DDDDDDDDDDDDD

Urpo näyttää käyvän tänä iltana todella kovilla ylikierroksilla ja on ihan kuumana.DD
Tämäköhän tuon urpon huonoon mieleen ja lämpiämiseen on syynä.

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2010/05/nato-maiden_joukot_marssivat_moskovan_sydamessa_1668427.html
52318
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 52

Vanhimmat

Voisi sanoa. En ymmärrä miten fasistien kaveria, joka oli ampumassa toisen mualiman palon lähtölaukauksia,
pitää juhlia ilman että muistettaisiin punaisen paskan osuus koko revohkan alkuun.

30 luvun punaryssä oli todellakin ravintoketjussa rotan alapuolella.

Ilman Setä Samulia olisi sodan lopettaminen Euroopassa ollut todella hankalaa kun kuppanuljaska
olisi käyttänyt tilannetta hyväkseen laajentaakseen pimeyden valtakuntaansa.

Kyllä minä ihmettelen näitä kaksinaamaisia juhlia, joissa oman kansansa teurastajaa ja roistovalloittajaa
muistellaan hyväntekijänä.

Äänestä
  • Setä samuli joukkoineen ja isä aurinkoinen joukkoineen olivat hyviä kavereita 65 vuotta sitten.

    Äänestä

  • tiedä että? kirjoitti:

    Setä samuli joukkoineen ja isä aurinkoinen joukkoineen olivat hyviä kavereita 65 vuotta sitten.

    Tiedän. En silti ymmärrä miksi punaryssän osuus sodan alkamiseen pitäisi unohtaa.

    Rikkoi tuolloin KAIKKIA MAHDOLLISIA tekemiään sopimuksia vastaan paitsi etupiirisopimusta ja sen
    lisäpöytäkirjaa.

    Kiistätkö?

    Äänestä

  • T Urpo kirjoitti:

    Mitäs tässä kiistelemään yhtään mitään.
    Olisi Suomi aikoinaan voittanut vain sotansa.Niin ei sinunkaan enää 65 vuotta myöhemmin tarvitsisi parkua pahaa oloasi ainakaan missään yleisillä nettipalstoilla.

    Äänestä

  • mukavaa luettavaa kirjoitti:

    Mitäs tässä kiistelemään yhtään mitään.
    Olisi Suomi aikoinaan voittanut vain sotansa.Niin ei sinunkaan enää 65 vuotta myöhemmin tarvitsisi parkua pahaa oloasi ainakaan missään yleisillä nettipalstoilla.

    Ei ollut edes puhetta.

    Tosiaan, selvässä asiassa on turhaa kiistellä.

    Mitäs tässä kukaan parkuu, kunhan naureksin kommarien todellisuuden tajulle.

    Historiallisten viite ja lähdetietojen voimalla!

    HAHAHHHAHHHAHHHAAAA!!!!!!

    On mukavaa olla oikeassa.

    On todella mukava olla oikeassa.Tuosta oikeassa olemisestahan sinä et tiedä yhtään mitään.

    Äänestä

  • voittajasi kirjoitti:

    Ensin pitää olla OIKEASSA!!

    HOHHOHHOOOO!!!!!

    Äänestä

  • T Urpo kirjoitti:

    Ensin pitää olla OIKEASSA!!

    HOHHOHHOOOO!!!!!

    Ollakseen ensin oikeassa ei voi olla toiseksi oikeassa vai voiko?Todista.

    Urpo on mulkku.

    Sen takia Yrpo voi olla oikeassa.

    Meillä muilla on vasemmassa.

    Todista että olet oikeassa, pane linkkiä tulemaan jos pystyt. TufTuf nauraa jo etukäteen itsensä tärviölle kun tietää ettei porvari pysty mitään todistamaan.

    Ei pysty.

    Näin on tosi.

    Faktalla.

    HOHOHHOOOO

    Äänestä

  • TufTuf kirjoitti:

    Mihin asiaan haluat linkkiä?

    Vai oletko pelkästään kiinnostunut mulkustani?

    Pthyi helevetti!

    Mene hinttarien palstalle.

    Äänestä

Urpoismi perustuu todella heikkoon tajunnanvirtaan ja sen vuoksi voimakkuus riippuu millä jalalla pääteoreetikko on noussut vuoteesta aamulla. Kirkon piirissä vaikuttaa nauruherätys, Urpoismissa on piirteitä nauruherätyksen hohotussiiven toimintatavoista mutta myös vanhaortodoksisuuden Neitsyt Maarian suitsaitsutustussusta, se ilmenee runsaina v-sanoina. Tiivistäen Urpoismi voidaankin määritellä hohotukseksi V-sanojen välillä.

Äänestä
  • Seuraavaa viite ja lähdetiedoilla.

    "1. Venäjän diktaattori Josef Stalin piti merkittävän linjapuheen 19.8.1939. Siinä puheessa Stalin ilmaisi, että Venäjän johto haluaa Toisen Maailmansodan syttyvän ja että siitä sodasta pitää myös tulla pitkä ja kuluttava. Aikaansaadakseen pitkän sodan länsivaltojen kesken Venäjän piti solmia liittosopimus Saksan kanssa.

    2. Puolan armeijan ylipäällikkö, marsalkka Edward Rydz-Smigly, antoi 20.8.1939 lausunnon, jota voidaan pitää toteutuvana ennustuksena: »Saksalaisten ollessa kysymyksessä me olemme vaarassa menettää vapautemme. Venäläisten kanssa sielumme».[i]

    3. Niinpä Venäjä ja Saksa allekirjoittivat ns. Molotov-Ribbentrop-sopimuksen 23.8.1939. Tämä sopimus oli julkisuuteen päin naamioitu tavalliseksi hyökkäämättömyyssopimukseksi, mutta todellisuudessa se oli liittosopimus, jossa Venäjä ja Saksa jakoivat naapureitaan keskenään sulle-mulle-periaatteella.

    Tämän sopimuksen erittäin salaisessa lisäpöytäkirjassa (Venäjä kiisti lisäpöytäkirjan olemassaolon puoli vuosisataa) Viro, Latvia, Suomi, Bessarabia ja noin puolet Puolasta annettiin Venäjälle ja noin puolet Puolasta sekä Liettua Saksalle.

    Venäjä ja Saksa sopivat myös, että ne molemmat hyökkäävät Puolan kimppuun jakaen ryöstösaaliin keskenään ennalta määrätyn rajalinjan mukaan."

    Päästään asiaankin.

    Äänestä

  • T Urpo kirjoitti:

    Seuraavaa viite ja lähdetiedoilla.

    Minkäs takia minun nyt tarvitsisi alkaa kiistämään yhtään mitään?
    Vain lopputuloshan ratkaisee.
    Ja nyt tänään sitten on juhlittu sitä ainoaa oikeata lopputulosta 65 vuotta sitten tapahtuneista tapahtumista.

    Äänestä

  • itsesi kanssa kirjoitti:

    Minkäs takia minun nyt tarvitsisi alkaa kiistämään yhtään mitään?
    Vain lopputuloshan ratkaisee.
    Ja nyt tänään sitten on juhlittu sitä ainoaa oikeata lopputulosta 65 vuotta sitten tapahtuneista tapahtumista.

    Vain ratkaisee? No kommarin mielestä tietysti koska aloitus on kommarin henkiselle kehdolle
    vähemmän kunniakasta historiaa.

    Ei hirveästi kannata kieltää historiallista faktaa propagandan viitekehyksestä.

    Siinä menee uskottavuus täysin kuten sinulta nyt meni!

    Natsien aseveli, joka jakoi HALULLA legitiimejä ja suvereeneja valtioita sulassa sovussa FASISTIN kanssa
    saadakseen itse alistaa muita kansoja ja ryöstää heidät putipuhtaiksi.

    Häpeisit.

    Taidankin alkaa pohtimaan miltä kommarien kestoitkuvirren aihe tuntuu sanomaasi vasten.

    Nimittäin kapinaan osallistuneet saksalaiset joukot ja niihin suhtautuminen periaatteellasi?

    Juuri näin on asia.Nimenomaan aina vain lopputulos ratkaisee.
    Varsinkin sodankäynnissä tuo sodan lopputuloksen arvo vielä oikein nousee todella tärkeään asemaan.
    Sillä sodan loppumisen jälkeenhän jatketaan eteenpäin pelkästään sodan voittajan ehdoilla.
    Häviäjiltä ei ikinä kysellä yhtään mitään.Vaan häviäjile sanellaan ehdot.Näin se menee vain todellisuudessa.

    Äänestä

  • T Urpo kirjoitti:

    Seuraavaa viite ja lähdetiedoilla.

    "1. Venäjän diktaattori Josef Stalin piti merkittävän linjapuheen 19.8.1939. Siinä puheessa Stalin ilmaisi, että Venäjän johto haluaa Toisen Maailmansodan syttyvän ja että siitä sodasta pitää myös tulla pitkä ja kuluttava. Aikaansaadakseen pitkän sodan länsivaltojen kesken Venäjän piti solmia liittosopimus Saksan kanssa.

    2. Puolan armeijan ylipäällikkö, marsalkka Edward Rydz-Smigly, antoi 20.8.1939 lausunnon, jota voidaan pitää toteutuvana ennustuksena: »Saksalaisten ollessa kysymyksessä me olemme vaarassa menettää vapautemme. Venäläisten kanssa sielumme».[i]

    3. Niinpä Venäjä ja Saksa allekirjoittivat ns. Molotov-Ribbentrop-sopimuksen 23.8.1939. Tämä sopimus oli julkisuuteen päin naamioitu tavalliseksi hyökkäämättömyyssopimukseksi, mutta todellisuudessa se oli liittosopimus, jossa Venäjä ja Saksa jakoivat naapureitaan keskenään sulle-mulle-periaatteella.

    Tämän sopimuksen erittäin salaisessa lisäpöytäkirjassa (Venäjä kiisti lisäpöytäkirjan olemassaolon puoli vuosisataa) Viro, Latvia, Suomi, Bessarabia ja noin puolet Puolasta annettiin Venäjälle ja noin puolet Puolasta sekä Liettua Saksalle.

    Venäjä ja Saksa sopivat myös, että ne molemmat hyökkäävät Puolan kimppuun jakaen ryöstösaaliin keskenään ennalta määrätyn rajalinjan mukaan."

    Päästään asiaankin.

    Puolan asevoimien joukot marssivat Moskovan Punaisella Torilla Voitonpäivän paraatissa. Voittoa juhlivissa paraateissa marssivat voittajat, toiseksi tulleet eivät marssi. Työeläkeläisen tulkinnan mukaan 6. joulukuuta marssittaisiin toiseksi tulleiden marssi ,mutta tuolla tulkinnalla tuskin on kannatusta. Pitäisin melko halventava ajatuksena sitäkin, että toiseksi tulleiden marssi marssittaisiin kesäkuun neljäs. Eiköhän anneta voittajien juhlia voittoaan, juhlitaan me omia juhliamme.

    Urpolla on palstan parhaat aivot, niitä on käytetty tuskin lainkaan. Tuollaiset vehkeet pitäisi laittaa tositoimiin, voisimme asettaa rahallisen tukemme ehdoksi Urpon nimittämisen Kreikan puolustusministeriksi.
    Amerikkalaisten kanssa olemme vaarassa menettää saslikimme mutta venäläisten kanssa menee viinatkin viimeiseen pisaraan.

    Äänestä

  • voittajan miekkaa kirjoitti:

    Juuri näin on asia.Nimenomaan aina vain lopputulos ratkaisee.
    Varsinkin sodankäynnissä tuo sodan lopputuloksen arvo vielä oikein nousee todella tärkeään asemaan.
    Sillä sodan loppumisen jälkeenhän jatketaan eteenpäin pelkästään sodan voittajan ehdoilla.
    Häviäjiltä ei ikinä kysellä yhtään mitään.Vaan häviäjile sanellaan ehdot.Näin se menee vain todellisuudessa.

    Ettei Suomella saneltu samaa mitä hakaristi miehille.

    Taisi johtua Talvisodan ryöstöretkestä joka oli kaikkien mahdollisten sopimusten sekä sitoumusten
    vastainen.

    Suomi ja Saksa eivät olleet samassa kategoriassa sodan jälkeen.

    Äänestä

  • T Urpo kirjoitti:

    Ettei Suomella saneltu samaa mitä hakaristi miehille.

    Taisi johtua Talvisodan ryöstöretkestä joka oli kaikkien mahdollisten sopimusten sekä sitoumusten
    vastainen.

    Suomi ja Saksa eivät olleet samassa kategoriassa sodan jälkeen.

    Kyllähän Suomessa järjestettiin tuo sotasyyllisyysoikeudenkäynti vuosina 1945-1946.
    Tuossa sotasyyllisyysoikeudenkäynnissähän suomalaiset sitten vain pelkästään itse tuomitsivat sotasyyllisensä jopa kuritushuonetuomioihin asti.

    Äänestä

  • että sinun kirjoissasi on paljon merkintöjä. Niistä riittää siteerattavaa. Ole varovainen tulen kanssa, olisihan harmillista jos joku aamu saisimme lukea lehdistämme maan arvokkaimman värityskirjakokoelman tuhoutuneen.

    Ymmärrän kyllä että olet saanut kärsiä, olet saanut kärsiä niin paljon että voisit perustaa kärsäkaupan. Olet käynyt läpi kaikki kärsimyksen muodot yhtä lukuunottamatta, koskaan et ole kärsinyt hiljaa. Koetappa sitä seuraavaksi.

    Äänestä

  • sotasyyllisensä kirjoitti:

    Kyllähän Suomessa järjestettiin tuo sotasyyllisyysoikeudenkäynti vuosina 1945-1946.
    Tuossa sotasyyllisyysoikeudenkäynnissähän suomalaiset sitten vain pelkästään itse tuomitsivat sotasyyllisensä jopa kuritushuonetuomioihin asti.

    Hirttivät natsit.

    Huomaatko eron?

    Äänestä

  • T Urpo kirjoitti:

    Hirttivät natsit.

    Huomaatko eron?

    Kyllä tuo elinkautinen tuomio kuritushuoneessa on paljon kovempi tuomio kuin esim. tuo mainitsemasi hirttäminen.
    Hirtettäessä ei tarvitse kitua läheskään niin kauaa kuin elinkautisessa kuritushuonetuomiossa.

    Äänestä

  • kovempi tuomio kirjoitti:

    Kyllä tuo elinkautinen tuomio kuritushuoneessa on paljon kovempi tuomio kuin esim. tuo mainitsemasi hirttäminen.
    Hirtettäessä ei tarvitse kitua läheskään niin kauaa kuin elinkautisessa kuritushuonetuomiossa.

    Kovimman rangaistuksen sai Mannerheim, joka pelkurimaisesti luikki ulkomaille karkuun suomalaisten vihaa.

    Äänestä

  • T Urpo kirjoitti:

    Hirttivät natsit.

    Huomaatko eron?

    Miljoonia natseja jäi vallan tuomitsematta, kymmeniä tuhansia rikoksiin syyllistyneitä ei edes haastettu. Haastetuista tuhansia ei tuomittu. Nurnbergin tuomiot olivat vain pieni osa oikeusprosessia. Kymmenet tuhannet natsit siirtyivät myöhemmin Länsi-Saksan virkakoneiston palvelukseen, heitä eivät koskeneet virkakieltolait, kommunisteja koski. Tottakai virkakieltolait laadittiin kommunistien varalle, vanhat natsithan niitä olivat laatimassa.

    Äänestä

  • T Urpo kirjoitti:

    Ettei Suomella saneltu samaa mitä hakaristi miehille.

    Taisi johtua Talvisodan ryöstöretkestä joka oli kaikkien mahdollisten sopimusten sekä sitoumusten
    vastainen.

    Suomi ja Saksa eivät olleet samassa kategoriassa sodan jälkeen.

    MOLSKIS!

    Oletteko Te T URPO ihan varmasti sitä mieltä, että NL ja Stalin aloittivat talvisodan? Jos olette Te Hyvät SINIMUSTAT-yhteisön jäsenet, niin MIKSI Te ette halua julkaista Kansallisarkistossa olevia Talvisodan Sotataktisia karttoja? Niin voimmehan me Komut sanoa sen, että kun me olemme tutkineet nämä mainitsemani kartat, niin voimme ehkä jotenkin päätellä sen asian, että mikä on totuus. Onhan myös ensiksi yritettävä selvittää sekin asia, että ovatko saamamme kartat aitoja vai vain erilaisia viritelmiä eli väärennöksiä.

    Kun Suomen SINIMUSTAT-yhteisö on myös kertonut yhtyen Natsi-Saksan Turvallisuuspalvelun antamiin tietoihin, että KATYN-metsikössä tapahtuneet puolalaisten upseerien murhat ovat NKVD:n ja NL:n sekä Josif Stalin ja Kumppanit rp:n tekemiä, niin tässäkin KATYN-tapauksessa on ongelma se sama mikä koskee myös ns. Korruptiotutkimusta, että missä ovat todisteet kuten pätevät lähdeaineistot ja vastaavat. Voinhan minäkin esittää kaikenlaista ja myös sanoa, että minun antamani tiedot ovat totta ja aitoja tietoja. Voimmehan me todistaa jonkin Historiatiedon todeksi Uskomustodiste rp:n pohjalta eli, jos uskon, että on totta, niin on totta, mutta jos en usko, että on totta, niin on ERHE eli VALE.

    Niin onhan myös olemassa ns. Tietoteoriatodistus, mutta tämä on vaativa Historiatiedon aidoksi ja oikeaksi todistamiskeino, sillä nyt me tarvitsemme sopivat teoriat ja myös loogisesti päteväksi todistetun Lausepuun Peruslauseineen sekä myös jonkinlaisen lähdeaineiston. On myös huomattava se, että koska me nyt toimimme Stokastisuuspostulaatin kuvioissa, niin paraimmillaankin kaikki tietomme ovat vain jollain todennäköisyydella nollan ja ykkösen välissä totta(0-1).

    Me Historian Harrastajat ja varsinkin HE, jotka ovat perehtyneet Sotahistoria rp:hen, niin haluavat sanoa sen, että on hyvä aina muistaa tarkkaan ja kieroilematta sanonta: VALE, EMÄVALE ja SOTAHISTORIA. On myös pakko huomauttaa siitä, että jos jokin äärimmäisyyssuunta kuten Kokkarien TOIVO- ja KORVA-remmi rp saa vallan, niin yleensä ensimmäisenä romahtavat Sotahistoria ja Poliittinen Historia, sillä kaikki Äärioikeistolaiset haluavat esiintyä aina Pyhimyskaapu yllään täysin oikeamielisinä kansan ja vapauden puolustajina pahaa Kommunismi rp:tä vastaan.

    Minusta SINIMUSTAT-yhteisön ongelmana on myös se, että nämä Erikoisnerot eivät kovista poliittisista älyn lahjoistaan huolimatta tunnu tietävän sitä, että mitä tarkoittavat KOMMUNISMI ja SOSIALISMI. Niin mitä voisivat myös olla sellaiset aateyhteisöt kuin Kansallissosialismi, Kansalliskommunismi ja Kansallisdemokratismi rp:t? Onkohan meillä Komujen TOIVO- ja KORVA-remmi rp:n kannattajilla ja jäsenillä ongelmia ongelmien jälkeen täällä HYVÄ LÄNSI rp:n yhteisössä kaikesta huolimatta? Mitä sanovat minun kovasti ylistämät ja kehumat SINIMUSTAT-yhteisön Asiamieskaarti rp:n iskurit?

    Äänestä

  • Droppen R. kirjoitti:

    Miljoonia natseja jäi vallan tuomitsematta, kymmeniä tuhansia rikoksiin syyllistyneitä ei edes haastettu. Haastetuista tuhansia ei tuomittu. Nurnbergin tuomiot olivat vain pieni osa oikeusprosessia. Kymmenet tuhannet natsit siirtyivät myöhemmin Länsi-Saksan virkakoneiston palvelukseen, heitä eivät koskeneet virkakieltolait, kommunisteja koski. Tottakai virkakieltolait laadittiin kommunistien varalle, vanhat natsithan niitä olivat laatimassa.

    Oikeudessa todetut.

    Kunnon kommunistin tapaan jakelisit mielellään tuomioita ilman rehellistä oikeudenkäyntiä.

    Katynin teloittajatkin jäivät hirttämättä!

    Äänestä

  • T Urpo kirjoitti:

    Oikeudessa todetut.

    Kunnon kommunistin tapaan jakelisit mielellään tuomioita ilman rehellistä oikeudenkäyntiä.

    Katynin teloittajatkin jäivät hirttämättä!

    Oikeus tuomitsi heidät rikoksista. Oikeus ei tuominnut heitä natseiksi vaan syyllisiksi. Valtaosaa syytetyistä se ei tuominnut,kuten meilläkään ei tuomittu valtaosaa sotarikoksista syytetyistä.

    Sinä et pidä kommunisteista. Minä en pidä kesäkeitosta. Mitä arvelet, tulisikohan kaikille selväksi etten pidä kesäkeitosta jos kuuden vuoden ajan kirjoittaisin jokaiseen mahdolliseen avaukseen etten pidä kesäkeitosta?

    Kommunistien epäterveellisyydelle ja etenkin EPÄREHELLISYYDELLE on niin paljon näyttöä että
    asia ei jää epäselväksi.

    Kesäkeitto on huomattavasti vaikeampi tapaus.

    Makuasia.

    Kommunismin haitta ja typeryys eivät ole makuasia.

    Ne on todennettavissa.

    Mites se puolalaisten kertateurastus.

    Onkos se sinusta 1900 suurin yksittäinen sotarikos?

    Äänestä

  • Droppen R. kirjoitti:

    Miljoonia natseja jäi vallan tuomitsematta, kymmeniä tuhansia rikoksiin syyllistyneitä ei edes haastettu. Haastetuista tuhansia ei tuomittu. Nurnbergin tuomiot olivat vain pieni osa oikeusprosessia. Kymmenet tuhannet natsit siirtyivät myöhemmin Länsi-Saksan virkakoneiston palvelukseen, heitä eivät koskeneet virkakieltolait, kommunisteja koski. Tottakai virkakieltolait laadittiin kommunistien varalle, vanhat natsithan niitä olivat laatimassa.

    tiedät tottakai Otto Skorzenyn - sotasankarin ja mussolinin vapauttajan? hän joka tapauksessa jo sodan loppupuolella alkoi rakentamaan ns. rottalinjoja eli pakoreittejä korkeimmille natsijohtajille. sodan jälkeen hän pääsi francon espanjaan ja sieltä käsin ODESSA:n avustamana avusti ihmisiä karkuun etelä-amerikkaan. samoin toimivat mm. piispa alois hudal auttaen pakoon mm. itsensä adolf eichmannin ja franz stanglinin, treblinkan tuhoamisleirin komentajan. Juan Peron Evitoineen toivotti nämät tervetulleiksi argentiinaan. kaiken kaikkiaan jopa kymmenen tuhatta saksalaista siirtyi sodan jälkipuimingeissa näitä reittejä pitkin etelä-amerikkaan ja kaiken kaikkiaan moninkertainen määrä sai uuden henkilöllisyyden ja pääsivät niinsanoaksemme puhtaalta pöydältä rakentamaan Uutta Saksaa.

    Saksa on silti muuttunut. se ruoskii itseään vieläkin eikä natsien rikokset vanhene vaikka tekijät maatuisivatkin. myös japani on hylännyt vanhan epäinhimmillisen militarisminsa ja yli-inhimmillisyysaatteensa. japanin armeijakin on itsepuolustusjoukot, joilla ei ole oikeutta sotia ulkomailla. vain yksi on joukosta poissa; vanhat sotarikolliset idässä ovat nostettu jalustalle ja heitä palvotaan tälläkin palstalla sankareina.

    Äänestä

  • T Urpo kirjoitti:

    Kommunistien epäterveellisyydelle ja etenkin EPÄREHELLISYYDELLE on niin paljon näyttöä että
    asia ei jää epäselväksi.

    Kesäkeitto on huomattavasti vaikeampi tapaus.

    Makuasia.

    Kommunismin haitta ja typeryys eivät ole makuasia.

    Ne on todennettavissa.

    Mites se puolalaisten kertateurastus.

    Onkos se sinusta 1900 suurin yksittäinen sotarikos?

    Vietnamin My Laissa tapettiin neljässä tunnissa kokonainen kylä, 504 vanhusta,naista ja lasta. Tökkääpä netistä Charlie-komppania. Hirmutyöt eivät oikeuta toisiaan eikä toisesta puhuminen ja toisen puhumattajättäminen ole muuta kuin pelkkää retoriikkaa.
    Sinulla taitaa olla aukko tiedossa josta niin vakuuttavasti puhut. Puhut Katynin kertateurastuksesta, oletko perehtynyt tapahtumiin jota Katyniksi kutsutaan? Tee se heti, muuten poltat taas kyntesi.

    Ole varovainen tulen kanssa, äläkä juokse sakset kädessä ettei mene oikeakin silmä puhki.

    Äänestä

  • old_profile_30069 kirjoitti:

    tiedät tottakai Otto Skorzenyn - sotasankarin ja mussolinin vapauttajan? hän joka tapauksessa jo sodan loppupuolella alkoi rakentamaan ns. rottalinjoja eli pakoreittejä korkeimmille natsijohtajille. sodan jälkeen hän pääsi francon espanjaan ja sieltä käsin ODESSA:n avustamana avusti ihmisiä karkuun etelä-amerikkaan. samoin toimivat mm. piispa alois hudal auttaen pakoon mm. itsensä adolf eichmannin ja franz stanglinin, treblinkan tuhoamisleirin komentajan. Juan Peron Evitoineen toivotti nämät tervetulleiksi argentiinaan. kaiken kaikkiaan jopa kymmenen tuhatta saksalaista siirtyi sodan jälkipuimingeissa näitä reittejä pitkin etelä-amerikkaan ja kaiken kaikkiaan moninkertainen määrä sai uuden henkilöllisyyden ja pääsivät niinsanoaksemme puhtaalta pöydältä rakentamaan Uutta Saksaa.

    Saksa on silti muuttunut. se ruoskii itseään vieläkin eikä natsien rikokset vanhene vaikka tekijät maatuisivatkin. myös japani on hylännyt vanhan epäinhimmillisen militarisminsa ja yli-inhimmillisyysaatteensa. japanin armeijakin on itsepuolustusjoukot, joilla ei ole oikeutta sotia ulkomailla. vain yksi on joukosta poissa; vanhat sotarikolliset idässä ovat nostettu jalustalle ja heitä palvotaan tälläkin palstalla sankareina.

    Tyynenmeren sota oli hyvin rumaa. Sen tilit Japani on selvittänyt. Australia ja Uusi - Seelanti eivät ole selvittäneet. Eivät myöskään sotarikolliset Japanista itään. Heitähän tarkoitit?

    Äänestä

  • Droppen R.. kirjoitti:

    niin koko telluksen leveydeltä löytyy ihmisiä, jotka ovat syyllistyneet sanoinkuvaamattomiin tekoihin ihmiskuntaa vastaan. otetaan yksi esimerkki;

    vladimir lenin ja hänen 1918 aloittamansa punaisen terrorin kenties laajemmin levinnein esimerkki (mutta vain yksi leninin monen monista hirmutöistä);

    1. hirttäkää! (ja tehkää se varmasti ihmisten nähden) vähintään sata tunnettua kulakkia, varakkaita miehiä, verenimijöitä.
    2. julkistakaa heidän nimensä.
    3. ottakaa heiltä haltuun kaikki vilja.
    4. nimetkää panttivankeja.
    tehkää tämä niin, että ihmiset satojen kilometrien säteellä näkevät, vapisevat, tietävät ja huutavat.

    lenin perusti TSEKA:n ja kehotti sitä äärimmäiseen julmuuteen ja säälimättömyyteen. leninin käskystä murhattiin noin 300 000 ihmistä. lenin kertoi, että "meidän täytyy murskata kaikki vastarinta niin julmasti, ettei se unohdu vuosikymmeniin". ei se unohtunut. lenin tekoineen muistetaan. lenin onnistui; hän vei viljan ja miljoonat ihmiset kuolivat nälkään. lenin ja hänen tekonsa muistetaan ja kun ihmiset kuolivat nälkään, leninin sanatkin muistetaan; "antaa talonpoikien nähdä nälkää"

    Äänestä

  • Droppen R.. kirjoitti:

    Vietnamin My Laissa tapettiin neljässä tunnissa kokonainen kylä, 504 vanhusta,naista ja lasta. Tökkääpä netistä Charlie-komppania. Hirmutyöt eivät oikeuta toisiaan eikä toisesta puhuminen ja toisen puhumattajättäminen ole muuta kuin pelkkää retoriikkaa.
    Sinulla taitaa olla aukko tiedossa josta niin vakuuttavasti puhut. Puhut Katynin kertateurastuksesta, oletko perehtynyt tapahtumiin jota Katyniksi kutsutaan? Tee se heti, muuten poltat taas kyntesi.

    Ole varovainen tulen kanssa, äläkä juokse sakset kädessä ettei mene oikeakin silmä puhki.

    My Lai oli sentään edes taistelukentällä. Ei se sitä legitimoi sinänsä.

    Mutta vielä on matkaa n. KAHDENKYMMENEN TUHANNEN VANGITUN SOTAVANGIN
    teurastukseen.

    Tiedän että leirejä oli useampi joissa yhtäaikainen niskalaukauksien jakelu tapahtui.

    Et tästä luikertele mihinkään.

    Kynsiäni en ole polttanut kommarien suhteen koskaan.

    Nyt sinun kannattaa lopettaa sillä puolalaisten upseerien tappamiselle ei todellakaan 1900
    luvulta löydy vertaista.

    Ja kysymys oli SOTAVANGEISTA!!!

    Äänestä

  • old_profile_30069 kirjoitti:

    niin koko telluksen leveydeltä löytyy ihmisiä, jotka ovat syyllistyneet sanoinkuvaamattomiin tekoihin ihmiskuntaa vastaan. otetaan yksi esimerkki;

    vladimir lenin ja hänen 1918 aloittamansa punaisen terrorin kenties laajemmin levinnein esimerkki (mutta vain yksi leninin monen monista hirmutöistä);

    1. hirttäkää! (ja tehkää se varmasti ihmisten nähden) vähintään sata tunnettua kulakkia, varakkaita miehiä, verenimijöitä.
    2. julkistakaa heidän nimensä.
    3. ottakaa heiltä haltuun kaikki vilja.
    4. nimetkää panttivankeja.
    tehkää tämä niin, että ihmiset satojen kilometrien säteellä näkevät, vapisevat, tietävät ja huutavat.

    lenin perusti TSEKA:n ja kehotti sitä äärimmäiseen julmuuteen ja säälimättömyyteen. leninin käskystä murhattiin noin 300 000 ihmistä. lenin kertoi, että "meidän täytyy murskata kaikki vastarinta niin julmasti, ettei se unohdu vuosikymmeniin". ei se unohtunut. lenin tekoineen muistetaan. lenin onnistui; hän vei viljan ja miljoonat ihmiset kuolivat nälkään. lenin ja hänen tekonsa muistetaan ja kun ihmiset kuolivat nälkään, leninin sanatkin muistetaan; "antaa talonpoikien nähdä nälkää"

    Ja punainen pasku valuu kaikista rakosista.

    Äänestä

  • Hiroshiman 40 000 siviiliä?

    Äänestä

  • T Urpo kirjoitti:

    Ja punainen pasku valuu kaikista rakosista.

    hän mielellään kutsui tovereitaan arvonimillä kuten "roskaväki", "äpärät", "sonta", "huora", "venäläiset hölmöt", "ääliöt", "typerät vanhatpiiat" ja itseäni erikoisesti koskettanut termi - kun mietin suomalaista kommunistia - "hyödyllinen idiootti".

    Äänestä

  • old_profile_30069 kirjoitti:

    hän mielellään kutsui tovereitaan arvonimillä kuten "roskaväki", "äpärät", "sonta", "huora", "venäläiset hölmöt", "ääliöt", "typerät vanhatpiiat" ja itseäni erikoisesti koskettanut termi - kun mietin suomalaista kommunistia - "hyödyllinen idiootti".

    Juttu Leninin "hyödyllisistä idiooteista" on ns. kaupunkitarina. Lupaan poistua palstalta, jos pystyt osoittamaan sen Leninin sanomaksi. Tämä on ikäänkuin veto ilman panosta sinulta. Yritettyäsi voit tarjota samaa vetoa minulle mutta toisinpuolin, sinä poistut palstalta jos minä voin osoittaa ettei se ole Lenin-sitaatti. Kuulostaako reilulta, sinä ensin ilman omaa panosta. Sen jälkeen sinun ei ole pakko lyödä toista vetoa ellet tahdo.

    Vedon tarkoitus on tietenkin poistaa huuhaajutut palstalta, ethän sinäkään toki käyttäisi toisten sellaista tietoa joka ei ole totta?

    Äänestä

  • Droppen R.. kirjoitti:

    Hiroshiman 40 000 siviiliä?

    Kahden sotaa käyvän valtion välillä.

    Ei legitimoi Katynia eikä Katyn lagitimoi Hiroshimaa.

    Sotatoimi tai vangittujen yksitellen teloittaminen on hiukan eri asioita.

    Dresdenin pommitukset ovat Hiroshiman kanssa samalla viivalla.

    Molemmat tähtäsivät taistelutahdon lannistamiseen ja sodan lopettamiseen.

    Jos Hiroshimaan olisi tullut amerikkalaisia divisioniia ampumaan 40 tuhatta siviiliä kortteli korttelilta
    maan valtaamisen jälkeen, voisimme laitella sitä samalle viivalle.

    Tapaukset erottaa merkittävällä tavalla se että Puola oli jo miehitetty ja teurastus tapahtui
    MIEHITYKSEN JÄLKEEN!

    Hiroshiman ja Nagasakin uhrien pitää olla kiitollisia siitä,että heidät tapettiin kerralla atomipommilla eikä yksitellen ampumalla. Saavatko Nangingin kiinalaiset olla vihaisia siitä, etteivät japanilaiset tappaneet heitä atomipommilla vaan yksitellen ampumalla.

    Kysehän oli tuomittavista hirmutöistä, mikä tarve sinulla on vääntää hirmutöistä puhuminen Katynin puolustuspuheeksi, asiahan on juuri päinvastoin, sinä pyrit oikeuttamaan Katynillä jotakin, mitä minä en ymmärrä.
    Ydinaseen käyttäminen ensimmäisen kerran on hirmutyö, siinä ylittyi kynnys jota ei olisi pitänyt ylittää. Ydinaseen käyttäminen siviiliväestöä vastaan tekee hirmutyöstä vielä kauhistuttavamman, uhreiksi vaihdettiin sotilaiden sijaan naiset ja lapset.

    Äänestä

  • että sinun mielestäsi hirmutöitä voidaan luokitella,käsitellä,jaotella,tilastoida kuin bruttokansantuotetta ja ottaa aina tarpeen tullen esiin arkistoista kulloistenkin tarpeiden argumenteiksi.Se mättää. Se kylmyys ja välinpitämättömyys jolla suhtaudut itse tekoihin kauhistuttaa, sinulle ihmisen tappaminen on tekninen asia. Puheistasi kapinasta, sodistamme, maailmansodasta, Vietnamista, Afganistanista, Irakista, kaikesta saa käsityksen että on oikeutettua tappamista. Se mättää ja kauhistuttaa että joku tuolla mielenlaadulla varustettu vielä josku pääsisi Hitlerin ja Stalinin asemaan.

    Äänestä

  • Droppen R.. kirjoitti:

    Juttu Leninin "hyödyllisistä idiooteista" on ns. kaupunkitarina. Lupaan poistua palstalta, jos pystyt osoittamaan sen Leninin sanomaksi. Tämä on ikäänkuin veto ilman panosta sinulta. Yritettyäsi voit tarjota samaa vetoa minulle mutta toisinpuolin, sinä poistut palstalta jos minä voin osoittaa ettei se ole Lenin-sitaatti. Kuulostaako reilulta, sinä ensin ilman omaa panosta. Sen jälkeen sinun ei ole pakko lyödä toista vetoa ellet tahdo.

    Vedon tarkoitus on tietenkin poistaa huuhaajutut palstalta, ethän sinäkään toki käyttäisi toisten sellaista tietoa joka ei ole totta?

    olette te kommunistit aika vekkuleita. ilmekään ei värähdä eikä rinnassa tunnu piston pistoa kun puhutaan leninin - yhden maailmanhistorian suurimmista massamurhaajista - rikoksista ihmiskuntaa vastaan. eivät hirtetyt isoisät tai nälkään tieten tahtoen tapetut sylilapset vie yöunta, miksipä veisikään kun tapahtuihan moinen pelkästään Suuren Kommunismin ideologian tähden. sille oli siis hyvää syy.

    mutta annas olla jos vihjaatkin, että Mahtava Lenin - neuvostovaltion Isä - olisikin sattunut sanomaan asiat niinkuin ne on ja kutsunut vaikkapa suomalaista kommunistia "hyödylliseksi idiootiksi" niin jo alkaa parku...:)

    voihan se olla ettei lenin ainakaan lanseerannut moista termiä ja voinee jopa olla mahdollisuuksien rajoissa ettei hän edes kutsunut teitä "hyödyllisiksi idiooteiksi" mutta eihän se poista sitä tosiasiaa, että sitä te hänelle ja dynastiansa perillisille kuitenkin olitte. mieti vaikka aivan lähihistoriaa; eihän NL teidän kommunistien kanssa mitään hyödyllistä harjoittanut. suomalaisen porvarin ja sosiaalidemokraatin kanssa tehtiin päätökset, hehän edustivat valtaa. te kommunistit taas saitte lähinnä sellaisen markkina-apinan roolin; olitte vähän niinkuin pr-apinoina esittelemässä suomalaisen ja neuvostotyöläisen yhteiseloa. kai teitä vähän käytettiin niinkuin hyväksi sellaisina hyödyllisinä idiootteina.

    Tarjosin pelkästään reilua vetoa tuosta kaupunkitarinasta. Voi olla että se loukkasi ylpeyttäsi mutta ei sitä nyt noin hienohelma pitäisi olla. Tästä jutusta on lyöty vetoja kymmenien vuosien ajan kapakanpöydissä, siellä se olisi sattunut sinunkin korviisi jos päällepäsmäämisen sijasta kuuntelisit ihmisten puheita.
    Veto on edelleen voimassa.

    Äänestä

  • Eihän tuo voiton päivä ole mikään entisen N-Liiton tai nykyisen Venäjän etuoikeus.

    Vaan toisen maailmasodan voittajavaltioden oikeus juhlia voittoaan ja fasismin kukistumista maapallolta.

    Kyllä olisi nyt lullut että sinä tämän faktan olisit tiennyt.Mutta olin näköjään nyt sitten vain liian toiveikas tietojesi suhteen.

    Äänestä

  • Katso nyt ihmeessä mikä oli tämän keskustelun avaus ja mitä sinä siihen toisena kirjoittajana vastasit. Katso sitten missä kohtaa minä tulin mukaan keskusteluun ja mitä sanoin. Katso mitä itse sanoit ennen ja jälkeen minun mukaantuloani, mieti sitten uudestaan kenellä on tapana vääntää puhetta pois vastakkaisilla esimerkeillä. Avauksesta viimeiseen viestiisi on pitkä matka, olen mielestäni koko keskustelun ajan ollut johdonmulaisesti kaikkia hirmutöitä vastaan. Sinulla näyttäisi rönsyilevän, nyt ollaan voiton päivän sijasta Katynissa.
    Nyt minusta näyttää,että hermosi kestävät huonosti "keskustelua". Katsoopa tämän palstan mitä tahansa avausta, sinulla on siellä aina sama juttu menossa. Pidin sitä aluksi tarkoituksellisena taktiikkana ja suhtauduin siihen sellaisena.Nyt näyttäisi että olet ihan tosissasi,ajatuksesi eivät enää riitä edes kaksirivisiin lauseisiin. Heittelet viidellä sanalla, tarkoituksesi ja asiayhteys lauseittesi välillä jää käsittämättömäksi. Sinulla on viimeisessä viestissäsi 18 väitettä, palstan 5000 merkkiä ei riitä vastaamiseen ellei vastaa kuten sinä. Mitä keskustelua sellainen olisi? Ymmärrätkö nyt,mistä syystä saat usein viimeisen sanan.

    Äänestä

  • voittajasi kirjoitti:

    Eihän tuo voiton päivä ole mikään entisen N-Liiton tai nykyisen Venäjän etuoikeus.

    Vaan toisen maailmasodan voittajavaltioden oikeus juhlia voittoaan ja fasismin kukistumista maapallolta.

    Kyllä olisi nyt lullut että sinä tämän faktan olisit tiennyt.Mutta olin näköjään nyt sitten vain liian toiveikas tietojesi suhteen.

    Kiinnitys objektiiviseen voiton päivän juhlintaan on sotarikostan ja sotasyyllisyyden vuoksi
    enemmän kuin ERITTÄIN kyseenalainen.

    Äänestä

  • toi Katynin keskusteluun? Sitä ennen olit tuonut keskusteluun Voitonpäivästä kapinan, meidän sotamme, natsien hirttämisen ja kovin monta muuta epäoleellisuutta, päällimmäisenä henkilökohtaisen vihasi. Kovin kuljet löysässä vyössä, perävako vilkkuu.

    Äänestä

  • Kaikki otsikossa ja

    Tekemättä en jättänyt

    Naura vaan.

    En joutunut hetteikölle koska kaikki vähänkin ajattelevat ihmiset tietävät ettei sinulla ole varsinaista asiaa.

    Kyllä ehdin vikisemään vaikka et veisikään toisin kuin Palpan Killi Laitilan kanavalla jonka sulhanen oli lahtari,saatana ja joka ei osannut edes sulkua käyttää kuten te laiskat kuhnurit ette yleensä osaa ja ei osannut sekään.

    Näin on tosi.

    Takuuvarmasti.

    Faktalla.

    HOHOHOHHOO !!!!!!!

    Äänestä

  • TufTuf kirjoitti:

    Kaikki otsikossa ja

    Näkyy olevan.

    Ei mitään vastausta varsinaiseen asiaan.

    HAHAHAHAHHHAHHAHHAAA!!!

    Äänestä

  • T Urpo kirjoitti:

    Näkyy olevan.

    Ei mitään vastausta varsinaiseen asiaan.

    HAHAHAHAHHHAHHAHHAAA!!!

    Porvari ei vaan ymmärrä, mutta oma vika.

    Vai onko jonkun muun vika,todista.

    Tämä on kommunistien palsta ja täällä puhutaan talvisodasta, miten asiasi mitenkään liittyy talvisotaan.

    Luuleeko porvari että varsinainen asia muuttuu vastaamalla. Porvareiden tapa on vääristää varsinaista asiaa viemällä keskustelu pois varsinaisesta asiasta.

    Eikö. Todista.

    Jos löydät yhdenkin argumentin laita linkki.

    Näin on.

    Faktalla.

    HEHEHHEHEEE !!!!!!!

    Äänestä

  • Toitko kuoriämpärillä,olet moittinut venäläisiä sinkkiämpäreitä vaikka sinulla on niitä monta.

    Kaksinaismoralismia.

    Oletko sisälukutaidoton kun et osaa omia juttujasi lukea. POJU,POJU, tarkastappa nyt vaan omat kirjoituksesi ja ala sitten TufTuFille jos pystyt.

    Et pysty.

    No palasitko katsomaan, jos palasit niin löysit. Menikö perunankuoret kurkkuun valehtelijalle. Kuka se puhui kapinasta vaikka teidän suvun miehet eivät olleet kapinassa kuin valkoisten hevoskuskeja.

    Lahtari.

    Mitä omaa puolta sinulla on rauhantarjouksessa,ethän ollut syntynytkään. Teidän suvun miehet oli sielläkin hevosmiehinä.

    Takalinjassa.

    Tyypillinen porvarin tapa vaihtaa puheenaihetta, nyt keskustellaan sinun vitutuksestasi Voitonpäivänä, ei Katynista. Laita linkkiä jos tahdot puhua Katynista,pysy muuten asiassa. Vääristelijä kuten kaikki porvarit.

    Huono vääristelijä.

    Nain on tosi.

    Faktalla.

    HOHOHOHOHHOHHOOO !!!!!!!!!

    Äänestä

  • TufTuf kirjoitti:

    Toitko kuoriämpärillä,olet moittinut venäläisiä sinkkiämpäreitä vaikka sinulla on niitä monta.

    Kaksinaismoralismia.

    Oletko sisälukutaidoton kun et osaa omia juttujasi lukea. POJU,POJU, tarkastappa nyt vaan omat kirjoituksesi ja ala sitten TufTuFille jos pystyt.

    Et pysty.

    No palasitko katsomaan, jos palasit niin löysit. Menikö perunankuoret kurkkuun valehtelijalle. Kuka se puhui kapinasta vaikka teidän suvun miehet eivät olleet kapinassa kuin valkoisten hevoskuskeja.

    Lahtari.

    Mitä omaa puolta sinulla on rauhantarjouksessa,ethän ollut syntynytkään. Teidän suvun miehet oli sielläkin hevosmiehinä.

    Takalinjassa.

    Tyypillinen porvarin tapa vaihtaa puheenaihetta, nyt keskustellaan sinun vitutuksestasi Voitonpäivänä, ei Katynista. Laita linkkiä jos tahdot puhua Katynista,pysy muuten asiassa. Vääristelijä kuten kaikki porvarit.

    Huono vääristelijä.

    Nain on tosi.

    Faktalla.

    HOHOHOHOHHOHHOOO !!!!!!!!!

    Ja punikkila meni pyörryksiin eikä halua keskustella siitä sanallakaan.

    Kuten et sinäkään.

    Mikäs Katynin suhteen meni kirjoituksissani väärin?

    Vastoin saatavissa olevaa viite ja lähdetietoa?

    Odotan vastaustasi, sinulle varattu ämpäri valmiina.

    Äänestä

  • TufTuf kirjoitti:

    Porvari ei vaan ymmärrä, mutta oma vika.

    Vai onko jonkun muun vika,todista.

    Tämä on kommunistien palsta ja täällä puhutaan talvisodasta, miten asiasi mitenkään liittyy talvisotaan.

    Luuleeko porvari että varsinainen asia muuttuu vastaamalla. Porvareiden tapa on vääristää varsinaista asiaa viemällä keskustelu pois varsinaisesta asiasta.

    Eikö. Todista.

    Jos löydät yhdenkin argumentin laita linkki.

    Näin on.

    Faktalla.

    HEHEHHEHEEE !!!!!!!

    Et lausunut mittään.

    "Kaikki otsikossa ja

    Tekemättä en jättänyt

    Naura vaan.

    En joutunut hetteikölle koska kaikki vähänkin ajattelevat ihmiset tietävät ettei sinulla ole varsinaista asiaa.

    Kyllä ehdin vikisemään vaikka et veisikään toisin kuin Palpan Killi Laitilan kanavalla jonka sulhanen oli lahtari,saatana ja joka ei osannut edes sulkua käyttää kuten te laiskat kuhnurit ette yleensä osaa ja ei osannut sekään.

    Näin on tosi.

    Takuuvarmasti.

    Faktalla.

    HOHOHOHHOO !!!!!!! "

    Etkä puheena olevasta aiheesta.

    Et edes kommunismista!!

    HAHAHHAHHAHAHHAAHAHAHHAA!!!

    JOKU LUULEE OLEVANSA NOKKELA!!!

    PITÄISI OLLA KANSSA!!!!!

    EIKÄ VAIN LEIKKIÄ!!

    Äänestä

DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD

DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD
DDDDDDDDDDDDDDDDDDDD
DDDDDDDDDDDD

DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD

Äänestä

kirjoitat 24/7. Ja kuumana näytät käyvän. Lieneekö syynä kommareiden alhainen kannatus?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

mukavaa luettavaa kirjoitti:

Urpo näyttää käyvän tänä iltana todella kovilla ylikierroksilla ja on ihan kuumana.DD
Tämäköhän tuon urpon huonoon mieleen ja lämpiämiseen on syynä.

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2010/05/nato-maiden_joukot_marssivat_moskovan_sydamessa_1668427.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu