Tallillani oli eräs risteytysponiruuna, jota olen hoitanut aiemmin syksyllä pitkään. Poni annettiin ylläpitoon, mutta tulikin takaisin 2010 vuoden keväällä, päivä oli sunnuntai. Halusin mennä katsomaan ponia. Sainkin harjata sitä ja se oli todella kiltti. Mutta kun maanantaina menin harjan kanssa karsinaan, se uhkasi potkaista. Se käänsi takapuolensa ovea kohti, nosti takasen ilmaan, pamautti sen alas ja huiskautti häntäänsä. Keskiviikkona minulla oli jälleen hoitopäivä, ja silloin annoin ponille porkkanaa jotta se tottelisi. Pelkääkö poni minua, vai onko hänellä omituinen olo? Ennen kyseinen poni eli vanhan herran kanssa Turussa. Herra kuoli, joten poni jäi yksin. Tallilla on nyt 3 hevosta ponin lisäksi. Onko tämä yllättävä sukulaismäärä hämmentänyt sitä, vai mikä mahtaisi olla vialla?
Pelkääkö poni?
pikkuridaaja
2169
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
...niin eli poni ihmettelee taas muuttunutta elämäänsä.
Joskus hevoset leimautuvat niin vahvasti joihonkin paikkaan tai ihmiseen että uuden aloittaminen on nille todella vaikeaa.
Esimerkiksi meidän tallilla oli uusi heppa jota ajateltiin tuntihevoseksi,mutta hevonen tressaantui ja tuli vihaiseksi koska ei pitänyt erilaisista ihmisistä ympärillään.Heppa sai sitten oman ihmisen ja on nyt tyytyväinen.
Uuteen paikkaan muuttaminen tai vaikkapa poissaolo voi stressata ja heppa reagoi.
Kestää aikansa mutta varmaan tottuu taas teihin kun talli kuitenkin on sille ennestään tuttu. Ja mistä tietää miten sitä siellä toisessa paikassa on kohdeltu??
Kärsivällisyys ja määrätietoisuus auttaa. Ja aika.
Kiitos. Luulenpa että olin vieras, koska nykyään poni hyväksyy minut. Etenen kuitenkin hitaasti, jottei mitään häslinkiä tapahdu.