iloinen katsoja

Olen aikoinaan kritisoinut tv7 kanavan ohjelmia amatöörimäisestä juontamisesta ja ohjelman tasosta, MUTTA knava kehittyy kokoajan ja tänään kun aloin ohjelmia katsomaan niin ihan jäin koukkuun kun tuli niin mielenkiintoista asiaa elämästä. ESIM:
nyt illalla tuli Erään miehen matka - Kohtalon oikku

"Jim Hanna on amerikkalainen mies, joka kertoo oman matkansa tähän asti, kaksiosaisessa ohjelmassa.
Dokumentin keinoin kerrottu omaelämänkerta.
Jim Hanna on amerikkalainen mies, joka kertoo oman elämän matkansa tähän asti kaksiosaisessa ohjelmassa."

Parhaita mielestäni Kaivo ja Cafe Raamattu on väliä.

Samaan aikaan muilla kanavilla tulee jotain niin sontaa että huh, monesti on kiven alla löytyy mtv3, nelonen tai edes yleltä mitään katsottavaa.

Olen iloinen että on olemassa tälläinen kanava. Ajan myötä se vahvistuu, turha kritisoida.
0292
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


keiku 27v kirjoitti:

Olen aikoinaan kritisoinut tv7 kanavan ohjelmia amatöörimäisestä juontamisesta ja ohjelman tasosta, MUTTA knava kehittyy kokoajan ja tänään kun aloin ohjelmia katsomaan niin ihan jäin koukkuun kun tuli niin mielenkiintoista asiaa elämästä. ESIM:
nyt illalla tuli Erään miehen matka - Kohtalon oikku

"Jim Hanna on amerikkalainen mies, joka kertoo oman matkansa tähän asti, kaksiosaisessa ohjelmassa.
Dokumentin keinoin kerrottu omaelämänkerta.
Jim Hanna on amerikkalainen mies, joka kertoo oman elämän matkansa tähän asti kaksiosaisessa ohjelmassa."

Parhaita mielestäni Kaivo ja Cafe Raamattu on väliä.

Samaan aikaan muilla kanavilla tulee jotain niin sontaa että huh, monesti on kiven alla löytyy mtv3, nelonen tai edes yleltä mitään katsottavaa.

Olen iloinen että on olemassa tälläinen kanava. Ajan myötä se vahvistuu, turha kritisoida.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu