Matkalaukkukujen lipukkeet nettiselvityksessä

>>>>>>><<<<<<

Tulimme juuri parin viikon reissulta, joka tehtiin Blue1:llä.

Lähtiessämme toissa viikon lauantaina olimme tehneet lähtöselvityksen webissä.
Lentoasemalla Vantaalla marssimme sitten suoraan matkalaukkujen luovutuspisteeseen, jossa virkailijana toiminut nainen haukkui kovaäänisesti käsittelyvuorossa olevaa asiakasta.
Tilanne oli huvittava ja vihainen Blue1:n virkailija huvitti useampia.

Kun jouduimme "käsittelyvuoroon" sama säksätys alkoi meillekin. Virkailija väitti, että meidän olisi pitänyt hakea matkalaukkujen lipukketarrat lähtöselvitysautomaatista. Olisimme voineet hakea nämä sangen helposti - automaatit ovat siinä heti selän takana -, mutta virkailija ei antanut tähän enää mahdollisuutta vaan aikansa ripitettyään hoiti matkatavaran merkintänauhat tiskillä.

Kysyin vielä häneltä, että mistähän tällaisen määräyksen olisin voinut tietää.
Hän kertoi, että asia oli mainittu webissä sekä itse tulostamissani e-lipuissa.
Webissä en tällaista huomannut, mutta tämähän voisi olla omaa huolimattomuuttanikin.
E-liput olivat vielä kädessäni, joten pyysin töykeää virkailijaa osoittamaan hänen väittämänsä asian lipuissani.
Huvittavaa oli, ettei rouva löytänyt mitään väitteensä tueksi. Niinpä hän jätti meidän rauhaan ja kohdisti epäystävällisen käytöksensä seuraavaan asiakkaaseen.

Itse lennossa ei ollut juurikaan valittamista, joskin eikö tuollaiset kymmeniä vuosia vanhat MD-90 koneet ole aikamoisia saastuttajia.

7

986

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • badbad.

      Oli ilmeisen huono päivä tuolla "asiakaspalvelijalla". Kyllä se muistaakseni jossain sanotaan, että nettiselvityksenkin jälkeen nuo matkatavaralipukkeet pitää käydä itse tulostamassa, mutta kun monillakaan yhtiöillä, esim. Finnairilla, näin ei tarvitse tehdä, on ymmärrettävää, että matkustaja menee suoraan Baggage Dropiin.

    • tyhmälle ohjeet

      kannattaisi edes lukaista ohjeet, matkustusinfossa sanotaan aivan selkeästi. Useammassa paikassa kerrotaan miten toimia, mutta jos ei viitsi edes lukea ohjeita niin ei kannata tulla tänne itkemään omaa tyhmyyttään.

      Lähtöselvitettävä matkatavara
      Tulosta laukkutarrat ruumaan menevälle matkatavaralle lentoaseman lähtöselvitysautomaatilla ja vie matkatavarat Baggage Drop -tiskille normaalien lähtöselvitysaikojen puitteissa.

      lisäksi
      Matkatavaraohje
      Lähtöselvitettävä matkatavara
      Tulosta laukkutarrat ruumaan menevälle matkatavaralle lentoaseman lähtöselvitysautomaatilla ja vie matkatavarat Baggage Drop -tiskille normaalien lähtöselvitysaikojen puitteissa.

    • xyz xyz

      Kuulostaahan tuo tylyltä, mutta mikähän olisi virkailijan kuvaus tapahtumista? Asioita voi katsoa monelta kannalta, ja yleensä kiihtyneen asiakkaan kuvaus asioista on aika yksipuolinen.

      Tässä vähän toisenlaista näkökulmaa. Porukkaa on lähdössä lennolle ja yrittävät jättää matkalaukkunsa baggage drop'iin. Ihmetellään siinä, miksi jono on suunnilleen yhtä pitkä kuin normaali checkin-tiskin jono (yleensä paljon lyhempi). Näköjään jonossa on porukkaa joka ei ole edes tehnyt lähtöselvitystä tai ainakaan ei ole tulostanut niitä tarroja tai ei ole osannut kiinnittää niitä kapsäkkeihinsä. Niinpä baggage drop veti huonosti kun virkailija joutui tekemään kaiken saman kuin normaali check inissä. Siis oli matkustavaisia joille koko baggage drop, matkalaukun "pudottaminen" (= valmiiksi tägätty matkatavara vain jätetään virkailijalle, ja passi ja boarding pass ovat valmiiksi esillä, jolloin homma hoituu sekunneissa) oli ihan outo käsite.

      Onhan selvää ettei asiaa yhtään nopeuta se, että virkailija yrittää valistaa matkustajaa, mutta hei, virkailijatkin ovat ihmisiä, ja ehkä huomauttaminen sai jotain aikaan ja seuraavalla kerralla matkustaja osaa printata boarding cardin ja baggage tagin ja kiinnittää tagin laukkuunsa eli KÄYTTÄÄ BAGGAGE DROPPIA NIINKUIN ON TARKOITUS!

      Onneksi turvatarkastus veti hyvin, ja onneksi terminaali 1:ssä on lyhyt matka lähtöportille!

      • jonnevaltteri

        entäs kun SAS ehdottelee päivää ennen lähtöä selvitystä tekstiviestinä, haetaanko laukkutarrat silloinkin automaatilta vai mistä ???


      • ihan samasta
        jonnevaltteri kirjoitti:

        entäs kun SAS ehdottelee päivää ennen lähtöä selvitystä tekstiviestinä, haetaanko laukkutarrat silloinkin automaatilta vai mistä ???

        automaatilta tarrat vaan ja sitten baggage droppiin laukut


      • Asiakaspalvelija
        jonnevaltteri kirjoitti:

        entäs kun SAS ehdottelee päivää ennen lähtöä selvitystä tekstiviestinä, haetaanko laukkutarrat silloinkin automaatilta vai mistä ???

        Kyllä näin olisi tarkoitus tehdä jotta juuri nimimerkki "xyz xyz":n sanoin se nopeuttaa matkatavaroiden jättöä.


    • rasrasrasras

      Luulisi asiakaspalvelijan olevan tyytyväinen jos on palveltavia asiakkatia, ja hänellä työtä! Ja sekin, että hieman epäreilua olettaa matkalaisten tietävän kaikki uusimmat käytännyt. Moni ei matkusta joka vuosi, asiakaspalvelijan pitäisi ymmärtää, että käytäntö voi monelle olla outo vielä vuosienkin päästä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2250
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      69
      871
    4. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      852
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      835
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      541
      770
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      687
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe