ja keskustalle murskaavan huonot. Vaaleihin on vielä aikaa, ja kannatusluvut tulevat muuttumaan vielä radikaalisti. Perussuomalaisten kannatus vaan jatkaa kasvuaan.
2011 eduskuntavaalit
ovat kokoomukselle
10210
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
etelä suomessa, mutta Pohjois- Savossa on kannatus aivan pohjalukemissa. Samoin meillä Kainuussa kukaan ei edes ilkeä sanoa olevansa persu.
Nousee eduskuntaan PS porukat. Millään kainuu tai savon maisemilla ole mitään merkitystä. Voitte unohtaa tappelunne.........................
Perussuomalaisilla on PALJON vahvoja ehdokkaita joka vaalipiirissä. Jälki tulee olemaan myös sen mukaista.
Tulevat häviämään vaalit. Syynä Soinin despoottimainen käytös maakuntien ehdokasasettelussa.
Eihän ne suuret puheet jaksa kantaa vaalista vaaleihin. Äänestäjät odottavat sanojen sijaan myös tekoja, sillä vain teot ratkaisevat.
PS hallituksessa kaivaa kaikki mätäpaiseet esille juurta jaksain. Ja kaikinpuolin parempaan suuntaan ollaan menossa.
PerSS kuuluu auttamatta vaalien häviäjiä. Pirattipuoluekin ajaa Etelä-Suomessa ohi kirkkaasti ja Pohjois- Suomihan oli jo menetetty aikoja sitten. Repikää siitä vapaasti.
joo,moni äänestäjä ei kehtaa sanoo olevansa peruss:n kannattaja.Miksi? Ehdokkaat ovat olleet aika surkuhupasaa rupusakki-kansaa monen mielestä. Mutta sieltä se totuus ja syvät rivit ovat pikkuhiljaa kummunneet.ROOMAAKAAN EI YHDESSÄ YÖSSÄ VALLOITETTU! Perussuomalaisilla on mahtava kannatus kansan keskuudessa ja mikä ilolla huomata vaalilistat ovat monipuoliset! Vihdoin alkaa Timon visio tulevaisuudesta,hyvästä elämästä suomessa saada kannatusta! Olemme nähneet vuosikymmenet nämä vanhat puolueet vallassa ja miten me voimme? HUONOSTI! Olen niin onnellinen,että vihdoin on vaihtoehto annettu itsekkyydelle,ahneudelle ja oman edun tavoittelulle!
itsekkyyden, ahneuden ja omanedun tavoittelun perikuva. Härskimpää omaan pussiin pelaamista saa Euroopasta hakea.
voi sua hätää kärsivä... etpä ole muuta kuin katkera kaikelle sille mitä peruss porukka johtajineen on.
On meinaan ihan mahtavaa porukkaa ja ympäri suomenmaan!!!
ainakin tuo Soini kansaa. Missä tulokset? Mitä Soini on saanut aikaan esim. leipäjonojen lyhentämiseksi? Luulisi Soinin saavan 20 000 euron kuukausituloilla edes jotain näkyviä tuloksia aikaan?