Baptism (London, Yates and Alexander, 1876).
14. Brown, Baptism Through the Centuries, s. 49 - 90.
15. Alfred Plummer, A Critical and Exegetical Commentary on the Gospel According to S. Luke, The International Critical Commentary, ed. Samuel R. Driver, et al., 5th ed. (Edinburgh, T.& T. Clard, 1981 reprint), s. 88.
16. "Baptism", SDA Encyclopedia rev.ed., s. 128.
17. Howard, New Testament Baptism, s. 69.
18. G.E. Rice, "Baptism, Union With Christ", Ministry, May 1982, s. 21.
19. Gottfried Oosterwal, "Every Member a Minister? From Baptism to a Teological Base", Ministry, Feb. 1980, s. 4 - 7. Ks. myös Rex D. Edwards, "Baptism as Ordination", Ministry, Aug. 1983, s. 4 - 6.
20. White SDA Bible Commentary, rev.ed., vol.6, s.1075.
21. Jos kasteen toimittamiselle on asetettu joitakin edellytyksiä, miten joku voi antaa "kastaa itsensä kuolleiden puolesta"? Seuraava selitys auttaa ymmärtämään Paavalin tarkoitusta:
1.Korinttilaiskirjeensä 15. luvussa Paavali korostaa kuolleitten ylösnousemuksen merkitystä ja torjuu käsityksen, jonka mukaan mitään ylösnousemusta ei olisikaan. Hän osoittaa, että jos ylösnousemusta ei ole, uskovan usko on turhaa ja pohjaa vailla (1. Kor. 15:14,17). Tähän liittyen hän kysyy: "Mitä varten sitten jotkut antavat kastaa itsensä kuolleiden puolesta? Ellei kuolleita lainkaan herätetä, miksi he kastattavat itsensä näiden puolesta?" (1. Kor. 15:29).
Jotkut ovat tulkinneet edellä mainitun sanonnan viittaavan sellaiseen käytäntöön, missä uskovaiset olisivat ottaneet kasteen kuolleen ihmisen sijasta. Kun otetaan huomioon Raamatussa esitetyt kasteen edellytykset, tuollainen käsitys on ristiriidassa sen kanssa. W. Robertson Nicoll esittää Paavalin viittaavan sellaiseen, mikä oli tuolloin normaali tilanne: "Kristittyjen kuolema johti jälkeenjääneiden kääntymykseen; poisnukkuneiden rakkaittensa tähden he - toivossa saada kohdata heidät jälleen, kääntyvät kristityiksi." Tällaiset käännynnäiset menivät kuolleitten vuoksi kasteelle. "Toivo tulevasta autuudesta, johon liittyivät perheyhteydet ja ystävyyssuhteet, oli yksi voimakkaimmista tekijöistä kristinuskon varhaisessa leviämisessä" (W. Robertson Nicoll, toim., The Expositor's Greek Testament (Grand Rapids, MI: Wm. B. Eerdmans, 1956), vol.2, ps.931. M. Raedar huomauttaa, että alkutekstissä esiintyvä prepositio (kr. huper), joka on suomennettu 'puolesta', viittaa tarkoitukseen. Se merkitsee sitä, että kaste toimitettiin sen vuoksi, että kastettu voisi päästä jälleen ylösnousemuksessa kuolleiden kristittyjen omaistensa yhteyteen (M. Raeder, "Vikariatstaufe in 1 K.15:29?" Zeitschrift fur die Neutestamentliche Wissenschaft, 45 (1955), s. 258-260, lainattu Harold Riesenfeldin artikkelissa "Huper", Theological Dictionary of the New Testament, vol. 8, s.513. Vrt. Howard, New Testament Baptism, s.108,109).
Howard esittää, että Paavalin lausuma 1. Kor. 15:29 merkitsee tekstiyhteydessään ymmärrettynä seuraavaa: "Jos Kristus ei ole ylösnoussut, ne, jotka ovat kuolleet Kristukseen uskovina, ovat kadotettuja ja mekin olemme säälittäviä ja ilman toivoa. Erityisesti näin on laita niiden, jotka ovat ottaneet kasteen ja liittyneet kristilliseen seurakuntaan voidakseen ylösnousemuksen jälkeen jälleen kohdata ne, jotka ovat kuolleet Kristukseen uskovina" (Howard, "Baptism for the Dead: A Study of 1 Corinthians 15:29," Evangelical Quarterly, ed. F.F. Bruce (Exeter, Eng.: Paternoster Press), July - September, 1965, s.141).
mistä näitä ammennat? Oletko kadonnut hetkeksi yksinäisyyteen(lue:palstapimentoon) ja laatinut nämä? Vai ovatko jostain teoksesta?
Internet on valtava tietojätti.
Sieltä hakemalla voi löytää tietoa kaikilta aloilta.
En varmasti olisi omassa pikku päässäni jaksanut tätä tietomäärää kasata kokoon, vaan kopsasin sen ,kun se on niin arvokasta tuoda tännekkin nähtäville.
Sun kasteopuksesi sisälsi tekoja ja ratkaisuja. Kaste on liittämistä siihen työhön, jonka Jeesus ristillä teki (Room.6:3). Ja monin paikoin käy raamatusta ilmi kuinka se kuuluu lapsillekkin, sillä onhan Jeesus heidänkin puolestaan kuollut.
Pidän uudestikastajia noina raamatun väärinä, joista raamattu usein puhuu. Usein vain vain hehkutellaan tilaisuuksissa ihmeillä (Matt.24:24) ja kehutaan itseä ts. ihmiskeskeinen evankeliumi. Lestat ovat mielestäni eri maata, siis positiivisesti.
Kasteoppi on luterilaisen ylivoimaisen vaikeaa ymmärtää sittenkin, vaikka sen historiallinen tausta kerrottaisiin ja raamatun valossa selitettäisiin.
En voi kertoa enempää, sillä tämän enempää ei tietoa ole käytettävissä.
mutta mistään ei käyne ilmi,että Juudas olisi saanut syntejään anteeksi ehtoollisen nauttimalla.
Joonatan, en tiedä ootko hellari vai mikä muu...mutta kun on symbolinen ehtoollinen kuten teillä, on yksi lysti ketä siihen osallistuu.
Lestoilla omassa tilaisuudessaan on käsittääkseni ihan oikea ehtoollinen.
Fakta on tämä: ehtoollinen ymmärretään helluntaiseurakunnassa että Rauhan yhdistyksellä samalla tavalla, on omakohtainen kokemus/tieto.
Kuulun Helluntaiseurakuntaan.
Kerroin tuolla aikaisemmin, että en saanut helluntaiseurakunnassa ehtoollista, kun en ollut heidän tavalla uskossa.
Meillä vanhoillislestadiolaisilla on halu mennä ehtoollispöytään puhtain mielin ja siksi usein pyydämme siunausta toisiltamme. Me emme ajattele, että jakajalla olisi merkitystä, vaan merkitystä on vastaanottajalla. Jeesushan kehoittaa nauttimaan ehtoollista Hänen muistokseen. Tuskin uskosta osaton ihminen ehtoollisesta uskoon tulee, vaikka luterilainen kirkkokin taitaa osin sitä puhdistava pitää, vaan enemmän sakramentit ovat uskon vahvistukseksi. En osaa tätä hyvin selittää, mutta näin uskon. Kunnioitan sitä, että löysit uskovienyhteyden helluntaiseurakunnasta. Jos sieltä saat sen mitä uskolta haet, niin asia on ok. Minä en sieltä rauhaa saanut, mutta en silti tuomitse ketään, vaan jätän sen yksin Jumalalle.
Tunnen kyllä vanhoillislestadiolaisten halun osallistua puhtain mielin, kun olen itse nähnyt vanhempieni osallistuvan ehtoolliselle pienenä, liikuttavia ja pyhiä muistoja ovat. Tietty ristiriita on siinä kun ehtoolliselle osallistuu katumattomiakin.
Helluntaiseurakunnissa ja Rauhan yhdistyksissä on tietty ero, Helluntaiseurakunnat poikkeavat toisistaan esim. kenelle ehtoollista jaetaan, omassa seurakunnassani riittää usko (kokoukseen tullut lestadiolainen voi osallistua), Rauhan yhdistykset ovat keskusjohdon alaisia ja siten yhtenäisempiä käytännöltään.
...jotenkin sointui oudosti tuo "Rauhanyhdistykset ovat keskusjohdon alaisia ja siten yhtenäisempiä käytännöltään."
Mielestäni rauhanyhdistysten toimintaa ohjaa kuitenkin pääsääntöisesti saman hengen osallisena olevat uskovaiset ihmiset.
Kyllähän käytäntöäkin ohjaa hengellisessä toiminnassa jäsenten hengellinen ajatusmaailma.
Niin, mä kunnioitan syvästi lestoja, vaikken itse olekkaan. Sensijaan hellareitten tilaisuuteen en voi mennä, kun siellä puhutaan ns. siansaksaa ja karvani nousee siellä pystyyn:)
On se meno hirveätä. Katsoin juuri sen Friimannin esitystä oulun helluntaiseurakunnassa, niin oli ihan maallinen tanssi meno, ja seurakunta keinutteli mukana. Ei tuo ole mielestäni oikein. No se oli kyllä yksi hellari kaveri, joka näytti. Koko liike on mielestäni eksynyt.
Helluntailaiset lähtivät lahkoontumisen tielle, kun ei kirkko kelpaa. Ei tarvitse ymmärtää kun et ymmärrä miksi Jeesus roikkui farisealaisessa synagogassa ja vieläpä kristityt kunnes erotettiin Jeesuksen puheen mukaisesti Synagogasta. Samoin kristillinen kirkko roikkuu ulkoisessa kirkossa niin kauan kuin mahdollista vaikka enemmistössä tapahtuu luopuminen.
Toivon että itsekin ymmärrät koko seurakunnan totuuden joka on Raamatun mukaan: -Seurakunta on totuuden patsas. -Neuvokaa toisianne sitä enemmän mitä näette lopun lähestyvän, ei antain ylön yhteisen seurakunnan niinkuin muutamien on tapana. Tuo yhteinen seurakunta kokoontuu RY:n puitteissa.
Raamatussa sana 'seurakunta' tai 'kirkko' on käännös kreikan kielen sanasta 'ekklesia', joka merkitsee 'ulos kutsuttua'. Tätä sanaa käytettiin yleisesti mistä tahansa kokouksesta, johon ihmisiä oli kutsuttu koolle.
Septuaginta, Jeesuksen aikana suosittu kreikankielinen käännös hepreankielisestä Vanhasta testamentista, käytti 'ekklesiaa' heprean 'qahal' - sanan vastineena. Tämäkin merkitsi 'kokoontunutta joukkoa', 'kokousta' tai 'seurakuntaa' (5.Moos. 9:10; 18:16; 1.Sam. 17:47; 1.Kun. 8:14; 1.Aikak. 13:2). *2
Käytäntö laajeni Uudessa testamentissa. Huomaa, miten siinä käytetään sanaa ekklesia: sana tarkoittaa (a) tiettyyn paikkaan jumalanpalvelukseen kokoontuneita uskovia (1.Kor. 11:18; 14:19,28); (b) tietyllä paikkakunnalla asuvia uskovia (1.Kor. 16:1; Gal. 2:1; 1.Tess. 2:14); (c) yksityisessä kodissa kokoontuvaa uskovaisten ryhmää (1.Kor. 16:19; Kol. 4:15; Filem. 2); (d) tietyn maantieteellisen alueen seurakuntien kokonaisuutta, jolloin ekklesia on uudessa suomalaisessa kirkkoraamatussa suomennettu sanalla 'kirkko' (Ap.t. 9:31, VKR: seurakunta); *3 (e) koko maailmanlaajuista uskovien yhteisöä, kirkkoa, seurakuntaa (Matt. 16:18; 1.Kor. 10:32; 12:28; vrt. Ef. 4:11 - 16); (f) koko uskollista luomakuntaa sekä taivaassa että maan päällä (Ef. 1:20 - 22; vrt. Fil. 2:9 - 11).
Seurakunnan olemus
Raamattu esittää seurakunnan jumalalliseksi instituutioksi, 'Jumalan seurakunnaksi' (Ap.t. 20:28; 1.Kor. 1:2). Jeesus antoi seurakunnalle jumalallisen arvovallan (Matt. 18:17,18). Voimme ymmärtää kristillisen seurakunnan syvintä olemusta tarkastelemalla sen vanhatestamentillisia juuria ja niitä erilaisia kielikuvia, joita Uusi testamentti siitä puhuessaan käyttää.
Kristillisen seurakunnan juuret. Vanha testamentti esittää seurakunnan kokoontuneena ja järjestäytyneenä Jumalan kansana. Varhaisimmista ajoista alkaen Aadamista, Setistä, Nooasta, Seemistä ja Abrahamista polveutuneet Jumalaa palvelevat perheet olivat hänen totuutensa vartijoita. Näitä perhekuntia, joissa isä toimi pappina, voitiin pitää pienoisseurakuntina. Abrahamille Jumala antoi suuret lupaukset, joiden mukaan tästä Jumalan perhekunnasta vähitellen kasvoi kansakunta. Israelin lähetystehtävä oli yksinkertaisesti laajemmassa merkityksessä sama, mikä oli jo annettu Abrahamille: olla siunaukseksi kaikille kansoille (1.Moos. 12:1 - 3), todistaa koko maailmalle Jumalan rakkaudesta.
Kansaa, jonka Jumala toi ulos Egyptistä, nimitettiin erämaassa olevaksi 'seurakunnaksi' (Ap.t. 7:38, VKR). Sen jäsenistä oli Jumalan sanan mukaan määrä tulla "pappisvaltakunta" ja "pyhä kansa" (2.Moos. 19:6; 5.Moos. 28:9; vrt. 3.Moos. 26:12) - hänen seurakuntansa.
Jumala sijoitti tämän kansan Palestiinaan, maailman suurimpien kulttuurien keskukseen. Kolme suurta maanosaa - Eurooppa, Aasia ja Afrikka - kohtaavat toisensa Palestiinassa. Siellä juutalaisten oli määrä palvella muita kansoja, kutsua niitä liittymään Jumalan kansaan. Lyhyesti sanottuna: Jumala kutsui israelilaiset ulos voidakseen kutsua kaikki muut kansat sisään (Jes. 56:7). Hän halusi Israelin välityksellä luoda maailman suurimman seurakunnan, jossa maailman kaikkien kansojen edustajat voisivat oppia tuntemaan tosi Jumalan ja josta nämä sitten palaisivat omien kansojensa pariin mukanaan sanoma pelastuksesta.
Huolimatta siitä, että Jumala jatkuvasti piti huolta kansastaan, Israel sekaantui epäjumalanpalvelukseen ja ajautui kansalliseen eristäytymiseen, ylpeyteen ja itsekeskeisyyteen. Jumalan kansa ei täyttänyt tehtäväänsä.
Jeesuksen tultua Israel joutui ratkaisun paikalle. Jumalan kansa odotti Messiasta, joka vapauttaisi kansan, mutta ei Messiasta, joka vapauttaisi tuon kansan jäsenet heistä itsestään. Ristillä Israelin hengellinen vararikko kävi ilmeiseksi. Ristiinnaulitsemalla Kristuksen kansa osoitti ulkonaisesti sisäisen rappionsa. Huutaessaan "Ei meillä ole muuta kuningasta kuin keisari" (Joh. 19:15) se kieltäytyi alistumasta Jumalan vallan alaisuuteen.
Ristillä kaksi vastakkaista missiota saavutti huippunsa. Ensinnäkin harhaan joutuneen seurakunnan, joka oli niin keskittynyt itseensä, ettei tuntenut omaa Herraansa. Toiseksi Kristuksen, joka rakasti niin paljon kansaansa, että hän antoi sen puolesta henkensä hankkiakseen sille ikuisen elämän.
Risti merkitsi Israelin mission päättymistä, mutta Kristuksen ylösnousemus aloitti kristillisen seurakunnan mission: julistaa evankeliumia Kristuksen verellä hankitusta pelastuksesta. Kun juutalaiset kadottivat tehtävänsä he lakkasivat olemasta Jumalan seurakunta. Heidän tilalleen Jumala perusti uuden kansan, seurakunnan, joka toteuttaisi Jumalan mission maailmassa (Matt. 21:41,43).
Uuden testamentin seurakunta, joka liittyy läheisesti Israelin vanhaan uskonyhteisöön, *4 muodostuu sekä kääntyneistä juutalaisista että pakanoista, jotka uskovat Jeesukseen Kristukseen. Tosi Israel on siten kaikkien niiden yhteys, jotka uskossa vastaanottavat Kristuksen (ks. Gal. 3:26 - 29). Paavali kuvaa tätä uutta yhteyttä kahdella puulla: jalolla oliivipuulla, joka kuvaa Israelia, ja villillä oliivipuulla, joka kuvaa muita kansoja. Ne juutalaiset, jotka eivät hyväksy Kristusta, eivät ole enää Jumalan lapsia (Room. 9:6 - 8), ja heitä kuvataan jalosta oliivipuusta katkaistuina oksina. Ne juutalaiset, jotka ottavat vastaan Kristuksen, pysyvät jalon oliivipuun oksina.
Paavali kuvaa niitä pakanoita, jotka ottavat vastaan Kristuksen, jaloon oliivipuuhun oksastettuina villin oliivipuun oksina (Room. 11:17 - 25). Hän neuvoo näitä uusia pakanakristittyjä kunnioittamaan Jumalan valitsemien välikappaleiden jumalallista perintöä: "Jos puun juuri on pyhä, ovat myös oksat pyhät. Jos jalosta oliivipuusta on katkaistu oksia ja jos sinut, joka olet peräisin villistä oliivipuusta, on oksastettu oikeiden oksien joukkoon niin että olet päässyt osalliseksi puun juurinesteestä, älä ylvästele alkuperäisten oksien rinnalla! Mutta jos ylvästelet, muista ettet sinä kannata juurta vaan juuri kannattaa sinua" (Room. 11:16 - 18).
Uuden testamentin seurakunta eroaa merkittävästi Vanhassa testamentissa esitetystä seurakunnasta. Apostolisesta seurakunnasta tuli Israelin kansakunnasta erillinen, itsenäinen organisaatio. Kansalliset rajat hyljättiin ja seurakunta muuttui luonteeltaan yleismaailmalliseksi. Kansallisen kirkon sijaan astui lähetyskirkko, joka oli olemassa toteuttaakseen Jumalan alkuperäistä suunnitelmaa. Tuo suunnitelma ilmaistiin siinä jumalallisessa käskyssä, jonka seurakunnan perustaja Jeesus Kristus antoi: "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni" (Matt. 28:19).
Seurakunnasta käytettyjä kielikuvia. Uudessa testamentissa käytetyt kielikuvat seurakunnasta valaisevat seurakunnan olemusta.
1. Seurakunta ruumiina. Kuva ruumiista korostaa seurakunnan ykseyttä ja jokaisen jäsenen toiminnallista suhdetta kokonaisuuteen. Pyhän Hengen vaikutuksesta uskovat on "kastettu yhdeksi ruumiiksi" (1.Kor. 12:13) - seurakunnaksi. Seurakunta ei ole vähempää kuin "Kristuksen ruumis" (Ef. 1:23). Se on elimistö, jonka kautta hän jakaa täyteyttään. Uskovat ovat Kristuksen ruumiin jäseniä (Ef. 5:30). Tästä seuraa, että hänen armonsa ja voimansa antaa hengellistä elämää jokaiselle tosi jäsenelle. Kristus on "ruumiin pää" (Kol. 1:18), "seurakunnan pää" (Ef. 5:23).
Jumala on rakkaudessaan antanut jokaiselle seurakuntansa jäsenelle vähintään yhden hengellisen lahjan, joka tekee tuon jäsenen kykeneväksi tärkeään palvelukseen. Samoin kuin jokaisen elimen toiminta on elintärkeätä ihmisruumiille, samoin seurakunnan lähetystehtävän menestyksellinen hoitaminen riippuu seurakunnan jäsenille annettujen hengellisten lahjojen käytöstä. Mitä hyötyä on ruumiista ilman sydäntä tai miten paljon heikommin se pystyykään toimimaan ilman silmiä tai jalkoja! Jos jäsenet pidättävät lahjojaan seurakunta on kuollut, sokea tai rampa. Kuitenkaan nämä Jumalan antamat lahjat eivät ole itsetarkoitus (ks. tämän kirjan lukua 16).
2. Seurakunta temppelinä. Seurakunta on "Jumalan rakennus". Se on "Jumalan temppeli", jossa Pyhä Henki asuu. Jeesus Kristus on sen perustus ja kulmakivi (1.Kor. 3:9 - 16; Ef. 2:20).Tämä temppeli ei ole kuollut rakennelma, vaan se kasvaa elävän elimistön tavoin. Niin kuin Jeesus on elävä kivi, samoin uskovien tulee rakentua "elävinä kivinä hengelliseksi rakennukseksi" (1.Piet. 2:4 - 6).
Rakennus ei ole vielä valmis. Uusia eläviä kiviä lisätään jatkuvasti temppeliin, ja Jumala liittää uskovia "Hengellään rakennuskivinä Jumalan asumukseen" (Ef. 2:22). Paavali kehottaa uskovia käyttämään tämän temppelin rakentamiseen vain parhaita rakennusaineita, jotta se kestäisi tuomiopäivän tulisen testin (1.Kor. 3:12 - 15).
Tämä vertauskuva temppelistä korostaa sekä paikallisen että Kristuksen koko maailmanlaajuisen seurakunnan pyhyyttä. "Jos joku turmelee Jumalan temppelin, Jumala saattaa turmioon hänet. Jumalan temppeli on pyhä, ja tämä temppeli olette te" (1.Kor. 3:17). Läheiset liitot epäuskoisten kanssa ovat vastoin sen pyhää luonnetta ja niitä tulisi Paavalin mukaan välttää, sillä "mitä tekemistä on keskenään oikeudella ja vääryydellä, mitä yhteistä on valolla ja pimeydellä? - - Miten jumalien kuvat soveltuvat Jumalan temppeliin?" (2.Kor. 6:14,16). (Paavalin neuvo soveltuu sekä liike - että aviosuhteisiin.) Seurakuntaa on pidettävä suuressa arvossa, sillä Jumala kohdistaa siihen erityisen huolenpitonsa.
3. Seurakunta morsiamena. Seurakuntaa kuvataan morsiamena ja Herraa sulhasena. Herra on antanut juhlallisen lupauksen: "Minä kihlaan sinut, otan omakseni ainiaaksi, minä liitän sinut itseeni vanhurskauden ja oikeuden sitein, rakkaudella ja hyvyydellä" (Hoos. 2:21).
Paavali käyttää samaa kuvakieltä: "Olen kihlannut teidät yhdelle ainoalle miehelle, Kristukselle, ja tahdon tuoda teidät hänen eteensä kuin puhtaan neitsyen" (2.Kor. 11:2). Kristuksen rakkaus seurakuntaansa kohtaan on niin syvä ja kestävä, että hän "antoi henkensä sen puolesta" (Ef. 5:25). Hän antoi tämän uhrin "pyhittääkseen sen. Hän pesi sen puhtaaksi vedellä ja sanalla" (Ef. 5:26).
Käyttämällä Jumalan sanan totuuden pyhittävää vaikutusta (Joh. 17:17) ja sitä puhdistusta, minkä kaste tarjoaa, Kristus voi puhdistaa seurakunnan jäsenet, poistaa heiltä heidän saastaiset vaatteensa ja pukea heidät hänen oman täydellisen vanhurskautensa viittaan. Siten hän voi valmistaa seurakunnan omaksi morsiamekseen ja "asettaa sen eteensä kirkkaana, pyhänä ja moitteettomana, vailla tahraa, ryppyä tai virhettä" (Ef. 5:27). Seurakunnan täyttä kirkkautta ja loistoa ei nähdä ennen kuin Kristus tulee takaisin.
4. Seurakunta taivaallisena Jerusalemina. Raamattu nimittää Jerusalemin kaupunkia Siioniksi. Siellä Jumala hallitsee (Ps. 9:12); sieltä tulee apu ja pelastus (Ps. 14:7; 53:7). Tuon kaupungin oli määrä olla "koko maan ilo" (Ps. 48:3).
Uusi testamentti näkee seurakunnan ylhäällä olevana taivaallisena Jerusalemina, maallisen Jerusalemin hengellisenä vastineena (Gal. 4:26). Tuon Jerusalemin asukkaat ovat "taivaan kansalaisia" (Fil. 3:20). He ovat "lupauksen lapsia", jotka ovat Hengen vaikutuksesta syntyneitä ja nauttivat vapautta, johon Kristus on heidät vapauttanut (Gal. 4:28,29; 5:1). Tämän kaupungin asukkaat eivät ole enää orjuudessa eivätkä pyri vanhurskauteen lakia noudattamalla (Gal. 4:22,26,31; 5:4). He ymmärtävät, että Kristuksessa Jeesuksessa on tärkeätä vain "rakkautena vaikuttava usko" (Gal. 5:5,6).
Ne, jota kuuluvat tähän loistavaan joukkoon, ovat tulleet "Siionin vuoren juurelle, elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin luo". Heidän edessään on "tuhansittain enkeleitä ja juhlaa viettävä esikoisten seurakunta, ne, joiden nimet ovat taivaan kirjassa" (Hepr. 12:22,23).
5. Seurakunta perheenä. Taivaassa ja maan päällä olevaa seurakuntaa kuvataan perheyhteisöön kuuluvin käsittein (Ef. 3:15). Kahdella kielikuvalla kuvataan sitä, miten ihmiset liittyvät tähän perheeseen: lapseksi ottaminen (Room. 8:14 - 16; Ef. 1:4 - 6) ja uudesti syntyminen (Joh. 3:3 - 8). Uskoessaan Kristukseen vastakastetut eivät ole enää orjia vaan taivaallisen Isän lapsia (Gal. 3:26 - 4:7), jotka elävät uuden liiton perustalla. He kuuluvat nyt "Jumalan perheeseen" (Ef. 2:19).
Jumalan perheen jäsenet kutsuvat Jumalaa Isäkseen (Gal.4:6) ja toisiaan veljikseen ja sisarikseen (Jaak. 2:15; 1.Kor. 8:11; Room. 16:1). Paavali piti itseään hengellisenä isänä, koska hän oli johtanut monia seurakuntaperheeseen: "Vaikka teillä Kristukseen uskovina olisi tuhansia kasvattajia, teillä on vain yksi isä. Minähän teidät olen evankeliumia julistamalla synnyttänyt Kristukseen Jeesukseen uskoviksi" (1.Kor. 4:15). Hän nimitti heitä rakkaiksi lapsikseen (1.Kor. 4:14).
Seurakunnalle perheenä on erityisesti ominaista yhteys (kreik. koinonia). Siinä ei ole kysymys vain ihmisten välisestä sosiaalisesta kanssakäymisestä, vaan siihen liittyy yhteys Isään ja Poikaan ja Pyhään Henkeen (1.Joh. 1:3; 1.Kor. 1:9; 2.Kor. 13:14) samoin kuin uskovien keskinäinen yhteys (1.Joh. 1:3,7).
Kuva seurakunnasta perheenä korostaa seurakuntaa jäsenistään huolehtivana yhteisönä, "jossa ihmisiä rakastetaan, kunnioitetaan ja pidetään arvossa. Seurakunnassa jäsenet tunnustavat tarvitsevansa toisiaan, kykyjä kehitetään, ihmiset kasvavat ja heidän tarpeensa täytetään." *5 Tähän liittyy myös vastuu, kunnioitus hengellisiä vanhempia kohtaan ja hengellisistä veljistä ja sisarista huolehtiminen. Ja lopuksi kysymys on myös siitä, että jokainen jäsen osoittaa jokaista muuta jäsentä kohtaan rakkautta, johon sisältyy kaikkia vahvistava ja lujittava syvä uskollisuus.
Jäsenyys seurakuntaperheessä tekee toisistaan monella tavoin poikkeaville yksilöille mahdolliseksi tukea toisiaan. Seurakuntaperheen jäsenet oppivat elämään yhdessä menettämättä silti yksilöllisyyttään.
6. Seurakunta totuuden pylväänä ja perustuksena. Elävän Jumalan seurakunta on "totuuden pylväs ja perustus" (1.Tim. 3:15). Se on totuuden linnake, joka suojelee totuutta sen vihollisten hyökkäyksiltä. Totuus ei kuitenkaan ole staattinen vaan dynaaminen. Jos jotkut jäsenet väittävät löytäneensä uutta valoa - uuden opillisen näkemyksen tai uuden tulkinnan Raamatun tekstille - kokeneiden jäsenten tulisi tutkia tätä uutta opetusta Raamatun valossa (ks. Jes.8:20,VKR; 2.Piet. 1:20,21). Jos uusi opetus on sopusoinnussa Raamatun kanssa, seurakunnan tulee ottaa se vastaan; ellei ole, seurakunnan tulee se torjua. Kaikkien jäsenten tulisi alistua tähän Raamattuun pohjautuvaan ratkaisuun, sillä "neuvonantajien viisaus (runsaus, VKR) tuo menestyksen" (Sananl. 11:14).
Totuutta levittäessään eli todistajan tehtävässään seurakunta on "maan suola" ja "maailman valo" - ylhäällä vuorella oleva kaupunki, joka ei voi pysyä kätkössä (Matt. 5:13 - 15).
7. Seurakunta taistelevana ja voitostaan riemuitsevana armeijana. Maan päällä oleva seurakunta on kuin taisteleva armeija. Se on kutsuttu käymään sotaa hengellistä pimeyttä vastaan: "Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan" (Ef. 6:12). Seurakunnan jäsenille kuuluu kehotus: "Ottakaa siis yllenne Jumalan taisteluvarustus, niin että kykenette pahan päivän tullen tekemään vastarintaa ja selviytymään taistelusta pystyssä pysyen" (Ef. 6:13).
Kautta vuosisatojen seurakunnan on täytynyt taistella sekä sisäistä että ulkoista vihollista vastaan (ks. Ap.t. 20:29,30; 1.Tim. 4:1). Se on edennyt ja saavuttanut huomattavia voittoja, mutta se ei ole vielä riemuitseva seurakunta. Seurakunta on valitettavasti vielä puutteellinen. Toista kielikuvaa käyttäen Jeesus selitti seurakunnan epätäydellisyyttä esittämällä tämän vertauksen taivasten valtakunnasta: "Mies kylvi peltoonsa hyvää siementä. Mutta kun kaikki nukkuivat, hänen vihamiehensä tuli, kylvi vehnän sekaan rikkaviljaa ja meni pois" (Matt. 13:24,25). Kun palvelijat halusivat kitkeä rikkaviljan pois, isäntä kielsi ja sanoi: "Te voitte rikkaviljaa kootessanne nyhtää sen mukana vehnääkin. Antakaa niiden kasvaa yhdessä elonkorjuuseen asti" (Matt. 13:29,30).
Sekä rikkavilja että vehnä kasvoivat yhdessä vainiolla. Kun Jumala johtaa seurakuntaan kääntyneitä, Saatana tuo seurakuntaan kääntymättömiä. Nämä kaksi ryhmää vaikuttavat koko seurakuntayhteisöön - toinen puhdistavasti, toinen turmelevasti. Näiden välinen taistelu seurakunnassa jatkuu elonkorjuuseen eli Kristuksen toiseen tulemiseen asti.
Myöskään seurakunnan ulkonainen sodankäynti ei ole vielä päättynyt. Edessä on ahdistusta ja taistelua. Saatana on raivoissaan seurakunnalle koska se tietää, että sen aika on lyhyt (Ilm. 12:12,17). Saatanan toimesta maailmaan tulee "ahdistuksen aika, jonka kaltaista ei ole ollut siitä alkaen, kun kansoja on ollut", mutta Kristus nousee puolustamaan uskollista kansaansa, ja hänen ansiostaan "pelastuu jokainen, jonka nimi on kirjoitettu kirjaan" (Dan. 12:1). Jeesus vakuuttaa meille, että "joka kestää loppuun asti, pelastuu" (Matt. 24:13).
Kristuksen toisessa tulemuksessa seurakunta näyttäytyy riemuitsevana seurakuntana. Silloin kaikkien aikojen uskolliset, jotka Kristus on ostanut omalla verellään, muodostavat seurakunnan, joka seisoo hänen edessään "kirkkaana, pyhänä ja moitteettomana, vailla tahraa, ryppyä tai virhettä" (Ef. 5:27).
Näkyvä ja näkymätön seurakunta. Käsitteitä näkyvä ja näkymätön on käytetty erottamaan maan päällä olevan seurakunnan kahta eri puolta. Edellä käsittelemämme kielikuvat soveltuvat erityisesti näkyvään seurakuntaan.
1. Näkyvä seurakunta. Näkyvä seurakunta on palvelusta varten organisoitu Jumalan seurakunta. Se täyttää Kristuksen suurta lähetyskäskyä viedä evankeliumi koko maailmaan (Matt. 28:18 - 20) ja valmistaa ihmisiä hänen loistavalle paluulleen (1.Tess. 5:23; Ef. 5:27).
Se on Kristuksen valitsema todistaja, joka valaisee maailmaa ja palvelee hänen tavallaan. Se saarnaa evankeliumia köyhille, parantaa sydämeltään särkyneitä, julistaa vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, vapauttaa sorretut ja saarnaa Herran otollista vuotta (Luuk. 4:18,19).
2. Näkymätön seurakunta. Näkymätön seurakunta, jota kutsutaan myös universaaliseksi seurakunnaksi, muodostuu kaikista Jumalan omista kaikkialla maailmassa. Siihen kuuluvat näkyvän seurakunnan uskovaiset sekä lisäksi ne monet, jotka ovat seuranneet kaikkea Kristukselta saamaansa valoa (Joh. 1:9), vaikka eivät ole kuuluneet mihinkään kirkolliseen organisaatioon. Tähän jälkimmäiseen joukkoon kuuluvat ne, joilla ei ole ollut tilaisuutta kuulla totuutta Jeesuksesta Kristuksesta mutta jotka ovat vastanneet Pyhän Hengen kutsuun ja luonnostaan toimineet Jumalan tahdon mukaan (Room. 2:14).
Näkymättömän seurakunnan olemassaolo osoittaa, että Jumalan palveleminen on olemukseltaan hengellistä. "Oikeat rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa. Sellaisia rukoilijoita Isä tahtoo" (Joh. 4:23). Koska oikea rukoileminen on luonteeltaan hengellistä, ihminen ei voi täsmällisesti tietää, kuka kuuluu Jumalan seurakuntaan, kuka ei.
Pyhän Hengen välityksellä Jumala johtaa omaa kansaansa näkymättömästä seurakunnasta näkyvään seurakuntaansa. "Minulla on myös muita lampaita, sellaisia, jotka eivät ole tästä tarhasta, ja niitäkin minun tulee paimentaa. Ne kuulevat minun ääneni, ja niin on oleva yksi lauma ja yksi paimen" (Joh. 10:16). Vain näkyvässä seurakunnassa he voivat täysin osallistua Jumalan totuudesta, rakkaudesta ja yhteydestä, sillä Jumala on antanut näkyvälle seurakunnalle hengellisiä lahjoja, jotka rakentavat seurakunnan jäseniä sekä yhteisönä että yksilöllisesti (Ef. 4:4 - 16). Kun Paavali oli kääntynyt, Jumala johti hänet yhteyteen näkyvän seurakuntansa kanssa ja sitten antoi hänen tehtäväkseen johtaa seurakunnan lähetystyötä (Ap.t.9: 10 - 22). Samoin Jumala tahtoo tänäänkin johdatella lapsiaan näkyvään seurakuntaansa, jolle on tunnusomaista kuuliaisuus Jumalan käskyille ja Jeesuksen uskon omistaminen, jotta he voisivat osallistua hänen päättävään lähetystyöhönsä maan päällä (Ilm. 14:12; 18:4; Matt. 24:14; ks. tämän kirjan lukua 12).
Käsitteellä näkymätön seurakunta on tarkoitettu myös taivaassa ja maan päällä olevan seurakunnan yhteyttä (Ef. 1:22,23) ja vainon aikoina kätkettynä ollutta seurakuntaa (Ilm. 12:6,14).
Seurakunnan organisaatio
Kristuksen antama tehtävä viedä evankeliumi kaikkialle maailmaan sisältää myös niiden hoitamisen, jotka ovat jo vastaanottaneet evankeliumin sanoman. Uusia jäseniä on autettava vakiintumaan uskossa ja heitä on opetettava käyttämään Jumalalta saamiaan kykyjä ja lahjoja lähetyksen hyväksi. Koska Jumala ei ole epäjärjestyksen Jumala vaan toivoo kaiken tapahtuvan hyvässä järjestyksessä (1.Kor. 14:33,40), seurakunta tarvitsee yksinkertaisen mutta tehokkaan organisaation.
Organisaation olemus. Tarkastelkaamme nyt seurakunnan jäsenistöä ja organisaatiota.
1. Seurakunnan jäsenyys. Kun kääntyneet ovat täyttäneet tietyt edellytykset, heistä tulee jäseniä uuden liiton uskonyhteisöön. Jäsenyys merkitsee uutta suhdetta toisiin ihmisiin, yhteiskuntaan ja Jumalaan.
a. Jäsenyyden edellytykset. Henkilön, joka tahtoo tulla jäseneksi Jumalan seurakuntaan, tulee hyväksyä Jeesus Kristus Herraksi ja Vapahtajaksi, katua syntejään ja tulla kastetuksi (Ap.t. 2:36 - 41; vrt. 4:10 - 12). Hänen tulee syntyä uudesti ja hyväksyä Jeesuksen lähetyskäsky, jonka mukaan kastettavia tulee opettaa "noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa" (ks. Matt. 28:20).
b. Yhdenvertaisuus ja palvelus. Kristus julisti, että "te olette kaikki veljiä" ja "joka teistä on suurin, se olkoon toisten palvelija" (Matt. 23:8,11). Sopusoinnussa tämän kanssa jäsenten tulee kohdella toisiaan yhdenvertaisuuden pohjalta. Samalla heidän on ymmärrettävä, että Kristuksen esimerkin seuraaminen merkitsee toisten tarpeista huolehtimista ja heidän johtamistaan Mestarin tykö.
c. Uskovien yleinen pappeus. Kun Kristus aloitti palveluksensa taivaallisessa pyhäkössä, leeviläinen pappeus menetti merkityksensä. Nyt seurakunta on tullut "pyhäksi papistoksi" (1.Piet. 2:5). "Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, Jumalan oma kansa, määrätty julistamaan hänen suuria tekojaan, joka teidät on pimeydestä kutsunut ihmeelliseen valoonsa" (1.Piet. 2:9).
Tämä uusi järjestys, uskovien yleinen pappeus, ei anna kenellekään yksityiselle jäsenelle valtaa uskoa tai opettaa niin kuin haluaa ilman tilivelvollisuutta seurakuntayhteisölle. Se merkitsee, että jokaisella seurakunnan jäsenellä on velvollisuus palvella toisia Herran nimessä ja olla yhteydessä Jumalaan ilman inhimillistä välittäjää. Se korostaa seurakunnan jäsenten keskinäistä riippuvuutta toisistaan samoin kuin heidän riippumattomuuttaan. Tässä pappeudessa ei ole laadullista eroa seurakunnan työntekijän ja maallikon välillä, vaikkakin siinä on tilaa eroavuuksille eri tehtävien välillä.
d. Alamaisuus Jumalaa ja valtiovaltaa kohtaan. Raamattu tunnustaa, että esivalta on Jumalan säätämys, ja sen mukaan uskovien tulee kunnioittaa ja totella viranomaisia. Esivalta on "Jumalan palvelija ja panee täytäntöön väärintekijälle kuuluvan rangaistuksen." Seurakunnan jäsenten tulee antaa "jokaiselle se, mikä hänelle kuuluu: kenelle vero, sille vero, kenelle tulli, sille tulli, kenelle pelko, sille pelko, kenelle kunnia, sille kunnia" (Room. 13:4,7).
Suhtautumisessaan valtiovaltaan jäsenet noudattavat Kristuksen esittämää periaatetta: "Antakaa siis keisarille mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu" (Matt. 22:21). Mutta jos valtio puuttuu Jumalan antamaan käskyyn, kristityn korkein velvollisuus on olla kuuliainen Jumalalle. Apostolit opettivat: "Ennemmin tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä" (Ap.t. 5:29).
2. Seurakuntaorganisaation päätehtävät. Seurakunta järjestettiin toteuttamaan Jumalan suunnitelmaa jakaa tälle planeetalle tietoa Jumalan kirkkaudesta. Vain näkyvä seurakunta voi toteuttaa monia niistä tehtävistä, jotka ovat välttämättömiä tämän tarkoituksen saavuttamiseksi.
a. Jumalanpalvelus ja kehottaminen. Kautta historian seurakunta on ollut Jumalan välikappale uskovaisten kokoamiseksi rukoilemaan ja palvelemaan Luojaa sapattisin. Kristus ja hänen apostolinsa noudattivat tätä käytäntöä, ja Raamattu kehottaa uskovia: "Me emme saa lyödä laimin seurakuntamme yhteisiä kokouksia - - vaan meidän tulee rohkaista toisiamme, sitä enemmän mitä lähempänä näette Herran päivän olevan" (Hepr. 10:25; vrt. 3:13). Seurakunnallinen jumalanpalvelus tuottaa siihen osallistuvalle virkistystä, rohkaisua ja iloa.
b. Kristittyjen yhteys. Seurakunnan välityksellä jäsenten syvimmät yhteyden tarpeet saavat täyden tyydytyksensä. Kristittyjen seurakunnassa kokema yhteys ylittää kaikki muut yhteyden muodot, sillä siihen sisältyy yhteys Jumalaan samoin kuin muihin, joilla on sama usko (1.Joh. 1:3,6,7).
c. Raamatun opetus. Kristus antoi seurakunnalle "taivasten valtakunnan avaimet" (Matt. 16:19). Nämä avaimet ovat Kristuksen sanat - kaikki Raamatun sanat. täsmällisemmin sanottuna niihin sisältyy "tiedon avain" (Luuk. 11:52), tieto siitä, miten päästä valtakuntaan. Jeesuksen sanat ovat henki ja elämä kaikille, jotka ottavat ne vastaan (Joh. 6:63). Ne ovat "ikuisen elämän sanat" (Joh. 6:68). *6
Kun seurakunta julistaa Raamatun totuuksia, näillä pelastuksen avaimilla on valta sitoa ja päästää, avata ja sulkea taivas, koska ne ilmoittavat ne perusteet, joilla ihmisiä otetaan vastaan tai hyljätään, pelastetaan tai kadotetaan. Näin seurakunnan evankeliumin julistus on joko "elämän tuoksu" tai "kuoleman haju" (2.Kor. 2:16).
Jeesus tiesi, miten tärkeätä on elää "jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta" (Matt. 4:4). Vain siten seurakunta voi täyttää Jeesuksen sille antaman tehtävän opettaa kaikkia kansoja"noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa" (Matt. 28:20).
d. Pyhien asetusten toimittaminen. Seurakunta on Jumalan välikappale toimittamaan kastetta, joka on seurakuntaan liittymisen asetus (ks. tämän kirjan lukua 14), sekä jalkain pesun ja Herran ehtoollisen asetusta (ks. tämän kirjan lukua 15).
e. Evankeliumin maailmanlaajuinen julistaminen. Seurakunta on organisoitu lähetystä varten, täyttämään sen työn, minkä Israel kansakuntana laiminlöi. Kuten nähdään Mestarin elämässä, suurin palvelus, minkä seurakunta tarjoaa maailmalle, on Pyhän Hengen voimassa tapahtuva evankeliumin julistaminen "kaikille kansoille todistukseksi" (Matt. 24:14).
Tähän lähetystehtävään sisältyy Kristuksen tulolle valmistavan sanoman julistaminen sekä seurakunnalle itselleen (1.Kor. 1:7,8; 2.Piet. 3:14; Ilm. 3:12 - 22; 14:5) että muulle ihmiskunnalle (Ilm. 14:6 - 12; 18:4).
Seurakunnan hallinto
Jeesuksen taivaaseen astumisen jälkeen seurakunnan johto oli apostolien käsissä. Heidän ensimmäinen organisaatiota koskeva toimensa oli yhteisymmärryksessä muiden uskovien kanssa valita Juudaksen tilalle uusi apostoli (Ap.t. 1:15 - 26).
Seurakunnan kasvaessa apostolit tajusivat, miten mahdotonta oli samanaikaisesti sekä saarnata evankeliumia että huolehtia seurakunnan ajallisista tarpeista. Niinpä he luovuttivat seurakunnan käytännöllisten asioiden hoidon seitsemälle miehelle, jotka seurakunta valitsi tehtäväänsä. Vaikka seurakunta teki eron ruoan jakamisen ja Jumalan sanan jakamisen välillä (Ap.t. 6:1 - 4), se ei yrittänyt erottaa papistoa maallikoista seurakunnan lähetystehtävän suorittamisessa. Itse asiassa kaksi noista seitsemästä, Stefanos ja Filippos, tunnettiin heidän tehokkaasta sananjulistamisestaan ja evankelioimisesta (Ap.t. 7 ja 8).
Seurakunnan laajeneminen Aasiaan ja Eurooppaan edellytti uusia vaiheita organisaatiossa. Lukuisten uusien seurakuntien perustamiseen liittyi vanhimpien valitseminen "kullekin seurakunnalle", jotta seurakunnan johto pysyisi vakaana (Ap.t. 14:23).
Kun seurakunnassa kehittyi suuri kriisi, osapuolten sallittiin esittää kantansa yleiskokoukselle, joka muodostui apostoleista ja seurakuntia edustavista vanhimmista. Tämän kokouksen päätöksiä pidettiin kaikkia osapuolia sitovina ja se hyväksyttiin Jumalan äänenä (Ap.t. 15:1 - 29). Tämä tapahtuma osoittaa, että kun on kysymys koko kirkkoa koskevista asioista, on välttämätöntä turvautua paikallisseurakuntaa paljon laajemman neuvottelutason arvovaltaan. Tässä tapauksessa kokouksen päätös perustui kaikkien osapuolten edustajien saavuttamaan sopimukseen (Ap.t.15:22,25).
Uusi testamentti osoittaa selvästi, että tarpeen vaatiessa Jumala ohjasi työnsä johtoa. Hänen johtonsa alaisena ja neuvotteluyhteydessä seurakunnan kanssa seurakunnan johtajat kehittivät kirkolle hallintomallin, jonka noudattaminen auttaisi kirkkoa välttymään luopumukselta ja tekisi sen kykeneväksi toteuttamaan suuren lähetystehtävänsä.
Seurakunnan hallinnon raamatulliset periaatteet.
1. Kristus on seurakunnan pää. Kristuksen asema seurakunnan päänä perustuu ensikädessä hänen välitystehtäväänsä. Kristuksen voitettua ristillä Saatanan hänelle annettiin "kaikki valta taivaassa ja maan päällä" (Matt. 28:18). "Jumala on alistanut kaiken hänen valtaansa ja asettanut hänet kaiken yläpuolelle seurakuntansa pääksi" (Ef. 1:22; vrt. Fil. 2:10,11). Hän on tämän vuoksi "herrojen Herra ja kuninkaiden Kuningas" (Ilm. 17:14).
Kristus on seurakunnan pää myös siksi, että seurakunta on hänen ruumiinsa (Ef. 1:23; Kol. 1:18). Uskovaiset ovat Kristuksen ruumiin jäseniä (Ef. 5:30). Heillä tulee olla häneen läheinen yhteys, sillä hän "huolehtii koko ruumiista ja pitää sitä nivelten ja jänteiden avulla koossa" (Kol. 2:19).
2. Kristus on seurakunnan kaiken arvovallan lähde. Kristuksen arvovalta näkyy (a) kristillisen seurakunnan perustamisessa (Matt. 16:18), (b) seurakunnan pyhien toimitusten asettamisessa (Matt. 26:26 - 30; 28:19,20; 1.Kor. 11:23 - 29; Joh. 13:1 - 17), (c) seurakunnan saamassa jumalallisessa oikeudessa toimia hänen nimessään (Matt. 16:19; 18:15 - 18; Joh. 20:21 - 23), (d) Pyhän Hengen lähettämisessä ohjaamaan seurakuntaa hänen alaisuudessaan (Joh. 15:26; 16:13 - 15), (e) erityisten lahjojen antamisessa seurakunnalle, niin että yksilöt voivat toimia apostoleina, profeettoina, evankelistoina, pastoreina (paimenina) ja opettajina seurakunnan jäsenten valmistamiseksi palveluksen työhön ja Kristuksen ruumiin rakentamiseen, kunnes kaikki jäsenet pääsevät samaan uskoon ja saavuttavat "aikuisuuden, Kristuksen täyteyttä vastaavan kypsyyden" (Ef. 4:7 - 13).
3. Raamatulla on Kristuksen arvovalta. Vaikka Kristus ohjaa seurakuntaansa Pyhän Hengen välityksellä, Jumalan sana, Raamattu, on ainoa ohje, jonka mukaan seurakunta toimii. Seurakunnan kaikkien jäsenten on toteltava Raamattua, sillä se on ehdoton normi. Kaikkien inhimillisten traditioiden, tapojen ja käytäntöjen on alistuttava Raamatun arvovaltaan (2.Tim. 3:15 - 17).
4. Kristuksen arvovalta ja seurakunnan virat. Kristus käyttää arvovaltaansa seurakuntansa ja sen valitsemien palvelijoiden kautta, mutta hän ei koskaan siirrä valtaansa toiselle. Kenelläkään ei ole mitään Kristuksesta ja hänen sanastaan riippumatonta itsenäistä arvovaltaa.
Seitsemännen päivän adventistien paikallisseurakunnat valitsevat itse virkailijansa. Mutta vaikka nämä virkailijat toimivat ihmisten edustajina, heidän arvovaltansa on peräisin Kristukselta. Heidän valintansa vain vahvistaa sen kutsun, jonka he ovat saaneet Kristukselta. Valittujen virkailijoiden päätehtävä on huolehtia siitä, että seurakunnassa noudatetaan Raamatun ohjeita jumalanpalveluksen, opin, kurinpidon ja evankeliumin julistuksen suhteen. Koska seurakunta on Kristuksen ruumis, heidän tulee noudattaa sen neuvoja päätöksissään ja toiminnassaan.
Uuden testamentin tuntemat seurakuntavirat. Uusi testamentti mainitsee kaksi seurakunnallista virkaa: vanhimman (kaitsijan) ja seurakunnanpalvelijan (diakonin). Näiden virkojen tärkeyttä korostetaan niihin valittaville asetetuilla korkeilla moraalisilla ja hengellisillä vaatimuksilla. Seurakunta tunnustaa virkaan kutsumisen pyhyyden kätten päällepanemisella tapahtuvan virkaan vihkimisen kautta (Ap.t. 6:6; 13:2,3; 1.Tim. 4:14; 5:22).
1. Vanhimmat.
a. Mitä tarkoitetaan vanhimmalla? "Vanhimmat" (kreik. presbyteros) tai "kaitsijat" (kreik. episkopos) olivat seurakunnan tärkeimpiä virkoja. Nimitys vanhin tarkoittaa sananmukaisesti vanhempaa henkilöä, jota pidetään arvossa ja jolle osoitetaan kunnioitusta. Vanhimman asema vastasi synagogan esimiehen virkaa. Kaitsija on käännös kreikan sanasta 'episkopos', josta tulee sana 'piispa'. Paavali käyttää nimityksiä 'vanhin' ja 'kaitsija' rinnakkain, samaa tarkoittavina (Ap.t. 20:17,28; Tit. 1:5,7).
Tähän tehtävään valitut johtivat vastaperustettuja seurakuntia. Vanhin viittasi viranhoitajan asemaan, kaitsija taas virkaan kuuluvia tehtäviä ja velvollisuuksia. *7 Koska myös apostolit nimittivät itseään vanhimmiksi (1.Piet. 5:1; 2.Joh. 1; 3.Joh. 1), on ilmeistä, että paikallisten vanhinten lisäksi oli myös matkustavia vanhimpia. Mutta molemmankaltaiset vanhimmat toimivat seurakuntien paimenina.
b. Edellytykset. Ollakseen sopiva vanhimman virkaan henkilön tuli olla "moitteeton, yhden vaimon mies, raitis, harkitseva, rauhallinen, vieraanvarainen ja taitava opettamaan, ei juomiseen taipuvainen, ei väkivaltainen eikä rahanahne, vaan lempeä ja sopuisa. Hänen on pidettävä hyvää huolta perheestään, kasvatettava lapsensa tottelevaisiksi ja saavutettava kaikkien kunnioitus. Jos joku ei osaa pitää huolta omasta perheestään, kuinka hän voisi huolehtia Jumalan seurakunnasta? Hän ei saa olla vastakääntynyt, jotta hän ei ylpistyisi eikä joutuisi tuomittavaksi Paholaisen kanssa. Hänen on nautittava myös ulkopuolisten arvonantoa, jottei hänestä puhuttaisi pahaa ja jottei hän lankeaisi Paholaisen virittämään ansaan" (1.Tim. 3:2 - 7; vrt. Tit. 1:5 - 9).
Ennen virkaan valitsemistaan ehdokkaan on siis osoitettava johtajankykyjään omassa kodissaan. "Virkaan ehdotetun perhe tulee ottaa huomioon. Noudattavatko perheen jäsenet järjestystä ja alamaisuutta? Pystyykö mies kunnialla hallitsemaan omaa perhekuntaansa? Millainen luonne hänen lapsillaan on? Saattavatko he isänsä vaikutuksen kunniaan? Jos hän on vailla tahdikkuutta, viisautta tai jumalisuuden voimaa kodissaan oman perheensä käsittelyssä, niin on varmaa, että hän tuo nämä samat heikkoudet myös seurakuntaan." *8 Jos ehdokas on naimisissa, hänen tulisi osoittaa johtajuutta kodissaan ennen kuin hänelle uskotaan laajempaa vastuuta Jumalan seurakunnassa (1.Tim. 3:15).
Viran tärkeyden vuoksi Paavali neuvoi: "Harkitse kätten päällepanemista tarkoin" (1.Tim. 5:22).
c. Vanhimman vastuu ja arvovalta. Vanhin on ennen kaikkea hengellinen johtaja. Hänet on valittu huolehtimaan Jumalan seurakunnasta (Ap.t. 20:28). Hänen velvollisuuksiinsa kuuluu huolehtia vähäosaisista (Ap.t. 20:35), ojentaa harhaan menneitä (1.Tess. 5:12) ja olla varuillaan sellaisten opetusten suhteen, jotka voivat aiheuttaa seurakunnassa hajaannusta (Ap.t. 20:29 - 31). Vanhimpien tulee olla esimerkkinä kristillisestä elämäntavasta (Hepr. 13:7; 1.Piet. 5:3) ja anteliaisuudesta (Ap.t. 20:35).
d. Asenne vanhimpia kohtaan. Tehokas seurakunnan johtajuus riippuu suuressa määrin jäsenistön uskollisuudesta. Paavali rohkaisee uskovia arvostamaan johtajiaan ja osoittamaan "heille aivan erityistä kunnioitusta ja rakkautta heidän työnsä vuoksi" (1.Tess. 5:13). Vanhimmat, jotka johtavat hyvin seurakuntaa, ansaitsevat sekä kunnioituksen että taloudellisen tuen, varsinkin ne, jotka tekevät työtä sananjulistajina ja opettajina" (1.Tim. 5:17).
Raamattu muistuttaa, että on tarpeellista osoittaa arvostusta seurakunnan johtajia kohtaan: "Olkaa johtajillenne kuuliaiset, totelkaa heitä. He valvovat öitä teidän vuoksenne, koska joutuvat kerran tekemään teistä jokaisesta tiliä" (Hepr. 13:17; vrt.1.Piet. 5:5). Kun jäsenet vaikeuttavat johtajien mahdollisuuksia täyttää Jumalalta saadut velvollisuutensa, molemmat kokevat murhetta ja menettävät Jumalan tarkoittaman ilon.
Uskovia rohkaistaan seuraamaan johtajien Kristuksen kaltaista elämäntapaa. "Pitäkää mielessänne, miten he elämänsä elivät, ja ottakaa heidän uskonsa esikuvaksenne" (Hepr. 13:7). Heidän ei tule kiinnittää mitään huomiota juoruihin. Paavali varoitti: "Älä ota huomioon seurakunnanvanhimmasta esitettyä syytöstä, ellei sitä tue kaksi tai kolme todistajaa" (1.Tim. 5:19).
2. Seurakunnanpalvelijat. Nimitys seurakunnanpalvelija on käännetty kreikan sanasta diakonos, josta johtuu sana diakoni. Sana tarkoittaa 'palvelijaa', 'auttajaa'. Seurakunnanpalvelijan virka perustettiin , jotta apostolit voisivat omistautua kokonaisemmin "rukoukseen ja Jumalan sanan jakamiseen" (Ap.t. 6:4). Vaikka seurakunnanpalvelijoiden tuli huolehtia seurakunnan aineellisista tarpeista, he osallistuivat myös aktiivisesti evankeliumin julistamiseen (Ap.t. 6:8; 8:5 - 13,26 - 40).
Nimitystä seurakunnanpalvelija (diakonos) käytetään Uudessa testamentissa myös naisesta (Room. 16:1). "Sanan käyttö tässä tekstissä viittaa siihen, että seurakunnanpalvelijan virka avautui myös sisarille niihin aikoihin, jolloin Paavali kirjoitti Roomalaiskirjeensä." *9
Vanhinten tavoin seurakunnanpalvelijat valittiin seurakunnan toimesta tehtäväänsä moraalisten ja hengellisten edellytysten pohjalta (1.Tim. 3:8 - 13).
Seurakuntakuri. Kristus antoi seurakunnalle vallan ylläpitää seurakunnassa kuria, ja hän esitti myös oikeat periaatteet, joita kurinpidossa oli noudatettava. Hän odottaa, että seurakunta soveltaa näitä periaatteita käytäntöön aina kun on tarpeellista ylläpitää seurakunnan korkeaa kutsumusta pyhänä papistona ja pyhänä kansana (vrt. Matt. 18:15 - 18; 1.Piet. 2:5,9). Kristus kiittää Efesoksen seurakuntaa siitä, että se ei ole pahoja sietänyt (Ilm. 2:2), mutta hän nuhtelee Pergamon ja Tyatiran seurakuntia siitä, että ne sallivat keskuudessaan harhaoppeja ja siveettömyyttä (Ilm. 2:14,15,20). Ota huomioon seuraavat raamatulliset ohjeet kurinpidon suhteen:
1. Miten on käsiteltävä yksityisiä rikkomuksia. Kun yksityinen jäsen rikkoo toista jäsentä vastaan (Matt. 18:15 - 17), Kristus neuvoo loukattua osapuolta lähestymään rikkojaa - harhapoluille eksynyttä lammasta - ja kehottamaan tätä muuttamaan käytöstään. Jos hän tässä yrityksessään epäonnistuu, hänen tulisi yrittää uudelleen ja ottaa tällä kertaa mukaansa yhden tai pari puolueetonta todistajaa. Jos tämäkin yritys epäonnistuu, asia tulisi tuoda koko seurakunnan ratkaistavaksi.
Jos erehtyvä jäsen torjuu Kristuksen seurakunnan viisauden ja arvovallan hän irrottaa itsensä sen yhteydestä. Erottaessaan jäsenyydestään syyllisen henkilön, seurakunta yksinkertaisesti vahvistaa hänen tilansa. Jos seurakunta on Pyhän Hengen ohjauksessa huolellisesti seurannut Raamatun ohjetta, seurakunnan ratkaisut tunnustetaan myös taivaassa. Kristus sanoi: "Kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te vapautatte maan päällä, on myös taivaassa vapautettu" (Matt. 18:18).
2. Miten on käsiteltävä julkisia rikkomuksia. Vaikka "kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta" (Room. 3:23), räikeät ja kapinamielellä tehdyt rikkomukset, jotka tuottavat häpeää seurakunnalle, tulee käsitellä välittömästi erottamalla rikkoja seurakunnasta.
Jäsenyydestä erottaminen poistaa pahan, joka muuten leviäisi hapatteen tavoin, ja palauttaa seurakunnan puhtauden samalla kun se vaikuttaa parantavasti rikkojaan. Kuultuaan siveettömyydestä Korintin seurakunnassa Paavali kehotti seurakuntaa heti kurinpidolliseen toimeen. "Kun te olette yhdessä koolla Herramme Jeesuksen nimessä ja minun henkeni ja Herramme Jeesuksen voima ovat läsnä, tuo mies on luovutettava Saatanalle ja niin annettava hänen ruumiinsa tuhoutua, jotta hänen henkensä pelastuisi Herran päivänä. - - Puhdistakaa siis talonne hapantaikinasta, niin että teistä tulee uusi taikina" (1. Kor.5.4,5,7). Paavali vielä täsmensi neuvojaan: "Jos jotakuta sanotaan veljeksi mutta hän on siveetön tai ahne, epäjumalanpalvelija, pilkkaaja, juomari tai riistäjä, älkää olko tekemisissä hänen kanssaan. Älkää edes aterioiko tällaisen kanssa. - - 'Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha'" (1.Kor. 5:11,13).
3. Miten on käsiteltävä seurakuntaa jakavia henkilöitä. Jäsen joka aiheuttaa eripuraisuutta (Room. 16:17), "joka elää kurittomasti" ja kieltäytyy noudattamasta raamatullisia neuvoja on alistettava seurakuntakuriin. "Antakaa hänelle opetus älkääkä olko hänen kanssaan tekemisissä. Ehkä hän silloin häpeää. Älkää silti pitäkö häntä vihollisenanne vaan ojentakaa kuin veljeä" (2.Tess. 3:6,14,15). Jos eripuraisuutta aiheuttava henkilö kieltäytyy kuuntelemasta seurakunnan "toista kehotusta", häntä tulisi karttaa - "sinähän tiedät, että tuollainen ihminen on kieroutunut ja tekee syntiä. Hän tuomitsee itse itsensä" (Tit. 3:10,11).
4. Yhteyden palauttaminen. Seurakunnan jäsenten ei tulisi hyljeksiä, karttaa tai laiminlyödä jäsenyydestä erotettuja. Pikemminkin heidän tulisi yrittää palauttaa näiden yhteys Kristukseen katumuksen ja uudestisyntymisen kautta. Seurakunnasta erotetut henkilöt voidaan palauttaa seurakunnan yhteyteen kun he ilmaisevat riittävästi todisteita aidosta katumuksesta (2.Kor. 2:6 - 10).
Jumalan voima, kunnia ja armo paljastuu erityisesti siinä, kun syntinen palaa takaisin seurakunnan yhteyteen. Jumala haluaa vapauttaa synnin orjat ja siirtää heidät pimeyden valtakunnasta valon valtakuntaan. Jumalan seurakunta, koko maailmankaikkeuden teatteri, ilmaisee Kristuksen sovittavan uhrin voimaa ihmisten elämässä.
Tänään Kristus - seurakuntansa kautta - kutsuu kaikkia tulemaan hänen perhekuntansa yhteyteen. Hän sanoo: "Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän" (Ilm. 3:20).
Lähdeviitteet
1. Nimitys kirkko ei ole peräisin kreikan sanasta ekklesia, vaan sanasta kyriake, joka merkitsee 'Herralle kuuluva'. Nimitystä to kyriakon tai he kyriake käytettiin aluksi ennen kaikkea siitä paikasta. mihin seurakunta kokoontui. Tämän paikan katsottiin kuuluvan Herralle, ja siksi sitä nimitettiin sanalla to kyriakon. Ks. Berkhof, Systematic Theology, s. 557.
2. "Church, Nature of," SDA Encyclopedia, rev.ed. s.302; "Church", SDA Bible Dictionary, rev.ed. s. 224.
3. Uusimpien käännösten mukaan, jotka hyväksyvät yksikkömuotoisen lukutavan.
4. Lukuunottamatta seurakunnan opetusta Jeesuksesta, alkuseurakunnan opetukset olivat varsin suuressa määrin samankaltaisia kuin juutalaisuudessa. Sekä juutalaiset että pakanakristityt jatkoivat kokoontumistaan sapattisin synagogissa, missä he kuulivat selitettävän Vanhaa testamenttia (Ap.t.13:42 - 44; 15:13,14,21). Temppelin väliverhon repiminen ylhäältä alas osoitti, että rituaalit olivat saavuttaneet täyttymyksensä. Heprealaiskirje pyrkii kääntämään kristittyjen huomionn pois vertauskuvista niiden tarkoittamaan todellisuuteen: Kristuksen sovituskuolemaan, hänen pappeuteensa taivaassa ja hänen pelastavaan armoonsa. Uuden testamentin aika oli siirtymäaikaa, ja vaikka apostolit toisinaan osallistuivat Vanhan testamentin rituaaleihin, Jerusalemin kokouksen päätös osoitti, että he eivät nähneet niissä enää mitään pelastavaa arvoa.
Tekstisi ovat todella viisaita, sinulla on hyviä lähdetiedostoja.
Yksi kaino pyyntö: voisitko annostella lyhyemmin ja tehdä jonkinlaisen yhteenvedon. En todellakaan jaksa lukea kaikkea läpi, kun töitten välissä piipahdan palstalla. Voisit saada kommentteja ja keskustelua, kun lukijat jaksaisivat omaksua pienemmissä erissä hienoa tekstiäsi. Please!
Olen perusteellinen, liiaksikin. Täytyy alkaa lyhentelemään, muuten ei kukaan jaksa kiinnostua.
Otan kommenttisi vastaan hyvänä neuvona jatkoa ajatellen.
"..Tuo yhteinen seurakunta kokoontuu RY:n puitteissa."
Mutta ei voi viettää Herransa asettamaa ehtoollista, ei siten täytä seurakunnan kaikkia tunnusmerkkejä Raamatun mukaan.
...ymmärtää nyt niin, että minkä rakennuksen sisään alttari pystytetään, niin ratkaisee asian vai onko se sitten seurakunnan epätunnusmerkillinen asia, jos esim VL:t kokoontuu nauttimaan ehtoollista kirkkoon keskenään vai onko tunnusmerkin täyttyminen nähtävissä suviseuroissa järjestetyssä ehtoollisessa.
Uhrialttari rakennelmana on maallinen rakennelma, eikä itsestään rakennelmalla ole mitään tekemistä ehtoollisen vieton kanssa. Ehtoollinen on toki juhla-ateria siihen uskovalle ja tuomion ateria sen halveksijalle. Uhrialttaria kuvaa vanhan liiton tabernaakkeli, joka kulki Israelin kansan mukana koko ajan ja se pystytettiin silloin kun oli uhraamisen aika.
Niin on tänäkin päivänä. Alttari pystytetään jos on syntien anteeksiantamisen vahvistuksen paikka ja siinä on Jumalan asettama merkki, Pyhä ateria, että synnit on annettu anteeksi.
Jos seurakunnan pyrkimys on täyttää kaikki tunnusmerkit tarkasti luonnollisin silmin nähtävällä tavalla, niin kyse on suoranaisesta ulkokultaisuudesta.
Yhteisiä ehtoollisia. Ja Suviseuroissa ja Kesäseuroissa. Ja isojen seurojen yhteydessä kirkoissa. Niin mikä siinä vikana, eikö käytäntö kelpaa?
Et kyllä kuulosta kovinkaan uskovaiselta ihmiseltä, kun meitä tavallisia evankelisluterilaisia pilkkaat röyhkeästi uskottomiksi. Ettei meidän kanssa voisi edes ehtoollista jakaa.. Perustakaa oma hellarimaailma jonnekin muualla, kun kerta ivaatte ja pilkaatte meitä,valtaväestöä... Niin ja mikä sinä olet sanomaan Jumalan siunauksien puolittumisista yhtään mitään...
On uudestisyntymättömiä, se ei ole pilkkaamistä, se me tiedetään sinä että minä. Tunnen henkilökohtaisesti muutamia luterilaisia eläviä uskovia ja ihmettelen heitä mikseivät liity Raamatun mukaiseen seurakuntaan, ovat jotenkin turhan arkoja koko uskossaan (pelkäävät ihmisiä). Monelle uskonasiat olisivat paljon selkeämpiä taivastietä etsiessä kun ei olisi uskonnollisia menoja harrastavia.
syntien anteeksiantamus? Miten se toimii?
Ja anteeksiantamus tulee omalle kohdalle kun Pyhä Henki kirkastaa Kristuksen omien syntiensä sovittajana. Se on aina ihme jota ei voi selittää mutta seuraukset tulevat ilmi.
tapahtuu?
Kuin RY:lläkin. Sama Jumala, Isä Poika ja Pyhä Henki.
Minulla on omakohtainen kokemus Helluntaiseurakunnasta/Rauhan yhdistyksestä toisin kuin 99% RY:läisistä ja 60% helluntalaisista.
On ihanaa, kun saa uskovaisena synnit anteeksi ehtoollisessa/sta. Niinhän sana lupaa..
Sinä ja minä tiedetään yhtä hyvin ettei asia ole noin, muistoateria...
"Helluntaiseurakunta taas täytti Raamatun mallin, nimikin tulee perustamisen ajankohdasta."
Teiltä puuttuu paljon. Jeesus perusti uudenliiton seurakunnan jo lukittujen ovien takana, ja antoi sille syntien anteeksi antamisen vallan ja voiman. Hän käski myös opetuslasten pysymään Jerusalemissa, kunnes heidät puetaan voimalla korkeudesta. Tämä tapahtui helluntaina, jolloin Pietari alkoi saarnaamaan voimallisesti parannusta.
Helluntaiseurakunta haluaa uskoa Jumalan Seurakunnalleen uskomansa tehtävät esim. ehtoollisen.
Tiesitkö hellari, että arviosi on väärä. Olette uudestikastajia ja raamattu puhuu hengenluomaan ykseyteen vain yhdestä kasteesta (Ef.4). Toiseksi oeptattte täysin symbolista ehtoolista, joka ei merkkaa mitään. Uskostakin teette muuten ihmisen suorituksen ja lain teon ja kiellätte pienen lapsen uskon. Ihmeistä hehkutatte, joista raamattu varoittaa (matt.24:24). Puhuupa siitäkin, että nuo väärät tulee ja eksyttää monta.
Tiedätkö mikä on YKSI KASTE ?
Ehtoollisesta vastasin ylempänä.
Noista ilmiöistä olen samaa mieltä kanssasi osittain, elämme lopunaikaa ja luopumusta tapahtuu. Oma seurakuntani on raitis yliilmiöistä josta olen kiitollinen.