Heippa kaikille!
Täällä tuntuu olevan paljon ihmisiä jotka haukkuvat ym. kun nuori saa lapsen. Haluan nyt kertoa oman kokemukseni, toivottavasti jonkun silmiä vähän avaisi. Ja voin kertoa että vaikka joku kirjottaisi pahasti en todellakaan ota itseeni, se on heidän asia.
Olin 15 vuotias, juuri aloittanut ammattikoulun, kun huomasin olevani raskaana. Olin seurustellut poikaystäväni kanssa kaksi vuotta, ei pitkä aika kummankaan mielestä mutta ihan tosissaan oltiin eikä leikitty mitään teini parisuhdetta vaan normaalia nuoren elämää mutta ikään nähden vakavissaan parisuhteessa, koska molemmilla oli korkeat arvot. Käytimme aina ehkäisyä, söin e-pillereitä ja usein halusimme varmistaa ehkäisyn viellä kortsun kanssa. Ja seksi ei ollut mitään "hienoa kokeilua" tai kun osa on täällä valittanut että kun "lapset" harrastavat seksiä niin me olimme yhdessä puineet asiaa ja sillä halusimme osoittaa toisille rakkautta ja antaa hellyyttä, mutta joo asiaan.
Huomasin siis olevani raskaana ja vähän kauhistuin, emme viellä kuitenkaan tässä vaiheessa ollut suunnitelleet lasta ja ehkäisy varmasti oli kunnossa. Kerroin asiasta poikaystävälleni ja molempien vanhemmille ja juttelimme paljon asiasta. Omat vanhempani vähän kauhistuivat kun eivät ihan osanneet odottaa mutteivat huutaneet ja rupeneet vaatimaan aborttia. Aborttiakin siis mietittiin ja asiaa puhuttiin joka kantilta. Olihan totta että molemmat olimme nuoria, ei ammattia, ei kunnolla töissä, taloudellinen tilanne siis heikko. Mutta voiko taloutta ja rakkautta lapseen verrata? Talouteen aina saa apua.
Poikaystäväni kanssa päätimme ettemme halua tappaa lastamme, me pystyisimme varmasti hänet hoitamaan, rakkaus syntyi jo heti. Olimme nuoria mutta toisaalta parisuhteemme oli ehkä astetta vakavampaa kuin muilla kavereillamme eikä me enää mitään pikku lapsia oltu vaan kohta nuoria aikuisia. Vanhempamme sanoi, etteivät he halua, että päätämme pitää lapsen ja sitten parin päivän päästä olisimme jo kyllästyneitä ja jättäisimme lapsemme heidän hoitoon. Tämän he sanoivat suoraan niikuin he yleensä asia puhuvat ja se on hyvä. Mutta tämä ei todellakaan tarkoittanut etteivätkö he olisi tukena vaan että he olisivat todellakin meidän tukena mutta tälläistä vaihtoehtoa ei sitten ole, mutta me molemmat tiesimmekin sen, niin ei kävisi, jos päätämme pitää lapsen me myös kasvatamme sen. Kerron tämän siksi että monet haukkuvat miten vanhemmat voivat hyväksyä tälläisen jne. Niin meidän vanhemmat ainakin käsitteli asian hyvin meidän kanssa.
Kävin siis melkein vuoden ammattikoulua ja sitten jäin äitiyslomalle. Poikaystäväni jatkoi koulua ja ennen lapsen syntymää kävi iltaisin ja viikonloppuisin töissä, koska tarvimme rahaa ja vanhempiamme me emme käyttäneet hyväksi että heidän kuuluisi maksaa kaikki. Kun vauva syntyi ville jäi kotiin kun kesälomakin alkoi ja joskus muutamana kertana kuukaudessa kävi töissä kun sijaisuuksia oli tarjolla. Tukia saatiin hyvin ja pärjäsimme.
Isovanhemmat olivat todella innoissaan isovanhemmuudesta ja tykkäsivät usein käydä katsomassa ja usein kysy koska on heidän vuoronsa hoitaa, mutta vauva oli niin pieni että siihen meni hetki.
Nyt olen 20 vuotias ja minulla on ihana 4 vuotias poika, jonka pitämistä en ole katunut päivääkään! Olemme lapsen isän kanssa viellä yhdessä ja kihloissa. Kun poika oli 1 vuotias menin takasin kouluun ja olisin lapsen laittanut perhepäiväkotiin mutta innokkaat isovanhemmat haluasi haluamistaan jäädä hoitamaan häntä ja niinpä sain loput 2 vuotta käydä koulun loppuun ja valmistuin ammattiin viime vuonna. Poikaystäväni jatkoi silloin kouluaan ja valmistui jo kaksi vuotta sitten ja on töissä. Minäkin kerkesin puoli vuotta työelämässä viettämään kun päätimme että haluamme toisen lapsen. Nyt meillä on sitten puolenvuoden ikäinen tyttö ja olemme onnellinen perhe.
Tällä halusin kertoa, että nuoret äiditkin ja isätkin voivat pärjätä jos he niin päättävät! Tottakai alku tuntui välillä rankalta kun et yhtäkään yötä saanut rauhassa nukkua ja kaverit meni menojansa eikä itse mihinkään päässyt mutta rakastin lastani niin paljon etten oikein sitä kaivannutkaan. Ville joskus kävi kavereidensa kanssa kun yhdessä sovimme mutta eipä hänkään kauhesti tykännyt mennä, poika oli tärkämpi. Ja rahallisiin ongilmiin saa apua, ei minusta ole noloa että "elää tuilla" eläähän vanhemmatkin ihmiset äitiystuen ym varassa kun ei he voi jättää pientä vauvaa ja mennä töihin. Me kuitenkin yritimme parhaamme ja hankimme rahaa itse työllä ja päätimme että pärjäämme itse, ei meidän vanhempien rahoilla.
Ja molempien vanhemmat olivat tukemassa hienosti ja joskus tuntui että isovanhempien huomio oli joskus liikaa mutta hyvä se vain lapselle että sitä rakastaa monta ihmistä.
Kuimmeiksi tuli pääasiassa kavereita ja ja myös villen sisko. He ovat kaikki hienosti pysyneet mukana kuvioissa ja kantaneet hienosti kummin velvollisuuksia VAIKKA OVATKIN NUORIA. :)
Nuoretkin voivat selviytyä! :)
Täällä tuntuu olevan paljon ihmisiä jotka haukkuvat ym. kun nuori saa lapsen. Haluan nyt kertoa oman kokemukseni, toivottavasti jonkun silmiä vähän avaisi. Ja voin kertoa että vaikka joku kirjottaisi pahasti en todellakaan ota itseeni, se on heidän asia.
Olin 15 vuotias, juuri aloittanut ammattikoulun, kun huomasin olevani raskaana. Olin seurustellut poikaystäväni kanssa kaksi vuotta, ei pitkä aika kummankaan mielestä mutta ihan tosissaan oltiin eikä leikitty mitään teini parisuhdetta vaan normaalia nuoren elämää mutta ikään nähden vakavissaan parisuhteessa, koska molemmilla oli korkeat arvot. Käytimme aina ehkäisyä, söin e-pillereitä ja usein halusimme varmistaa ehkäisyn viellä kortsun kanssa. Ja seksi ei ollut mitään "hienoa kokeilua" tai kun osa on täällä valittanut että kun "lapset" harrastavat seksiä niin me olimme yhdessä puineet asiaa ja sillä halusimme osoittaa toisille rakkautta ja antaa hellyyttä, mutta joo asiaan.
Huomasin siis olevani raskaana ja vähän kauhistuin, emme viellä kuitenkaan tässä vaiheessa ollut suunnitelleet lasta ja ehkäisy varmasti oli kunnossa. Kerroin asiasta poikaystävälleni ja molempien vanhemmille ja juttelimme paljon asiasta. Omat vanhempani vähän kauhistuivat kun eivät ihan osanneet odottaa mutteivat huutaneet ja rupeneet vaatimaan aborttia. Aborttiakin siis mietittiin ja asiaa puhuttiin joka kantilta. Olihan totta että molemmat olimme nuoria, ei ammattia, ei kunnolla töissä, taloudellinen tilanne siis heikko. Mutta voiko taloutta ja rakkautta lapseen verrata? Talouteen aina saa apua.
Poikaystäväni kanssa päätimme ettemme halua tappaa lastamme, me pystyisimme varmasti hänet hoitamaan, rakkaus syntyi jo heti. Olimme nuoria mutta toisaalta parisuhteemme oli ehkä astetta vakavampaa kuin muilla kavereillamme eikä me enää mitään pikku lapsia oltu vaan kohta nuoria aikuisia. Vanhempamme sanoi, etteivät he halua, että päätämme pitää lapsen ja sitten parin päivän päästä olisimme jo kyllästyneitä ja jättäisimme lapsemme heidän hoitoon. Tämän he sanoivat suoraan niikuin he yleensä asia puhuvat ja se on hyvä. Mutta tämä ei todellakaan tarkoittanut etteivätkö he olisi tukena vaan että he olisivat todellakin meidän tukena mutta tälläistä vaihtoehtoa ei sitten ole, mutta me molemmat tiesimmekin sen, niin ei kävisi, jos päätämme pitää lapsen me myös kasvatamme sen. Kerron tämän siksi että monet haukkuvat miten vanhemmat voivat hyväksyä tälläisen jne. Niin meidän vanhemmat ainakin käsitteli asian hyvin meidän kanssa.
Kävin siis melkein vuoden ammattikoulua ja sitten jäin äitiyslomalle. Poikaystäväni jatkoi koulua ja ennen lapsen syntymää kävi iltaisin ja viikonloppuisin töissä, koska tarvimme rahaa ja vanhempiamme me emme käyttäneet hyväksi että heidän kuuluisi maksaa kaikki. Kun vauva syntyi ville jäi kotiin kun kesälomakin alkoi ja joskus muutamana kertana kuukaudessa kävi töissä kun sijaisuuksia oli tarjolla. Tukia saatiin hyvin ja pärjäsimme.
Isovanhemmat olivat todella innoissaan isovanhemmuudesta ja tykkäsivät usein käydä katsomassa ja usein kysy koska on heidän vuoronsa hoitaa, mutta vauva oli niin pieni että siihen meni hetki.
Nyt olen 20 vuotias ja minulla on ihana 4 vuotias poika, jonka pitämistä en ole katunut päivääkään! Olemme lapsen isän kanssa viellä yhdessä ja kihloissa. Kun poika oli 1 vuotias menin takasin kouluun ja olisin lapsen laittanut perhepäiväkotiin mutta innokkaat isovanhemmat haluasi haluamistaan jäädä hoitamaan häntä ja niinpä sain loput 2 vuotta käydä koulun loppuun ja valmistuin ammattiin viime vuonna. Poikaystäväni jatkoi silloin kouluaan ja valmistui jo kaksi vuotta sitten ja on töissä. Minäkin kerkesin puoli vuotta työelämässä viettämään kun päätimme että haluamme toisen lapsen. Nyt meillä on sitten puolenvuoden ikäinen tyttö ja olemme onnellinen perhe.
Tällä halusin kertoa, että nuoret äiditkin ja isätkin voivat pärjätä jos he niin päättävät! Tottakai alku tuntui välillä rankalta kun et yhtäkään yötä saanut rauhassa nukkua ja kaverit meni menojansa eikä itse mihinkään päässyt mutta rakastin lastani niin paljon etten oikein sitä kaivannutkaan. Ville joskus kävi kavereidensa kanssa kun yhdessä sovimme mutta eipä hänkään kauhesti tykännyt mennä, poika oli tärkämpi. Ja rahallisiin ongilmiin saa apua, ei minusta ole noloa että "elää tuilla" eläähän vanhemmatkin ihmiset äitiystuen ym varassa kun ei he voi jättää pientä vauvaa ja mennä töihin. Me kuitenkin yritimme parhaamme ja hankimme rahaa itse työllä ja päätimme että pärjäämme itse, ei meidän vanhempien rahoilla.
Ja molempien vanhemmat olivat tukemassa hienosti ja joskus tuntui että isovanhempien huomio oli joskus liikaa mutta hyvä se vain lapselle että sitä rakastaa monta ihmistä.
Kuimmeiksi tuli pääasiassa kavereita ja ja myös villen sisko. He ovat kaikki hienosti pysyneet mukana kuvioissa ja kantaneet hienosti kummin velvollisuuksia VAIKKA OVATKIN NUORIA. :)
Nuoretkin voivat selviytyä! :)
Vastaukset 24
Vanhimmat
hienoa että joku on onnistunut.. itse väsyin pienen vauvan kanssa ja nyt asun asuntolassa missä saan apua kun itse en jaksa.
Onnea minunkin puolestani.
Itse olen 20 v yh-äiti. Vauvan kanssa on rankkaa, mutta minun tukena ovat läheiset mm. lapsen isovanhemmat, kummit ja muut sukulaiset. En koe olevani huono vanhempi vain siksi, että olen nuori ja olen saanut apua läheisiltä. Se ei koskaan ole merkki heikkoudesta, vain nimenomaan siitä että pystyy olemaan niin vanha että uskaltaa ottaa apua vastaan kun sitä tarjotaan. Mielummin näin, kuin että olisin väsynyt vauvan kanssa yksin.
itsellä ei ihan noin hyvin ole mennyt..
eli itekin tulin raskaaksi 16v silloiselle poikaystävälleni, kun ehkäisy petti.
no kävin kouluja sen minkä pystyin, asuin kotona äitini luona joka ei vielä tiennyt raskaudesta..
noh meillä tuli poikkiksen kanssa riitaa kun hän oli pettänyt minua ja erottiin, ja mulla raskaus oli edennyt jo niin pitkälle että aborttiakaan ei olisi saanut.
olin ihan hajalla.
oli pakko kertoa mutsille, joka sitten tiedon saatuaan oli todella vihainen ja pisti mut ettimään kämppää itelleni ja vauvalle.meni aikaa ennenkuin kämppä löytyi, ja mun ja mutsin välit viileni totaalisesti.
n. kuukautta ennen synnytystä oli muutto omaan kämppään, jonne en muuta saanut kuin omat kamani, jotain ruokailuvälineitä, vaatteet, vauvantarvikkeita ja sohvan.
oli kivaa synnytyksen jälkeen mennä suht tyhjään kämppään.
toki kerroin tilanteestani sairaalassa ja asia meni jollekin sosiaalityöntekijälle hoidettavaksi.
sain apua "sossusta", mutta olin vain hemmetin masentunut kun ei kukaan tuttu saati oma äiti auttanut.
äidillekin yritin soittaa moneen otteeseen että "poika tuli" ja "haluatko tulla katsomaan", mutta äitipä sanoi "älä soita minulle enää, en halua olla missään tekemisissä kanssasi, minulla ei ole tytärtä".
no nykyään olen 20v, yh, opiskelija sossupummi, raha hyvä jos omaan ruokaan riittää vuokran jälkeen, itse olen hoitanut lasta suurimman osan, paitsi nyt lapsi on seurakuntakerhossa päivisin kun opiskelen.
jos voisin kääntää kelloa taaksepäin niin yrittäisin estää koko katastrofin, enkä saisi lasta moneen vuoteen, on sen verta hankalaa ollut, kun yksin olet asioinesi, kukaan ei auta ja lapsen isää ei kiinnosta.
tyhmä olin kun lapsen tein.
voimia! jotenkin koskettavaa lukea tällainen tarina. toivon, että asiat vielä järjestyy, ja onhan ne järjestyneet, jos kerran opiskelet ja olet oppinut hoitamaan lasta. varmasti olisi ollut hyvä, ettet olisi tehnyt lasta vielä noin nuorena, mutta elämässä sattuu ja tapahtuu. ehkä ainakin yksi teini on tarkempi ehkäisyn kanssa (voihan se tosin silti pettää) luettuaan tämän, ja silloin olet jo tehnyt hyvän teon, kun uskallat kertoa tarinasi. Selvästi kuitenkin välität lapsestasi, joten toivon kaikkea hyvää. varmasti löydät vielä parisuhteenkin.
"tyhmä olin kun lapsen tein" Tajuatko kuinka itsekäs olet? Anna lapsesi adoptioon jos et pysty huolehtimaan ja osasta lauseistasi jopa voi aistia katkeruuden ja vihan lastasi kohtaan. Suosittelen lämpimästi antamaan lapsen pois, ennen kuni vahingoitat häntä enää enempää. Ja tosiaan, minuun ei uponnut tuo itkuvirtesi millään muotoa. Jos olet niin aikuinen, osaisit ottaa vastuun teoistasi. Eli jos seksiä harrastat, älä tule tänne itkemään kuinka vahinkolapsi syntyi. Huhhuh sentään.
Itsekin olen 20 v, yh mutta lapseni niskaan en pahaa oloa koskaan kaada. Rakastan lastani vaikka isä onkin luuseri, se ei ole lapseni vika. Menisit hiukan itseesi ja lopettaisit tuon ruikuttamisen. Olet aikuinen ihminen!!!!
se on jännä juttu että vaikka olet 20, et et tajua tuon vähän vertaa....
Hän kirjoitti loppuun että nyt on 20 v. Opettele lukemaan!
Ja se joka ei tajunnut, viestilläni tarkoitin että jos nimim. pettynyt on kerta aikuinen, luulisi hänen osaavan tehdä muutakin kuin ruikuttaa menneitä ja puhua lapsestaan "elämänsä suurena virheenä". Ja johan sanoin, jos ei pysty lapsestaan huolehtimaan eikä tätä ilmeisesti kovinkaan paljoa rakasta, antaisi tämän adoptioon. Ja äidiltä on täysin väärin ajatella että oma lapsi on pelkkä riesa.
Ja anteeksi jos olen käsittänyt väärin, mutta viestisi oli täynnä negatiivisia ilmaisuja lapseesi kohdistuen, sääli.
ajattelisitko yhtä positiivisesti?
ei olisi lapsen isä mukana kuvioissa
ei olisi äiti auttamassa ja tukemassa
ei olisi ystäviä jakamassa arkea
kyllä tuossa vaiheessa varmaan jokaisella hajoaisi pää, vaikkei lasta olisikaan, kuvittele sitten nuorelle yksinhuoltajalle nuo asiat ja paineet siitä miten taas seuraava päivä pärjätään kun ei ole rahaa.
Olen itsekin yh, mutta jos olisin vieläpä tuossa tilanteessa ettei ketään ole tukena, en minäkään jaksaisi. Joten miksi et hae apua?? Asiaa tuskin muuttaa paremmaksi se, kuinka kerrot surullista elämäntarinaasi netissä. Se ei varsinkaan auta lastasi. Hän se tässä eniten kärsii muista se!
miten lapseni kärsii siitä jos puran itseäni netissä ja kerron oman kokemukseni?
miten lapsi kärsii siitä että äiti yrittää opiskella parhaansa mukaan itselleen ammatin jotta saadaan elämämme parempaan kuosiin?
lapselleni en ole koskaan puhunut negatiivisesti hänen syntymästään ja elämästään, pyrin osoittamaan ns."äidinrakkautta" sen minkä pystyn ja kerkeän.
yritän hoitaa hommani äitinä niin hyvin kuin pystyn, ja jos se meinaa sitä että puran itseäni jonnekin palstalle on sekin jotain. ennemmin puran itseäni palstalle kuin lapseeni.
nyt menen tekemään iltapalaa.
Minusta on hienoa että kerrotte myös huonommat kokemukset täällä! En usko että ettet rakastaisi lastasi tai kohtelisit häntä huonosti, jonnekki sinun tarvitsee saada tunteesi purkamaan. kaikille tulee välillä huonoja hetkiä ym. mutta kyllä elämä viellä voittaa ja sinullekkin onni suo! :)
lue sitten tekstisi pariin otteeseen ennen kuin lähetät.
"jos voisin kääntää kelloa taaksepäin niin yrittäisin estää koko katastrofin, enkä saisi lasta moneen vuoteen,
tyhmä olin kun lapsen tein."
Lapsesi aistii tuon, tiedätkö?
pyrin osoittamaan ns."äidinrakkautta" sen minkä pystyn ja kerkeän.
rakkaushan on ehtisimestä kiinni..
Minun käy sääli lastasi,että koet velvollisuutena esittää rakastavasi lastasi KUN ehdit. MIettisin sinuna olisiko lapsesi parempi olla jossakin muualla jateet sitten niitä lapsia kun EHDIT :)
on se kumma että heti jos joku kertoo jotain negatiivista ja "ei niin onnellista" niin täällä ollaan heti tuomitsemassa..
ne jotka tuomitsevat ovat varmaan just niitä teinimammoja joilla "mummat ja papat" ja välillä kaveritkin vahtivat ns. vahinkolasta.
milloinkohan he ovat joutuneet ihan oikeasti yksin pärjäämään ja hoitamaan lapsensa ihan itse ilman apua?
nostan hattua tuolle oman surullisenkin tarinansa kirjoittaneelle nuorelle naiselle, hän otti vastuun teoistaan, eikä tehnyt aborttia, saati vaatinut että häntä nyt pitää auttaa.
hän on lapsensa kanssa tähänkin asti pärjännyt.
ja tuomitsijoille vielä semmoinen juttu, että kokeilkaas sitä yksineloa jonkin aikaa, yrittäkää samalla opiskella niin että ammattitodistus ei ole vain "tyydyttävää/välttävää" täysi, hoitakaa arki ja talous YKSIN, viettäkää viikonloput LAPSEN KANSSA ilman kavereita tai muita olette vain siinä lapsen kanssa kaksistaan..kellä on kokemusta nostaa käden ylös?
eli ennenkuin ketään tuomitsette niin koittakaa astua kirjoittajan saappaisiin ja miettiä miltäköhän hänen elämänsä tuntuu..
mutta katsos eihän täällä saa kirjoittaa kuin "ihquu mul on vauva"- viestejä..
No, on se surullista sitten taas lukea iltapäivä lehdestä, kuinka itsensä uuvuksiin väsyttänyt äiti pahoinpiteli lapsensa, tai jopa tappoi koska kehdannut pyytää apua kun oli vaikeaa.
Kyllähän jokainen tajuaa, joka on elämää nähnyt vähänkin, ettei ihminen ole kone. Minä ainakin tajuan kysyä apua jos en jaksa, eikä se todellakaan ole väärin vaan nimenomaan oikein!
Jos apua ei saa läheisiltä, tulisi sitä hakea muualta. Miksi nimim. pettynyt ei ole puhunut väsymyksestään vaikkapa neuvolassa? Tosiasia on, että kukaan ei voi auttaa jos ei uskalla apua itse pyytää. Voihan sitä tuolla ihmisille hymyillä ja esittää, että kaikki on okei. Lapsi kuitenkin siinä kärsii, sitä kukaan ei voi kieltää.
Ja äidinrakkaus tulee sydämestä, ei siitä kerkeätkö sinä rakastaa vaiko et.
uudestaan...
"toki kerroin tilanteestani sairaalassa ja asia meni jollekin sosiaalityöntekijälle hoidettavaksi.
sain apua "sossusta", mutta olin vain hemmetin masentunut kun ei kukaan tuttu saati oma äiti auttanut. "
Ja koska häne ei mainitse kuitenkaan että "olen puhunut ongelmistani neuvolassa"
teet oletuksen ettei hän ole pyytänyt sieltä apua?
Josko jättäisit ensikerralla siis tuollaisten törkeiden johtopäätösten esittämisen
ja lukisit tekstin uudelleen ennen kuin kommentoit sitä???
millaista apua? Toki hän on maininnut noin tekstissään, mutta melko ympäripyöreältä tuo mielestäni vaikuttaa. On omituista, ettei nuorta muka autettaisi kunnolla, jos hän apua todella pyytää. Todellakin omituista, koska meillä päin ainakin neuvolassa ovat hyvin tarkkoja ja kysyvät aina kuinka lapsen kanssa menee jne. Nuorille äideille järjestään täällä päin ainakin ties minkä näköistä apua ja tukiverkkoa, jos sitä ei omasta takaa löydy. Melko outoa, ettei näin ole muka muualla?
Jos ei lapsesta pysty huolehtimaan, niin sitten on tehtävä isoja päätöksiä lapsen edun mukaisesti. Ei ole oikein, että lapsi kituu perheessä jossa häntä rakastetaan kun keretään.
Niin ja ihan tiedoksesi, jos sinua tai nimim. pettynyttä inhottaa että joku ei ole heti nyyhkytarinaan vastaamassa säälimällä, älkää kirjoittako tänne. Ja ihan vaan sanon, että mielummin minä tuossa tilanteessa purkaisin pahaa oloani vaikkapa terapeutille, kuin nettiin.
sain ensimmäisen lapseni 17 vuotiaana ja hänen ollessaan 2 vuotta aloitin ammattikoulun josta sitten valmistuin.totta kai on hyvä että opiskelet,pidän sulle peukkuja että onnistut ja jaksat.muistan vaan itse kuinka rankkkaa se välillä oli..voimia sinulle! :)
toisesta kirjoittajasta tuollaisia olettamuksia, edes kysymättä häneltä miten asiat oikeasti ovat.
Hän kun ei ole sanonut että että ei ole saanut kunnollista apua, vaan että ei saanut apua/tukea lähimmäisiltään jota olisi kaivannut.
Kyllä sinustakin tuntuisi varmasti pahalta jos olisit aivan yksin ongelmiesi kanssa, vaikka saisit apua ja tukea neuvolasta tms..
Se kun ei ole kuitenkaan sama asia kuin läheisten tuki.
Hän ei ole myöskään sanonut ettei kykene huolehtimaan lapsestaan.
"Niin ja ihan tiedoksesi, jos sinua tai nimim. pettynyttä inhottaa että joku ei ole heti nyyhkytarinaan vastaamassa säälimällä, älkää kirjoittako tänne."
Ja mistä tuonkin vetäisit?
Ei taida luetun ymmärtäminen olla ihan hallussa....
""Niin ja ihan tiedoksesi, jos sinua tai nimim. pettynyttä inhottaa että joku ei ole heti nyyhkytarinaan vastaamassa säälimällä, älkää kirjoittako tänne."
Ja mistä tuonkin vetäisit?
Ei taida luetun ymmärtäminen olla ihan hallussa...." hmm, voisitko tarkentaa? Sinähän se täällä olet valittamassa jos kaikki eiväy heti ole säälimässä nimim. pettynyttä tämän tekstin myötä.
19 v ja lapsi syntyi kun olin juuri täyttänyt 20.. Täällä ihmiset jaksavat minuakin arvostella, vaikkeivät mitenkään voi edes tietää millainen ihminen olen äitinä. Minä kuitenkin jaksan lapseni kanssa, vaikka joskus tuntuu rankalta, olen siis yh.
Mutta nuoria äitejä katsotaan aina vähän kieroon, en tiedä miksi. Ihmisten tulisi tajuta, etteivät kaikki ole samanlaisia. Ymmärrän kyllä hyvin sen, että ap on saanut lapsen vielä nuorempana joten kritisointi on vielä rajumpaa. Kuitenkin rakastat lastasi ja haluat olla hänelle hyvä äiti, se on ainut mikä merkitsee.
"hmm, voisitko tarkentaa? Sinähän se täällä olet valittamassa jos kaikki eiväy heti ole säälimässä nimim. pettynyttä tämän tekstin myötä. "
Koska väität minun valittavan siitä että "kaikki eiväy heti ole säälimässä nimim. pettynyttä"
Jos ymmärtäisit yhtään mitä olen kirjoittanut, niin ymmärtäisit myös etten valita siksi ettei "kaikki eiväy heti ole säälimässä nimim. pettynyttä"
Kerroin jo mikä minua ärsyttää, muttet siis ymmärtänyt sitäkään...
Koetetaanpa vielä kerran, vaikka luulen että turhaa on...
"Tässä ärsyttää se että teette toisesta kirjoittajasta tuollaisia olettamuksia, edes kysymättä häneltä miten asiat oikeasti ovat."
on se ihme juttu että pitää noin iso numero tehdä yhden lauseen takia joka ei ollut nyt sellainen kuin sen olisi "pitänyt" olla. Voi että kun on elämäsi vaikeaa! :(