Ikäero, tuo kuuma ikuisuuskysymys!

Pakko ottaa hiukan minunkin kantaa tuohon ikuisuuskeskusteluun!

Kun eroottinen, itsestään huolehtinut ja nuorekas nainen tässä iässä haluaa vaihtaa rakastajakseen nuoremman viriilin miehen, sen ikäisensä erektiohäiriöisen tilalle, niin kylläpä se tuntuu olevan myrkkyä vanhenevalle miehelle.
(kts. ketjua alempana, monestakin kirjoituksesta paistaa suuri katkeruus)

Ei kaikkien suhteiden tarvitse johtaa yhteiselämään loppuelämäksi!
Kyllä nainen sen tietää jo ryhtyessään siihen. Ratkaisu on tietoinen ja säännöt ovat sovitut jo suhteen alussa.

Lämmintä hyvää ystävyyttä, kunnioitusta ja seksiä!

Itselläni on olemassa ikäiseni suhde, jota kunnioitan ja mies on minulle hyvin tärkeä ihminen, mutta seksiin hän ei enää kykene.
Häntä voin siis pitää aina tarvittaessa kädestä, mutta vielä aktiivisena naisena tarvitsen myös rakastajan.
Hän on hyväksynyt sen, että harrastan seksiä muualla. Siitä asiasta ei koskaan edes puhuta, joten se ei ole meille mikään ongelma. Enkä haluaisikaan loukata minulle tärkeää ihmistä.

Rakastajani on 40v. ja suhteemme on intohimoinen ja lämmin, ilman mitään vaatimuksia puoleen tai toiseen. Se kestää niin kauan, kuin on kestääkseen. Miksi murehtia sen loppumista etukäteen, sillä meillähän on aina tavatessa paljon ihanampaakin tekemistä.

Todellakaan EI kaikkien suhteiden aina tarvitse johtaa johonkin. Voihan nauttia toisesta ilman parisuhteessa elämistäkin!
Kirjoittanut: Nainen 57 16.4.2004, klo 09.38

--------------------------------------------------------------------------------
Suomi24 on osa Eniroa Etusivu | Mainosta | Palaute | Opastus
202219
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Onneksi olkoon... sinulla on todella upea kumppani joka antaa sinulle vapauden. Uskoisin että on todella harvinaista. Yleensähän miehet pitävät oikeutenaan harrasta ns sivusuhteita mutta odottavat vaimoiltaan ehdotonta uskollisuutta. Onhan teillä kuitenkin vakikumppanin kanssa "vaihtoehtosessioita" vai eikö hän enää ollenkaan ole kiinnostunut erotiikasta.....?

Äänestä
  • Ystävälleni se on ikävä kyllä henkilökohtainen ongelma, josta hän ei halua edes keskustella enempää. Seksi on kielletty puheenaihenakin, mutta meillä on todella paljon muuta siinä tilalla. (joskus nämä kuusikymppiset miehet voivat olla aikamoisia jörriköitä ja jopa nuoremmatkin)

    Onneksi rauhallinen ja lämminhenkinen yhdessäolokin voi antaa paljon, jos kaksi ihmistä viihtyy toistensa seurassa.

    Muuten olen sitä mieltä, että siitä vanhakantaisesta ajattelusta olisi jo päästävä eroon, että vanhempi nainen ja nuorempi mies on irvokaampaa kuin nuori tyttö ja isäänsä vanhempi mies.
    Meistä kypsistä naisista varmaan todella harva ottaa rakastajakseen poikansa ikäisen nuoren miehen. Rajansa kaikella!:))

    Äänestä

  • Nainen57 kirjoitti:

    Ystävälleni se on ikävä kyllä henkilökohtainen ongelma, josta hän ei halua edes keskustella enempää. Seksi on kielletty puheenaihenakin, mutta meillä on todella paljon muuta siinä tilalla. (joskus nämä kuusikymppiset miehet voivat olla aikamoisia jörriköitä ja jopa nuoremmatkin)

    Minkähän vuoksi tuolla keski-ikäisten
    chatissa jatkuvasti vonkaa jopa alle
    20 vuotiaita poikasia. Eivät he siellä
    ole päivästä toiseen, jos he eivät
    saisi sieltä äitinsä ikäistä naista.
    Ja mikseivät saisi, noin nuori poikahan
    pystyy vaikka kuinka moneen uusintaan.
    Tietääpähän yli viisikymppinen nainen
    silloin saaneensa.

    Äänestä

  • 50+ ikäinen mies kirjoitti:

    Minkähän vuoksi tuolla keski-ikäisten
    chatissa jatkuvasti vonkaa jopa alle
    20 vuotiaita poikasia. Eivät he siellä
    ole päivästä toiseen, jos he eivät
    saisi sieltä äitinsä ikäistä naista.
    Ja mikseivät saisi, noin nuori poikahan
    pystyy vaikka kuinka moneen uusintaan.
    Tietääpähän yli viisikymppinen nainen
    silloin saaneensa.

    Kysymykseesi en pysty vastaamaan, sillä en chattaile 50 huoneessa.
    Joku voi nuoren esim. nettiseksiin huolia, mutta sehän on hänen valintansa. (en ymmärrä kys. seksimuotoa ollenkaan, koska live on aina live)
    Tosin, eihän chatissa tiedä oikeasti koskaan, että onko vastapuoli edes eri sukupuolta, oikeasta iästä puhumattakaan.

    Olen kuullut myös puhuttavan, että juuri keski-ikäiset miehet vonkaavat siellä esiintyen nuorina naisina ja miehinä.
    Siispä sinulla taitaakin olla asiaan omakohtaisia kokemuksia??

    Äänestä

  • Nainen57 kirjoitti:

    Ystävälleni se on ikävä kyllä henkilökohtainen ongelma, josta hän ei halua edes keskustella enempää. Seksi on kielletty puheenaihenakin, mutta meillä on todella paljon muuta siinä tilalla. (joskus nämä kuusikymppiset miehet voivat olla aikamoisia jörriköitä ja jopa nuoremmatkin)

    Onneksi rauhallinen ja lämminhenkinen yhdessäolokin voi antaa paljon, jos kaksi ihmistä viihtyy toistensa seurassa.

    Muuten olen sitä mieltä, että siitä vanhakantaisesta ajattelusta olisi jo päästävä eroon, että vanhempi nainen ja nuorempi mies on irvokaampaa kuin nuori tyttö ja isäänsä vanhempi mies.
    Meistä kypsistä naisista varmaan todella harva ottaa rakastajakseen poikansa ikäisen nuoren miehen. Rajansa kaikella!:))

    Tottakai mies voi olla nuorempi. Ei se ikä vaan just se että kuinka natsaa.
    Minun lasteni isä on kymmenen vuotta nuorempi. Ihminen voi olla jo nuorena henkisesti kypsempi kuin moni iäkäs. Ei näkö, ei koko vaan se että halutaanko ME yhdessä samoja asioita.....

    Äänestä

  • Nainen57 kirjoitti:

    Kysymykseesi en pysty vastaamaan, sillä en chattaile 50 huoneessa.
    Joku voi nuoren esim. nettiseksiin huolia, mutta sehän on hänen valintansa. (en ymmärrä kys. seksimuotoa ollenkaan, koska live on aina live)
    Tosin, eihän chatissa tiedä oikeasti koskaan, että onko vastapuoli edes eri sukupuolta, oikeasta iästä puhumattakaan.

    Olen kuullut myös puhuttavan, että juuri keski-ikäiset miehet vonkaavat siellä esiintyen nuorina naisina ja miehinä.
    Siispä sinulla taitaakin olla asiaan omakohtaisia kokemuksia??

    Ei ole omakohtaisia kokemuksia
    sellaisesta. Kuulemani mukaan
    nämä nuoret, joskus jopa poikaset
    vonkaavatkin juuri liveseksiä.
    Näin minulle on kertoneet naiset
    joita on lähestytty sellaisessa
    tarkoituksessa. Onhan sekin joskus
    nähty yleiselläkin, kun jotkut
    naiset ovat kopioineet heille
    tehdyn ehdotuksen yleiselle.
    Monet naiset myös vastaavat heille
    privana tehtyihin lähestymisyrityksiin
    yleisellä. Tästäkin voi päätellä
    etteivät he siellä turhaan vonkaa.
    Eräs chat-tuttu nainenkin myönsi
    tavanneensa tällaisen nuoren ja
    akti oli suoritettu autossa ja oli
    ollut kuulemma mieleenpainuva
    kokemus.

    Äänestä

  • 50+ ikäinen mies kirjoitti:

    Ei ole omakohtaisia kokemuksia
    sellaisesta. Kuulemani mukaan
    nämä nuoret, joskus jopa poikaset
    vonkaavatkin juuri liveseksiä.
    Näin minulle on kertoneet naiset
    joita on lähestytty sellaisessa
    tarkoituksessa. Onhan sekin joskus
    nähty yleiselläkin, kun jotkut
    naiset ovat kopioineet heille
    tehdyn ehdotuksen yleiselle.
    Monet naiset myös vastaavat heille
    privana tehtyihin lähestymisyrityksiin
    yleisellä. Tästäkin voi päätellä
    etteivät he siellä turhaan vonkaa.
    Eräs chat-tuttu nainenkin myönsi
    tavanneensa tällaisen nuoren ja
    akti oli suoritettu autossa ja oli
    ollut kuulemma mieleenpainuva
    kokemus.

    Huh, no tuskin nainen oli 50 ...tai sitten joku hörhö? Kyllä autosessiot ovat enempi keskenkasvuisten juttuja..

    Typerintä muuten mitä voi säteissä tehdä on kopioida privaattitekstejä yleiseen keskusteluun. Moraalitontakin!

    Kyllä hän on yli viidenkymmenen,
    minneppä sitä naimisissa oleva
    mies joka on vain vaihtelua
    hakemassa vie naisen, ei ainakaan
    kotiinsa. Naisella on sama juttu,
    nuorimmat lapset asuvat vielä kotona.
    Eikä sinnekään voi viedä tuntematonta
    miestä noin vain. Mutta hätähän ei
    tunnetusti lue lakia. Onhan auto
    ja makuuasentoon kääntyvät etuistuimet.
    Oli kuulemma ollut hankalaa, mutta
    suuri nautinto ja paljon nuoremman
    miehen vitaalisuus ja suorituskyky
    oli sen moninverroin korvannut.

    Äänestä

  • 50+ ikäinen mies kirjoitti:

    Ei ole omakohtaisia kokemuksia
    sellaisesta. Kuulemani mukaan
    nämä nuoret, joskus jopa poikaset
    vonkaavatkin juuri liveseksiä.
    Näin minulle on kertoneet naiset
    joita on lähestytty sellaisessa
    tarkoituksessa. Onhan sekin joskus
    nähty yleiselläkin, kun jotkut
    naiset ovat kopioineet heille
    tehdyn ehdotuksen yleiselle.
    Monet naiset myös vastaavat heille
    privana tehtyihin lähestymisyrityksiin
    yleisellä. Tästäkin voi päätellä
    etteivät he siellä turhaan vonkaa.
    Eräs chat-tuttu nainenkin myönsi
    tavanneensa tällaisen nuoren ja
    akti oli suoritettu autossa ja oli
    ollut kuulemma mieleenpainuva
    kokemus.

    monenkin naisen kanssa autossa harrastamassa seksiä kun emme pysty muualle menemään ! Ja farmari autossahan on hyvin tilaa takana kun penkit kaataa....;) Ja niitä naisia täältä chatista on ollut ikähaitarilla 40-60 !! Ja kaikki haluavat vaan perustaa suhteensa seksiin ja vain seksiin eikä mihinkään muuhun, sekin on kait eräänlaista kypsyyttä elämään tms ?! Minä olen ainakin ollut henk koht tyytyväinen omaan osaani, olen saanut tavata kypsiä naisia jotka tietävät tasan tarkkaan mitä ne haluavat ja myös sen että miten ne haluavat...Autossa tapahtuva akti on monelle uutta ja lisää vipinää kinttuihin yms

    Ja ainahan asioista ollan eri mieltä vaan kuka elää elämäänsä niinkuin haluaa ja kuka vaan toivoo elävänsä sellaista elämää ?! Joten katselkaa ystäväänne/ naapurianne seuraavan kerran tarkemmin ja ajatelkaa että juuri Hän voi olla tällainen "salainen" chattailija joka käy joakus vierasilla hakemassa uusia kokemuksia ja myös nautiskelemassa elämästään vielä niin kauan kuin pystyy.....;)))

    Äänestä

Sehän on teidän asianne, kaikkien kolmen
asianosaisen. Ihmettelen siltikin tällaisen
noinkin paljon nuoremman miehen motiiveja
ja tarkoitusperiä. Minä itse en ole koskaan
voinut ajatellakaan huomattavasti itseäni
vanhempaa naista sukupuolikumppanina.

Äänestä

*ei kaikkien suhteidien tarvits ekestää loppu elämää*heh heh..Ei varmaan jos niin olisi niin olisi vain yksi suhde.
*ratkaisu on tietinen*heh heh...Et kai tiedottoman naiskentele...
*itselläni on ikäiseni suhde jota kunnioitan*heh heh...osoitat kunnioitusta makaamalla toisen miehen kanssa..
*Kun ette puhu vieraissa makaamisistasi niin se
ei ole teille ongelm* Eiköhän ole aisa juuri päinvastoin,ette pysty siitä puhumaan...
*Enkä haluaisikaan loukata minulle tärkeää ihmistä*heh heh..Oikeenkos meinaat ettet häntä loukkaa..oikein vakavissasi..

Todellakin...aina on ollut sinun kaltaisia itsekkaitä idiootteja joilla on jatkuva junannus haarovälissään..en muuta sano...
Säälin aviomiestäsi ja hänen tuskaansa.....

Äänestä
  • Kuka on puhunut tässä avioliitosta!

    Kyllä tässä ystävyyssuhteessa ollaan ihan vapaaehtoisesti ja vapaina kumpikin. Vaikeaa ymmärtää vai kuinka?

    Luin juuri viikonloppuna jostain, että jokainen toimiva parisuhde tulisikin rakentua hyvään ja syvään ystävyyteen.

    Äänestä

  • Nainen57 kirjoitti:

    Kuka on puhunut tässä avioliitosta!

    Kyllä tässä ystävyyssuhteessa ollaan ihan vapaaehtoisesti ja vapaina kumpikin. Vaikeaa ymmärtää vai kuinka?

    Luin juuri viikonloppuna jostain, että jokainen toimiva parisuhde tulisikin rakentua hyvään ja syvään ystävyyteen.

    Siis sinulla on vanhempi mies jota pidät kädestä ja nuorempi jonka kanssa paneskelet..
    Onnea ja menestystä.....
    En kyllä käsitä mitä puhumista tuossa koko asiassa on....
    Onhan monilla useitakin ystäviä ja useitakin joitten kanssa paneskelevat.....

    Äänestä

  • minä kirjoitti:

    Niinpä, mitä keskustelemista näissä useimmissa aiheissa on, joita ketjuja aloitetaan täällä forumilla?

    Aika erikoinen oli tuo heittosi?*hymyilyttää*
    (aikasi arvostelit ja viimein yritit loukata...happamia, sanoi kettukin pihjalanmarjoista)

    Jatkoin tällä keskustelunavauksella jo menneillään ollutta pidempää ketjua samasta aiheesta. Ilmeisesti tartuit irrallisena aiheeseen ja hyökkäsit..(sehän on usein paras puolustus, ikävä kyllä)?

    Sinunkin kannattaisi lukea tuo toinen ketju läpi..Ikäerosta!

    Ihanaa kevään jatkoa..

    Ps. En vieläkään käsitä, miksi vastasit aloittamaani ketjuun, jos koet, ettei siinä ole mitään puhumista?

    Jos tänne kirjoittaa ja jopa omista asioistaan niin pitää todellakin kestää myös arvostelu.
    Luulin että sinulla on *avioliiton * omainen suhde siihen vanhempaan mieheen,mutta koska niin ei ollutkaan koko juttu tavallaan lässähti kasaan.
    Ikäerosta kärjistettynä ja pahimmillaan tulee mieleen jopa pedofilia,sitä ei varmaankaan kukaan kannata..
    Kykenemättömällä miehellä on sairaudestaan ihan tarpeeksi tuskaa ilman sinun repostelujasi...
    saisit hävetä puheitasi..luin ne kaikki..
    Jos vanha akka nussii nuorten miesten kanssa niin siitäkö pitää koko suomen kansalle kertoa...
    Niin ihmeellistäkö se on...lopeta jo..

    Äänestä

  • Nainen57 kirjoitti:

    Niinpä, mitä keskustelemista näissä useimmissa aiheissa on, joita ketjuja aloitetaan täällä forumilla?

    Aika erikoinen oli tuo heittosi?*hymyilyttää*
    (aikasi arvostelit ja viimein yritit loukata...happamia, sanoi kettukin pihjalanmarjoista)

    Jatkoin tällä keskustelunavauksella jo menneillään ollutta pidempää ketjua samasta aiheesta. Ilmeisesti tartuit irrallisena aiheeseen ja hyökkäsit..(sehän on usein paras puolustus, ikävä kyllä)?

    Sinunkin kannattaisi lukea tuo toinen ketju läpi..Ikäerosta!

    Ihanaa kevään jatkoa..

    Ps. En vieläkään käsitä, miksi vastasit aloittamaani ketjuun, jos koet, ettei siinä ole mitään puhumista?

    Sinä 57 nainen olet tehnyt aivan oikein. Kateellisten kirjoituksia ovat osaksesi saamat vastaukset. Itse ole miehenä aktiivinen, mutta minulle kotona ei siihen vastata. Olen päättänyt etisiä toisin päin kuin Sinä, ajattelin valita itseäni vanhemman. Sais nähdä tuleeko tarjouksia. Kotona kaikki asiat muutoin ovat hyvin.

    Äänestä

minäkin tähän ketjuun, kirjoitat että viiskymmppinen eroottinen nainen haluaa vaihtaa rakastajakseen nuoremman viriilin miehen ikäisensä erektiohäiriöisen tilalle.

Jos tällöin on kyse avioliitosta ja yhteisen isovanhemmuuden vaihtamisesta, nuoreen viriiliin rakastajaan, niin silloin naisen aivot on todella valahtaneet haarojen väliin.

Samaa voi sanoa tietenkin miehen kohdalla, jos ainoastaan seksi on motiivina muijan nuorentamiseen.

Vapaat on asia erikseen, jos ei ole halua sitoutua, niin siitä vaan hakemaan seksikokemuksia, ne ei takuulla eheytä ihmistä.

Äänestä

Olen itse 36 vuotta ja minulla on 61 vuotias rakastajatar. Seksi nyt ei muuten ole kovin kummoista mutta se että nainen todella jumaloi, minua hivelee kivasti itsetuntoa. Olen kuulemma "hänen elämänsä mies" ja hän "ei ole ikinä kokenut sängyssä mitään lähellekään vastaavaa". Totuuden nimessä siltä minustakin tuntuu kun hän saa kuitenkin rakastellessa jopa yli 20 orgasmia ja ejakuloi, jotka on mullekin aikamoisia "elämyksiä". Vähän vaivaa kun tämän nainen tuntuu välillä ihan rakastuneelta ja mä en ikinä alkaisi mihinkään seurustelushteeseen noin vanhan naisen kanssa.

Äänestä
  • Tämän ikäistä olen hakenut, saisko yhteyden. Olen alle 60-v-mies

    Äänestä

Sinulla on ihan oikea asenne elämään. Itse olen jäänyt pahasti paitsioon monissa asioissa. Olen yrittänyt etsiä luotettavaa kumppania, mutta sitä ei kohdalleni ole tullut. Etsin itseäni vanhempaa samassa tarkoituksessa kuin olet saanut kokea.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nainen57 kirjoitti:

Pakko ottaa hiukan minunkin kantaa tuohon ikuisuuskeskusteluun!

Kun eroottinen, itsestään huolehtinut ja nuorekas nainen tässä iässä haluaa vaihtaa rakastajakseen nuoremman viriilin miehen, sen ikäisensä erektiohäiriöisen tilalle, niin kylläpä se tuntuu olevan myrkkyä vanhenevalle miehelle.
(kts. ketjua alempana, monestakin kirjoituksesta paistaa suuri katkeruus)

Ei kaikkien suhteiden tarvitse johtaa yhteiselämään loppuelämäksi!
Kyllä nainen sen tietää jo ryhtyessään siihen. Ratkaisu on tietoinen ja säännöt ovat sovitut jo suhteen alussa.

Lämmintä hyvää ystävyyttä, kunnioitusta ja seksiä!

Itselläni on olemassa ikäiseni suhde, jota kunnioitan ja mies on minulle hyvin tärkeä ihminen, mutta seksiin hän ei enää kykene.
Häntä voin siis pitää aina tarvittaessa kädestä, mutta vielä aktiivisena naisena tarvitsen myös rakastajan.
Hän on hyväksynyt sen, että harrastan seksiä muualla. Siitä asiasta ei koskaan edes puhuta, joten se ei ole meille mikään ongelma. Enkä haluaisikaan loukata minulle tärkeää ihmistä.

Rakastajani on 40v. ja suhteemme on intohimoinen ja lämmin, ilman mitään vaatimuksia puoleen tai toiseen. Se kestää niin kauan, kuin on kestääkseen. Miksi murehtia sen loppumista etukäteen, sillä meillähän on aina tavatessa paljon ihanampaakin tekemistä.

Todellakaan EI kaikkien suhteiden aina tarvitse johtaa johonkin. Voihan nauttia toisesta ilman parisuhteessa elämistäkin!
Kirjoittanut: Nainen 57 16.4.2004, klo 09.38

--------------------------------------------------------------------------------
Suomi24 on osa Eniroa Etusivu | Mainosta | Palaute | Opastus

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu