Olisikohan täällä kohtalontovereita...Itselläni alkoi kovat menkkakivut kp32 ja luulin niiden alkavan hetkenä minä hyvänsä. Eivät kuitenkaan alkaneet, mutta kivut senkun kasvoivat. Kp35 tein raskaustestin joka näytti negatiivista. Koko viikonlopun kärsin kauheista kivuista ja päätin että käyn lääkärissä heti maanantaina. Maanantai aamuna (kp39) tein kuitenkin raskaustestin vielä ennen töihin menoa ja se näytti plussaa, haaleaa mutta kuitenkin ihan reilusti nähtävää plussaa. Kivut hieman laimeni joten en sitten mennytkään lääkärille, vaan pistin ne alkuraskauden piikkiin, koska muitakin oireita oli. Torstai(kp42) illalla alkoi niukka kirkas verinen vuoto, hieman menkkamaista kipua ja en vielä tässä vaiheessa panikoinut mitenkään. Seuraavana päivänä vuoto ja kivut yltyivät ja vuodon mukana kudospalasia/hyytymiä.Tänään vuoto jatkunut mutta niukempana. Ajattelin tehdä raskaustestin, jotta sitten voisin myöhemmin verrata viivoja keskenään jotta näkisin laskeeko hormooni(eli haaleneeko viiva) ja menikö raskaus kesken (lääkäristä kun ei apua saa, käskettiin istuksia kotona ja tulla vasta jos vuotaa kun pistetty sika, tai sattuu liikaa tai nousee kuume). Yllätyksekseni tähän testiin ei piirtynyt enää minkäänlaista viivaa (siis kotrolliviivan lisäksi, testi samanmerkkinen jolla sain plussan). Miten voi olla mahdollista ettei tässä vaiheessa enää ole sen vertaa hormoonia virtsassa ettei viiva piirry näytölle ? Plussatestistä on kuitenkin vasta 5 päivää. Voiko olla mahdollista että raskaus on keskytynyt jo ennen kun plussatestin tein (jolloin kipuilin pahasti) ja vuoto alkoi vasta loppuviikosta ? Tosin silloin ihmettelen sitä miksei kp 35 piirtynyt plussaa testin näyttöön... Tässä alkaa epäilemään oliko sitä raskaana ollenkaan. Kaikki testit siis apteekin omia raskaustestejä.
Keskenmenosta
-Suruisa-
0
413
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721147
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37551Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296538Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215489- 49487
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45482