Vaalituki

Säätiöiltä saatu puoluetuki puhuttaa jatkuvasti vaikka mitään varsinaista uutta ei ole ilmennyt enää vuosiin.
Kysymyshän on ainoastaan siitä kuinka hyvin puolueet ovat pystyneet naamioimaan omat vaalitukensa. Keskustan Nuorisosäätiöltä saama vaalituki taulukaupoista ja seminaarilipuista oli naamioitu apilan lehdellä, joka johti viranomaiset tuoreeltaan kepun kimppuun.

Vanhan puskaryssän (sdp) naamiointitouhu oli omaa luokkaansa kun vastaavat Urheilusäätiön ja monen muun säätiön, sekä valtion apuja nauttivan työväenyhdistyksen tuki oli naamioitu ammattitaidolla näyttämään yleishyödylliseltä toiminnalta.

Se on kepulaiset sillä tavalla, että vanha kettu ei myrkkyyn koske ja kiertää ansat kaukaa vaikka ei se kettukaan syömättä elä.

Esimerkiksi politiikan duutsoni, ylioppilas Heinäluoma piti seminaaritilaisuuksia vaalien alla aiheesta:"Kuinka minusta tuli ylioppilas". Lipputuloja kertyi runsaat 55 000 euroa. Mitkä tahot olivat valmiita maksamaan noin huikeita summia, joka naamioitiin yleishyödylliseksi valistustilaisuudeksi?
058
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


-kummajainen kirjoitti:

Säätiöiltä saatu puoluetuki puhuttaa jatkuvasti vaikka mitään varsinaista uutta ei ole ilmennyt enää vuosiin.
Kysymyshän on ainoastaan siitä kuinka hyvin puolueet ovat pystyneet naamioimaan omat vaalitukensa. Keskustan Nuorisosäätiöltä saama vaalituki taulukaupoista ja seminaarilipuista oli naamioitu apilan lehdellä, joka johti viranomaiset tuoreeltaan kepun kimppuun.

Vanhan puskaryssän (sdp) naamiointitouhu oli omaa luokkaansa kun vastaavat Urheilusäätiön ja monen muun säätiön, sekä valtion apuja nauttivan työväenyhdistyksen tuki oli naamioitu ammattitaidolla näyttämään yleishyödylliseltä toiminnalta.

Se on kepulaiset sillä tavalla, että vanha kettu ei myrkkyyn koske ja kiertää ansat kaukaa vaikka ei se kettukaan syömättä elä.

Esimerkiksi politiikan duutsoni, ylioppilas Heinäluoma piti seminaaritilaisuuksia vaalien alla aiheesta:"Kuinka minusta tuli ylioppilas". Lipputuloja kertyi runsaat 55 000 euroa. Mitkä tahot olivat valmiita maksamaan noin huikeita summia, joka naamioitiin yleishyödylliseksi valistustilaisuudeksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu