Kun esimerkiksi kävelen kadulla ja näen ikäisiäni tuttuja tai tuntemattomia saatan
kiertää korttelin tai ottaa puhelimen korvalle,että muka puhuisin puhelimessa.
en uskalla olla normaalisti missään. Moni tyttö,joihin olen netissä tutustunut
on halunnut tavata minut,mutta en uskalla tavata heitä,pelkään,että jäädyn enkä keksi mitään sanottavaa
ja että tyttö ei pidäkään minusta ja ulkonäöstäni.
Minulle on äärimmäisen vaikeaa soittaa esimerkiksi sukulaiselle ja kiittää tätä saamastani onnittelu kortista
Minulla on vain muutama ystävä joiden kanssa uskallan olla normaalisti
vielä 3-vuotta sitten uskalsin olla kaikkien kanssa normaalisti ja soitella
sukulaisille ja avata keskusteluja. Jos olen ulkona minulla on aina huppu ja huivi naaman edessä
silloin pystyin vielä seurustelemaan nyt se on lähes mahdotonta....
kiertää korttelin tai ottaa puhelimen korvalle,että muka puhuisin puhelimessa.
en uskalla olla normaalisti missään. Moni tyttö,joihin olen netissä tutustunut
on halunnut tavata minut,mutta en uskalla tavata heitä,pelkään,että jäädyn enkä keksi mitään sanottavaa
ja että tyttö ei pidäkään minusta ja ulkonäöstäni.
Minulle on äärimmäisen vaikeaa soittaa esimerkiksi sukulaiselle ja kiittää tätä saamastani onnittelu kortista
Minulla on vain muutama ystävä joiden kanssa uskallan olla normaalisti
vielä 3-vuotta sitten uskalsin olla kaikkien kanssa normaalisti ja soitella
sukulaisille ja avata keskusteluja. Jos olen ulkona minulla on aina huppu ja huivi naaman edessä
silloin pystyin vielä seurustelemaan nyt se on lähes mahdotonta....
Vastaukset 5
Vanhimmat
Eiköhän tuo ole jotain sosiaalisten tilanteiden pelkoa tai vastaavaa.
Minulla oli tuota nuorena kanssa. Olin hirvittävän ujo. Pelkäsin puhelinta ja sitä että linja-autoon tulee joku tuttu. Siksi saatoin kävellä kymmeniä kilometrejä! Olin työharjoittelussa ja piti vastata puhelimeen, niin karttelin sitä ja pidin luuria oikein kaukana jos vastasinkin. Miten tästä pääsin? Harjoittelemalla.
Ajattelemalla. Elämällä. Ajattele että kun olet puhelimessa, se joka on toisessa päässä ei näe sinua, eikä jännitystäsi yms. Voit kirjoittaa etukäteen paperille itsellesi asioita, joita sanot sitten puhelimessa. Aiheita joilla ylläpidät keskustelua voit myös kirjoittaa paprulle. Tein itse joskus pienen lapun farkkujen taskuun ja sitten kävin tarkistamassa siitä mitä voisin sanoa ja mistä puhua. Tai opettele ulkoa muutama aihe.
Tarkkaile mitä ihmiset puhuvat keskenään ja harjoittele. Heitä kommentia säästä, uutisista, omista tekemisistäsi ja toisen vaatteista, esim. onpas sulla kiva pusero jne. Kysy ihmisiltä ihan vain mitä kuuluu? Miten menee? Mitä aiot tehdä Illalla/viikonloppuna/Lomalla? Ihmisiä usein kiinnostaa kertoa itsestään ja tekemisistään. Älä vaadi itseltäsi liikaa vaan iloitse pienistä edistysaskelista. Kokeile johonkin "vähemmän vaaralliseen" tyyppiin ensin, vaikka jonkun tädin/sedän. Et voi muuttua hetkessä vaan sinnikkäästi harjoittelemalla kanssakäymistä ihmisten kanssa. Ota tämä jännittävänä tehtävänä ja haasteena. Rohkeus ei kasva kuin harjoittelemalla. Jos eristäydyt tulet vain entistä ujommaksi. Äläkä suhtaudu liian vakavasti itseesi äläkä lannistu jos et saa kaikilta vastakaikua yrittäessäsi lähestyä , muista että ihmisissä on monelle tapaa erilaisia, yhtä ujoja, tunne-elämältään rajoittuneita ja omiin oloihinsa/piireihinsä käpristyneitä. Pikkuhiljaa ja eteenpäin. Sinulla on oikeus elää ja iloita elämästäsi. Ole nyt itsellesi paras kaveri ja auta itseäsi. Tsemppiä ja Mukavaa kesää!
Käytä aurinkolaseja. Itse koen olevani jotenkin suojassa niitten takana ja varmempi. Mutta ei sisällä, se on jo outua.
Itselläni oli lapsesta asti ainakin koko teini-iän ihan sama homma. Vasta nyt vanhempana (olen23) olen alkanut pystymään elämään vapaampaa elämää, myös lääkitystä (Cipralex) käytän nykyään. Se poistaa itseltäni suurimman osan jännitysoireista. Nuorempana olin todella itsetietoinen koko ajan, esim. kävellessä kadulla tuntui, että ohi menevistä autoista aina katsottiin minua ja vastaantulevia ihmisiä en pystynyt katsomaan päinkään vaan katsoin johonkin ihan muualle. Parina viime vuonna elämäntilanteestani johtuen homma paheni vähäksi aikaa, kun kaupungilla kulkiessa alkoi suorastaan huimaamaan ja vartalo tuntui aivan jäykältä ja mieli oli "säikky". Ainakaan ei siis kannata eristäytyä täysin omiin oloihinsa, vaan pitää yllä sosiaalisia suhteitaan ja touhuta asioita, eikä jäädä kotiin. Itselläni paheni tilanne juuri sen takia, että olin paljon työttömänä ja vietin suurimman osan ajasta yksinäni sekä arkena että vapaalla.
Vastaus aloittajalle on että sosiaalisten tilanteiden pelko ainakin oireet kuulostaa ihan siltä, itse oon neljä vuotta yrittäny sitä ajattelun muuttamisella ja muulla tsemppaamisella poistaa mutta en oo koskaan päässy vaivasta. Nyt syön lääkkeitä ja käyn terapiassa, mee puhumaan jollekin psykologille yms. niin saat apua.