Tämä nopeus keskustelu tuntuu nyt karkaavan totaalisesti käsistä. Ei ainoastaan näillä palstoilla vaan myös liikenteessä.
Puhutaan alinopeuksista (joita ei minkään maan lainsäädäntö tunne) ja ylinopeuksista (joka taas tunnetaan kaikissa maissa ja on rangaistavaa). Mikähän siinä on ettei kaikki voi ajaa nopeusrajoitusten mukaan. Siis korkeintaan suurinta sallittua nopeutta? Onko itsetunto liian pieni, tullut ostettua nopealta näyttävä auto ja pakko ajaa sen mukaan vai mistä se johtuu?
Itselläni ei ole kiire minnekään. Lähden töihinkin sen verran ajoissa että voin perillä siemaista kupposen kahvia ja jos tulee välillä esim. rengasrikko en silti myöhästy töistä.
Toinen syy nopeusrajoituksista piittaamattomuuteen on käynyt mielessä tä´tä nyky kalustoa seuratessa. On lukkiutumattomia jarruja (erinomainen varuste ilmajarrullisissa autoissa), ajovakautusjärjestelmiä (tehtaat eivät enää välitä ajo-ominaisuuksista, elektroniikallahan saadaan estettyä suurin osa ulosajoista) ja muita turhanpäiväisiä heebeleitä. Ja sitten kehutaan kuinka hyviä ja turvallisia autot ovat. Kunnes ne menevät epäkuntoon.
Itselläni on ulkoisesti henkilöautolta näyttävä mutta kuitenkin linja-autoksi katsasstettu menopeli ja suurin sallittu nopeus 80 km/h. Ja¨tiestö on siinä kunnossa, että sekin on joskus liikaa. Jopa moottoritiet ovat niin uraisia että kun raideväli on suurempi kuin henkilöautoissa niin marsu hakee suuntaa koko ajan. Henkilöautoissa istutaan senverran matalalla ettei uria näe mutta jo normaalin pakun ratin takaa ne näkee selvästi.
Toivotankin kaikille turvallista kesän odotusta ja kesää. Yritetään malttaa mielemme tuolla tien päällä. Autoja on monen laisia. Samoin kuljettajia. Kaikista ei tule kuljettajaa edes harjoittelemalla ja silti heillä on ajokortti. Kunnioitetaan heitä silti ja annetaan heillekin mahdollisuus ajoivatpa he hitaammin tai sitten järjettömästi kaahaten.
Puhutaan alinopeuksista (joita ei minkään maan lainsäädäntö tunne) ja ylinopeuksista (joka taas tunnetaan kaikissa maissa ja on rangaistavaa). Mikähän siinä on ettei kaikki voi ajaa nopeusrajoitusten mukaan. Siis korkeintaan suurinta sallittua nopeutta? Onko itsetunto liian pieni, tullut ostettua nopealta näyttävä auto ja pakko ajaa sen mukaan vai mistä se johtuu?
Itselläni ei ole kiire minnekään. Lähden töihinkin sen verran ajoissa että voin perillä siemaista kupposen kahvia ja jos tulee välillä esim. rengasrikko en silti myöhästy töistä.
Toinen syy nopeusrajoituksista piittaamattomuuteen on käynyt mielessä tä´tä nyky kalustoa seuratessa. On lukkiutumattomia jarruja (erinomainen varuste ilmajarrullisissa autoissa), ajovakautusjärjestelmiä (tehtaat eivät enää välitä ajo-ominaisuuksista, elektroniikallahan saadaan estettyä suurin osa ulosajoista) ja muita turhanpäiväisiä heebeleitä. Ja sitten kehutaan kuinka hyviä ja turvallisia autot ovat. Kunnes ne menevät epäkuntoon.
Itselläni on ulkoisesti henkilöautolta näyttävä mutta kuitenkin linja-autoksi katsasstettu menopeli ja suurin sallittu nopeus 80 km/h. Ja¨tiestö on siinä kunnossa, että sekin on joskus liikaa. Jopa moottoritiet ovat niin uraisia että kun raideväli on suurempi kuin henkilöautoissa niin marsu hakee suuntaa koko ajan. Henkilöautoissa istutaan senverran matalalla ettei uria näe mutta jo normaalin pakun ratin takaa ne näkee selvästi.
Toivotankin kaikille turvallista kesän odotusta ja kesää. Yritetään malttaa mielemme tuolla tien päällä. Autoja on monen laisia. Samoin kuljettajia. Kaikista ei tule kuljettajaa edes harjoittelemalla ja silti heillä on ajokortti. Kunnioitetaan heitä silti ja annetaan heillekin mahdollisuus ajoivatpa he hitaammin tai sitten järjettömästi kaahaten.
Vastaukset 15
Vanhimmat
"Itselläni ei ole kiire minnekään. Lähden töihinkin sen verran ajoissa että voin perillä siemaista kupposen kahvia ja jos tulee välillä esim. rengasrikko en silti myöhästy töistä."
Itselläni on taas aina kiire määränpäähän. Lähden aina jo myöhässä (kovista parannus yrityksistä huolimatta olen patologinen myöhästyjä) liikkeelle ja hermot alkavat kiristyä jo ensimmäisestä maantiekilometristä lähtien kun joku idiootti tulee alinopeudella perä edellä vastaan. Koska olen jo myöhässä, niin joudun paikkaamaan tilannetta paikoin todella kovillakin ylinopeuksilla, mistä seuraa väistämätön ohitustarve yms muita hankaluuksia. Vaikka ajankin AINA kovia ylionopeuksia, niin ainuttakaan onnettomutta tai läheltäpititilannetta en ole aiheuttanut ja toistenkin virheet (mm. kolmion takaa kylkeen tulevat) olen onnistunut estämään.
Kyllä se liikenneonnettomuss sieltä jossain vaiheessa tulee eteesi, ainakin jos tuolla tyylillä jatkat. Opettele ajanhallintaa, lähde ajoissa liikenteeseen, se takaa pitemmän elämän itsellesi ja kanssakulkijoillesi.
Ennen ajokortin saamista ja sen jälkeenkin voisi ajoluvan saamisen edellytyksenä olla läpäisty henkisen kypsyyden ja harkitsevaisuuden testi.
Mikähän sitten on sitä henkistä kypsyyttä? Se, että valvoo oto muiden liikennekäyttäytymistä ja siinä sitten samalla vähän opettaa mitä nopeutta tulee ajaa.
Hyviä opettajia ovat nuo vasemman kaistan junnaajat. - P...e mun tiellähän ei ylinopeuksia ajella.
Itse ajelen noin 20 000km/v ja täytyy kyllä sanoa, että kaikista pahimpia vaaran aiheuttajia ovat ne, jotka yrittävät estää ja hankaloittaa toisen matkan tekoa. Kaahareita ei ainakaan tuolla työmatkaliikenteessä juurikaan näe. Pieniä ylinopeuksia kyllä ajetaan. Vilkun- ja taustapeilin käyttöä ja kaistan vaihtoa pitäisi kyllä opettaa. Samaten suvaitsevaisuutta.
Henkisellä kypsyydellä tarkoitan sitä, että osaa nähdä asiat terveellisesti suhteessa toisiinsa. Jos joku oikeuttaa vaarallisen ajonsa sillä, että on itse patologinen myöhästelijä, osoittaa se mielestäni henkistä epäkypsyyttä. Oma itse on tärkein muiden hengen uhallakin. Lpytyyhän sille muitakin nimikkeitä kuten esim. minäkeskeisyys jne.
Alinopeutta ajavat harmittavat minuakin, mutta enpä sen takia innostu ajamaan ylinopeutta, enkä muutenkaan provosoidu. Ei tuolla liikenneviidakossa ole sellaiseen kellään varaa. Aikuinen ihminen (tässä tapauksessa nimenomaan sellainen, joka kestää sen, ettei kaikki tapahdu oman mielen mukaan) ei provosoidu yhdestä hiturista.
Ai niin, enpä minäkään ole aikuinen joka asiassa. Lapsellisuudet säästän sellaisiin tilanteisiin, joista ei koidu toisille eikä itselle vaaraa.
En ymmärrä, miksi niin moni valittaa alinopeus-sanan käyttämisestä. Sitä kun ei ole laissa määritelty, niin sitä ei saisi käyttää. Niinkö? Alinopeus on nopeutta, joka on selvästi alle suurimman sallitun tai joissain tapauksissa selvästi alle muun liikenteen nopeuden. Vaikka alinopeutta saa ajaa ja vaikka sitä ei ole laissa määritelty, voi sanaa silti käyttää normaalissa kielenkäytössä. On huomattavasti nopeampi kirjoittaa "alinopeus" kuin "huomattavasti alle suurimman sallitun oleva nopeus".
Jos joku ei vielä ole ymmärtänyt, mitä alinopeus tarkoittaa, niin ihme on. Onko sen sanan merkityksestä aina pakko saivarrella?
Toinen asia mihin tartun, ovat elektroniset apuvälineet, kuten ABS ja ajonvakautus. Aika moni niiden vastustaja kirjoittaa, että "sitten kun ne eivät toimi, kolisee". Kuinka monta onnettomuutta tai ulosajoa tiedätte tapahtuneen siksi, että ABS tai ajonvakautus ei toimi? Kuinka monta onnettomuutta on saatu estettyä tai onnettomuuden seurausta pienennettyä noiden elektronisten apuneuvojan avulla?
Tuo elektronisten apuneuvojen vastustaminen kuulostaa aivan samalta kuin turvavyön vastustaminen. Sekään ei pelasta kaikissa onnettomuuksissa, mutta voi auttaa monissa tapauksissa. Sitten, kun olette ajaneet ABS:n ja ajonvakautuksen kanssa pari vuotta, käykää kertomassa, vaikuttiko se ajotyyliin. Usein unohtuu sekin, että kyseiset laitteet ovat uudehkoissa autoissa, joilla nopeus nousee helposti ilman apulaitteitakin.
Tien kunnosta olen samaa mieltä kanssasi. Suomen tiestö on perseestä. Rahaa kyllä olisi, autoilijoiltahan kupataan joka vuosi enemmän ja enemmän. Tästä huolimatta tiestön kuntoon ei rahaa tunnu löytyvän. Budjettitietojen mukaan tieliikenteeltä kerätään veroina n. 6 miljardia euroa tänä vuonna. Siitä palautuu liikenteeseen vain vaivaiset 11,5 %. Kannattaako ihmetellä, miksi onnettomuuksia sattuu ja tiet ovat liukkaita?
Vaikuttaa yhä enemmän siltä, että muut autoilijat nähdään vihollisina. "Miksi tuo kusipää roikkuu perässä ja sitten ohittaa tollai?" "Saatana paska-aivo, älä köröttele siinä edessä vaan väistä!"
En tosiaankaan vastusta näitä sähköisiä apuneuvoja. Mutta liian moni luottaa niihin liikaa. Ei viitsi opetella hallitsemaan autoaan vaan auto hallitsee kuljettajaa. Eikä autotehtaiden tarvitse kiinnittää ajo-ominaisuuksiin niin paljon huomiota vaan elektroniikalla saadaan puutteet piiloon ja auto näyttämään turvalliselta. Paras esimerkki on Mersun A mallisarja. Auto jolla oli turvallisempaa törmätä hirveen kuin väistää sitä ennenkuin lisättiin yksi tietokoneboksi lisää pitämään kuljettaja kurissa.
Minä en kiellä ketään käyttämästä "alinopeus"-termiä, mutta mielestäni se on ainakin muutaman syyn takia ongelmallinen.
Ensinnäkin se samaistuu helposti "ylinopeus"-sanaan siinä mielessä, että ajatellaan kyseessä olevan niinikään laiton toiminta. Tai jos ei laiton, niin ainakin voimakkaasti paheksuttava.
Toiseksi. Kuka määrittelee mitä alinopeus tarkoittaa? Sinun määritelmäsi mukaan "Alinopeus on nopeutta, joka on selvästi alle suurimman sallitun tai joissain tapauksissa selvästi alle muun liikenteen nopeuden." OK, kuulostaa ihan järkevältä. Silti uskallan väittää, että suurin osa "alinopeus"-termiä viljelevistä pitää lähes kaikkea ajoa alle nopeusrajoituksen alinopeutena.
Voi olla saivartelua, mutta minulle alinopeus-termin käyttö kertoo paljon kirjoittajan asenteesta. Tässähän ei sinänsä ole mitään uutta, kukin valitsee aina sen termistön joka ajaa parhaiten hänen asiaansa. Samaan tapaan toiset puhuvat punakapinasta ja toiset vapaussodasta.
Meillä oli Jenkkiautojen kruising viime vuoden heinäkuussa. Ajoimme erään kaupungin halki tyylikkäästi lipuen 30 auton letkassa. Poliisi ohjasi koko letkan sivuun ja ilmoitti sakottavansa kaikkia liian hitaasta ajosta. siis alinopeudesta, ellemme poistu alueelta heti.
Minkäs me sille mahdoimme jos autoja sattui peräkkäin ajelemaan samaan suuntaan ilman kiirettä.
Enpä tiedä jokohan kuminkäry on haihtunut kaupungista, ei pojat olleet kovinkaa tykästyneet tähän karkoitus yritykseen
tullut väärästä pysäköinnistä. Muista tarkkailla seuraavalla kerralla ettei ole pysäköinti-/pysähtymiskieltoalue jolla ajelet.
"Mikähän siinä on ettei kaikki voi ajaa nopeusrajoitusten mukaan."
Sanopa muuta. Tämä myös niille teiden tukoille, jotka määrittelevät muiden nopeuden.
"Siis korkeintaan suurinta sallittua nopeutta?"
Aivan. Kun nopeusrajoitus on 80 kmh, nosta nopeus siten, että mittari näyttä 90 kmh. Tämä on suuntaa antava ohje.
"Itselläni ei ole kiire minnekään."
Ethän kuitenkaan estä muiden, kiireisempien matkan tekoa.
"Lähden töihinkin sen verran ajoissa että voin perillä siemaista kupposen kahvia ja jos tulee välillä esim. rengasrikko en silti myöhästy töistä."
Minä lähden liukumien mukaan kun siltä tuntuu. Töihin päästyäni saatan keittää kahvit, lukea päivän lehden jne. En erityisemmin viihdy auton ratissa, joten haluan taittaa työmatkan mahdollisimman nopeasti, kutakuinkin lain sallimissa rajoissa. Älkää pilatko päivääni hidastelemalla ja estelemällä. Vaihtakaa kaistaa jos se on mahdollista, lain sallimissa rajoissa.
" ... turhanpäiväisiä heebeleitä. Ja sitten kehutaan kuinka hyviä ja turvallisia autot ovat. Kunnes ne menevät epäkuntoon."
Silloin on tullut valittua väärä vuosimali tai merkki, ja ei muuta kun vaihtoon. Minusta nuo mainitsemasi heebelit auttavat pitämään auton huonommankin kuskin hanskassa. Sähkölasit, jotka nykyisin ovat lähes joka autossa, ovat erityisen loistava värkki näin tupakkamiehen näkökulmasta. Ei muuta kun kaikki lasit raolleen ja kyllä tuuletus pelaa.
"Itselläni on ulkoisesti henkilöautolta näyttävä mutta kuitenkin linja-autoksi katsasstettu menopeli ja suurin sallittu nopeus 80 km/h."
No siinä on sitten syy tai seuraus kiireettömyyteesi. Jos sinun autosi suuri sallittu nopeus on 80 km/h, ei se haittaa minua. Koska laki on niin määrännyt, siihen on tyytyminen. Eikö kuitenkin olisi mukavaa ajella moottoritiellä vaikkapa 120 km/h vaikka ei kiire olisikaan. Maisema vaihtuu ja määränpää lähestyy huomattavasti nopeammin.
" ... marsu hakee suuntaa koko ajan."
Tarkoitat varmaan Mersua? No, eri autoissa on erilaiset ajo-ominaisuudet.
"Aivan. Kun nopeusrajoitus on 80 kmh, nosta nopeus siten, että mittari näyttä 90 kmh. Tämä on suuntaa antava ohje. "
Ei tarvitse nostaa. Autossa tarkistettu piirturi.
"Ethän kuitenkaan estä muiden, kiireisempien matkan tekoa. "
En estä. Kukin saa mennä ohi taitojensa mukaa. Ainoat joiden takia pysähdyn ovat hälytysajoneuvot.
"Älkää pilatko päivääni hidastelemalla ja estelemällä. Vaihtakaa kaistaa jos se on mahdollista, lain sallimissa rajoissa."
Ei kukaan pilaa sinun päivääsi jollet sinä itse koheltamalla tien päällä.
"Silloin on tullut valittua väärä vuosimali tai merkki, ja ei muuta kun vaihtoon. Minusta nuo mainitsemasi heebelit auttavat pitämään auton huonommankin kuskin hanskassa."
Kieltämättä merkki, vuosimalli ja valmistusmaakin on väärä. Siltikään en halua autoa joka hallitsee minua. Jollet tiedä milloin pyörät pyörivät tyhjää niin kannattaisi vakavasti harkita luopumista autoilusta.
"Eikö kuitenkin olisi mukavaa ajella moottoritiellä vaikkapa 120 km/h vaikka ei kiire olisikaan."
Edellisen autoni huippunopeus tehtaan mukaan 190 km/h. Todellista huippua en koskaan kokeillut. Rajoitukset riittävät. Moottoritiellä olen ajanut 120 km/h useammallaki autolla muttei se mikään nautinto ole. Ja nuorempana muillakin teillä. En minäkään enkeli ole mutta olempahan tullut järkiini ennenkuin ajoin itseni hengiltä. Sitäpaitsi mitä lujempaa ajat sitä vähemmän voit huomioida Suomen luonnon kauneutta. Ja vähemmän väsyt pitkillä matkoilla kun ajelet rauhallisesti turhia pingoittelematta. Kokeile joskus. Henkilöautoista vain ei löydy riittävän tilavaa tarkoitukseeni.
"Tarkoitat varmaan Mersua? No, eri autoissa on erilaiset ajo-ominaisuudet. "
Marsu on marsu vaikka voissa paistais. Mersuhan se. Hintaansa nähden ala-arvoiset ajo-ominaisuudet kaikissa versioissa. (Mikään ei ole mukavampaa kuin Mersu fanaatikkojen kiusaaminen)
"Marsu on marsu vaikka voissa paistais. Mersuhan se. Hintaansa nähden ala-arvoiset ajo-ominaisuudet kaikissa versioissa. (Mikään ei ole mukavampaa kuin Mersu fanaatikkojen kiusaaminen)"
Meinasin hieman kommentoida, mutta oli tuo kirjoituksestasi lainaamani niin hauska juttu, etten taida. Vai ettei kyseessä olisi Hanomag, varustettuna mersun tähdellä :)
Aito se on. Pienimmät sarjassa 208 ja minulla toiseksi suurin. Se Sprinterin edeltäjä.
Sain viikko sitten ajokortin ja aion ajaa alinopeutta kunnes ajotaitoni kasvavat, hallitsen autoa paremmin, pystyn paremmin reakoimaan muihin tiellä liikkujiin, opin tuntemaan paremmin sää- ym. olosuhteita jne.
Luulen, että kaltaisiani juurin kortin saaneita alinopeuksien ajajissa on muitakin. Kukin ajaa taitojensa mukaan. Opin koko ajan ja ehkä parin vuoden päästä hallitsen autoa jo huomattavasti paremmin.
Enää kun ei ole sitä kasikympin lätkää, mistä minut tunnistaisit.
Uusille kuljettajille pitäisi palauttaa 80 lätkä ja alinopeudesta pitäisi antaa sakot.